Olivatko Saksan sotakorvaukset 1919 todella hirmuiset - vai pelkkää propagandaa?

[Veikko Huuska]

Aluksi

Luin Mannerheimia. Suosittelen. Hyvä kynästään.

Mannerheim kirjoittaa:
”Olen tyydytyksellä nähnyt Versaillesin sopimuksen muuttuvan valitettavaksi historialliseksi muistoksi.
Kun kuitenkin [Saksan] valtakunta on saanut takaisin jokseenkin kaiken mitä tuon sopimuksen johdosta menetti ja lisäksi liittänyt itseensä kaksi itsenäistä valtakuntaa [Itävalta ja Tshekkoslovakia], sille määrätystä 130 miljardin sotakorvauksesta maksanut vain 20 ja siitäkin hyvästä saanut Dawesin ja Youngin suunnitelmien ansiosta 10 miljardin lainan, jota ei liioin makseta – toisin sanoen suorittanut korvauksia kaikkiaan 10 miljardia [tummennus VH] – silloin ei pitäisi enää märehtiä mainittua sopimusta.
Ja koska äidit saavat avustusta [lapsilisää] jokaisesta lapsesta, on myös vaikeata ymmärtää, että ”elintilan”, vaatimus olisi niin oikeutettu kuin sanasta voisi päätellä.”

Saksan sotakorvaukset ja niiden merkitys

Miten paljon Saksa lopultakin todella maksoi sotakorvauksia? Mikä oli niiden tosiasiallinen vaikutus Saksan talouteen ja esim. 1923 hyperinflaation syntyyn? Mikä oli sotakorvausten osuus Bkt:stä ja esimerkiksi valtion budjetista? Menivätkö sotakorvaukset valtion budjetin kautta, vai miten suoritusten toimittaminen oli fiskaalisesti ja kirjanpidollisesti toteutettu?

Miten Saksan maksamat korvaukset suhteutuvat esimerkiksi Suomen WW 2:n jälkeen maksamien sotakorvausten määriin per capita, osuus Bkt:stä, prosenttia valtion budjetista etc.

Vakiintuneen historianäkemyksen mukaan Versaillesin rauha, jossa ympärysvallat, etenkin Ranska, halusi ikuisiksi ajoiksi viedä Saksalta sen ”sotahampaat”, muodostui niin raskaaksi, että siitä kehittyi jo solmiamisensa hetkellä ”casus belli”, uuden sodan siis toisen maailmansodan peruste. Aluemenetykset sekä ankarat sotakorvaukset sekä armeijan alasajo ja ”mentaalinen mitätöinti” mainitaan Saksan talousongelmien, hyperinflaation ja yhteiskunnallisen labiiliuden syinä, - ja suorana kiveyksenä Hitlerin nousulle valtaan.

Kun tässä nyt tarkastellaan Saksalle määrättyjä sotakorvauksia ja niiden vaikutuksia, niin olisi todellakin hyödyllistä tietää niiden todelliset määrät ja vaikutukset. Aivan liian usein otamme itsestäänselvyyksinä tai annettuina monet historialliset perustelut. Sehän on selvä, että Hitlerille nämä lännen määräämät korvaukset olivat eräs keskeinen agitaation väline.

Vastauksia

Näyttää siltä, että niin polttava kuin Saksan sotakorvauspykälä olikin, ei suoranaisia ja konkreettisia selvityksiä edellä esitettyihin keskeisiin seikkoihin niin vain löydy.

Liekö niitä kovin tarkkaan pyritty evaluoimaankaan. Ymmärrän hyvin ongelman laajuuden ja monikerroksisuuden. Liikkuvassa eli turbulentissa taloudessa on perin hankala löytää kiinnekohtia ja sellaista tieteellistä faktaa, jolle voisi vetää tiukan tutkimusprobleenin ja sen ratkaisun.

Joitakin linkkejä:
Saksan WW I –sotakorvausten vaikutuksista varsin tyypillinen arvio esiintyy mm. Tieteen kuvalehden palstoilla (2004);
”Ainakin yksi rajuimmista inflaatiokierteistä koettiin Saksassa 1922–1923. Se syntyi, kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan maksettavaksi määrätyt sotakorvaukset romuttivat valtiontalouden ja hallitus yritti pelastaa tilanteen painamalla jatkuvasti lisää rahaa.” http://tieku.fi/kysy-meilta/ennatysnopea-inflaatio

Tampereen yliopiston historia-sivuilla todetaan faktinen tosiasia:
"Lisäksi Saksa määrättiin maksamaan valtavat sotakorvaukset, jotka käytännössä osoittautuivat mahdottomaksi maksaa takaisin." http://www.uta.fi/yky/arkisto/suomi80/teema2.htm

Monesti on todettu, että sekä Napoleon että Hitler nousivat valtaan talouskriisin seurauksena. Ja vielä tarkemmin: ainakin Hitler sen vuoksi, että pikkuvarakas keskiluokka menetti taloudellisen pohjan ja yhteiskunnallisen vakaan asemansa. Mutta mikä sitten aiheutti talouskriisin? Syitä on varmasti useampiakin. Sotakorvauksien määräämistä ei alkuperäisessä mitassaan voine mitenkään pitää järkevänä toimintana voittajavaltojen taholta, mutta kun tosiasiassa korvausten maksaminen jäi murto-osaansa nimellismäärästään, niin eikö syitä ole etsittävä toisaalta. Sota sinänsä, menetetty työvoima ja pääoma, miljoonat työikäiset miehet ja käsittämättömät sotavelat, sekä Saksan keskeisen ”rautanyrkin” Ruhrin alueen pilkkominen ja sen tuotantokyvyn leikkaaminen.

Olennainen seikka on myöskin voittajavaltojen, erityisesti Ranskan, vaatimus sotakorvausten määrittelemiseksi valuutassa, ei tavarana ”oravannahkakauppana”. Ks. Young –suunnitelma; Saksan markan arvon kiinnittäminen tähtitieteelliseen vaihtosuhteeseen oli omiaan tuhoamaan alun alkaenkin mahdottoman korvausvelvoitteen täyttämisen edellytykset. Laskettiinhan, että Saksa ”tasaisen vauhdin taulukolla” saisi sotakorvauksensa maksetuksi hamassa kaukaisessa tulevaisuudessa eli 1980-luvulla! Eli yli 60 vuoden maksujakson jälkeen.

Mahdottoman korjaaminen

Mannerheimin mainitsemat Dawesin ja Youngin paperit kannattaa vilkaista.
http://en.wikipedia.org/wiki/Dawes_Plan ;
In an agreement of August 1924, the main points of The Dawes Plan were:
1. The Ruhr area was to be evacuated by Allied occupation troops.
2. Reparation payments would begin at “one billion marks the first year, increasing to two and a half billion marks annually after five years" (Merrill 93).
3. The Reichsbank would be reorganized under Allied supervision.
4. The sources for the reparation money would include transportation, excise, and custom taxes.
Mr. Charles G. Dawes palkittiin rauhan Nobelilla heti 1925.

Mutta talouskriisin syvetessä tarvittiin lisätoimia;
Vuonna 1928, Wall Street loi niin kutsutun Young Planin jossa vaadittiin saksalaisia maksamaan sotakorvaukset rahassa tavaroiden sijaan. (Linkissä on vähän ”muutakin”: http://www.heinola.org/~patato/Lina-7b.html
Young Plan, Wikipedia; http://en.wikipedia.org/wiki/Young_Plan ;
“The Young Plan was a program for settlement of German reparations debts after World War I written in 1929 and formally adopted in 1930. It was presented by the committee headed (1929–30) by American Owen D. Young. The reparations, set in January 1921 by an Inter-Allied Reparations Commission at 269 billion gold marks (the equivalent of around 100,000 tonnes of pure gold) were deliberately crushing. This 100,000 tonnes of gold is equivalent to more than 50% of all the gold ever mined in history (est. 165000 tonnes), which many economists at the time including John Maynard Keynes deemed to be irrational and excessive. After the Dawes Plan was put into operation (1924), it became apparent that Germany could not meet the annual payments, especially over an indefinite period of time. The Young Plan reduced further payments to 112 billion Gold Marks, US $8 billion in 1929 (US$ 108 billion in 2012) over a period of 59 years (1988). In addition, the Young Plan divided the annual payment, set at two billion Gold Marks, US $473 million, into two components, one unconditional part equal to one third of the sum and a postponable part, incurring interest and financed by a consortium of American investment banks coordinated by the Morgan Guaranty Trust Company, for the remaining two-thirds.”

Eli lyhyesti: Saksan sotakorvaus tarkennettiin 1921 länsivaltojen toimesta tasolle 269 miljardia kultamarkkaa, joka vastasi kutakuinkin 100.000 tonnia puhdasta kultaa. Se taas oli reippaasti yli puolet kokoa tuolloisesti maailman kultavarannosta joka arvioitiin 165.000 tonniksi. Monet talousasiantuntija, ehkä tunnetuimpana John Maynard Keynes katsoivat tuon täysin irrationaaliseksi. Ja kyllä sen nyt kadunmieskin – ja oluttupien äijät – täysin järjettömäksi osasivat todeta!

Maksuongelmista;

”Tammikuussa 1923 saksalaiset myöhästyivät sotakorvausten maksamisessa. Tämän vuoksi ranskalaiset ja belgialaiset miehittivät Ruhrin alueen. Miehitys nosti katkeruuden myrskyn Saksassa. Ruhrin väestö vastasi passiivisella vastarinnalla lopettamalla työt ranskalaisten valvontaansa ottamissa yrityksissä. Syntyi myös verisiä yhteenottoja miehitys-joukkojen ja saksalaisen vastarintaliikkeen välillä. … … Ruhrin miehitys kiihdytti Saksan jo muutenkin rajua inflaatiota. … … Euroopassa ymmärrettiin viimeinkin, että välit oli jännitetty liian kireälle. Britit, jotka olivat vastustaneet Ruhrin miehitystä ja Ranskan ankaraa politiikkaa Saksaa kohtaan, ryhtyivät välittäjiksi. Amerikkalaiset tukivat brittejä. Amerikkalaisen Charles Dawesin johdolla laadittiin uusi suunnitelma. Sen mukaan Saksan piti maksaa vuosittain aluksi yksi miljardi ja myöhemmin 2,5 miljardia kultamarkkaa. Dawesin suunnitelma edellytti, etteivät sotakorvaukset saaneet vaarantaa jo vakautettua mar-kaa (Rentemarkkaa). Luotonantajat ottivat pantiksi saksalaisten reaaliomaisuutta muun muassa rautateitä ja tullisaatavia. Lisäksi Saksan valtiopankki asetettiin ulkomaisen valvonnan alaiseksi. Saksa sai lainata alkupääomaksi 800 miljoonaa kultamarkkaa ulkomaisena valuuttana. … … Seuraavat viisi vuotta paransivat Saksan taloutta.” … by Ev. Matti Koskimaa; http://www.klubi.fi/koskimaa.pdf

Saksan sotakorvausten (WW I) loppuerän suoritus 1996-3.10.2010;
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 14329.html
http://barbarossa.vuodatus.net/blog/2668758
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... mailonline
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/102540 ... 0%E2%80%9D
WW I:n yleiset vaikutukset;
Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Mutta oikeammin voidaan sanoa, että ensimmäinen maailmansota oli toisen maailmansodan siemen. Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, jotka osaltaan myöhemmin johtivat natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Suomen irtoaminen Venäjästä liittyi vallankumoukseen. Lenin lupasi Suomelle itsenäisyyden.
Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan taloutta. Ennen sotaa Ranska ja Iso-Britannia olivat "maailman pankkiireita" joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkautuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin. http://fi.wikibooks.org/wiki/Maailman_h ... ailmansota

Jälkikirjoitus

Milloin Mannerheim kirjoitti alussa mainitun kommenttinsa Saksalle ensimmäisen maailmansodan rauhanteossa Versaillesissa 1919 määrätyistä sotakorvauksista?
Hän kirjoitti ”kaikessa ystävyydessä” runoilija-intoilija Bertel Gripenbergille Helsingistä 31. päivä toukokuuta 1939.

Voimakkaasti oikeistolaitaisista mielipiteistään tunnettu runoilija oli toimittanut marsalkalle lentokirjasen ”Tankar om status quo”. Mannerheim kuittaa teoksen: ”Olen mielenkiinnolla lukenut sen ja samoin jossakin ruotsinkielisessä lehdessämme julkaistun artikkelin, jossa käsittelet samaa aihetta. – Tässä kysymyksessä olemme ikävä kyllä vastakkaisilla linjoilla, jotka toivottavasti eivät muutu piikkilankaesteiksi”. Mannerheim varottaa ”keikuttamasta venettä”:

”Koska olemme [Suomi] päättäneet pysytellä puolueettomina, on vaarallista kirjallisesti esittää muunlaisia ajatuksia, ellemme halua, että sanamme kuulostavat yhtä epäluotettavilta kuin eräät herra Adolphuksen julistukset. Jos meidät vastoin tahtoamme vedetään mukaan maailmansotaan, on pidettävä huolta, että asetumme voittajan eikä häviäjän puolelle, ja oikea valinta edellyttää, että pidämme päämme kylmänä, emmekä laske tunnekuohuja valloilleen. Älä unohda vuoden 1918 valintaa, joka kuitenkin tehtiin maailmansodan loppuvaiheessa. Kaikessa ystävyydessä, Sinun Mannerheim.”

[jsn]

Samoin eräs seikka on huomionarvoinen. Myös Saksa sai USA:lta lainaa sotakorvausten hoitoon eli velkaantui sille raskaasti. Tilanne oli mielenkiintoinen sikäli, että sotakorvausten saajat pyrkivät maksamaan niillä omia velkojaan.

[Niitä sun näitä]

Aluksi

Luin Mannerheimia. Suosittelen. Hyvä kynästään.

Loikkaan jälleen hieman toiseen aiheeseen tuon aloituksen kirvoittamana. Haitanneeko tuo, sillä onhan jutussa kuitenkin Saksa osittaisena teemana ja ajankohtakin on suunnilleen samoilla huiteilla...

Mannerheimin "kynänjäljestä" saa laajemmin käsitystä kun lueskelee useampia aiheeseen liittyviä juttuja eri kirjoista ja mikseipä samalla nuo kirjatkin. Eräs mielenkiintoinen kirja on Aladar Paasosen muistelmat, Marsalkan tiedustelupäällikkönä, ja sen luku Viimeinen palvelus Marsalkalle, (s. 158-175)

s. 164: "Harvoin hän saneli sihteerilleen ja vielä harvemmin hän itse tarttui kynään. Hän kirjoitti kovin hitaasti, koska hänen sormensa olivät murtuneet useamman kerran. Sen sijaan yksityiset kirjeensä hän harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kirjoitti itse."

s. 165: "Osoituksena siitä miten huolitellussa asussa eri luvut syntyivät oli, että jokainen luku kirjoitettiin uudelleen viisi, jopa kuusi kertaa ennen kuin se sai marsalkan hyväksymisen. Erityisen tarkasti marsalkka valvoi Talvisotaa ja Jatkosotaa koskevien lukujen valmistumista. Marsalkan yksityiselämä piti jättää rauhaan ja erityisesti hän painotti, että oli kartettava kaikkea, mikä voitaisiin selittää loukkaukseksi Neuvostoliittoa kohtaan. Tämä ajatus, että hän muistelmillaan vahingoittaisi maataan, oli marsalkan mielessä vielä hänen kuolinvuoteellaan. "Mutta", hän sanoi, "totuutta ei voi peittää".

s. 172: "Muistelmateoksen kaikki luvut olivat nyt lopullisesti kunnossa. Siitä huolimatta Mannerheim halusi vielä viimeisen kerran käydä läpi kaikki luvut, ja 20.päivänä tammikuuta (1951 lat. huom.) ehdittiin lukea Talvisodan luku loppuun. Kun sitten Talvisotaluvun viimeiset lauseet oli luettu, - marsalkka lausui "Niin, olihan se komea loppu"."

Ilmari Turja kertoo eräässä kirjassaan kuinka Otava lähetti M:n muistelmat luettavaksi ennen niiden painoon menoa. Turja kertomansa mukaan ihmetteli, ettei vaimosta ja lapsista ollut sanaakaan, eikä Airoa myöskään oltu mainittu lainkaan. Muistelmiin onkin lisäsätty maininnat kyseisistä henkilöistä. Monta lähipiirin kenraalia jäi muistelmissa mainitsematta. Esimerkiksi "Kenraalilla on hyvä kynä" - Tuompoa sieltä ei löydy. Ilmavoimien komentajana toiminut "Lunkkakin" puuttuu.

Muistelmat tehtiin ruotsiksi ja niitä kirjoittamassa oli Heinrichs ja Paasonen. Suomenkielisen käännöksen tekijällä, Lauri Hakulisella useine avustajineen, lienee myöskin oma osuutensa muistelmien luettavuuteen.

Ehkäpä erikoisin ruotiminen M:n muistelmien I -osan kohdalta on tehty tässä kirjassa:

Onni Talas: Suomen itsenäistyminen ja Mannerheimin muistelmat.


Kirjassa on käyty läpi seuraavat asiat sisällysluettelon mukaan:

Alkulause 5
Oliko Saksan sotilaallinen apu tarpeellinen 7
Kuinka Saksan sotilaallinen apu saatiin 30
Kuningaskysymys 60
Kysymys Suomen osanotosta hyökkäykseen Pietaria vastaan 69
Sotavangit 81
Mannerheimin ero 94
Mannerheim ja eduskuntauudistus 102

Kirjan Alkulauseessa sivulla 6 kerrotaan kuinka "professori Korhonen kirjoittaakin näitä muistelmia arvostellessaan, (*) että ne ovat >>useilta kohdiltaan kovin ylimalkaisia ja yksityiskohdissa epätarkkoja sen vuoksi, että kirjoittajan muistikuvat ovat käyneet haalistuneiksi>>. Sen tähden on tärkeää, että ne, jotka samaan aikaan ovat vaikuttaneet valtiollisiin tapahtumiin, esittävät oman katsantokantansa, jotta isänmaalle tärkeät tapahtumat tulevat monipuolisemmin valaistuksi. Tässä mielessä tämä kirja on kirjoitettu. Se ei pyri antamaan kokonaiskuvaa tapahtumista, joita käsitellään, vaan ainoastaan täydentämään ja oikaisemaan eräitä kohtia..."

(*) Korhonen: Suomen Marsalkka muistelmakirjoittajana, Suomalainen Suomi 1952, N:o 5, s.265


s. 16: "Saksankielisen tekstin mukaan Mannerheim siis ilmoittaa käsityksensä, että ilman Saksan sotilaallista apua hän ei katsonut voivansa voittaa sotaa. Se seikka, että Mannerheim on katsonut tarpeelliseksi virheellisesti kääntää oman sähkeensä, lisää sekin puolestaan sähkeen todistusvoimaa. Thesleffille lähetetystä sähkeestään Mannerheim, kuten olen osoittanut, jättää pois viimeisen lauseen. Ludendorffille lähettämälleen sähkeelle hän antaa erehdyttävän suomennoksen."

Etenkin Saksan sotilaallinen apu 1918 ja sen pyytäminen Suomeen on hyvin kiinnostava juttu. Koko juttu Saksan "avunannosta" oikaistussa muodossa ei oikein imartele M:n tapaa kiillottaa kilpeään tässä asiassa. Muistelmissa on jätetty eräästä siinä julkaistusta sähkeestä muuan kaikkein tärkein lause kokonaan pois ja vastaavasti eräs toinen samaan aiheeseen liittyvä saksankielinen sähke on käännetty suomeksi väärin. (Käännökset ko. sähkeistä löytyvät mm. kirjasta E. Hjelt Viherikkailta vuosilta, muistelmia 2, sivulta 110)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Onni_Talas

Talas oli senaatin oikeustoimituskunnan päällikkönä 1917–1918 Svinhufvudin itsenäisyyssenaatissa ja Paasikiven I hallituksessa.

---

Muutama esimerkki Mannerheimin muistelmista, osa 2:

Henkilöhakemistosssa mainitaan Airo 5, Oesch 9, Öhqvist 6, Tuompo 0 ja Laatikainen 7 kertaa
Henkilöhakemistosssa mainitaan Airo osassa II sivuilla 19, 165, 379, 449 ja 482
Sivulla 165 on valokuva, eversti A. F. Airo, päämajoitusmestari.

Montakohan päiväkäskyä Mannerheim kirjoitti kokonaan ihan itse?

Luultavasti ei ainuttakaan. Taustakirjoittajia viime sotien aikana olivat Kalle Lehmuken johdolla mm. Ilmari Turja ja T. A. Wiherheimo ja Tuompo.

Miekantuppi -päiväkäskynä tunnetusta poliittisesta limbosta tuskin monikaan oli kunniaa ottamassa. "Kenraalilla on hyvä kynä" kerrotaan M:n sanoneen Tuomposta, joka sormeili päiväkäskyjä mieleiseensä muotoon. Vuoden 1918 aikana Hannes Ignatius lienee ollut suomenkielisten tekstiosuuksien kirjoittajana, koska M:n suomenkielen taito taisi olla siihen aikaan mallia "Päivää Lahti-pojat"...

Suomi taisteli, osassa 3, sivulla 56-59 on Kalle Lehmuksen kirjoittama juttu, joka julkaistiin Suomen kuvalehdessä nro 27, 9.7.1966. Kyseinen juttu kertoo Mannerheimin Miekantuppi -päiväkäskyn synnystä.

Ilmari Turja kertoo kirjassaan Herrojen kanssa marjassa, WSOY 1973 kuinka Mannergreenin (hänen salanimensä Turjan mukaan) ns. "tuppeenpanokäsky" syntyi hänen osaltaan.

S. 306-310

Mannerheim halusi etsittävän hänen kirjoittamansa vuoden 1918 käskynsä (23.2.1918) ja sen pohjalta piti laatia uusi päiväkäsky.
Tuompo käski Lehmusta hommaamaan sen ja Lehmus käski Turjaa ja Turja käski Taavi Wiherheimoa, joka verrattain helposti löysikin Mikkelin Sanomain toimituksesta sen aikaisen lehden päiväkäskyineen. Turjan ja Wiherheimon tekemä ehdotus ei mennyt läpi.

Kalle Lehmus kertoo kirjassaan, Tuntematon Mannerheim, WG 1967, sivuilla 55-63 oman versionsa päiväkäskyn laatimisesta. Hän on lisännyt Lauri Ahon, Ilmari Turjan ja Taavi Wihermon lisäksi, käskyn luonnoksen laatijoihin. Tosin Ahon hän sanoo joutuneen muihin hommiin kesken sen tekemisen. Hän kertoo sivulla 58 myös näin: "Tietenkin silottelin ja sorvasin luonnosta itse ennen esittelyä..."

Lehmus tosin kertoo ettei se luonnos kelvannut...

Sivulla 61 Lehmus kertoo Mannergeimin osuudesta Miekantuppi -päiväkäskyyn näin:

"Mutta Mannerheim oli erityisen tarkka aina kun hänen oli kirjoitettava nimensä johonkin paperiin. Varsinkin puheena ollut päiväkäsky oli sellainen. Hänellä saattoi olla käsillä kolme tai neljä erilaista luonnosta eri henkilöiden laatimina. Mutta itse hän sen alusta lopuun saakka kirjoitti ja tyylitteli. Täysissä hengenvoimissaan ja ilman erityistä hätiköintiä. Voin sanoa sen täydellä varmuudella tietäväni."

Aiheesta lisää:

Paasonen Aladar Marsalkan tiedustelupäällikkönä
Weiling & Göös, 1974, 1. p. 175 s

Onni Talas: Suomen itsenäistyminen ja Mannerheimin muistelmat.
A A Karisto 1953, 1. p. 113 s.

Kaskimies Einari (toim.) Puhtain asein - Suomen Marsalkan päiväkäskyjä vuosilta 1918-44
Kustannus Oy Artikkeli, 1970, 215 s., 1. p.

Turja Ilmari Arkisto auki
Kirjayhtymä, 1986, 363 s., 1.p.

Turja Ilmari Herrojen kanssa marjassa
WSOY, 1973, 335 s., 1. p.

Hjelt Edv. Viherikkailta vuosilta 1-2
Otava, 1920, 322+268 s., 1. p.

Mäkelä Jukka L. - Seppälä Helge (toim.) Suomi taisteli 1-6 - Sotiemme suurlukemisto
WSOY, 1977-80, n. 2350 s., 1. p.

---

Täälläkin on Mannerheim -aihetta hieman sivuttu:

Dosentti Salomaa: Mannerheim-legenda, pura ja kokoa!
Kirjoittaja Tapio Onnela » 28.04.12 00:38

viewtopic.php?f=10&t=4385


Runoilijan jälki näkyi ja kuului: ”Kenraalilla on hyvä kynä”, marsalkka sanoi kerran Tuompolle junassa matkalla Rovaniemeltä Mikkeliin. ”Kenraali on runoilija!”

http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Tuompo%20Viljo.htm

[V Palvo]

Vakiintuneen historianäkemyksen mukaan Versaillesin rauha, jossa ympärysvallat, etenkin Ranska, halusi ikuisiksi ajoiksi viedä Saksalta sen ”sotahampaat”



Ev. Matti Koskimaa; http://www.klubi.fi/koskimaa.pdf

Saksan sotakorvausten (WW I) loppuerän suoritus 3.10.2010

Matti Koskimaa kirjoittaa Euroopan eläneen neljä vuotta yli varojensa, käyttäneen kaikki säästönsä ja velkaantuneen rajusti.

Maksoihan
Saksa sentään Saksojen 1990 yhdistymisen 20-v. juhlapäivänä 92 vuotta myöhemmin ilman korkoa symbolisen 70 miljoonaa €uron "loppuerän" alkuperäisestä 1921
269 miljardin kulta-mk:n = n. 96 000 tonnia puhdasta kultaa sotakorvauksista.
Sotakorvaussummaa
näytetään jatkuvasti lasketun 1920-luvulla, mutta ilmeisesti aina sen jälkeen kun oli todettu, ettei Saksa korvauksia maksa ja Kansallissosialistinen työväenpuolue ja Hitler kieltäytyivät lopullisesti maksamasta korvauksia.

Saksan Valtionpankin johtaja 1923 - 1933 ja talousministeri 1934 - 1937 , Hjalmar Schachtia ei tuomittu Nyrnbergissä 1945 - 1946. Morgenthau- suunnitelmakin vaihtui Marshall- avuksi ja "Saksan talousihmeeksi".
Kondrad Adenauer allekirjoitti Länsi- Saksan puolesta Rooman sopimuksen 1957 ja 1958 solmittiin European Economy Community -sopimuskin.

Charles de Gaulle
kävi 21.9.1962 Ludwigshafenissa pitämässä sovintopuheen ja Tammikuussa 1963
87-vuotias kansleri Konrad Adenauer matkusti Pariisiin allekirjoittamaan 73-vuotiaan
pres. Charles de Gaullen kanssa Ranska - Saksa - ystävyyssopimuksen,
http://www.foreignaffairs.com/articles/ ... an-entente mutta
hieman myöhemmin kenraali de Gaulle huokaisi: Sopimukset nuorten tyttöjen ja ruusujen lailla haalistuvat liian nopeasti.
Mutta
kyllähän tuotakin Ludwigshafenin puhetta muisteltiin juuri äskettäin, millaiseenkohan sopimukseen tällä kertaa 50 vuotta myöhemmin päädytään?

Lokakuussa 2010 näytetään kirjoitellun tuon symbolisen "loppuerän" kuroneen lopullisesti umpeen Saksan ja Ranskan vanhat haavat yhdentyneessä Euroopassa.
Tuon
WW1 sotakorvausten symbolisen "loppuerän" maksamisella 2010 näyttäisi olleen päivänpoliittiset päämäärät?

Veikko Palvo