Aikalaistodistajat kertovat kesän 1944 karkureitten kohtaloista

[parikka]

Hm tämä kommentti on jo jonkin verran selvempi:

Tiedot todistajista ja lausunnoista ovat aina yhtä epämääräisiä. Kuka ne on kerännyt ja missä ne on annettu, entä kenen hallussa ne ovat. .

ja siitä voisin olla samaa mieltä. "Porttikieltoakin" voisi antaa jos pyynnöistä huolimatta näitä asioita ei täsmennetä. Tosin ainakin joissakin keskusteluketjuissa näillä palstoilla todentamattomien tietojen ja väitteiden esiintymistiheys on ollut aika ajoin melkoinen . Keskustelun jatkamiseksi olisikin kovin hyödyllistä jos Pelho kertoisi jsn:n kaipaamat asiat mainitsemiensa kertomusten osalta: kuka on "tutkija" tai "tutkijat", missä/kenen hallussa ovat nauhoitteet tai vastaavat dokumentit, kuka on "Jaakko".

Muistitieto noinkin vanhoista ja lapsuudenajan tapahtumista (edellyttäen että "" -merkkien sisällä ollut kohta on sanasta sanaan muistitietoa Pelhon tekstissä) on pakostakin epämääräistä ja siihen on kerrostunut myös myöhempiä aikoja kuten "kuvia" nykyisistä konteista. Karkureitten (mahdolliset) tilapäiset säilytystilat eivät kumoudu muistikuvien virheillä tai kerrostumilla.

[Klaus Lindgren]

Raimo Parikka, voisit vaikka vilkaista noit Pelhon aiempia puheenvuoroja, niin ehkä ymmärtäisit kantamme. Pelhon on esittänyt näkemyksensä aiemmin, hänen väitteensä on kumottu, ja hän on aloittanut saman keskustelun uudestaan, samoin argumentein, jotka on sitten uudemman kerran kumottu. Näin jatkui, kunnes koko keskustelu pantiin poikki, kun ei siinä mitään uutta ollut esiintynyt enää aikoihin. Nyt hän tuntui palaavan samaan aiheeseen, jolloin varoitin häntä: jos aiot palata Huhtiniemeen, älä tee sitä täällä. On hän muistakin asioista puhunut, ja sen hän olisi voinut tehdä nytkin. Hän vaikeni.

Ei Pelho ole ainoa henkilö, joka on joutunut sensuurimme kohteeksi, mutta onneksi näitä henkilöitä ei kuitenkaan ole paljon. Ilkeän sensorin osa ei ole hauska, mutta jotta keskustelu pysyisi asiallisena ja sillä olisi mahdollisuus myös antaa lukijoille uutta tietoa ja parempaa ymmärrystä historiasta, on joskus oltava ankara.

[Niitä sun näitä]

Millä ihmeellä teräksiset kontit muuten olisikaan kuljetettu paikalle, häkäpönttöautolla vai hevosilla?

Minä kyllä luulen, ettei kesällä 1944 kiireimmän "hötäkän aikana" taidettu häkäpönttöjä paljonkaan viritellä, eli bensiinillä varmaankin ajettiin. Siitähän ei tainnut olla pulaa, jos ei paljon muustakaan materiaalista. Noin voisi päätellä siitä määrästä, joka jäi tai jätettiin viholliselle...

Toki bensiiniä pihisteltiin ja häkäpönttöjä viritettiin joutilaampana aikana, mutta ei pahimman kiireen keskellä. Poliitikotkin ravasi lentokoneella Helsingin ja Mikkelin väliä lähes päivittäin ja parhaat taisi reissata tuon välin kahteenkin kertaan samana päivänä.

Meilläkin on sotamuistona kotimökillä isäukon sota-aikainen, oman kuorma-autonsa, häkäpönttö vielä tänäkin päivänä saunan kiukaan kuorena ja sen alapohja on erään sukulaisen pajassa hiiliahjon sydämenä!

Bensiiniä oli vaikka naapurille jakaa... kaikkiaan 70 kuutiometriä polttoaineita eli 70 000 litraa ja suurin osa oli varmaankin bensiiniä. Loput lamppuöljyä ja moottoripetroolia sekä pieni osa polttoöljyä / dieseliä.

Majuri Anssi Vuorenmaa: Kalliit päivät Kannaksella. Huoltoupseeri -lehti 3/1973

Tässä listaa menetyksistä kesäkuulta 1944:

- 675 erilaista tykkiä
- 91 000 kivääriä
- 7 700 konepistoolia
- n. 4000 konekivääriä ja pikakivääriä
- 210 erilaista kranaatinheitintä
- 9 000 000 patruunaa
- 100 000 tykistönlaukausta/ammusta
- 28 000 miinaa
- vaatteita noin neljälle divisioonalle
- tuhansia puhelimia
- 18 000 kilometriä kenttäkaapelia
- 10 000 polkupyörää
- 30 000 paria suksia
- 30 000 kg piikkilankaa
- 75 000 tukkia ja sahalaitokset ehjinä
- 70 000 litraa polttoaineita
- 3000 litraa voiteluaineita
- 11 000 kg karbiidia
- 10 divisioonan päiväannosta muonaa
- valtavasti pioneerikalustoa jne.

Lähteenä on Helge Seppälä: Suomi taisteli, osa 5, s.355, jossa artikkeli on myös julkaistu.

[jsn]

Minä kyllä luulen, ettei kesällä 1944 kiireimmän "hötäkän aikana" taidettu häkäpönttöjä paljonkaan viritellä, eli bensiinillä varmaankin ajettiin. Siitähän ei tainnut olla pulaa, jos ei paljon muustakaan materiaalista.

Olisi ne väitetyt tuhansien miesten kuljetukset Lappeenrantaan bensiiniäkin kuluttaneet. Teräskonttien kuljetus olisi ollut bensiinimoottorillekin kova urakka. Millä ne teräskontit olisi nostettu auton päälle ja millä pois? Ainoa vaihtoehto on ihmisvoima. Siitä kuitenkin tunnetusti oli pulaa...

[Niitä sun näitä]

Olisi ne väitetyt tuhansien miesten kuljetukset Lappeenrantaan bensiiniäkin kuluttaneet.

Jos hieman ilkikurisesti saivarrellaan, niin eikös ne "Saimaan divisioona" ollut ryhmittynyt aivan siihen Lappeenrannan lähituntumaan... Mitäs isompia kuljetuksia se nyt olisi enää vaatinut? Ukot olivat juosseet aivan omatoimisesti tai peräti ihan "otona" sinne saakka. Paljon kauempana oli se kuuluisa "Uumajan prikaati". Se oli siellä "Etulinjan edessä" eli lahden takana... ja sen kuljettaminen olisi vaatinut jo laivauksia. Nimittäin JOS Ruotsi olisi heitä edes päästänyt, mutta eipä päästänyt...

Rintamakarkurit kesän 1944 suuri ongelma
1.6.2007 0:06 | Päivitetty: 27.12.2007 13:04

http://www.esaimaa.fi/Uutiset---Huhtini ... 007210/146

Tämä alkuperäinen linkki ei toimi oikein johtuen noista suluista yms. joten se on pakko lyhentää toimivaksi:

http://tinyurl.com/cjju36y


http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=145

[Martti Tapio Pelho]

Edellisessä kirjoituksessani lainaamani SKDLn kansanedustajan Elli Strenbergin puheenvuorosta - ja armeijan johdon advokaattina toimimisesta eduskunnassa - ilmenee mielestäni varsin uskottava selitys sille, miksi kesäkuun 1944 Kannaksen rintamien romahtamisten yhteydessä syntynyt laajamittainen kymmenientuhansien nuorten sotilaiden karkuruus ja joukkopaot sekä niiden suitsemiseksi 20.6.1944 Päämajan ja rintamakomentajien ampumiskäskyin toimeenpannut karkureiden hengenriistot ja henkilötäydennyskeskusten upseerien laiton aseenkäyttö kaukana selustassa jätettiin eduskunnassa ja poliisissa "armeijan omaksi sisäiseksi kurinpitoasiaksi” eikä laittomia omien sotilaiden hengenriistoja kesällä 1944 tai heti sotien jälkeen - eikä myöhemminkään - ole rikosoikeudellisesti toistaiseksi selvitetty ja tutkittu.

Se tosin on selvinnyt Heikki Ylikankaan tutkimuksin (Romahtaako rintama?, WSOY, 2007) etteivät armeijan eri yhteyksissä ilmoittamat ristiriitaiset suoria omien ampumisia koskevat sota-aikaiset ilmoitukset ole totuudenmukaisia.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Albert Ravila]

Se tosin on selvinnyt Heikki Ylikankaan tutkimuksin (Romahtaako rintama?, WSOY, 2007) etteivät armeijan eri yhteyksissä ilmoittamat ristiriitaiset suoria omien ampumisia koskevat sota-aikaiset ilmoitukset ole totuudenmukaisia.

Heti edellä mainitun Ylikankaan teoksen tultua julkaistuksi, kävi kesän 1944 tapahtumiin perehtyneille tutkijoille selväksi, etteivät Ylikankaan ilmoitukset omien sotilaiden ampumisista pidä paikkaansa.

Suuren yleisön tietoon asia saatiin seuraavana vuonna, kun Ylikankaan teosta analysoinut tutkimus Teloitettu totuus julkaistiin. Tässä tutkimuksessa todistetaan aukottomasti, etteivät Ylikankaan ilmoitukset omien sotilaiden ampumisista kesällä 1944 pidä paikkaansa.

Sittemmin on Martti Pelho tällä forumilla useaan otteeseen toistanut Ylikankaan aikoinaan esittämiä väitteitä. Nämä väitteet on tällä forumilla eri kirjoittajien toimesta kumottu.

[Martti Tapio Pelho]

Se tosin on selvinnyt Heikki Ylikankaan tutkimuksin (Romahtaako rintama?, WSOY, 2007) etteivät armeijan eri yhteyksissä ilmoittamat ristiriitaiset suoria omien ampumisia koskevat sota-aikaiset ilmoitukset ole totuudenmukaisia.

Heti edellä mainitun Ylikankaan teoksen tultua julkaistuksi, kävi kesän 1944 tapahtumiin perehtyneille tutkijoille selväksi, etteivät Ylikankaan ilmoitukset omien sotilaiden ampumisista pidä paikkaansa.

Suuren yleisön tietoon asia saatiin seuraavana vuonna, kun Ylikankaan teosta analysoinut tutkimus Teloitettu totuus julkaistiin. Tässä tutkimuksessa todistetaan aukottomasti, etteivät Ylikankaan ilmoitukset omien sotilaiden ampumisista kesällä 1944 pidä paikkaansa.

Sittemmin on Martti Pelho tällä forumilla useaan otteeseen toistanut Ylikankaan aikoinaan esittämiä väitteitä. Nämä väitteet on tällä forumilla eri kirjoittajien toimesta kumottu.

Toveri Ravilan edellä lainattuun näkemykseen sisältyy kätkettynä meille Neuvostoliiton historiankirjoituksesta tuttua tulkintaa, jonka mukaan Ylikankaan vuoden 2007 tutkimuksen tulosten lokaamiseksi masinoitu kirjanen "Teloitettu totuus" on ainoa ja lopullinen totuus kesän 1994 ja erityisesti kesäkuun 1944 Kannaksen rintaman karkuruudesta ja joukkopaoista.

"Teloitetussa totuudessa" sen kirjoittajat pidättäytyvät niissä tunnetuissa armeijan jo 1940-luvulla lanseeraamissa tulkinnoissa, joihin myöhemmin muun muassa tutkivat Jukat (Kulomaa ja Lindstedt) ovat omat tutkimuksensa perustaneet.

Vakavasti otettavassa historiantutkimuksessahan ei voi koskaan olla "totuutta" vaan erilaisia perusteltavissa olevia tulkintoja.

Siksi historiantulkintaa ei voi koskaan "teloittaa". Historiantutkimus tarjoaa aina aikaan, valitseviin käsityksiin ja vaillinaiseen dokumentaatioon perustuvaa tulkintaa eilisestämme.

Ylikangas lienee ensimmäinen tutkija, joka on rohjennut tarttua arkoihin, historiantutkimukselle vieraalla uholla kuorutettuihin tapahtumiin ja pystynyt historiantutkimuksen keinoin osoittamaan etteivät armeijamme viralliset ilmoitukset ja kirjaukset kesällä 1944 ja varsinkaan kesäkuussa 1944 rintaman takana selustassa karkuruuden taltuttamisen ja kurin palautuksen nimissä ammutuista omista sotilaista ole totuudenmukaisia.

Heikki Ylikangas esitti vuonna 2004 valtioneuvoston tilaamassa selonteossa tarvetta mahdollisimman arvovaltaiselta taholta patistaa niitä veteraanejamme ja aikalaisia, joilla on jotain salattua tai tuntematonta kerrottavaksi mm. kesän 1944 tapahtumista Kannaksen rintamilla ja niiden selustasssa, tulemaan julkisuuteen ja kertomaan tietonsa viranomaisile ja tutkijoille.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Albert Ravila]

Hammaskeiju Pelhon edellä olevassa näkemyksessä toistuu hänen jo useasti aikaisemminkin ilmaisemansa ajatus, jonka mukaan Heikki (Ylikangas) olisi pamfletissaan Romahtaako rintama? kyennyt esittämään uutta tietoa kesän 1944 Kannaksen rintaman karkuruudesta ja joukkopaoista.

Kirjoitelmassaan Romahtaako rintama Ylikangas koetti epätoivon vimmalla lanseerata tulkinnan, jonka mukaan kesällä 1944 olisi teloitettu ja ammuttu noin 250 suomalaista sotilasta. Vakavasti otettavaa historiatutkimusta ei kuitenkaan koskaan voi tehdä niin huolimattomasti ja heikolla ymmärryksellä, kuin mitä Ylikangas oli mennyt tekemään. Tämän vuoksi asioista hiukankin perillä olevat näkivät heti Ylikankaan tulkintojen virheellisyydet. Myöhemmin nämä virheet ja väärinymmärrykset saatettiin suuren yleisen tietoon tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttävässä teoksessa Teloitettu totuus.

Ylikangas lienee kolmas kirjoittaja, joka on rohjennut tarttua arkoihin, historiantutkimukselle vieraalla uholla kuorutettuihin tapahtumiin, kuten kuolemanrangaistuksen käyttöön jatkosodan aikana sekä sotilaskarkuruuteen jatkosodassa. Häntä ennen näitä teemoja ovat tutkineet mm. Jukka Kulomaa ja Jukka Lindstedt. Ylikangas lienee toinen kirjoittaja, joka on epäonnistunut yrityksessään osoittaa, etteivät armeijan ilmoitukset kesällä 1944 rintaman takana selustassa karkuruuden taltuttamisen ja kurin palautuksen nimissä ammutuista omista sotilaista ole totuudenmukaisia. Häntä ennen tässä yrityksessä on epäonnistunut Juhani Tasihin. Sen sijaan Ylikangas lienee ensimmäinen oikeushistorian professorina toiminut henkilö, joka on osoittanut omaavansa erittäin huonot tiedot rikosoikeuden perusperiaatteista. Esimerkkinä tästä voidaan mainita Ylikankaan sekoilu jatketun karkuruuden käsitteen suhteen.

[Martti Tapio Pelho]

Tutkija Heikki Ylikangasta meidän on kuitenkin kiittäminen siitä, että hän on historiantutkijana tuonut tietoisuutemme uskottavan tutkimuksellisen johtopäätöksen etteivät armeijan aikanaan antamat ”omat ilmoitukset” ja armeijan ilmoituksiin tukeutuvien tutkijoiden tulokset kesän 1944 karkurijahdissa ,”kenttäoikeusmenettely sivuuttaen - kuten rintamakomentaja käski sotilaittensa toimivan”, ammuttujen karkureiden määristä ole totuudenmukaisia ja sen, että kyseiset armeijan ilmoitukset omin asein ammutuista eivät voi olla totta.

Ylikangas on myös esittänyt tutkimuksessaan näyttöä tutkimustulokselleen, jonka mukaan kesän 1944 karkureiden ja kieltäytyjien rangaisutoimissa omin asein ammuttuja sotilaitamme on merkitty asiakirjoissa väärennöksillä kadonneiksi ja heidät on sitten myöhemmin julistettu tuomioistuinten ratkaisuilla kadonneina kuolleiksi.

Ylikangas on julkaissut vuonna 2007 tutkimuksessaan Romahtaako Rintama? sota-arkiston nimettyihin asiakirjojen perusteella nimiluettelon omin asein jatkosodan aikana ammutuista sotilaistamme. Kukaan ei ole rohjennyt väittää, että nämä Ylikankaan käyttämät ja nimeämät asiakirjat olisivat väärennettyjä tai ei-relevantteja.

Sen sijaan kymmenissätuhansissa nimimerkkikirjoituksissa eri palstoilla on väitetty suoraan tai epäsuoraan ongelman olevan se, että Ylikangas on ”väärä mies” tutkimaan armeijan laittomia omien sotilaitten hengenriistoja kesältä 1944 ja erityisesti kesäkuulta 1944, jolloin armeijan asiakirjojen mukaan karkureiden ja kieltäytyjen hengenriistoja ei tapahtunut lainkaan selustassa henkilötäydennyskeskusten määräyksiin tai HTK 1:n erityiselimen toimesta kuten Päämajan tunnettu 20.6.1944 teloituskäsky vaati.

Ylikankaan mukaan armeijan asiakirjojen huolellisella, tutkijaryhmän suorittamalla, läpikäynnillä omin asein ammuttujen määrä tulee nousemaan hänen itsensä tutkimuksessaan julkaisemasta ja nimetystä 82 sotilaasta.

Vuonna 1995 Jukka Kulomaa ja vuonna 1999 Jukka Lindstedt jättivät tutkimuksissaan virheellisesti nimeämättä, keitä ovat heidän omissa tutkimuksissaan numeroina mainitut omin asein ammutut sotilaamme. Kulomaa ja Lindstedt päätyivät tutkimuksissaan armeijan oman tilastoinnin mukaiseen tulokseen omin asein ammuttujen sotilaiden määristä.

Pohdintaa siitä, ovatko armeijan omat ilmoitukset omin asein ammutuista uskottavia vai voivatko ne olla virheellisiä, väärennettyjä – kuten armeijan eduskunnalle heti sodan jälkeen ilmoittavat omin asein ammuttujen määrät olivat, he eivät ole tutkimuksiinsa kirjanneet.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Albert Ravila]

Ylikangasta meidän on kuitenkin kiittäminen siitä, että hän on nuorille tutkijoille omalla esimerkillään osoittanut, ettei kukaan ole erehtymätön. Toisin sanoen, vaikka titteleitä ja palkintoja on vaikka muille jakaa, voi tutkimus silti mennä pieleen. Tämä jos mikä on omiaan rohkaisemaan nuoria ja aloittelevia tutkijoita, jotka saattavat tuntea olonsa epävarmaksi. Ylikangas on hienolla omalla esimerkillään osoittanut, että kuka tahansa voi erehtyä.

Ylikangas osoitti tämän upeasti yrittämällä tuoda tietoisuutemme tulkinnan, jonka mukaan armeijan aikanaan antamat ilmoitukset ja armeijan ilmoituksiin tukeutuvien tutkijoiden tulokset kesän 1944 karkurijahdissa ,”kenttäoikeusmenettely sivuuttaen - kuten rintamakomentaja käski sotilaittensa toimivan”, ammuttujen karkureiden määristä eivät olisi totuudenmukaisia ja että kyseiset armeijan ilmoitukset omin asein ammutuista eivät olisi totta. Kesän 1944 tapahtumista hiukankin perillä olevat näkivätkin heti Ylikankaan tulkintojen virheellisyydet. Myöhemmin nämä virheet ja väärinymmärrykset saatettiin suuren yleisen tietoon tutkimuksessa Teloitettu totuus.

Ylikangas ei teoksessaan Romahtaako rintama? kyennyt esittämään näyttöä väitteelleen, jonka mukaan kesän 1944 karkureiden ja kieltäytyjien rankaisutoimissa olisi ns. omin asein (ei siis venäläisten asein) ammuttuja sotilaitamme merkitty asiakirjoissa väärennöksillä kadonneiksi ja heidät olisi sitten myöhemmin julistettu tuomioistuinten ratkaisuilla kadonneina kuolleiksi.

Ylikangas on julkaissut vuonna 2007 tutkimuksessaan Romahtaako Rintama? sota-arkiston nimettyihin asiakirjojen perusteella nimiluettelon omin asein jatkosodan aikana ammutuista sotilaistamme. Varsin pian aiheeseen perehtyneillä tutkijoille selvisi, että Ylikankaan nimiluettelossa oli paljon ei-relevantteja nimiä.

Tämän lisäksi on eri palstoilla sadoissatuhansissa nimellä ja nimimerkillä laadituissa kirjoituksissa todettu suoraan, että Ylikankaalta puuttuu asiantuntemusta kahdesta kesän 1944 tapahtumien tutkimisen kannalta olennaisesta seikasta, nimittäin sotahistoriasta ja rikosoikeudesta.

Ylikankaan mukaan armeijan asiakirjojen huolellisella, tutkijaryhmän suorittamalla, läpikäynnillä omin asein ammuttujen määrä tulee nousemaan hänen itsensä virheellisen perustein kirjassaan julkaisemasta ja nimetystä 82 sotilaasta. Toistaiseksi tällaista tutkijaryhmää ei kuitenkaan ole perustettu.

Vuonna 1995 Jukka Kulomaa ei rintamakarkuruutta koskeneessa tutkimuksessaan nimennyt omin asein (ei siis venäläisten) ammuttuja sotilaitamme, koska se ei ollut hänen tutkimuksensa kannalta relevanttia. Vuonna 1999 Jukka Lindstedt ei jättänyt tutkimuksessaan nimeämättä omin asein ammuttuja sotilaamme. Lindstedtin käyttämistä lähteistä näiden sotilaiden henkilöllisyys käy selville. Tämä vaati luonnollisesti käynnin arkistossa. Vuonna 2007 Heikki Ylikangas julkaisi kirjassaan väärin perustein laaditun nimilistan. Lista sisälsi useita sellaisia henkilöitä, joilla ei ollut mitään tekemistä vuoden 1944 sotilaskarkuruuden, kuolemanrangaistusten tai esimiehen aseenkäytön kanssa.

Sekä Kulomaan että Lindstedt ovat todenneet Ylikankaan väitteet armeijan ilmoitusten väitetyistä väärentämisistä perusteettomiksi.

[Niitä sun näitä]

Ylikankaan ansioksi on sanottava se, että ilman näin arvostetun tukijan panosta ei tätä asiaa olisi alettu tutkimaan niinkin perusteellisesti kuin on sittemmin tehty ja että näin monta uutta tutkimusta ja kirjaa ei olisi tehty ilman syntynyttä kovaa julkista kohua.

Siitäkin huolimatta kirjallisuudesta löytyy yhä edelleenkin uusia tapauksia, joissa lopputulos on sama: henki pois tavalla tai toisella, yleensä ampumalla. Tapauksien liittyessä kuitenkin jollain lailla sotapalvelukseen / siitä kieltäytymiseen / karkaamiseen tms.

Vain se on varmaa, että olipa laskemassa kuinka monta tohtoria tahansa, niin se teloitettujen kortiston uudelleen laskenta ei tätä "virallista totuutta" muuksi muuta.

Kapteeni Erkki Partasen tilasto 28.8.1944 (s. 113 Teloitettu "totuus") on helppo muistaa, sillä sehän on kuin "mallia Kölnin vesi" eli 47 11. Miten lienee tuoksun laita?
Sittemmin samaisen Partasen muisti on perin huonoksi todistettu...

http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisu ... -1941-1944

http://suomenhistoriaa.blogspot.com/200 ... -omaa.html


Koskahan tutkitaan paljonko sotilaskarkureita hukkui tai katosi soutumatkalla "Uumajan lohkolle", tai kuinka paljon heitä yleensä oli! Nythän saattaisi olla jo korkea aika tutkia Suomen ruotsalaisten touhuja 1944 kesältä.

Joppe Karhunen taisi mainita eräässä kirjassaan, olihan se Merilentäjät, kuinka jopa merivalvontaan käytetyt lentokoneet käännyttivät varoituslaukauksin Ruotsiin matkanneiden veneitä takaisin Suomeen päin.

[Albert Ravila]

Ylikankaan ansioksi on sanottava se, että ilman näin arvostetun tukijan panosta ei tätä asiaa olisi alettu tutkimaan niinkin perusteellisesti kuin on sittemmin tehty ja että näin monta uutta tutkimusta ja kirjaa ei olisi tehty ilman syntynyttä kovaa julkista kohua.

En sanoisi, että se oli Ylikankaan ansiota, pikemminkin se oli median ”syytä”. Tosiasia nimittäin on, että kesän 1944 teloituksia ja ampumisia oli tutkittu perusteellisesti jo ennen Ylikankaan teoksen Romahtaako rintama? vuonna 2007 tapahtunutta ilmestymistä. Vuonna 1995 valmistui Jukka Kulomaan väitöskirja Käpykaartiin? 1941–1944. Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana 1941–44. Vuonna 1999 julkaistiin puolestaan Jukka Lindstedtin väitöskirja Kuolemaan tuomitut. Kuolemanrangaistukset Suomessa toisen maailmansodan aikana. Ikävä kyllä on vain niin, että nämä tutkimukset eivät julkaisuaikanaan saaneet kovinkaan paljon huomiota osakseen. Syitä on varmaan monia. Valtamedia (esim. HS) ei ylipäätään seuraa kovin tarkasti tieteellistä tutkimusta. Lisäksi em. tutkimuksissa ei todennäköisesti ollut mitään median näkökulmasta uutta ja mullistavaa, josta olisi seurannut näyttävämpää uutisointia.

Kun tunnettu tutkija sitten haastoi aikaisemmat tutkimukset, sai tämä tiedotusvälineissä valtavasti huomiota. Koska Ylikankaan perustelut väitteilleen olivat kuitenkin kovin heppoisia, syntyi ymmärrettävästi tarve käsitellä Ylikankaan väitteet yksi kerrallaan. Pitkälti tämän vuoksi valmistui tutkimus Teloitettu totuus. Ikävä kyllä niin medialla kuin suurella yleisölläkään ei välttämättä vieläkään ole kovin hyviä tietoja aikaisemmasta tutkimuksesta. Tämän vuoksi on voinut laajaltikin syntyä sellainen virheellinen käsitys, että Ylikangas olisi ensimmäisenä tarttunut ”rohkeasti vaikeaan aiheeseen”. Tällä en tietenkään tahdo sanoa sitä, etteikö Ylikangas olisi aihetta saanut tutkia. Päinvastoin, on hyvä että aikaisempia käsityksiä aika ajoin koetellaan uudella tutkimuksella. Edellä mainitut Kulomaan ja Lindstedtin teokset eivät luonnollisestikaan ole mitään pyhiä epistoloja, joiden tulkintoja ei saisi haastaa.

Siitäkin huolimatta kirjallisuudesta löytyy yhä edelleenkin uusia tapauksia, joissa lopputulos on sama: henki pois tavalla tai toisella, yleensä ampumalla. Tapauksien liittyessä kuitenkin jollain lailla sotapalvelukseen / siitä kieltäytymiseen / karkaamiseen tms.

Sikäli kun mahdollisia uusia tapauksia löytyy, on niistä syytä mainita vaikkapa tällä forumilla. Kannattaa kertoa esim. seuraavat seikat:

1) missä teoksessa tapauksesta mainitaan
2) tapahtuma-aika- ja paikka
3) kuka on ampuja/ammuttu
4) millaisessa tilanteessa ampuminen on tapahtunut

On täysin mahdollista, että näitä uusia tapauksia paljastuu. Tästä on hyvänä esimerkkinä nimimerkki ”laitmanin” löytämät ja tällä forumilla esittelemät uudet pikaoikeustapaukset talvisodan ajalta, jotka tosin koskivat venäläisiä vakoojia. Olennaista on, että näiden uusien tapausten tueksi löytyy jonkinlaista näyttöä. Maininta siitä, että ”Pekka kertoi Matin kuulleen sodan aikana Lappeenrannassa”, ei riitä.

Koskahan tutkitaan paljonko sotilaskarkureita hukkui tai katosi soutumatkalla "Uumajan lohkolle", tai kuinka paljon heitä yleensä oli! Nythän saattaisi olla jo korkea aika tutkia Suomen ruotsalaisten touhuja 1944 kesältä.

Onko sinulle tuttu Jukka Kulomaan väitöskirja Käpykaartiin? 1941–1944. Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana 1941–44. Tutkimuksessa on luku ”Karkuruus Ruotsiin lisääntyy”. Sieltä voisi löytyä ainakin joitakin vastauksia.

[Niitä sun näitä]

Sikäli kun mahdollisia uusia tapauksia löytyy, on niistä syytä mainita vaikkapa tällä forumilla. Kannattaa kertoa esim. seuraavat seikat:

1) missä teoksessa tapauksesta mainitaan
2) tapahtuma-aika- ja paikka
3) kuka on ampuja/ammuttu
4) millaisessa tilanteessa ampuminen on tapahtunut

Tuollakin linkissä esitellään muutama tapaus. Samoin tuossa Missä on veljesi? -kirjassa.

Erik Andrén: Missä on veljesi?. Sahlgrenin kustannusliike Oy, 1983
Alkuperäinen teos: Var är din broder?, 1983

http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisu ... -1941-1944


---

Onko sinulle tuttu Jukka Kulomaan väitöskirja Käpykaartiin? 1941–1944. Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana 1941–44. Tutkimuksessa on luku ”Karkuruus Ruotsiin lisääntyy”. Sieltä voisi löytyä ainakin joitakin vastauksia.

On se tuttu kirja ja onpa hyllyssäkin. Jukka Kulomaa Käpykaartiin? Karkuruus Ruotsiin lisääntyy -luku, sivut 337 - 348. Kulomaan väitöskirjassa tätä Suomen ruotsalaisten "maratonsoutua" on lähinnä vain sivuttu noin 10 sivun verran.

Jossain keskusteluissa toistellaan sinnikkääsi teoriaa jonkinlaisesta uskonnollisesta liikkeestä ja sen vaikutuksista karkuruuteen. Mitenkähän lienee muualla? Lähtikö lestadiolaiset tai helluntalaiset tai babtistit tai Pohjanmaan körtit yhtä liukkaasti karkuun naapurimaahan saakka? Liian helppo selitys tuo uskonto. Miksi ei kerrota suoraan että Suomen ruotsalaisia ei oikein kiinnostanut "tämä isänmaan puolustaminen" ja siksi lähdettiin "Lännen tielle"... Olisiko kyseessä ollut hieman saman tapainen ideologinen juttu kuin "Pärmin pirujen" joukkopako naapurin muonavahvuuteen? Miksikähän näitä Munsalan väitettyjä radikaaleja tai sosialisteja ei pantu vankilaan kuten komukoitakin, kun kerran olivat noinkin "pesäpakoisia"?

Noissa linkeissä on kommenttejani aiemmista keskusteluista.

viewtopic.php?f=10&t=4326&p=22666&hilit ... 348#p22666

viewtopic.php?f=10&t=4099&start=135

viewtopic.php?f=10&t=4220&p=22205&hilit=munsala#p22205

Suomen ruotsalaisten soutuhommista puhuttaessa on yleensä käsitelty pelkästään kesän 1944 - kevään 1945 välisen ajan tapahtumia. Keväällä 1944 Ruotsi lakkasi palauttamasta sinne loikanneita, enimmäkseen Suomen ruotsalaisia, karkureita. Niitä oli noin 600 kaikkiaan 800:sta sotilaskarkuriksi luokitellusta miehestä, Kulomaa s. 341.

Kulomaan Käpykaartiin? kirjassa karkureiden määrää käsitellään sivuilla 35-44 ja sivulla 41 on taulukko väliltä 1941 kesäkuu -1945 huhtikuu.

Jukka Kulomaan Käpykaartiin? -väitöskirjan (Karkuruus Ruotsiin lisääntyy -luku, sivut 337 - 348, katso erikoisesti kirjan sivut 337-341), mukaan Ruotsin Uumajassa oli keväällä 1945 peräti 800 sotilaskarkuriksi luokiteltavaa suomalaista miestä ja näistä 3/4 osaa eli 600 oli kotoisin Suomen ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta!

Tässä on Kulomaan Käpykaartiin? -kirjasta yhtäjaksoinen pätkä s. 340-341 sivuilta:

Sivulla 340:

"Tulevalle kehitykselle enteelliseksi osoittautui kuuden Munsalasta lähteneen sotilaan onnistunut pakomatka Merenkurkun yli vuodenvaihteessa 1943-1944. Miehet saapuivat uudenvuodenyönä veneellä Holmön lähellä olevalle Fjädereggenin majakalle, kertoivat palvelleensa Syvärin rintamalla ja olevansa väsyneitä sotaan. Lehtiuutisten välityksellä asia tuli sittemmin tunnetuksi myös Suomen puolella. Myöhemmin kevään kuluessa luvattomat rajanylitykset alkoivat nimenomaan Merenkurkun alueella huomattavasti lisääntyä sen jälkeen, kun yleiseen tietoisuuteen oli tullut, että ylipäässeitä ei palautettaisi takaisin. Uumajaan perustetulla vastaanottoleirillä kerrottiin toukokuun puolivälissä olleen noin 70 henkeä ja KUUKAUDEN loppuun mennessä valtiollisen poliisin Vaasan osasto arvioi toimipiirinsä kautta lähteneiden luvun nousseen jo toiselle sadalle. Sotilaskarkureiden ohella pakolaisten joukossa oli myös siviiliväestöä.

Vielä jyrkempään kasvuun luvaton liikenne lähti kesällä, kun taistelut rintamilla olivat alkaneet. Heinäkuussa Ruotsin viranomaiset ilmoittivat saapuneiden kokonaisluvuksi jo noin tuhat (1000), joista vajaa puolet oli Valpon arvion mukaan sotilaskarkureita. Pohjanlahden rannikon metsissä ja saarissa tiedettiin piileskelevän lisää väkeä odottamassa otollista ajankohtaa ylimenolle ja öiden elokuussa pimennyttyä alueelle kerrottiin levinneen "oikein Ruotsiin lähtemisen vimma". Liikehdintä heijastu veneiden hontojen voimakkaana nousuna, ja jotkut veneen omistajat näkivät kuljetuksissa myös mahdollisuuden sievoisiin ylimääräisiin ansioihin. karkureiden kertomusten mukaan matkasta saatettiin enimmillään veloittaa kymmenenkintuhatta markkaa.
Ylimenneiden tarkkaa määrää ei saatu selville, sillä kaikki eivät ilmoittautuneet naapurimaan viranomaisille, vaan jäivät piilottelemaan sukulaisten tai tuttavien luo. Osa loikkareiksi epäillyistä saattoi tosiasiassa oleskella edelleen kotimaassa.

Sivu 341:

Sotilaspiirien syksyllä 1945 laatimien luetteloiden mukaan - ne ovat tässä paras ja kattavin lähde - Ruotsiin paenneiden sotilaskarkurien luku kohosi vuoden 1944 alusta lukien noin 800:aan, joista vajaat 80 ajoittui tammi-toukokuulle, noin 660 kesäkuun alun ja välirauhan (19.9.) väliselle jaksolle ja noin 50 myöhempään Lapin sotaan. Pakoajankohta jää tuntemattomaksi noin 130 miehen osalta, mutta on todennäköistä, että pääosa heistäkin on karannut juuri kesän ja alkusyksyn 1944 aikana. Noin kolme neljäsosaa (3/4) luetteloihin merkityistä oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkieliseltä alueelta. Kun mukaan otetaan kaikki sellaiset tapaukset, joita ei ole nimeomaisesti merkitty ennen vuotta 1944 tapahtuneiksi, todetaan Närpiöstä lähteneen lahden toiselle puolelle ainakin 120 miestä, Munsalasta 85, Korsnäsistä 67, Koivulahdelta 57, Vaasasta 43, Oravaisista 32, Raippaluodosta 20, Mustasaaresta 28, Vöyristä 28, Pietarsaaresta 25, Siinpyystä 22, Maalahdelta 20 ja vähintään kymmenen lisäksi ainakin Luodosta, Petolahdelta, Sulvasta, Pietarsaaren pitäjästä, Uudenkaarlepyyn pitäjästä ja Kristiinankaupungista.
Matkalaiset olivat etupäässä rintamajoukoista tai muualle sijoitetuista yksiköistä karanneita, lomilta, sairaalasta tai toipumislomalta palaamatta jääneitä ja kesällä palvelusmääräyksen saaneita vanhempia miehiä. Esimerkiksi Närpiössä kesäkuussa palvelusmääräyksen saaneista noin neljästäkymmenestä vv. 1907-1908 syntyneestä vain kymmenen kerrottiin noudattaneen kutsua."

Munsalan souturit eli varsinaiset sotilaskarkurit, TOP 12 oli tässä järjestyksessä

Kulomaan Käpykaartiin? -kirjan mukaan, sivulta 341

1. Närpiö 120
2. Munsala 85
3. Korsnäs 67
4. Koivulahti 57
5. Vaasa 43
6. Oravainen 32
7. Raippaluoto 28
8. Mustasaari 28
9. Vöyri 28
10. Pietarsaari 25
11. Siinpyy 22
12. Maalahti 20

Lisäksi vähintään 10 karkuria: Luoto, Petolahti, Sulva, Pietarsaari, Uusikaarlepyy ja Kristiinankaupunki.

"Matkalaiset olivat etupäässä rintamajoukoista tai muualle sijoitetuista yksiköistä karanneita, lomilta, sairaalasta tai toipumislomalta palaamatta jääneitä ja kesällä palvelusmääräyksen saaneita vanhempia miehiä. Esimerkiksi Närpiössä kesäkuussa palvelusmääräyksen saaneista noin neljästäkymmenestä vv. 1907-1908 syntyneestä vain kymmenen kerrottiin noudattaneen kutsua."


Kyllä oli vähissä miehet Närpiössäkin... Kulomaan Käpykaartiin? -kirjan sivulla 342 kerrotaan kesällä 1944 Närpiöstä kutsutun 40 1907-1908 syntynyttä miestä aseisiin ja vain kymmenen noudatti kutsua!

Sivulla 343:

"Erään alun perin Pietarsaaressa kootun tykkipatterin postin erikoistarkkailu paljasti, että yksikössä oli keskusteltu jo toukokuussa (1944 lisäys tämän kirjoittajan) yleisesti Ruotsiin menosta ja myös suunniteltu tällaisia hankkeita, koska taistelua "Hitlerin puolella" pidettiin turhana. Suurelta osin ruotsinkielisen 17. Divisioonan postissa pantiin merkille heinäkuussa (1944) "sangen räikeää epäisänmaallisuutta: isänmaakäsitteelle nauretaan, hallituksen jäseniä solvataan, kotiväkeä kehotetaan pakenemaan Ruotsiin, jonne luvataan tulla itse perässä... Katkeruuden ja karkuruuden eräänä katalysaattorina pidettiin ruotsinkielisten asevelvollisten sijoittamista suomenkielisiin yksiköihin, joissa nämä olivat joutuneet syrjittyyn asemaan."

Tämä Suomen "isänmaallisuusvyöhyke" eli Suomen ruotsalaisten asuttama rantakaistale on noin 300 km pätkä Vaasan kahtapuolen eli Kokkolasta Kristiinankaupunkiin ja siitä hieman ohi eli aina Siipyyhyn saakka.

http://museum.svof.fi/bild/finkarta.gif

http://museum.svof.fi/finindex.htm

Kummallista ettei länsirannikon ruotsinkielisten sotilaskarkuruudesta 1944-45 Ruotsiin ole tehty perusteellista tutkimusta, ei ainakaan suomeksi. Nythän ajankohta olisi hyvinkin otollinen, ihan imagollisestikin, kun Suomen ruotsalainen ministeri sulkee suomenkielisiä varuskuntia ja rapauttaa Suomen puolustuskykyä oikein urakalla! Maamiinatkin kiellettiin Suomen ruotsalaisen puolustusministerin aikana, eikä ketään poliitikkoja tai ex. presidenttiä syytetä maanpetoksesta, ei vaikka ex. puolustusvoimain komentaja kenraali Lauri Sutela muistelmissaan esitti hyvin suoran tulkinnan tällaisesta toiminnasta maamme puolustuskyvyn heikentämiseksi. Sutela kutsui sitä maanpetturuudeksi!

[Albert Ravila]

Sikäli kun mahdollisia uusia tapauksia löytyy, on niistä syytä mainita vaikkapa tällä forumilla. Kannattaa kertoa esim. seuraavat seikat:

1) missä teoksessa tapauksesta mainitaan
2) tapahtuma-aika- ja paikka
3) kuka on ampuja/ammuttu
4) millaisessa tilanteessa ampuminen on tapahtunut

Tuollakin linkissä esitellään muutama tapaus. Samoin tuossa Missä on veljesi? -kirjassa.

Erik Andrén: Missä on veljesi?. Sahlgrenin kustannusliike Oy, 1983
Alkuperäinen teos: Var är din broder?, 1983

http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisu ... -1941-1944

Linkki johtaa aika pitkään keskusteluun, jossa mainitaan Munsalassa 1.9.1944 väitetysti sotapoliisin toimesta ammuttu Felix Henriksnäs. Tämä ampuminen voi hyvinkin olla tapahtunut tosiasia, mutta mikään uusi tapaus se ei ole. Teloituksia ja ampumisia on tutkinut varsinaisesti Lindstedt. On syytä huomata, että kotirintamalla tapahtuneet karkurien pidätykset ja niiden yhteydessä tapahtuneet ampumiset ovat hänen tutkimuskysymyksensä ulkopuolella. Kotirintamalla tapahtuneet pidätykset ja ampumiset eivät ole sen paremmin kenttäoikeuksien tuomitsemien kuolemanrangaistusten täytäntöönpanoa kuin esimiehen hallinnollista aseenkäyttöäkään. Siksi esimerkiksi tämä Henriksnäsin tapaus ei ole uusi.

Myös Ylikangas esitteli kirjassaan Rohmahtaako rintama? uusia tapauksia. Ongelma oli vain siinä, että tapausten valintaperusteet poikkesivat Kulomaan ja Lindstedtin tutkimuksissaan noudattamista. Ajatellaan vaikka, että Tekniikan Maailma tekee nastarengastestin, jossa kolmelle ensimmäiselle sijalle tulevat renkaan x, y z. Sitten tuleekin Tuulilasin edustaja, joka ihmettelee, miksi testissä ei pärjännyt hyväksi tunnettu kitkarengas n.

Voidaan tietysti ajatella, että kesän 1944 sotilaskuriproblematiikkaan pitäisi kuulua myös kotirintamalla tapahtuneet ampumiset. Olivathan pidätysten yhteydessä ammutut usein juuri sotilaskarkureita. Itse olen kyllä sitä mieltä, että esim. Munsalassa tapahtuneella karkurin ampumisella on hyvin vähän tekemistä sen kanssa, miten sotilaskuri toimi esimerkiksi Tienhaarassa.

Valittiinpa tapaukset sitten millä perusteella tahansa, on tärkeä ymmärtää, ettei niiden vertaaminen ole mielekästä, elleivät valintaperusteet ole samat. Tämän tutkimuksenteon kannalta täysin olennaisem periaatteen Ylikangas mitä ilmeisimmin täysin tietoisesti hylkäsi.