Duumasta toimeksi - suomalaiset kadonneet on selvitettävä
27.11.2010 12:56 Jarmo Nieminen Kulttuuri, sotahistoria 90 kommenttia
Uusi Suomi
Hienoa - Venäjä alkaa purkaa Stalinin diktatuurin perintöä. Hyvä näin. Toivottavasti toimenpiteet avaavat myös arkistot. Ja kyllähän ne aukeavat, kun kysytään. Meillä suomalaisilla on selvittämättä edelleen Suomen sodissa kadonneiden yli 5 000 suomalaisen sankarivainajan kohtalo. Satojen, jopa tuhansien, vainajien tiedot lepäävät Venäjän arkistoissa. Suomeen tihkuneiden luotettavien tietojen perusteella Neuvostoliiton divisioonat kuulustelivat suomalaiset sotavangit jo rintamalla. He joutuivat myös selvittämään vangiksijoutumistilanteensa ja silloin mukana olleet tai kadonneet veljensä.
Itse olen mieltä sitä, että olemme velkaa tämän tutkimuksen käynnistämisen sotaveteraaneillemme; heille, jotka takasivat sotatyöllänsä nykyisen vaurautemme.
Arkistotutkimus edellyttää rahoituksen ja valtionjohdon toimenpiteet tutkimuslupien hankkimiseksi. Suomessa kadonneiden erilaisten etnisten ryhmien kohtalo ja heidän tekemisensä on selvitetty jo aiemmin tarkoin ja verovaroin tuettuna. Nyt on mahdollisuus tehdä viimeisiä konkreettisia tekoja viimeiseen iltahuutoonsa meneville sotaveteraaneille, heidän puolisoilleen ja lapsilleen.
Laitan mukaan Veteraanin iltahuudon antamaan lisäpontta esitykselleni.
Jarmo Nieminen
Kadonneet sankarit
6.12.2009 17:00 Jarmo Nieminen Kulttuuri, sotahistoria 8 kommenttia
Uusi Suomi
Itsenäisyyspäivänä vuonna1939 kaatui Karjalan kannaksella, Laatokan Karjalassa ja Sallan suunnan taisteluissa 95 suomalaista sotilasta - 62 sotamiestä, 7 korpraalia, 15 alikersanttia, 7 vänrikkiä, kapteeni ja työvelvollinen. He menehtyivät Muolaassa (36), Metsäpirtissä (21), Suomussalmella (7), Korpiselässä (6), Pielisjärvellä (5), Sallassa (4), Suojärvellä (4), Valkjärvellä (2), Impilahdella Kuolemajärvellä, Sakkolassa ja Uudellakirkolla. Kadoksissa heistä on edelleen 11 sotilasta, kuusi Metsäpirtin taisteluista ja viisi Muolaasta.
Samainen Kansallisarkiston Menehtyneet tietokanta (http://kronos.narc.fi/
menehtyneet/) kertoo, että suomalaisia sotilaita kuoli Talvisodassa 26 753 miestä. Heistä yli 3 400 sankarivainajan ruumis jäi taistelukentälle. Edelliseen lukuun myös sisältyvät kadoksiin jääneinä ja myöhemmin kuolleeksijulistettuina
1 731 sotilasta. Suomen sodissa 1939–1945 menehtyneiden tiedostosta löytyy lisäksi kadonneena kuolleeksijulistettuja Jatkosodasta 3 554 sotilasta ja Lapin sodasta 26 sotilasta.
Olisiko nyt meille suomalaisille tullut aika selvittää sodissamme kadonneiden omien sankarivainajiemme viimeiset hetket. Suomen valtio on ansioitunut Suomen sodissa kadonneiden muiden kansallisuuksien ja ryhmien selvittämisessä, mutta omien esi-isiemme kohtalo on auki.
Sytytän kynttilän sodistamme edelleen
kadoksissa olevalle 5 311 sankarivainajalle.
Jarmo Nieminen
Kadonneiden kohtalot on selvitettävä
Uusi Suomi
19.10.2009 21:55 Jarmo Nieminen Kulttuuri, sotahistoria 65 kommenttia
Kansallisarkiston ylläpitämän Sankarivainajat 1939–1945-tietokannan mukaan on tällä hetkellä kadonneina kuolleeksijulistettuna 5 321 suomalaista sotilasta. Heistä talvisodasta on jäänyt kadoksiin 1 700, jatkosodan hyökkäysvaiheesta 400, asemasodasta 300, kesän -44 torjuntataisteluista 2 800 ja syyskesän sekä Lapinsodan taisteluista lähes 100 sotilasta.
Kadonneiden kohtaloiden selvittämiseksi tarvitaan valtiovallan rahoittama ja tukema hanke. Omaisille, sukulaisille ja vielä elossa oleville aseveljille on kerrottava mitä näille taistelijatovereille oikein tapahtui, mutta aihe on myös seuraavassa esittämäni perusteluin yleisesti tärkeä. Meille suomalaisille tärkein kadonneiden ryhmä on suomalaiset. Heidän kohtalonsa on selvitettävä!
Jarmo Nieminen
-
Jarmo Nieminen
- Viestit: 72
- Liittynyt: 01.04.11 22:34
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Jarmo Niemiselle pari kysymystä
Jarmo Nieminen kirjoittaa 29.12.2011:
“Hienoa - Venäjä alkaa purkaa Stalinin diktatuurin perintöä. Hyvä näin. Toivottavasti toimenpiteet avaavat myös arkistot. Ja kyllähän ne aukeavat, kun kysytään.”
Niemisen tekstiä voi muokata myös toisinpäin: Milloin Suomi alkaa purkaa omaa Stalinin diktatuurin perintöään?
Tai kenen tai keiden tahojen Suomessa tulisi ensijaisesti esittää Venäjän arkistoviranomaisille yhteistyötä arkistojen avaamiseksi?
Mitä arkistoja ja asiakokonaisuuksia Nieminen tarkoittaa ja kaipaa avattavaksi?
Kun Venäjän presidentti Boris Jeltsin laski kesällä 1992 Helsingissä seppeleen marsalkka Mannerheimin haudalle ja esitti valtiovierailunsa yhteydessä Suomen hallitukselle yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komission perustamista selvittelemään ja tutkimaan Kremlin salaisen arkiston laajaa Suomi-aineistoa, Suomen poliittiset johtajat säikähtivät ja jyrkästi kieltäytyivät Kremlin arkiston Suomi-aineiston tutkimisesta ja julkaisemisesta.
Suomen virallisen silloisen kannan mukaan Kremlin salaisen arkiston Suomi-aineiston tulee olla kaikilta osin salaista ikuisesti.
Presidentin kansliapäällikko Jaakko Kalela on kertonut vuonna 1998 julkisuuteen toimittaja Martti Valkosen haastattelussa, “että suomalais-venäläistä historiantutkijoiden yhteistä komissiota ei perustettu, koska Koivisto ei halunnut antaa yhteiselle komissiolle valtuuksia päättää, mitä julkaistaan ja mikä jää salaisuudeksi.”
Kun tulevassa presidentin vaalissa Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi valittaneen todennäköisesti varatuomari Sauli Niinistö, tulen esittämään valitulle tasavallan presidentille, että hän sopii ulkopoliittisten valtaoikeuksiensa mukaisesti yhteistyössä Suomen hallituksen ja historiantutkijoittemme kanssa, että Suomen tasavalta vastaa nyt myönteisesti Venäjän presidentti Boris Jeltisin jo vuonna 1992 Venäjän hallituksen nimissä tekemään aloitteeseen yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komission perustamiseksi ja rahoittamiseksi tarkoituksena selvittää, tutkia ja julkaista Kremlin salaisen arkiston laajaa Suomi-aineistoa.
Olisiko Jarmo Nieminen (tai muut Agricolan pohtijat) halukkaita allekirjoittamaan ja osallistumaan valittavalle tasavallan presidentille tehtävään Kremlin salaisen arkiston Suomi-aineiston selvittämistä, tutkimista ja julkaisemista koskevaan aloitteeseeni?
Suomesta johtuvaa viivettä asiassa on nyt 20 vuotta mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
“Hienoa - Venäjä alkaa purkaa Stalinin diktatuurin perintöä. Hyvä näin. Toivottavasti toimenpiteet avaavat myös arkistot. Ja kyllähän ne aukeavat, kun kysytään.”
Niemisen tekstiä voi muokata myös toisinpäin: Milloin Suomi alkaa purkaa omaa Stalinin diktatuurin perintöään?
Tai kenen tai keiden tahojen Suomessa tulisi ensijaisesti esittää Venäjän arkistoviranomaisille yhteistyötä arkistojen avaamiseksi?
Mitä arkistoja ja asiakokonaisuuksia Nieminen tarkoittaa ja kaipaa avattavaksi?
Kun Venäjän presidentti Boris Jeltsin laski kesällä 1992 Helsingissä seppeleen marsalkka Mannerheimin haudalle ja esitti valtiovierailunsa yhteydessä Suomen hallitukselle yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komission perustamista selvittelemään ja tutkimaan Kremlin salaisen arkiston laajaa Suomi-aineistoa, Suomen poliittiset johtajat säikähtivät ja jyrkästi kieltäytyivät Kremlin arkiston Suomi-aineiston tutkimisesta ja julkaisemisesta.
Suomen virallisen silloisen kannan mukaan Kremlin salaisen arkiston Suomi-aineiston tulee olla kaikilta osin salaista ikuisesti.
Presidentin kansliapäällikko Jaakko Kalela on kertonut vuonna 1998 julkisuuteen toimittaja Martti Valkosen haastattelussa, “että suomalais-venäläistä historiantutkijoiden yhteistä komissiota ei perustettu, koska Koivisto ei halunnut antaa yhteiselle komissiolle valtuuksia päättää, mitä julkaistaan ja mikä jää salaisuudeksi.”
Kun tulevassa presidentin vaalissa Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi valittaneen todennäköisesti varatuomari Sauli Niinistö, tulen esittämään valitulle tasavallan presidentille, että hän sopii ulkopoliittisten valtaoikeuksiensa mukaisesti yhteistyössä Suomen hallituksen ja historiantutkijoittemme kanssa, että Suomen tasavalta vastaa nyt myönteisesti Venäjän presidentti Boris Jeltisin jo vuonna 1992 Venäjän hallituksen nimissä tekemään aloitteeseen yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komission perustamiseksi ja rahoittamiseksi tarkoituksena selvittää, tutkia ja julkaista Kremlin salaisen arkiston laajaa Suomi-aineistoa.
Olisiko Jarmo Nieminen (tai muut Agricolan pohtijat) halukkaita allekirjoittamaan ja osallistumaan valittavalle tasavallan presidentille tehtävään Kremlin salaisen arkiston Suomi-aineiston selvittämistä, tutkimista ja julkaisemista koskevaan aloitteeseeni?
Suomesta johtuvaa viivettä asiassa on nyt 20 vuotta mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
-
Jarmo Nieminen
- Viestit: 72
- Liittynyt: 01.04.11 22:34
Re: Suomalaiset sodassa kadonneet on selvitettävä
Pelholla tuntuu olevan kaikessa mukana salaista, salattua, tuhottua tai salaliittoa.
Minä haluan, että suomalaiset tutkijat pääsevät tutkimaan Neuvostoliiton kenttäarmeijan yhtymien arkistoja Suuressa Isänmaallisessa Sodassa. Tähän tarvitaan valtiojohdon tasoinen yhteydenotto. Tasavallan presidentti olisi oikein hyvä, miksei opetusministerikin. Olen vuosia kirjoittanut aiheesta ja ottanut yhteyksiä, tiedän, että em. tekoa tarvitaan pään aukaisemiseksi.
Mitä Stalinin aikaisten vainojen selvittämiseen tulee, niin hyvä, että Medvejev on ottanut tämän suuren askeleen ja hän myös johtaa itse selvityshanketta. Oikein hyvä.
Minulle neuvostodivisioonien arkistot avaisivat mahdollisuuden selvittää moniakin toisen maailnansodan historiaan liittyviä asioita, kuten muun muassa kadonneiden kohtaloita. Nimittäin rintamajoukot pyrkivät kuulustelemaan suomalaiset sotavangit, aina kun arvioitiin, että siitä olisi hyötyä omille joukoille. Suunnitelmataloudessa tiedot yhdistettiin ja analysoitiin sekä arkistoitiin. Ne ova olemassa. Niin ovat venäläiset tutkijat kertoneet.
Peruskysymyksiä sotavangeille oli tietenkin monenlaisia, useat niistä liittyivät itse vangiksijäämistilanteeseen, kuten ketä muita oli mukana, mitä muille tapahtui, yms.
Se, että Pelho haluaa osoittaa ilmiselvänä pitämänsä suomalaisten upseerien Mannerheimin johdolla järjestämä teloitussalaliittoa miehistöään vastaan, niin siitä vaan. Tosin epäilen, että moista ei hevillä valtionjohto kyllä ota todelliseksi perusteeksi, miksi arkistoyhteistyötä lähdettäisiin ajamaan.
Minä haluan, että suomalaiset tutkijat pääsevät tutkimaan Neuvostoliiton kenttäarmeijan yhtymien arkistoja Suuressa Isänmaallisessa Sodassa. Tähän tarvitaan valtiojohdon tasoinen yhteydenotto. Tasavallan presidentti olisi oikein hyvä, miksei opetusministerikin. Olen vuosia kirjoittanut aiheesta ja ottanut yhteyksiä, tiedän, että em. tekoa tarvitaan pään aukaisemiseksi.
Mitä Stalinin aikaisten vainojen selvittämiseen tulee, niin hyvä, että Medvejev on ottanut tämän suuren askeleen ja hän myös johtaa itse selvityshanketta. Oikein hyvä.
Minulle neuvostodivisioonien arkistot avaisivat mahdollisuuden selvittää moniakin toisen maailnansodan historiaan liittyviä asioita, kuten muun muassa kadonneiden kohtaloita. Nimittäin rintamajoukot pyrkivät kuulustelemaan suomalaiset sotavangit, aina kun arvioitiin, että siitä olisi hyötyä omille joukoille. Suunnitelmataloudessa tiedot yhdistettiin ja analysoitiin sekä arkistoitiin. Ne ova olemassa. Niin ovat venäläiset tutkijat kertoneet.
Peruskysymyksiä sotavangeille oli tietenkin monenlaisia, useat niistä liittyivät itse vangiksijäämistilanteeseen, kuten ketä muita oli mukana, mitä muille tapahtui, yms.
Se, että Pelho haluaa osoittaa ilmiselvänä pitämänsä suomalaisten upseerien Mannerheimin johdolla järjestämä teloitussalaliittoa miehistöään vastaan, niin siitä vaan. Tosin epäilen, että moista ei hevillä valtionjohto kyllä ota todelliseksi perusteeksi, miksi arkistoyhteistyötä lähdettäisiin ajamaan.
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Jarmo Niemiselle ja Ilmo Kekkoselle
Jarmo Nieminen kirjoittaa salaliittoteoriasta.
Kuten olen Agricolan eri juttusarjoissa kirjoittanut, minulla ei luonnollisestikaan ole ikäni takia omakohtaisia kokemuksia toisesta maailmansodasta, jonka viitekehyksessä kahden naapurivaltion, Neuvostoliiton ja Suomen, valtiolliset ja muut suhteet sekä keskinäiset aseelliset yhteenotot on parhaiden arvioitavissa.
Oletan ettei myöskään Jarmo Nieminen kirjoita Agricolaan omakohtaisesti eletystä ajasta kun tarjoilee ja tulkitsee meille ainoana totuutena näkemyksiään ja mielipiteitään historiatieteestämme.
Kesäkuun 1944 Kannaksen Suomen rintamien romahtamiseen liittyvistä nuorten rintamamiestemme ja sotilasyksiköidemme ratkaisuista; karkuruudesta, kieltäytymisistä ja joukkopaoista sekä niihin kohdistetuista armeijan johdon pakkokeinoista olen kirjoittanut paitsi lukemaani, myös tapahtumia omakohtaisesti nähneiden ja kokeneiden kertomaa.
Se tosiasia, että Suomen armeijan johto itse tuhosi tai määräsi tuhottavaksi jo sota-aikana ja heti sotiemme jälkeen suuren määrän omia arkistojaan ja se, ettei armeijan itsensä aikanaan laatimista säilyneistä asiakirjoista toistaiseksi ole löydetty Himalajan lumimiehen olemassaolon vahvistavaa aineistoa – kuten tutkija Jukka Kulomaa on asian hauskasti ilmaissut - vahvistaa vain tulkintaa, että meillä on nyt viimeiset ajat kuulla ja haastatella heitä, jotka kesäkuun 1944 tapahtumia ja sotiemme varjopuolia ovat omakohtaisesti eläneet ja kokeneet.
Kun aikalaiskertojiin ja heidän kertomuksiinsa on suhtauduttava aina kriittisesti, sama kriittisyys pätee myös aina asiakirjojen tuhoamisiin (jotka ovat rikoksia) sekä armeijan hallussaan vuosikymmenet pitämään ja peukaloimaan ns. säilytettyyn, seulottuun arkistoaineistoon ja niihin perustuviin “armeijan totuusilmoituksiin”.
Kun armeijan johto tuhosi suuret määrät asiakirjojaan ja valehteli solkenaan eli antoi harkitusti vääriä tietoja heti sotiemme jälkeen upseereille palkan maksavalle eduskunnalle ja sen perustuslakivaliokunnalle ja lukuisille eduskunnan toimikunnille, niin on varsin uskottavaa, että totuuden salaaminen on jatkunut ja jatkuu yhä vuonna 2012.
Kansanedustaja Esko Niskanen on kertonut meille, miten puolustusministeriön edustajat kieltäytyivät vastaamasta eduskunnan puolustusvaliokunnan kokouksissa kansanedustajien yksilöityihin sotaa koskeviin kysymyksiin tai toimittamasta niihin vastauksia myöhemmin. Näin avoimuus ja demokratia toimi Suomessa vielä 40 vuotta sotimme jälkeen - kuten Stalinin perillisille sopii.
Ilmo Kekkonen kirjoitti taannoin MM:n avaamassa “Dokumentoimaton teloitusko?” sivulla 4 seuraavaa:
“Ylikangas ei tietääkseni ole missään esittänyt väitteitä sota-arkiston peukaloinnista. Eikä kukaan muukaan tutkija. Asia on Pelhon mielikuvitusta. Se, ettei arkistoon ole kaikkia asiakirjoja koskaan lähetettykään, on täysin eri asia.
On selvää, ettei hänen keksimistään teloituksista voi löytyä arkistotietoja, sen enempää kuin Pelhonkaan kuvitelmista.”
Kommentoin Kekkosen lainattua 24.12. purkausta:
Professori Heikki Ylikangas on esittänyt valtioneuvoston kanslian tilaamassa Suomen Gestapolle luovuttamia kansalaisia koskevassa selvityksessä 16.1.2004 järjestelmällisesti tuhotuista sota-ajan asiakirjoista muun muassa seuraavasti:
“Sodan jälkeen luovutettujen ja vastaanotettujen lukumääriä alettiin selvittää liittoutuneiden valvontakomission määräyksestä. Selvitystyö oli jo silloin hankalaa arkistojen järjestelmällisen tuhoamisen vuoksi. Pääesikunnan yhteysosaston vastauksessa ulkoministeriölle 2.1.1945 mainitaan saksalaisille luovutetun "hallussamme olevien luovutus- ja vastaanottoluetteloiden mukaan 31.12.1944 mennessä" kaikkiaan 2.661 vankia ja otetun saksalaisilta vastaan 2.181 sotavankia.”
"Ennen kuin paneudun näihin vaihtoehtoihin lähemmin, muutama kokoava sana yleisellä tasolla vallitsevasta lähdetilanteesta, jota tosin on jo eri yhteyksissä kosketeltu. Mahdollistaako se jatkotutkimukset? Edellähän on moneen kertaan todettu, että päälähteistö, päämajan valvontaosaston arkisto, on varsin perusteellisesti tuhottu. Tämä ei kuitenkaan muodosta ylipääsemätöntä estettä. Sanan kirja osoittaa, että valvontaosaston toimittamia kirjeitä ja niiden kopioita löytyy muista säilyneistä viranomaisarkistoista, myös päämajan toisista osastoista.
Opinnäytetyöt kertovat puolestaan, että vankileirien arkistoista saadaan runsaasti vankeja ja heidän kohtaloitaan valaisevia tietoja.
Myös yksityiskokoelmissa on asiasta tietoja, Martti Turtolan (Kouvolan Sanomat 24.12.2003) mukaan esimerkiksi kenraali Erik Heinrichsin kokoelmassa sota-arkistossa. Sotasurmaprojektin tuottama kokemus todistaa, että systemaattisella haravoinnilla kyetään jatkuvasti tavoittamaan uusia lähteitä. Modernissa monimutkaisesti organisoidussa valtiossa, jollainen Suomi toisen maailmansodan aikana epäilemättä oli, on ylipäätään vaikea hävittää lähteitä niin, ettei niiden sisältämien tietojen jäljille päästäisi jotakin kiertotietä edeten. Kopioita ja alkuperäisiäkin asiakirjoja tallentuu väkisinkin monelle taholle.
Esimerkiksi saksalaisille luovutetut turvasäilövankien ja sotavankien nimet saattavat hyvinkin löytyä jostakin saksalaisesta tai kansainvälisen Punaisen Ristin arkistosta. NKVD:n arkistossa Venäjällä on kiinni saatujen agenttien nimiä ja tietoja Neuvostoliittoon luovutettujen rangaistuksista ja muista kohtaloista.”
Romahtaako rintama? -tutkimuksessaan (2007), sivuilla 136 ja 316, Ylikangas toteaa johtopäätöksinään muun muassa seuraavaa:
“Aivan oleellinen on kuitenkin kysymys siitä, miksi ankarampia rangaistuksia tavalla tai toisella koskevat asiakirjat käskettiin polttaa. Minkä vuoksi niiden ei sallittu jäädä arkistoihin? Vastaus voi olla vain yhdenlainen. Päämajassa päätettiin jo tuolloin säilyttää harkintavalta siihen nähden, mitä annettaisiin julkisuudelle tiedoksi, mitä ei. Salailun juuret ulottuvat näin yhtä kauaksi kuin ankarien rangaistusten käyttökin”.
“Karkureita ja kieltäytyjiä ammuttiin todistettavasti muuallakin kuin Huhtiniemessä, ammuttiin yksittäin ja ryhmissä, rintamalla ja rintaman takana ilman, että kaikista ammutuista tehtiin tai ainakin jätettiin totuudenmukaista merkintää virallisiin lähteisiin. Salailu ulottui nimenomaisesti muihin kuin kenttäoikeuksien tuomioilla teloitettuihin. Suoraan ammuttujen nimiä ei pääsäännön mukaan tiedotettu päiväkäskyin joukoille saati sitten, että niistä olisi raportoitu oikeusministeriölle."
Totuudenmukaisempaa Uutta Vuotta 2012!
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalususia
Kuten olen Agricolan eri juttusarjoissa kirjoittanut, minulla ei luonnollisestikaan ole ikäni takia omakohtaisia kokemuksia toisesta maailmansodasta, jonka viitekehyksessä kahden naapurivaltion, Neuvostoliiton ja Suomen, valtiolliset ja muut suhteet sekä keskinäiset aseelliset yhteenotot on parhaiden arvioitavissa.
Oletan ettei myöskään Jarmo Nieminen kirjoita Agricolaan omakohtaisesti eletystä ajasta kun tarjoilee ja tulkitsee meille ainoana totuutena näkemyksiään ja mielipiteitään historiatieteestämme.
Kesäkuun 1944 Kannaksen Suomen rintamien romahtamiseen liittyvistä nuorten rintamamiestemme ja sotilasyksiköidemme ratkaisuista; karkuruudesta, kieltäytymisistä ja joukkopaoista sekä niihin kohdistetuista armeijan johdon pakkokeinoista olen kirjoittanut paitsi lukemaani, myös tapahtumia omakohtaisesti nähneiden ja kokeneiden kertomaa.
Se tosiasia, että Suomen armeijan johto itse tuhosi tai määräsi tuhottavaksi jo sota-aikana ja heti sotiemme jälkeen suuren määrän omia arkistojaan ja se, ettei armeijan itsensä aikanaan laatimista säilyneistä asiakirjoista toistaiseksi ole löydetty Himalajan lumimiehen olemassaolon vahvistavaa aineistoa – kuten tutkija Jukka Kulomaa on asian hauskasti ilmaissut - vahvistaa vain tulkintaa, että meillä on nyt viimeiset ajat kuulla ja haastatella heitä, jotka kesäkuun 1944 tapahtumia ja sotiemme varjopuolia ovat omakohtaisesti eläneet ja kokeneet.
Kun aikalaiskertojiin ja heidän kertomuksiinsa on suhtauduttava aina kriittisesti, sama kriittisyys pätee myös aina asiakirjojen tuhoamisiin (jotka ovat rikoksia) sekä armeijan hallussaan vuosikymmenet pitämään ja peukaloimaan ns. säilytettyyn, seulottuun arkistoaineistoon ja niihin perustuviin “armeijan totuusilmoituksiin”.
Kun armeijan johto tuhosi suuret määrät asiakirjojaan ja valehteli solkenaan eli antoi harkitusti vääriä tietoja heti sotiemme jälkeen upseereille palkan maksavalle eduskunnalle ja sen perustuslakivaliokunnalle ja lukuisille eduskunnan toimikunnille, niin on varsin uskottavaa, että totuuden salaaminen on jatkunut ja jatkuu yhä vuonna 2012.
Kansanedustaja Esko Niskanen on kertonut meille, miten puolustusministeriön edustajat kieltäytyivät vastaamasta eduskunnan puolustusvaliokunnan kokouksissa kansanedustajien yksilöityihin sotaa koskeviin kysymyksiin tai toimittamasta niihin vastauksia myöhemmin. Näin avoimuus ja demokratia toimi Suomessa vielä 40 vuotta sotimme jälkeen - kuten Stalinin perillisille sopii.
Ilmo Kekkonen kirjoitti taannoin MM:n avaamassa “Dokumentoimaton teloitusko?” sivulla 4 seuraavaa:
“Ylikangas ei tietääkseni ole missään esittänyt väitteitä sota-arkiston peukaloinnista. Eikä kukaan muukaan tutkija. Asia on Pelhon mielikuvitusta. Se, ettei arkistoon ole kaikkia asiakirjoja koskaan lähetettykään, on täysin eri asia.
On selvää, ettei hänen keksimistään teloituksista voi löytyä arkistotietoja, sen enempää kuin Pelhonkaan kuvitelmista.”
Kommentoin Kekkosen lainattua 24.12. purkausta:
Professori Heikki Ylikangas on esittänyt valtioneuvoston kanslian tilaamassa Suomen Gestapolle luovuttamia kansalaisia koskevassa selvityksessä 16.1.2004 järjestelmällisesti tuhotuista sota-ajan asiakirjoista muun muassa seuraavasti:
“Sodan jälkeen luovutettujen ja vastaanotettujen lukumääriä alettiin selvittää liittoutuneiden valvontakomission määräyksestä. Selvitystyö oli jo silloin hankalaa arkistojen järjestelmällisen tuhoamisen vuoksi. Pääesikunnan yhteysosaston vastauksessa ulkoministeriölle 2.1.1945 mainitaan saksalaisille luovutetun "hallussamme olevien luovutus- ja vastaanottoluetteloiden mukaan 31.12.1944 mennessä" kaikkiaan 2.661 vankia ja otetun saksalaisilta vastaan 2.181 sotavankia.”
"Ennen kuin paneudun näihin vaihtoehtoihin lähemmin, muutama kokoava sana yleisellä tasolla vallitsevasta lähdetilanteesta, jota tosin on jo eri yhteyksissä kosketeltu. Mahdollistaako se jatkotutkimukset? Edellähän on moneen kertaan todettu, että päälähteistö, päämajan valvontaosaston arkisto, on varsin perusteellisesti tuhottu. Tämä ei kuitenkaan muodosta ylipääsemätöntä estettä. Sanan kirja osoittaa, että valvontaosaston toimittamia kirjeitä ja niiden kopioita löytyy muista säilyneistä viranomaisarkistoista, myös päämajan toisista osastoista.
Opinnäytetyöt kertovat puolestaan, että vankileirien arkistoista saadaan runsaasti vankeja ja heidän kohtaloitaan valaisevia tietoja.
Myös yksityiskokoelmissa on asiasta tietoja, Martti Turtolan (Kouvolan Sanomat 24.12.2003) mukaan esimerkiksi kenraali Erik Heinrichsin kokoelmassa sota-arkistossa. Sotasurmaprojektin tuottama kokemus todistaa, että systemaattisella haravoinnilla kyetään jatkuvasti tavoittamaan uusia lähteitä. Modernissa monimutkaisesti organisoidussa valtiossa, jollainen Suomi toisen maailmansodan aikana epäilemättä oli, on ylipäätään vaikea hävittää lähteitä niin, ettei niiden sisältämien tietojen jäljille päästäisi jotakin kiertotietä edeten. Kopioita ja alkuperäisiäkin asiakirjoja tallentuu väkisinkin monelle taholle.
Esimerkiksi saksalaisille luovutetut turvasäilövankien ja sotavankien nimet saattavat hyvinkin löytyä jostakin saksalaisesta tai kansainvälisen Punaisen Ristin arkistosta. NKVD:n arkistossa Venäjällä on kiinni saatujen agenttien nimiä ja tietoja Neuvostoliittoon luovutettujen rangaistuksista ja muista kohtaloista.”
Romahtaako rintama? -tutkimuksessaan (2007), sivuilla 136 ja 316, Ylikangas toteaa johtopäätöksinään muun muassa seuraavaa:
“Aivan oleellinen on kuitenkin kysymys siitä, miksi ankarampia rangaistuksia tavalla tai toisella koskevat asiakirjat käskettiin polttaa. Minkä vuoksi niiden ei sallittu jäädä arkistoihin? Vastaus voi olla vain yhdenlainen. Päämajassa päätettiin jo tuolloin säilyttää harkintavalta siihen nähden, mitä annettaisiin julkisuudelle tiedoksi, mitä ei. Salailun juuret ulottuvat näin yhtä kauaksi kuin ankarien rangaistusten käyttökin”.
“Karkureita ja kieltäytyjiä ammuttiin todistettavasti muuallakin kuin Huhtiniemessä, ammuttiin yksittäin ja ryhmissä, rintamalla ja rintaman takana ilman, että kaikista ammutuista tehtiin tai ainakin jätettiin totuudenmukaista merkintää virallisiin lähteisiin. Salailu ulottui nimenomaisesti muihin kuin kenttäoikeuksien tuomioilla teloitettuihin. Suoraan ammuttujen nimiä ei pääsäännön mukaan tiedotettu päiväkäskyin joukoille saati sitten, että niistä olisi raportoitu oikeusministeriölle."
Totuudenmukaisempaa Uutta Vuotta 2012!
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalususia
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Re: Suomalaiset sodassa kadonneet on selvitettävä
Todetaan ensin, että Huhtiniemessä tapahtuneista ampumisista ei ole ainuttakaan todistetta. Päinvastoin.Martti Tapio Pelho kirjoitti:“Karkureita ja kieltäytyjiä ammuttiin todistettavasti muuallakin kuin Huhtiniemessä, ammuttiin yksittäin ja ryhmissä, rintamalla ja rintaman takana ilman, että kaikista ammutuista tehtiin tai ainakin jätettiin totuudenmukaista merkintää virallisiin lähteisiin. Salailu ulottui nimenomaisesti muihin kuin kenttäoikeuksien tuomioilla teloitettuihin. Suoraan ammuttujen nimiä ei pääsäännön mukaan tiedotettu päiväkäskyin joukoille saati sitten, että niistä olisi raportoitu oikeusministeriölle."
Jos kerran Ylikankaalla ja Pelholla on "todisteita" aiemmin tietymättömiin jääneistä ampumisista, niin miksei niitä esitetä kritiikin kestävällä tavalla? Minä ainakin olen valmis hyväksymään tutkimustiedot, kun ne esitetään asianmukaisesti argumentoituina.
Ylikankaan väittämät on yksityiskohtaisesti kumottu "Teloitettu totuus"- kirjassa ( TT-44 ss 117-143 ja liite 4). Ylikankaan ilmoittamista "uusista" ampumisista ei yhdessäkään ollut kyse karkurista.
Pelho on väittänyt, että yksin Lappeenrannassa teloitettiin 2700-3 000 karkuria ja nämä merkittiin kadonneiksi, Tämä merkitsee sitä, että käytännössä kaikki kesän -44 kadonneet ( vajaa 3 000) olisivat teloitettuja karkureita, eikä taisteluissa kadonneita olisi juuri lainkaan. Sen enempää Ylikangas kuin Pelho - kuin kukaan muukaan - ei ole kuitenkaan esittänyt kesältä -44 ainoatakaan "uutta" ampumistapausta, joka kestäisi kriittisen tarkastelun. Tietysti on aina mahdollista, että jokin yksittäistapaus nimenomaan rintamalta löytyy vielä.
Pelho toivottaa lopuksi "totuudenmukaisempaa uutta vuotta 2012". Hänen kohdallaan toiveeseen on erityistä syytä yhtyä. Lisäksi se on helppo toteuttaa. Pelhon tarvitsee vain ottaa huomioon hänen tarinoihinsa tehdyt korjaukset. Toistaiseksi hän ei ole siihen ryhtynyt.
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Kesäkuun 1944 Kannaksen rintamien karkureiden ja luvattapoistuneiden määrät?
Selvyyden vuoksi todettakoon, että Ilmo Kekkosen kirjoituksessaan nimiini laittama lainaamansa johtopäätös on Heikki Ylikankaan.
Olen kyseenalaistanut mielipidekirjoituksissani - perustelluista syistä - armeijamme sodan aikaisen ja sodan jälkeisen johdon määrämän pääselityksen eli sodanaikaisia tapahtumia koskevat numeeriset totuudet.
Olen tulkinnut tutkimuksista, kirjoista ja aikalaiskertomuksista saadun aineiston perusteella myös numeerisesti kesäkuussa 1944 armeijan karkuruuteen, kieltäytymisiin ja joukkopakoihin kohdistamia toimia; karkureiden ja kieltäytyjien laittomia hengenriistoja selustassa, mm. Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saaristossa.
Jotta voisimme suhteuttaa armeijan eri muotoiseen karkuruuteen ja karkureihin kohdistamat rankaisu- tai kostotoimet, meillä tulisi jo vuonna 2012 olla totuudenmukainen tutkimuksellinen tulkinta siitä, paljonko kesäkuussa 1944 on ollut luvatta Kannaksen rintamilta poistuneita nuoria miehiä?
Armeijamme johdon antamat tarkoitushakuiset selvitykset kesäkuun 1944 karkureiden ja joukkopakojen määristä jälkikäteen eri vuosikymmeninä eduskunnille ja maan hallituksille, eri julkisiin lähteisiin ja historiankirjoittajille, ovat toisensa poissulkevina totuuksina varmuudella muuta kuin totuutta. Ja mikä on ollut tämän harhaanjohtamisen tai pimittämisen todellinen motiivi?
0, 2000, 5000, 10000, 20000, 30000, 40000 vai 50000?
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Olen kyseenalaistanut mielipidekirjoituksissani - perustelluista syistä - armeijamme sodan aikaisen ja sodan jälkeisen johdon määrämän pääselityksen eli sodanaikaisia tapahtumia koskevat numeeriset totuudet.
Olen tulkinnut tutkimuksista, kirjoista ja aikalaiskertomuksista saadun aineiston perusteella myös numeerisesti kesäkuussa 1944 armeijan karkuruuteen, kieltäytymisiin ja joukkopakoihin kohdistamia toimia; karkureiden ja kieltäytyjien laittomia hengenriistoja selustassa, mm. Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saaristossa.
Jotta voisimme suhteuttaa armeijan eri muotoiseen karkuruuteen ja karkureihin kohdistamat rankaisu- tai kostotoimet, meillä tulisi jo vuonna 2012 olla totuudenmukainen tutkimuksellinen tulkinta siitä, paljonko kesäkuussa 1944 on ollut luvatta Kannaksen rintamilta poistuneita nuoria miehiä?
Armeijamme johdon antamat tarkoitushakuiset selvitykset kesäkuun 1944 karkureiden ja joukkopakojen määristä jälkikäteen eri vuosikymmeninä eduskunnille ja maan hallituksille, eri julkisiin lähteisiin ja historiankirjoittajille, ovat toisensa poissulkevina totuuksina varmuudella muuta kuin totuutta. Ja mikä on ollut tämän harhaanjohtamisen tai pimittämisen todellinen motiivi?
0, 2000, 5000, 10000, 20000, 30000, 40000 vai 50000?
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Uskoako sota-arkiston säilyneitä asiakirjoja vai armeijaan tukeutuvia tutkijoita?
Armeijamme sota-arkiston säilyneidenkin sota-ajan asiakirjojen todistusvoima katoaa kummasti, kun niiden sisältämä tieto ei sovellu yhteen armeijan asiassa jo sota-aikana tai sen jälkeen antaman totuuden eli ns. pääselityksen kanssa.
Kuvaava esimerkki tarkoitushakuisesta sota-ajan asiakirjojen tulkintakulttuuristamme ja historiatutkimuksista on kirkosta riidellen eronneen kenraalimajuri Einar Vihman (syntymänimi Einar August Wichmann) määräämät tai toimeenpanemat karkureiden teloitukset rintamalla ja sen takamaastossa kesäkuussa ja heinäkuun alussa 1944.
Upseerien velvollisuutta hillitä asein epäjärjestystä Vihmahan oli teroittanut alaisilleen jo heti Neuvostoliiton Kannaksen suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen eli 14.6.1944.
Tutkija Jukka Kulomaa on kertonut (1995. s.316) meille 6. divisioonan komentajan kenraalimajuri Einar Vihman ilmaantuneen pataljoonan komentopaikalle ja ilmoittaneen, että selustassa on ammuttu " parikymmentä karkuria".
Kulomaan tulkinnan mukaan kysymyksessä oli vain Vihman "pelottelusta". Kulomaan mukaan Vihman ilmoitus ei voinut olla totta koska Kulomaan mukaan armeijan viralliset asiakirjat vaikenevat kyseisestä karkurien joukkoteloituksesta.
Sotapäivänkirjan mukaan:
"Klo 16.00 tienoossa 6. D:n komentaja kenr.maj.Vihma sivuutti III/JR:n 12:n komentopaikan ja käski saattamaan miehistön tietoon, että takamaastossa on pidätettäessä ammuttu 20 karkuria. Samalla hän käski estämään karkuritapaukset mahdollisesti ankarintakin väkivaltaa käyttäen."
Kulomaan tulkinta on arvostetulta sotatutkijalta varsin epätarkkaa: hän kirjoittaa "paristakymmenestä ammutusta" kun sotapäiväkirja kertoo pidätettäessä ammuttuja olleen tasan 20. Kulomaan mukaan Vihma olisi kertonut ampumisten tapahtuneen "selustassa". Sotapäiväkirjan mukaan karkureiden ampumiset tapahtuivat takamaastossa.
Tosin kuin mitä tutkijat Kulomaa ja Lindstedt, Päämaja uskoi todeksi Vihman 28.6.1944 antaman ilmoituksen 20 karkurin hengenriistosta.
Päämajan oikeusupseeri, kapteeni Erkki Partasen selonteko toimistaan päämajan lähettämänä sanansaattajana tai käskyttäjänä 29.6.1944 kuului näin:
"Kuitenkin ampumatapausten luvut kenraali Einar Vihman divisioonassa Ihantalan raskaissa taisteluissa olivat kohonneet suhteellisesti niin suuriksi, että Kekomaki - luultavasti Heinrichsin ohjeen mukaisesti - piti tärkeänä koettaa rauhoittaa tilannetta ja jo etukäteen viedä sinne tieto tulossa olevasta lainmuutoksesta. Sain tuon tehtävän osakseni (...) Kenraali ja minä, kapteeni, seisoimme ja sanailimme varsin suorin sanoin, miten vaikeaan asiaan olisi suhtauduttava. Divisioonan kenttäoikeuden puheenjohtaja, myöhemmin kansanedustaja Jaakko (Jakke) Kemppainen istui kannon päässä lakikirja kourassaan ja todisteli ratkaisujen lainmukaisuutta. Sitähän en toki voinutkaan kieltää. Koetin vain teroittaa päämajan käsitystä, että sotaväen rikoslain muutosta oli odotettava, jotta varsinainen tuomioistuin voisi käsitellä asiat."
Partasen tekstistä käy riidatta ilmi, että mainittu kenraalin (Vihma) ja kapteenin (Partanen) sekä oikeuden puheenjohtaja (Kemppainen) neuvottelu tai tapaaminen on toteutunut ennen 4.7. sotaväen rikoslain kuolemanrangaistusten koventamista eli “ Kekomäki – luultavasti Heinrichsin ohjeen mukaisesti – piti tärkeänä koettaa rauhoittaa tilannetta (siis Vihman laittomat hengenriistot - MP) ja jo etukäteen viedä sinne tieto tulossa olevasta lainmuutoksesta”.
Ilmo Kekkonen kirjoitti 20.9.2011 Vihmasta ja Partasesta Agricolaan:
“Partasen muistelmat eivät ole tutkimus, vaan ne sisältävät muistivirheitä. Hän muistelee Vihman 6. D:ssa ammuttujen määrän "suhteellisen suuriksi". Kuitenkaan ne eivät ole hänen pitämässään tilastossa, vaan siinä on 14 miestä koko armeijassa,. Partasen käynti 6.D.ssa tapahtui asiakirjojen mukaan 8.7. 44. Päivämäärä 29.6. on Ylikankaan mielikuvitusta.”
Tapahtuma-aika 29.6.1944 on oikea. Tai varmuudella oikeampi tai totuudellisempi kuin mitä Kekkonen väittää eli “Partasen käynti 6 D:ssa tapahtui asiakirjojen mukaan 8.7.1944."
Kekkosen kirjoituksessan väittämä päivämäärä (8.7.1944) ei voi varmuudella olla totta.
Partasen oman pätevän ja riidattoman todistuksen mukaisesti Vihman, Partasen ja Kemppaisen neuvottelu pidettiin “hyvissä ajoin ennen 4.7. lainmuutosta" eli 29.6.1944, jolloin jälkikäteen laadittujen asiakirjojen mukaan ei oltu suoritettu vielä yhtään karkurin ampumista 6 D:ssa.
Partasen ja Vihman kertomusten uskottavuutta vahvistavat Heikki Ylikankaan mukaan muut tiedot.
Oikeusupseeri Erkki Partasen 29.6. käynnistä ja keskustelusta Vihman kanssa ei Vihman elämäkerran kirjoittajan Martti Turtolan mukaan seurannut, että Vihma olisi totellut Päämajan oikeudellisen edustajan neuvoa ja jäänyt odottamaan tulossa olevaan sotaväenrikoslain kovennusta. Vihma ilmoittikin alaisilleen tekeillä olevasta lakimuutoksesta ja lisäsi, että lakiesitystä "voitiin soveltaa jo edeltäkäsin."
Rajajääkäri, korpraali Vilho Vanonen palveli Rajajääkäripataljoona 2:n riveissä Talissa ja Ihantalassa 24.6.-2.7.1944.
Pataljoonan komentaja, majuri Matti Avela, määräsi yksikkönsä miehet vaikenemaan: “Myö ollaan hiljaa, toiset puhukoot.”
Vilho Vanonen on kertonut julkisuuteen, että kun valmisteltiin sotilaiden haastattelujen pohjalta Ihantalan taisteluista kertovaa teosta, Avela poistatti sensuurina teoksesta hänen haastatteluosuuden, joka Avelan mukaan “oli liian rajua”.
Mitä Vilho Vanosen haastattelussa oli sellaista, "liian rajua", että haastattelu päätettiin sensuroida ja poistaa sotaveteraanien Ihantalan taistelua koskevasta muistelokirjasta?
Partanen kertoo muistelmissaan karkureiden ampumisten kohonneen juuri Vilman määräyksistä hänen johtamassaan 6 D:ssa kesäkuussa 1944 muita Kanneksen divisioonia korkeammaksi. Ilman päämajan kiireistä puuttumista 29.6.1944 Vihman sotilasvirkatoimiin Vihma olisi todennäköisesti ehtinyt itse lahdata ja lahdatuttaa sotilaillaan satoja karkureita.
Huomattakoon, että Partasen mukaan ampumisia tapahtui myös kaikissa muissakin divisioonissa Kannaksella kesä-heinäkuussa 1944.
Montako divisioonaa Kannaksella oli kesä-heinäkuussa 1944?
Kymmenen tai enemmän. Eli jos kuvitellaan ampumisia olleen Vihman 6 D:ssä muita enemmän eli 20-100, ja muissa sanotaanko vain 10/divisioona, yhteenlaskulla päädymme (siis oikein ynnättynä) 140-200 karkurin salattuun hengenriistoon, joka ylittää monikertaisesti nykyisen armeijan asiakirjojen mukaisen virheellisen totuutemme karkureiden ampumisista.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Kuvaava esimerkki tarkoitushakuisesta sota-ajan asiakirjojen tulkintakulttuuristamme ja historiatutkimuksista on kirkosta riidellen eronneen kenraalimajuri Einar Vihman (syntymänimi Einar August Wichmann) määräämät tai toimeenpanemat karkureiden teloitukset rintamalla ja sen takamaastossa kesäkuussa ja heinäkuun alussa 1944.
Upseerien velvollisuutta hillitä asein epäjärjestystä Vihmahan oli teroittanut alaisilleen jo heti Neuvostoliiton Kannaksen suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen eli 14.6.1944.
Tutkija Jukka Kulomaa on kertonut (1995. s.316) meille 6. divisioonan komentajan kenraalimajuri Einar Vihman ilmaantuneen pataljoonan komentopaikalle ja ilmoittaneen, että selustassa on ammuttu " parikymmentä karkuria".
Kulomaan tulkinnan mukaan kysymyksessä oli vain Vihman "pelottelusta". Kulomaan mukaan Vihman ilmoitus ei voinut olla totta koska Kulomaan mukaan armeijan viralliset asiakirjat vaikenevat kyseisestä karkurien joukkoteloituksesta.
Sotapäivänkirjan mukaan:
"Klo 16.00 tienoossa 6. D:n komentaja kenr.maj.Vihma sivuutti III/JR:n 12:n komentopaikan ja käski saattamaan miehistön tietoon, että takamaastossa on pidätettäessä ammuttu 20 karkuria. Samalla hän käski estämään karkuritapaukset mahdollisesti ankarintakin väkivaltaa käyttäen."
Kulomaan tulkinta on arvostetulta sotatutkijalta varsin epätarkkaa: hän kirjoittaa "paristakymmenestä ammutusta" kun sotapäiväkirja kertoo pidätettäessä ammuttuja olleen tasan 20. Kulomaan mukaan Vihma olisi kertonut ampumisten tapahtuneen "selustassa". Sotapäiväkirjan mukaan karkureiden ampumiset tapahtuivat takamaastossa.
Tosin kuin mitä tutkijat Kulomaa ja Lindstedt, Päämaja uskoi todeksi Vihman 28.6.1944 antaman ilmoituksen 20 karkurin hengenriistosta.
Päämajan oikeusupseeri, kapteeni Erkki Partasen selonteko toimistaan päämajan lähettämänä sanansaattajana tai käskyttäjänä 29.6.1944 kuului näin:
"Kuitenkin ampumatapausten luvut kenraali Einar Vihman divisioonassa Ihantalan raskaissa taisteluissa olivat kohonneet suhteellisesti niin suuriksi, että Kekomaki - luultavasti Heinrichsin ohjeen mukaisesti - piti tärkeänä koettaa rauhoittaa tilannetta ja jo etukäteen viedä sinne tieto tulossa olevasta lainmuutoksesta. Sain tuon tehtävän osakseni (...) Kenraali ja minä, kapteeni, seisoimme ja sanailimme varsin suorin sanoin, miten vaikeaan asiaan olisi suhtauduttava. Divisioonan kenttäoikeuden puheenjohtaja, myöhemmin kansanedustaja Jaakko (Jakke) Kemppainen istui kannon päässä lakikirja kourassaan ja todisteli ratkaisujen lainmukaisuutta. Sitähän en toki voinutkaan kieltää. Koetin vain teroittaa päämajan käsitystä, että sotaväen rikoslain muutosta oli odotettava, jotta varsinainen tuomioistuin voisi käsitellä asiat."
Partasen tekstistä käy riidatta ilmi, että mainittu kenraalin (Vihma) ja kapteenin (Partanen) sekä oikeuden puheenjohtaja (Kemppainen) neuvottelu tai tapaaminen on toteutunut ennen 4.7. sotaväen rikoslain kuolemanrangaistusten koventamista eli “ Kekomäki – luultavasti Heinrichsin ohjeen mukaisesti – piti tärkeänä koettaa rauhoittaa tilannetta (siis Vihman laittomat hengenriistot - MP) ja jo etukäteen viedä sinne tieto tulossa olevasta lainmuutoksesta”.
Ilmo Kekkonen kirjoitti 20.9.2011 Vihmasta ja Partasesta Agricolaan:
“Partasen muistelmat eivät ole tutkimus, vaan ne sisältävät muistivirheitä. Hän muistelee Vihman 6. D:ssa ammuttujen määrän "suhteellisen suuriksi". Kuitenkaan ne eivät ole hänen pitämässään tilastossa, vaan siinä on 14 miestä koko armeijassa,. Partasen käynti 6.D.ssa tapahtui asiakirjojen mukaan 8.7. 44. Päivämäärä 29.6. on Ylikankaan mielikuvitusta.”
Tapahtuma-aika 29.6.1944 on oikea. Tai varmuudella oikeampi tai totuudellisempi kuin mitä Kekkonen väittää eli “Partasen käynti 6 D:ssa tapahtui asiakirjojen mukaan 8.7.1944."
Kekkosen kirjoituksessan väittämä päivämäärä (8.7.1944) ei voi varmuudella olla totta.
Partasen oman pätevän ja riidattoman todistuksen mukaisesti Vihman, Partasen ja Kemppaisen neuvottelu pidettiin “hyvissä ajoin ennen 4.7. lainmuutosta" eli 29.6.1944, jolloin jälkikäteen laadittujen asiakirjojen mukaan ei oltu suoritettu vielä yhtään karkurin ampumista 6 D:ssa.
Partasen ja Vihman kertomusten uskottavuutta vahvistavat Heikki Ylikankaan mukaan muut tiedot.
Oikeusupseeri Erkki Partasen 29.6. käynnistä ja keskustelusta Vihman kanssa ei Vihman elämäkerran kirjoittajan Martti Turtolan mukaan seurannut, että Vihma olisi totellut Päämajan oikeudellisen edustajan neuvoa ja jäänyt odottamaan tulossa olevaan sotaväenrikoslain kovennusta. Vihma ilmoittikin alaisilleen tekeillä olevasta lakimuutoksesta ja lisäsi, että lakiesitystä "voitiin soveltaa jo edeltäkäsin."
Rajajääkäri, korpraali Vilho Vanonen palveli Rajajääkäripataljoona 2:n riveissä Talissa ja Ihantalassa 24.6.-2.7.1944.
Pataljoonan komentaja, majuri Matti Avela, määräsi yksikkönsä miehet vaikenemaan: “Myö ollaan hiljaa, toiset puhukoot.”
Vilho Vanonen on kertonut julkisuuteen, että kun valmisteltiin sotilaiden haastattelujen pohjalta Ihantalan taisteluista kertovaa teosta, Avela poistatti sensuurina teoksesta hänen haastatteluosuuden, joka Avelan mukaan “oli liian rajua”.
Mitä Vilho Vanosen haastattelussa oli sellaista, "liian rajua", että haastattelu päätettiin sensuroida ja poistaa sotaveteraanien Ihantalan taistelua koskevasta muistelokirjasta?
Partanen kertoo muistelmissaan karkureiden ampumisten kohonneen juuri Vilman määräyksistä hänen johtamassaan 6 D:ssa kesäkuussa 1944 muita Kanneksen divisioonia korkeammaksi. Ilman päämajan kiireistä puuttumista 29.6.1944 Vihman sotilasvirkatoimiin Vihma olisi todennäköisesti ehtinyt itse lahdata ja lahdatuttaa sotilaillaan satoja karkureita.
Huomattakoon, että Partasen mukaan ampumisia tapahtui myös kaikissa muissakin divisioonissa Kannaksella kesä-heinäkuussa 1944.
Montako divisioonaa Kannaksella oli kesä-heinäkuussa 1944?
Kymmenen tai enemmän. Eli jos kuvitellaan ampumisia olleen Vihman 6 D:ssä muita enemmän eli 20-100, ja muissa sanotaanko vain 10/divisioona, yhteenlaskulla päädymme (siis oikein ynnättynä) 140-200 karkurin salattuun hengenriistoon, joka ylittää monikertaisesti nykyisen armeijan asiakirjojen mukaisen virheellisen totuutemme karkureiden ampumisista.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Re: Suomalaiset sodassa kadonneet on selvitettävä
Pelho näkyy omalta osaltaan luopuneen uuden vuoden toivotuksestaan heti kättelyssä.Hän lämmittää uudelleen Ylikankaan kumotun näkemyksen 6.D:n tapahtumista kesä-heinäkuun vaihteessa Ihantalassa.
Asiasta kiinnostuneille suosittelen Jukka Kulomaan selvitystä tapahtumista
( Teloitettu totuus - kesä 1944 ss. 150-167.
Erikoisesti on syytä kiinnittää huomiota loppukaneettiin: "Tässä liikutan uskon tai luulon, ei tiedon alueella".
Olen Kulomaan kanssa edelleen täysin samaa mieltä. Tosin olen jotenkin lipsauttanut Partasen käynnille pvm. 8.7., kun sen pitäisi olla 9.7. Siitähän on asiakirjatiedot.
--"Tosin kuin mitä tutkijat Kulomaa ja Lindstedt, Päämaja uskoi todeksi Vihman 28.6.1944 antaman ilmoituksen 20 karkurin hengenriistosta.
Päämajan oikeusupseeri, kapteeni Erkki Partasen selonteko toimistaan päämajan lähettämänä sanansaattajana tai käskyttäjänä 29.6.1944 kuului näin:"---
Näin sepustaa Pelho täysin faktojen vastaisesti.Vihma ei ole tällaista ilmoitusta tehnyt, joten PM ei ole voinut siihen uskoa. Partanen ei missään kerro olleensa 6.D.ssa 29.6. Hän ei myöskään missään mainitse 6.D:ssa ammutun väitetyt 20 miestä. Vastaavia väitteitä muista divisioonista ei esitetä Partasen muistelmissa muutenkaan. Hän toteaa 6.D:ssa ammutun karkureita suhteellisesti muita enemmän. Se pitää paikkansa, sillä tapauksia on hänen kirjanpitonsa mukaan neljä yhdestätoista.
Asiasta kiinnostuneille suosittelen Jukka Kulomaan selvitystä tapahtumista
( Teloitettu totuus - kesä 1944 ss. 150-167.
Erikoisesti on syytä kiinnittää huomiota loppukaneettiin: "Tässä liikutan uskon tai luulon, ei tiedon alueella".
Olen Kulomaan kanssa edelleen täysin samaa mieltä. Tosin olen jotenkin lipsauttanut Partasen käynnille pvm. 8.7., kun sen pitäisi olla 9.7. Siitähän on asiakirjatiedot.
--"Tosin kuin mitä tutkijat Kulomaa ja Lindstedt, Päämaja uskoi todeksi Vihman 28.6.1944 antaman ilmoituksen 20 karkurin hengenriistosta.
Päämajan oikeusupseeri, kapteeni Erkki Partasen selonteko toimistaan päämajan lähettämänä sanansaattajana tai käskyttäjänä 29.6.1944 kuului näin:"---
Näin sepustaa Pelho täysin faktojen vastaisesti.Vihma ei ole tällaista ilmoitusta tehnyt, joten PM ei ole voinut siihen uskoa. Partanen ei missään kerro olleensa 6.D.ssa 29.6. Hän ei myöskään missään mainitse 6.D:ssa ammutun väitetyt 20 miestä. Vastaavia väitteitä muista divisioonista ei esitetä Partasen muistelmissa muutenkaan. Hän toteaa 6.D:ssa ammutun karkureita suhteellisesti muita enemmän. Se pitää paikkansa, sillä tapauksia on hänen kirjanpitonsa mukaan neljä yhdestätoista.
-
Martti Tapio Pelho
- Viestit: 322
- Liittynyt: 24.12.11 16:05
Kun armeijan omien asiakirjojen totuus ei kelpaa
Tutkija Jukka Kulomaa on kertonut (1995. s.316) meille 6. divisioonan komentajan kenraalimajuri Einar Vihman ilmaantuneen pataljoonan komentopaikalle ja ilmoittaneen, että selustassa on ammuttu "parikymmentä karkuria". Kulomaan tulkinnan mukaan kysymyksessä oli vain Vihman "pelottelusta".
Kulomaan mukaan Vihman ilmoitus ei voinut olla totta koska Kulomaan mukaan armeijan viralliset asiakirjat vaikenevat kyseisestä karkurien joukkoteloituksesta.
Kulomaan väite “pelottelusta” ei saa kuitenkaan tukea yhdestäkään armeijan säilyneestä lähteistöstä. Tulkinta on selvästi tutkimuksellisesti korruptoitunutta: ostettua tai lahjottua historiankirjoitusta.
Jukka Lindstedt on pohtinut (1999, s. 140-41) Vihmaa taltuttamaan 28.4.1944 Päämajasta komennetun oikeusupseeri Partasen matkaraporttia tai selontekoa, koska armeijan säilytettyjen asiakirjojen mukaan 6. divisioonassa ammuttiin heinäkuussa -44 ennen sotaväenrikoslain kovennusta 4.7.1944 vain kaksi omaa rintamamiestä.
Partasen selonteon sisällön mukaan tämä tapasi ja piti käräjiä komentaja Vihman ja kenttäoikeuden puheenjohtaja Kemppaisen kanssa 29.6.1944 “koettaa rauhoittaa tilannetta ja jo etukäteen viedä sinne tietoa tulossa olevasta lainmuutoksesta” kuten Partanen on selontekoon kirjoittanut.
Molempien Jukkien (Kulomaa & Lindstedt) Vihman omaa , Mikkelin Päämajalle 28.6.tekemää 20 karkurin ampumisilmoitusta ja Partasen työmatkaraporttia 29.6. koskevissa tulkinnoista ilmenee mielestäni selvästi uskottavalle historiantutkimukselle vieras subjektiivisuus ja asenteellisuus: Vihman ilmoitus ja Partasen selonteko eivät voi po. tutkijoiden mielestä olla totta, koska ameijan virallisen ampumis- ja teloituslähteistön mukaan ketään ei oltu ammutti 6. divisioonassa 29.6.1944 mennessä.
Samalla Kulomaan ja Lindstedtin mielipiteisiin sisältyy kätkettynä tulkintaa, jonka mukaan armeijan 6. divisoonaa koskeva lähteistö on ainut oikea ja sen todistusvoima ylivertainen Vihman ja Partasen lausuntoihin nähden. Mutta missä on tutkijoiden Kulomaan ja Lindstedtin sekä kirjoittaja Ilmo Kekkosen armeijan asiakirjoja koskeva lähdekritiikki ja eri vaihtoehtojen pohdinta?
Heillä ei ole ollut kanttia todeta sitä ainutta uskottavaa ja oikeaa, Vihman ja Partasen omiin, dokumentoituihin ilmoituksiin perustuvaa tosiasiaa tai tutkimuksellista johtopäätöstä, jonka mukaisesti armeijan 6. divisioonan kesäkuun lopun ja heinäkuun alun 1944 laittomia rivimiesten ampumisia ja hengenriistoja koskevat asiakirjat ovat ilmeisesti tarkoituksella hävitetty ja/tai väärennetty.
Ystävämme Ilmo Kekkosen kirjoitukset, jonka mukaan Päämajan johto olisi lähettänyt Partasen työmatkalle Vihman ja kenttäoikeuden puheenjohtajan luo vasta 7.7. tai 9.7.1944, on asian runsaan dokumentaation perusteella valhetta.
Se kätkee tyypillisen armeijan johdon tulkinnan, jonka mukaan ennen sotaväenrikoslain muutosta (4.7), kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa 1944, upseerien rintamalla ja selustassa suorittamat laittomat sotamiesten hengenriistot (rikosoikeudellisesti murhat) pyritään selittämään edelleen vuonna 2012 takautuvasti, tapahtuma-aikoja harkitusti muuttaen, uuden kovennetun lain 4.7.1944 "laillisiksi" aikaansaannoksiksi.
Miten Vihman ampumat tai ammuttamat rintamamiehet on merkitty jälkikäteen armeijan virallisiin tilastoihin, on edelleen tutkimuksellisesti tuntematonta. Varmuudella tiedämme vain sen, että arkiston asiakirjoissa on kadonneiden ja myöhemmin kuolleeksi julistettujen sotamiesten joukossa runsaasti myös omien ampumia karkureita ja kieltäytyjiä.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Kulomaan mukaan Vihman ilmoitus ei voinut olla totta koska Kulomaan mukaan armeijan viralliset asiakirjat vaikenevat kyseisestä karkurien joukkoteloituksesta.
Kulomaan väite “pelottelusta” ei saa kuitenkaan tukea yhdestäkään armeijan säilyneestä lähteistöstä. Tulkinta on selvästi tutkimuksellisesti korruptoitunutta: ostettua tai lahjottua historiankirjoitusta.
Jukka Lindstedt on pohtinut (1999, s. 140-41) Vihmaa taltuttamaan 28.4.1944 Päämajasta komennetun oikeusupseeri Partasen matkaraporttia tai selontekoa, koska armeijan säilytettyjen asiakirjojen mukaan 6. divisioonassa ammuttiin heinäkuussa -44 ennen sotaväenrikoslain kovennusta 4.7.1944 vain kaksi omaa rintamamiestä.
Partasen selonteon sisällön mukaan tämä tapasi ja piti käräjiä komentaja Vihman ja kenttäoikeuden puheenjohtaja Kemppaisen kanssa 29.6.1944 “koettaa rauhoittaa tilannetta ja jo etukäteen viedä sinne tietoa tulossa olevasta lainmuutoksesta” kuten Partanen on selontekoon kirjoittanut.
Molempien Jukkien (Kulomaa & Lindstedt) Vihman omaa , Mikkelin Päämajalle 28.6.tekemää 20 karkurin ampumisilmoitusta ja Partasen työmatkaraporttia 29.6. koskevissa tulkinnoista ilmenee mielestäni selvästi uskottavalle historiantutkimukselle vieras subjektiivisuus ja asenteellisuus: Vihman ilmoitus ja Partasen selonteko eivät voi po. tutkijoiden mielestä olla totta, koska ameijan virallisen ampumis- ja teloituslähteistön mukaan ketään ei oltu ammutti 6. divisioonassa 29.6.1944 mennessä.
Samalla Kulomaan ja Lindstedtin mielipiteisiin sisältyy kätkettynä tulkintaa, jonka mukaan armeijan 6. divisoonaa koskeva lähteistö on ainut oikea ja sen todistusvoima ylivertainen Vihman ja Partasen lausuntoihin nähden. Mutta missä on tutkijoiden Kulomaan ja Lindstedtin sekä kirjoittaja Ilmo Kekkosen armeijan asiakirjoja koskeva lähdekritiikki ja eri vaihtoehtojen pohdinta?
Heillä ei ole ollut kanttia todeta sitä ainutta uskottavaa ja oikeaa, Vihman ja Partasen omiin, dokumentoituihin ilmoituksiin perustuvaa tosiasiaa tai tutkimuksellista johtopäätöstä, jonka mukaisesti armeijan 6. divisioonan kesäkuun lopun ja heinäkuun alun 1944 laittomia rivimiesten ampumisia ja hengenriistoja koskevat asiakirjat ovat ilmeisesti tarkoituksella hävitetty ja/tai väärennetty.
Ystävämme Ilmo Kekkosen kirjoitukset, jonka mukaan Päämajan johto olisi lähettänyt Partasen työmatkalle Vihman ja kenttäoikeuden puheenjohtajan luo vasta 7.7. tai 9.7.1944, on asian runsaan dokumentaation perusteella valhetta.
Se kätkee tyypillisen armeijan johdon tulkinnan, jonka mukaan ennen sotaväenrikoslain muutosta (4.7), kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa 1944, upseerien rintamalla ja selustassa suorittamat laittomat sotamiesten hengenriistot (rikosoikeudellisesti murhat) pyritään selittämään edelleen vuonna 2012 takautuvasti, tapahtuma-aikoja harkitusti muuttaen, uuden kovennetun lain 4.7.1944 "laillisiksi" aikaansaannoksiksi.
Miten Vihman ampumat tai ammuttamat rintamamiehet on merkitty jälkikäteen armeijan virallisiin tilastoihin, on edelleen tutkimuksellisesti tuntematonta. Varmuudella tiedämme vain sen, että arkiston asiakirjoissa on kadonneiden ja myöhemmin kuolleeksi julistettujen sotamiesten joukossa runsaasti myös omien ampumia karkureita ja kieltäytyjiä.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Re: Kun armeijan omien asiakirjojen totuus ei kelpaa
Jos Vihman on ilmoittanut päämajaan, että 20 on ammuttu, näyttää hän noudattaneen Heinrichsin 20.6.44 antamaa käskyä, jossa käskettiin ilmoittamaan päämajaan henkensä menettäneistä.Martti Tapio Pelho kirjoitti:Vihman ilmoitus ja Partasen selonteko eivät voi po. tutkijoiden mielestä olla totta, koska ameijan virallisen ampumis- ja teloituslähteistön mukaan ketään ei oltu ammutti 6. divisioonassa 29.6.1944 mennessä.
Käskyhän on epämääräinen. Siinä ei käsketä ilmoittamaan edes henkensä menettäneiden nimiä ja sotilasarvoja vaan käsketään epämääräisesti, että henkensä menettäneistä on ilmoitettava, mutta ei sanota mitä. Jos Vihman on ilmoittanut henkensä menettäneiden lukumäärän, hän on ehkä katsonut täyttäneensä käskyn.
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Re: Suomalaiset sodassa kadonneet on selvitettävä
Ainoa dokumentaatio Partasen käyntipäivästä on IV AKE:n hallinnollisen toiminnan merkinnät 9.7. Partasen lähetti nimenomaan hänen esimiehensä everstiluutnantti Kulomäki, mahdollisesti esikuntapäällikön kehoituksesta. Muu on kuvittelua, jolle ei ole mitään perustelua.Martti Tapio Pelho kirjoitti:Ystävämme Ilmo Kekkosen kirjoitukset, jonka mukaan Päämajan johto olisi lähettänyt Partasen työmatkalle Vihman ja kenttäoikeuden puheenjohtajan luo vasta 7.7. tai 9.7.1944, on asian runsaan dokumentaation perusteella valhetta.
Partanen ei ole tehnyt käynnistään mitään selontekoa, vaan muistellut sitä 35 vuotta myöhemmin. Muistelu on ylimalkainen ja sisältää useita helposti todettavia muistivirheitä. Mitään päivämäärää ei ole mainittu, eikä esimerkiksi kuviteltua 20 miehen teloitusta. Partanen muistaa väärin mm. 6.D:n sotatuomarin nimen ja oman kirjanpitonsa lukemat.Martti Tapio Pelho kirjoitti:Partasen selonteon sisällön mukaan tämä tapasi ja piti käräjiä komentaja Vihman ja kenttäoikeuden puheenjohtaja Kemppaisen kanssa 29.6.1944 “koettaa rauhoittaa tilannetta ja jo etukäteen viedä sinne tietoa tulossa olevasta lainmuutoksesta” kuten Partanen on selontekoon kirjoittanut.
Todettakoon vielä Partasen sanonta ampumaluvuista "Ihantalan raskaissa taisteluissa". Ne olivat 29.6 vasta alkamassa, muutta 9.7. menossa jo ohi. Sekin tukee käyntiä juuri 9.7.
Ylikangas ja Pelho tekevät täysin mielivaltaisia tulkintoja Partasen muistelmista.
Kun ilmoitetaan henkensä menettäneestä sotilaasta, ilmoitukseen kuuluu ilman muuta sotilasarvo, nimi, syntymäaika, yksikkö sekä tapahtumaika, ja yleensä vielä syy. Tätä asiaa ei tarvitse neljäntenä sotavuonna erikseen selittää varsinkaan puhelinsanomassa.Vetehinen kirjoitti:Käskyhän on epämääräinen. Siinä ei käsketä ilmoittamaan edes henkensä menettäneiden nimiä ja sotilasarvoja vaan käsketään epämääräisesti, että henkensä menettäneistä on ilmoitettava, mutta ei sanota mitä. Jos Vihman on ilmoittanut henkensä menettäneiden lukumäärän, hän on ehkä katsonut täyttäneensä käskyn.
Vihma ei ole tehnyt mitään ilmoitusta Päämajaan. Sen olisi tehnyt 6.DE:n hallinnollinen toimisto IV AKE:n kautta. Tiedon tulo olisi kestänyt muutaman päivän.
Se olisi tullut myös tilastoa pitävälle Partaselle. 20 miehen ampumisesta olisi noussut suunnaton häly sekä rintamalla että esikunnissa Päämajaa myöten.Sitä olisi ollut täysi mahdoton pitää salassa. Nyt asiasta on vain Vihman maininta. Siitä ei ilmene mitään, mikä osoittaisi ampumisen todella tapahtuneen eikä varsinkaan, että kyseessä olisi Vihman käsky ja 6.D:n miehet.
Partanen mainitsee vain, että KOKO ARMEIJASSA olisi ammuttu parikymmentä miestä. Siinäkin hän muistaa väärin, jos uskotaan luvun koskevan 29.6. Sen sijaan 9,7, luku on huomattavati oikeampi.
Vankipataljoonan pelottelu keksityllä tai huhuna kiertäneellä teloitustiedolla sopii Vihman persoonaan kuuluviin jyrkkiin puheisiin ja kovaan kurinpitoon. III/JR 12:sta oli karkaillut miehiä jo kuljetuksen aikana ja karkurimäärä on ollut tuossa vaiheessa jo 260. Pataljoonan muutenkin heikko taistelukyky oli entistä kyseenalaisempi. Toisaalta heikoimman aineksen häipymisessä saattoi olla etunsakin.
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Re: Suomalaiset sodassa kadonneet on selvitettävä
Täsmennetään Ihantalan taistelun aikamääriä.Niiden katsotaan alkaneen 1.7.,jolloin Vihma antoi puolustuskäskyn joukoilleen. Kovimmat taistelut käytiin 3.-5.7.Ilmo Kekkonen kirjoitti:Todettakoon vielä Partasen sanonta ampumaluvuista "Ihantalan raskaissa taisteluissa". Ne olivat 29.6 vasta alkamassa, muutta 9.7. menossa jo ohi. Sekin tukee käyntiä juuri 9.7.
6. D alkoi tulla alueelle vasta 28.6. Sen osat lähtivät ensin hyökkäämään ( JR 12).
Nämäkin faktat vahvistavat tutkijoiden tulkintaa. Satuilijat ovat sitten erikseen.
-
Albert Ravila
- Viestit: 263
- Liittynyt: 22.10.08 18:14
Re: Uskoako sota-arkiston säilyneitä asiakirjoja vai armeijaan tukeutuvia tutkijoita?
JNE.Martti Tapio Pelho kirjoitti:Armeijamme sota-arkiston säilyneidenkin sota-ajan asiakirjojen todistusvoima katoaa kummasti, kun niiden sisältämä tieto ei sovellu yhteen armeijan asiassa jo sota-aikana tai sen jälkeen antaman totuuden eli ns. pääselityksen kanssa.
Kuvaava esimerkki tarkoitushakuisesta sota-ajan asiakirjojen tulkintakulttuuristamme ja historiatutkimuksista on kirkosta riidellen eronneen kenraalimajuri Einar Vihman (syntymänimi Einar August Wichmann) määräämät tai toimeenpanemat karkureiden teloitukset rintamalla ja sen takamaastossa kesäkuussa ja heinäkuun alussa 1944.
Minusta Pelho on esittänyt edellä mainitun näkemyksensä aikaisemminkin. Itse asiassa tuntuu siltä, että hän on esittänyt sen moneen kertaan. Mielestäni Pelhon tapa käydä keskustelua ei ole täysin normaali. Olipa keskustelun aihe miltei mikä hyvänsä, päätyy Pelho aina kertaamaan samaa. Voisi kuvitella moisen jo väsyttävän ja kyllästyttävän. Pelhon tapa käydä keskustelua täytyykin edellyttää aivan erityistä persoonallisuuden rakennetta.
Re: Suomalaiset sodassa kadonneet on selvitettävä
Kirjoitat ettei neljäntenä sotavuonna tarvinnut selittää mitä ammutuista sotilaista oli ilmoitettava päämajaan, voi ollakin noin, mutta mieleen tulee heti kaksi asiaa. Ensimmäiseksi ettei omia sotilaita ammuttu neljänä sotavuotena ennen Heinrichsin käskyä ja toiseksi luulen, ettei kaikkia mainitsemiasi tietoja jokaisesta kaatuneesta (kaatuneitahan sinä tarkoitat etkä ammuttuja?) lähetetty päämajaan vaan otaksun, että kaatuneitten lukumäärä.Ilmo Kekkonen kirjoitti:Kun ilmoitetaan henkensä menettäneestä sotilaasta, ilmoitukseen kuuluu ilman muuta sotilasarvo, nimi, syntymäaika, yksikkö sekä tapahtumaika, ja yleensä vielä syy. Tätä asiaa ei tarvitse neljäntenä sotavuonna erikseen selittää varsinkaan puhelinsanomassa.Vetehinen kirjoitti:Käskyhän on epämääräinen. Siinä ei käsketä ilmoittamaan edes henkensä menettäneiden nimiä ja sotilasarvoja vaan käsketään epämääräisesti, että henkensä menettäneistä on ilmoitettava, mutta ei sanota mitä. Jos Vihman on ilmoittanut henkensä menettäneiden lukumäärän, hän on ehkä katsonut täyttäneensä käskyn.
Jos siis kaatuneitten lukumäärä ilmoiteltiin päämajaan on luonnollista, että Heinrichsin käsky on ymmärretty niin, että ammuttujen lukumäärä on ilmoitettava päämajaan.
Jos noin on, niin päämajan asiakirjoista on turha etsiä ammuttujen henkilötietoja.
Tuo yllä oleva ihan vain päättelemällä, mutta toki on mahdollista, että on toimittu toisinkin.
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Re: Suomalaiset sodassa kadonneet on selvitettävä
Valitettavasti on niin, että omia sotilaita oli ammuttu jo Talvisodassa ja jatkosodassa syksystä -41 alkaen. Tosin harvakseltaan. Asian voi tarkistaa esim. TT-44 liitteistä. Mainitsemani tiedot tuli ilmoittaa kaikista kuolleista: ammutuista,kaatuneista, itsemurhista, onnettomuuksissa tai sairauksista kuolleista. Kaikista.Vetehinen kirjoitti:Kirjoitat ettei neljäntenä sotavuonna tarvinnut selittää mitä ammutuista sotilaista oli ilmoitettava päämajaan, voi ollakin noin, mutta mieleen tulee heti kaksi asiaa. Ensimmäiseksi ettei omia sotilaita ammuttu neljänä sotavuotena ennen Heinrichsin käskyä ja toiseksi luulen, ettei kaikkia mainitsemiasi tietoja jokaisesta kaatuneesta (kaatuneitahan sinä tarkoitat etkä ammuttuja?) lähetetty päämajaan vaan otaksun, että kaatuneitten lukumäärä.
Päämajassa oli Kirkollisasiain osastossa Kaatuneiden keskuskortisto, joka hoiti tätä asiaa.
Kaatuneiden ja haavoittuneiden lukumäärät ilmoitettiin päivittäisissä tilanneilmoituksissa.
Ammuttujen henkilötiedot ilmoitettiin Päämajaan aina sekä kaatuneiden keskuskortistoon että sotilashallinnolliseen toimistoon, jossa heistä pidettiin oma kortistoa ja tilastoa. Lisäksi tuomioistuinten päätöksillä teloitetuista ilmoitettiin Oikeusministeriöön.Vetehinen kirjoitti:Jos noin on, niin päämajan asiakirjoista on turha etsiä ammuttujen henkilötietoja.
Vielä valvontaosasto piti valvontaupseerien ilmoitusten perusteella omaa kortistoaan. Se valitettavasti tuhottiin syksyn -44 paniikissa.