Niitä sun näitä
Posts: 565
Joined: 20.12.11 00:11

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 00:47

Tapio Onnela wrote:Tässä maasedulla asuvan luontoharrastajan ja metsästäjän Esa Hankosen näkemyksiä susista. Mukana on myös kiinnostavaa historiallista analyysiä. Loput kirjoituksesta voi lukea Esa Hankosen 24.2. 2013 ilmestyneestä blogikirjoituksesta Suden apokalypsi
Lähetin uutisen Puumalan seurakuntaan tiedustellakseni löytyykö ehkä kirkonkirjoista todistusvoimaa uutiselle. Sain vastauksen, tällaista ei ole tapahtunut Puumalassa. Valheelliselta tiedonvälitykseltä välttyäkseen yhdistysten olisi ehkä kannattanut tarkistaa ensiksi uutisen totuusarvo, mutta toisaalta faktojen tarkastamatta jättäminen kuvaa osuvasti yhdistysten suhdetta tietoon.
Nyt on ihan pakko hieman saivarrella Tapion linkkaamaa juttua: Muistiko kyseinen henkilö tarkistaa HS:n uutisen paikkanpitävyyden väitetyn kuolemantapauksen osalta myöskin väestörekisteristä?

Näin syntypakanan mieleen hiipi sellainen ihan pikkiriikkinen "porsaanreikä", että jospa uutisen kohde olisikin ollut väestöreksiterin kirjoissa, eikä siis kirkonkirjoissa. Tiettävästi uskonnonvapauslaki tms. salli tuohon aikaan sellaisenkin mahdollisuuden.

Toivottavasti nyt ei tule foobikoksi leimaamista...

Täällä on muitakin leimakirvestä ja stigmatisointia pelkääväisiä:

viewtopic.php?f=10&t=4953&start=390#p27131

viewtopic.php?f=10&t=4953&p=27041#p27041

viewtopic.php?f=10&t=4953&p=26989#p26989

Niitä sun näitä
Posts: 565
Joined: 20.12.11 00:11

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 00:59

Tapio Onnela wrote:
Niitä sun näitä wrote:Täsmentäisitkö vielä kenellä on psykoottisia oireita?
Niillä, jotka näkevät ja pelkäävät olemattamia.
Sinäkö palstan "päälimäisenä päsmärinä" alat heittelemään ihmisille diagnoosejasi?

Millähän koulutuksella ja -valtuuksilla sellaista tehnet? Eikö yhtään hävetä / iletä moinen limboilu? Näin alas ei hevin uskoisi kenenkään sortuvan, vähiten sinun, maisterismiehen.

---

http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatp.html#psykoosi

psykoosi vakava mielenhäiriö t. mielenhäiriöisen vakavien kohtausten vaihe ¶ Yleensä psykoosin ja neuroosin eroksi mainitaan se, että psykoosissa ihmisen käsitys todellisuudesta on vaikealla tavalla harhainen eli realiteettien taju on vahvasti häiriytynyt, esim. psykoosissa oleva elää omassa harhamaailmassaan.

psykoottinen psykoosissa oleva

Vetehinen
Posts: 2704
Joined: 18.06.07 23:35

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 01:12

Tapio Onnela wrote:Jos haluaa ymmärtää irrationaalista pelkoa kannattaa tutustua antiikin myytteihin
Äläs nyt. Eiköhän pidetä kuule Tapio sadut satuina ja antiikin myytit myytteinä, eikä lähdetä sellaisilla psykoottisesti selittelemään ihmisten toimintaa enää tänä päivänä. Järkeä peliin eikä mitään satuja.

Niitä sun näitä
Posts: 565
Joined: 20.12.11 00:11

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 01:22

Puhis wrote:
Niitä sun näitä wrote:
Kainuussa ilvekset on vieneet paikoin lähes kaikki kissat joistakin kylistä. Siis sellaiset kissat, joita päästetään ulos vapaaksi. Myöskin koiria on häipynyt samoilta seuduin. Samoin metsäkauriit on syöty ilveksien toimesta ja vuosien ruokintatyö on mennyt sen sileän tein ilveksien suihin.
Voi voi... Valitettavan usein metsästäjillä on kelvoton ymmärrys ekologiasta ja eläinten käyttäytymisestä. Tämä ilves-metsäkauris on taas yksi niistä tapauksista, missä metsästäjillä ei ole mitään käsitystä miten asiat luonnossa toimivat.

Kun ei ymmärrä, pelkää. Siksi liikutaan 6 mm haulit valmiina piipussa, säpsähdetään jokaista rasahdusta ja levitellään pedoista satuja netissä.

(Olen itsekin metsästäjä, ja teen vuosittain noin 100 päivää töitä maastossa. Ihan itäsuomalaisessa metsässä, jossa törmää niihin kauheisiin karhunkakkoihin)

Ilveksen pelko on jo täysin absurdia.
Itse olen tavannut lintumetsällä liikkuessani 2 eri kertaa höyryävän karhunpaskan ja silloin on melkoisen varmaa, että karhukin on aika lähellä. Olisi hölmöä olla ottamatta sellaista huomioon. Samalla alueella on mm. runsas hirvikanta, joten karhujakin liikkuu siellä ihan säännöllisesti ja vuosittain.

Ilveksiä nyt tuskin varsinaisesti pelätään, vaikka uutisten mukaan nekin on viime aikoina käyneet Suomessa jopa ihmisten päälle. Ainakin kerran ihan lähiaikoina muistan lehdessä nähneeni aihetta koskevan uutisen iltapäivälehdessä.

Lasteni koulutien varrella olen kahdesti nähnyt talvella puoliksi syödyn jäniksen raadon, lähistöllä olevine isoine tassunjälkineen, ja koirahäkin ympäriltä samoin ilveksen jälkiä muutaman kerran.

Kauriiden osalta sanottakoon, että erään Kainuulaisen kylän metsäkauriskanta, joka oli aktiivisen ruokinnan tuloksena lisääntynut noin 20 yksilön tienoolle, syötiin loppuun yhtenä talvena. Rohkeimmat ilvekset nappasivat kauriita noin 100 m päästä erään talon luona olleelta ruokintapaikalta ja useampaankin oteeseen. Raadot oli vain jäljellä. Ilveskannaksi laskettiin noin 11 yksilöä pienellä alueella kylän lähiympäristössä. Kaatolupiakin haettiin peräti 7-8:lle ilvekselle. Näin ainakin minulle kerrottiin.

Susista vielä sen verran, että kun kaikkien "häirikkösusien" on sanottu olleen sairaita, niin kukapas sen tietää, että koska sellainen rabieshullu susi osuu jonkun kohdalle?

Aika näyttää.

Puhis
Posts: 48
Joined: 19.10.10 10:56
Location: Mikkeli

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 09:39

Niitä sun näitä wrote: Kauriiden osalta sanottakoon, että erään Kainuulaisen kylän metsäkauriskanta, joka oli aktiivisen ruokinnan tuloksena lisääntynut noin 20 yksilön tienoolle, syötiin loppuun yhtenä talvena. Rohkeimmat ilvekset nappasivat kauriita noin 100 m päästä erään talon luona olleelta ruokintapaikalta ja useampaankin oteeseen. Raadot oli vain jäljellä. Ilveskannaksi laskettiin noin 11 yksilöä pienellä alueella kylän lähiympäristössä. Kaatolupiakin haettiin peräti 7-8:lle ilvekselle. Näin ainakin minulle kerrottiin.
Niinpä niin.

Pieni biologian oppitunti: Metsäkauris on täysikasvuisenakin säkäkorkeudeltaan vain noin 70 cm. Kainuun eteläosissa on vuosittain lunta noin 60 cm, Kainuun pohjois- ja itäosissa vielä enemmän. Vain idiootti kuvittelee, että 70 cm korkea hirvieläin voisi selviytyä talven 60-80 cm lumessa. Täällä tosimaailmassa metsäkauriin luontainen levinneisyys loppuu suunnilleen siinä kohtaa, missä talven lumimäärä ylittää 40 cm. Syvemmässä lumessa se ei enää pysty kunnolla liikkumaan tai hankkimaan ravintoaan. Siksi Itä-Suomessa kauriit selviävät vain ruokintapaikkojen avulla, ja sitten helppo saalis houkuttelee paikalle pari ilvestä. Näin homma toimii luonnossa. Metsäkauriin levinneisyyteen vaikuttaa vain ja ainoastaan lumen syvyys.

Metsäkauriin menestymättömyys Kainuussa ei kerro mitään "ilveksestä", mutta se kertoo paljon ihmisen eläinrääkkäystä lähentelevästä typeryydestä yrittää ylläpitää eläinkantoja niilden luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella.

Tapio Onnela
Posts: 4819
Joined: 13.09.05 12:40
Contact: Website

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 09:43

Vetehinen wrote:
Tapio Onnela wrote:Jos haluaa ymmärtää irrationaalista pelkoa kannattaa tutustua antiikin myytteihin
Äläs nyt. Eiköhän pidetä kuule Tapio sadut satuina ja antiikin myytit myytteinä, eikä lähdetä sellaisilla psykoottisesti selittelemään ihmisten toimintaa enää tänä päivänä. Järkeä peliin eikä mitään satuja.
Oliko sinulla itselläsi jokin parempi selitys irrationaalisiin susipelkoihin?

jsn
Posts: 2059
Joined: 08.02.09 19:24

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 11:19

Minusta 1877 lehtikirjoituksissa (oletan niiden olevan peräisin vanhoista sanomalehdistä) on jotakin outoa. Niihin tulisi ehkä suhtautua kriittisesti. Kyse näyttää olleen jonkinlaisesta oman aikansa joukkohysteriasta. Ihmistä lähelle tulevia susilaumoja kyllä esiintyi vielä 1800-luvulla Suomessa, mutta näissä 1877 tapauksissa jokaisessa silminnäkijöiden tai muiden toimesta kuitenkin asialla oletetaan olleen vain yksinäinen susi, joka ei ole osannut yhtään pelätä ihmistä. Jos kyse on ollut yhdestä ainoasta yksilöstä, se on ollut todella hurja.

Niitä sun näitä
Posts: 565
Joined: 20.12.11 00:11

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 13:07

Tapio Onnela wrote:Hysteria on alkanut saada tässä asiassa jo täysin psykoottisia oireita kuten nyt viimeksi tässä itsemurhatapauksessa, jossa laittomasta salametsästyksestä kiinniotettu henkilö tappoi itsensä ja jättämässään viestissä käski syyttää tästä "vihreitä ja EU:ta”.
Tämäkö se on taanut Tapion jakelemaan "diagnoosejaan?

Varmuuden vuoksi eräille selkokielinen versio tuosta näppishärötyksestä:

Tämäkö se on SAANUT Tapion jakelemaan "diagnoosejaan?

Olisit vaan rohkeasti rykäissyt Suomen Kuvalehden linkin kehään!

18.2.2013 klo 12:00

Katkera kapina: Pohjalaisten susijahti johti kohuun ja kuolemaan

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa ... -kuolemaan


15.2.2013 klo 9:00

Susikapina Keski-Pohjanmaalla: Mitä Suomi sallii laillisten vaikuttamiskeinojen ulkopuolella?


http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa ... kopuolella
Last edited by Niitä sun näitä on 26.02.13 18:13, edited 1 time in total.

Tapio Onnela
Posts: 4819
Joined: 13.09.05 12:40
Contact: Website

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 17:45

Niitä sun näitä wrote:Tämäkö se on taanut Tapion jakelemaan "diagnoosejaan?
Olisiko sinulla itse asiaan yhtään järjellistä kommenttia?

Tapio Onnela
Posts: 4819
Joined: 13.09.05 12:40
Contact: Website

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 17:58

Niitä sun näitä wrote: Nyt on ihan pakko hieman saivarrella Tapion linkkaamaa juttua: Muistiko kyseinen henkilö tarkistaa HS:n uutisen paikkanpitävyyden väitetyn kuolemantapauksen osalta myöskin väestörekisteristä?
Katos, löytyipä yksi oljenkorsi kuitenkin! Jos tosiaankin ehkäpä, jos sittenkn 1930-luvulla olisikin tapahtunut tämä "tyttösen kuolema". Tällä perusteella todellakin voidaan väittää, että viime vuosisadalla olisikin ollut yksi susikuolema Suomessa, ei tarvitsekaan mennä peräti 1800-luvulle! Huikeaa! Jäämme jännityksellä odottamaan lisätietoja tästä tapauksesta, pitäneekö se paikkaansa vai eikö?

Eihän sillä tosiaan mitään väliä olekaan, että esim lemmikoirat tappavat noin kerran viidessä vuodessa lapsen. Kunhan vain nuo kaameat susi pedot saadaan kaikki poistettua.

Niitä sun näitä
Posts: 565
Joined: 20.12.11 00:11

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 18:10

Tapio Onnela wrote:
Niitä sun näitä wrote:Tämäkö se on taanut Tapion jakelemaan "diagnoosejaan?
Olisiko sinulla itse asiaan yhtään järjellistä kommenttia?
Ja niin palstan (pää?)moderaattori SORTUI nokkimaan KIRJOITUSVIRHETTÄ!

Olet säälittävä tämän asian suhteen.

Laitetaan Tapiolle SELKOKIELELLÄ, jospa se siitä hänelle valkeneisi.
Niitä sun näitä wrote:Tämäkö se on saanut Tapion jakelemaan "diagnoosejaan?

Tapio Onnela
Posts: 4819
Joined: 13.09.05 12:40
Contact: Website

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 19:10

Niitä sun näitä wrote:Ja niin palstan (pää?)moderaattori SORTUI nokkimaan KIRJOITUSVIRHETTÄ! Olet säälittävä tämän asian suhteen.

Laitetaan Tapiolle SELKOKIELELLÄ, jospa se siitä hänelle valkeneisi.
Niitä sun näitä wrote:Tämäkö se on saanut Tapion jakelemaan "diagnoosejaan?
Pyytäisin vain kainosti edes yhtä kommenttia, joka koskisi itse asiaa, eli susia ja niiden vaarallisuutta historian näkökulmasta, näitä emme ole vielä sinulta saaneet.

Vetehinen
Posts: 2704
Joined: 18.06.07 23:35

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

26.02.13 21:20

Tapio Onnela wrote:Eihän sillä tosiaan mitään väliä olekaan, että esim lemmikoirat tappavat noin kerran viidessä vuodessa lapsen. Kunhan vain nuo kaameat susi pedot saadaan kaikki poistettua.
Haluat näköjään esittää lemmikkikoirat pelottavammiksi otuksiksi kuin sudet. Sinänsä rinnastus on kohtalainen linnunpelätin. Muodostit lemmikkikoirasta ikään kuin sutta pahemman pedon, josta saat syyn päivitellä miksi lemmikkiä ei pelätä. No, miksi lemmikkejä ei pelätä kannattaa Tapio hetkinen miettiä. Tämä kommentti vain siksi, että halusin vain kantaa korteni ketoon sivistyneemmän argumentoinnin puolesta.

Niitä sun näitä
Posts: 565
Joined: 20.12.11 00:11

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

27.02.13 02:05

Tapio Onnela wrote:Pyytäisin vain kainosti edes yhtä kommenttia, joka koskisi itse asiaa, eli susia ja niiden vaarallisuutta historian näkökulmasta, näitä emme ole vielä sinulta saaneet.
Tapio Onnela wrote:jos sittenkn 1930-luvulla olisikin tapahtunut tämä "tyttösen kuolema". Tällä perusteella todellakin voidaan väittää, että viime vuosisadalla olisikin ollut yksi susikuolema Suomessa

-

Kunhan vain nuo kaameat susi pedot saadaan kaikki poistettua.

Tarvitseeko tuohon minun enää mitään kommenttejani lisätä kun sinä näyt jo senkin puolen hoitaneen...?

Ihan asiallisesti pitää vaan kysyä, että mistä moinen kiihko kumpuaa vaikkapa nyt tällaisessa susi-asiassa? Tapio näyttää odottavan aina henkilökohtaista mielipidettä ja sitten sitä "evidenssiä" tai muuten hän heiluttellee leimakirvestä, jakelee diagnooseja, uhkailee palstalta poistamisella tai muuten vaan sensuroi tekstejä. Ei nyt tosin vielä tässä ketjussa, mutta toisaalla. Kummallisen herkkä tapa käydä kirjoittajan henkilöön kiinni. Eikö aiheet miellytä vai eikö tule oikeansorttista ja riittävän "tieteellistä hymistelyä"?

Eipä siis liene ihmekään, jos osa ottaa etäisyyttä leimautumisen takia.

viewtopic.php?f=10&t=4953&start=390#p27131

viewtopic.php?f=10&t=4953&p=27041#p27041

Niitä sun näitä
Posts: 565
Joined: 20.12.11 00:11

Re: Susi surmasi Hämeenkyrön pitäjässä 9 tai 10 lasta vuoden 1877 tietämissä

27.02.13 02:26

Puhis wrote:Täällä tosimaailmassa metsäkauriin luontainen levinneisyys loppuu suunnilleen siinä kohtaa, missä talven lumimäärä ylittää 40 cm. Syvemmässä lumessa se ei enää pysty kunnolla liikkumaan tai hankkimaan ravintoaan. Siksi Itä-Suomessa kauriit selviävät vain ruokintapaikkojen avulla, ja sitten helppo saalis houkuttelee paikalle pari ilvestä. Näin homma toimii luonnossa. Metsäkauriin levinneisyyteen vaikuttaa vain ja ainoastaan lumen syvyys.
Sinäkö minulle alat metsäkauriin elinympäristöjä opettamaan? Heh...

Näyttääpä nuo hyvin pärjäilevan Oulujoen pohjoispuolellakin ihan kymmenpäisinä laumoina.
Puhis wrote:Metsäkauriin menestymättömyys Kainuussa ei kerro mitään "ilveksestä", mutta se kertoo paljon ihmisen eläinrääkkäystä lähentelevästä typeryydestä yrittää ylläpitää eläinkantoja niilden luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella.
Noista Kainuussa näkemistäni metsäkauriista sen verran, että ensin tuli jostakin ne kauriit. Niitä oli liki 20 vuotta ja vasta ihan viime vuosina niitä ruokittiin, lähinnä heinällä parissa paikassa, koska kanta oli kasvanut luontaisesti jo melko isoksi. Jotkut suunnittelivat jopa niiden metsästämistäkin. Sitten tuli ilvekset ja kauriit hävisi yhdessä talvessa kokonaan. Samalla häipyi useita kissoja ja koiriakin ja niiden raadoista pääteltiin mikä ne tappoi. Nyt on ilveksetkin kuulemma häipyneet.

Tekstisi mukaan voisi päätellä, että on siis pelkästään hyvä, että "tosimaailmassa" loppui tuollainen "eläinrääkkäystä lähentelevä typeryys". :roll:

Return to “Puheenvuoroja historiasta”