jsn kirjoitti:Vähäväkisessä ja laajassa maassa aseiden olemassaolo ja aktiivinen ammunnan harrastus ovat todellakin valtion ehdoton intressi, sillä se ei kykene sotilaallisen kriisin sattuessa puolustamaan kaikkia alueitaan. Valtaosa päättäjistä ymmärtää tämän ja siksi aselakien muutokset ovat jääneet maltillisiksi.
Minä en usko asian olevan näin. Kyllä puolustusvoimissa varmasti tunnetaan sen verran viime sotiemme historiaa, että siellä tiedetään, keillä sotilaallisen kriisin sattuessa on merkitystä maanpuolustuksen näkökulmasta. Maata kykenevät puolustamaan nuoret, vähän yli ja ali 20-kymppiset miehet, joilla on asianmukaiset varusteet. Kun esimerkiksi kesällä 1944 kutsuttiin vanhempia ikäluokkia uudelleen riviin vihollisen ”suurrynnistyksen” torjumiseksi, kävi hyvin nopeasti ilmi, että 40-kymppisten reserviläisten taisteluarvo oli lähellä nollaa. Maanpuolustuksessa ei kyllä voida laskea mitään pienoiskiväärien ja haulikoiden kanssa kulkevien siviilien varaan.
jsn kirjoitti:Kysymys valtion menoista on myös tärkeä kysymys. Jos käsiaseet kielletään, valtion on hyvitettävä näiden arvo niiden omistajalle. Kyse voi olla hyvin isoista summista. Takavarikointi ilman rikosta voi olla myös meikäläisen perustuslain kannalta ongelmallista.
Sikäli kun aselainsäädäntöä kiristettäisiin, tapahtuisi se tuskin taannehtivasti. Kysymykseen voisi tulla esim. lainmuutos, jonka seurauksena tietyn ajankohdan jälkeen kansalaisille ei myytäisi esim. pistooleja, joiden lippaaseen mahtuu useita patruunoita.
jsn kirjoitti:Koulusurmia voitaisiin estää ennen kaikkea median keinoin; jättää uutisointi ja julkisuus vähemmälle, niin houkutus vastaaviin tekoihin pienenisi merkittävästi, sillä juuri tämä on niiden pääasiallisena motiivina.
En tiedä olisiko tämä ensisijainen keino, mutta merkitystä uutisoinnilla ihan varmasti on. Eräät asiantuntijatkin ovat mielestäni todenneet, että tällaisiin tapauksiin liittyy mallioppimista. Niin uskomattomalle kuin se kuulostaakin, niin ammuskelu jossain koulussa saattaa olla jollekin psyykkisistä ongelmista kärsivälle jonkinlainen pakotie, ja myös keino saada julkisuutta. Ja se on mielestäni täysin selvää, että joukkosurmien ja rikosten uutisoinnissa yleensäkin, on tapahtunut selvä muutos. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi ns. perhesurmista aikaisemmin pikku uutisilla, jotka oli otsikoitu ”Mies ampui perheensä ja sen jälkeen itsensä”. Nyt Hesarissa on kokosivun juttuja, joilla on oma teemaotsikkonsa tyyliin ”Pihtiputaan perhesurma”. Myös Ylen rikosuutisointi on muuttunut. Kamerat kuvaavat huppupäisiä syytettyjä oikeussaleissa, ja henkirikoksista, jotka eivät aikaisemmin ylittäneet uutiskynnystä, kerrotaan säännöllisesti uutisissa.