Suomen historian epookkinimityksistä

[nylander]

Eiköhän ole hyödyllisempää pohtia vaikka sitä, ovatko suomalaiset perioditermit oikeaan osuneita. Matti Klinge on jo luopunut "sortovuosista".

Olen tällä kertaa täysin samaa mieltä. Puutun tässä vain yhteen esimerkkiin: millä nimellä olisi kutsuttava sitä Suomen historiallisen ajan (tämäkin termi on viime aikoina asetettu kyseenalaiseksi) vanhinta, vuonna 1809 päättynyttä ajanjaksoa, jolloin Suomi oli osa Ruotsin yhtenäisvaltakuntaa?

Vanhemman polven historioitsijat käyttivät ainakin 1970-luvulle saakka estoitta termiä Ruotsi-Suomi (Ruotsi-Suomen aika). Tämä voimakkaan nationalismin kyllästämä ilmaisu alkaa nykyisin olla jo melkoinen harvinaisuus. Esim. professori emeritus Pentti Virrankosken olen kahdesti kuullut esitelmässään luonnehtivan puheenalaista termiä "aivan epähistorialliseksi", mitä se tietenkin onkin. Syksyllä 2011 "Ruotsi-Suomi" tosin taas pilkisti esiin Hesarissa Teemu Keskisarjan Kyynelten kallio -kirjan arvostelun otsikossa. (Arvostelu oli erään Suomen historian professorin käsialaa, mutta on tietenkin mahdollista, että lehden toimitus oli tapansa mukaan halunnut jutun otsikkoon oman puumerkkinsä.) Professori Klinge näkyy ainakin toisinaan käyttävän merkillistä ilmaisua Ruotsi-(Suomi); merkillistä ennen muuta siksi, että juuri Klingehän on tullut tunnetuksi yhtenä Suomen historian "nationalististen projektioiden" huomattavimpana purkajana.

Sitten on tämä vieläkin melko yleinen Ruotsin vallan aika. Viime tammikuun kirja-alesta lähti mukaani teos Käsitteet liikkeessä. Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria, kun halvalla sai. Tässä oppineessa teoksessa termiin Ruotsin vallan aika törmää jo teoksen johdannossa. Poliittisen käsitehistorian perusteos ei siis katso aiheelliseksi problematisoida tällaista Suomen historian peruskäsitettä! Jos "Ruotsi-Suomen" voi katsoa kuvastavan jonkinlaista katteetonta kansallista ylemmyyttä, niin epookkinimitys Ruotsin vallan aika nähdäkseni taas ilmentää jonkinlaista "nationalistista alaperspektiiviä", "meitä on sorrettu"-tematiikkaa. Itse luotan näiltä osin taas yhden emerituksen, Jussi T. Lappalaisen selväjärkisyyteen, kun hän kirjoittaa teoksessa Kuninkaan viimeinen voitto. Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790. (SKS/Atlantis 2011) seuraavasti:

Puhuminen 'Ruotsin vallan ajasta on suuresti harhaanjohtavaa, sillä Ruotsilla ei ollut 1700-luvulla mitään sellaista valtaa, johon suomalaiset eivät tasaveroisesti olisi osallistuneet. Valta oli Tukholmalla, jossa kuningas ja keskusvirastot olivat. Mutta se valta kohdistui samalla lailla sekä Ruotsin ja Suomen maakuntiin. Suomi oli integroitu osa Ruotsia.

Mikä sitten olisi käypä ja neutraali nimitys kyseiselle epookille, kun kirjoitetaan vuotta 1809 edeltäneen "Suomen" historiaa? Useimmat 2000-luvulla ilmestyneet yleisesitykset (esim. Virrankoski 2001) käyttävät termiä Ruotsin aika. Tähän voi vain yhtyä (lukuun ottamatta sitä että kirjoittaisin sanaliiton mieluummin yhteen muodossa Ruotsin-aika; vrt. analogisesti esim. Ruotsin-matka).

PS Edellä sanotulla en suinkaan ole pyrkinyt "neuvomaan" ketään oppineita naisia ja herroja vaan yritin ainoastaan kirjata omia havaintojani termien käytön vaihtelusta aikojen saatossa.

[skrjabin]

Sitten on tämä vieläkin melko yleinen Ruotsin vallan aika. Viime tammikuun kirja-alesta lähti mukaani teos Käsitteet liikkeessä. Suomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria, kun halvalla sai. Tässä oppineessa teoksessa termiin Ruotsin vallan aika törmää jo teoksen johdannossa. Poliittisen käsitehistorian perusteos ei siis katso aiheelliseksi problematisoida tällaista Suomen historian peruskäsitettä!

No varmaan huomasit että teoksessa on ihan oma artikkelinsa käsitteestä valta, joten on hieman hassua sanoa ettei sitä problematisoida. Teos sinällään ei koske "Suomen historian peruskäsitteitä", vaan nimenomaan politiikan sanastoa.

[nylander]

No varmaan huomasit että teoksessa on ihan oma artikkelinsa käsitteestä valta, joten on hieman hassua sanoa ettei sitä problematisoida. Teos sinällään ei koske "Suomen historian peruskäsitteitä", vaan nimenomaan politiikan sanastoa.

Tämän ymmärsin kyllä täysin ihan omatoimisestikin enkä puhunut sanallakaan siitä, että valta-käsite sinänsä olisi teoksessa jäänyt analysoimatta. Ihmettelin vain sivumennen sitä, miksi tällainen teos, joka nimenomaan on keskittynyt käsitteisiin myös ja nimenomaan historiallisessa katsannossa, itse käyttää Suomen historian aikakaudesta nimitystä, jota useimmat historioitsijat ilmeisesti pitävät vanhentuneena. Olisi pikemminkin odottanut, että käsite-ekspertit olisivat olleet huipputarkkoja kaikkien poliittis-yhteiskunnallis-historiallisten käsitteiden käytössä.

[skrjabin]

Ihmettelin vain sivumennen sitä, miksi tällainen teos, joka nimenomaan on keskittynyt käsitteisiin myös ja nimenomaan historiallisessa katsannossa, itse käyttää Suomen historian aikakaudesta nimitystä, jota useimmat historioitsijat ilmeisesti pitävät vanhentuneena.

Tuo käsitekirja on kirjoitettu 2000-luvun alussa, julkaistukin jo 2003; mahtoiko se nyt historioitsijoidenkaan mielestä olla siinä vaiheessa kovin vanhentunut. Historiallisten termien "oikeellisuuteenhan" ei teoksessa sinällään oteta kantaa, eikä kirjoittajat ole historioitsijoita vaan politologeja (tosin nojaavat tietysti vahvasti mm. Koselleckiin).

Se onko mainittu termi jonkun mielestä "väärä" tai "oikea" on tietysti sinällään kiinnostavaa, vaan jossain määrin eri asia on sen historiallinen oikeellisuus. Jos tuo keskustelu termistä olisi käyty jo aiemmin, se epäilemättä kirjassakin olisi yhtenä tapausesimerkkinä.

[JariL]

Minusta Ruotsin vallan aika on neutraali ilmaus. Joku tietysti haluaa korostaa tuota valta sanaa vaikka se ei sinänsä ole ilmaisuun sisältyvä arvolataus.

Ruotsi-Suomi käsitettä markkinoitiin aikana, jolloin oli ulkopoliittisista syistä suuri tarve korostaa Suomen kuulumista Pohjoismaihin. Ja tietysti vähän nostaa omanarvontuntoa menneen suurvaltahistorian avulla;-)

[nylander]

Minä puolestani olen ollut huomaavinani, että puheena olevien termien nationalistinen merkityssisältö, siis "asenteellisuuus" jos niin halutaan sanoa, on kyllä pantu merkille tutkimuksessa. Tästä esimerkkinä sitaatti aihealueen spesialistin Derek Fewsterin Helsingin yliopistossa 2006 tarkastatusta tutkimuksesta Visions of Past Glory. Nationalism and the Construction of Early Finnish History:

The reluctance to deal with the nationalist tradition in conceptualizing the Finnish past is also visible in the common nearly omnipresent historical terminology: - - 'the time of Swedish power/sovereignity' (Ruotsin vallan aika), 'Sweden-Finland' (Ruotsi-Suomi) - - epitomize the nationalist supposition of an enforced Swedish colonial rule over a nation at any time separable from the Swedish realm. However, the country was never named 'Sweden-Finland', before the Finnish nationalists invented the term.

[Eki]

Tämä on hyvää pohdintaa!

Suomen historiassa on kai kysymys alueen nimeltä "Suomi" historiasta. Tällä alueella, jonka rajat ovat useaan kertaan muuttuneet, on asunut pääasiassa suomenkieleistä väestöä, mutta myös ruotsinkielisiä, saamenkielisiä ja vähän muitakin. Toinen "Suomen" historiaa vähintään vahvasti sivuava asia on suomenkielisen väestön historia. Suomenkielisiä on asunut aina paljon itse "Suomea" laajemmalla alueella: Itä-Karjalassa, Inkerinmaalla, muualla Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa ja varsinaisen siirtolaisuuden kannalta myös mm Pohjois-Amerikassa.

Suomen historian jaottelu esihistorialliseen aikaan, Ruotsin aikaan, autonomian aikaan ja itsenäisyyden aikaan on ollut hyvää tarkoittava lähestymistapa, mutta täysin kansallisvaltioihanteen ehdoilla. Ainoa toimiva pätkä tuossa jaottelussa on esihistoriallinen aika, jota voidaan käsitellä, ainakin rautakauden osalta, suomenkielisen väestön historiana ilman rajoja. Ruotsin aikaan liittyi jo ensimmäinen rajankäynti, jossa suomenkielinen alue jaettiin Ruotsin ja Novgorodin kesken suurin piirtein puoliksi. Laajimmillaankin Ruotsin valtapiiri käsitti vain osan suomenkielisen väestön asuma-alueesta. Rajan takana oli kaikissa vaiheissa kulttuurillisesti rikkaita suomenkielisiä (karjalankielisiä) alueita.

Ei niin, että keksisin jotain toimivampaa. Mutta ainakaaan käsitettä "Suomen keskiaika" ei pitäisi enää ympätä tähän epookkisoppaan. Ehdotan nimikilpailua, jossa etsitään oikeampi nimi ns Turun keskiaikamarkkinoille!

[Veikko Palvo]

Ehdotan nimikilpailua, jossa etsitään oikeampi nimi ns Turun keskiaikamarkkinoille!

Sopisikohan Turun hansamarkkinat?
http://www.hanse.org/en/international-h ... anse-days/ Ensimmäisenä Pohjois-Euroopalaisena kauppaliittona. Turun ensimmäinen tunnettu pormestarikin taisi olla saksalainen, samoin ensimmäinen kaupunkijärjestys raateineen ja asemakaavoineen.

Ulvilakin perustivat Ruotsista tulleet saksalaiset kauppamiehet ja Viipurissakin saksalaiskauppiaita kirjoitetaan olleen kolmannes kaupunkilaisista.
Ja
Hansa- kaupunkien verkostoon ei kuulunut Välimeren rannan maita, Novgorod sen sijaan kuului.

Veikko Palvo

[Vetehinen]

Virhe poistettu

[historioija]

Kyllä tämä Ruotsin valtakunnan itäosa nähtiin aikanaankin paljolti omalaatuisena kokonaisuutena, lähinnä maantieteellisistä ja kielellisistä syistä. Sen nimi oli Suomi/Finland.

Nykyäänkin nimitys tunnetaan mm. Ruotsissa:
Inflation before paper money: debasement cycles in Sweden-Finland 1350-1594 http://www.ingentaconnect.com/content/r ... 2/art00005
The multiple currencies of Sweden-Finland 1534-1803 http://ideas.repec.org/p/hhs/suekhi/0007.html

Historiakirjoissa nimistystä voi hyvin käyttää apukäsitteenä, joka korvaa pitempien ja monimutkaisempien lauderakenteiden, kuten esimerkiksi "täällä Ruotsin valtakunnan itäisissä maakunnissa" toistelun. Suomi on nykyään itsenäinen valtio ja oma maansa, mistä näkökulmasta ei tunnu luontevalta eikä ole kansallisen omanarvontunnon mukaiselta puhua vain Ruotsista tai sen maakunnista.

[nylander]

Muuan historian professori totesi kerran lähes itsestäänselvyydeltä tuntuvan mutta usein vaikeasti hyväksyttävän tosiasian: kaikesta lukemastamme suuri tai suurin osa unohtuu tai painuu tiedostamattomaan, mutta aina sentään jotain jää jäljelle. Näin kävi minullekin tämän ketjun aloitusviestiä kirjoittaessani. Professori Osmo Jussilan mainion teoksen Suomen historian suuret myytit (2007) ilmestymisestä on vasta viitisen vuotta. Luin sen heti tuoreeltaan, mutta eipäs vain tullut mieleeni tekstiä vääntäessäni. Vasta tänään huomasin, että siellähän tämän fennomaanis-nationalistisen Ruotsi-Suomi -myytin "nousu ja tuho", oppihistoria ja myytin särkeminen ovat Jussilan kirjoittamassa pitkässä ja erinomaisen valaisevassa jaksossa luettavissa.

[F. Lager]

Suomi on nykyään itsenäinen valtio ja oma maansa, mistä näkökulmasta ei tunnu luontevalta eikä ole kansallisen omanarvontunnon mukaiselta puhua vain Ruotsista tai sen maakunnista.

Pitääkö kansallisen omanarvontunnon säädellä historian tutkimuksen sisältöä ja käsitevarantoa? Kuulostaa lähinnä totalitaariselta ja henkisesti ahtaalta lähtökohdalta.

Ymmärrän kyllä ettei loputon kansallinen itseruoskinta esimerkiksi "suomettumisesta" ja "Kekkoslovakiasta" ole järkevä tapa hahmottaa lähimenneisyyttä. Silti kansallisen omanarvontunnon pönkittäminen historian tutkimuksen lähtökohtana on vähintäänkin kyseenalaista. Voihan tutkimus poliittista ilmapiiriä tai yhteiskuntaa eheyttää, mutta sen ei pidä olla tarkoituksellinen lähtökohta historian kirjoittamisessa.

"Kansallinen omanarvontunto" on nähdäkseni tulkintakysymys.

[Eki]

Suomi on nykyään itsenäinen valtio ja oma maansa, mistä näkökulmasta ei tunnu luontevalta eikä ole kansallisen omanarvontunnon mukaiselta puhua vain Ruotsista tai sen maakunnista.

Pitääkö kansallisen omanarvontunnon säädellä historian tutkimuksen sisältöä ja käsitevarantoa? Kuulostaa lähinnä totalitaariselta ja henkisesti ahtaalta lähtökohdalta.

Ymmärrän kyllä ettei loputon kansallinen itseruoskinta esimerkiksi "suomettumisesta" ja "Kekkoslovakiasta" ole järkevä tapa hahmottaa lähimenneisyyttä. Silti kansallisen omanarvontunnon pönkittäminen historian tutkimuksen lähtökohtana on vähintäänkin kyseenalaista. Voihan tutkimus poliittista ilmapiiriä tai yhteiskuntaa eheyttää, mutta sen ei pidä olla tarkoituksellinen lähtökohta historian kirjoittamisessa.

"Kansallinen omanarvontunto" on nähdäkseni tulkintakysymys.

Kansallinen lähestymistapa on joka tapauksessa ihan korrekti tyyli nimetä historian ajanjaksoja. Jos iskevät ilmaisut keksii.

Kun Suomen historiasta puhutaan, lienee kysymys toisaalta MAANTIETEELLISEN ALUEEN, "Suomen" historiasta. Toisaalta kysymys on ainakin suuressa määrin myös SUOMENKIELISEN VÄESTÖN historiasta.

Rautakauden lopun "Suomen" historia on puhtaasti suomenkielisen väestön historiaa. Väestö asui aika laajalla alueella, todellisessa "suur-Suomessa" jolta kuitenkin puuttui tyystin pohjoinen ulottuvuus. Valtiota ei ollut, yhdistäviä tekijöitä jonkin verran, mm kieli ja kulttuuri.

Rautakauden lopun ajanjaksoille on omittu nimitykset "viikinkiaika" ja "ristiretkiaika." Täysin epäkansallisia nimityksiä molemmat! Voi olla, että nimitys viikinkiaika on hyödyllinen työkalu argeologeille. Mutta vähemmän kai suomalaiset olivat viikinkejä? Mutta puhuttakoon nyt vaikka "viikinkivaikutuksen ajasta." Tuskin kukaan kuitenkaan ottaa tosissaan ilmaisua "Kalevalan kulta-aika."

Nimitys "ristiretkiaika" on työkaluna yhtä tarpeellinen kuin pärehöylä. Perinnekäyttöön. Suomen rautakauden loppuvaiheessa läntinen ja itäinen vaikutus levisi vähitellen Kalevalan maille. Lopputulokksena suomenkielisen väestön asuinalueen jakaminen suurin piirtein keskeltä halki. Mikä nimeksi tuolle ajanjaksolle - "Kalevalan loppuaika."

[Sami Raninen]

Voi olla, että nimitys viikinkiaika on hyödyllinen työkalu argeologeille. Mutta vähemmän kai suomalaiset olivat viikinkejä? Mutta puhuttakoon nyt vaikka "viikinkivaikutuksen ajasta."

Mutta mitä ihmeen hyötyä siitä olisi, että käyttöön otettaisiin pidempi ja kömpelömpi nimi?

Ristiretkiaika on kieltämättä epäonnistunut nimi, mutta eipä sitäkään kannata enää ryhtyä korvaamaan, koska se on vakiintunut.

Kalevalalla ei ole mitään tekemistä rautakauden kanssa, eikä kansanrunouteen viittaavilla termeillä muutenkaan voida ryhtyä nimeämään arkeologisesti määriteltyjä periodeja.

[Vetehinen]

Vasta tänään huomasin, että siellähän tämän fennomaanis-nationalistisen Ruotsi-Suomi -myytin "nousu ja tuho", oppihistoria ja myytin särkeminen ovat Jussilan kirjoittamassa pitkässä ja erinomaisen valaisevassa jaksossa luettavissa.

Olen lueskellut sekä fennomaanien että svekomaanien ajatuksista 1800-luvulla, enkä ole havainnut Ruotsi-Suomi -myytin rakentamista. Fennomaaneilla Ruotsi-yhteys ei ole tärkeää. Svekomaaneille se on hyvin tärkeä ja siinä muodossa, että ruotsalaiset ovat hallitsijoita ja suomalaiset alaisia.

En ole Jussilan kirjaa lukenut. Hän ehkä kertoo tarkemmin koska ja keiden toimesta Ruotsi-Suomi -myyttiä rakennettiin.

Oma käsitys tällä hetkellä on, että myytin rakentajien tavoite on ollut antaa sellainen kuva, että suomalaiset olivat tasa-arvoisina ruotsalaisten kanssa osallistuneet Ruotsin hallintoon.