V Palvo kirjoitti:1939 syksyllä sisäministeri Kekkonen jätti NL:n vastaisen rajan siviiliasukkaat kuitenkin lähes täysin evakuoimatta.
Veikko Palvo
Veikko Vennamon jauhamaa propagandaa.
Sisäministeri Kekkonen havahtui syyskuun 1939 puolivälissä toteamaan, ettei Kannaksen väestön evakuointisuunnitelmaa ole olemassakaan. Viipurin läänin maaherra Manner sai sisäasiainministeriöstä 21.syyskuuta 1939 sähkeitse määräyksen, että hänen pitää lähettää evakuointisuunnitelma seuraavan päivän kuluessa ministeriöön. Manner totesi, että se mitä hän voi tehdä, on jo tehty. Hänelle ei ole kuitenkaan ollut ilmoitettu evakuoitavien sijoituspaikkakuntia eikä hänellä ollut kuljetusvälineitä, mikä sisäasiainministeriönkin pitäisi tietää. Tämä on suora lainaus silloisen itäisen sotilasläänin komentajan, kenraaliluutnantti Harald Öhquistin päiväkirjasta.
Valkeni sitten usvainen hämärä aamu marraskuun 30. päivänä 1939. Paikallinen valtion viranomainen oli virkahuoneessaan kello 9 tienoilla, kun puhelin soi ja kirkonky1än osuuskaupanjohtaja T. Klemetti pyysi puhelimessa matkustuslupaa vaimolleen ja 1apsilleen Keski-Suomeen. Kun viranomainen ihmetteli matkaa tietäen, että mainitut perheen jäsenet olivat vasta äskettäin palanneet evakkomatkaltaan, niin kysyi johtaja Klemetti "ettekö tiedä, että rajalla jo tapellaan aamusta alkaen".
Tämän jälkeen tilanne selveni pian, kun pataljoonasta soitti vääpeli ja ilmoitti, että autokolonna on tulossa 40 auton vahvuisena noutamaan pois siviiliväkeä.
Evakuointimääräyksissä oli kuitenkin teroitettu, että ei ollut lupa panna evakuointia rullaamaan ennen kuin virallinen ja tarkistettu ilmoitus siitä lääninhallituksesta saapuu ja sen vuoksi oli odotettava. Myös oli selitetty, että hermosotaa rajakahakoiden muodossa saattaa ilmetä eikä sen ole annettava vaikuttaa asioiden kulkuun.
Niistä tiedoista, joita puoleen päivään mennessä saatiin, ei kuitenkaan voinut varmuudella päätellä, onko kyseessä rajakahakka vai laaja maahyökkäys. Tämän vuoksi odotettiin ja valmisteltiin evakuointimääräysten liikkeelle lähetystä, jos sellainen käsky tulisi.
Tiedonkulussa oli vaikeuksia
Lääninhallituksesta ei suoraan saatu mitään tietoa eikä sinne paikallinen viranomainen päässyt, kun yrittäessä tuli päälle ns. komentajapuhelu, joka katkaisi siviilivirkapuhelun. Vasta kello 13:n tienoilla välitti Sortavalasta joku karjan evakuointia suunnitellut agronomi lääninhallituksen käskyn tyhjentää pitäjän itäpuoli siten, etta Uuksun joki on rajana. Tämän mukaan vastaaville kylille annettiin viipymättä evakuointimääräys.
Kello 14 alkoi konekiväärin kaukaista ammuntaa kuulua kirkonkylään ja sen ohi oli aamusta alkaen tullut hevosilla perheitä Palojärven, Orusjärven ja Varpaselän kylistä. Oli sellaisiakin, joitten päällä ei ollut kuin alusvaatteita.
Autokolonna saapui ja siitä lähti vaunuja hakemaan ihmisiä Lunkulasta, Räimälästä, Karkusta, Orusjärveltä, ja Koverosta. Räimälän silta oli räjäytetty kello 14 tienoilla eikä sinne enää päässyt, samoin oli räjäytyksen vuoksi Orusjärvelle pääsy lopussa. Näin ollen jäivät tietojen mukaan Orusjärven, Varpaselän kylien ja puolet Räimälän kylän karjaa suoraan vihollisen käsiin.
Autokolonna pääsi ajamaan ihmisiä kello 20 tienoilla ja ajo Uuksun asemalle tapahtui suuremrnitta häiriöittä seuraavaan aamuun saakka. Järjestyksen valvomista varten siirtyi osa siviiliviranomaisia kello 2 aamuyöllä 1. joulukuuta 1939 Uuksulle valvomaan juniin lastausta.
Samana päivänä ajoi eräs evakuointijuna Impilahdella jollakin ylikäytävällä siirtokarjalaumaan ja suistui kiskoilta ja katkaisi ainakin 20 tunniksi liikenteen Uuksulle ja Pitkärantaan. Aamusta kello 6 tienoilta lähtien oli liikenteen välittäminen vaikeutunut tieosalla Tulemajoki - Uuksu, koska puolustusvoimien eri yksikköjen kuormastot alkoivat vetäytyä länteen päin.
Tulemajoen kylä sytytettiin tuleen kello 11 tienoilla, jolloin viimeiset siviiliviranomaiset poistuivat ja Karkkuun tunkeutunut vihollinen oli Miinalan kylän laidoille saapumassa alkaen tykistöllä häiritä liikennettä Tuleman ja Kirkkojoen valillä. Vihollinen oli kiertänyt miinoitusalueet siten, että ratsuväki ja tankit Alhon niittyjen kohdalla ajoivat veteen ja kiersivät kahlaten esteitten ympäri, joten uhka kirkonkylää vastaan ensiksi kohdistui Miinalan taholta. Myös Koveron kylän kohdalle Tulemajoen itärannalle oli ilmestynyt näihin aikoihin ensimmäisiä vihollisen osastoja.
Ristiriitoja viranomaisten välillä
Siviiliviranomaisten yhteydet Viipurin lääninhallitukseen olivat olleet poikki. Sen vuoksi kun sotilasviranomaiset keskusteluissa vakavasti toivoivat myös pitäjän länsiosan tyhjennystä, niin neuvoteltiin UuksuIla korkeimpana päällikkönä silloin toimineen eversti Järvisen kanssa. Hän oli myös sitä mieltä, että pitäjän loppuosa oli pikimmin tyhjennettävä. Tällaisen määräyksen sitten antoi paikallinen siviiliviranomainen.
Määräys ei miellyttänyt Uuksun asemalle ja sieltä sitten Pitkärantaan siirtynyttä sotilasevakuointielintä, joka ottamatta tullessaan yhteyttä siviiliviranomaisiin selitti kaiken vallan tyhjennyksissä kuuluvan heille.
Heidän tietojensa mukaan olisi pitäjän puoliskon tyhjentäminen vielä lykättävä 2. joulukuuta 1939 laskien kahdella vuorokaudella. Ristiriita seuraavana päivänä meni niin pitkäIle, että kyseinen sotilasevakuointielin uhkasi vangita paikalliset siviiliviranomaiset.
Tilanne muuttui kuitenkin äkkiä, kun yöllä 2.-3. joulukuuta tuli käsky, että Pitkärantakin on tyhjennetävä kuuden tunnin sisällä. Tämä johtui siitä, että vihollisen tankit olivat päässeet Käsnäselän tiellä tunkeutumaan Uuksujoen yli. Tämän seikan johdosta ja kyseisen elimen saatua ohjeita esimiehiltään, se ei enää puuttunut siviiliviranomaisten tehtäviin, joita se olosuhteita tuntemattomana tuskin olisi pystynyt hallitsemaankaan edes välttävällä tavalla.
Tapahtumat kehittyivät tämän jälkeen nopeasti. Mantsinsaarelaiset siirrettiin pikkulaivoilla, mm. Laivuri Simo Sorsan Sukkelalla, suoraan saaren pohjoispäästä Pitkärantaan. Öisin valaisivat pitäjän taivasta palavien kylien leimut sekä aika ajoittain Mantsin patterien tykkien suuleiskat. Näissä oloissa puolustusvoimamme luopuivat Salmista 4. joulukuuta 1939. Vauraan ja rauhallisen pitäjän olemassaolo oli siinä muodossa päättynyt.
Suurin osa lähti vapaaehtoisesti
Edellä kosketelluista väestönsiirroista on huomattava, että lokakuussa 1939 tapahtunut rajakylien tyhjentäminen oli pakollinen toimenpide kaikille asukkaille, mutta sodan sytyttyä tapahtunut evakuointi oli vapaaehtoinen. Näin ollen suuri osa asukkaista lähti vapaaehtoisesti pitäjästä, sillä käytännöllisesti katsoen oli hengenvaarallista jäädä taistelujen vuoksi paikoilleen jo siitäkin syystä, että asuinrakennukset melkein poikkeuksetta poltettiin omien joukkojen toimesta tarkoituksena vaikeuttaa mahdollisimman suuressa määrin päälle tunkeutuvan vihollisen majoittumista ja huoltoa.
Perästä päin sitten todettiin, että Karkun kylään sairaustapauksen ja vihollisen äkillisen saapumisen vuoksi jäi eräs vanha ukko karjapaimeneksi ja Juho Kauppinen perheineen, Tulemajoen kylään kreikkalaiskatolisen kirkon suntio Jokio ja maalari Aleksander Saavalainen Kirkkojoelle sekä mahdollisesti jokin muukin henkilö, jonka nimi on jo unohtunut, muttei omasta halustaan muita kuin kaksi näistä henkilöistä.
Nämä Salmiin tahdostaan tai tahtomattaan jääneet olivat vihollisen toimesta saaneet jonkun aikaa olla paikoillaan, mutta heidät oli siirretty sittemmin rajan taakse Aunukseen, jossa olivat eräässä pikkukylässä 12 km Pyhäjärven eteläpuolella -luultavasti Santamalan luostarikylässä. Täällä oli heidän johtajanaan ollut hyrsyläläinen kansakoulun opettaja Matti Pajunen tuon varmaankin raskaan ajan.
Tämän yhteenvedon Salmin evakuoimisesta on laatinut Salmin nimismiehenä vuosina 1934-39 toiminut Mauri Evert Terho. Teksti on kirjoitettu n. vuonna 1950.
