Kati Parppei
Viestit: 9
Liittynyt: 21.06.06 10:25
Paikkakunta: Espoo
Viesti: Kotisivu

Kaunis Karjalamme, laulun laaja kotimaa

19.09.06 14:49

”Kaunis Karjalamme, laulun laaja kotimaa”

Kuva
Kuva: I.K. Inha, Näkymä Sortavalan Riutanvuorelta etelään

Mikä on Karjala ja keitä ovat karjalaiset? Kysymyksiin on haettu vastausta 1800-luvulta alkaen, jolloin kansallisromantiikka viritti tarpeen hakea omalle maalle kullanhohtoista menneisyyttä ja kunniakkaita juuria. Vienan Karjalasta kerätyistä ja muokatuista tarinoista syntyi Kalevala, suomalaisten oma kansalliseepos. Taiteilijat kulkivat perinteenkerääjien vanavedessä luoden omaa kuvaansa Suomen kansan myyttisestä alkukodosta.

Itse asiassa koko kansa-käsite sellaisena, kuin se nykyään ymmärretään, on 1800-luvun aatteellinen hedelmä. Vaikka esimerkiksi karjalaiset mainitaan jo varhaiskeskiaikaisissa kirjallisissa lähteissä, ei sitä voi pitää todisteena yhtenäisen ”kansan” saati ”kansakunnan” olemassaolosta. Kronikoista löytyvät, epämääräiset ja vaihtelevat kansannimet olivat ulkopuolisten yrityksiä nimetä ja hahmottaa vierautta. Ne eivät olleet ihmisryhmän itselleen antamia, yhdessä sovittuja nimityksiä. Luultavasti muinaisen ihmisen yhteenkuuluvuuden tunne ulottui omaan klaaniin ja sukuun, ihmisiin, jotka olivat arjessa läsnä joko elävinä tai kuolleina esi-isäkulttien kautta. Ei ole säilynyt mitään merkkejä siitä, että etnistä identiteettiä olisi vielä keskiajalla sen syvällisemmin tunnettu saati pohdittu.

Viimeisen vuosisadan aikana kysymystä onkin puitu kahta enemmän. Kansa, rotu, heimo, etnisyys ja kulttuuri ovat sangen sumeita käsitteitä, jotka muovautuvat käyttäjänsä ja käyttötarpeen mukaan. Kulttuurintutkijoiden yrityksistä huolimatta niille ei edelleenkään ole löytynyt vedenpitäviä ja kaikkien hyväksymiä määritteitä, jotka eivät kantaisi painolastinaan määrittelijänsä arvomaailmaa ja näkökulmaa. Selvää kuitenkin on, että etninen identiteetti ei ole staattinen ilmiö, vaan se elää ja muotoutuu ajassa ja paikassa ja ennen muuta suhteessa muihin ryhmiin.

Karjalaisuus on tästä käsitteiden moniselitteisyydestä ja häilyvyydestä mitä mielenkiintoisin esimerkki, koska siihen ovat aina liittyneet rajaseutukysymykset, vaihtuvat vallanpitäjät ja useampi uskonto. Sitä on koetettu määritellä näkökulmasta riippuen maantieteellä, kielellä, kulttuurilla tai kirkkokunnalla pääsemättä puusta pitkään. Karjalaisuutta on palloteltu ja omittu idän ja lännen välillä yhdistellen sitä venäläisyyteen tai suomalaisuuteen kulloistenkin poliittisten tai ideologisten tarpeiden mukaan. Karjalaisia on ruotsiteltu, ryssitelty ja tshuniteltu. Ulkopuolelta tapahtuva vierauden nimeäminen on siis jatkunut keskiajan jälkeenkin.

Entä karjalaiset itse, ne, jotka kokevat karjalaisuuden osaksi omaa identiteettiään? Siirtokarjalaisia tutkineet ja haastatelleet ovat huomanneet, että karjalaisten ”etninen tietoisuus”, käsitys omasta karjalaisuudestaan syntyi vasta sotien jälkeen. Tuolloin karjalaisuuteen alkoi hahmottua uusi kerros: muistojen myyttinen, menetetty Karjala, joka haluttiin pitää elävänä tavalla tai toisella. Ei liene liioiteltua puhua uuskarelianismista, joka on näkynyt perinteenkeruuna, yhdistys- ja seuratoimintana, pitäjälehtien toimittamisena ja vierailuina vanhoille kotiseuduille.

Karjalaisuus on kokenut uuden tulemisen myös suhteessa valtaväestöön. Siinä, missä sotien jälkeen lukuisat karjalaissiirtolaiset kohtasivat epäluuloa ja vieroksuntaa uskontonsa, kielensä tai tapojensa vuoksi, monelle nykysuomalaiselle karjalaiset juuret ovat ylpeydenaihe, jota tuodaan mielellään esiin jollei identiteetin perustana, niin ainakin sen pikanttina mausteena. Karjalaisuuteen liitetään mielellään myönteisiä, ”jäyhästä perisuomalaisuudesta” erottuvia stereotyyppisiä määreitä, kuten iloisuus, tunteikkuus, puheliaisuus ja vieraanvaraisuus.

Karjalaisuus-käsitteen muuntuvaisuudesta ja heterogeenisuudesta kertoo myös se, että lukuisat sen omakseen kokevat toisen tai kolmannen polven karjalaiset eivät ole koskaan edes käyneet, saati asuneet Karjalassa. Toisaalta myös karjalaisiksi itsensä kokevien keskuudessa eivät karjalaisuuden määritteet ole yksiselitteisiä. Eikä ihmekään, kun jo yksinomaan luovutetun Karjalan alueelle mahtuu niin rajakarjalaisia, ortodoksisuuden leimaamia kulttuuripiirteitä kuin pääsääntöisesti luterilaista Kannaksen karjalaisuuttakin, puhumattakaan savolaisuuden sävyttämästä pohjoiskarjalaisuudesta, vienankarjalaisuudesta tai venäjänkarjalaisuudesta. Sanoilla, merkityksillä ja erilaisilla jaotteluilla voi pelata loputtomiin vain huomatakseen, että yhtenäistä Karjalaa tai karjalaisuutta ei yksinkertaisesti ole olemassa myyttisten mielikuvien ulkopuolella.

Viisainta lieneekin jättää karjalaisuuden määrittely jokaisen omalle kontolle ja toivoa, että se, kuten muutkin etnisyyteen perustuvat identiteettien rakennusaineet, tuo omalta osaltaan ihmisten väliseen kanssakäymiseen monipuolisuutta ja rikkautta alleviivaamatta turhaan jakoa ”meihin” ja ”toisiin”. Jälkimmäinen kun tapaa olla kulttuurien kohtaamisen kääntöpuoli, jonka korostamisesta harvoin seuraa mitään hyvää.

Kati Parppei
tutkijakoulutettava,
Joensuun yliopisto

Lisätietoja:
Ylen Karjala teemasivut (Yle)
Karelianismi (Juminkeko)


Oheinen artikkeli liittyy Karjalan historiaa käsittelevään ohjelmaan joka lähetetään YLE Teemalla 27.9. klo 12.30: Kalevalan laulumaa.
Artikkeli on tuotettu yhteistyössä Agricola Suomen historiaverkon ja Ylen historiasivujen kanssa.

Voit kommentoida artikkelia joko tällä foorumilla tai Ylen foorumilla.

Ciccio
Viestit: 918
Liittynyt: 14.12.06 00:36
Paikkakunta: Ruotsinpyhtää

Kadonnut Karjala

14.12.06 03:19

Kirjoittaja on sukututkimuksen merkeissä etsiskellyt tietoja erityisesti Laatokan Karjalasta ja isieni Salmista.
Olettamukseni:
Karjalaiset heimot ovat asuttaneet Nyky- Suomea suurinpiirtein H:ki-
H- linna - Pohjanlahden rannikko - linjalla, jolla ovat ollet ensimmäiset idän ja lännen eturistiriidat; katolilaisten ja ortodoksien "ristiretketkin".

Ruotsi (nykykatsannossa pienehkö valtakunta) kykeni nopeammin laajenemaan itään, Rurik- monarkia oli sidottu sisäisiin valtataisteluihin -
joissa Novgorodkin katosi.

Idän ja lännen kultturien vaikutusalueiden välinen "taistelu" siirtyi idemmäksi, roomalaiskatolilaisuuden ja ortodoksisuuden.

Vanha Suomi käsite syntyi vasta Venäjän valloitettua koko Ruotsin itämaakunnan ja muodosti siitä Suomen Suuriruhtinaskunnan.

Raja- Karjalakin oli ollut Viipurin kuvernementtinä 100 vuotta tätä ennen,
(lahjoitusmaaolot jatkuivat, läänityslahjoitukset olivat alkaneet jo
1600- luvulla Ruotsin vallan aikana)
Raja- Karjala (Salmikin) oli itsenäisen Suomen osa vain 20 vuotta !

Aika kultaa muistot, menetetty myyttinen Karjala syntyi sodan 1939-44
jälkeen, Neuvosto- Karjalaisuus katosi jo ennen sotaa.

Uuskarelianismi sukututkimuksineen syntyi vasta 1990 Neuvostoliiton hajottua ja päästiin käymään entisillä kotiseuduilla, joilta ei yleensä
löytynyt juuri mitään ; "tuossa se talo oli - tuon puron mutkassa".

Uuskarjalaisuus Suomessa syntyi samoin 1990 - suomettuneena aikana
Karjalasta puhuivat vain harvat - Kalevalan ei-poliittiselta aikakaudelta.

Nykyisin karjalaisuus on mielestäni samankaltainen asia kuin Suomen
puolueettomuus; ollaan karjalaisia tai ollaan puolueettomia - se on vain
oma määritelmä.

Yllättävän paljon tietoja olen löytänyt kadonneesta isieni Karjalasta, joka
on nykyisin "perspektiivitön autiomaa" Hrustsovin ajoista alkaen.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”