Suomettumisen syövereissä

[Veikko I Palvo]

Jukka Seppinen kirjoittaa yhtenä suomettumisen piirteenä olleen historiakuvan muodostumisen tarkoitushakuiseksi. UKK jatkoi suorasukaisesti Paasikiven aloittamien kommunistipohjaisten historiantulkintojen hyväksikäyttöä valtapolitiikassaan. Se miellytti venäläisiä, joiden intressissä oli ylläpitää syyllisyyden tunnetta Suomen sodissa.
Paasikiven
"Erkon sotakin" lienee tullut suomalaiseen julkisuuteen vasta J.K.P.:n pääministerikaudella, tuskinpa sitä on sota-aikana julistettu?

Lasse Lehtinen kirjoittaa Aatosta jaloa ja alhaista mieltä, wsoy 2002 s. 542.:
"YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlissa, huhtikuussa 1973 Kekkonen esitti historiantulkinnan, jonka mukaan kaikkea voitavaa ei Suomen puolella tehty, jotta Talvisota olisi voitu välttää."
Talvisodan
syistäkin ja Suomen 1930-luvun äärioikeistolaisuudesta on myöhemminkin kirjoitettu runsaasti, sodan jälkeinen suomettunut historiankäsitys näyttäisi elävän yhä?

L.Lehtinen lainaa myös Apunen 1984.: "Suomen joutuminen talvisotaan ja jatkosodan synty, kesän 1944 tapahtumat, sekä itsenäisyyteen johtanut kehitys tarjosivat kaikki aineistoa, jonka avulla Urho Kekkonen argumentoi idänpolitiikkansa keskeisten olettamusten puolesta."
Ja
missähän määrin lehdistö ja YLE esittivät samaa "uushistoriaa"?

Timo Vihavainen, Kansakunta rähmällään - suomettumisen lyhyt historia, Otava 1991
kirjoittaa s. 174. Urho Kekkosen kirjoituksesta Ulkopolitiikka-lehdessä 2/1973:
"Kaikessa
tiedonvälityksessä on edelleen kiinteästi pidettävä silmällä sitä, että kansalaiset saavat oikean ja vääristymättömän kuvan sekä niistä mittavista saavutuksista, joihin sosialismin rakennustyössä Neuvostoliitossa on päästy, että niistä tosiasioista, joihin kansallisen etumme mukainen ystävyyspolitiikka Neuvostoliiton kanssa pohjautuu."
Vuoden 1973
huhtikuun YYA-juhlinnoissa järjestettiin 1500 juhlatilaisuutta ja kouluissakin opetusministeri määräsi järjestämään yya-teemaviikon, olisikohan niissäkin painotettu noita suomettuneita historiantulkintojakin?

Jakobson arvelee, että Kekkonen näki hyväksi kytkeä jopa historian uudelleen kirjoituksen osaksi EEC-kampanjaa, joka 1973 oli lähellä ratkaisuaan tarkoittaen ilmeisesti UKK:n puhetta 4.1973 YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlissa.
Uushistoriaa lienee kirjoitettu jo ennen EFTA-ratkaisua?

Veikko Palvo

[Jaakko Anttila]

"1920-luvun kuluessa maahan muodostui tilanne, jossa työväenliike taisteli porvarillisen demokratian julistamien oikeuksien puolesta laittomuutta ja vapauksien riistoa vastaan. Merkittävältä osalta väestöä rajattiin kansalaisoikeudet ja mahdollisuus vaikuttaa laillisesti yhteiskuntajärjestyksen kehitykseen. He saivat osakseen mielivaltaa ja laittomuutta, eivätkä valtiopäiväjärjestyksen määräykset suojelleet edes kaikkien kansanedustajien oikeuksia."

Rajan takana perustettu SKP painatti vuonna 1919 Tukholmassa kirjasen "Suomen työväki kommunistiseen puolueeseen", jota salakuljetettiin Suomeen. SKP:n 12 kohdan ohjelma. Markku Salomaa toteaa väitöskirjassaan "Punaupseerit" (1992), että SKP:n 12 kohdan ohjelman viimeinen kohta oli lopulta kaikkein oleellisin kirjasen manifestissa. "Erityisesti merkille pantavaa on se, että 12 kohdan ohjelman viimeinen tavoite määriteltiin jo ennen kuin Sosialistista Neuvostotasavaltojen liitto oli perustettu (joulukuussa 1922). Ote sisältää ajatuksen Suomen kuulumisesta Neuvosto-Venäjän poliittiseen reviiriin vanhan Venäjän maakuntien tapaan samalla kun neuvostovaltaa oltiin saattamassa vanhan Venäjän rajoille - siinä tosin onnistumatta."

"Suomen Sosialistinen Neuvostotasavalta käyköön liittoon toisten maiden köyhälistöluokkain Sosialistististen Neuvostotasavaltain kanssa. Niiden yhteinen liitto on oleva Kansainvälinen Sosialistinen Neuvostotasavaltain yhteys". Allekirjoittaja: Suomen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea". "Eläköön Punainen Suomi! Eläköön Suomalainen Kommunistinen Puolue!"

SKP:n sotilaskomitea julisti rajan takana jo vuonna 1919: "Suojeluskuntalahtarit ovat itse kaivaneet Suomessa sen suuren kuopan, johon koko saasta ennen pitkää haudataan".

SKP valitsi ja puna-armeija koulutti suomalaiset punaupseerit, "punaiset jääkärit", joiden tehtävänä oli hyökätä Suomeen Suomen kansanarmeijan upseereina ja puna-armeijan tuella.

Tarton rauhansopimus kielsi etappitoiminnan toisen sopimuspuolen alueella. Neuvostoliitto rikkoi Tarton rauhansopimusta jatketusti ja törkeästi lähettämällä Suomeen 19 vuoden ajan suomalaisia punaupseereita, SKP:n Neuvosto-Suomi -asiamiehiä ja vakoojia.

Neuvostoliitto pyrki estämään Suomen laivasto-ohjelman toteuttamisen lahjoittamalla 3 miljoonaa markkaa Suomen kommunistien lakkokassaan. Satamalakko ja telakkalakko.

Tuure Lehénin kapinaopas "Voiton tie" julkaistiin vuonna 1928. "Työläis- ja talonpoikaissoturien nouseminen upseereitaan vastaan ja liittyminen maahan hyökkäävään Punaiseen Armeijaan". Kansan arkisto, SKP:n kokoelma, mikrofilmirulla 13: "Kutsuntoihin ja armeijaan menevien poliittinen valmennustyö". Sen vuoksi noin 100 000 vasemmistolaista asevelvollista luokiteltiin kutsunnoissa "kruununraakeiksi", jotka koulutettiin välirauhan aikana jatkosotaa varten. 1920-luvulla ja 1930-luvulla Suomen kasarmeilla levitettiin kädestä käteen illegaalia Punasotilas-lehteä.

SKP:n keskuskomitea julisti täysitunnossaan huhtikuussa 1929, että Suomen porvaristo oli hylkäämässä parlamentarismin ja siirtyisi ennen pitkää fasistiseen diktatuuriin "luokkasopuiluun langenneiden" sosialifasistien (SDP) suosiollisella myötävaikutuksella yhtyäkseen Englannin finanssikapitaalin rahoittamaan ristiretkeen Neuvostoliiton tuhoamiseksi. Juha Siltala: "Tilanneanalyysiin sisältyvä ennustus pitikin melko hyvin paikkansa, koska SKP itse otti huolehtiakseen sen toteuttamisesta. Puolue tuli näytelleeksi väistämättömäksi katsomassaan "fastistisoitumisprosessissa" reaktorikiihdyttimen osaa. Keskuskomitea päätti nostattaa kansanjoukot liikehtimään "fasismia ja sodanvaaraa" vastaan. SKP:n keskuskomitea täydensi toimintaohjeita ja käski muuttaa lakot ja mielenosoitukset katumellakoiksi, taisteluksi viranomaisia ja "fasisteja" vastaan; kommunistien voimannäytösten tuli saada suoranaisen vallankumouksellisen joukkopainostuksen luonne."

Samaan aikaan järjestäytynyt yhteiskunta oli ryhmittymässä vastaiskuun. Juha Siltala toteaa väitöskirjassaan, että kommunistien avoin (ja provokatiivinen) toiminta ärsytti vastapuolta suunnattomasti paljon enemmän kuin kommunistien todellinen voima.

Juha Siltalan väitöskirja, s. 51: "SKP:n virein verso nuorisoliike ulotti vuoden 1920 kuluessa Kominternin VI kongressin suosittaman näyttävän toiminnan myös "valkoisen Suomen" ydinalueelle, Etelä-Pohjanmaalle, syvästi uskonnollisille herännäisseuduille, jääkäriliikkkeen tyyssijaan ja lakonmurtajien värväysalueille ja pilkkasi "Valkoisen Suomen" perusarvoja: vapaussotaa, itsenäisyyttä ja - kaiketi Neuvostoliitossa juuri tuolloin käynnistettyä kirkonvastaista kampanjaa heijastaen - "uskonnollista pimitystä".

Juha Siltalan väitoskirja, s. 52: "(Lapuan seurantalon) sali oli somistettu provosoivasti. Seinällä kannusti räiskyvä iskulause suomalaisia punaisen lipun alle ja näyttämörakennelmat havainnollistivat varsin yksiselitteisesti papeille kaavailtua kohtaloa. Kun avajaissanat oli lausuttu ja kuoro oli alkanut Mannerheimia ivaavan Finlandia-parodian, koulupojat heittävät näyttämölle hajupommeja". Seuraavana päivänä seurantalolle kokoontumista yrittäneet kommunistinuoret muilutettiin junaan ja revityt punapaidat ja neuvostokokardit jäivät seurantalon lattialle.

Siitä räjähti käyntiin Lapuanliike ja myös SDP kannatti valtiopetos-SKP:n julkisen toiminnan kieltämistä Suomessa.

[Veikko I Palvo]

Rajan takana perustettu SKP painatti vuonna 1919 Tukholmassa kirjasen "Suomen työväki kommunistiseen puolueeseen", jota salakuljetettiin Suomeen. SKP:n 12
kohdan ohjelma. Ote sisältää ajatuksen Suomen kuulumisesta Neuvosto-Venäjän poliittiseen reviiriin vanhan Venäjän maakuntien tapaan samalla kun neuvostovaltaa oltiin saattamassa vanhan Venäjän rajoille - siinä tosin onnistumatta."

Tsaari-Venäjä, N-Venäjä, Neuvostoliitto ja Nyky-Venäjä näyttävät aina olleen omalla kannallaan Euroopan ja Aasian välimaastossa, kuulumatta kumpaankaan.

YYA-aikana Kremlissä pidettiin Suomea miltei liittolaisena ja NATOssa Suomea pidettiin miltei Varsovan liiton ulkojäsenenä Suomen yrittäessä väittää olevansa puolueeton.
Telaketjupasifismia näyttäisi esiintyvän edelleenkin?

Monet NATO-jäsenyyteen kielteisesti suhtautuvat näyttäisivät lähtevän siitä, että on paras tehdä Venäjän tahdon mukaisesti?
NATO-vastustajien
mielestä yya-aikanakin oltiin ilmeisestikin puolueettomia, eikä Suomi kuulunut minkään valtion etupiiriin. Mutta NATOon liityttäessä siirryttäisiin ilmeisestikin oletetusta puolueettomuudesta Lännen etupiiriin.
Olisikohan kyse jälkisuomettuneisuudesta?

Veikko Palvo

[Klaus Lindgren]

Samaan aikaan järjestäytynyt yhteiskunta oli ryhmittymässä vastaiskuun. Juha Siltala toteaa väitöskirjassaan, että kommunistien avoin (ja provokatiivinen) toiminta ärsytti vastapuolta suunnattomasti paljon enemmän kuin kommunistien todellinen voima.

Anttilalta on tainnut unohtua yksi asia: Lapuan liikkeen aikoihin SKP oli käytännössä lyöty, eikä pystynyt muuhun kuin suuriin sanoihin. Eipä tuossa muuten sen kummempaa huomauttelemista olisi, mutta Anttila on esittänyt nämä samat asiat aikaisemminkin tällä palstalla, ja Juha Siltala on itse korjannut Anttilan harhaanjohtavat kuvaukset Siltalan tutkimuksesta, näin: viewtopic.php?f=10&t=4353&p=24600#p24600

Joten Jaakko Anttila, olet jo kertaalleen nämä asiat esittänyt ja ne on jo kertaalleen kumottu. Joten antaisitko olla? Kiitos.