Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 17:05

Kremlin arkiston sotiemme aineisto edelleen tutkimatta

Venäjän presidentti Boris Jeltsin esitti kesällä 1992 Suomen valtiovierailunsa yhteydessä tasavallan presidentti Mauno Koivistolle yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komissio perustamista selvittämään Kremlin salaisesta arkistosta Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden historian epäselvyyksiä ja saloja.

Koivisto suhtautui asiaan kielteisesti ja esitti perusteluksi ettei historian tutkijoille tulee antaa lupaa päättää siitä, mitä asioita julkistetaan ja mitä jätetaan salaisuudeksi.

Jeltsin perusti mainitun venäläis-suomalaisia suhteita Kremlin arkistosta asiakirjojen perusteella selvittelevän tutkimuskomissio heti Suomen vierailunsa jälkeen - Koiviston kielteisen kannan takia ilman suomalaisia tutkijoita.

Kremlin arkiston suomalais-neuvostoliittolaisen aineiston venäläisen tutkimuskomission perustamisen uutisoi Moskovassa mm. Kommersant-lehti ja Helsingissä Helsingin Sanomat 27.8.1992.

Kremlin salaista arkistoa tutkivat erikseen presidentti Jeltsinin antamilla tutkimusmääräyksillä vuosina 1992-94 venäläinen historoitsija, kenraali Dmitri Volkogonov ja kirjailija Edvard Radzinski.

Volkogonov tutki ja selvitti Kremlin arkistosta Neuvostoliiton toisen mailman sodan aikaisen sotakabinetin määräyksiä. Radzinski keräsi arkistosta aineistoa Stalinin elämänkertaa varten. Radzinski on nyt tehnyt teatterikasikirjoituksen O.V. Kuusisesta.

Joulukuussa 1991 Moskovan televisio näytti, miten Neuvostoliiton viimeinen presidentti, Mihail Gorbatshov, luovutti uuden Venäjän tuoreelle presidentille, Boris Jeltsinille, muun muassa Kremlin salaisen arkiston avaimen.

Myöhemmin Jeltsin kertoi tukkansa nousseen pystyyn, kun hän ryhtyi avustajineen tutkimaan Kremlin salaisen, kolme suurta huonetta lattiasta kattoon, käsittäneen arkiston asiapapereita.

Jeltsin avustajineen löysi Kremlin arkistosta myös Molotovin-Ribbentropin sopimusten salaiset lisäpöytäkirjat ja Neuvostoliiton sota-aikaisen valtiojohdon kaikkien jäsenten allekirjoittaman käskyn 21.000 puolaisen sotavangin murhaamiseksi Katynin metsään.

Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatsovhan julisti aiemmin vuonna 1989 Kremlissä kansanedustajien kongressissa edustajille, ettei lisäpöytäkirjoja ole tehty, koska todisteita ei löydy!

Toimittaja Martti Valkonen kertoo kirjassaan “Suomettaminen jatkuu yhä” (Tammi, 1998) varsin seikkaperäisesti Kremlin salaisesta arkistosta ja sitä koskevista Suomen poliittisen eliitin toimista tilanteessa, jolloin Venäjän halllitus vuonna 1992 esitti Suomen hallitukselle arkiston tutkimista ja salojen (rikosten) julkistamista.

Valkosen kirjassa kansliapäällikkö Jaakko Kalela kertoo vuoden 1998 haastattelussaan, miten presidentti Jeltsinin Kremlin arkiston salojen julkistaminen yritettiin Suomen puolelta estää.

Valkonen mainitsee kirjassaan kirjailija Edvard Radzinskin kertoneen syksyllä 1996 Helsingissä tutkineensa Kremlin arkistoa useita kuukausia ja tutustuneensa siellä luvuttomaan määrään asiakirjoja ja nähneensä arkistossa paljon aineistoa Suomesta.

Venäläis-suomalaisia suhteita koskevaa Kremlin aineistoa tutkinut venäläisten historiantutkijoiden komissio sai tutkimustyönsä valmiiksi syksyllä 1993 ja luovutti raporttinsa ja johtopäätöksensä presidentti Jeltsinille.

Tulkinta, että presidentti Jeltsin olisi salannut raportin Suomelta, ei ole uskottava. Suomessa viljelty väite ettei Kremlin arkiston laajassa Suomi-aineistossa ole mitään salaista tai yllätyksellistä, ei varmuudella ole totta.

Toisaalla pelkästään kansallisen historiatutkimuksen tarpeet edellyttävät kiirellistä Suomen julkista rahoitusta ja myös suomalaisten tutkijoiden panosta Kremlin arkiston laajan Suomi-aineiston selvittämiseksi ja tutkimiseksi.

Venäläisten tutkijoiden mukaan Kremlin arkiston valtaisassa Suomi-aineistossa on runsaasti mm. Neuvostoliiton kesäkuun 1944 Kannaksen suurhyökkäystä koskevia asiakirjoja ja tuhansien Suomessa eri leireillä olleiden Neuvostoliiton kansalaisten kuulustelupöytäkirjoja.

Toisaalla tiedämme ettei salaaminen mitenkään sopinut jo Stalinin terrorissa lähisukulaisiin menettäneen presidentti Jeltsinin vuosien 1992-94 avoimeen, Kremlin arkiston aineistoa koskevaan toimintatapaan. Jeltsin itse puhuikin NKP:n ja KGB:n rikosten arkistosta.

Avoimen toimintatapansa mukaisesti Jeltsin toimitutti eri maiden hallituksille (mm. Ruotsille, Saksalle, Ranskalle, Tsekille, Slovakialle, Unkarille, Japanille, Isolle-Britannialle ja Irlannille) niiden pyytämiä arkiston asiakirjoja. Ystävällismielinen Venäjän naapurimaa, Suomi, ei voinut olla poikkeus.

Hyviä kysymyksiä Agricolan historian pohdintoihin luonnollisesti ovat:

1) Mikä julkinen viranomainen vastaanotti Suomessa syksyllä 1993 presidentti Jeltsinin perustaman historiakomission venäläis-suomalaisia suhteita ja salaisuuksia koskevan raportin?

2) Mikä julkinen viranomainen Suomessa teki syksyllä 1993 salassa ensiksi päätöksen venäläisten historiantutkijoiden raportin vastaanottamisen salaamisesta ja sitten erikseen päätöksen itse raportin salaamisesta?

3) Miksi tutkiva juornalismi, tutkimuslaitos tai riippumattomuuttaan kalottavat historiantutkijamme eivät ole hakenut Helsingin hallinto-oikeudesta raportin salaamispäätöksen poistamista ja raportin julkistamista?

Professori Heikki Ylikankaan sanoin: “Mikään ei ole kuitenkaan salattua muutoin kuin tullakseen lopulta julki.”

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 17:05

Kremlin arkistossa on myös talvisodan aineistoa

Heikki Jansson kirjoittaa “Pellosta” tarkoittaen ilmeisesti kirjoitustani Kremlin arkiston Suomea ja suomalais-neuvostoliittolaisia suhteita koskevasta aineistosta.

Kirjoitin siitä erittäin huonosti tunnetusta tosiasiasta, että talvisodastamme on Kremlin arkistossa runsaasti tutkimatonta aineistoa.

Kun Kremlin arkistossa venäläisten tutkijoiden mukaan runsaasti Suomi-aineistoa, niin on perusteltua olettaa, että arkiston asiakirjoissa on myös talvisotaamme ja sen taustoja selventävää aineistoa.

Venäjän presidentti Boris Jetshin tarjosi kesällä 1992 Helsingissä suomalaisille historiantutkijoille ja tutkimuslaitoksille mahdollisuuden osallistua Kremlin salaisen arkiston Suomi-aineiston tutkimiseen.

Olen kirjoituksessani tuonut julki silloisen tasavallan presidentti Mauno Koiviston kannan ja varsin ontuvat perustelut sille, miksi hän eväsi suomalaisilta historiantutkijoilta oikeuden Kremlin arkiston Suomi-aineiston tutkimiseen.

Kun joulukuussa 1991 Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatsov luovutti Venäjän ensimmäiselle presidentille Boris Jeltsinille ydinaseiden koodisalkun ja Kremlin salaisen arkiston avaimen, tilaisuus näytettiin ja tallennettiin tv-lähetyksenä koko maailmalle.

Kun silloin Ruotsin ja Viron mediassa pohdittiin ja amprikoitiin Kremlin arkiston salojen luonnetta, Suomean media ja sen sadat (sota)historiaa harrastavat toimittajat vaikenivat koko aiheesta.

Samoin mediamme ja toimittajamme vaikenivat uudelleen syksyllä 1993 kun presidentti Jeltsin toimitti Suomen hallitukselle perustamansa venäläisten historiantutkijoiden koostaman 700-sivuisen raportin Kremlin arkiston Suomi-aineistosta.

Toimittaja Martti Valkonen onkin kirjoittanut sattuvasti, että Suomi ja sen historiantutkijat ovat ainoita maailmassa, joita Kremlin arkistojen salat eivät tunnu kiinnostavan.

Mitä tai ketä historiamme nykytulkintojen varjelijat pelkäävät?

Tässä kohden pelkomme kohde ei voi olla edes Venäjä tai venäläiset kun he itse kutsuivat suomalaiset historiantutkijat Moskovaan tutkimaan Kremlin arkiston Suomi-aineistoa.

Mielestäni ainoa kuviteltavissa oleva perusteltu vaihtoehto on, että lähihistoriamme nykytulkintojen puolustajien pelko tai epävarmuus kohdistuu siihen, ettei suomalaisten kirjoittajien hallitseva Suomi-historian tulkinta ja erityisesti armeijamme johdon kontrolloima sotahistoriamme siedä uusia vivahteita tai vaihtoehtoisia tulkintoja.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Jaakko Anttila
Viestit: 66
Liittynyt: 19.09.12 18:09

Re: Kremlin arkiston sotiemme aineisto edelleen tutkimatta

Markku Salomaan väitöskirja "Punaupseerit" julkaistiin Suomessa vuonna 1992. ISBN 951-0-17445-9.
Takakannen teksti: "Ensimmäinen tutkimus suomalaisista punaupseereista. Suomen Akatemian tutkijan, lisensiaatti Markku Salomaan kirja avaa uuden sivun Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden historiassa. Koko maailmansotien välisen ajan SKP värväsi ja Neuvostoliitto koulutti suomalaisia puna-armeijan palvelukseen. Puolitoistatuhatta miestä koulutettiin punaupseereiksi, jotka palvelivat armeijan lisäksi Neuvostoliiton pahamaineisissa sisäisissä turvallisuusjoukoissa. Suomalaisia yleni jopa puna-armeijan kenraalikuntaan.

Salomaan kirja piirtää yksityiskohtaisen kuvan punaupseeriston sosiaalisesta rakenteesta sekä heidän toiminnastaan. Punaupseereista piti tulla eräänlaisia "punaisia jääkäreitä", "Suomen vapauttajia". Salomaan mukaan sotaa oli valmisteltu niin pitkään sekä ideologisella että strategisella tasolla, ettei talvisota ollut vältettävissä.
Terijoen hallituksen ja sen "vallankumousarmeijaksi" perustetun kansanarmeijan taustoja ja yrityksen vakavuutta ei ole meillä täysin ymmärretty. Se oli malliesimerkki siitä, kuinka puna-armeijan poliittinen hallinto toimi. Yritys epäonnistui pääosin siksi, että suuri osa punaupseeristoa oli tuhoutunut Stalinin puhdistuksissa."
Tohtori Markku Salomaa määrittää käyttämänsä lähteet sivuilla 33-36 luvussa 1.7: Tutkimuksen aineistot:
"Lähdeaineistona ovat neuvostoliittolaiset primäärilähteet kuten puolueasiakirjat ja valtiolliset asiakirjat sejä sekundäärilähteet kuten yksittäisten kirjoittajien julkaisut ja myös muistelmakirjallisuus.

Tapahtumien keskeisenä arviointikriteerinä on pidetty sitä, mitä punaupseerit ja heidän toimeksiantajansa todella tekivät erotuksena siitä, mitä he selittivät tai ehkä uskoivat tekevänsä. Semanttisesti erityisesti kommunismin tutkimuksessa on kiinnitettävä suurta huomiota käsitteiden sisältöön. Kommunistien retoriikassa monilla käsitteillä oli oma tavanomaisesta poikkeava sisältönsä. Ilmaisujen, uskomusten ja toiminnan suhde saattoi olla kompleksinen, kuten eräissä arvioissa on huomautettu.

Neuvostoliiton ulkopolitiikasta on käytettävissä kyllä virallisia dokumenttikokoelmia, mutta niistä ei luonnollisesti löydy turvallisuuspolitiikan lausumattomia (peiteltyjä) tavoitteita. Viralliset dokumenttikokoelmat voivat silti tukea muodostunutta yleiskuvaa.

Toisaalta kaikella Neuvostoliitossa julkaistulla aineistolla on virallinen leima, koska se on tarkastettu virallisessa sensuurissa ja julkaistu valtiollisissa kustantamoissa."

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”