Sivu 1/42

Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 11:08
Kirjoittaja Tapio Onnela
Kiinnostavan ja tärkeän dokumenttisarjan "Suomi on ruotsalainen"
ensimmäinen jakso identiteetti on katsottavissa myös Ylen Areenalla.

"Monet suomalaisen identiteetin symboleista ovat peräisin ajalta, jolloin kuuluimme Ruotsiin. Onko esimerkiksi Suomen leijona sittenkin ruotsalainen? Mukana mm. kirjailija Miika Nousiainen."
http://areena.yle.fi/tv/1765056

*****
Millainen Suomi olisi ilman Ruotsia? Olisiko Suomea olemassa ilman Ruotsia?

Olipa kyse uskonnosta, kevyestä musiikista tai ruoka- ja rakennuskulttuurista, kaikkialla Suomessa on nähtävissä ruotsalaisuuden ja pitkän yhteisen historian vaikutus.

Kymmenosainen Suomi on ruotsalainen -sarjassa tutkitaan, minne yhteiset juuremme ulottuvat, ja kuinka ne tänä päivänä nousevat esiin.

Sarja liittyy Ylen kevään Ruotsalainen Suomi -kokonaisuuteen, johon kuuluvat myös TV1:n draamasarja Missä kuljimme kerran sekä Yle Teemalla nähtävä kotimainen historiasarja Kuninkaittemme jäljillä.


Lainasanoja ja lihapullia

Sarjan aikana selviää muun muassa, että Suomen kielessä on ainakin 4000 ruotsista peräisin olevaa lainasanaa. Entä kuinka suomalaisia lihapullat oikeastaan ovat?

Suomen vaakunan leijona esiintyy ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan hautamuistomerkissä, joka on Uppsalan tuomiokirkossa.

Ohjelman juontaa tietokirjailija-kolumnisti Juhani Seppänen.

Asiantuntijoina toimivat muun muassa historioitsijat Markku Kuisma ja Panu Pulma, kirjailija Miika Nousiainen sekä lukuisat muut Suomen ja Ruotsin yhteisiä vaiheita tutkineet asiantuntijat.
Tuotanto: Intervisio Oy.

Osa 1 Identiteetti

Monet suomalaisen identiteetin symboleista ovat peräisin ajalta, jolloin kuuluimme Ruotsiin. Onko esimerkiksi Suomen leijona sittenkin ruotsalainen? Mukana mm. kirjailija Miika Nousiainen.


Osa 2 Historia

Suomi oli osa Ruotsia n. 700 vuoden ajan ja pitkään yhteiseen historiaan liittyy paljon harhaluuloja ja väärinkäsityksiä. Mukana mm. historioitsija Teemu Keskisarja.

"Älkäämme olko kiitollisia Ruotsille mistään, koska Ruotsi ei ole hyvää hyvyyttään meitä koskaan auttanut, ei edes talvisodassa. Aina Ruotsilla on ollut jokin omakohtainenkin syy auttaa Suomea", Keskisarja sanoo.


Osa 3 Kristinusko

Valtaosa Suomesta tuli läntisen kirkon vaikutuspiiriin ruotsalaisten toimesta ja nämä vaikutukset, näkyvät yhä kulttuurissamme. Mukana mm. tutkija Christer Kuvaja.


Osa 4 Talous

Riistikö Ruotsi nykyisen Suomen aluetta yhteisen valtakunnan aikana? Ja millä tavoin Ruotsi on vaikuttanut Suomen talouselämään? Mukana mm. tutkija Markku Kuisma.


Osa 5 Kieli ja koulu

Suomen kielessä on ainakin 4000 ruotsalaista alkuperää olevaa sanaa. Ruotsin vallan aikana luotiin myös pohja suomalaiselle kansansivistykselle ja koulutukselle. Mukana tutkija Kaisa Häkkinen.


Osa 6 Laki ja demokratia

Suomalaisen demokratian juuret ovat syvällä Ruotsin ajassa: Suomalaisilla oli oikeus osallistua Ruotsin kuninkaanvaaleihin jo Moran kivillä. Mukana mm. historioitsija Teemu Keskisarja.


Osa 7 Hyvinvointiyhteiskunta

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan monet keskeiset ainekset ovat peräisin Ruotsin ajalta. Tässä jaksossa selvitetään, miten Kustaa Vaasa liittyy yhteiskuntamallin perusteisiin.


Osa 8 Ruoka ja juoma

Kuinka suomalaista ruokaa ovat lihapullat tai graavi kala? Miksi Suomessa ei ole etnisten ravintoloiden joukossa ainuttakaan ruotsalaista ravintolaa? Mukana kokit Jyrki Sukula ja Hans Välimäki.

Osa 9 Miltä Suomi näyttää?

Ruotsin vaikutus suomalaiseen visuaaliseen kulttuuriin on suuri, kirkkoarkkitehtuurista ja kartanoista aina vaatteisiin asti. Mukana näyttelijä Maria Sid ja muotiasiantuntija Leena Sarvi.

Osa 10 Ruotsi-trauma ja tulevaisuus

Miksi ruotsalaiset voivat kannustaa jääkiekossa Suomea, mutta suomalaisille Ruotsin tappio kenelle tahansa on melkein kuin Suomen voitto? Mukana kirjailija Miika Nousiainen.

*****
Sarjan muut jaksot esitetään seuraavasti:
2/10 Suomi on ruotsalainen: 20.01.2013 Su 20.1. klo 18.45 Ti 19.2. klo 23.59 28 min
3/10 Suomi on ruotsalainen: 27.01.2013 Su 27.1. klo 18.45 Ti 26.2. klo 23.59 28 min
4/10 Suomi on ruotsalainen: 03.02.2013 Su 3.2. klo 18.45 Ti 5.3. klo 23.59 28 min
5/10 Suomi on ruotsalainen: 10.02.2013 Su 10.2. klo 18.45 Ti 12.3. klo 23.59 28 min
6/10 Suomi on ruotsalainen: 17.02.2013 Su 17.2. klo 18.45 Ti 19.3. klo 23.59 28 min

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 11:32
Kirjoittaja nylander
Katsoin ohjelman avausjakson sunnuntaina tv:stä. Minunkin mielestäni harvinaisen kiinnostava, hyvin tehty ja nationalistisia projektioita purkava ohjelma. Ilmankos jo tänään joku "isänmaallinen" henkilö hyökkäsi lehdessä kiivaasti tätä ohjelmaa vastaan, jossa hänen mukaansa "jälleen tehtiin valheellista propagandaa ja nähtiin Suomen alistaminen [?] myönteisenä".

Nähdyn jakson parasta antia olivat mielestäni nyky-Ruotsin historiantutkimuksen kirkkaimpiin tähtiin kuuluvan Lundin professorin Dick Harrisonin puheenvuorot, jotka kylläkin oli leikattu ohjelmaan ohikiitävän lyhyiksi. Dick Harrison on tullut tunnetuksi mm. paraikaa valmistumassa olevan mahtavan Sveriges historia -teossarjan päätoimittajana.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 13:10
Kirjoittaja Vetehinen
nylander kirjoitti:Katsoin ohjelman avausjakson sunnuntaina tv:stä. Minunkin mielestäni harvinaisen kiinnostava, hyvin tehty ja nationalistisia projektioita purkava ohjelma. Ilmankos jo tänään joku "isänmaallinen" henkilö hyökkäsi lehdessä kiivaasti tätä ohjelmaa vastaan, jossa hänen mukaansa "jälleen tehtiin valheellista propagandaa ja nähtiin Suomen alistaminen [?] myönteisenä".
Tämän ketjun vieressä on moderaattori Tapio Onnelan aloittama päivänpoliittinen keskustelu, jossa Onnela pyrkii osoittamaan, ettei ole mitään ruotsalaista kulttuuria.
nylander kirjoitti:Nähdyn jakson parasta antia olivat mielestäni nyky-Ruotsin historiantutkimuksen kirkkaimpiin tähtiin kuuluvan Lundin professorin Dick Harrisonin puheenvuorot, jotka kylläkin oli leikattu ohjelmaan ohikiitävän lyhyiksi. Dick Harrison on tullut tunnetuksi mm. paraikaa valmistumassa olevan mahtavan Sveriges historia -teossarjan päätoimittajana.
Dick Harrison on myös tuttu suomenruotsalaisen ajatuspajan Magman kolumnistina.

Tässä ote hänen vaikeista kokemuksistaan Vantaalla artikkelissa, jonka otsikko on Populistisk historieförfalskning.

"Varpå min fru och jag sätter oss på en restaurang på flygplatsen i Helsingfors och beställer var sin rätt (på svenska). Kyparen talar engelska till mig. Även menyn är på engelska (och finska). När vi därefter handlar i en av flygplatsens affärer är expediten lika oförmögen att tala svenska. Det vill säga: hon förstår bevisligen vad jag säger, och hon har säkert läst svenska i skolan, men hon väljer ändå att anlägga en engelskspråkig fasad.

Varför? För att låta svensken veta sin plats?"

http://www.magma.fi/dick-harrison/popul ... rfalskning

"Åter till frågan: vad är det som är så skrämmande med att vara tvåspråkig? Vad är det som gör att man inte bejakar den gåva som historien har gett Finland, det vill säga att varje skolbarn får möjlighet till dubbel lingvistisk kompetens?"

Harrisonin "käsitys" on, että jokaisella suomalaisella lapsella on kaksikielisyyden lahja. Suomalainen lapsikin tietää, ettei ruotsi ihan joululahjana tule. Siksi sitä kutsutaan pakkoruotsiksi.

Nyky-Ruotsin historiantutkimuksen kirkkaimpiin tähtiin luettu Harrison häviää suomalaiselle pikkulapselle.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 13:17
Kirjoittaja Vetehinen
Onko esimerkiksi Suomen leijona sittenkin ruotsalainen?
Vai minkä maalainen se voisi olla?

Nimittäin näin Suomen vaakunan kaltaisen vaakunan Berliinissä valtiopäivätalon etuoven oikealla puolella olevassa pylväässä.

Olen yrittänyt selvittää mistä on kysymys. Turhaan. Tietääkö joku?

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 13:58
Kirjoittaja Niitä sun näitä
Tapio Onnela kirjoitti:Sarja liittyy Ylen kevään Ruotsalainen Suomi -kokonaisuuteen, johon kuuluvat myös TV1:n draamasarja Missä kuljimme kerran sekä Yle Teemalla nähtävä kotimainen historiasarja Kuninkaittemme jäljillä.
Jännityksellä odotamme sitä päivää, jolloin meille avoimesti kerrotaan kaiken tämän Ruotsi -vyörytyksen todelliset rahoittajat. YLE näitä sarjoja on tuskin kokonaan rahoittanut lupamaksurahoilla. "Lupamaksu-vero" lienee nykyinen rahastuskäytäntö, joka ei siis salli kansalaisten valinnavapautta siinäkään asiassa.

Miksi näiden sarjojen rahoittajat pidetään piilossa? YLEhän toki myy valtakunnallisille kanavilleen ohjelma-aikaa, jos vain pannaan rahaa riittävästi tiskiin. Tästä esimerkkinä vaikkapa FST 5:n aamuohjelma. Sen rahoittajat toki tiedetään.

Tämä kartta varmaan todistaa jotain tuon sarjan väittämiä siitä "Suomalaisesta Ruotsista" :

http://www.lib.utexas.edu/maps/historic ... pe_912.jpg

---

Pannaanpas tähänkin sarjaan linkki:

Kuninkaittemme jäljillä 1/10

http://yle.fi/ohjelmat/1853465

Osa 1/10. Keskiajalla Ruotsi laajeni itään. Sarjan ensimmäisessä osassa seurataan vanhojen legendojen kertomuksia kolmesta ristiretkestä Suomeen ja nähdään mitä tarinoista tänään on jäljellä.
Saapa nähdä montako suomalaista kuningasta löytyy... :lol:

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 14:46
Kirjoittaja Vetehinen
Niitä sun näitä kirjoitti:Miksi näiden sarjojen rahoittajat pidetään piilossa? YLEhän toki myy valtakunnallisille kanavilleen ohjelma-aikaa, jos vain pannaan rahaa riittävästi tiskiin. Tästä esimerkkinä vaikkapa FST 5:n aamuohjelma. Sen rahoittajat toki tiedetään.
Suomen Kuvalehti kirjoitti rahoittajiksi:

Svenska kulturfonden
Kirkon mediasäätiö
Åbo Akademi
Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto

Svenska kulturfonden
Svenska kulturfondenin tehtävänä on tukea ruotsinkielistä kulttuuria ja koulutusta, ruotsin kieltä ja suomenruotsalaista toimintaa Suomessa.

Kirkon mediasäätiö
Säätiön tarkoituksena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoperustalta lähtien tukea ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä, levittämistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa. Säännöissä mainituilla ohjelmilla tarkoitetaan eri medioihin suunnattuja mediatuotteita.

Åbo Akademi
Åbo Akademi är idag ett medelstort, mångvetenskapligt och svenskspråkigt universitet som firar sin grundläggning år 1918. Den första akademin i Åbo grundades år 1640. Den återuppståndna akademin präglades av förebilden från den svenska tiden och skulle stärka den svenska kulturen i Finland.

Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto
Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston tarkoituksena on edistää Suomen ja Ruotsin välisiä kulttuurisuhteita tukemalla pyrkimyksiä lisätä toisen maan kulttuurin, elinkeinoelämän ja kansan tuntemusta sekä maiden välisten yhteyksien vahvistamista.



Kuvauksista saa osviittaa rahoituksen motiiveihin.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 14:52
Kirjoittaja skrjabin
Tähänastisten kommenttien perusteella vaikuttaa hyvin tarpeelliselta ohjelmalta. :lol:

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 15:09
Kirjoittaja Niitä sun näitä
Vetehinen kirjoitti:Suomen Kuvalehti kirjoitti rahoittajiksi
Voitko kertoa vielä (SK) lehden numeron, niin säästyy etsimisen vaiva.
Vaiko oliko juttu nettiversiossa?

Kiitos.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 15:11
Kirjoittaja Vetehinen
Niitä sun näitä kirjoitti:
Vetehinen kirjoitti:Suomen Kuvalehti kirjoitti rahoittajiksi
Voitko kertoa vielä (SK) lehden numeron, niin säästyy etsimisen vaiva.
Vaiko oliko juttu nettiversiossa?

Kiitos.
Numeron 2 /2013 TV-maailma sivu 9.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 15:13
Kirjoittaja JariL
Rahoittajat on mainittu ohjelmasarjan lopun teksteissä, joissa listataan myös käytetyt asiantuntijat, ohjaaja jne. Ei niitä lehdistä tarvitse lähteä etsimään.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 15:19
Kirjoittaja Vetehinen
Aika mielenkiintoista että Onnelan avaamassa päivänpoliittisessa monikulttuurisuusketjussa ruotsalaisilla ei ole mitään alkuperäistä omaa ja tässä ketjussa käsitellään tv-ohjelmaa, jossa meidät suomalaiset nimitetään ruotsalaisiksi ja jonka rahoittajista ainakin osa rinnastuu sverigedemokraattien tapaisiksi.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 15:47
Kirjoittaja Niitä sun näitä
JariL kirjoitti:Rahoittajat on mainittu ohjelmasarjan lopun teksteissä, joissa listataan myös käytetyt asiantuntijat, ohjaaja jne. Ei niitä lehdistä tarvitse lähteä etsimään.

Kuninkaittemme jäljillä 1/10
Osa 1/10. Keskiajalla Ruotsi laajeni itään. Sarjan ensimmäisessä osassa seurataan vanhojen legendojen kertomuksia kolmesta ristiretkestä Suomeen ja nähdään mitä tarinoista tänään on jäljellä
http://yle.fi/ohjelmat/1853465

58.15 min kohdassa kerrotaan rahoittajat tällekin sarjalle:

"Ohjelmasarjaa ovat tukeneet:"

Föreningen Konstsamfundet
Svenska Folkskolansvänner
Svenska Kulturfonden


Summat vaan puuttuu. Noista säätiöistä vain yhdellä on miljardiomaisuus, josta voi rahoittaa millaisen "sinikeltaisen turauksen" tahansa tai ostaa TV:n aamuohjelman.

Kyseessä on siis Suomen ruotsalaista "valistusta" näinä ankeina kielipoliittisina aikoina, jolloin pääministerikin jo joutuu selittelemään mm. miksi ei tottele puoluekokouksen äänestyspäätöksiä!

Joensuussa vierailleen pääministeri Jyrki Kataisen mukaan pakkoruotsi säilyy

http://yle.fi/uutiset/pakkoruotsilla_me ... in/6451031

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 15:53
Kirjoittaja Vetehinen
Niitä sun näitä kirjoitti: 58.15 min kohdassa kerrotaan rahoittajat tällekin sarjalle:

"Ohjelmasarjaa ovat tukeneet:"

Föreningen Konstsamfundet
Svenska Folkskolansvänner
Svenska Kulturfonden
Nuo ovat kai jokainen rkp:n hallinnoimia säätiöitä. Suomen Kuvalehdessä on eri nimiä.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 16:06
Kirjoittaja Niitä sun näitä
Vetehinen kirjoitti:Nuo ovat kai jokainen rkp:n hallinnoimia säätiöitä. Suomen Kuvalehdessä on eri nimiä.
Nuo on siis Kuninkaittemme jäljillä (1/10) -sarjan rahoittajat.

Suomen ruotsalainen säätiöraha on niin ovelasti sijoitettuna, että KePulaistenkin pitäisi ottaa niiltä edes vähän mallia, niin eivät aina olisi käräjillä!

Föreningen Konstsamfundet
Svenska Folkskolansvänner
Svenska Kulturfonden



Konstsamfundet

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstsamfundet

Föreningen Konstsamfundet yhdistyksen keskeinen perustaja oli vuorineuvos Amos Anderson, joka myös määräsi testamentissaan yhdistyksen ainoaksi perijäkseen. Yhdistyksen toimintaan kuuluu Suomen ruotsinkielisen kulttuurin eri alueiden tukeminen ja edistäminen.


Svenska Kulturfonden

http://fi.wikipedia.org/wiki/Svenska_kulturfonden

Svenska kulturfonden, siihen kuuluu yli 400 säätiötä. Svenska kulturfondenin omistaja on Svenska litteratursällskapet i Finland.


Svenska litteratursällskapet i Finland

http://fi.wikipedia.org/wiki/Svenska_li ... _i_Finland

Seuralla on noin puolentoista miljardin euron omaisuus (vuoden 2008 alussa), ja se on monen suomalaisen pörssiyhtiön suurimpia osakkeenomistajia


Svenska Folkskolansvänner

Tämä järjestö perustelee ruotsinkielisiä kouluja ympäri Suomen ja "kulkee käsi pitkällä tai -käsi edellisten taskussa" saadakseen rahaa. Perustettuaan uuden, erillisen, koulun vaikkapa vain 5 oppilasta varten, se rahoittaa toimintaa vuoden pari ja jättää sitten kustannukset kunnan tai yhteiskunnan piikkiin vaatien koulujen jatkamista "hamaan taivaan tappiin saakka". Mukana lähinnä hämäyksen vuoksi.

Re: Suomi on ruotsalainen

Lähetetty: 17.01.13 16:07
Kirjoittaja Tapio Onnela
Niitä sun näitä kirjoitti: Kyseessä on siis Suomen ruotsalaista "valistusta" näinä ankeina kielipoliittisina aikoina, jolloin pääministerikin jo joutuu selittelemään mm. miksi ei tottele puoluekokouksen äänestyspäätöksiä!
Löytyisikö sinulta kommenttia myös itse ohjelman sisältöön liittyen?