Jo pidempään tätä foorumia seuranneena päätin rekisteröityä aloittaakseni keskustelun, joskohan tätä kautta vaikkapa kertyisi hieman lisätietoja itseäni kiinnostavista aiheista. Taso on aivan poikkeuksellisen korkea muutamaan muuhun foorumiin verrattuna, siitä iso kiitos moderaattoreille ja keskimäärin hyvin runsaan tietopohjan omaaville kirjoittajille!
Historian harrastajana ja amatööritutkijana olen viime aikoina koettanut perehtyä lähinnä toisen käden lähteiden (etupäässä historiateosten ja muistelmakirjallisuuden) kautta jatkosodan aikaiseen PV:n lääkintäorganisaatioon. Muutama kysymys on erityisesti voimistunut ja jäänyt askarruttamaan mieltä sitä mukaa, mitä enemmän yleinen tietopohja on karttunut.
Sattuuko kenelläkään olemaan muistikuvia arkistolähteistä, mikä oli yleinen linja lääkintäupseerien ylennys- ja sijoituspoliitikassa? Pohjustan kysymystä muutamalla tapausesimerkillä.
Suomen lastenkirurgian kehittäjä, professori Matti Sulamaa kuvailee erinomaisessa muistelmateoksessaan ("Veitsellä ja sydämellä", Weilin & Göös 1971) omaa sotataivaltaan. Sulamaa oli määritetty palvelukseen kelpaamattomaksi lievän kampurajalan johdosta. Tästä huolimatta Sulamaa kutsuttiin palvelukseen pian sodan syttymisen jälkeen (ei kuitenkaan vielä ensimmäisessä aallossa, YH:n myötä) ja talvisodan kokemusten perusteella hänet ylennettiin suoraan lääkintäkapteeniksi. Myöhemmin, jatkosodan aikana Sulamaa ylennettiin edelleen lääkintämajuriksi.
Ylipäätään Suomen Punaisen Ristin sairaala, nykyinen Töölön sairaala, vaikuttaisi olleen epävirallinen suomalaisen sotakirurgian korkeakoulu. Tätä käsitystä tukevat ainakin omat havaintoni, joissa olen vertaillut SPR:n sairaalassa kirurgikoulutuksensa hankkineita nuoria lääkäreitä toisiin aikalaisiinsa, vastaavan koulutuksen lääninsairaaloissa tai yleisissä sairaaloissa hankkineisiin. Lähes poikkeuksetta kaikki SPR:n "koulukunnan" nuoret lääkärit - joista suurin osa ei ollut vielä edes valmiita erikoislääkäreitä - ylenivät lääkintämajureiksi 1942-1943 (otantana 18 sairaalassa vuosina 1935-1944 erikoistumiskoulutusta hankkinutta).
Tutkimusta täytyy luonnollisesti vielä syventää sekä määrällisesti (asianmukainen vertailuaineisto tärkeimmistä lääninsairaaloista) että laadullisesti (aikalaishaastattelut jne), mutta ainakin ensivaikutelma synnyttää mielikuvan siitä, miten "Marsalkan oma sairaala" (Mannerheim toimi sairaalan rakennuskomitean johdossa, oli lahjoittanut huomattavan summan sairaalahankkeen käynnistämisvaiheessa sekä toimi 30-luvulla koko SPR-järjestön puheenjohtajana) nautti jonkinlaista erityisasemaa ja sen piiristä ponnistaneilla oli poikkeuksellisen nopea urakehitys PV:n lääkintäorganisaatiossa erityisesti jatkosodan aikana.
Sota-arkistossa olisi tarkoitus vierailla useampaan otteeseen syksyn aikana etsimässä vastausta kysymykseen. Tässä vaiheessa olisin kiinnostunut kaikista ylentämispolitiikkaa koskevista lisätiedoista, erityisesti palstan sotilasasiantuntijoilta ja historioitsijoilta (Ilmo Kekkonen, Jarmo Nieminen ym). Ajan siis takaa sitä, oliko lääkintäosastolla oma, oleellisesti yleisistä periaatteista poikkeava ylentämisohjeistonsa? Hypoteesina voisi esittää vaikkapa ajatuksen siitä, että kirurgista kokemusta omaava lääkäri tulisi lähes automaationa, aiempaan sotilastaustaansa katsomatta, nostaa kapteenin palvelusarvoon, jotta tämä kykenisi toimimaan päällikkölääkärin (vast.) statuksella kenttäsairaalassa. Kapteenista majuriksi ylenemistä voisi edelleen selittää nimenomaan lääketieteellinen kompetenssi, esimerkiksi vahva kirurginen näyttö yhdistettynä osoitettuihin johtajaominaisuuksiin.
- Hagall
-
Ilmo Kekkonen
- Viestit: 678
- Liittynyt: 16.12.07 09:09
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
En ole aiheen asiantuntija. Sellaisia voisi löytyä ennen kaikkea Pääesikunnan lääkintäosastolta. Siellä voi olla tietoa sodan ajan ylennysperusteista. Samoin ehkä komento-osastolta, jossa lienevät tallella myös lääkintäupseerien nimikirjat, elleivät jo ole entisessä sota-arkistossa. ( Sinne muuten tuskin enää pääsee, vaan aineisto on tilattava Kansallisarkiston palvelupisteeseen.).
Entisiä puolustusvoimien päällikkölääkäreitä lienee elossa. Heidän haasttatelunsa voisivat olla tietoa lisääviä.
Lääkintäupseereilla lienee myös oma yhdistyksensä.
Toinen äkisti mieleen tuleva paikka on Lääkintäkoulu. Se lienee vielä Lahdessa Hämeen Rykmentissä.
Liekö tästä apua?
Toivotan onnea tutkimukselle. Aihe on ihan hyvä.
Entisiä puolustusvoimien päällikkölääkäreitä lienee elossa. Heidän haasttatelunsa voisivat olla tietoa lisääviä.
Lääkintäupseereilla lienee myös oma yhdistyksensä.
Toinen äkisti mieleen tuleva paikka on Lääkintäkoulu. Se lienee vielä Lahdessa Hämeen Rykmentissä.
Liekö tästä apua?
Toivotan onnea tutkimukselle. Aihe on ihan hyvä.
-
Helena Pilke
- Viestit: 34
- Liittynyt: 24.11.09 21:24
- Viesti: Kotisivu
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
En minäkään ole aiheen asiantuntija (kun lähinnä sotatiedotusta ja sensuuria tutkin), mutta komppaan Ilmo Kekkosta siinä, että Sota-arkistoon ei enää pääse. Itse asiassa sitä ei enää edes ole; ensin siitä tuli Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste ja tämän vuoden alusta asiakaspalvelu siirtyi Rauhankadulle Kansallisarkiston asiakaspalvelun yhteyteen. Pääsääntöisesti asiakirjat saa seuraavaksi päiväksi, ei-helsinkiläisille niitä käsittääkseni toimitetaan myös maakunta-arkistoihin.
Aarre-arkistorekisteri (puolustushallinnon asiakirjat) on selattavissa Kansallisarkiston sivujen kautta myös netissä. Kannattaisikohan sun katsoa, mitä mahdollisia lähteitä löytyy, kun katselet Aarteesta Päämajan Lääkintäosastoa?
Minustakin tutkimusaiheesi on hyvä. Käsittääkseni jatkosodan ajan lääkintähuollosta, eikä etenkään lääkäreistä, ole kovin paljoa varsinaista tutkimusta (oikaiskaa jos olen väärässä).
Hyvää jatkoa tutkimuksellesi!
Aarre-arkistorekisteri (puolustushallinnon asiakirjat) on selattavissa Kansallisarkiston sivujen kautta myös netissä. Kannattaisikohan sun katsoa, mitä mahdollisia lähteitä löytyy, kun katselet Aarteesta Päämajan Lääkintäosastoa?
Minustakin tutkimusaiheesi on hyvä. Käsittääkseni jatkosodan ajan lääkintähuollosta, eikä etenkään lääkäreistä, ole kovin paljoa varsinaista tutkimusta (oikaiskaa jos olen väärässä).
Hyvää jatkoa tutkimuksellesi!
-
Eki
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
Ehdottomasti asian vierestä, mutta kysynpä kuitenkin...
Minkä verran löytyy Itä-Karjalan sotasairaaloista ja kenttäsairaaloista valokuvia? Kiinnostaisi vaikka nyt nähdä kuvia Äänislinnan Sotasairaala 66:sta. Minulla on satamäärin Äänislinna-kuvia, mutta sotasairaalasta jostain syystä ei vielä ainuttakaan.
Minkä verran löytyy Itä-Karjalan sotasairaaloista ja kenttäsairaaloista valokuvia? Kiinnostaisi vaikka nyt nähdä kuvia Äänislinnan Sotasairaala 66:sta. Minulla on satamäärin Äänislinna-kuvia, mutta sotasairaalasta jostain syystä ei vielä ainuttakaan.
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
Ilmo Kekkonen ja Helena Pilke: Kiitokset kannustavista sanoista ja hyvistä täydennyksistä. Täytynee syksylle varata useampikin tutkijasalipäivä Kansallisarkistoon.
Asiaa mutkistaa hieman havainto, että käytännössä kaikki SPR:n sairaalaa koskeva aineisto - välittömästi PV:n alaisia osia (talvisodassa PR SotaS, jatkosodassa 54.SotaS) lukuunottamatta - on erityisen käyttörajoituksen alaista. Tarvitaan siis kirjallinen lupa Punaiselta Ristiltä aineistoon perehtymiseen. Tässä vaiheessa vasta kartoitan tutkimuksen laajuutta. Lisähankaluutta muodostuu siitä, että tutkimustyötä tehdään lähinnä omasta mielenkiinnosta, enimmilläänkin aikakauskirja-artikkelia varten. Kyse ei siis ole akateemisesta opinnäytteestä tai ohjatusta tutkimuksesta.
Sota-ajan lääkintähuollosta ja etenkään lääkärien roolista ei tosiaan vaikuta olevan erityisen kattavia kokonaisesityksiä. Kenties lähimmäksi pääsee Lääkäriliiton kokoamien muistelmien pohjalta toimitettu "Lääkärinä sodassa" (toim. Kyllikki Kauttu, Tammi 1989). Myös eräissä varsinaisissa sotahistoriateoksissa käsitellään lääkintähuoltoa kiitettävästi organisaatiotasolla, menemättä kuitenkaan lääketieteellisiin yksityiskohtiin.
Eki: Muutama kuva löytyy omista kokoelmistani, mutta täytynee vielä varmistella, että ne todella liittyvät 66.SotaS:ään. Käyn kuvat läpi ja voin vaikkapa s-postilla lähettää, jos saan asiaa varmennetuksi. Yllämainitussa Kautun toimittamassa teoksessa on katkelmia Äänislinnan sotasairaalasta. Sairaalassa toimi useita erikoisosastoja, mm. kallo- ja silmäosastot. Olen jossain määrin koettanut selvitellä muun tutkimuksen ohella myös sotasairaaloiden erikoistumista ja päässyt alulle kartoittamaan sinänsä hyvin mielenkiintoista osa-aluetta sairaalalaitoksemme historiassa. Voidaan jopa väittää, että sota-aikana Suomen sairaalaverkoston kattavuus ja erikoislääkäriosaamisen saatavuus oli hetkellisesti oleellisesti parempi kuin koskaan aiemmin. Kesti sittemmin aina 60-luvulle saakka, ennen kuin keskussairaalaverkon kehittymisen myötä vastaava erikoislääkäriosaamisen saatavuus oli vastaavalla tasolla.
- Hagall
Asiaa mutkistaa hieman havainto, että käytännössä kaikki SPR:n sairaalaa koskeva aineisto - välittömästi PV:n alaisia osia (talvisodassa PR SotaS, jatkosodassa 54.SotaS) lukuunottamatta - on erityisen käyttörajoituksen alaista. Tarvitaan siis kirjallinen lupa Punaiselta Ristiltä aineistoon perehtymiseen. Tässä vaiheessa vasta kartoitan tutkimuksen laajuutta. Lisähankaluutta muodostuu siitä, että tutkimustyötä tehdään lähinnä omasta mielenkiinnosta, enimmilläänkin aikakauskirja-artikkelia varten. Kyse ei siis ole akateemisesta opinnäytteestä tai ohjatusta tutkimuksesta.
Sota-ajan lääkintähuollosta ja etenkään lääkärien roolista ei tosiaan vaikuta olevan erityisen kattavia kokonaisesityksiä. Kenties lähimmäksi pääsee Lääkäriliiton kokoamien muistelmien pohjalta toimitettu "Lääkärinä sodassa" (toim. Kyllikki Kauttu, Tammi 1989). Myös eräissä varsinaisissa sotahistoriateoksissa käsitellään lääkintähuoltoa kiitettävästi organisaatiotasolla, menemättä kuitenkaan lääketieteellisiin yksityiskohtiin.
Eki: Muutama kuva löytyy omista kokoelmistani, mutta täytynee vielä varmistella, että ne todella liittyvät 66.SotaS:ään. Käyn kuvat läpi ja voin vaikkapa s-postilla lähettää, jos saan asiaa varmennetuksi. Yllämainitussa Kautun toimittamassa teoksessa on katkelmia Äänislinnan sotasairaalasta. Sairaalassa toimi useita erikoisosastoja, mm. kallo- ja silmäosastot. Olen jossain määrin koettanut selvitellä muun tutkimuksen ohella myös sotasairaaloiden erikoistumista ja päässyt alulle kartoittamaan sinänsä hyvin mielenkiintoista osa-aluetta sairaalalaitoksemme historiassa. Voidaan jopa väittää, että sota-aikana Suomen sairaalaverkoston kattavuus ja erikoislääkäriosaamisen saatavuus oli hetkellisesti oleellisesti parempi kuin koskaan aiemmin. Kesti sittemmin aina 60-luvulle saakka, ennen kuin keskussairaalaverkon kehittymisen myötä vastaava erikoislääkäriosaamisen saatavuus oli vastaavalla tasolla.
- Hagall
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
Aihetta sivuten, tällainen mielenkiintoinen ryhmäkuva tuli vastaan SPR:n sairaalan vuosikertomuksessa. Kuva ilmeisesti alkukesältä, päätellen eräiden kuvassa esiintyvien sijoituksista. Osaisivatko tämän palstan aktiivit valaista kuvassa esiintyvien tavanomaisesta poikkeavien, avokaulus-mallisten univormujen mallia?
Linkki kuvaan (jostakin syystä kuvan liittäminen postaukseen ei onnistunut useista yrityksistä huolimatta): http://www.aukiogames.com/forumposts/kuva.JPG) (kuva lisätty tähän 14.9.2012)
Olen saman kuvan postannut muutamalle muullekin foorumille ja kaksi teoriaa on esitetty: kyseessä sanotaan olevan joko päällystön kokeilupuku 30-luvulta, jonka käytöstä löytyy yksi tunnettu esimerkki Jussi Turtolasta kertovassa teoksessa "Kyllä täällä kaatuakin voidaan" tai ulkomaalaisten vapaaehtoisten käyttämät univormut. Jälkimmäistä vaihtoehtoa vastaan sotii se, että käsittääkseni kaikki kuvassa esiintyvät lääkärit ovat sairaalan suomalaista lääkärikuntaa.
Itse rohkenisin esittää vielä kolmannen teorian: kenties kyseessä onkin Suomen Punaisen RIstin univormu. Richard Faltinin elämää kuvaavassa, SPR:n 1960-luvulla kustantamassa teoksessa (Richard Faltin. Sotakirurgi ja Punaisen Ristin työntekijä, Otava,Helsinki 1967) hyvin samanlainen univormu nimittäin esiintyy ns. Abessinian ambulanssin henkilöstön asusteena vuonna 1936. Mitään varmaa tietoa minulla tosin ei ole siitä, käytettiinkö Punaisen Ristin univormuja lainkaan kotimaassa, vaiko ainoastaan avustuskomennuksilla sen ulkopuolella.
Lisäys: Suomen Punaisen Ristin Norjaan kevättalvella 1940 lähettämä kenttäsairaala oli alkukesällä (tarkkaa ajankohtaa en nyt valitettavasti pääse tarkistamaan) juuri palannut komennukseltaan. Brofeldt oli kenttäsairaalaretkikunnan johdossa ja Rehnberg kyseisen kenttäsairaalan alilääkäri. Tämä voisi olla yksi mahdollinen syy siihen, että Rehnbergillä vielä olisi yllään ko. Punaisen Ristin univormu - kun taasen lääkintäeverstin arvon omaava Brofeldt olisi jo vaihtanut takaisin kotimaiseen asepukuun.
Yllä olevassa sairaalan ryhmäkuvassa ko. avokauluksinen univormu on kahdella henkilöllä. Kuvan keskellä, professori, lääkintäeversti (sittemmin Mannerheim-ristin ritari nr. 19) S.A. Brofeldtin vasemmalla puolella seisoo SPR:n sairaalan alilääkäri Aarno Snellman, Suomen neurokirurgian kehittäjä. Lääkärimatrikkelien tietojen mukaan Snellman ylennettiin 1940 lääkintäkapteeniksi, mahdollisesta aiemmasta sotilasarvosta ei ole tietoa. Brofeldtin oikealla puolella sama univormu esiintyy toisen kerran, nähdäkseni tohtori Sven Rehnbergin yllä. Rehnberg ylennettiin matrikkelitietojen perusteella 1943 suoraan lääkintämajuriksi, ilmeisesti ilman aiempaa varsinaista sotilasarvoa. Kuvan ottohetkellä, kesällä 1940, Rehnberg oli todennäköisesti vailla varsinaista sotilasarvoa.
Lisäys: Kuva, jossa yllä mainittu Suomen Punaisen Ristin univormu esiintyy (ja vieressä vertailun vuoksi tohtori Rehnbergin v. 1940 kuvassa käyttämä, mahdollisesti sama univormu):
http://www.aukiogames.com/forumposts/univormu.jpg
Yksi mahdollinen vaihtoehto on myös suojeluskunnan avokauluksinen univormu, jonka yhteydessä muistelisin myös käytetyn lääkärien ammattierikoismerkkiä kauluksessa samaan tapaan kuin kuvassa. Kirjallisuudesta löytyy joitakin esimerkkejä näistä erityisesti kotialueen lääkärien yllä 1939-1944. Todettakoon tosin, ettei tohtoreilla Snellman ja Rehnberg ainakaan lääkärimatrikkelitietojen perusteella ollut suojeluskunta-arvoja (olettaen, että tällainen tieto olisi julkaistu - ainakin muutamien muiden tunnettujen lääkärien kohdalla ko. arvo on mainittu samassa, vuoden 1940 lääkärimatrikkelissa).
- Hagall
Linkki kuvaan (jostakin syystä kuvan liittäminen postaukseen ei onnistunut useista yrityksistä huolimatta): http://www.aukiogames.com/forumposts/kuva.JPG) (kuva lisätty tähän 14.9.2012)
Olen saman kuvan postannut muutamalle muullekin foorumille ja kaksi teoriaa on esitetty: kyseessä sanotaan olevan joko päällystön kokeilupuku 30-luvulta, jonka käytöstä löytyy yksi tunnettu esimerkki Jussi Turtolasta kertovassa teoksessa "Kyllä täällä kaatuakin voidaan" tai ulkomaalaisten vapaaehtoisten käyttämät univormut. Jälkimmäistä vaihtoehtoa vastaan sotii se, että käsittääkseni kaikki kuvassa esiintyvät lääkärit ovat sairaalan suomalaista lääkärikuntaa.
Itse rohkenisin esittää vielä kolmannen teorian: kenties kyseessä onkin Suomen Punaisen RIstin univormu. Richard Faltinin elämää kuvaavassa, SPR:n 1960-luvulla kustantamassa teoksessa (Richard Faltin. Sotakirurgi ja Punaisen Ristin työntekijä, Otava,Helsinki 1967) hyvin samanlainen univormu nimittäin esiintyy ns. Abessinian ambulanssin henkilöstön asusteena vuonna 1936. Mitään varmaa tietoa minulla tosin ei ole siitä, käytettiinkö Punaisen Ristin univormuja lainkaan kotimaassa, vaiko ainoastaan avustuskomennuksilla sen ulkopuolella.
Lisäys: Suomen Punaisen Ristin Norjaan kevättalvella 1940 lähettämä kenttäsairaala oli alkukesällä (tarkkaa ajankohtaa en nyt valitettavasti pääse tarkistamaan) juuri palannut komennukseltaan. Brofeldt oli kenttäsairaalaretkikunnan johdossa ja Rehnberg kyseisen kenttäsairaalan alilääkäri. Tämä voisi olla yksi mahdollinen syy siihen, että Rehnbergillä vielä olisi yllään ko. Punaisen Ristin univormu - kun taasen lääkintäeverstin arvon omaava Brofeldt olisi jo vaihtanut takaisin kotimaiseen asepukuun.
Yllä olevassa sairaalan ryhmäkuvassa ko. avokauluksinen univormu on kahdella henkilöllä. Kuvan keskellä, professori, lääkintäeversti (sittemmin Mannerheim-ristin ritari nr. 19) S.A. Brofeldtin vasemmalla puolella seisoo SPR:n sairaalan alilääkäri Aarno Snellman, Suomen neurokirurgian kehittäjä. Lääkärimatrikkelien tietojen mukaan Snellman ylennettiin 1940 lääkintäkapteeniksi, mahdollisesta aiemmasta sotilasarvosta ei ole tietoa. Brofeldtin oikealla puolella sama univormu esiintyy toisen kerran, nähdäkseni tohtori Sven Rehnbergin yllä. Rehnberg ylennettiin matrikkelitietojen perusteella 1943 suoraan lääkintämajuriksi, ilmeisesti ilman aiempaa varsinaista sotilasarvoa. Kuvan ottohetkellä, kesällä 1940, Rehnberg oli todennäköisesti vailla varsinaista sotilasarvoa.
Lisäys: Kuva, jossa yllä mainittu Suomen Punaisen Ristin univormu esiintyy (ja vieressä vertailun vuoksi tohtori Rehnbergin v. 1940 kuvassa käyttämä, mahdollisesti sama univormu):
http://www.aukiogames.com/forumposts/univormu.jpg
Yksi mahdollinen vaihtoehto on myös suojeluskunnan avokauluksinen univormu, jonka yhteydessä muistelisin myös käytetyn lääkärien ammattierikoismerkkiä kauluksessa samaan tapaan kuin kuvassa. Kirjallisuudesta löytyy joitakin esimerkkejä näistä erityisesti kotialueen lääkärien yllä 1939-1944. Todettakoon tosin, ettei tohtoreilla Snellman ja Rehnberg ainakaan lääkärimatrikkelitietojen perusteella ollut suojeluskunta-arvoja (olettaen, että tällainen tieto olisi julkaistu - ainakin muutamien muiden tunnettujen lääkärien kohdalla ko. arvo on mainittu samassa, vuoden 1940 lääkärimatrikkelissa).
- Hagall
-
Niitä sun näitä
- Viestit: 565
- Liittynyt: 19.12.11 23:11
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
Asiaa kovinkaan laajasti tuntematta laitan kuitenkin tällaisen vinkin asiaan jonkin verran perentyneen henkilön sivustoille.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/index.html
Sodat ja lääketiede, sotilaslääketiede, sodat
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/hakasia2.html
Tuon seuraavan artikkelin lopussa on melkoinen listaus lähdekirjallisuutta, josta voi löytyä lisää valaistusta. Toki useimpien artikkelien lopusta kannattaa katsoa kähdekirjallisuuslista.
Suomen puolustusvoimien lääkintähuolto rintama-alueilla vuosien 1939–1945 sodissa
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/rintlaak.htm
Arno Forsius
Tämä kirjoitus on laadittu esitelmäksi Lahden Seudun Sotaorvot ry:n
seminaariin 5.2.2009 Hennalan upseerikerholla Lahdessa.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/brofeldt.html
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/index.html
Sodat ja lääketiede, sotilaslääketiede, sodat
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/hakasia2.html
Tuon seuraavan artikkelin lopussa on melkoinen listaus lähdekirjallisuutta, josta voi löytyä lisää valaistusta. Toki useimpien artikkelien lopusta kannattaa katsoa kähdekirjallisuuslista.
Suomen puolustusvoimien lääkintähuolto rintama-alueilla vuosien 1939–1945 sodissa
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/rintlaak.htm
Arno Forsius
Tämä kirjoitus on laadittu esitelmäksi Lahden Seudun Sotaorvot ry:n
seminaariin 5.2.2009 Hennalan upseerikerholla Lahdessa.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/brofeldt.html
Simo Brofeldt (1892–1942) oli Suomen tapaturmakirurgian ja ortopedian uranuurtajia, Suomen Punaisen Ristin sairaalan kehittäjä ja johtaja sekä puolustusvoimien lääkintähuollon ja sotainvalidien kuntoutustoiminnan kehittäjä. Hän on ainoana lääkärinä saanut Mannerheim-ristin toiminnastaan haavoittuneiden hoidosta rintamalla.
-
Ville Kivimaki
- Viestit: 5
- Liittynyt: 11.03.06 17:13
- Paikkakunta: Tampere
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
Hei,
Olen omaa väikkäriäni varten käynyt pääosiltaan läpi jatkosodan Päämajan Lääkintäosasto I:n arkiston entisessä Sota-arkistossa, nykyisessä Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä. Se on varsin laaja kokonaisuus, mutta onneksi aika hyvin luetteloitu. Pääluettelo löytyy tuolta Aarre-tietokannasta (http://kronos.narc.fi/aarre/aarre.php) tulonumeroilla T 20940–20957, siinä on mukana myös talvisodan aineisto. Ts. sinne "Haku arkistotunnuksella" sarjaksi T ja Nroksi esim. 20940. Sirpaleita aineistosta on muuallakin, mutta tässä tärkeimmät.
Luettelon lopusta sivulta 22 eteenpäin löytyy tiedot asiakirjojen ryhmittelystä. Esim. vuonna 1941 lääkintähuollon henkilöstöä koskevat asiat (Lääkintäosaston Henkilötoimisto) ovat asianumeroilla 130-148, ja tällä tavalla löytyvät sitten oikeat tilausnumerot: vuodelle 1941 esim. kansiot T 20948/F3 ja F4 jne. Lopulta aika simppeli systeemi.
En itse kiinnittänyt juuri huomiota henkilöstöasioihin, mutta muistan että eniten siellä on kaikenlaisia ylentämis-, sijoitus- ja palkkauslistoja yms. Mutta otaksun kyllä, että löytyy yleisempääkin kirjelmöintiä ja ohjeistuksia. Muistelen myös, että eri lääkintätehtäville oli olemassa kutakuinkin vastaava lääkintäupseerinarvo. Eli jos katsottiin päteväksi kenttäsairaalan, sotasairaalaosaston tai koko sotasairaalan päällikkölääkäriksi, pataljoonan-, rykmentin- tai divisioonanlääkäriksi jne., niin tätä seurasi tietty sotilarvo. Mutta tämä ei ole tieto vaan tuntuma. Todennäköisesti tämä oli vallitseva käytäntö eikä virallinen ohje.
Armeijan lääkintähuollossa olisi tosiaan tutkimista, ja sen kautta avautuu näkökulmia moniin ei-lääketieteellisiinkin aiheisiin. Muistaakseni kelpo yleisesitys organisaatiosta ja keskeisistä tunnusluvuista löytyy Matti Pontevan, Ahti Poikolaisen ja Tapio Niitynperän kirjoittamana kirjasta "Puolustusvoimien huolto 1918–1986" (Mikkeli, 1988), ss. 747-885.
Terveisin,
Ville Kivimäki
Olen omaa väikkäriäni varten käynyt pääosiltaan läpi jatkosodan Päämajan Lääkintäosasto I:n arkiston entisessä Sota-arkistossa, nykyisessä Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä. Se on varsin laaja kokonaisuus, mutta onneksi aika hyvin luetteloitu. Pääluettelo löytyy tuolta Aarre-tietokannasta (http://kronos.narc.fi/aarre/aarre.php) tulonumeroilla T 20940–20957, siinä on mukana myös talvisodan aineisto. Ts. sinne "Haku arkistotunnuksella" sarjaksi T ja Nroksi esim. 20940. Sirpaleita aineistosta on muuallakin, mutta tässä tärkeimmät.
Luettelon lopusta sivulta 22 eteenpäin löytyy tiedot asiakirjojen ryhmittelystä. Esim. vuonna 1941 lääkintähuollon henkilöstöä koskevat asiat (Lääkintäosaston Henkilötoimisto) ovat asianumeroilla 130-148, ja tällä tavalla löytyvät sitten oikeat tilausnumerot: vuodelle 1941 esim. kansiot T 20948/F3 ja F4 jne. Lopulta aika simppeli systeemi.
En itse kiinnittänyt juuri huomiota henkilöstöasioihin, mutta muistan että eniten siellä on kaikenlaisia ylentämis-, sijoitus- ja palkkauslistoja yms. Mutta otaksun kyllä, että löytyy yleisempääkin kirjelmöintiä ja ohjeistuksia. Muistelen myös, että eri lääkintätehtäville oli olemassa kutakuinkin vastaava lääkintäupseerinarvo. Eli jos katsottiin päteväksi kenttäsairaalan, sotasairaalaosaston tai koko sotasairaalan päällikkölääkäriksi, pataljoonan-, rykmentin- tai divisioonanlääkäriksi jne., niin tätä seurasi tietty sotilarvo. Mutta tämä ei ole tieto vaan tuntuma. Todennäköisesti tämä oli vallitseva käytäntö eikä virallinen ohje.
Armeijan lääkintähuollossa olisi tosiaan tutkimista, ja sen kautta avautuu näkökulmia moniin ei-lääketieteellisiinkin aiheisiin. Muistaakseni kelpo yleisesitys organisaatiosta ja keskeisistä tunnusluvuista löytyy Matti Pontevan, Ahti Poikolaisen ja Tapio Niitynperän kirjoittamana kirjasta "Puolustusvoimien huolto 1918–1986" (Mikkeli, 1988), ss. 747-885.
Terveisin,
Ville Kivimäki
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
En ole tähän asiaan perehtynyt, mutta ehkä tästä on hyötyä: Mapista Sk-710/3 löysin kirjelmän, jossa Kotijoukkojen esikunnan lääkintätoimisto antaa tarkat ohjeet niistä perusteista, joiden nojalla lääkintäupseereita ylennetään. Tämä oli talvisodan aikana annetut ohjeet, joten niistä kannattaa lähteä liikkeelle. Kolme vuotta lääkärinä toiminut mies saattoi saada ylennyksen suoraan res.lääk.kapteeniksi jne. Upseeriksi ehdotettu joutui tutkintolautakunnan eteen, jossa kysyttiin arvomerkkejä, sotarikoslaista, armeijan organisaatiosta jne.
Ylennysehdotukset piti ensin lähettää Kotijoukkojen esikunnan lääkintätoimistolle, joten sen kirjeenvaihdosta kannattaa aloittaa.
Laitman
Ylennysehdotukset piti ensin lähettää Kotijoukkojen esikunnan lääkintätoimistolle, joten sen kirjeenvaihdosta kannattaa aloittaa.
Laitman
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
Kivimäki ja nimim. laitman:
Kiitokset tiedoistanne. Etenkin tuo laitmanin esiin nostama Kotijoukkojen esikunnan lääkintätoimiston ohje tuntuisi aika hyvin vastaavan tutkittujen esimerkkihenkilöiden matrikkelitietoja. Olen muodostanut seuraavan luonnosmaisen hypoteesin useamman lähteen tukemana - joskaan osoittamasi kaltaisia primäärilähteitä en valitettavasti ole vielä voinut käyttää vahvistamassa sitä:
Lääkintäluutnantti: pataljoonan nuorempi lääkäri tai kenttä/sotasairaalan apulaislääkäri. Tyypillisesti melko hiljattain valmistunut lisensiaaatti tai - useammissa tapauksissa - kliiniset kurssit suorittanut kandidaatti. Tyypillisesti operatiivinen (kirurginen) kokemus vähäistä.
Lääkintäkapteeni: pataljoonan vanhempi lääkäri, kenttä- ja sotasairaalaoloissa osastonlääkäri tai toisinaan myös päällikkölääkäri. Tyypillisesti vähintään 3-5 vuotta lääkärintointa harjoittanut. Takana joko sairaalapalvelusta erikoistuvana lääkärinä tai kokemusta kunnanlääkärinä. Tätä kautta myös yleensä kirurgista kokemusta vähintään perustasolla. Toisaalta löytyy esimerkkejä myös ns. vanhemmista kandidaateista, jotka on ylennetty todennäköisesti käytännön näytön (jota en ole kyennyt vielä määrittelemään) perusteella kapteeneiksi. Yleensä tällaisilla henkilöillä on jo hieman kirurgista taustaa myös sotakokemuksen ulkopuolelta, esim. palvelusta nuorempana apulaislääkärinä/amanuenssina sairaalan kirurgisella osastolla.
Lääkintämajuri: muodostelman vastaava lääkäri tai kenttä/sotasairaaloiden osalta päällikkölääkäri, johtajalääkäri tai ns. vanhempi osastonlääkäri. Lääkintämajurien kohdalla erot näkyvät ehkä suurimmillaan. Tässä arvossa on ollut toisaalta alle 30-vuotiaita, hyvin nuoria lääkäreitä - jotka nuoresta iästään huolimatta ovat edenneet urallaan sekä ammatillisesti että tieteellisesti jo varsin pitkälle - ja toisaalta vanhempia, PV:n vakituisessa rauhanaikaisessa palveluksessa olleita. Myös moni pitkäaikainen kunnanlääkäri, etenkin v. 1918 sotakokemuksia omannut vaikuttaisi saavuttaneen vuoteen 1944 mennessä lääkintämajurin arvon.
Silmiinpistävää on, että varsin harva sai lääkintämajuriylennyksiä vielä talvisodan myötä. Jostakin syystä tässä vaiheessa lääkintämajuriylennys tuntuu edellyttäneen vakituista palvelusta nimenomaan rauhanaikaisena sotilaslääkärinä. Esimerkiksi sellaiset merkittävät nimet kuin Aarno Snellman, Atso Soivio, Aulis Korhonen tai Sven Rehnberg eivät - todella vaativista ja vastuullisista sijoituksistaan (suuren sotasairaalan päällikkölääkärin / vanhemman osastonlääkärin tehtävä) huolimatta ylentyneet. Vastaavasti jatkosodan myötä ylennyskynnys tuntui laskevan oleellisesti.
Suomen Punaisen Ristin sairaalan lääkäreitä on muiden vertailukelpoisten sairaaloiden henkilöstöön nähden ylennetty hämmästyttävän nopeasti ja korkealle. Käytännössä v. 1941 eteenpäin jokainen sairaalan vakinaisista lääkäreistä oli saavuttanut vähintään lääkintäkapteenin arvon ja vuoteen 1944 mennessä hämmästyttävän moni myös lääkintämajurin arvon. Tämä vaatisi lisätutkimusta. Nauttiko "Marsalkan oma sairaala" jonkinlaista erityisasemaa vai oliko se onnistunut saamaan riveihinsä maan nuorten kirurgien todellisen ykkösketjun, joiden rintamaponnistukset olivat epäilemättä ensiluokkaisia.
Kiitokset tiedoistanne. Etenkin tuo laitmanin esiin nostama Kotijoukkojen esikunnan lääkintätoimiston ohje tuntuisi aika hyvin vastaavan tutkittujen esimerkkihenkilöiden matrikkelitietoja. Olen muodostanut seuraavan luonnosmaisen hypoteesin useamman lähteen tukemana - joskaan osoittamasi kaltaisia primäärilähteitä en valitettavasti ole vielä voinut käyttää vahvistamassa sitä:
Lääkintäluutnantti: pataljoonan nuorempi lääkäri tai kenttä/sotasairaalan apulaislääkäri. Tyypillisesti melko hiljattain valmistunut lisensiaaatti tai - useammissa tapauksissa - kliiniset kurssit suorittanut kandidaatti. Tyypillisesti operatiivinen (kirurginen) kokemus vähäistä.
Lääkintäkapteeni: pataljoonan vanhempi lääkäri, kenttä- ja sotasairaalaoloissa osastonlääkäri tai toisinaan myös päällikkölääkäri. Tyypillisesti vähintään 3-5 vuotta lääkärintointa harjoittanut. Takana joko sairaalapalvelusta erikoistuvana lääkärinä tai kokemusta kunnanlääkärinä. Tätä kautta myös yleensä kirurgista kokemusta vähintään perustasolla. Toisaalta löytyy esimerkkejä myös ns. vanhemmista kandidaateista, jotka on ylennetty todennäköisesti käytännön näytön (jota en ole kyennyt vielä määrittelemään) perusteella kapteeneiksi. Yleensä tällaisilla henkilöillä on jo hieman kirurgista taustaa myös sotakokemuksen ulkopuolelta, esim. palvelusta nuorempana apulaislääkärinä/amanuenssina sairaalan kirurgisella osastolla.
Lääkintämajuri: muodostelman vastaava lääkäri tai kenttä/sotasairaaloiden osalta päällikkölääkäri, johtajalääkäri tai ns. vanhempi osastonlääkäri. Lääkintämajurien kohdalla erot näkyvät ehkä suurimmillaan. Tässä arvossa on ollut toisaalta alle 30-vuotiaita, hyvin nuoria lääkäreitä - jotka nuoresta iästään huolimatta ovat edenneet urallaan sekä ammatillisesti että tieteellisesti jo varsin pitkälle - ja toisaalta vanhempia, PV:n vakituisessa rauhanaikaisessa palveluksessa olleita. Myös moni pitkäaikainen kunnanlääkäri, etenkin v. 1918 sotakokemuksia omannut vaikuttaisi saavuttaneen vuoteen 1944 mennessä lääkintämajurin arvon.
Silmiinpistävää on, että varsin harva sai lääkintämajuriylennyksiä vielä talvisodan myötä. Jostakin syystä tässä vaiheessa lääkintämajuriylennys tuntuu edellyttäneen vakituista palvelusta nimenomaan rauhanaikaisena sotilaslääkärinä. Esimerkiksi sellaiset merkittävät nimet kuin Aarno Snellman, Atso Soivio, Aulis Korhonen tai Sven Rehnberg eivät - todella vaativista ja vastuullisista sijoituksistaan (suuren sotasairaalan päällikkölääkärin / vanhemman osastonlääkärin tehtävä) huolimatta ylentyneet. Vastaavasti jatkosodan myötä ylennyskynnys tuntui laskevan oleellisesti.
Suomen Punaisen Ristin sairaalan lääkäreitä on muiden vertailukelpoisten sairaaloiden henkilöstöön nähden ylennetty hämmästyttävän nopeasti ja korkealle. Käytännössä v. 1941 eteenpäin jokainen sairaalan vakinaisista lääkäreistä oli saavuttanut vähintään lääkintäkapteenin arvon ja vuoteen 1944 mennessä hämmästyttävän moni myös lääkintämajurin arvon. Tämä vaatisi lisätutkimusta. Nauttiko "Marsalkan oma sairaala" jonkinlaista erityisasemaa vai oliko se onnistunut saamaan riveihinsä maan nuorten kirurgien todellisen ykkösketjun, joiden rintamaponnistukset olivat epäilemättä ensiluokkaisia.
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
Sattuuko muuten kukaan forumin keskustelijoista olemaan tietoinen armeijoiden/armeijakuntien lääkintähuollon erikoisosastojen sijoituksista? Mielenkiintoinen ja ilmeisesti varsin huonosti tunnettu esimerkki tällaisesta olivat ns. kallo-aivo-osastot joista käytettiin myös nimitystä aivoasema. Olettaisin, että ajatus tällaisten muodostamiseen tuli Saksan esimerkistä: terminä "Gehirnstation" esiintyy jo vuonna 1939. Samalta ajalta löytyy myös näyttöä brittiarmeijan "Mobile Neurosurgical Uniteista".
Talvisodan järjestelyistä en valitettavasti ole tietoinen. Ainoa viittaus talvisotaan on tri. Tapio Törmän maininta siitä, miten Tiuruniemessä sijainneessa 43.SotaS:ssä ruotsalainen neurokirurgikaksikko Nils Lundberg ja Lars Leksell hoitivat suurimman osan suomalaisista päähän haavoittuneista. Ilmeisesti jatkohoito annettiin 54.SotaS:ssä Töölössä - jossa vielä tänäkin päivänä toimii HYKS:n neurokirurginen klinikka.
Lääkintämajuri, silloinen dosentti Aarno Snellman kuvaa "Sotakirurgisia kokemuksia" -teoksessa aivoihin haavoittuneiden lääkintähuollon järjestelyjä. JSP-tason jälkeen mainitaan olleen "erikoistuneita kenttä- tai sotasairaaloita", joissa kallopotilaita hoidettiin. Olen koettanut yleisemmistä lähteistä jäljittää näihin liittyviä tietoja. Omia kenttäpostinumeroita näillä yksiköillä ei näytä olleen, josta voidaan päätellä niiden toimineen aina hallinnollisesti alistettuna suurempaan kenttä- tai sotasairaalayksikköön.
Kirjallisuuden perusteella voidaan jäljittää yhden tällaisen osaston liikkeitä rintamalinjojen muutosten seurauksena. Heinäkuulta 1941 löytyy mainintoja kallo-osastosta Joroisilla (osana 47.SotaS:ää?), heinäkuun loppupuolella osaston kerrotaan siirtyneen Kontiolahdelle osaksi 22.SotaS:ää ja elokuun aikana edelleen Pälksaareen, 25.SotaS:ään. Täällä osaston johdossa toimi varmuudella lääkintämajuri Snellman ja hänen jälkeensä lääkintäkapteeni Eirto. Osaston mainitaan olleen suoraan Karjalan Armeijan alainen. Pälksaaren toiminta sotasairaalana loppui rintamalinjojen taas liikkuessa ja ilmeisesti kallo-osasto siirtyi nyt Äänislinnaan, 66.SotaS:n osaksi. Seuraavat tiedot osastosta ovat vasta kesältä 1944, suurhyökkäyksen ajalta, jolloin 25.SotaS. palautettiin toimintaan Pälksaaressa ja kallo-osasto sai kokonaan oman rakennuksensa. Lääkäreinä mainitaan toimineen ainakin lääkintämajuri Eirto ja lääkintäkapteeni, silmälääkäri (sic!) tohtori Reino Sysi.
Myös Gunnar af Björkesten (lääk.kapt., ylennys lääk.majuriksi 1944) mainitsee sodanjälkeisissä matrikkelitiedoissaan toimineensa kallo-osaston lääkärinä 10 kk ajan (...krigssjukhusavdelning för skall-hjärnskador, 10 m.). Tästä voidaan päätellä tällaisia osastoja olleen yhtä aikaa ainakin kaksi. Kaikkien kallopotilaiden jatkohoito tapahtui SPR:n sairaalassa eli 54.SotaS:ssä.
Talvisodan järjestelyistä en valitettavasti ole tietoinen. Ainoa viittaus talvisotaan on tri. Tapio Törmän maininta siitä, miten Tiuruniemessä sijainneessa 43.SotaS:ssä ruotsalainen neurokirurgikaksikko Nils Lundberg ja Lars Leksell hoitivat suurimman osan suomalaisista päähän haavoittuneista. Ilmeisesti jatkohoito annettiin 54.SotaS:ssä Töölössä - jossa vielä tänäkin päivänä toimii HYKS:n neurokirurginen klinikka.
Lääkintämajuri, silloinen dosentti Aarno Snellman kuvaa "Sotakirurgisia kokemuksia" -teoksessa aivoihin haavoittuneiden lääkintähuollon järjestelyjä. JSP-tason jälkeen mainitaan olleen "erikoistuneita kenttä- tai sotasairaaloita", joissa kallopotilaita hoidettiin. Olen koettanut yleisemmistä lähteistä jäljittää näihin liittyviä tietoja. Omia kenttäpostinumeroita näillä yksiköillä ei näytä olleen, josta voidaan päätellä niiden toimineen aina hallinnollisesti alistettuna suurempaan kenttä- tai sotasairaalayksikköön.
Kirjallisuuden perusteella voidaan jäljittää yhden tällaisen osaston liikkeitä rintamalinjojen muutosten seurauksena. Heinäkuulta 1941 löytyy mainintoja kallo-osastosta Joroisilla (osana 47.SotaS:ää?), heinäkuun loppupuolella osaston kerrotaan siirtyneen Kontiolahdelle osaksi 22.SotaS:ää ja elokuun aikana edelleen Pälksaareen, 25.SotaS:ään. Täällä osaston johdossa toimi varmuudella lääkintämajuri Snellman ja hänen jälkeensä lääkintäkapteeni Eirto. Osaston mainitaan olleen suoraan Karjalan Armeijan alainen. Pälksaaren toiminta sotasairaalana loppui rintamalinjojen taas liikkuessa ja ilmeisesti kallo-osasto siirtyi nyt Äänislinnaan, 66.SotaS:n osaksi. Seuraavat tiedot osastosta ovat vasta kesältä 1944, suurhyökkäyksen ajalta, jolloin 25.SotaS. palautettiin toimintaan Pälksaaressa ja kallo-osasto sai kokonaan oman rakennuksensa. Lääkäreinä mainitaan toimineen ainakin lääkintämajuri Eirto ja lääkintäkapteeni, silmälääkäri (sic!) tohtori Reino Sysi.
Myös Gunnar af Björkesten (lääk.kapt., ylennys lääk.majuriksi 1944) mainitsee sodanjälkeisissä matrikkelitiedoissaan toimineensa kallo-osaston lääkärinä 10 kk ajan (...krigssjukhusavdelning för skall-hjärnskador, 10 m.). Tästä voidaan päätellä tällaisia osastoja olleen yhtä aikaa ainakin kaksi. Kaikkien kallopotilaiden jatkohoito tapahtui SPR:n sairaalassa eli 54.SotaS:ssä.
Re: Lääkintäupseereista jatkosodassa
Olen työkiireiden keskellä ehtinyt jonkin verran jatkamaan aiheen selvittelyä. Kansallisarkistoon en valitettavasti ole vieläkään ehtinyt, mutta kymmeniä uusia lähteitä ja sanoisinko "aihetodisteita" on tullut vastaan kirjallisuuden parista.
Seuraavassa tiivistelmää siitä, mitä olen saanut selville leuka- ja kasvovammojen hoidosta sodissamme. Kenttäsairaaloissa annettiin lähinnä kirurgista ensiapua ja pyrittiin saamaan haavoittunut taaksepäin, sairaalaan jossa olisi paremmat valmiudet lopulliseen hoitoon. Tässä ei tietystikään aina onnistuttu. Useista sodassa lääkärinä toimineiden muistelmista voi löytää katkelmia ja viittauksia leuka- ja kasvovammojen hoitoon kenttäsairaalassa, improvisoinnin varassa. Erikoistuneemmin leuka- ja kasvovammoja hoidettiin erillisissä sotasairaalaosastoissa. Näitä on ilmeisesti ollut yhtä aikaa ainakin kolme, jatkosodan aikana:
- SotaS 54:n leukaosasto Invalidisairaalassa (Helsinki, Tukholmankatu)
Vastaava lääkäri: professori, lääkintäeversti Richard Faltin - tunnetuin sotakirurgimme
-SotaS 35:n leukaosasto Hämeenlinnassa (ainakin jatkosodassa)
Vastaava lääkäri: lääkintämajuri, professori (v.sta 43) Juuso Kivimäki
-SotaS 30:n leukaosasto Kinkomaalla (100 sairaansijaa)
Vastaava lääkäri: lääkintämajuri, plastiikkakirurgi Atso Soivio
Kivimäki mainitsee matrikkelitiedoissa toimineensa "PV:n leukakirurgisen sairaalan esimiehenä 1939-1945". Erillistä "leukakirurgista sairaalaa" ei kuitenkaan sellaisenaan ole ollut, vaan tämän täytyy olla viittaus sotasairaalan erikoisosastoon: alkuun Helsingissä, sittemmin Hämeenlinnassa. Kinkomaan leukaosaston toiminnasta löytyy edesmenneen hammasteknikkomestari Gunnar Koskisen muistelmia: http://www.hammasteknikko.fi/arkisto/395_4.html
Soivio oli maamme ensimmäinen varsinainen plastiikkakirurgi. Oppinsa hän oli saanut pääosin Faltinilta, jonka viimeisenä apulaislääkärinä tämä toimi sekä useilta ulkomaanmatkoiltaan. 30-luvulta löytyy useita Soivion artikkeleita huuli- ja suulakihalkioiden ja leuka-anomalioiden leikkauksista.
Faltin johti ilmeisesti talvisodassa ja ainakin varmuudella jatkosodassa erillistä "leukaosastoa". SPR:n Invalidisairaala otettiin käyttöön syksyllä 1940 ja osasto joko aloitti heti tuolloin (talvisodan haavoittuneiden jälkihoito) tai jatkosodan syttymisen myötä. Ei ole tietoa, leikkasiko Faltin itse miten paljon tuossa vaiheessa - hänhän oli jo 75-vuotias. Suurhyöykkäyksen ajalta löytyy kuvitettuja sairaskertomuksia, jotka Faltin on itse piirtänyt. Samasta aineistosta voidaan myös päätellä Soivion siirtyneen tässä vaiheessa, kesällä 1944 Helsinkiin ja ottaneen luultavasti käytännön vetovastuun leukaosastosta.
Yllä mainittuja kolmea seniorilääkäriä avusti joukko nuorempia lääkäreitä ja hammaslääkäreitä. Faltinin lähimpänä assistenttina toimi hammaslääkäri Severin Tigerstedt, joka oli assisteerannut häntä leukatapauksien hoidossa jo I maailmansodan aikana ja myöhemmin 30-luvulla Abessinian sodassa. Tigerstedt oli myös melko iäkäs, yli 60-vuotias. Tigerstedt näkyy julkaisseen runsaasti leukavammojen hoidosta.
Hammaslääkärin ja lääkärin tutkinnot suorittaneet, suukirurgiaan perehtyneet tohtorit Erva ja Isomeri ovat varmuudella toimineet näissä osastoissa. Myös hammaslääkärit Jaakkola, Fröberg, Virkkala, Sane, Schroderus ja Hedmanson ovat matrikkelitietojensa perusteella toimineet nimenomaan leukakirurgisissa osastoissa. Hammaslääkäreitähän jatkosodan aikana sijoitettiin sekä rintamamuodostelmiin, että sotasairaaloihin, unohtamatta PV:n veripalvelua. Kenttä- ja sotasairaaloiden hammaslääkäreiltä odotettiin perustason osaamista leukavammojen hoidossa, mutta selkeästi osa heistä valikoitui assistenteiksi näille erikoisosastoille.
Suomalaisten leukakirurgien ja hammaslääkärien työ kasvo- ja leukavammapotilaiden hoidossa herätti kansainvälistäkin kiinnostusta. Jo 1940 ruotsalainen Gunnar M. Dahl julkaisi saksaksi havaintonsa "Erfahrungen Für Der Behandlung Von Kieferverletzungen Während Des Russisch-Finnischen Krieges" (Acta Odontologica Scandinavica 1940, vol 2). Sodan jälkeen, 1950 ruotsalainen Gustav Yngve Hildebrandt puolestaan julkaisi kaksiosaisen tutkielmansa "Traitement orthopédique et prothétique deslesions de machoires pendant la guerre de Finlande 1941-1944".
Englannissa I maailmansodan aikana alkanut sotatraumojen kasvokirurgia (Sir Harold Gillies ym) on saanut maailmanlaajuistakin huomiota: http://www.gilliesarchives.org.uk/index.htm - tohtori Gilliesin ja assistenttiensa potilasarkistot on avattu yleisölle. Valitettavasti hammaslääkäriyhdistysten ja plastiikkakirurgian sinällään kattavat historiikit tarjoavat varsin heikosti tietoa tästä erittäin mielenkiintoisesta ja dramaattisestakin lääkintähuollon osa-alueesta Suomessa. Perusteellisemmalle tutkimukselle voisi varmasti olla tilausta.
Seuraavassa tiivistelmää siitä, mitä olen saanut selville leuka- ja kasvovammojen hoidosta sodissamme. Kenttäsairaaloissa annettiin lähinnä kirurgista ensiapua ja pyrittiin saamaan haavoittunut taaksepäin, sairaalaan jossa olisi paremmat valmiudet lopulliseen hoitoon. Tässä ei tietystikään aina onnistuttu. Useista sodassa lääkärinä toimineiden muistelmista voi löytää katkelmia ja viittauksia leuka- ja kasvovammojen hoitoon kenttäsairaalassa, improvisoinnin varassa. Erikoistuneemmin leuka- ja kasvovammoja hoidettiin erillisissä sotasairaalaosastoissa. Näitä on ilmeisesti ollut yhtä aikaa ainakin kolme, jatkosodan aikana:
- SotaS 54:n leukaosasto Invalidisairaalassa (Helsinki, Tukholmankatu)
Vastaava lääkäri: professori, lääkintäeversti Richard Faltin - tunnetuin sotakirurgimme
-SotaS 35:n leukaosasto Hämeenlinnassa (ainakin jatkosodassa)
Vastaava lääkäri: lääkintämajuri, professori (v.sta 43) Juuso Kivimäki
-SotaS 30:n leukaosasto Kinkomaalla (100 sairaansijaa)
Vastaava lääkäri: lääkintämajuri, plastiikkakirurgi Atso Soivio
Kivimäki mainitsee matrikkelitiedoissa toimineensa "PV:n leukakirurgisen sairaalan esimiehenä 1939-1945". Erillistä "leukakirurgista sairaalaa" ei kuitenkaan sellaisenaan ole ollut, vaan tämän täytyy olla viittaus sotasairaalan erikoisosastoon: alkuun Helsingissä, sittemmin Hämeenlinnassa. Kinkomaan leukaosaston toiminnasta löytyy edesmenneen hammasteknikkomestari Gunnar Koskisen muistelmia: http://www.hammasteknikko.fi/arkisto/395_4.html
Soivio oli maamme ensimmäinen varsinainen plastiikkakirurgi. Oppinsa hän oli saanut pääosin Faltinilta, jonka viimeisenä apulaislääkärinä tämä toimi sekä useilta ulkomaanmatkoiltaan. 30-luvulta löytyy useita Soivion artikkeleita huuli- ja suulakihalkioiden ja leuka-anomalioiden leikkauksista.
Faltin johti ilmeisesti talvisodassa ja ainakin varmuudella jatkosodassa erillistä "leukaosastoa". SPR:n Invalidisairaala otettiin käyttöön syksyllä 1940 ja osasto joko aloitti heti tuolloin (talvisodan haavoittuneiden jälkihoito) tai jatkosodan syttymisen myötä. Ei ole tietoa, leikkasiko Faltin itse miten paljon tuossa vaiheessa - hänhän oli jo 75-vuotias. Suurhyöykkäyksen ajalta löytyy kuvitettuja sairaskertomuksia, jotka Faltin on itse piirtänyt. Samasta aineistosta voidaan myös päätellä Soivion siirtyneen tässä vaiheessa, kesällä 1944 Helsinkiin ja ottaneen luultavasti käytännön vetovastuun leukaosastosta.
Yllä mainittuja kolmea seniorilääkäriä avusti joukko nuorempia lääkäreitä ja hammaslääkäreitä. Faltinin lähimpänä assistenttina toimi hammaslääkäri Severin Tigerstedt, joka oli assisteerannut häntä leukatapauksien hoidossa jo I maailmansodan aikana ja myöhemmin 30-luvulla Abessinian sodassa. Tigerstedt oli myös melko iäkäs, yli 60-vuotias. Tigerstedt näkyy julkaisseen runsaasti leukavammojen hoidosta.
Hammaslääkärin ja lääkärin tutkinnot suorittaneet, suukirurgiaan perehtyneet tohtorit Erva ja Isomeri ovat varmuudella toimineet näissä osastoissa. Myös hammaslääkärit Jaakkola, Fröberg, Virkkala, Sane, Schroderus ja Hedmanson ovat matrikkelitietojensa perusteella toimineet nimenomaan leukakirurgisissa osastoissa. Hammaslääkäreitähän jatkosodan aikana sijoitettiin sekä rintamamuodostelmiin, että sotasairaaloihin, unohtamatta PV:n veripalvelua. Kenttä- ja sotasairaaloiden hammaslääkäreiltä odotettiin perustason osaamista leukavammojen hoidossa, mutta selkeästi osa heistä valikoitui assistenteiksi näille erikoisosastoille.
Suomalaisten leukakirurgien ja hammaslääkärien työ kasvo- ja leukavammapotilaiden hoidossa herätti kansainvälistäkin kiinnostusta. Jo 1940 ruotsalainen Gunnar M. Dahl julkaisi saksaksi havaintonsa "Erfahrungen Für Der Behandlung Von Kieferverletzungen Während Des Russisch-Finnischen Krieges" (Acta Odontologica Scandinavica 1940, vol 2). Sodan jälkeen, 1950 ruotsalainen Gustav Yngve Hildebrandt puolestaan julkaisi kaksiosaisen tutkielmansa "Traitement orthopédique et prothétique deslesions de machoires pendant la guerre de Finlande 1941-1944".
Englannissa I maailmansodan aikana alkanut sotatraumojen kasvokirurgia (Sir Harold Gillies ym) on saanut maailmanlaajuistakin huomiota: http://www.gilliesarchives.org.uk/index.htm - tohtori Gilliesin ja assistenttiensa potilasarkistot on avattu yleisölle. Valitettavasti hammaslääkäriyhdistysten ja plastiikkakirurgian sinällään kattavat historiikit tarjoavat varsin heikosti tietoa tästä erittäin mielenkiintoisesta ja dramaattisestakin lääkintähuollon osa-alueesta Suomessa. Perusteellisemmalle tutkimukselle voisi varmasti olla tilausta.