nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Agricolan Uutisia historiasta -palstalla kerrottiin vastikään, miten "historialla vahvistetaan isänmaallisuutta Venäjällä". Niin aina. Meillähän sellaista tunnnetusti ei tapahdu.

Radion iltauutisiin sisältyi lyhyt raportti historioitsija Teemu Keskisarjan kohdakkoin ilmestyvästä kirjasta, jonka ainakin työnimenä on ollut Tie Raatteeseen. Suurtaistelun ihmisten historia. Sanovat, että Keskisarja rikkoo kirjassaan "myyttejä". Lyhyessä haastattelunpätkässä Keskisarja totesi mm., että puna-armeijan hyökkäys Raatteen tiellä olisi todennäköisesti pysähtynyt huoltovaikeuksien takia, vaikka suomalaiset eivät olisi lainkaan tehneet vastarintaa. Itseäni kiinnostaa asiassa lähinnä kirjan tuleva vastaanotto; onhan Keskisarja jo saanut "tiedeyhteisön" taholta muistutuksen historiankirjoituksen kielellisiä ja tyyliseikkoja koskevista käsityksistään.

- Ettei vain kävisi niin, että "kansallisesti oikeaa asiaa edustavat piirit" Raatteen tien ilmestyttyä osoittavat miehelle oikean paikkansa - samaan karsinaan Ylikankaan kanssa (puhumattakaan jostain Arnstadista)!

Ruokkoamaton
Viestit: 45
Liittynyt: 29.10.09 09:47

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

"Tunnista kirjoittaja" tai "Arvaa viestin sisältö otsikon ja kirjoittajan perusteella" ovat usein kovin tylsiä leikkejä.

Ei liene mitenkään tavatonta että historialla vahvistetaan isänmaallisuutta mutta mielenkiintoista siinä on - jos ylipäätään on - lähinnä se *miten* se kulloinkin tapahtuu.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Kustantajan mukaan lopullinen nimi on Raaka tie Raatteeseen.

Jos jostain kohua syntyy, niin varmaan kyläläisistä, jotka ryhtyivät yhteistoimintaan puna-armeijan kanssa. Kyseessä näyttää olleen lahko: suojeluskunnan S-kirjainta pidettiin pedon merkkinä ja kommunistit pääsivät taivaaseen.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Näyttää siltä että Keskisarja on ottanut urakakseen oletetun kohun herättämisen. Käsittelihän väitöskirjakin eläimiin sekaantumista. Kaivattu kohu taisi kuitenkin jäädä tulematta.

Talvisodassa on todellakin paljon tutkimatonta. Kyseistä tekijää yhdistää ilmiselvästi Arnstadiin se, että päätelmät ovat rohkeita ja kieli lennokasta, kuten kustantamon netissä julkaisemasta mainostekstistä käy ilmi. Luvassa pitäisi siis olla jotakin todella shokeeraavaa ja rajua.

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Odoteltaessa Teemu Keskisarjan uusinta lämmittelynä kannattanee lukaista tämän linkin alla olevat muutaman vuoden takaiset Suomussalmen tapahtumista kertovat jutut. Suomussalmi on äitini synnyinpitäjä.
http://blogit.yle.fi/mot/talvisodan-kuolemantuomiot

Tapio Onnela
Viestit: 4866
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Tässä erittäin kiinnostavassa haastattelussa valtiotieteiden tohtori Kalle Haatanen haastattelee Teemu Keskisarjaa:
Raatteen tie -myytti ja todellisuus. Raatteen tie on monille suomalaisille tuttu suurtaistelun paikka talvisodassa. Filosofian tohtori, historioitsija Teemu Keskisarja valottaa tämän taistelun taustaa ja kulkua rivimiesten perspektiivistä. Keskisarja kiinittää huomionsa keskeisiin tekijöihin, jotka muuten jäisivät katveeseen. Esimerkiksi suksien merkitys oli suuri - vielä vuonna 1918 taistelijat rämpivät huonoissa olosuhteissa. Myöskään mitään "talvisodan henkeä" ei tunnettu sodan alussa, se syntyi ensimmäisten voittojen myötä.
Ohjelma on kuunneltavissa tästä:
* Raatteen tie -myytti ja todellisuus (Yle, Areena)

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Aiheesta kiinnostuneille vielä joitain mielenkiintoisia linkkejä;

Tämän takana Suomessa teloitetuista suomussalmelaisista;
http://www.yle.fi/mot/tk071022/lista_teloitetuista.htm
http://yle.fi/mot/tk071022/kasikirjoitus.htm

Lisää teloitetuista; http://www.kainuunsanomat.fi/null/11946 ... uuhun.html

Tässä yksi lista, mukana Neuvostolassa teloitetut (13 kpl), suomalaisesta listasta näyttäisi puuttuvan Juho Kyllönen; http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2008 ... angit.html

Mielenkiintoinen kuva, jonka takana maininta: ”Kuvan takana selitys: Maanviljelijä Edvi Kinnunen Suomussalmi Yli-Vuokki Malahvianvaara taka-alalla, josta 4 km Venäjän rajaan suoraan pohjoiseen. ” Liittyneekö edellä mainittuun Edvi Kinnuseen? Vuosilukua ei kuvan yhteydessä mainita. Teloitetun Edvi Kinnusen iäksi ilmoitetaan 48 v. (s. 1891) http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/N ... mIndex=477
Yksi Edvi Kinnunen Suomussalmelta (”Suomussatini, Finlad”, s. noin 1888, koska oli 23 v keväällä 1911); http://www.ellisisland.org/search/Forma ... hipid=1032 Edvi Kinnunen, sama vai ei?

Suomussalmen & Raatteen taisteluiden yleiskuvauksia;
http://heninen.net/raatteentie/sotatapahtumat/fin_f.htm
http://www.suomussalmi.fi/matkailija/ka ... tahistoria
Kotiseuturetkellä ”kuoleman maisemissa”;
http://www.openroads.fi/raate/index.htm

Vänrikki Elon ratkaisu 3.12.1939;
http://tillman-maailma.blogspot.fi/2007 ... einen.html
Helsingin Yliopiston Kaatuneet-tiedosto kertoo teologian ylioppilas Martti Elon elämäkerran tiivistetysti näin;
ELO Martti Vihtori († 3.12.1939)
Teol. yo. Vänrikki, rajavartio-os. päällikkö
* Ähtäri 13.7.1915, vanht ylikonduktööri Eljas Elo ja Eliina Sipilä.
Yo Vaasan suom. lys. 33, kirj. teol. tk. sl 36 (EPO), alkut. 37. - AKS:n valaj. 37.
Ähtärin sk. - Varusmp. 34-35 SVK, RUK 28 (kiv) Hamina, res.vänr. 35. Talvis.
SuHK. Kaatui 3.12.1939 Suomussalmen Linnasalmen länsipuolella johtaessaan
viivytystaistelua. Haud. Ähtärin sankh.
Harr. filosofia (kirjeenvaihtoa ulkom. nuorten tiedemiesten kanssa) ja palloilu
(Vaasan Palloseuran jäs. - ja jalkapalloj. EPO:n jalkapalloj.). - (Kr).


Jotenkin kornilta tuntuu, kun jatkosodan jälkeen yhteistoimintamiesten, kollaboraattoreiden listoissa Siperiaan luovutettavien joukossa esiintyy tuo Suomussalmen epätoivon hetkien uhri:
”Elo Martti Vihtori, 19015 [1901 tai 1915], yo, Hki.”
ks. linkki: Seura n:o 9/1992; http://siperiaan.blogspot.fi/2007/02/si ... tavat.html

Kalle Kyllösen ja Eino Kinnusen kuulustelupöytäkirjoissa (Yle.fi:n liitteenä edellä) mainitun Jarl Tammenmaan Talvisodasta sotavankikokemuksineen kerrotaan asiantuntevasti; http://www.klubi.biz/sotavangit/perus2.php?id=98

Jarl Tammenmaa, s. 6.8.1912 Kajaani, sotamies, II/R O/SuHK, joutui sotavangiksi 1.12.1939 Suomussalmi, sijoitettu Gjazovetsin sotavankileirille, josta palasi sotavankien palautuksessa Suomeen 20.4.1940. Gjazovetsin leirillä joutui allekirjoittamaan ja mukaan 8 miehen ryhmäkuvaan, jotka suomalaisille osoitetussa lentolehtisessä.

Suomussalmen taistelujen muistomerkkejä; http://www.tammenlehva.fi.test.mediatra ... php?id=364

Erityisesti puhuttelee Juntusrannassa oleva muistokivi paikalla, jolle sodan alussa unohdettiin nuori ristijärveläinen Matti Härkönen vartiopaikalleen. Matista lisää tässä; http://www.openroads.fi/raate/raate1.htm

The Raate Road revisited; http://www2.hs.fi/english/archive/thisw ... 72000.html

Tapio Onnela
Viestit: 4866
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

jsn kirjoitti:Näyttää siltä että Keskisarja on ottanut urakakseen oletetun kohun herättämisen. Käsittelihän väitöskirjakin eläimiin sekaantumista. Kaivattu kohu taisi kuitenkin jäädä tulematta.
Kannattaa tosiaan kuunnella tuo haastattelu Raatteen tie -myytti ja todellisuus (Yle, Areena)jos ei vielä kirjaa ole lukenut. minusta siinä oli monia erittäin kiinnostavia pointteja ja myös uusia näkemyksiä talvisodasta. Minä en ainakaan saanut olleenkaan tuollaista vaikutelmaa teoksesta tai kirjan kirjoittajasta.
jsn kirjoitti:Talvisodassa on todellakin paljon tutkimatonta. Kyseistä tekijää yhdistää ilmiselvästi Arnstadiin se, että päätelmät ovat rohkeita ja kieli lennokasta, kuten kustantamon netissä julkaisemasta mainostekstistä käy ilmi. Luvassa pitäisi siis olla jotakin todella shokeeraavaa ja rajua.
Hmmm .... minusta vertaus ei pidä ollenkaan paikkaansa. Keskisarja on ammattihistorioitsija Arnstad ei. Minusta Keskisarjan päätelmät ainakaan tuon haastattelun perusteella eivät olleet mitenkään rohkeita tai lennokkaita, vaan paremminkin kylmän analyyttisiä pohdintoja tapahtuneesta, ilman isänmaallista "talvisodan-ihme-hehkupaatosta".

Veikko Palvo
Viestit: 853
Liittynyt: 12.10.09 13:13

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

nylander kirjoitti:Agricolan Uutisia historiasta -palstalla kerrottiin vastikään, miten "historialla vahvistetaan isänmaallisuutta Venäjällä". Niin aina. Meillähän sellaista tunnnetusti ei tapahdu.
Tosiaankin joissakin piireissä meillä isänmaallisuus on edelleenkin kirosana, vaikkakin Nyky- Venäjälläkään näin ei näytä olevan - kommunisti- ideologia on heitetty "historian roskatunkiolle" harvoja ideologian muistelijoita lukuunottamatta.
Olihan se muistelijakin silloin nuori ja se loistava kommunistinen tulevaisuus oli taivaanrannassa, ehkäpä ideologian harvat muistelijat Venäjällä olivat neuvostoaikana paremmilla jokapäiväisen elämän etuisuuksillakin.

Mutta
meillä Suomessa itäisen ideologian harvat kannattajat näyttäisivät yhä vielä näkevän "ulkopuolisena" vain nomenklatuuran etuoikeutetun aseman Neuvostoliitossa kenties omankin nuoruutensa haaveena?
Sosialismin realismin haaveena, joka idässä luhistui mahdottomuuteensa.

Jotensakin eriskummallisesti nykyisin nämä ideologiaa kannattaneet / kannattavat näyttäisivät sanovan ja kirjoittavan Venäjällä nykyisin vallitsevan *superkapitalismin* antaen samalla ymmärtää, että Neuvostoliiton aikana olot Venäjällä olivat paremmat.

Talvisodan historiaakin yritetään väännellä esim. yle MOTin Raatteentiellä vaietuista seitsemästä vakoilijan ja hyökkääjän kanssa 1939 yhteistoimintaan ryhtyneiden
teloituksista.
Useinkin vedotaan "taiteellisiin pyrkimyksiin ja ilmaisukeinoihin"---- mistä?
Mutta
mikä historiallisessa ja tapahtuneesta todellisuudesta on muuttunut "myytinmurtajien" toimesta?

Paavo Susitaipaleen
merkittävä osuus Raatteentiellä Talvisodassa näytetään kylläkin unohdetun?

Veikko Palvo
Viimeksi muokannut Veikko Palvo, 05.09.12 11:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

J Kamarainen
Viestit: 97
Liittynyt: 26.10.07 13:15
Paikkakunta: Joensuu

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Jaahas. Vai Antti Juntusta lähdetään nostamaan keskushahmoksi.

Antista löytyy EK-Valpon henkilömappi Kansallisarkistosta. EK-Valpo rekisteröi Antin liikkeitä vuodesta 1922 vuoteen 1943. Antti on käynyt mutkan Yhdysvalloissa, joissa ilmeisesti sai kansalaisuuden, mutta Valpon tietojen mukaan menetti sen. Kävi Neuvostoliitossa, palasi ja vietti kiertolaisen elämää vuoroin vapaalla, vuoroin kunnalliskodeissa yms. hoitolaitoksissa.

Antti saarnasi sangen omituista yhdistelmää (alkeellista) kommunismia ja tuomiopäivää ennustavaa kristillisyyttä. Ymmärrettävistä syistä hän kiinnitti huomiota etenkin talvisodan aikaan ja hänet otettiinkin turvasäilöön tammikuussa 1940.

Lainaus Antin omilla leimasimillaan painamasta lehtisestä Viipurin läänistä ilmeisesti vuodelta 1938:
Porvari SortaJa Luoka
Olete Herra Jeesusta
Vastan Sotassa KUN
Sotitte Komunistia Vas
Porvari Sortaja Luoka
Olette
Raamatussa Ennustet Peto
Peton Merkki
ON Suojeluskunnan M
Peton Nimenä
PorwArin Äànestäjä
Peton Kuva Kumar
Porvarin,,ÄänesteJe
HerrA
HukuTii SorTO LUOK
Hallituksen Ekyqtisse
Näin Sanoo Herra
Antti Juntusen Kautta
Vaikka ns. korpikommunismilla ja kristillisillä herätysliikkeillä olikin yhteisiä kannattajia ja niiden opetuksissa oli paljon samaa, en silti lähtisi tekemään avainhenkilöä Suomussalmen talvisodan aikaisiin tapahtumiin Juntusen Antista. Ennemmin kääntäisin kasvoni Aarne Hulkkosen puoleen.

Aarne oli mies, joka loikkasi Neuvostoliittoon, kävi punaupseerikurssin ja palasi Suomeen. Asettui asumaan Suomussalmen Juntusrantaan parin kilometrin päähän valtakunnanrajasta ja ryhtyi elämään ns. normaalia elämää. Avioitui ja kävi töissä. Työ kaupan palveluksessa pakotti Aarnen kiertelemään ympäri Suomussalmea sotaa edeltävinä vuosina ja pitämään yllä yhteyksiä laajoihin ihmisjoukkoihin. Talvisodan syttyessä joku hoksasi, että rajan pinnassa asuu punaupseerikoulutuksen saanut mies. Aarnea lähdettiin pidättämään, mutta sattuman oikusta hän vältti partion ja pakeni Neuvostoliittoon. Täällä hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Vienan Kemiin, jossa sai kuolemantuomion, jonka täytäntöönpanoa hän odotti sodan viime päiviin asti. Haastattelunsa mukaan elämän karmein päivä oli, kun hän kansanarmeijan asepuvun saatuaan valmistautui lähtemään Suomen vastaiselle rintamalle, mutta saikin kuulla, että rauha on solmittu.

Hulkkosen haastattelu Kansanarkistossa on ikävän puutteellinen, sillä haastattelija ei ole pahemmin kaivellut tapahtumien taustoja. Hulkkonen vain kertoo mitä on halunnut kertoa ja niinpä kertomus katkeaa pakoon talvisodan kynnyksellä ja jatkuu vuodesta 1941. Pidätys ja kuolemantuomio on kerrottu lehtihaastatteluissa. Jatkosodan aikaisesta toiminnasta ei ole mainintoja, mutta Valvontakomission mukana mies Suomeen palasi.

Talvisodan alkuvaiheessa huomiota Suomussalmella kiinnittää nimenomaan yhteistoiminnan nopeus ja järjestelmällisyys. Tietysti sitä selittää se, että 163. Divisioonan mukana oli kansanhallituksen ja kansanarmeijan orgaaneja, joita esim. Suojärvellä ei ollut. Siitä huolimatta yhteistyöelimet syntyvät tavattoman nopeasti ja niitä jopa perustetaan oma-aloitteisesti. Myös kertomukset kansantuomioistuimista ovat jotakin, joka puuttuu Suojärveltä kokonaan, samoin astuminen vihollisen sotalaitoksen palvelukseen.

Kimmo Rentola on väitöskirjassaan kuvannut, kuinka kommunistien sisäpiirillä oli sodan alkaessa yleisohjeena siirtyä Pohjois-Suomeen. Syytä ei kukaan ole kertonut tai tiennyt ja Hertta Kuusinenkin pyörähti nopeasti takaisin Etelä-Suomeen, mutta kuitenkin. Mikäli Suomussalmen toimintaa on etukäteen organisoitu, epäilisin ennemmin toimintaan koulutuksen saanutta Hulkkosta kuin saarnaaja Juntusta.

Mutta odotetaan varsinaista kirjaa ensin. Kustantajan mainoksen perusteella on paha ryhtyä tutkimusta hutkimaan.

J Kamarainen
Viestit: 97
Liittynyt: 26.10.07 13:15
Paikkakunta: Joensuu

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Veikko Palvo kirjoitti: Paavo Susitaipaleen
merkittävä osuus Raatteentiellä Talvisodassa näytetään kylläkin unohdetun?
Veikko Palvo
Susitaipaleella ei Raatteentien taisteluissa ollut minkäänlaista osuutta. Ryhmä Susi taisteli Suomussalmen pohjoisosassa Juntusrannan suunnalla. Suomussalmen kirkonkylän taisteluissa Susitaipaleella oli merkittävä rooli (jota hän itsekin mieluusti korosti, unohtaen epäonnistumisen 163. Divisioonan vetäytymistien katkaisussa).

Derkku
Viestit: 325
Liittynyt: 26.09.07 01:12

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Kiinnitin huomiota Keskisarjan televisiohaastattelussa esittämään väitteeseen jonka mukaan Puna-Armeija ei olisi voinut huoltaa Raatteen tien kautta tulevia joukkoja. Keskisarja unohtaa kuitenkin talviolosuhteet. Suomalaista sodankäyntiä on usein kuvattu sotasavotaksi mikä on joukkojen huollon suhteen osuva kuvaus. Aivan samoin kuin rauhan aikaan talvisin rahdattiin savottaporukoita metsään asumaan, puita kaatamaan ja kuskaamaan tukkeja uittoväylän ääreen niin voisi sanoa talvisotaa voitaisiin kuvata korvaamalla puutavaran ampumatarvikkeilla.

Samaan tapaan metsätöitä tehtiin myös rajan toisella puolen eivätkä vaikkapa talvisten jääteiden tekotekniikka ollut ainoastaan suomalaisten yksinoikeus. Neuvostojoukoilla oli paljon työvoimaa ja tekniikkaa tienrakennukseen, kuten Kollaalla nähtiin.

Syvässä lumihangessa ja pakkasessa käytettiin jo 1930-luvulla autoja puutavarankuljetukseen, tekemällä jääteitä ja auraamalla.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Tapio Onnela kirjoitti: jos ei vielä kirjaa ole lukenut.
Kustantajan mukaan kirja ilmestyy syyskuun loppupuolella. Kai sen joku on voinut lukea käsikirjoituksena.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

J Kämäräinen kirjoitti: Lainaus Antin omilla leimasimillaan painamasta lehtisestä Viipurin läänistä ilmeisesti vuodelta 1938:
Porvari SortaJa Luoka
Olete Herra Jeesusta
Vastan Sotassa KUN
Sotitte Komunistia Vas
Porvari Sortaja Luoka
Olette
Raamatussa Ennustet Peto
Peton Merkki
ON Suojeluskunnan M
Peton Nimenä
PorwArin Äànestäjä
Peton Kuva Kumar
Porvarin,,ÄänesteJe
HerrA
HukuTii SorTO LUOK
Hallituksen Ekyqtisse
Näin Sanoo Herra
Antti Juntusen Kautta


Oikeinkirjoituksen ja ilmaisun yhtäläisyys oman aikamme internet-forumeille kirjoitettuihin viesteihin on hätkähdyttävä.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Teemu Keskisarja: Tie Raatteeseen

Veikko Palvo kirjoitti:
nylander kirjoitti:Agricolan Uutisia historiasta -palstalla kerrottiin vastikään, miten "historialla vahvistetaan isänmaallisuutta Venäjällä". Niin aina. Meillähän sellaista tunnnetusti ei tapahdu.
Tosiaankin joissakin piireissä meillä isänmaallisuus on edelleenkin kirosana, vaikkakin Nyky- Venäjälläkään näin ei näytä olevan - kommunisti- ideologia on heitetty "historian roskatunkiolle" harvoja ideologian muistelijoita lukuunottamatta.
Eiväthän ne ole kaksi eri asiaa. "Neuvostostopatriotismihan" syntyi (tai ainakin vahvistui) sodan aikana. Eikä ole suinkaan sattuma, että Voiton päivän massiivinen juhlinta alkoi 20-vuotismuistovuonan 1965 - Brezhnev et. käyttivät sitä valtansa pönkittämiseen, kun lokakuu alkoi jo olla virttynyt. Ja lyhyen tauon jälkeen putinilainen patriotismi jatkaa tallattua polkua.

Kannattaisi ehkä vähän miettiä, että jos kerran meitä vihastuttaa, ärsyttää tai huvittavat venäläisten (ei tietenkään kaikkien) tapa käsitellä historiaa (että NL ei koskaan tehnyt mitään virhettä, että puna-armeija oli täynnä sankarillisia vapauttajia, että pettureita kirotaan katkerasti, että partisaanit olivat aina sankareita, että on sitä hienompaa mitä enemmän on uhreja koska niihin voi vedota), niin meilläkin "isänmaallisuudella" voi olla monta tulkintaa.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”