Paljonko niitä "Viime sotien kirjoja" oikeasti on?

[Niitä sun näitä]

Uusimmassa Sotahistoriallinen aikakausikirja, nro:ssa 31, on Pasi Tuunaisen artikkeli Ei mitään uutta kirjarintamalta - Katsaus vuoteen 2010, s.293-328

Kirjoittajan esittelyssä mainitaan hänen olevan syntynyt 1966 ja olevan filosofian tohtori, sekä bibliofiili, jolla on 1900 nidettä Talvisotakirjallisuutta.

Kuinka paljon julkaisuja on ilmestynyt viime sotien jälkeen? Kuka tietäisi asiasta enemmän?

Eräs tuttava sanoi kerran nähneensä "sotakirjaston jossa oli tuhansia harvinaisia sotakirjoja viime sodistamme." Epäilin tuolloin hieman tuon kuvauksen sanontaa "tuhansia harvinaisia" ja taisinpa mainita tästä Juhani Niemen tutkimuksestakin. Mikä on kirjan ja niteen (määritelmän) oleellisin ero, sivumäärä vai mikä?

Tässä on eräs tutkimus aiheeseen liittyen. Sen aikaväli jää tosin jo vuoteen 1985, mutta onhan tuo suuntaa-antava. Vuoden 1985 jälkeen on ollut välillä hyvinkin kova sotakirjabuumi ja vieläkin vuosittain taitaa ilmestyä kymmeniä uusia sotakirjoja ja uusintapainoksia otetaan vanhoista loppuunmyydyistä painoksista. Huvittavin esimerkki antikvariaattien "jälkimarkkinoista" löytynee Lehväslaihon s/s Bombata -kirjaan liittyen. Se ei varsinaisesti edes liene ns. sotakirja, mutta divarihinnat on hiponeet 200€ ja uusintapainoksen saa nyt muutamalla kympillä.

Niemi Juhani: Viime sotien kirjat SKS, 1988, 253 s., 1. painos

Sivulla 11-12 on taulukko Sotakirjallisuuden nimikkeitä 1940-85

Sivuilla 11 ja 12 on listattu vuosi vuodelta julkaistut sotakirjat kahteen kategoriaan ryhmiteltynä eli kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta nimikkeiden alle.

1985 mennessä on julkaistu kaunokirjallisuutta 431 kpl ja tietokirjallisuutta 372 kpl ja yhteensä siis 803 kpl sotakirjoja. Näin siis tämän lähteen mukaan.

"Taulukkoon on laskettu Suomen kirjallisuus -bibliografian perusteella kaikki viime sotien (Talvi- ja Jatkosota) keskittyvät teokset. Mukaan on otettu myös ns. sepitteellisten sotien kuvaukset, mutta ei historiallisiksi romaaneiksi luokiteltavia sisällisodan tai sitä vanhempien sotien kirjoja. Taulukossa ei ole sotilasammatillista kirjallisuutta eikä nuortenkirjoja. Vuosien 1944-47 lukuihin sisältyy myös ns. kotiinpaluuromaaneja."

[Jyrki Ilva]

Suomen kansallisbibliografiasta eli Fennica-tietokannasta (https://fennica.linneanet.fi) löytyy vuosien 1939-1945 sotiin
liittyvää kirjallisuutta asiasanojen perusteella haettuna seuraavasti:

talvisota 1646
jatkosota 2077
Lapin sota 288

Luvuissa ovat mukana uusintapainokset, ja lisäksi osajoukot menevät
päällekkäin, koska samassa teoksessa käsitellään usein useita sotia;
yhdistettynä ("talvisota" OR "jatkosota" OR "Lapin sota") hakutuloksista
kertyy 2480 teosta.

Ei varmasti täydellinen tulos tämäkään, sillä asiasanojen käyttö ei
ole aina ollut johdonmukaista (etenkin vanhemmista teoksista
ja kaunokirjoista ne puuttuvat usein kokonaan), ja erilaisia rajatapauksia
on tietysti runsaasti.

[Ilmo Kekkonen]

Mielenkiintoinen asia.

Minulla on hyllyissäni joukko muistelmia, elämäkertoja ja historiikkeja, jotka kattavat tietysti yleensä pidemmän jakson kuin viime sodat.

Niissä on kuitenkin ymmärrettävästi usein painopiste sota-ajassa varsinkin sotilaiden ja poliitikkojen kohdalla.

Onkohan tällaiset kirjat mukana noissa luvuissa?

Käsittääkseni ei, mutta paljonko niitä - painopiste viime sodissa- voisi olla?

[Niitä sun näitä]

Suomen kansallisbibliografiasta eli Fennica-tietokannasta (https://fennica.linneanet.fi) löytyy vuosien 1939-1945 sotiin
liittyvää kirjallisuutta asiasanojen perusteella haettuna seuraavasti:

talvisota 1646
jatkosota 2077
Lapin sota 288

Voisitko testata samoilla hakuasetuksilla tämän samaisen aikavälin eli 1940-1985? Tulos näyttää aika mielenkiintoiselta kun itse kokeilin joitakin hakuja.


Niemi Juhani: Viime sotien kirjat

Sivulla 11-12 on taulukko Sotakirjallisuuden nimikkeitä 1940-85

Sivuilla 11 ja 12 on listattu vuosi vuodelta julkaistut sotakirjat kahteen kategoriaan ryhmiteltynä eli kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta nimikkeiden alle.

1985 mennessä on julkaistu kaunokirjallisuutta 431 kpl ja tietokirjallisuutta 372 kpl ja yhteensä siis 803 kpl sotakirjoja.

Näin siis tämän lähteen mukaan:

Niemi Juhani: Viime sotien kirjat SKS, 1988, 253 s., 1. painos

[Jyrki Ilva]

Voisitko testata samoilla hakuasetuksilla tämän samaisen aikavälin eli 1940-1985? Tulos näyttää aika mielenkiintoiselta kun itse kokeilin joitakin hakuja.

Juu, ihmettelet ihan oikeutetusti, asiasanojen puuttuminen 80-luvun
puolivälistä taaksepäin on totaalisempaa kuin kuvittelinkaan.

Kuulemma syynä on se, että tietokirjat on alunperin kyllä luetteloinnin yhteydessä
myös asiasanoitettu, mutta siinä vaiheessa kun pahvisista luettelointikorteista
on siirrytty tietokantaan, korttiaikakauden asiasanat ovat jääneet tallentamatta.

Lisäksi, kuten jo vihjailin, luvuista puuttuu kaunokirjallisuus, jota ei ole
Fennicassa asiasanoitettu.

Eli Fennica antaa siis relevanttia tietoa nimenomaan tietokirjoista ja
vuodesta 1986 eteenpäin.

[Niitä sun näitä]

Voisitko testata samoilla hakuasetuksilla tämän samaisen aikavälin eli 1940-1985? Tulos näyttää aika mielenkiintoiselta kun itse kokeilin joitakin hakuja.

Juu, ihmettelet ihan oikeutetusti, asiasanojen puuttuminen ennen 80-luvun
puolivälistä taaksepäin on totaalisempaa kuin kuvittelinkaan.

Kuulemma syynä on se, että tietokirjat on alunperin kyllä luetteloinnin yhteydessä
myös asiasanoitettu, mutta siinä vaiheessa kun pahvisista luettelointikorteista
on siirrytty tietokantaan, korttiaikakauden asiasanat ovat jääneet tallentamatta.

Lisäksi, kuten jo vihjailin, luvuista puuttuu kaunokirjallisuus, jota ei ole
Fennicassa asiasanoitettu.

Eli Fennica antaa siis relevanttia tietoa nimenomaan tietokirjoista ja
vuodesta 1986 eteenpäin.

Tätä hienoa sivustoa en heti muistanutkaan. Siinä on kirjojen kansia melkoisesti esillä. Juuri tämän sivuston nähtyäni tilasin Niemen kirjan itselleni. Kirjassa on pätkä sotakamreeri Lehväslaihon aika ronskista kirjeestä Niemelle sivulla 196.

http://sotakirjat.com/

Aivan tuon linkin sivun lopussa on kertomus eräästä keräilijästä. Samoin julkaistujen kirjojen "5 -vuotisjulkaisulukemat" löytyvät myöskin. Ne lukemat vaan näyttää kovin erilaisilta kuin itse kirjasta katsomani. Siinä on tosin monta eri tilastoa.

http://sotakirjat.com/taustaa.htm

"Sotakirjallisuus on lisääntynyt vuosi vuodelta. Niemi arvioi (-87), että samaa kasvuvauhtia tuhannen sotakirjan raja ylittyisi 1990 -luvun alussa.

90 -luvulta lähtien, Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, on sotakirjoja
ilmestynyt entistäkin tahtia runsaammin; etenkin joukko-osastojen
historioitten, sotamuistelujen ja dokumenttiteosten (esim. Koskimaa)
määrä on lisääntynyt. Myös sotaromaanien määrä on pysytellyt melko
vakoina - noin näppituntumalta."

Juhani Niemen tutkimus Viime sotien kirjat, SKS 1988, on selvitys sotakirjoistamme vuoteen 1985 asti. Tilastotietojen ohella kirja paneutuu myös laajemmin sotakirjallisuuden eri puoliin: sotien kuvaan kirjallisuudessa, kirjailijoiden näkemyksiin ym. " Teoksesta kasvaa kokonaiskuva suomalaisesta sodan
ja rauhan perinteestä tällä vuosisadalla, raportti kirjoista kansakunnan kriisinhoitajina."

[Martti Tapio Pelho]

Tässä keskustelussa on pohdittu ansiokkaasti Suomen viime sotia koskevien kirjallisten tuotteiden määriä ja niiden luokituksia.

Keskustelussa esitettyjen useiden puheenvuorojen perusteella voisi olettaa, että kaikki kertomisen arvoiset sotiemme tapahtumat on jo kirjoitettu ja kerrottu, parhaat jopa lukemattomia kertoja. Onko näin? Valitettavasti ei ole.

Mitalin toinen puoli eli sen pohtiminen, mistä sotiemme tärkeistä tapahtumista tai aiheista nämä lähes kaksi tuhatta kirjallista tuotetta eivät puhu tai kerro, on jäänyt keskustelussa huomioitta.

Virallisen sotahistoriamme lehdillä on edelleen vuonna 2012 ällistyttävän paljon tutkimattomia asioita ja aihekokonaisuuksia, ns. valkoisia sivuja.

Tutkimattomimmat aiheet mielestäni ovat:

1) Suojeluskuntayhdistysten hallinnassa keskitysleireillä olleiden 64.000 neuvostoliittolaisen sotavangin käsittelyt 1941-43,
2) Karjalassa vangitut ja leiritetyt venäläiset siviilit (50.000); naiset ja lapset,
3) Suomen sotilashallinnon ja Suomen ev.lut.kirkon rasistiset rotuopit ja toiminta miehitysalueilla Itä-Karjalassa,
4) Pohjois-Suomessa Saksan sotilasviranomaisten hallussa olleiden 30.000 sotavangin käsittelyt,
5) Saksan vangitsemat Suomeen pakkosiirretyt 60.000 inkeriläistä,
6) Sotavankityövoima Suomen teollisuudessa ja julkishallinnossa 1941-44,
7) Kesäkuun 1944 Karjalan rintamien joukkopaot sekä rintamilla ja selustassa teloitetut suomalaiset rintamamiehet,
8) Saksalle sopimuksella myönnetty kertakaikkinen enintään 5.000 sotilaan kauttakulkuoikeus,
9) Mustapörssi ja korruptio Suomessa 1939-45,
10) Lapset Suomen armeijassa 1941-44, ja
11) Suojeluskuntajärjestöjen omaisuuden kätkeminen ja arkistojen tuhoaminen.

Toimittaja-kirjailija Elina Sanaa ja professori Heikki Ylikangasta meillä kaikilla historiamme harrastajilla on kiittäminen valtioneuvoston päättämästä Kansallisarkiston toteuttamasta monikansallisesta tutkimusprojektista,”Sotavangit ja internoidut”(Kansallisarkisto, 2008), engl. Research Project “Prisoners of War and People Handed Over in Finland in 1939-55”.

Kyseessä on tutkimusjohtaja, dosentti Lars Westerlundin johtama, laatuaan ensimmäinen tieteellinen projekti, jolla haetaan uskottavaa selvyyttä ja tulkintaa Suomen ja Saksan sotahistorian harkitusti unohdetuille ja kätketyille sivuille.

Professori Heikki Ylikangas on lausunut sattuvasti isänmaallisuuden kaapuun kätketystä vaikenemisesta, että Suomen viranomaisten sota-aikana Saksaan luovutetuista tuhansista vangeista ja vapaista kansalaisista on kuusiosaisessa Jatkosodan historiassa yhtä monta yhden palstan riviä kun teossarjassa on niteitä.

Sotiemme veteraani Eino Pietola kirjoitti sotahistoriamme todellisuuden salaamisesta vuonna 1987 teoksessaan “Sotavangit Suomessa 1941-44” sivulla 12 seuraavasti:

“Asiakirjat osoittavat, että sotavankien vartiointi ja huolto jäivät kotijoukkojen esikunnan erääksi päätehtäväksi ja siten suojeluskuntajärjestölle. Muodostihan suojeluskuntain yliesikunta kotijoukkojen esikunnan rungon.

Tässä yhteydessä sopii ihmetellä, että kun puolivirallisessa historiallisessa julkaisussa Suomen sota 1941-1945 (osa 9c) käsitellään yksityiskohtaisesti kotijoukkojen ja suojeluskuntajärjestöjen toimintaa, ei julkaisussa sanallakaan mainita siitä tehtävästä, joka suojeluskuntajärjestöllä oli sotavankien vartioinnin ja huollon toteuttajana sekä leirien johdon nimittäjänä. Tietojen puutteesta ei kyseisen artikkelin kirjoittaja ainakaan vaikene, sillä kirjoittaja, eversti L.T. Tiainen, oli kotijoukkojen esikunnan järjestely- ja komento-osaston päällikkö jatkosodan alusta alkaen ja siinä ominaisuudessa allekirjoitti käskyjä sotavankeja koskevissa asioissa.”

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Ilmo Kekkonen]

Pelhon näkemys sotahistorian tuktimattomista alueista vaatii jonkun kommentin, vaikka ne eivät perille menekään.

Sotahistoriankin tukimuksessa on erotettava kaksi eri asia eli perustutkimus ja erityisaiheet.

Puoliviralliset sotahistoriat ovat perustutkimusta. Erityisesti Suomen sota 1941-45 laadittiin nimenomaan perustiedoksi sodassa mukana olleille. Siksi se keskittyy sotatapahtumiin ja rintaman takaisia asioita selvitetään vain siltä osin, kuin on tarpeen sotatapahtumien ymmärtämiseksi.

Myöhemmin laadituissa Talvi- ja Jatkosodan historioissa on kuitenkin annettu perustietoja ei-varsinaisista sotatapahtumista. Sama koskee monia muita viime sotia käsitteleviä teoksia, esimerkiksi Pikku Jättiläisiä.

Pelhon luettelo käsittää nimenomaan erityisaiheita. Jo pikainen silmäys osoittaa listassa pahoja virheita ja poliittista taustaväriä. Väitteet listan aihepiirien tutkimattomuudesta ovat täysin perättömiä Jo yksin tuossa minun vaatimattomassa kokoelmassani on useimmista aihepiireistä tieteellisiä tutkimuksia väitöskirjoja myöten. Lisäksi on yleisteoksia, historiikkeja, elämäkertoja, muistelmia ym, joissa noita aiheita käsitellään lähes kattavasti.

Luttelon pahimmista virheistä todettakoon a-kohta. Sotavangit eivät olleet keskityslereillä eikä sk-yhdistysten vastuulla.Kohta 10 mukaisia lapsisotilaita ei Suomen armeijassa ollut. Myöskään sk-järjestön omaisuutta ei kätketty yhtään mihinkään, vaan se luovutettiin laadittujen ohjeiden mukaisesti valtiolle, erinäisille yhdistyksille tai myytiin.