Alexis Kouros: We had a fight with our neighbour more than 70 years ago, so what?

[nylander]

Luovutetut, suoraan sanoen ryöstetyt alueet mm. Laatokan rantoineen muistuttavat jatkuvasti tapahtumista ja pitävät haavaa auki. Kouluopetuksessahan joudutaan ilman muuta muistuttamaan joka ikäluokalle tästä aluemenetyksestäkin.

Käsittämätöntä tekstiä. Jos on syntynyt sodan jälkeen, niin kuin useimmat suomalaiset, ei mitään "haavaa" ole olemassa. Pikemmin historia opettaa, että raja on muuttunut useaan kertaan.

Täysin samaa mieltä Emma-Liisan kanssa, jos hänet oikein ymmärsin. Kaikenlaiset kansalliset "haavat" ovat kovin vaarallisia eläteltäviä. Muistelen lukeneeni, että ranskalaiset kutsuivat vuosien 1870 -71 hävityn Preussin-sodan jälkeen Alsacea ja Lorrainea juuri "avoimeksi haavaksi" ja verhosivat joka vuosipäivänä vuoteen 1914 asti Strasbourgia esittävän patsaan Pariisin Place de la Concordella mustalla. Loppu onkin sitten niinsanotusti historiaa.

Historia kulkee kulkuaan. Mistä asti näitä "haavoja" oikein pitäisi ruveta laskemaan? Ihanko Pähkinäsaaren rauhasta asti?

[historioija]

---
Historia kulkee kulkuaan. Mistä asti näitä "haavoja" oikein pitäisi ruveta laskemaan? Ihanko Pähkinäsaaren rauhasta asti?

Ei niitä traumoja (oikeampi käsite) tarvitse eikä kannata laskea. Ne joko ovat ja vihoittelevat tai sitten ei.

[jsn]

Ei niitä traumoja (oikeampi käsite) tarvitse eikä kannata laskea. Ne joko ovat ja vihoittelevat tai sitten ei.

Lisäksi niiden haavojen kanssa ollaan kovin valikoivia. Toiselle kansakunnalle toisen näkökulmasta vähäinen ja kaukainen tapahtuma voi olla useasti muisteltu avoin haava, toisen piirissä huomattavasti vakavammille ja tuoreemmille asioille kohautellaan olkapäitä. Lapissa saksalaisten tihutöitä 1944-45 voi joku vieläkin muistella pahalla, etelämpänä ne eivät oikein kiinnosta vaikka kyse on Suomen historian toistaiseksi viimeisimmästä sodasta. Kansallisen kertomuksen tekeminen on aina kiinni tahdosta eivätkä "traumat" ole objektiivisesti mitattavissa olevia asioita, vaan kulttuurisia ilmiöitä. Mikä on se jokin, joka saa toiset konfliktit toisia tärkeämmiksi?

[Tapio Onnela]

Luovutetut, suoraan sanoen ryöstetyt alueet mm. Laatokan rantoineen muistuttavat jatkuvasti tapahtumista ja pitävät haavaa auki. Kouluopetuksessahan joudutaan ilman muuta muistuttamaan joka ikäluokalle tästä aluemenetyksestäkin.

Käsittämätöntä tekstiä. Jos on syntynyt sodan jälkeen, niin kuin useimmat suomalaiset, ei mitään "haavaa" ole olemassa. Pikemmin historia opettaa, että raja on muuttunut useaan kertaan.

Täysin samaa mieltä Emma-Liisan kanssa, jos hänet oikein ymmärsin. Kaikenlaiset kansalliset "haavat" ovat kovin vaarallisia eläteltäviä

Lisäksi niiden haavojen kanssa ollaan kovin valikoivia.
…
Mikä on se jokin, joka saa toiset konfliktit toisia tärkeämmiksi?

Eiköhän kyse ole ihan suoraan historian poliittisen hyödyntämisen mahdollisuudesta. Oikealla tavalla näitä ”haavoja” ronkkimalla saadaan kyllä "tulehdus" aikaan ja entiset hyvät naapurit usutettua toistensa kimppuun. Kuinka paljon kärsimystä nationalistinen uho, joka näitä haavoja vaalii onkaan saanut (ja saa) Euroopassa aikaan. Onko jo kommunismin ja kapitalismin mustien kirjojen lisäksi kukaan vielä kirjoittanut "nationalismin mustaa kirjaa"?

Olen itsekin käynyt potkiskelemassa Laatokan rannalla Pitkärannan Peräkylässä ja Mitron pusikoissa suvun talojen kivijalkoja. Ei kyllä tullut mieleen, että nämähän tästä kohta pitäisi takaisin ottaa.

[Veikko I Palvo]

Mikä on se jokin, joka saa toiset konfliktit toisia tärkeämmiksi?

Iranilaissyntyinen ja Irakia vastaan taistellut Alexis Kouros väittää Suomessa ylläpidettävän ww2-sotien muistoja ja Kasarmitorille pystytettävää Talvisodan muistomerkkiäkin Kouros näyttää paheksuvan. Sen sijaan hän Magman sivuilla esittää pystytettäväksi Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden muistomerkin.
YYA-muistomerkin.
"Naapurimaa Neuvostoliiton kanssa taisteltiin yli 70 vuotta sitten." So what!
Toisiaan
vastaan 8 vuotta taistelleiden Iranin ja Irakin Kouros sanoo olevan nykyään erinomaisia ystäviä, sillä sotaan syynä oli vain Saddam Hussein. ( USAkin mainitaan syylliseksi )
Toisaalta
Alexis Kouros Maailman Kuvalehti ( Kumppanissa 1.2007 ) kirjoittaa: "Mun pointti on, että nyt Kylmän sodan jälkeen länsimaat ovat valinneet islamilaisen maailman vastapoolikseen." Vastakkainasetelmaa Kouros näyttäisi virittelevän myöskin ydinaseiden suhteen: "Ydinaseista luopuminen on number one prioriteetti. Mutta se on valehtelua, että USA ja Venäjä vaativat muilta luopumista, mutta kehittävät koko ajan uusia ydinaseita," kirjoittaa Alexis Kouros.
Ja ydinaseen kehittämisestä luopumistahan vaaditaan Kouroksen synnyinmaa Iranilta, joka on jo kehittänyt ohjuksetkin ydinaseiden kuljettamiseksi maaleihinsa.
Iran - Irak -konflikti
näyttäisikin olevan Alexis Kouroksen mielessä, vaikka hän Talvisodastakin kirjoittaa: "So what"?

Veikko Palvo

[historioija]

Kourosin kysymykseen vastaisin, että ihmisten tunteet ovat tosiasioita, joita vastaan ei pidä eikä kannata tehdä väkivaltaa. Venäjä ei ole toistaiseksi tehnyt mitään olennaista sovittaakseen menneitä vääryyksiä, joten nykyisen suhteellisen sovun juhlinta ja sen näkyvä muistuttaminen ei käytännössä onnistu meiltä, joilla on täällä syvät juuret. Noin vain unohtaminen ja anteeksi antaminen onnistuu vain alistuvalle tai masokistiselle luonteelle, jollaisia me suomalaiset emme yleisesti ottaen ole emmekä halua olla.

Emmekä tietenkään ole tässä suhteessa kovin erikoisia. Vanhoja kaunoja ja epäluuloja esiintyy koko maailmassa kaikilla tasoilla, vaikka juhlapuheet muuta todistaisivat. Ne siis ovat tosiasia, joka täytyy tunnustaa. Tunteiden ja eturistiriitojen tukahduttaminen ei ole oikea tie harmoniaan, vaan asioiden selvittäminen ja sovittaminen.

[Emma-Liisa]

Kourosin kysymykseen vastaisin, että ihmisten tunteet ovat tosiasioita, joita vastaan ei pidä eikä kannata tehdä väkivaltaa. Venäjä ei ole toistaiseksi tehnyt mitään olennaista sovittaakseen menneitä vääryyksiä, joten nykyisen suhteellisen sovun juhlinta ja sen näkyvä muistuttaminen ei käytännössä onnistu meiltä, joilla on täällä syvät juuret. Noin vain unohtaminen ja anteeksi antaminen onnistuu vain alistuvalle tai masokistiselle luonteelle, jollaisia me suomalaiset emme yleisesti ottaen ole emmekä halua olla.

Emmekä tietenkään ole tässä suhteessa kovin erikoisia. Vanhoja kaunoja ja epäluuloja esiintyy koko maailmassa kaikilla tasoilla, vaikka juhlapuheet muuta todistaisivat. Ne siis ovat tosiasia, joka täytyy tunnustaa. Tunteiden ja eturistiriitojen tukahduttaminen ei ole oikea tie harmoniaan, vaan asioiden selvittäminen ja sovittaminen.

Eihän tässä ole kyse tunteiden tukahduttamisesta vaan siitä, että ihminen voi päättää, jääkö tunteidensa valtaan vai päästääkö niistä irti. Jos se yksin onnistu, on syytä mennä terapiaan tai vertaisryhmään.

Kannattaa muistaa, että Koskelan Alma, jolta tapettiin kaksi poikaa 1918, ei jäänyt odottamaan tappajien anteekipyyntöä tai sovitusta, vaan meni kamariinsa ja jätti tuomion Jumalalle. Alman ja Elinan ansiosta Koskelan pojista kasvoi tasapainoisia.

[nelimjaa]

Emma-Liisa luonnollisesti muistaa, että Koskelan Almaa ei oikeasti ollut olemassa...
Pohjantähti ja Tuntematon ovat hienoa kirjallisuutta, mutta Linnan Väpin päässä syntyneitä.
Ei niillä ole yleisempien johtopäätösten kannalta sen suurempaa merkitystä kuin vaikka Mielensäpahoittajalla.
Muuten olen kyllä Emma-Liisan kanssa tässäkin asiassa suunnilleen samaa mieltä.

[historioija]

---
Eihän tässä ole kyse tunteiden tukahduttamisesta vaan siitä, että ihminen voi päättää, jääkö tunteidensa valtaan vai päästääkö niistä irti. Jos se yksin onnistu, on syytä mennä terapiaan tai vertaisryhmään.
---

Kourosin sanoin "meidän" tulisi siis mennä terapiaan. Onhan sekin ratkaisu, mutta kuinka kestävä? Ongelmat siis ratkeavat siten, että kaltoin kohdeltu osapuoli terapoidaan siihen mielentilaan, että eihän tässä mitään, tyydytään vain vastakin kaikkeen, niin on kaikkien hyvä olla.... Poliittinen linja siis sekin, valinnasta vain kiinni, sillä terapiat lienevät nykyään jo tehokkaita.

[Emma-Liisa]

---
Eihän tässä ole kyse tunteiden tukahduttamisesta vaan siitä, että ihminen voi päättää, jääkö tunteidensa valtaan vai päästääkö niistä irti. Jos se yksin onnistu, on syytä mennä terapiaan tai vertaisryhmään.
---

Kourosin sanoin "meidän" tulisi siis mennä terapiaan. Onhan sekin ratkaisu, mutta kuinka kestävä? Ongelmat siis ratkeavat siten, että kaltoin kohdeltu osapuoli terapoidaan siihen mielentilaan, että eihän tässä mitään, tyydytään vain vastakin kaikkeen, niin on kaikkien hyvä olla.... Poliittinen linja siis sekin, valinnasta vain kiinni, sillä terapiat lienevät nykyään jo tehokkaita.

Ketkä ihmeen "me"? Jos alle 70-vuotiaalla suomalaisia on sotatraumoja, niin ne ovat kyllä omien vanhempien/isovanhempien aiheuttamia.

Terapiasta sinulla on täysin väärä käsitys. Ei siellä raiskauksen uhrillekaan sanota, ettei sinulle ole tehty vääryyttä, vaan autetaan selviämään.

Sodan suhteen ongelmana on, että syyllinen eli Stalin on kuollut. Turha on tavallisia venäläisiä syyttää, eivätkä rintamamiehet yleensä niin teekään. Tietävät myös, että itselläkin saattaa olla tuntoa painavia tekoja.

[historioija]

Ketkä ihmeen "me"? Jos alle 70-vuotiaalla suomalaisia on sotatraumoja, niin ne ovat kyllä omien vanhempien/isovanhempien aiheuttamia.

"Meistä" puhuu nimenomaan Alexis Kouros epäilemättä tarkoittaen kaikkien nykyään Suomessa elävien muodostamaa yhteisöä:
...we are erecting yet another one in a central square. Why can't we build a monument in celebration of the 75 years of peace and friendship that has existed between Russia and Finland? Why can't we celebrate the huge amount of benefit our neighbour is bringing us in the form of business co-operations and tourism.

Ja onhan olemassa jokin epämääräinen kollektiivinen tajunta, ja siitähän Kouroskin edellä juuri todistaa.
Terapia: eikös tässä ole selvitty ilmankin terapiaa, vanhoja epäkohtia vain on itänaapurin kanssa kunnolla selvittämättä.
(Alta)vastaajana tässä kysymyksessä on Neuvostoliiton pääperillinen ja nimenomainen perillinen tällä ilmansuunnalla eli Venäjän valtio. Enhän ole venäläisistä kansana tai yksilöinä muistaakseni mitään puhunutkaan. Venäjän ja Suomen välinen tase on Suomen synnitkin huomioiden selvästi itään päin kallellaan, joten velka on siellä.

[Emma-Liisa]

Ja onhan olemassa jokin epämääräinen kollektiivinen tajunta,

Kollektiivinen tajunta? Ei sellaista ole-

Venäjän ja Suomen välinen tase on Suomen synnitkin huomioiden selvästi itään päin kallellaan, joten velka on siellä.

Täysin epäkristillinen näkemys.

[historioija]

Kollektiivinen tajunta? Ei sellaista ole-

Kollektiiviseen tajuntaan viittaa nähdäkseni myös tämänkertainen auktoriteettimme Alexis Kouros puhuessaan "meistä". Jokinhan siinä on, mikä ohjaa hänen mainitsemiaan toimia ja tekoja. Toisin sanoen "me" olemme se kollektiivinen suomalainen tajunta. Sitä muovaavat ja pitävät koossa yhteisten ja perittyjen kokemusten lisäksi mm. historianopetus ja historiankirjoituksemme.

"Ainahan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu.", totesi aikoinaan Tatu Pekkarinenkin.

[Veikko I Palvo]

Kollektiiviseen tajuntaan viittaa nähdäkseni myös tämänkertainen auktoriteettimme Alexis Kouros puhuessaan "meistä".

Iranin kurdialueelta Kermanshahista kotoisin oleva Alexis Kouros on kenties arvostettu ja käskyvaltainen auktoriteetti omiensa joukossa? He eivät ole syntyneet ja kasvaneet ja käyneet koulua Suomessa, taitaa olla eri uskontokin ja sen arvomaailma.
Ja
siinä joukossa Alexis voinee opettavaisesti auktoriteetin arvovallalla puhua "meistä"?

Veikko Palvo

[historioija]

Kollektiiviseen tajuntaan viittaa nähdäkseni myös tämänkertainen auktoriteettimme Alexis Kouros puhuessaan "meistä".

Iranin kurdialueelta Kermanshahista kotoisin oleva Alexis Kouros on kenties arvostettu ja käskyvaltainen auktoriteetti omiensa joukossa? He eivät ole syntyneet ja kasvaneet ja käyneet koulua Suomessa, taitaa olla eri uskontokin ja sen arvomaailma.
Ja
siinä joukossa Alexis voinee opettavaisesti auktoriteetin arvovallalla puhua "meistä"?

Veikko Palvo

Tarkoitankin sitä, että tälle palstalle, tähän ketjuun ovat "meikäläiset " tuoneet kyseisen henkilön eräänlaiseksi auktoriteetiksi. Ottakaamme hänet siinä mielessä vastaan, vaikka toista ajattelisimmekin.