Raudan valmistuksesta

[Veikko Palvo]

Täällähän niitä viittauksia viikinkeihin mm. on:

http://www.jounijappinen.com/Viikingit/Ahvenkoski.html

Noin 100 m2 alalta havaittiin kymmenien ”kotkattujen” rautanaulojen lisäksi rautaniittejä. Kahta erityyppistä niittimallia (yläkuva) on tavattu Itämeren ja Pohjanmeren viikinkikonteksteista mm. Virosta, Tanskasta Ruotsista, Norjasta, Islannista ja Skotlannista (esim. Zori Davide, Archaeologia Islandica 6/2007, 32–47.). Niittejä käytettiin limisaumaisten veneiden rakennuksessa. (URL:http://mis.historiska.se/mis/sok/exhib. ... 0&id=51514). Alakuvassa kaksi kauniisti kotkattua rautanaulaa.

========================================================
Mögenport on tuossa lähellä ja Ahvenkosken seudun historiasta kirjoitetaan mm. tässä. Ja takkirautaa lienee tuotu Ruotsista Itämaakunnan ruukeissa jalostettavaksi 1600-luvun lopulta alkaen, mutta muistelen määrien olleen pienehköjä.

Vain noin 500 tonnia vuodessa kaikille Suomen rautaruukeille yhteensä.
Ja kuten Jouni Jäppinen kirjoittaa, Kymenjokisuiston alueella ei ole ollut merkittävässä määrin järvi- / suomalmia ainakaan manufaktuuripajoille.

Mutta yksittäiset sepät ovat pystyneet valmistamaan rautaa ja rautaesineitä aiemminkin, mieleeni tulee vaikkapa tämä Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1893, eikö tuossa selvästikin valmisteta ja/tai melloteta rautaa? Ahjo, palkeet jne. Mistäköhän Gallen-Kallela on saanut inspiraation maalaukseensa?
Veikko Palvo

[Vetehinen]

yksittäiset sepät ovat pystyneet valmistamaan rautaa ja rautaesineitä aiemminkin,
mieleeni tulee vaikkapa tämä Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1893,
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/c ... _Sampo.jpg eikö tuossa selvästikin valmisteta ja/tai melloteta rautaa?
Ahjo, palkeet jne.
Mistäköhän Gallen-Kallela on saanut inspiraation maalaukseensa?

Maalauksen perusteella en osaa varmasti sanoa onko se paja, siltä se kuitenkin näyttää mielestäni enemmän kuin alkeelliselta masuunilta.

Järvimalmia ja suomalmia luulisin löytyneen myös Kymenlaakson järvistä eli lähempää havaittuja löytöpaikkoja kuin mitä Ruotsi on ja myöhempi Ruotsin tuonti saattaakin liittyä siihen, että Ruotsissa on kaivoksista louhittu malmia ja sulatettu rautaa alemmilla kustannuksilla ja suurempia määriä kuin mitä suo- ja järvimalmeista on ollut saatavissa.

[wejoja]

yksittäiset sepät ovat pystyneet valmistamaan rautaa ja rautaesineitä aiemminkin,
mieleeni tulee vaikkapa tämä Akseli Gallen-Kallelan maalaus vuodelta 1893,
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/c ... _Sampo.jpg eikö tuossa selvästikin valmisteta ja/tai melloteta rautaa?
Ahjo, palkeet jne.
Mistäköhän Gallen-Kallela on saanut inspiraation maalaukseensa?

Maalauksen perusteella en osaa varmasti sanoa onko se paja, siltä se kuitenkin näyttää mielestäni enemmän kuin alkeelliselta masuunilta.

Järvimalmia ja suomalmia luulisin löytyneen myös Kymenlaakson järvistä eli lähempää havaittuja löytöpaikkoja kuin mitä Ruotsi on ja myöhempi Ruotsin tuonti saattaakin liittyä siihen, että Ruotsissa on kaivoksista louhittu malmia ja sulatettu rautaa alemmilla kustannuksilla ja suurempia määriä kuin mitä suo- ja järvimalmeista on ollut saatavissa.

Kuumuus, kipinöinti ja hiilimonoksidin muodostus on raudanvalmistuksessa sitä luokkaa, ettei sitä voi tehdä pajassa ainakaan avoimessa torniuunissa tai hytissä. Viittaan lähinnä omiin raudanvalmistuskokeisiin. Muistaakseni Rauta-aika elokuvassa tämä oli oivallettu ja lavastaja oli sijoittanut sulatusuunin pajan ulkopuolelle.

Kyllä, suolimoniittia, järvi- ja merimalmia esiintyy myös Kymenlaaksossa, mutta vain merimalmin määrät olisivat teoriassa riittäneet massiiviseen raudantuotantoon aivan rannikolla. Malmia esiintyy meressä paikoittain runsaasti ja sodan jälkeen suunniteltiin merimalmin nostoa mm. Virojoelta. Tietääkseni venäläiset ovat suunnitelleet merimalmin nostoa itäiseltä Suomenlahdelta.

Eräs Rautaseppo Haminan kulmilta on löytänyt Pohjois-Kymenlaaksosta viitteitä suuremmasta keskiaikaisesta raudanvalmistuksesta, jossa raaka-aineena käytettiin todennäköisesti paikallista malmia. Vaikuttaa siltä, että suuremmat malmikentät Kymenlaaksossa ovat saostunut lähemmäksi Salpausselän harjuja, mutta kyse on aina paikallisista olosuhteista.

Esimerkiksi Ahvenkoskella sijaitsee jääkauden kahden kallion väliin pakkaama hiekkakenttä, johon on saostunut usean metrin paksuinen ja muutaman aarin laajuinen rautamultakerros (magnetiittia) ja kerran laskeskelin, että sitä puhaltamalla riittäisi rautaa ainakin yhdelle sepälle vuosikausiksi eteenpäin.

[Veikko Palvo]

Kyllä, olemme tutkineet vain sellaisia esineitä, jotka eivät kuulu muinaismuistolain piiriin. Mikroskooppitutkimus ei tuhoa esineitä, eikä sitä varten tarvitse leikata edes näytepalaa irti. Riittää, kun kiillottaa esimerkiksi taustasta tai sivusta muutaman neliömillimetrin alueen. Sen sijaan ajoitus- ja alkuainetutkimuksiin on näytteet valittava tarkemmin sillä ne jauhetaan puruksi ja poltetaan.

Museovirastohan inventoi 2005-2006 moottoritien alle jäävän alueen kokonaisuudessaan ja suoritti mm. Ruotsinpyhtään Tesjoella 1740-luvun sotilasleirin lisätutkimuksia 2009 kesällä. ( löytämättä ilmeisesti paljoakaan? )
Ja tällä Ahvenkosken paikalla
http://www.jounijappinen.com/Viikingit/Ahvenkoski.html Museovirasto lienee tehnyt lisätutkimuksia työryhmän aloitteesta 7-8.8.2011 ja nythän tuolla paikalla möyrivät
kaivinkoneet.

Ja käsittääkseni työryhmä etsii ja tutkii lähinnä talonpoikaista raudanvalmistusta?
Pernajan 1400-luv. alkaen Creutz-suku sai kruunulta "epävarmalle" alueelle lahjoitusmaita, mutta kun olot vakiintuivat niin Kaarle XI:n reduktiossa lahja- ja läänitysmaat otettiinkin krunulle. Petjärven alueeseen kuuluivat myöskin Stockfors ja Ahvenkoski. http://fi.wikipedia.org/wiki/Creutz

Johan Creutz sai tai osti joitakin alueita takaisin 1690 ja perusti 1698 ruukin, jonka
haminalainen kauppias Jakob FORSell ja Anders NohrSTRÖM ostivat 1744 perustaakseen manufaktuuripajan, joka lienee vesivoimalla jauhanut viljaakin ja sahannut sen ajan "lautoja" - n. 5 cm paks., lev. ehkä 20 cm ja sahanterilläkin lienee
ollut melkoisesti paksuutta?
Mutta
käyttivätkö Creutzin ruukki ja myöhemmin Strömforsin ruukki järvi-, suomalmia raaka-aineenaan vai tuotiinko sitä takkirautana esim. Falunista?

Nils Ludvig Arppen Ilomantsin Möhkön järvimalmiruukki 1838 - 1907 on tuottanut vain korkeahiilistä ( n.4,5% ) takkirautaa, josta enin osa lienee kuljetettu Pietariin mellotettavaksi. Möhkön järvimalmiruukin kirjoitetaan työllistäneen suurimmillaan 2-3000 ja malmia on kauhottu Itä-Ilomantsin järvistä n. 15 000 tonnia vuodessa max. noin 2 m:n syvyydestä.
Ovatko talonpoikaissepät pystyneet valmistamaan taontakelpoista ja karkaisukelpoista vähähiilistä rautaa työkaluihin yms. kenties 200-...300-luvuilta alkaen?

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Ovatko talonpoikaissepät pystyneet valmistamaan taontakelpoista ja karkaisukelpoista vähähiilistä rautaa työkaluihin yms. kenties 200-...300-luvuilta alkaen?

Takkirautaa eli valurautaa voi takoa oikein hyvin ja toisin sanoen se on taontakelpoista. Myös sitä voi karkaista.

Takkirauta ja valurauta ovat hauraita eikä sellaisesta tehtyä esinettä voi taivuttaa esineen murtumatta. Ne siis soveltuvat heikosti mm työkalujen ja aseiden valmistukseen.

En usko että rautakauden sepät olisivat pystyneet sulattamaan rautaa niin korkeaan lämpötilaan, jossa raudasta saa tehtyä terästä ja jota mellotukseksi tai hapettamiseksi kutsutaan.

Sen sijaan he todennäköisesti saattoivat nostaa lämpötilan niin korkeaksi, että he pystyivät takomaan puna- tai valkohehkuista rautaa. Tässä yhteydessä raudan hiili reagoi ilman hapen kanssa ja raudan hiilipitoisuus laskee. Kipinöinti minkä wejoja mainitsi on hiilen palamista ilman hapen vaikutuksesta. Kun sitä tekee tarpeeksi pitkään ja taittelee syntynyttä teräsesinettä kerta toisensa jälkeen syntyy terästä ja sen taittamisen johdosta "hitsautumista" (joka mainittiin löytöjen yhteydessä) joka vahvistaa syntynyttä esinettä niin, että se on sekä kovaa mutta myös taipuisaa eikä haurasta kuten takkirauta ja valurauta ovat.

[wejoja]

Takkirautaa eli valurautaa voi takoa oikein hyvin ja toisin sanoen se on taontakelpoista. Myös sitä voi karkaista. Takkirauta ja valurauta ovat hauraita eikä sellaisesta tehtyä esinettä voi taivuttaa esineen murtumatta. Ne siis soveltuvat heikosti mm työkalujen ja aseiden valmistukseen.

Takkirautaa ei voi takoa sen korkean, jopa 4,5% hiilipitoisuuden vuoksi, joka tekee aineen hyvin hauraaksi ja harkko repeytyisi muutamista iskuista palasiksi. Karkaisu sen sijaan onnistuu useilla eri menetelmillä käyttötarkoituksesta riippuen.

[Vetehinen]

Takkirautaa eli valurautaa voi takoa oikein hyvin ja toisin sanoen se on taontakelpoista. Myös sitä voi karkaista. Takkirauta ja valurauta ovat hauraita eikä sellaisesta tehtyä esinettä voi taivuttaa esineen murtumatta. Ne siis soveltuvat heikosti mm työkalujen ja aseiden valmistukseen.

Takkirautaa ei voi takoa sen korkean, jopa 4,5% hiilipitoisuuden vuoksi, joka tekee aineen hyvin hauraaksi ja harkko repeytyisi muutamista iskuista palasiksi. Karkaisu sen sijaan onnistuu useilla eri menetelmillä käyttötarkoituksesta riippuen.

Tuota noin taisin edellä mainitakin, että takkirauta on haurasta, mutta ei sitä kylmänä tietenkään taottu vaan kuumennettuna - puna- tai ehkä jopa valkohehkuisena, jolloin se on taottavissa ihan helposti. Samalla siitä palaa hiiltä ja syntyy terästä.

Karkaisumenetelmistä sanoisin aika varman arvelun, että oli vain yksi vesikarkaisu. Tuskin öljykarkaisua oli käytössä. Kuuma kappale upotettiin veteen, jolloin se jäähtyi nopeasti.

Harjaantunut silmä näkee raudan väristä, kun se on halutussa lämpötilassa. Tietenkin muinoin ei tiedetty lämpötilaa, vaan opeteltiin haluttu punan sävy ja kuuman kappaleen kipiöistä osaava seppä päätteli milloin hiilipitoisuus oli haluttu. Tuo kaikki tietenkin kokemusperäistä tietoa.

[wejoja]

Tuota noin taisin edellä mainitakin, että takkirauta on haurasta, mutta ei sitä kylmänä tietenkään taottu vaan kuumennettuna - puna- tai ehkä jopa valkohehkuisena, jolloin se on taottavissa ihan helposti. Samalla siitä palaa hiiltä ja syntyy terästä.

Jahas, no tervetuloa milloin vain kokeilemaan valuraudan taontaa käytännössä! Jos onnistut siinä (olipa rauta sitten kylmä tai kuumaa), olet kieltämättä ennen kuulumattoman kovan luokan mestari ja melkein lupaan syödä hatullisen sitä itseään

[Veikko Palvo]

En usko että rautakauden sepät olisivat pystyneet sulattamaan rautaa niin korkeaan lämpötilaan, jossa raudasta saa tehtyä terästä ja jota mellotukseksi tai hapettamiseksi kutsutaan.

Sen sijaan he todennäköisesti saattoivat nostaa lämpötilan niin korkeaksi, että he pystyivät takomaan puna- tai valkohehkuista rautaa. Tässä yhteydessä raudan hiili reagoi ilman hapen kanssa ja raudan hiilipitoisuus laskee. Kipinöinti minkä wejoja mainitsi on hiilen palamista ilman hapen vaikutuksesta. Kun sitä tekee tarpeeksi pitkään ja taittelee syntynyttä teräsesinettä kerta toisensa jälkeen syntyy terästä ja sen taittamisen johdosta "hitsautumista" (joka mainittiin löytöjen yhteydessä) joka vahvistaa syntynyttä esinettä niin, että se on sekä kovaa mutta myös taipuisaa eikä haurasta kuten takkirauta ja valurauta ovat.

Strömforsin ruukilla on kesäisin taontaesityksiä, samoin mm. Möhkön ruukilla.
Strömforsin ruukin naulavasarapaja otettiin käyttöön 1850-luv. puolivälissä ja
kankirautapaja n. 20 vuotta myöhemmin, joten ilmeisesti sitä ennen on oltu täysin seppien taidon varassa ja Strömforsinkin sepät ovat valmistaneet käyttöesineitä ilmeisestikin suurin piirtein samoin tavoin kuin talonpoikaissepätkin, kokemusperäisesti?

Tässä
Samurai- miekan valmistuksessa näyttää ensin syntyvän huokoinen rautasieni, joka tiivistystaotaan ja jatkossa rautaesinettä taitellaan ja taotaan moneen kertaan taipuisan ja karkaistavan vähähiilisen teräksen ( n. 1,5 % hiilipitoisuus kokemusperäisesti tuolloin? ) aikaansaamiseksi. Ja miekka karkaistaan vedessä. Tuossa videonpätkässä näyttäisi olevan talonpoikaisraudanvalmistus alusta lopputuotteeseen?


Veikko Palvo

[Vetehinen]

Samurai-miekan valmistuksesta kertovassa filmissä sulatettiin ensin rautahiekkaa ilmeisesti puuhiilen kanssa. Sula ja puolisula rauta jähmettyi möhkäleeksi, jonka ympäriltä uuni purettiin pois.

Filmillä näkyy suurinpiiretein sama tapa miten jo 2000 vuotta sitten sulatettiin rautaa. Uskon, että keinot ja menetelmät olivat kuta kuinkin samoja kuin filmillä kuvattu.

Jähmettyneestä möhkäleestä sepät valitsivat palan möhkäleen reunalta sillä perusteella, miltä raudan hiilipitoisuus näytti olevan. Sitten rautapalaa (filmillä sitä kutsuttiin raakateräkseksi jota se teknisesti saattoi ollakin hiilipitoisuuden puolesta) taottiin kuumana kunnes siitä tuli litteä levy, joka palasteltiin. Valitut palaset (jälleen silmämääräisen hiilipitoisuuden perusteella valittuina) kuumennettiin hapettumiselta suojattuna ja taottiin kuumana yhdeksi kappaleeksi. Kappaletta sitten taottiin, taitettiin ja taottiin kerta toisensa jälkeen, jolloin hiilipitoisuus saatiin tasaiseksi. Filmissä mainittiin hiilipitoisuudeksi 0,7 %.

Wejoja väitti, ettei raakarautaa voi takoa edes kuumana, mutta tuossa filmissä sitä just tehtiin, sillä se möhkäle oli sitä raakarautaa mitä tuollaisista uuneista sai ulos. Nykyään tietenkin raakarauta on täysin sulana ja siksi sen hiilipitoisuus on korkeampi, eikä kukaan nykyään tao raakarautaa vaan se mellotetaan ensin sopivaan hiilipitoisuuteen happipuhalluksella, mutta muinoin sellaista ei ollut käytettävissä.

Muinaisille sepille en tiedä mitään muuta keinoa laskea sulatetun möhkäleen hiilipitoisuutta kuin sen, että möhkälettä (ehkä pitäisi kutsua sitä harkoksi) kuumennettiin ahjossa ja taottiin välillä kuumana, Ahjossa harkon pinnasta palaa hiili pois, mutta ei sisältä, jonka vuoksi katson, että harkkoa oli muokattava takomalla, jotta hiilen saa palamaan uusista muokatuista pinnoista ja myös siksi, että hiilipitoisuus tasaantuu kappaleessa kuten samurai-miekan valmistuksessa mainittiin.

Mielestäni wejojan pitää syödä sitä itteään nyt. Namskis

[wejoja]

Wejoja väitti, ettei raakarautaa voi takoa edes kuumana, mutta tuossa filmissä sitä just tehtiin, sillä se möhkäle oli sitä raakarautaa mitä tuollaisista uuneista sai ulos. Nykyään tietenkin raakarauta on täysin sulana ja siksi sen hiilipitoisuus on korkeampi, eikä kukaan nykyään tao raakarautaa vaan se mellotetaan ensin sopivaan hiilipitoisuuteen happipuhalluksella, mutta muinoin sellaista ei ollut käytettävissä.

Yrität nyt tietämättömyyttäsi keplotella loukusta ja vääristellä omia kirjoituksiasi! Miekkateräksen valmistus on aivan eri asia kuin takkiraudan/valuraudan valmistus ja samoin lopputuotosten ominaisuudet.

Väitit aiemmin, että takkirautaa/valurautaa voi takoa ja tarkensit myöhemmin, että sitä voi takoa vain kuumana! Tarjous on yhä voimassa ja olet tervetullut milloin vain esittelemään sepäntaitojasi. Voin järjestää aiheesta seminaarin näytöksineen vaikka tänne Strömforsin ruukin yläpajaan, sillä sen verran kiinnostavalta väite kuulostaa. Täällä voit kokeilla takkiraudan takomista ihan oikealla vesivasaralla seppä Kalevan valvonnassa! Jos onnistut takomaan takkirautaa/valurautaa, niin syön kernaasti sen mitä lupasin. Muita rauta- tai teräslaatuja tarjoukseni ei koske.

Koska metallurgian tietämyksesi vaikuttaisi olevan Wiki-tiedon varassa suosittelen, että lukisit vaikkapa H.M. Miekk-Ojan legendaarisen Metalliopin ja siihen päälle vaikka F.N. Mäki-Rossin vähintään yhtä legendaarisen Sepän Kirjan, niin ei menisi käsitteet ja valmistustekniikat ihan sekaisin

[Vetehinen]

Otin pitkästä aikaa hyllystä H.M. Miekk-Ojan legendaarisen ja pölyisen Metalliopin muistia virkistääkseni. Valurauta ja takkirautaa voi toki valmistaa ja takoa. Sivulla 434 on adusoidusta valuraudasta jota sanotaan myös taottavaksi valuraudaksi, engl malleable cast iron.

Lue omasta Miekojastasi jos et usko, mutta otapa se hatullinen sitä itteään nyt ja ala popsia!

Sivulla 432 on pallografiittivaluraudasta ja miten se tehdään muokattavaksi lämpökäsittelyllä.

Sivulla 437 selitetään valkoisen tempervaluraudan valmistusta, engl white heart malleable cast iron. Kappale kuumennetaan rautaoksidin kanssa jolloin kappaleesta palaa hiiltä pois ja hiilipitoisuus laskee pinnasta alkaen kuten aikaisemmissa viesteissä jo kuvailin tapahtuvan. Kappaletta voi sitten muokata takomalla niin, että hiili poistuu tasaisesti ja kappale saavuttaa homogeenisen hiilipitoisuuden.

Muinoin ei tietenkään tiedetty tarkalleen mitä tapahtui kun sulatuksessa syntynyttä möhkälettä, harkkoa, alettiin työstämään sepän pajassa, mutta kokemuksesta osattiin, joku paremmin ja joku huonommin, käsitellä sulatettu harkko käyttökelpoiseksi kapineeksi. Eikä muinainen sulatustulos ollut sama kuin nykyinen valurauta.

Nykyajan seppä käsittääkseni ostaa raaka-aineteräksen suoraan siinä hiilipitoisuudessa kuin haluaa eikä hänen tarvitse muuttaa raudan tai teräksen hiilipitoisuutta, kuten muinoin ja filmissäkin näkyi.

Rautaa ei muinoin ollut tuhlattavaksi, koska se oli todennäköisesti kallista tavaraa, josta kertoo sekin, että rautaa on kätketty. Olen aivan varma, että epämääräisestä ja epähomogeenisesta sulatustuotteesta harkosta sepät oppivat kuumentamalla ja muokkaamalla tekemään haluamiaan tuotteita, eivätkä heittäneet rautaa pois siksi, että siinä olisi ollut liian korkea hiilipitoisuus, vaan he yksinkertaisesti kuumensivat ja muokkasivat kappaleita kunnes hiilipitoisuus oli haluttu. Juuri niin kuin samurai-miekan sepät tekivät filmissä.

Kirjoitit wejoja että miekkateräksen valmistus on eri asia kuin takkiraudan/valuraudan valmistus. Niin onkin. Syy on se, että "takkirauta/valurauta" on raaka-aine miekkateräkselle ja se muinainen "takkirauta/valurauta" oli filmillä kuvatun näköinen epämääräinen möhkäle, josta erotetusta osasta miekkaterästä alettiin takoa.

Filmissä samurai-miekan valmistus alkoi tarkasti valitusta rautahiekasta, jossa ei ollut fosforia eikä rikkiä, jotka olisivat heikentäneet valmista miekkaa.

[wejoja]

Uskomatonta

[Veikko Palvo]

Muinoin ei tietenkään tiedetty tarkalleen mitä tapahtui kun sulatuksessa syntynyttä möhkälettä, harkkoa, alettiin työstämään sepän pajassa, mutta kokemuksesta osattiin, joku paremmin ja joku huonommin, käsitellä sulatettu harkko käyttökelpoiseksi kapineeksi. Eikä muinainen sulatustulos ollut sama kuin nykyinen valurauta.

Rautaa ei muinoin ollut tuhlattavaksi, koska se oli todennäköisesti kallista tavaraa, josta kertoo sekin, että rautaa on kätketty.

Pyhtään Strukankallion hautalatomuksistakin on joskus aikoinaan Museoviraston mukaan kaivettu ja etsitty rautaa, mikä sekin näyttää osoittavan raudan arvoa ja lienee noista
haudoista etsitty muitakin arvoesineitä.

Kustaa Vaasa antoi Erik Jaakkimanpoika Flemingille 1542 luvan vuorityöhön Lohjan Ojamon kylässä ehdolla, jonka mukaan Erikin oli luovutettava 12:sta osa jatkojalostetusta malmista osmundrautana, harkkorautana tai takkirautana kuninkaalle, kruunulle.
Louhe on käsitelty mm. Siuntion Svidjan ruukissa = Nybyssä ja Mustion ruukissa.
Ja
Eerik Fleming on hakenut Kustaa Vaasalta lupaa vuoritoimeen Ojamon "rautavuoren"
löytäjänä 1542 ja Eerik on jalostanut malmia Tupalassakin.
Kauko Puustinen kirjoittaa:
Tiedot Tupalan talon alkuperästä viittaavat siihen, että rautaa on siellä jalostettu jo 1400-luvulla."

Talonpoikainen raudanvalmistus rautamalmista on siis ollut tunnettua ja taidettua jo ennen Ojamon kaivostakin, kenties aikaisemminkin kuin 1400-luvulla?
Eihän talonpoikaisesta
vuorimalmin jalostuksesta vaikkapa 400-luvulla liene minkäänlaisia tietoja säilynyt?

Kauko Puustinen
kirjoittaa Geologi-lehdessä olettavansa malmin olleen keskimäärin 50%:sta. ( Fe )
http://www.geologinenseura.fi/geologi-l ... stinen.pdf Museoviraston sivuilla Ojamon rautamalmin ( Kohde_ID=1350 ) laadun sanotaan olleen huonohko ja malmin loppuneenkin, minkä johdosta Ojamon vuorityökin lopetettiin 1670-...1690-luvuilla.

Ja
tuon ajan louhintamenetelmänä lienee ollut nuotion polttaminen kaivoksessa ja nopea jäähdytys, Ojamon kaivos on 1657 täyttynyt Lohjanjärven vedelläkin kaivoksen sorruttua.

Tuon "nuotionpolttamislouhinnan" luulisi vaatineen palkeita senkin ilman saamiseksi kaivokseen?
Ja vuorityö näyttää muutenkin olleen suuritöistä, ei ihme että Möhkön jarvimalmiruukissa käytettiin 1800-luv. ja vuoteen 1907 asti tuhansien ihmisten kauhomaa järvimalmia. Ja työvoimaa on tarvittu runsaasti myöskin sysien polttamiseen ja sen sivutuotteena on valmistunut tervaa ja tärpättiäkin.
Onkohan
Ojamon jälkeen seuraava suurempi rautamalmikaivos ollut 1820-luvulta alkaen Högforssin ruukin läheisyydessä?

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Suomessa on ollut 82 rautaruukkia jonkun maininnan mukaan. Wikissä on luettelokin niistä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_S ... aruukeista


Vuorimalmia on toki voitu rikkoa polttamalla puuta kiven päällä, jolloin se halkeaa lämpölaajenemisen vuoksi, mutta oletan, että varsinkin maanalaisissa kaivoksissa on lohkottu kiviä hakkaamalla kiviin reiät joihin iskettiin kivikiiloja kunnes kivi lohkesi.