Talvisota ja 1930-luvun politiikka

[Emma-Liisa]

Kuten Meinanderkin toteaa, asioiden myöhemmällä kehityksellä siinä tilanteessa jossa Suomi olisi alueluovutuksiin suostunut voidaan vain spekuloida. Mitä ilmeisimmin Neuvostoliitolla ei vielä tuossa vaiheessa ollut kovinkaan selkeää kuvaa siitä mitä sen tulisi tehdä sen vaikutuspiiriin uskotuilla alueilla, kun Molotov-Ribbentrop sopimus oli vielä tuore ja kiireellä neuvoteltu kasaan. Epäluulot Saksaa sekä länsivaltoja kohtaan olivat edelleen suhteellisen voimakkaita. Talvisodan kokemukset muuttivat Neuvostoliitonkin politiikkaa, 1939 tuskin oli vielä lyöty lukkoon sitä mitä Balttialle tehtäisiin.

Lisäksi, kuten M-R-seminaarissa todettiin, Stalinilla oli varsin harhaan osunut käsitys siitä, miten maailmansota kulkisi. Hän ei siis syksyllä 1939 suinkaan odottanut sitä mitä tapahtui 22.6.1941.

[Heikki Jansson]

Kyllä kyse on ihan ydinasiasta. Siis sen ymmärtämisestä, että vaikka Erkko olisi ollut myötämielinen ja hallitus olisi ollut myötämielinen, niin se ei olisi riittänyt, koska asian lopullisesti päätti eduskunta.

Jotta olisi edes ollut mahdollista vakuuttaa eduskunta, NL:n ultimaatumi olisi ollut välttämätön.

Jos Erkko olisi katsonut, ettei eduskunta mahdollisesti tulisi hyväksymään jotain kaavailemaansa esitystä, olisi Erkon tullut tietysti pyrkiä mahdollisuuksiensa mukaan vaikuttamaan eduskuntaan ja/tai yksittäisiin edustajiin/puolueisiin. Mitään sellaista kaavailua ei tiettävästi Erkolla ollut. Tämä päinvastoin, professori Keijo Korhonen esittämin tavoin "kohteli Stalinin erityisemisaaria Boris Jartsevia kuin päätoimittaja kohtelee kohmelossaan maanantaiaamuna kehnoa juttua kauppaavaa senttaria”. MR-sopimuksella kansainväliset suhdanteet muuttuivat sitten - Erkon Stalinin kohdistaman "senttari"kohtelun jäkeen - aluksi Neuvostoliitolle paremmiksi kunnes ne yllättäen osoittautuivat kaikkien olettamaa huonommiksi ensin Englannin ja Ranskan vastattua kehittelemällä ajatuksia uuden rintaman avaamisesta Pohjolassa (jotka meillä tunnetaan lähinnä nimityksillä länsivaltojen ns. ”apu” tai ”Suomi jätettiin länsivaltojen luvattua apua kuitenkin yksin”) ja sitten Ranskan ilmeisesti kaikki kansainväliset tarkkailijat yllättäneellä luhistumisella natsi-Saksalle kesäkuun puoliväliin 1941 mennessä.

II.

Muutoin todettakoon ultimaatumista, että sillä tarkoitettaneen useimmin valtion toiselle valtiolle esittämää uhkausta suostua sen vaatimukseen sodan uhalla. Välillä ultimaatumia tehostetaan määräämällä aika mihin mennessä sen vaatimuksen täytyy olla täytetty. Aina tämä ei ole edes mahdollistakaan. Mitään oikeudellisia säännöksiä, jotka sääntelisivät ultimaatumia ja sen käyttöä, ei ole. Ultimaatumi on niin muodoin muotovapaa toimi, ja valtio voi niin halutessaan käyttää tällaista uhkausta sodalla, jos harkitsee sen käytön tarkoituksenmukaiseksi.

Ulkoministeri Molotovin lausumaa suomalaisille neuvottelijoille asian jättämisestä ”sotilaiden ratkaistavaksi koska sivilistit eivät pääse eteenpäin” (ks. vaikka Diplomaattien jatkosota, Max Jakobson, s. 275) onkin - ja hyvällä syyllä - pidetty vähintäänkin ultimaatumina tai ultimaatumin veroisena. Myös Jakobson käyttää sanaa "ultimaatumi" mainitessaan Molotovin lausuman. Prof. Heikki Ylikangas tosin huomauttaa kirjassaan "Suomen historian käännekohdat" siitä, ettei Kreml esittänyt varsinaista ultimaatumia - siis diplomaattista tietä, nootissa - mutta toteaa myös, ettei Neuvostoliitto näin menetellyt propagandistista syistä. Sosialistinen valtio joka oli vuosikymmeniä' "hokenut" rauhaa, ei voinut esittää uhkavaatimusta PR-syistä katsoo Ylikangas (eikä Ylikangas suinkaan esitä sitä muka ulkoministeri Erkon menettelyä oikeuttavana seikkana, päinvastoin, kuten Emma-Liisa näyttäisi tekevän).

Huomioon ottaen hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanominen ja diplomaattisuhteiden katkaisu muutamaa päivää sen jälkeen ei Suomen poliittisella johdolla ollut kuitenkaan perustetta katsoa, että Neuvostoliiton hyökkäys olisi olut yllätyshyökkäys, kuten Emma-Liisa antaa ymmärtää, eikä sen enempää Erkko kuin kukaan muukaan hallituksessa mitään sellaista ole esittänyt, vaan kysymyksessä lienee Emma-Liisan oman ajattelun tulos, sitä mitenkään väheksymättä.

Hallitus ja sen ulkoministeri Erkko oli velvollinen hoitamaan tehtävänsä ulkoministerinä tietysti yhtä lailla ilman ultimaatumia kuin vaikkapa kahdella ultimaatiumilla (ja jopa varustettuna kaikilla mausteilla). Tämän velvollisuuksiin ei ultimaatumi tietysti vaikuttanut, ei suuntaan eikä toiseenkaan. Ulkoministerin velvollisuudet eivät muutu riippuen näiden velvollisuuksien sisällöstä.

Kun Emma-Liisa kirjoitti "Heikki Jansson unohtaa sen, minkä Paasikivi selosti Stalinille: rajanmuutokset vaativat eduskunnassa perustuslain säätämisjärjestystä.", vastasin ""Unohdinko? Oletko ihan varma?" - En saanut vastausta Emma-Liisalta tuohon kysymykseeni. En tietysti sitä odottanutkaan.

Semmottii...

[jsn]

Kun Emma-Liisa kirjoitti "Heikki Jansson unohtaa sen, minkä Paasikivi selosti Stalinille: rajanmuutokset vaativat eduskunnassa perustuslain säätämisjärjestystä.", vastasin ""Unohdinko? Oletko ihan varma?" - En saanut vastausta Emma-Liisalta tuohon kysymykseeni. En tietysti sitä odottanutkaan.

En voi olla huomauttamatta, että ei eduskunta suinkaan mikään mitätön pikkuseikka ollut. Jos haluaa vertailukohtaa, niin jopa autonomian aikana tehty Siestarjoen alueen muutos muutamalla kilometrillä vietiin valtiopäivien hyväksyttäväksi, jotka juuri tuolloin sattuivat olemaan koolla ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin (1863-64). Eikä tuolloin kyse ollut edes itsenäisestä valtiosta. Mutta tietenkin eduskuntaa kannattaa vähätellä, jos haluaa erityisesti korostaa sitä, että Suomi olisi vuonna 1939 ollut vähintäänkin jonkinlainen autoritaarinen valtio...

[Emma-Liisa]

Prof. Heikki Ylikangas tosin huomauttaa kirjassaan "Suomen historian käännekohdat" siitä, ettei Kreml esittänyt varsinaista ultimaatumia - siis diplomaattista tietä, nootissa - mutta toteaa myös, ettei Neuvostoliitto näin menetellyt propagandistista syistä. Sosialistinen valtio joka oli vuosikymmeniä' "hokenut" rauhaa, ei voinut esittää uhkavaatimusta PR-syistä katsoo Ylikangas (eikä Ylikangas suinkaan esitä sitä muka ulkoministeri Erkon menettelyä oikeuttavana seikkana, päinvastoin, kuten Emma-Liisa näyttäisi tekevän).

Olen toki selvillä siitä, että NL ei katsonut voivansa esittää ultimaatumia, koska sellainen sen mielestä kuului imperialististen valtioiden keinoihin. Eikä tässä myöskään ole kyse Erkon puolustelusta, joskin hän Ylikankaan näytelmässä Tie talvisotaan nimenomaan odotti ultimaatumia, jolloin voitaisiin peräytyä "kunniallisesti".

Ylikangas kirjassaan katsoo, että Suomi olisi ultimaatumin edessä myöntynyt. Jakobson taas on eri mieltä.

Joka tapauksessa NL ei suinkaan käyttänyt kaikki keinoja estääkseen sodan, eikä edes käynyt rajoitettua sotaa, vaan meni heti äärimmäisyyksiin.

Huomioon ottaen hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanominen ja diplomaattisuhteiden katkaisu muutamaa päivää sen jälkeen ei Suomen poliittisella johdolla ollut kuitenkaan perustetta katsoa, että Neuvostoliiton hyökkäys olisi olut yllätyshyökkäys, kuten Emma-Liisa antaa ymmärtää, eikä sen enempää Erkko kuin kukaan muukaan hallituksessa mitään sellaista ole esittänyt, vaan kysymyksessä lienee Emma-Liisan oman ajattelun tulos, sitä mitenkään väheksymättä.

Hallitukselle se oli yllätys, kuten reaktiosta 30.11.39 käy selvästi ilmi. Manneheimille ja rajalla olleille sotilaille se ei ollut yllätys.

[Emma-Liisa]

En voi olla huomauttamatta, että ei eduskunta suinkaan mikään mitätön pikkuseikka ollut. Jos haluaa vertailukohtaa, niin jopa autonomian aikana tehty Siestarjoen alueen muutos muutamalla kilometrillä vietiin valtiopäivien hyväksyttäväksi, jotka juuri tuolloin sattuivat olemaan koolla ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin (1863-64). Eikä tuolloin kyse ollut edes itsenäisestä valtiosta. Mutta tietenkin eduskuntaa kannattaa vähätellä, jos haluaa erityisesti korostaa sitä, että Suomi olisi vuonna 1939 ollut vähintäänkin jonkinlainen autoritaarinen valtio...

Eduskunta saatiin toki sodan aikana pääasiassa tekemään hallituksen tahdon mukaan. Mutta tämä edellytti, että ensin oli koettu talvisodan alkamisen shokki ja että esim. Mannerheim oli saavuttanut sellaisen arvovallan, jota hänellä syksyllä 1939 ei vielä ollut.

Kuitenkin eduskuntaan ei uskallettu viedä Rytin-Ribbentropin sopimusta 1944, koska uskottiin, että se ei olsi mennyt läpi. Ilmeisesti myös rauhanteko sekä 1940 ja 1944 oli mahdollinen vasta, kun oli viholinen oli saavuttanut huomattavaa edistystä.

Sama juttu on yleisen mielipiteen kanssa. Hallitus onnistui sotien aikana johtamaan sitä, mutta tätä taitoa (eikä uskoa siihen) ei vielä syksyllä 1939 ollut, vaikka toki osa lehdistä oli jo lakkautettu.

On kiintoisaa, että Magnus Ilmjärv teoksessaan Silent submission katsoo Viron heikkoudeksi juuri sen, että hallituksen ei tarvinnut syksyllä 1939 ottaa huomioon yleistä mielipidettä vaan päätökset tehtiin salassa kansalta.

[Heikki Jansson]

Mitä tulee Heikki Janssonin mainostamaan NL:n "tarjoukseen", niin alue Itä-Karjalassa ei tietenkään korvannut Suomen menetyksiä. Jos jätetään kansalaisten tunteet pois ja käsitellään vain sotilasstrategiaa, niin NL:n asema parani ja Suomen heikkeni.

I.

Nimenomaan niin. Näytät ainakin paperilla käsittäneen!

Moskovan rauhassa 13.3 ei, kuten terävästi ja asian ytimeen iskien ilmaisit, "korvattu Suomen menetyksiä. Jos käsitellään asiaa van sotilasstrategisesti, Sinua siteeraten ”niin NL:n asema parani ja Suomen heikkeni” roimasti Moskovan rauhanteossa. Siksi olisi koko sota ehdottomasti tullut välttää, mutta sen jostain syystä kiistät. - On se merkillistä ettet käsitä, että jokainen sanasi jolla mustamaalaat Nevostoliiton esitystä 9.11.39 kääntyy Sinua vastaan kun sitä verrataan mainostamaasi(!) Moskovan rauhaan.

Sitä ulkoministeriämme koskeva moitteeni koskeekin. Sen sijaan että tämä olisi huomioinut sen, tämä politikoi maamme kannalta epäedullisella politiikalla. Sen seurauksena sitä puoltaneet hukkasivat Viipurin (no, ei niin pientä pahaa, ettei jotain hyvääkin, samalla häipyivät huolet sen turvallisuudestakin), Sortavalan, koko Kannaksen, Laatokan rannat, noin kymmenneksen maamme viljelypinta-alasta jne. kaatuneista ja invalidisoituneista puhumattakaan. Vai missä ne nyt ovat, Viipuri ja Sortavavala, tai Kannaksen osamme? Kummalla puolella rajaa, Suomen puolellako?

Vertasin Kuuban sijaintiin n. 320 kilometriä Miamista. Kuuba ei kyenyt olemaan piikkinä Yhdysvaltojen lihassa eivätkä Yhdysvallat sallinneet sen varastoivan Miamia vastan suunnattuja ydinkärkiä alueeellaan, vaan heikensi Kuuban itsepuolustusta puutumalla asiaan ja puuttui lisäksi Kuuban itsemääräämisoikeuteen jopa tukemalla maihinnousuyritystä Sikojenlahdella.

Tällaista voisi pitää tyydyttävänä tuloksena vain, jos Stalinin sanaan olisi voitu luottaa, kuten Heikki Jansson ilmeisesti tekee, ottamatta huomioon edes sitä, että yleistilanteen muuttuessa Stalinin ajattelukin muuttui.

Taitaa nyt Emma-Liisalta mennä puurot ja vellit sekaisin. Minusta oli Erkon politikointi ja luottamus sosialistisen valtion hokemaan "rauha, rauha" suorastaan infantiili osoitus tämän luottamuksesta Stalinin sanaan. Jokaisen on asetettava suu säkkiä myöten, ja sitä ei hallituksemme tehnyt, vaan yritti toteuttaa tuolloin muodissa olleita Suur-Suomi ajatuksia.

Että semmottii...

[Heikki Jansson]

Et kuitenkaan puuttunut siihen että Kuokkalan mutkan oikaiseminenkin olisi vaatinut saman määräenemmistön, etkä selittänyt kuinka se olisi ollut mahdollista kun toisaalta tuot esiin saman kysymyksen nyt? Mikset? Ehkä et ole huomannut sitä tai unohditko? Tai ehkei se ollut merkityksellistä?

Kuokkalan mutkan oikaiseminen ei vaatinut Mannerheim-linjan katkaisua eli ei huonontanut Suomen strategista asemaa.

Katso vastaukseni yllä Emma-Liisan viestiin.

Mistään ei ilmennyt, etteivät jotkut eduskunnassa olisi vastustaneet Kuokkalan mutkan oikaisemistakin mikäli sellainen asia olisi tullut eduskunnan käsittelyyn lukuunottamatta eduskuntaryhmien puheenjohtajien vastauksia 29.10.39.

Emma-Liisan viesteissään mainitsema ei siis koske faktuaalista historiaa vaan kontrafaktuaalista. Siitä voi tietysti esittää omia kehittelyjään mielin määrin. Faktaksi jää ettei mitään sellaista eduskuntakäsittelyä ollut. Tiedossa on sen sijaan se, että eduskunta hyväksyi neljä kuukautta myöhemmin hallituksen esittyksen Moskovan rauhan hyväksymiseksi, jossa sovittiin kymmenen kertaa rankemmin maamme sotilasstrategisen asemaan puuttumisen. Eihän kukaan järkevästi ajatteleva ihminen voi olla olematta sitä mieltä, että Suomen tilanne oli roimasti huonompi 13.3.39 kuin tilanne 13.11.40, siis neljä kuuukautta aikaisemmin. Silloin oli tosin jo Erkko jo ollut hyllytettynä neljä kuukautta.

Emma-Liisan viestissään esittämä koskee pääasiassa sitä arvostelua, jonka nevostoliittolainen voisi ilmeisen perutellusti kohdistaa omaan maansa hallitukseen. Suomen ulkoministerimme puolustuksena se on lähinnä hätävarjelun liiottelua.

Semmottii....

[Emma-Liisa]

Mistään ei ilmennyt, etteivät jotkut eduskunnassa olisi vastustaneet Kuokkalan mutkan oikaisemistakin mikäli sellainen asia olisi tullut eduskunnan käsittelyyn lukuunottamatta eduskuntaryhmien puheenjohtajien vastauksia 29.10.39.

Eivätkös puheenjohtajat yleensä ilmaise ryhmiensä kannan?

Minulla on se käsitys (jota en nyt voi mistään tarkistaa), että eduskuntaryhmät (myös oppositio) olivat yksimielisinä hallituksen politiikan takana.

[Emma-Liisa]

Emma-Liisan viesteissään mainitsema ei siis koske faktuaalista historiaa vaan kontrafaktuaalista. Siitä voi tietysti esittää omia kehittelyjään mielin määrin. Faktaksi jää ettei mitään sellaista eduskuntakäsittelyä ollut. Tiedossa on sen sijaan se, että eduskunta hyväksyi neljä kuukautta myöhemmin hallituksen esittyksen Moskovan rauhan hyväksymiseksi, jossa sovittiin kymmenen kertaa rankemmin maamme sotilasstrategisen asemaan puuttumisen. Eihän kukaan järkevästi ajatteleva ihminen voi olla olematta sitä mieltä, että Suomen tilanne oli roimasti huonompi 13.3.39 kuin tilanne 13.11.40, siis neljä kuuukautta aikaisemmin. Silloin oli tosin jo Erkko jo ollut hyllytettynä neljä kuukautta.

Sinäkin harjoitat kontrafaktuaalista historiaa, vaikka yrität sen piilottaa, sillä et voi millään tietää, olisiko Suomen tilanne, jos se olisi myönnytykset sykysllä 1939 tehnyt, ollut parempi vai huonompi 13.3. tai oikeastaan elokuussa 1940. Ja ennen kaikkea maailmansodan lopussa, mikä on se olennainen asia.

[Heikki Jansson]

kun natsi-Saksa ja Suomi muodostivat yhdessä uhkan Leningradin turvallisuudelle.

Hiukan omituinen muotoilu vuoden 1939 kohdalla, jolloin Saksa ja NL olivat hyviä ystäviä (elleivät peräti liittolaisia), ja Suomi halusi olla maailmansodan ulkopuolella.

Stalin mainitsi muistaakseni "kolmannen valtion" ja tarkoitti tällöin natsi-Saksaa (ja jätti avoimeksi Englannin). Hitlerin muissa yhteyksissä mainitsema ”Vernunftsehe” (järkiavioliitto) ei tietysti huiputtanut ketään. Siksi kirjoitinkin natsi-Saksa ja Suomi (enkä suinkaan erehtynyt kirjoittaessani, jos siihen pyrit).

Sinun omalaatuinen muotoilusi, jolla toistat propagandistiset käsitykset, jossa kiistetäään Suomessa 30-luvulla esiintyneet pyrkimykset Suur-Suomen luomiseksi puolestaan hätkähdyttää. Tällöin kaunistellen faktoja puhut Suomen halusta "pysytellä maailmansodan ulkopuolella”. Tottakai Suomessa poliittinen johto (sotakabinetti) halusi pysytellä maailmansodan negatiivisten vaikutusten ulkopuolella (erityisesti näin väitettiin tietysti kun politiikka oli kärsinyt haaksirikon ja Suomi oli raunioitettu jolloin piti kaikin keinoin tarrautua ajoputeoriaan), mutta siitä huolimatta Suomi liittyi maailmansotaan Saksan rinnalle jotta saavutettaisiin maailmansodassa arviolta maallemme saavutettavissa olevat edut. Ryti perustelee varsin avoimesti käsityksensä kirjeessään Paasikivelle muistaakseni 15.2.41.

Eversti Aladár Paasonen, joka kaikista Suomen neuvottelijoista tunsi Neuvostoliiton parhaiten oltuaan Moskovassa sotilasasiamiehenä, totesi, että sen perusteella mitä Stalin ja Molotov neuvotteluissa puhuivat, Neuvostoliitolla ei ollut syytä ryhtyä sotaan Suomea vastaan.

Vuonna 1932 Paasonen oli todellakin Suomen sotilasasiamiehenä Moskovassa. Sodan jälkeen Aladár Paasonen pakeni maastamme epäiltynä maanpetoksesta alunperin Stella Polaris-operaation yhteydessä liittyäkseen johonkin natsijärjestöön, jonka tarkoituksena oli auttaa suomalaisia näiden vastarinnassa miehittäjiä vastaan. Hän ei palannut Suomeen edes olojen rauhoituttua. Paasonen osallistui muuten Moskovan neuvotteluihin ollen staabiasemassa neuvottelijoidemme asiantuntijana olematta suinkaan itse neuvottelija.

Tällä oli ainutlaatuinen mahdollisuus esittää Stalinille ja Molotoville esitelmässään pienessä piirissä näille 14.10.39 omaat käsityksensä Moskovan-neuvotteluiden aikaan, muttei saanut näitä vakuuttuneiksi (oliko tämä, sivumennen kysyen, luettava Sinusta tämän syyksi vai tämän ansioksi)? Kuuluisaksi tämä on tullut siitä, että tämä esitti tarinan mukaan Stalinille varsin epädiplomaattisesti kysymyksen: "Neuvostoliitto on esittänyt ettei se ota tuumakaan vierasta maata. Kuinka Te nyt kuitenkin vaaditte Suomelta tällaista?" - Joku saattaa olla sitä mieltä, että kysymys olisi varsin aiheellinen, muttei se varmaankaan parantunut ilmapiiriä ainakaan Moskovan neuvottelujen aikaan. Paasonen ei osallistunut neuvotteluihin enää jatkossa, ellen väärin muista, enkä yhtään ihmettele tätä tämän "lasikaappinorsun" kohtaloa (jos tarina on tosi).

Tämä totesi, että sen perusteella mitä Stalin ja Molotov neuvotteluissa puhuivat, Neuvostoliitolla ei ollut syytä ryhtyä sotaan Suomea vastaan.

Kun NL kuitenkin sotaan ryhtyi, syiden täytyi olla sellaisia, joista Stalin ja Molotov neuvotteluissa vaikenivat.

Oikaiset mutkat oikein ruhtinaallisesti. Lähteettä mainitsemistasi Paasosen käsityksistä (joita ei ole erityistä syytä kyllä epäilläkään) voi tehdä vallan mainiosti toisenlaisia johtopäätöksiäkin, jopa vastakkaisia, esim. että tämä ei poliittisen vakaumuksensa (äärioikeistolainen militaristi) vuoksi kyennyt edes kuulemaan näiden esittämiä argumentteja ennakkokäsitystensä vuoksi, tai vaikkapa, että tämä oli muuten vain tyhmä.

Yhtä vähän on toinenkaan mainitsemasi johtopäätös välttämätön. Siitä voi vallan hyvin esimerkiksi tehdä johtopäätöksen, ettei Paasonen ymmärtänyt miten Stalin ja Molotov ajattelivat. Näkemättä Paasosen selostusta on paha sanoa. Joka tapauksessa Suomen neuvottelijat, eli Paasikivi ja Tanner ymmärsivät - ja huolestuivat. - Hieman valikointia auktoriteettiesi ja niiden lausumista tekemiesi johtopäätösten suhteen, saanen pyytää.

[skrjabin]

Siitä voi vallan hyvin esimerkiksi tehdä johtopäätöksen, ettei Paasonen ymmärtänyt miten Stalin ja Molotov ajattelivat. Näkemättä Paasosen selostusta on paha sanoa. Joka tapauksessa Suomen neuvottelijat, eli Paasikivi ja Tanner ymmärsivät - ja huolestuivat.

No, eikö perusongelma ole juuri siinä ettei edelleenkään tunnu olevan selkeää käsitystä miten mainitut kerrat ajattelivat. Kun ei ole riittävää lähdeaineistoa niin ei esimerkiksi ole tiedossa milloin lopulta päätettiin lähteä sotaan, ja ylipäätään missä vaiheessa se edes otettiin pöydälle realistisena vaihtoehtona, ja jos se oli pöydällä niin millaisin tavoittein. Jos se tiedettäisiin, voitaisiin vasta sanoa tämän tai tuon ymmärtäneen heitä oikein tai väärin sen hetkisessä tilanteessa. NL:n politiikkaa oli tuolloin nopeaa käänteissään, M-R-sopimuskin vietiin kasaan muutamassa viikossa lähes nollatilanteesta. Eli se todellinen pelivara NL:n suhteen on jossain määrin hämärän peitossa.

[Emma-Liisa]

Siitä voi vallan hyvin esimerkiksi tehdä johtopäätöksen, ettei Paasonen ymmärtänyt miten Stalin ja Molotov ajattelivat. Näkemättä Paasosen selostusta on paha sanoa. Joka tapauksessa Suomen neuvottelijat, eli Paasikivi ja Tanner ymmärsivät - ja huolestuivat.

Eihän Paasonen suinkaan päätellyt, ettei sota ole mahdollinen, vaan ettei siihen ollut syytä pelkästään niillä perusteilla, joita Stalin ja Molotov neuvotteluissa lausuivat ääneen. Jos siis sota syttyisi, syyt olivat sellaisia, mitä he jättivät sanomatta.

Paasikivi ja Tanner eivät tietenkään voineet tietää, mitä Stalin ja Molotov ajattelivat. Eihän sitä voi tietää normaalissakaan keskustelussa, saati neuvottelssa.

[Emma-Liisa]

Sinun omalaatuinen muotoilusi, jolla toistat propagandistiset käsitykset, jossa kiistetäään Suomessa 30-luvulla esiintyneet pyrkimykset Suur-Suomen luomiseksi puolestaan hätkähdyttää. Tällöin kaunistellen faktoja puhut Suomen halusta "pysytellä maailmansodan ulkopuolella”. Tottakai Suomessa poliittinen johto (sotakabinetti) halusi pysytellä maailmansodan negatiivisten vaikutusten ulkopuolella (erityisesti näin väitettiin tietysti kun politiikka oli kärsinyt haaksirikon ja Suomi oli raunioitettu jolloin piti kaikin keinoin tarrautua ajoputeoriaan), mutta siitä huolimatta Suomi liittyi maailmansotaan Saksan rinnalle jotta saavutettaisiin maailmansodassa arviolta maallemme saavutettavissa olevat edut. Ryti perustelee varsin avoimesti käsityksensä kirjeessään Paasikivelle muistaakseni 15.2.41.

Tämä on hyvä esimerkki neuvostopropropagadasta ja -historiankirjoituksesta. Ensin esitetään väitteitä ilman todisteita, ja sitten niitä todistellaan sillä, mitä myöhemmin tapahtui vastauksena NL:n toimintaan.

Syksyllä 1939 Suomen ulkopolitiikkaa ei tietenkään johtanut sotakabinetti.

[jsn]

Suomessa 30-luvulla esiintyneet pyrkimykset Suur-Suomen luomiseksi puolestaan hätkähdyttää.

Olisi hauska kuulla kuka näitä pyrkimyksiä ajoi. Mikä esimerkiksi Suomen 1930-luvun hallituksista tai eduskuntapuolueista oli ottanut Suur-Suomen ohjelmaansa. Käytiinkö aiheen puolesta ja vastaan esimerkiksi kiihkeitä eduskuntakeskusteluja vuonna 1939 kun kerran tilaisuus siihen näytti tarjoutuvan.

Puolueista vain IKL taisi olla ajatukseen kallellaan. AKS olla jo siirtynyt toiminnassaan pois Suur-Suomi-ajattelusta ja keskittyi enemmän maanpuolustusasioihin. Tietysti toinen asia, joka kaipaa selvyyttä on se, mitä Suur-Suomella tarkoitetaan?

[Heikki Jansson]

Yleensähän on kai tapa, että neuvottelijoille annetaan riittävät valtuudet neuvottelujen käymiseen, mutta Suomen neuvottelijat joutuivat kerta toisensa jälkeen - anteeksipyytäen - hakemaan lisäohjeita Helsingistä. Yleensä ansaitsevat puutteelliset valtuudet ymmärtääkseni lievähkö moitteen.

Eipä Paasikivikään antanut YYA-valtuuskunnalle 1948 avoimia käsiä, vaan jos kunnon sopimusta ei olisi saatu, olisi pitänyt palata kotiin.

Syy syksyn 1939 neuvotteluvaltuuksiin oli aivan selvä: Tshekkoslovakian presidentti Benes oli...

En ole tutkinut erityisesti Paasikiven menettelyä YYA-sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Sen olen kuitenkin pannut merkille, että siinä eduskuntaryhmien vastauksissa yksimieliset (SKDL:n eduskuntaryhmä lukuun ottamatta) asettuivat vastustamaan esitystä myöhemmäksi YYA-sopimuksena sittemmin hyväksytyksi sopimukseksi, mutta kansanedustajien kanta muuttui eduskunnassa niin että sopimus lopulta hyväksyttiin. Paasikiivi toimi asiassa, mutta sitä ei Erkko tehnyt.

Toteamukseni koski pikemmin tältä osin sivuseikkaa ja on nähtävä vain osana Suomen muutenkin epädiplomaattista käytöstä neuvotteluissa (esim. Erkon käytös Jartsevia kohtaan kuuluu samaan sarjaan, samoin myös Suomen eräänlainen "isottelu” neuvottelijoidemme käytöksessä josta myös Paasikivi itse huomauttaa) - Myös vetoaminen valtionsisäisen päätöksenteon vaikeuteen, oli selvä diplomattinen virhe - Suomen neuvottelijat hakeutuivat eduskuntansa selän taakse niin kuin Suomen eduskunta sitoisi myös Neuvostoliittoa. Neuvostoliittolaiset löivät, kuten olen todennut, asian leikiksi.

Seuraavassa kappaleessa viestistäsi olikin sitten lapsus jossa olit sekoittanut Beneksen Hachaan, mutta se tuli jo korjattua.

Semmottii...