Talvisodasta

[jsn]

Muutoin tuijotetaan Molotovia kuin luurankoa ja tämän lausumat korotetaan jonkinlaiseksi kuolleeksi Jumalan sanaksi (jota tulkitaan). Minusta on tarpeetonta ja jopa vastenmielistä alkaa jollain kieliopillisella 'tulkinnalla' selvittää ”mitä Molotov todella sanoi", ikään kuin Hilgerin muistio olisi jokin raamattu ja täällä sitten keskusteltaisiin Molotovin parrasta. On parempi todeta, että osapuolet, Saksa ja Neuvostoliitto tekivät näkemyksensä toisilleen selväksi ja sen mitä siitä seurasi:

että Neuvostoliitto esitti, että se takaisi rauhan Itämeren alueella sekä Saksan ilmoittamat taloudelliset intressit Suomessa, mutta edellytti tällöin, että saksalaiset joukot vedettäisiin pois Suomesta.

Hassua että juuri itse takerrut Molotovin sanomisiin enemmän kuin kukaan toinen ja toisaalta haluat rajata sen irti kontekstistaan. Toisaalta korostat sitä että puhuttiin kovin epämääräisiä, mutta jostain syystä vain Suomea koskeva lausuma oli päivänselvä.

[Heikki Jansson]

Nimim. jsn kirjoitti minusta:

"Hassua että juuri itse takerrut Molotovin sanomisiin enemmän kuin kukaan toinen ja toisaalta haluat rajata sen irti kontekstistaan. Toisaalta korostat sitä että puhuttiin kovin epämääräisiä, mutta jostain syystä vain Suomea koskeva lausuma oli päivänselvä."

Yllämainitun kirjoittajalle jsn:lle huomautettiin viestiketjussa "Talvisota ja 1930-luvun politiikka" ensin siitä , että tämä oli vienyt sanat kirjoittajan suusta ja jatkettiin nimim. jsn:lle näin:

Yleensä kyllä olet tunkemassa niitä minun tai jonkun muun suuhun.

Tällä kertaa jouduin minä tuon "jonkun muun" asemaan, joka joutuu jsn:n suorittaman "sanojen suuhun tunkemisen" kohteeksi. Omalaatuinen rikkomusnimike, luvaton sanojen suhuntunku. Lol! - Voisit muuten keskittyä kirjoituksissasi asiaan, eikä henkilööni, kuten lainatussa esityksessä teet; kirjoitit siitä, kuinka ”takerruin”, kuinka ”rajasin” ja lopuksi, kuinka ”korostin”. Viestissäsi ei käsitelty asiaa lainkaan, vain minun tekemisiäni. Henkilöni ei varmaan ansaitse noin paljoa palstamillimetrejä.

Palaan omasta puolestani itse asiaan. Asiassa on nähdäkseni selvitetty että Schnurren sanoma Rytille toukokuussa -40 oli siis propagandan läpitunkema eikä se sisältänyt muuta kuin jälkiä totuudesta. Totuutta siinä oli propagandalle tyypillisesti vain nimeksi: nimet olivat oikeita ja niillä viitattiin oikeisiin henkilöihin. Loppuosa sanomasta olikin sitten jonkinlaista totuuden negaatiota. Sitä sitten erinäiset äärioikeistolaiset yrittävät käyttää propagandansa tueksi, mutta kun huomaavat jäävänsä alakynteen yrittävät kääntää puheenaiheen muuhun, kuten sopivasti Romanian tapahtumiin. Niinpä niin, kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten kun Romanian tapahtumilla on yhteisiä piirteitä Suomen tapahtumien kanssa, niin miksei vaihtaisi puheenaihetta vaikkapa Romanian tapahtumiin. Pääasia että saadaan puheenaihe vaihdetuksi.

Pääasia

Ymmärtääkseni tähän ketjuun on päädytty ajatuskulusta, jonka mukaan Suomen oli välttämätöntä välttyäkseen pahemmilta seurauksilta ryhtyä talvisotaan. Pyrkimällä sovinnolliseen ratkaisuun Moskovan neuvotteluissa olisi näet päädytty sopimukseen Neuvostoliiton kanssa, jolla olisi ollut maamme tulevaisuuden kannalta tuhoisat seuraukset. Koska nimittäin Neuvostoliitto diktatuurimaille ominaisella politiikallaan tähtäsi ensin rajoitettuihin päämääriin saadakseen siten asemansa paremmaksi esittää uusia vaatimuksia olisi jatkossa seurannut vain pahempaa. Näin väitetään - mielestäni perusteettomasti.

Tässä järkeilyssä on ennen kaikkea se heikkous, ettei siinä esitetä minkäänlaista näyttöä noista Neuvostoliiton muka omaamista suunnitelmista esittää uusia vaatimuksia. Ei ole lähteen lähdettä. Ei mitään, ei kerrassaan yhtään mitään. Väitteisiin "anomuksesta Suomen likvidoinnista" on sitten päädytty kun suomalaiset äärioikeistolaiset ovat ahneesti nielaisseet natsien syötin suunnattomaan nälkäänsä: saada vihdoin näyttöä siitä, että Molotov olisi Berliinissä muka pyytänyt natsien Führeriltä tämän lupaa saada likvidoida Suomi.

Samalla tuo kannanotto merkitsi - käytännössä tuolloin vuonna -39 - mahtavan itäisen naapurivaltion elintärkeiden turvallisuusetujen sivuuttamisen. Välttääkseen talvisodan Suomi ei pysynyt maltillisella - vastuullisella sanoisi pääministerimme nykyään - linjalla vaan heittäytyi perussuomalais-tyyppiseen uhkarohkeaan peliin Neuvostoliiton kanssa, jossa Stalinilla oli kortit kädessään, jossa oli viisi ässää ja lisäksi jokeri (= MR-sopimus). Yritys oli tietysti tuhoon tuomittu.

Pyrkimykseensä saada näyttöä ovat nämä historianväärentäjät, joita löytyy myös Venäjältä - siellä noita meikäläisten kansakunnan edun vuoksi historiaa väärentävien aateveljiä löytyy pääasiassa kommunistien joukosta, jotka siellä varjelevat kansalliskiihkoisesti isänmaataan Venäjää - ovat siis keksineet Molotovin käynnin Berliinissä marraskuussa -40. Tämä keskustelu liittyy siten pistokkaana pääaiheeseen joka oli puhtaammin esillä foorumilla otsikolla "Toimiko Suomen poliittinen johto viisaasti ennen talvisotaa.

Suomalaisten itkettäjät

Ennen talvisotaa Suomi oli tilanteessa jossa sillä oli valittavanaan joko

tehdä, niin kuin Neuvostoliitto pyysi, tai itkeä ja tehdä kuten Neuvostoliitto pyysi

Ulkoministeri Erkko valitsi itkun tien ja itketti siis suomalaisia: seuraus oli (Wikipedian mukaan) 25 904 kuollutta tai kadonnutta, 43 557 haavoittunutta ja n. 433.000 koditonta (evakkoa). Lisäksi tulivat alueluovutukset mukaanlukien Viipurin ja kolmen muun kaupungin ja maamme itäosien menetysten myötä puolustuksemme murtuminen. Näiden perään joutuivat suomalaiset itkemään.

Kolme kuukautta kesti maassamme parkumista. Neljäntenä sitten tehtiin, niin kuin Neuvostoliitto oli pyytänyt.

Miksi Erkko itketti siis suomalaisia. Erkko itse totesi, palattuaan Tukholman valtionpäämiesten kokouksessa lokakuun puolivälissä 1939, kuten olen jo aiemmin todennut, että: "Kun meillä on tämä selvänä edessä, ei meillä ole muuta edessä kuin ottaa tarkka tiukka kanta ja määrätä se raja, jonka yli ei mennä". Mitään muutakaan ei Erkko tilanteessa keksinyt. Tämän oljenkorsi, pohjoismainen puolustusyhteistyö(kin), johon Erkko oli nojautunut, oli murtunut eikä Saksa muodostanut poikkeuksellisesti tuohon aikaan vastapainoa Neuvostoliitolle sen ajan Euroopassa. Suomi oli yksin. Vastassa oli suurvalta (myöh. supervalta) Neuvostoliitto.

Erkon päähän ei juolahtanutkaan, että pikkuvaltion on osoitettava melkoista diplomatiaa (ja oltava tarvittaessa valmis kauppiaan kaltaiseen mielistelyyn asiakastaan kohtaan). Joustavan diplomatian sijasta Erkko osoitti lähinnä megalomaniaa lähettäessään neuvottelijoillemme Moskovaan määräyksen, joka käytännössä merkitsi neuvottelujen katkaisemista.

Oletettavasti sekä Stalin että Molotov olivat äimänään neuvottelijoidemme käytöksestä. Varmaankin he epäilivät vaikkapa suomalaisten ja saksalaisten salaista yhteistyötä tai mitä tahansa. Kremlhän oli tunnetusti epäluuloinen. Mutta ei, kysymyksessä oli vain Erkon täydellinen asemansa väärinkäsitys. ”Kuin puulla päähän lyötynä” (Ylikankaan jo miltei kulunut sanonta) oli sen sijaan Erkko kun kaksi viikkoa myöhemmin puna-armeijan joukot vyöryivät yli rajan. Tämä olettamamme mestaripeluri Erkko ei ollutkaan ollut peluri; Erkko ei ollut yksinkertaisesti tehtäviensä tasalla. Tämä ilmeisesti tajusi vasta joulukuun alussa 1939 ettei Stalin ollut bluffannut, muttei silloinkaan ottanut opikseen.

Fantasioiden esittäminen

Sisäpolitiikassa tämä tilanne johti rauhan kannalla olleiden maltillisten voittoon. Ulkoministeri Erkko joutui poispotkituksi ulkoministerin pallilta eikä hänellä ollut enää sen jälkeen paluuta poliittiseen elämään (hän oli tosin Suomen asianhoitaja Tukholmassa jonkin aikaa). Suomalaisten itkettäjät – puolisokeat aasit, sanoi Mannerheim heistä halveksien - saivat mennä. He keskittyivät erinäisten fantasioiden piirtämiseen siitä, mitä kaikkea pahaa olisi voinut tapahtua Suomelle ja väittävät, että talvisota pelasti Suomen siltä mitä olisi heidän fantasiamaailmassa kuvitteellisesti tapahtunut.

Heidän fantasioitaan on turha yrittää kiistää – jos jokin fantasia osoitetaan virheelliseksi he korvaavat sen vain uudella esittäen: todistapa tämäkin fantasiani vääräksi. Sehän ei ole tietysti mahdollista, hehän muokkaavat noita fantasioitaan vapaasti.

Olenkin lyhyesti todennut, että niskaamme olisi vallan hyvin 'voinut sataa piruja ja perkeleitä' joilta tavisota meidät muka pelasti. Mutta nämä suomalaisten itkettäjät inspiroituvat tästä vain yhä uusiin fantasioihin todeten ihastuneena uudesta fantasiasta, että mikäli talvisotaa ei olisi ollut olisivat Stalin ja Molotov kaataneet niskaamme 'piruja ja perkeleitä'. Sitäkään väitettään he eivät lähde todistelemaan sen enempää.

Sanan syöjät

Mihinkään Stalinin sanomaan eivät nämä suomalaisten itkettäjät luottaneet pitäen tätä läpikotaisin 'sanansa syöjänä'. Vain pakon edessä he suostuivat tekemään sopimuksia tämän kanssa. Näistä oli merkittävin tietysti rauhansopimus Moskovassa, jonka allekirjoittaja Risto Ryti jo allekirjoittaessaan havitteli tilannetta jossa Ryti pääsisi syömään sanansa mikä tapahtui sitten, kuten mainitsin, tämän ns. suuressa syytöspuheessa 26.6.40., jossa Suomi 'söi sanansa'. Rytihän oli muutenkin kuuluisa huijauksistaan: häntä pidetäänkin kansallisena sankarina, koska hän onnistui (niin luullaan, ei hän suinkaan onnistunut) huijaaamaan saksalaisia allekirjoittamalla tunnetun sitoumuksen henkilökohtaisesti eikä valtion nimissä.

Näistä fantasioista on merkittävässä osassa ollut ministeri Karl Schnurren suullisesti presidentti Rytille toimittama informaatio jonka mukaan ulkoministeri Molotov olisi ilmoittanut Führerille haluavansa ”päättää tilit” Suomen kanssa ja anonut tältä Schnurren Führeriltä lupaa saada ”likvidoida Suomi”. Sen vuoksi Molotovin puheet Berliinissä ovat olennaisia ja nähdäkseni olenkin onnistunut torjumaan tämän väitteen. Molotov tahtoi Berliinissä estää sellaisen sillanpääaseman, joka sittemmin myös muodostui Suomessa, muodostumisen. Siitä Molotov ja Hitler riitelivät Berliinissä, eivät Schnurren (epäilemättä Goebbelsin propagandaministeriöstä peräisin olevasta) anomuksesta saada likvidoida Suomi.

En minäkään oli tietenkään lähtenyt siitä, että Stalin olisi ollut jokin Jeesus tai Joulupukki. Uusi rajanveto olisi suonut Leningradille sen tarvitseman turvallisuusvyöhykkeen eikä Neuvostoliitolla olisi ollut vapaasti resursseja käytettävänään toisarvoisiin tavoitteisiin (jos asia olisi edes tullut ajankohtaiseksi). Oletettu tuleva hyökkäys olisi ollut Neuvostoliiton kannalta tuhlattuja resursseja. - Miksei Neuvostoliitto muuten toteuttanut esimerkiksi kesänä -40 oletettuja salaisia pahoja aikeitaan vastaavia vaatimuksiaan. - Selvää on, että jos Stalin oli henkilökohtaisesti loukkaantunut ja suuttunut Erkon megalomaniasta, kuten oletan, oli Stalin valmis vaikka mihin, mukaan lukien puna-armeijan resurssien tuhlaamiseen. Suurvallat ovat, tunnusti, erittäin herkkiä omanarvontunnostaan. - Stalinin tunnettu ähkäisy neuvotteluissa Moskovassa: "Nitševo nje vyhodit" - " Tästä ei tule mitään" viittaa johonkin sellaiseen.


Kuten havaitaan liittyy tämäkin ketju kokonaisuuteen jota - ja sen pistokkaita - on käsitelty parhaimmillaan otsikolla "Toimiko Suomen poliittinen johto viisaasti ennen talvisotaa". Miltei jokainen näitä ketjuista on päättynyt siihen, että ne, joiden mielestä suomalaisten itkettäminen oli (fantasioiden vuoksi) aiheellista, ovat vaihtaneet puheenaihetta. Yleensä keskustelu on silloin päättynyt eikä kukaan olekaan ollut erityisen innostunut vaihdetusta, uudesta, puheenaiheesta.

Semmottii...

[jsn]

En kyllä katso syyllistyneeni kuvaamiisi "rikkomuksiin" tai minkään "suuhuntunkemisiin" vaan ainoastaan osallistunut keskusteluun ja pyrkinyt laventamaan näkökulmaa näkemään kokonaistilanteen. Ihmeellistä on, ettei saisi käydä keskustelua ilman että jo aletaan syyttää "äärioikeistolaisuudesta" ja propagandasta. Tällainen taitaa jo koetella foorumin sääntöjä:

Sitä sitten erinäiset äärioikeistolaiset yrittävät käyttää propagandansa tueksi, mutta kun huomaavat jäävänsä alakynteen yrittävät kääntää puheenaiheen muuhun, kuten sopivasti Romanian tapahtumiin.

Aika epätoivoista.

[historioija]

Minulle ovat Terijoen hallitus ja kieltäytyminen uusista neuvotteluista Suomen laillisen hallituksen kanssa sekä Baltian kehitys selviä todisteita Stalinin aikomuksista Suomen suhteen.
Erkon politiikka kenties oli tyhmää niissä olosuhteissa, mutta näyttää osoittautuneen onnekkaaksi myöhempien tapahtumien valossa. "Oikein töpeksitty", voisi suomalaisten politiikasta kaksimielisesti sanoa.

[jsn]

Terijoen hallitus ja kieltäytyminen uusista neuvotteluista Suomen laillisen hallituksen kanssa sekä Baltian kehitys selviä todisteita Stalinin aikomuksista Suomen suhteen.

Kaikki nämä olivat etukäteen suunniteltuja vaihtoehtoja. Juuri se, että Stalin valmistautui hyökkäämään myös Romaniaan kesäkuussa 1940 tehdyn ultimaatumin yhteydessä osoittaa saman toimintamallin, painostuksen, sotavalmistelut ja jatkoneuvotteluista kieltäytymisen. Romania ei ollut tuolloin akselivalta, mutta juuri alueluovutusten myötä siitä tuli sellainen. Ellei Suomi olisi joutunut luovuttamaan alueita, se tuskin olisi liittynyt Saksan mukaan yhtä herkästi. Hitlerin kannalta oli edullista, että hän sai vahvistuksikseen liittolaisia, joilla oli Neuvostoliiton suhteen omia konkreettisia alueintressejä. Juuri tästä syystä Suomi ja Romania olivat yhtä tärkeitä ja esiintyivät saksalaisessa ajattelussa aina rinnatusten. Hitleriä kiinnosti etupiirijaon loukkaamattomuus aivan yhtä vähän kuin Staliniakin.

Jansson kieltäytyy ilmiselvistä tosiasioista vaikka tukeutuu juuri Neuvostoliiton Saksalle marraskuussa 1940 tekemään tarjoukseen. Romaniaa ei muka saisi käsitellä ollenkaan, vaikka Mustanmeren alue oli Schulenburgille annetussa Molotovin vastauksessa ehto numero 2 heti Suomen jälkeen. Ja olisihan se Molotov voinut yhtä hyvin vastata neuvotteluissa suoraan Saksan tekemään tiedusteluun aikoiko NL sotaa Suomessa. Hän ei kuitenkaan tehnyt näin. Mitä kumman syytä rauhantahtoisella maalla olisi peitellä aikomuksiaan.

[Tapio Onnela]

Terijoen hallitus ja kieltäytyminen uusista neuvotteluista Suomen laillisen hallituksen kanssa sekä Baltian kehitys selviä todisteita Stalinin aikomuksista Suomen suhteen.

Kaikki nämä olivat etukäteen suunniteltuja vaihtoehtoja. Juuri se, että Stalin valmistautui hyökkäämään myös Romaniaan kesäkuussa 1940 tehdyn ultimaatumin yhteydessä osoittaa saman toimintamallin, painostuksen, sotavalmistelut ja jatkoneuvotteluista kieltäytymisen.

Olen näiden kirjoittajien kanssa pitkälti samaa mieltä. Ei Romanian esiinnostaminen minustakaan ole puheenaiheen vaihtamista, vaan isomman kuvan tuomista keskusteluun, Suomi on kuitenkin sen verran vähäpätöinen kokonaisuus, etti sen historiaa koskaan voi selittää ilman tapahtumien asettamista laajempaa yhteyteensä.

Venäläisille on myös hyvä aina välillä esittää tämä kysymys:
"Miksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta?"

[Heikki Jansson]

Minulle ovat Terijoen hallitus ja kieltäytyminen uusista neuvotteluista Suomen laillisen hallituksen kanssa sekä Baltian kehitys selviä todisteita Stalinin aikomuksista Suomen suhteen.
Erkon politiikka kenties oli tyhmää niissä olosuhteissa, mutta näyttää osoittautuneen onnekkaaksi myöhempien tapahtumien valossa. "Oikein töpeksitty", voisi suomalaisten politiikasta kaksimielisesti sanoa.

Olisi väitettäessä jotain niin ongelmallista, kuin että jostain, mikä tapahtui joissain Baltian maissa, voisi tehdä johtopäätöksiä siitä, mitkä olivat ne kuuluisat ”Neuvostoliiton aikeet Suomen suhteen” syytä huomioida myös prof. Keijo Korhosen esitys asiasta:

Baltian tapahtumat kesällä 1940 eivät todista mitään Neuvostoliiton aikeista Suomeen nähden lokakuussa 1939: Ks. tark. alla.

Sodan syttyessä natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välille olivat Baltian maat - jotka sijaitsivat tuolloin siinä missä ne edelleenkin sijaitsevat eli Berliinin ja Leningradin välillä - aina natsi-Saksan marssitiellä Moskovaan ja myös päinvastoin, puna-armeijan marssitiellä Berliiniin, kun taas marssitie ei välttämättä käynyt Suomen alueen kautta (se olisi ollut tietenkin koukkaus).

Niin muodoin jäivät Baltian maat sodan syttyessä näiden välille - aina ja auttamatta - sodan jalkoihin. Tämä merkitsi, paitsi muuta, että näiden alueiden asukkaat joutuivat toisilleen vihamielisten armeijoiden ryöstelyn kohteeksi. Suomi sen sijaan ei sijainnut Baltian maiden tapaan armeijoiden marssitiellä eikä Suomi näin ollen joutuisi Neuvostoliiton ja Saksan välisen sodan jalkoihin, ellei se itse päättäisi osallistua, - niin kuin Suomi sittemmin teki.

Sen sijaan edellyttivät Leningradin välittömät turvallisuusintressit että Neuvostoliitolla olisi hallussaan myös Suomenlahden pohjoisranta Leningradin kohdalla mukaan lukien Koiviston meritukikohta, josta käsin Kronstadt oli uhattuna (ilmeisesti tykistökeskityksille). Neuvostoliitto oli jo Moskovan rauhassa saanut Suomelta sen mitä se välttämättä tarvitsi. Ks. myös vaikka Viktor Vladimirovin Stalin-kritiikki teoksessa "Kohti talvisotaa", jossa Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon arvostellaan sen vuoksi, ettei Ranskan yllättävän nopea luhistuminen edellyttänyt Baltian puskurialueiden ottamista Neuvostoliiton haltuun.

Baltian maiden osalta asia ilmaistaan Saksan strategia sodankäynnissä näin Wikipediassa:

”The strategy Hitler and his generals agreed on involved three separate army groups assigned to capture specific regions and cities of the Soviet Union. The main German thrusts were conducted along historical invasion routes. Army Group North was to march through the Baltics into northern Russia, and either take or destroy the city of Leningrad (now Saint Petersburg). ” Ks. tark. englanninkielisen Wikipedian artikkeli.

Baltian maat siis kuuluivat riidatta sodan jalkoihin jäävään alueeseen. Myös prof. Keijo Korhonen, joka erikoistuneena Baltian maiden ja Suomen sekä Neuvostoliiton turvallisuuspolitiikkaan, on kommentoinut Baltian maiden asemaa näin:

On hyödytöntä pohtia Stalinin "lopullisia tavoitteita". Loka ja marraskuussa 1939 neuvostohallituksen tavoitteena oli kytkeä koko Suomenlahden reitti, myös Suomen rannikko ja saaristo, parhaillaan syntymässä olevaan Pohjois-Itämeren puskurijärjestelmään. Huomattakoon, että Neuvostoliitto ei nyt pyytänyt takeita Suomen poliittisesta käyttäytymisestä siinä tilanteessa, että kolmas valta koettaisi käyttää Suomen aluetta hyökkäystukikohtana. Suomen antamia takeita ei enää tarvittu. Neuvostoliitto pitäisi niistä itse huolen saatuaan Suomenlahden saatuaan saaret, tukikohdan Paldiskia vastapäätä Suomenlahden suulta sekä Leningradin Kannaksen suuntaan kohtuullisesti laajennetun elintilan.

Tämän lopullisemmat tavoitteet olivat tuskin Stalinille itselleenkään ajankohtaisia. Baltian tapahtumat kesällä 1940 eivät todista mitään Neuvostoliiton aikeista Suomeen nähden lokakuussa 1939: Neuvostoliiton ja Suomen välillä oli tapahtunut paljon talvella 1939-1940 ja Saksan asema oli kesällä 1940 verrattomasti vahvempi kuin kukaan oli Ribbentrop-sopimusta tehtäessä osannut arvata, mikä vaati vahvistettuja takuita Baltiassa.

(Prof. Keijo Korhonen teoksessa Turvallisuuden pettäessä s. 204).

Mielestäni nimim. historioitsija voisi huomioida Korhosen esitys: ”on hyödytöntä pohdiskella Stalinin lopullisia tavoitteita” ja ”tämän lopullisemmat tavoitteet olivat tuskin Stalinille itselleenkään ajankohtaisia.” Jää kysymään, miksi nimim. historioitsija arvelee, että Stalinilla olisi ollut ylipäätään mitään määrättyjä "aikomuksia" Suomen suhteen?

Olisi myös syytä pohtia miksi Baltian maiden liittäminen Neuvostoliittoon tapahtui muutamia viikkoja Ranskan luhistuttua ja Hitlerin tehtyä päätöksen hyökkäyksestä Neuvostoliittoon. Miksei Neuvostoliitto silloin hyökännyt Suomeen jos se kerran aikoi ”diktatuurimaille ominaisella politiikallaan tähtäävän ensin rajoitettuihin päämääriin saadakseen siten asemansa paremmaksi esittää uusia vaatimuksia", kuten Erkko ilmaisi tuon salaliittoteoriansa. Suomen idänpuolustus oli menetetty talvisodassa. Miksei Neuvostoliitto sitten hyökännyt vaikka kaikki tiet olivat avoinna hyökkäykselle? Miksei näistä varsin omituisista ”aikeista” ole mitään todisteita, ei paperin paperia. Entä millä erikoisen merkillisellä tavalla Sinä, hyvä nimim. historioitsija, olet saanut näistä "aikeista" tiedoni? Salaatko jotain todisteita näistä paljonpuhutuista Neuvostoliiton "aikeista"?

En usko tietenkään itse asiassa mitään sellaista Sinusta, arvelen että vain esität omia (perättömiä) oletuksiasi ja että itse asiassa vain kevyen huolettomasti uskot noin, perehtymättä asiaan. Toistat vain jostain oppimaasi, että Neuvostoliitolla oli Suomen kannalta kielteisiä ”aikeita”. Mutta Sinähän toki tiedät parhaiten. Onko Sinulla siis vahvatkin perusteet esittää käsityksellesi?


Semmottii...

[jsn]

Sen sijaan edellyttivät Leningradin välittömät turvallisuusintressit että Neuvostoliitolla olisi hallussaan myös Suomenlahden pohjoisranta Leningradin kohdalla mukaan lukien Koiviston meritukikohta, josta käsin Kronstadt oli uhattuna (ilmeisesti tykistökeskityksille).

Olisi kai syytä muistaa, että nämä rannikkotykistölinnoitteet olivat alunperin Venäjän 1910-luvulla rakentamia ja nimenomaan Viipurinlahden sulkemista varten, nimenomaan mereltä lähestyvää vihollista vastaan. Vain rajan pinnassa olleesta Inosta, jonka patterit suomalaiset lopullisesti jo 1920-luvulla hävittivät Tarton rauhansopimuksen mukaisesti, oli aikoinaan pystynyt ampumaan Kronstadtia. Täälläkin on taidettu jo aiemmin huomioida, että Mainilassakaan ei vuonna 1939 ollut sellaisia tykkejä, joilla olisi ylletty ampumaan suoraan Leningradiin. Koiviston saarille sijoitettujen isojen rannikkotykkien kantamat olivat 1930-luvullakin kai enimmillään vain 27 kilometriä.

Edellä esitetyt "legitiimit turvallisuusintressit" pohjautuvat siten neuvostopropagandaan, joka pyrki esittämään Suomen puolustuksen heikentämisen olevan sama asia kuin Suomen hyökkäyskyvyn heikentäminen - vrt. väitteet siitä, että Mannerheim-linjalla olisi muka ollut hyökkäyksellinen luonne.

Puheet Saksan ja Venäjän välisestä ikuisesta sodasta ikuisine marssireitteineen kuuluvat nekin puhtaasti neuvosto- ja myös natsimyyttien joukkoon. Sodassa kaikki suunnat ovat tärkeitä. Muistetaanpa vain miten Saksa hyökkäsi keväällä 1940 Ranskaan. Jos kerran Suomi ei ollut koskaan yhtään tärkeä, niin miksi ihmeessä keisarillinen Venäjä sitten varoja ja voimia säästämättä pyrki linnoittamaan sen rannikot ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sen aikana. Juuri 1910-luvun alussa kovasti esillä olleet vaatimukset Terijoen ja Uudenkirkon seutujen Venäjään liittämisen sotilaallisesta välttämättömyydestä todettiin kuitenkin jo pian 1914 jälkeen riittämättömiksi: sotilaallisesti ehdottoman välttämättömästi tarvittiin vähintään Viipurin ja Mikkelin läänit kokonaisuudessaan.

[Heikki Jansson]

Kirjoitin viestissäni 11.12.12, että

Sen sijaan edellyttivät Leningradin välittömät turvallisuusintressit että Neuvostoliitolla olisi hallussaan myös Suomenlahden pohjoisranta Leningradin kohdalla mukaan lukien Koiviston meritukikohta, josta käsin Kronstadt oli uhattuna (ilmeisesti tykistökeskityksille). Neuvostoliitto oli jo Moskovan rauhassa saanut Suomelta sen mitä se välttämättä tarvitsi.

Tässä jäi mainitsematta eräs itsestäänselvyys. Vain kaikkein törkeimmässä antibolsevistisessa ja muussa sen kaltaisessa propagandassa sivuutetaan tai kiistetään Pietarin ja sen myötä Neuvostoliiton ns. legitiimit turvallisuusintressit (itse käytän mieluummin kuin sanontaa "legitiimit turvallisuusintressit" - se on peräisin J.K. Paasikiveltä - sanontaa ”elintärkeät edut” joka mielestäni paremmin kuvaa tuota seikkaa).

Ei edes eduskunnan laittomasti sivuuttanut Suomen sodanaikainen sodanjohto jättänyt Leningradin legitiimejä turvallisuusintressejä huomiotta: niinpä tämän sodanjohdon professori Jalmari Jaakkolalla laadituttamassa Suomen pyynnössä Führerille Suomen sodanjälkeisiksi rajoiksi esitettiin, että sodan jälkeen Führer huomioisi Leningradin kohdalla kaupungin turvallisuuden vaatimukset, jolloin Suomi ei saisikaan enää haltuunsa kaupungin turvallisuuden vaatimaa vyöhykettä. Tämä kompensoitaisiin muilla alueilla, samaan tapaan kuin Neuvostoliiton ehdotuksessa Suomelle oli ajateltu. Tämä vaihtoehto tosin edellytti että Führer päättäisi olla repimättä Leningradia maan tasalle, mitä (siis Leningradin, joka vastasi kooltaan lähes koko Suomea, repimistä maan tasalle) nuo silloiset Suomen poliittista johtoa hallussaan pitäneitä Ryti ym. pitivät Suomen kannalta muka suotavimpana.

Sen kaltaista törkeätä oikeistopropagandaa ei enää kuule Suomessa. Suomen ulkopolitiikassa on yli puoli vuosisataa totuttu ymmärtämän ja pitämään itsestäänselvyytenä, ettei Suomi voi tietenkään niin vaan jättää huomioimatta naapuriensa legitiimejä etuja. Ainakin tämän meille jokaiselle opetti sekä hävitty sota että Paasikiven ja etenkin Kekkosen kausi.

Sen kaltaisia "aikeita" kuin legitiimeistä turvallisuusintresseistään huolehtiminen Neuvostoliitolla tietenkin oli, jonka esitän nyt lisäyksenä. Voi vaan yhtyä Paasikiveen tämän surkutellessa sitä, ettei Suomi huomioinut noita seikkoja Tarton rauhassa, joka johti Suomen aseman korostumiseen Neuvostoliiton po. rauhaa seuranneessa ulkopolitiikassa. Ne ovat itsestäänselvyyksiä enkä siksi pitänyt edes tarpeellisina niiden mainitsemista joskin niiden yksityiskohdat olisivat vaatineet sitä sopimista, johon Suomi oli kyvytön Erkon johdolla.

Semmottii...

[jsn]

Se, että ymmärtää näitä legitiimejä turvallisuusintressejä ei vielä ole erityisen hedelmällistä saati älyllistä asian pohdiskelua. Tarkoitukseni oli osoittaa, että "legitiimit turvallisuusintressit" voivat tilanteen muuttuessa joustaa ja paljon. Jos tuijotetaan sokeasti vain niihin ja unohdetaan muu, voidaan käytännössä oikeuttaa mitä tahansa.

Tosiasia on, ettei Suomella ollut ensinkään Leningradia uhkaavaa aseistusta. Sen sijaan pienelläkin maalla on yhtä legiitimi oikeus puolustaa omia kansainvälisesti tunnustettuja maa- ja merirajojaan. Sanon tämän siitäkin huolimatta, ettei "Kreml ollut raastuvanoikeus".

On tietenkin mahdollista, että jos Kannaksen raja olisi vedetty Tartossa toisin, Suomi olisi voinut vuonna 1939 olla rauhassa pitempään. Asia ei silti välttämättä ole näin yksinkertainen, koska tilanne olisi ollut toinen. Yhtä hyvin legitiimi intressi olisi voinut yltää Viipuriin saakka. Se kun olisi ollut lähempänä rajaa.

[JariL]

Sen kaltaisia "aikeita" kuin legitiimeistä turvallisuusintresseistään huolehtiminen Neuvostoliitolla tietenkin oli, jonka esitän nyt lisäyksenä.

Legitiimi turvallisuusintressi=vahvemman oikeus? Tätä Paasikivi taisi termillä tarkoittaa.

[Niitä sun näitä]

Ei edes eduskunnan laittomasti sivuuttanut Suomen sodanaikainen sodanjohto jättänyt Leningradin legitiimejä turvallisuusintressejä huomiotta: niinpä tämän sodanjohdon professori Jalmari Jaakkolalla laadituttamassa Suomen pyynnössä Führerille Suomen sodanjälkeisiksi rajoiksi esitettiin, että sodan jälkeen Führer huomioisi Leningradin kohdalla kaupungin turvallisuuden vaatimukset, jolloin Suomi ei saisikaan enää haltuunsa kaupungin turvallisuuden vaatimaa vyöhykettä. Tämä kompensoitaisiin muilla alueilla, samaan tapaan kuin Neuvostoliiton ehdotuksessa Suomelle oli ajateltu. Tämä vaihtoehto tosin edellytti että Führer päättäisi olla repimättä Leningradia maan tasalle, mitä (siis Leningradin, joka vastasi kooltaan lähes koko Suomea, repimistä maan tasalle) nuo silloiset Suomen poliittista johtoa hallussaan pitäneitä Ryti ym. pitivät Suomen kannalta muka suotavimpana.

Olisiko kenties tässä Jakkolan kirjasssa käsitelty samoja asioita? Itse en ainakaan aivan tuollaista siitä löytänyt.

Jalmari Jaakkola Suomen idänkysymys, Wsoy 1942, 3.p (1941 1.p.)

Kansi

http://aijaa.com/9RNcQq

Jalmari Jaakkola Suomen idänkysymys, sivut 101-103 luvusta UUDEN SUOMEN ASEMA EUROOPASSA (s. 96-103 + karttaliite)

LOPPUSANA I

http://aijaa.com/aXnOl5

http://aijaa.com/urWK1G

LOPPUSANA II-III

http://aijaa.com/x4tqhB


Minne tämä teos unohtui? Ettei vaan olisi tullut sekaannusta kirjoissa...?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_Jutikkala

Eino Jutikkala: Finnlands Lebensraum (Väinö Auerin ja Kustaa Vilkunan kanssa, 1941)

"Jutikkalan propagandistisista töistä kuuluisin on maantieteen professori Väinö Auerin ja kansatieteen professori Kustaa Vilkunan kanssa kirjoitettu Finnlands Lebensraum (”Suomen elintila”, 1941), jossa perustellaan Itä-Karjalan olevan historiallisesti ja maantieteellisesti osa Suomea."

[jsn]

Legitiimi turvallisuusintressi=vahvemman oikeus? Tätä Paasikivi taisi termillä tarkoittaa.

Juuri tästä syystä asian esittäminen jonkinlaisena näennäisjuridiikkana on melkomoista sievistelyä.

Riippumatta siitä missä Suomen raja olisi kulkenut, Neuvostoliitolla olisi aina ollut siihen legitiimi turvallisuusintressi. Jos sillä ja Suomella ei enää olisi ollut yhteistä rajaa tai Suomi olisi valtiona lakannut olemasta, tällöin sama legitiimi turvallisuusintressi olisi siirtynyt koskemaan Ruotsin rajoja, aivan kuten muitakin Neuvostoliiton rajoja.

Asian voi Jaakkolan tavoin esittää myös niin, että Suomella oli Leningradin kaupunkiin ilmiselvä legitiimi turvallisuusintressi. Ts. ongelma oli Suomen ja Neuvostoliiton yhteinen.

Kuten JariL asian kiteyttää, tosiasia on, että Neuvostoliitto saattoi legitiimisti tehdä mitä halusi, edellyttäen että muut valtiot eivät tätä vastustaneet. Näin myös tapahtui.

[JariL]

Ei edes eduskunnan laittomasti sivuuttanut Suomen sodanaikainen sodanjohto

Eduskuntaa ei sivuutettu laittomasti vaan eduskunta teki juuri ne päätökset jotka sen tulikin tehdä. Saiko eduskunta tietoonsa kaikki asiankulkuun vaikuttaneet seikat onkin sitten huomattavsti mielenkiintoiseempi kysymys, samoin kuin se onko kriisitilanteessa ylipäätään mahdollista antaa kaikkia tietoja. Talvisodan rauhaa solmittaessa eduskunnalle annettiin kaikki tiedot ja seurauksena oli tietovuoto jonka ansiosta Molotov pisti neuvottelut säppiin.

Jokainen sotaan osallistunut demokratia joutui sodan aikana painimaan saman kysymyksen kanssa eikä yksikään selvinnyt ongelmasta puhtain paperein. Englannin ja Yhdysvaltojen johtajat esimerkiksi muuttelivat Euroopan rajoja yhdessä Neuvostoliiton kanssa miten halusivat. Luulisi että moiset valtiosopimukset olisi pitänyt hyväksyttää kansanedustulaitoksessa -mutta hetkinen, mitään muodollista sopimustahan ei taidettu koskaan laatia jossa rajoista olisi sovittu. Asia tuli ratkaistavaksi vasta rauhansopimuksia tehtäessä, jolloin tarvittavat miehitystoimenpiteet oli aikoja sitten hoidettu ja väestösiirrotkin tehty. Todella kansanvaltaista toimintaa;-)

[Heikki Jansson]

Sen kaltaisia "aikeita" kuin legitiimeistä turvallisuusintresseistään huolehtiminen Neuvostoliitolla tietenkin oli, jonka esitän nyt lisäyksenä.

Legitiimi turvallisuusintressi=vahvemman oikeus? Tätä Paasikivi taisi termillä tarkoittaa.

Nimim. JariL suvaitsee esittää oikeistolaista ilveilyään pres. J. K. Paasikivestä. Mainitsin että "elintärkeät edut" ovat sanonnan legitiimit turvallisuusintressit synonyymi. Kun se käännetään näin ilmenee, että suurvallalla on tietysti silloin kun sen elintärkeitä intressejä uhataan todellakin vahvemman oikeus puolellaan, ts. sillä on sellaisessa tapauksessa aihetta keskittää niukkoja resurssejaan pikkuvaltiota vastaan yllin kyllin. Esim. pres. John F. Kennedy uhkasi Kuubaa kolmannella maailmansodalla (ydinsodalla) vuonna 1961, kun Kuuba yritti sijoittaa neuvostoliittolaisia ydinohjuksia alueelleen, eli Yhdysvaltojen intressipiiriin vaikka Kuuballa kuului alueidensa yliherruus. Yhdysvallat rikkoi siten Kuuban itsemääräämisoikeutta. Jos pikkuvaltio (kuten Kuuba) tai Suomi alkaa Erkon (tai Fidel Castron) tapaan kukkoilla kun sen pitäisi nöyrästi pyytää, syntyy tietenkin tilanne jossa toteutetaan legitiimin turvallisuusintressin eli elintärkeiden etujen vaatima, ts. toteutetaan vahvemman oikeus. Muissa tapauksissa se ei tietysti käy koska suurvallankin kuitenkin niukat resurssit eivät riitä kaikkialle mutta kylläkin kohteisiin jossa sen elintärkeät edut ovat uhattuina kuten Leningradissa oli asianlaita. Itse tosin arvelen, että sota muodostui Stalinille henkilökohtaiseksi arvovaltakysymykseksi, mikä luettakoon ennenkaikkea Suomen olemattoman (tai kompromissikyvyttömän) diplomatian syyksi (ja Stalinin henkilön - tämä oli - ehkä - päättänyt näyttää suomalaisille,, että häntä ei kohdeltaisi niin kuin Erkko teki. Olihan Stalin pyrkinyt - omalta kannaltaaan katsoen - kaikkessa mahdollisessa osoittamaan joustavuutta neuvotteluissa).

Tosiasia on, ettei Suomella ollut ensinkään Leningradia uhkaavaa aseistusta. Sen sijaan pienelläkin maalla on yhtä legitiimi oikeus puolustaa omia kansainvälisesti tunnustettuja maa- ja merirajojaan

En vaivaudu vastailemaan muiden puolesta, kuunneltakoon mikä oli Stalinin huolenaiheena tämän omasta suusta. J.K. Paasikivi totesi näet kirjassa Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-41, WSOY, Helsinki 1958) neuvotteluista Kremlissä että siellä sanottiin:

Minä: [eli Paasikivi] ”Te puhutte aivan kuin Suomi uhkaisi Neuvostoliittoa sodalla”

Stalin: ”Emme pelkää hyökkäystä Suomen taholta, mutta Englanti tai Saksa voi harjoittaa painostusta pakottaakseen Suomen osallistumaan hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan”

Kuten tiedämme, Suomi ja Saksa hyökkäsivät sitten yhdessä Suomen alueelta alkaen Suomen osalta 10.7.41.

Stalin ei maininnut sanallakaan, että hyökkäys olisi toteutettava sillä hetkellä Suomessa olevalla varustuksella. Esim. Koiviston meritukikohtaan olisi kaiketi ainakin voinut asentaa Leningradiin yltävät tykit. Oli sinänsä riittävää, että Koiviston tykeillä vartioitiin Leningradin merialuetta ja Kronstadtia. Stalin ei liioin maininnut että joidenkin tykkien olisi tullut yltää aina Leningradiin ydinkeskustaan. - En ole aiemmin kuullutkaan, että väitettäisiin, että jokin Neuvostoliiton toivoma järjestely ei olisi ollut sellainen, ettei Leningradin turvajärjestelyt Suomen alueelta tulevaa hyökkäystä vastaan olisi edellyttänyt sitä. Mutta ehkä tässä arvellaan, että Stalinilla oli oikeus olla huolestunut vain alueista niiden senhetkisillä varusteilla? Oliko tämän väitetty huoli ehkä perusteeton koska siinä huomioitiin myös sellainen mikä tämä oletti tapahtuvan tulevaisuudessa. Ehkä Stalinilla ei ollut oikeutta olla huolissaan tulevasta vahvemman oikeudellaan?

Silloin kun Neuvostoliitto toteutti vaatimuksensa tällä vahvemman oikeudellaan, oli pikkuvaltio Suomi hukassa niin kuin Suomi oli sen noin 50 vuoden ajan, jonka maamme oli "suomettunut" sodan seurauksena. Kolmen suuren tapaamisessa Teheranissa oli päätetty, että Suomi kuuluu Neuvostoliiton etupiiriin. Tästä oikeisto maassamme sittemmin syytti Kekkosta – joka parhaan kykynsä mukaan taisteli Suomen ulkopoliittisen liikkumavaran lisäämiseksi tilanteessa, jonka maassamme harjoitettu oikeistolainen sotapolitiikka oli aiheuttanut. Ensin liataan ja kun toinen sitten parhaan kykynsä korjaa jälkiä sanotaankin että ”tuokin, joka on tuossa lian keskellä on liannut” sen sijaan että mentäisiin nurkkaan häpeämään niin kuin sotapoliitikkojen olisi pitänyt mennä. Suomi oli syksyllä 1944 siinä haaksirikkossa, johon Suomen vihamielinen asenne Neuvostoliittoa kohtaan oli sen ajanut. - Varsin looginen seuraus oli lopputulos, suomettuminen, erilaisten Erkkojen ja Rytien kukkoilusta Neuvostoliitolle.

Suomihan oli ”oikeassa”. Pikku Suomen itsenäisyydestä jäi vain rippeet, siitä piti Erkko & C:on politiikka huolen oikein maan perusteellisesti. Sinänsä tämä oli tietysti looginen päätepiste itään päin suuntautuneelle sotapolitiikalle. Tietysti asiat olisivat voineet olla toisin, mutta maahan kaatuneita Erkkoja ja Rytejä on turha itkeä.

Jostain syystä eivät erilaiset JariL:t ilveilleet enää sodan jälkeen eikä kukaan muukaan - kun elettiin Zhdanovin komennossa maassamme. Suomi sai toki passittaa Neuvostoliiton legitiimit intressit roskakoppaan muutamaksi vuodeksi, mutta siihen se loppuikin. Samalla tavoin Suomi passitti Neuvostoliiton legitiimit turvallisuusintressit roskakoppaan ennen talvisotaa. Seuraukset saimme kokea, Erkon itketettyä suomalaisia ensin kolmen kuukauden ajan, Moskovan rauhassa. Mutta, hyvä ilveilijä JariL, arvelet, että Sinulla on varaa ilveillä suurella saavutuksella, talvisodalla?

Toivotko vielä nykyisinkin enemmän evakkoja Suomeen, hyvä JariL? Sinullehan ei riittänyt 30.000 evakkoa, vaan katsoit että Suomi saavutti talvisodalla yli kymmenkertaisen evakkomäärän, 433.000 evakkoa, josta kiitit talvisotaa? Muut olisivat arvioineet, että evakot olivat kielteinen ilmiö, mutta Sinusta se oli saavutus?? Syyksi ilmoitit Kolmesta muskettisoturista ilmenevän johtolauseen "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". Et ole lopettanut vaikutteiden ottamista "Kolmesta muskettisoturista" vielä? Usein tosin puhutaan runebergiläisistä ihanteista tai minun kovin privaatissa vokabuläärissäni, niin, jääköön sanomatta.

Eduskuntaa ei sivuutettu laittomasti vaan eduskunta teki juuri ne päätökset jotka sen tulikin tehdä.

Niinpä. Eduskunta teki juuri niin kuin sen piti. Kun Suomi ”joutui Neuvostoliiton äkillisen hyökkäyksen” kohteeksi tästä ”äkillisestä Neuvostoliiton hyökkäyksestä” - jota oli Suomessa valmisteltu yli puoli vuotta - ilmoitettiin eduskunnalle – sen valmistelusta ei tietenkään kerrottu mitään.

Eduskunta päättää sodasta ja rauhasta Suomen perustuslain mukaan. Perustuslaki heitettiin roskakoppaan, niin kuin suurvaltojen legitiimit turvallisuusintressitkin. Oikeuttavaksi perusteeksi esität että niin tehtiin muuallakin. Niin todella tehtiin. Mutta "paha tapa ei ole lakikaan", sanotaan tuomarinohjeissa. En oikein ymmärrä miksi arvelet, että Suomessa olisi saatu rikkoa perustuslakia siksi, että muualla tehtiin niin??

Eduskunnan ulkoasiain valiokunnan puheenjohtaja Väinö Voijonmaa totesi yksityiskirjeesssä kesäkuussa 1941

”Niin että arpa on heitetty, olemme siis akselivaltio, vieläpä mobilisoidut hyökkäystä varten... Tähän ovat herrat meidät ajaneet. Kourallinen miehiä on ottanut vastuulleen kaiken tämän.

Mutta eduskunta teki siis kyllä ne päätökset, jotka sen annettiin tehdä, siitä olemme samaa mieltä. Se sivuutettiinkin laittomasti, juuri siksi että sen ei annettu tehdä niitä päätöksiä jotka olisivat kuuluneet sille, esim. päättäminen sodasta ja rauhasta. Ne päätökset olivat jo Ryti ja Mannerheim tehneet joskus puoli vuotta aikaisemmin kun nämä keskenään päättivät että Suomi liittyisi natsirintamaan. Suomesta ei kuitenkaan tehty tuolloin vielä natsivaltakunnan (Kolmannen valtakunnan) protektoraattia. Leningradin repimistä Suomessa tietysti odotettiin. Voi miten sitä haikailtiinkin, Mutta natsit eivät sitten olleetkaan voittajia.

Eduskunnan ulkoaisainvaliokunnan puheenjohtaja Väinö Voijonmaa kutsui menettelyä peräti ”vallananastukseksi”. Valta Suomessa oli lähinnä keskittynyt lähinnä Rytille ja sotilasasioissa Mannerheimille ja laajemmin sotakabinetille (Kallion eläessä osittain tällekin). Parlamentaarinen demokratia oli syrjäytetty ja Suomi oli pikemminkin oikeistodiktatuuri, jossa erityisesti organisoitu radikaali työväenliike oli kielletty ja vainottu. Poliittinen oppositio oli tukahdutettu. Kun poliittisen opposition toiminta oli tukahdutettu se näkyi tietysti sen kannattajien määrässä paitsi kansakunnassa harjoitetussa politiikassa. Kansaa oli johdettu harhaan (josta, ja sotamenestyksistä, aiheutui talvisodan aikana syntynyt paljon puhuttu talvisodan ihme, 'yhtenäisyys').

Kansalla ei missään tapauksessa kerrottu että maallamme olisi ollut mahdollisuus pysytellä sodan ulkopuolella maallemme edullisella vaihtokaupalla Neuvostoliiton kanssa. Sen sijaan katsoi Erkko joka uskoi että tilanne oli sellainen, joksi nimim. Emma-Liisa kuvasi sen, että

joten valittavana oli kummalla tavalla haluttiin hävitä, kunnialla vai häpeällä.Tuolloin uskottiin yleisesti, että oikeus lopulta voittaa ja kansakunta voi nousta uudelleen sotilaallisen tappion jälkeen, koska se antoi esimerkin seuraaville polville, mutta kaikki oli lopussa, jos "häpeällisesti" alistuttiin.

Erkon ym. mielestä oli vaan siis kysymys siitä, miten tuhota Suomi, kaatuen saappaat jalassa vai passiivisena. Valittavana oli kuitenkin myös kamikazesodan lisäksi Neuvostoliiton esityksen hyväksyminen tai ainakin, joka tapauksessa oman esityksen ekeminen. Erkko katsoi kuitenkin, että oli parempi itkettää suomalaisia, sen sijaan että olisi hyväksynyt naapurin ”elintärkeät edut” (eli Leningradin turvallisuusedut) ja valitsi Suomen kansan puolesta sille kamikazesodan lähettäessään sähkeensä 9.11.39 katkaista enemmät neuvot neuvottelijoillemme Moskovaan. Tosin Erkko ei uskonut siihen, että sähkeen seuraus olisi sota, valitettavasti. Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä, tietenkään, enkä tarkoita että Erkko olisi ollut moitittava sen vuoksi, vaan sitä, että oli kovin valitettavaa, että Suomella oli ulkoministerin virassaan Erkko.

... on myös hyvä aina välillä esittää tämä kysymys: "Miksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta?"

Kamikaze-tempauksilla on yleensä sellainen puoli, että ne saavuttavat yleisen mielenkiinnon ja pienet saavat sympatiat. Siten esim. Kansainliiton raato, eli Ranska ja Englanti sekä eräät etelä Amerikan maat erottivat Kansainliitosta Neuvostoliiton. Tämä jäikin Kansainliiton viimeiseksi päätökseksi. Siihen tuo aikansa elänyt liiton raadon toiminta loppuikin. "The final significant act of the League was to expel the Soviet Union in December 1939 after it invaded Finland", sanotaan Wikipediassa, joka jatkaa: "The onset of the Second World War demonstrated that the League had failed in its primary purpose, the prevention of another world war. There were a variety of reasons for this failure, many connected to general weaknesses within the organization. Additionally, the power of the League was limited by the United States' refusal to join" http://en.wikipedia.org/wiki/League_of_Nations


Kansainliiton tynkä teki siis kuolemaa. Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin sitten YK joka otti tehtäväkseen samat tehtävät kuin ne, joissa Kansainliitto oli epäonnistunut. Mm. Yhdysvallat liittyi YK:hon.

Kansainliitosta eronneisiin kuului esim. Japani, Italia ja tietysti Hitlerin hallitsema Saksa joka erosi tämän valtaan nousun jälkeen vuonna 1933 mutta silti oletetaan, että Kansainliitto oli 1939 jokin jalo, yleinen "kansainvälistä oikeudenmukaisutta" valtapolitiikan seassa jakava elin. Se oli loppuaikoina lähinnä Englannin ja Ranskan sekä näiden siirtomaiden järjestö. YK ei tietenkään erottanut Neuvostoliittoa, päinvastoin kuin Kansainliitto. Ehkäpä Neuvostoliitto erotettiin siksi, että Ranska ja Englanti halusivat itselleen kansainvälistä mainetta joidenkin silmissä, mene ja tiedä. Niinpä esim. Ruotsi äänesti Neuvotoliiton erottamista koskevassa äänestyksessä tyhjää mutta Suomen ja Neuvostoliiton asiat hyvin tunteva (?) Dominikaaninen tasavalta äänesti erottamisen puolesta. Kansainvälisten suhdanteiden häilyvyyttä osoittaa se, että liittoutuneiden Suomen valvontakomission jäsen Englanti oli tuolloin Neuvostoliiton erottamisen kannalla. Se oli tosin ennen natsihyökkäyksiä 1940, jolloin Englannin asenne kansainvälisissä kysymyksissä muuttui.

Ulkoministeri Litvinovin aikoihin sillä oli paikallista merkitystä esim. Itämeren turvallisuuspolitiikassa vuodesta 1934 eteenpäin. Toiselle maailmansodalle se ei tietenkään mahtanut yhtään mitään. Siksi voi vain kysyjältä kysyä: Niin, entä sitten? Kuinka niin? Miksi kysyt tuollaista?


Presidentti Ryti esitti palavassa radiopuheessaan 26.6.41 että ”rauhaa rakastava kansamme, joka toista vuotta on jännittänyt voimansa äärimmilleen rakentaakseen maansa edellisen sodan jäljiltä on taas joutunut raa'an hyökkäyksen kohteeksi.” Hyökkäyksen … ”tarkoituksena on ollut maamme itsenäisyyden tuhoaminen ja kansamme orjuuttaminen". Ryti jatkoi "suurta syytöspuhettaan":

Neuvostoliitto hankki rauhanteossa itselleen sotilaallisesti edullisen lähtöaseman uuden hyökkäyssodan varalta. Tehdäkseen Suomen täysin suojattomaksi, NL vaati Hangon meritukikohtaa ja Sallan radan rakentamista.

Siten Rytin oman palopuheen mukaan oli Suomen idänpuolustus roimasti alentunut, itse asiassa sellaista ei käytännössä ollut. Kuitenkaan Neuvotoliitto ei toteuttanut noita pahoja "aikeitaan" eikä hyökännyt. Käsitykset Neuvostoliiton "aikeista" jäävät siten vain väitteenvaraisiksi fantasioiksi.

Edelleen Ryti mainitsi, että

Tässä tarkoituksessa NL:n pää- ja ulkoasiain komissaari Molotov, Berliinin neuvotteluissa 12.-13.11.1940 vaati Saksalta vapaita käsiä päättää tilinsä Suomen kanssa ja likvidoida tämä maa. Me olemme Saksan valtakunnankanslerille mitä syvimmässä kiitollisuudenvelassa siitä, että hän silloin päättävästi torjui NL:n vaatimukset.... Me emme vihaa NL:n paljon kärsineitä kansoja, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen tuskin kukaan voi meiltä odottaa, että me pukeutuisimme surupukuun sen johdosta, että Molotov ja hänen kanssaan politiikasta vastuulliset piirit nyt ovat joutuneet oman shakaalipolitiikkansa uhreiksi.

Siinä tuo sanonta on vapaita käsiä päättää tilinsä Suomen kanssa ja likvidoida tämä maa, jota täällä on käsitelty. Tällöin on täällä ilmennyt, että Rytin sanonta olikin natsipropagandaa. Oikein olisi ollut sanoa että ehdotuksessaan natsi-Saksalle

Neuvostoliitto esitti, että se takaisi rauhan Itämeren alueella sekä Saksan ilmoittamat taloudelliset intressit Suomessa, mutta edellytti tällöin, että saksalaiset joukot vedettäisiin pois Suomesta.

No olipa niin tai näin, Neuvostoliitto ei kuitenkaan toteuttanut luuloteltua ”shakaalipolitiikkaansa” vaan tyytyi talvisodassa saamiinsa alueisiin. Sen shakaalipolitiikka ei näkynyt muualla kuin Rytin esityksessä. Esityksessään Ryti perusteli sitten Suomen siirtymistä itse aggressiiviseksi shakaaliksi Saksan vanavedessä hankkien haltuunsa leijonan, eli natsi-Saksan, jälkeensä jättämiä palasia, eli osia Neuvostoliitosta (hyökkäysvaiheessa). Sitten pääsimmekin vihdoin - neljän vuoden yritysten jälkeen – tavoitteeseemme, Tali-Ihantalan linjalle, jossa voitimme sodan suurissa torjuntavoitossamme. Silloin tulikin 33:n rauhanopposition aika, jotka olivat tietysti maanpettureita (ollessaan eri mieltä Ryti-Mannerheim-Linkomiehen kanssa) joten eduskunta kylläkin silloinkin teki ne päätökset jotka sen pitikin tehdä. Se vaati tosin eduskunnan pitämistä pimennossa, opposition tukahduttamista vankeudella ja turvasäilöillä, vasemmiston kieltämistä yms. mutta demokratiaa puolustettiin ja isänmaatamme Syvärillä – ensin jotta olisimme saaneet edullisen aseman sotiessamme, ja sitten vallatut alueet pantiksi, tulevien rauhanneuvottelujen varalta ja sitten vasta päääsimme ihan oikeasti tavoitteessamme Tali-Ihantalassa, jolloin voitimmekin koko sodan. Siten voitimme sodan torjuttuamme Neuvostoliiton ”shakaalihyökkäyksen” Tali-Ihantala-linjalla.


Siinä näemme, että pikkuvaltio voi kyllä pikkuvaltiona unohtaa että Neuvostoliitto on suurvalta (Erkon ohje Paasikivelle) ja katsoa että Neuvostoliiton

legitiimit intressit eli elintärkeät edut tai vahvemman oikeus

ovat vain tapa jolla Neuvostoliitti vastoin oikeudenmukaisuuden vaatimusta (= Suomen edun vaatimus) perustelee hyökkäyksellisiä tavoitteitaan, jotka ilmenivät (käytännössä) torjuntavoitoissamme Tali-Ihantalan seuduilla.

Seuraukset Suomen harjoittamasta aggressiivisesta ja ekspansiivisesta sotapolitiikasta Neuvostoliittoa kohtaan tiedämme: suomettuminen 50 vuodeksi.

Edelleen, joulupukki tulee muuten pian! :)


Semmottii...