Taavetin karkurileirin karkureiden kohtalot?

[Martti Tapio Pelho]

Ainut kahdeksasta rekisterin Kurusta, josta on rekisterissä nyt uusi merkintä "kuolinsyy muu kuin vihollistoiminnasta johtuva", on jääkäri Reino Kuru.

Entinen rekisterin kuolinsyynmerkintä lienee ollut 27 vuotta oikeushistoriallisestikin kelvoton: "kuoli".

Reino Kurua ei mainita Ylikankaan vuosina 2007 ja 2009 julkaisemassa 91 omin asein ammutun ja teloitetun suomalaissotilaan listassa.

KURU REINO
sääty naimaton
sukupuoli mies
kansalaisuus FI
kansallisuus FI
äidinkieli suomi
lasten lukumäärä 0
ammatti
sotilasarvo jääkäri
joukko-osasto 1./JP 4
joukko-osastokoodi 9232
syntymäaika 04.02.1925
synnyinkunta
kotikunta Muonio
asuinkunta Muonio
haavoittumisaika
haavoittumispaikka
haavoittumiskunta
katoamisaika
katoamispaikka
katoamiskunta
kuolinaika 15.09.1944
kuolinpaikka KS
kuolinkunta
Menehtymisluokka kuolinsyy muu kuin vihollistoiminnasta johtuva
hautauskunta Muonio
hautausmaa Muonio
lisätieto

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Poisto

[Martti Tapio Pelho]

Kun Agricolan keskusteluissa toverit Kekkonen ja Nieminen&Ravila ovat toistuvasti korostaneet, että armeijamme johto ja sen upseeristo noudattivat kaikissa tilanteissa maan virallisia lakeja ja säädöksiä tunnontarkasti, olen korostanut ettei näin kaikkina aikoina ja kaikkialla tapahtunut. Esimerkin otin Lappeenrannan mustanpörssin touhuista ja listoista vuodelta 1944 kun se toimitti maataloustuotteita Lappeenrantaan myös Taavetin suunnalta. Tilaisuus tekee varkaan - armeijassakin.

Melkoinen vääristelijä on tämä Pelho. Olen osoittanut, kuten moni muukin, että armeijan johto ja upseerit noudattivat lakeja. Virheitä tapahtuu tietysti aina kun toimitaan. Pelho on väittänyt muuta kykenemättä väitteitään todistamaan.
Mustan pörssin asiakkuutta tuskin kukaan vältti viime sodan aikana.Pelhon keksimät tarinat Lappeenrannasta ovat hänen omalla vastuullaan.
Niillä ei ole mitään tekemistä tämän aiheen kanssa.

Lappeenrantalainen-lehden päätoimittaja Martti Meuronen haastatteli aikoinaan sotatieteen laitoksen sotahistorian toimiston päällikköä everstiluutnantti Anssi Vuorenmaata. Haastattelu julkaistiin Lappeenrantalaisessa.

Pelho piiskaa taas kuollutta hevosta. Tuo tarina on hölynpölyksi todistetusta Meurosen ja Arposen kirjasta, jossa juuri mikään ei pidä paikkaansa.
Vuorenmaan hastattelu julkaistiin 1989 ennen kuin Huhtiniemen huhua oli oikeastaan millään lailla tutkittu.Hän joutui aika kylmiltään vastaamaan aiheesta, johon ei ollut perehtynyt.Kirjaa toimitettaessa 2006 ei Vuorenmaan kantaa enää kysytty. Se olisi ollut täysin toinen.
Keskustelin Vuorenmaan kanssa moneen otteeseen 2006 alkaessani itse perehtyä Huhtiniemen huhuun. Hän oli täysin samaa mieltä kanssani.

Pelho yrittää vain sotkea asioita jäätyään riittävän usein valeista kiinni.

Tässä pitäisi taas vedota moderaattoreihin, mutta mitäpä hekään näille Pelhon jutuille mahtavat. Onhan niillä ehkä joillekin lukijoille viihdearvoa
Minä jaksan kyllä oikoa Pelhon järjettömiä väitteitä niin kauan kun hän jaksaa niitä esittää. Valitan, jos tämä on joillekin raskasta luettavaa. En ota siitä syytä niskoilleni.

Oliko Pääesikunta "kylmiltään asiassa" kun se esitti Lappeenrannan poliisilaitoksen rikoskomisaariolle virka-apupyynnön, jonka perusteella komisaario kuulusteli päätoimittaja Martti Meurosta.

Pääesikuntaa kiinnosti tieto siitä, tietääkö Meuronen missä Huhtiniemen kenttäoikeuden pöytäkirjat ovat?

Meuronen ilmoitti kuulustelussa rikoskomisaariolle ettei tiedä.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Ilmo Kekkonen]

Reino Kurua ei mainita Ylikankaan vuosina 2007 ja 2009 julkaisemassa 91 omin asein ammutun ja teloitetun suomalaissotilaan listassa.

Millähän perusteella Reino Kurun pitäisi siihen kuulua?

Tuo Ylikankaan lista oli täynnä virheitä. Jukka LIndqvist on osoittanut kirjassa Teloitettu totuus, liite 4, että 10 Ylikankaan teloitetuksi väittämää on kuollut aivan muista syistä.

[/quote]

Ainut kahdeksasta rekisterin Kurusta, josta on rekisterissä nyt uusi merkintä "kuolinsyy muu kuin vihollistoiminnasta johtuva", on jääkäri Reino Kuru.

Kylläpä Pelhon mielikuvitus lentää. Vaikka eihän se enää yllätä.
Mitä tälläkään on tekemistä teeman kanssa?

Näissä tapauksissa kuolinsyy voi olla sairaus, itsemurha, onnettomuus, keskinäinen tappelu tms.Reino Kuru on siis kuollut Lapin sodassa kenttäsairaalassa.
Onko Pelho keksinyt ulottaa satuilunsa sinnekin?

Aikanaan merkintää "kuoli" käytettiin, kun kyse ei ollut taistelussa tai sen seurauksissa menehtymisestä. Mitään laitonta ei siinä ollut.

[Albert Ravila]

Mainitsin aikaisemmin Lappeenrannan kesän 1944 aikaisesta "mustastaporssistä", jonka palveluja myos armeijan johtavan upseerit, mm. sotatuomari Tapanainen, käyttivät Lappeenrannasta saaden keittioihinsä ja ruokapoytiinsä Vanhan Lavolan maatiloilta toimitettua voita, juustoa, maitoa, lihaa, leipää ja verta.

Jätin mainitsematta mielenkiintoisen seikan eli sen miten Lappeenrannassa kapiaiset maksoivat nämä "ostoksensa"? Harvemmin kuitenkaan rahalla.

Upseerit komensivat vastapalveluksina kesalla 1944 autokuskit toimittamaan tiloille armeijan varastoista "sellua", joka oli tuolloin kotikarjan ruokaa. Miten tämä armeijan varastojen "hävikki" kirjattiin ja kenen toimesta kadonneeksi, on tuntematonta

Miten kummassa nämä asiat liittyvät karkurien kohtaloihin?

Kun Agricolan keskusteluissa toverit Kekkonen ja Nieminen&Ravila ovat toistuvasti korostaneet, että armeijamme johto ja sen upseeristo noudattivat kaikissa tilanteissa maan virallisia lakeja ja säädöksiä tunnontarkasti, olen korostanut ettei näin kaikkina aikoina ja kaikkialla tapahtunut. Esimerkin otin Lappeenrannan mustanpörssin touhuista ja listoista vuodelta 1944 kun se toimitti maataloustuotteita Lappeenrantaan myös Taavetin suunnalta. Tilaisuus tekee varkaan - armeijassakin.

Sinun kannattaisi heti alkuun kertoa, mitä pyrit kulloinkin todistamaan. Muuten voi nimittäin käydä niin, että juttujasi pidetään enemmän tai vähemmän sekopäisinä. Mutta ehkä tässä toimintatavassa piileekin se juttujen "koukuttavuus". Argumentit ovat niin älyttömiä, että ne herättävät uteliaisuuden ja jopa vastaamisen halun. Yksi tapa "koukuttaa" on todennäköisesti myös se, että henkilöiden suuhun laitetaan väitteitä, joita nämä eivät ole koskaan esittäneet. Sekin on yksi tapa saada vastauksia ja huomiota.

Mitä tulee upseerien yleiseen lainkuuliaisuuteen, niin kukaan ei kai ole koskaan väittänytkään, että upseerit olisivat sodan aikana olleet 100 prosenttisen nuhteettomia. Kyllä kenttäoikeuksissa tuomittiin sodan aikana erilaisista rikoksista myös upseereja. Kesällä 1944 heitä tuomittiin myös karkaamisesta ja sotapelkuudesta.

[Albert Ravila]

Minä jaksan kyllä oikoa Pelhon järjettömiä väitteitä niin kauan kun hän jaksaa niitä esittää. Valitan, jos tämä on joillekin raskasta luettavaa. En ota siitä syytä niskoilleni.

Myös toisenlaista lähestymistapaa kannattaa ehkä harkita. Sikäli kun Pelho on täysissä sielun ja ruumiin voimissa, niin hänen kirjoittelunsa taustalla on mitä ilmeisimmin halu saada huomiota. Viranomaiset eivät todennäköisesti enää reagoi hänen yhteydenottoihimsa muuten kuin "standardilauseella", ja huomiota haetaankin nyt erilaisilta keskustelupalstoilta. Mutta hän ei kuitenkaan halua niinkään keskustella tai pohtia, vaan pikemminkin sitä, että hänen alti toistuviin avauksiinsa reagoidaan. Pelho on pyörittänyt samaa levyä jo niin pitkään, että toisenlaiseen johtopäätöksen on vaikea päätyä.

[Ilmo Kekkonen]

Sinun kannattaisi heti alkuun kertoa, mitä pyrit kulloinkin todistamaan. Muuten voi nimittäin käydä niin, että juttujasi pidetään enemmän tai vähemmän sekopäisinä.

On jo käynyt. Pelhon kannattaisi ottaa tämä neuvo huomioon.

Sikäli kun Pelho on täysissä sielun ja ruumiin voimissa, niin hänen kirjoittelunsa taustalla on mitä ilmeisimmin halu saada huomiota.

Niinpä niin. Sikäli kun on.

Minun on hyvin vaikea olla kommentoimatta, kun esitetään perättömiä väitteitä kesän -44 tapahtumista, niiden tutkimuksista, sekä omista ja tuntemieni henkilöiden tekemisistä. Vaikeaa on myös sietää tutkijoihin,arkistoihin, poliisiin sekä puolustusvoimien sodan ja rauhan ajan johtoon kohdistuvia useimmin täysin järjettömiä syytöksiä.
Ongelmani on, että olen aivan liian(?) hyvin perillä kesän -44 tapahtumista.Totuus on kyllä hyvin selvillä, mutta aina on joku Pelho sepitteitään esittämässä.

Albert Ravilakin on saanut Pelhon tölväyksistä osansa. Hän kirjoittaa kyllä hyvin järkevästi. Tuskinpa parhaatkaan neuvot menevät Pelholle perille.

[Eki]

...

Minun on hyvin vaikea olla kommentoimatta, kun esitetään perättömiä väitteitä kesän -44 tapahtumista, niiden tutkimuksista, sekä omista ja tuntemieni henkilöiden tekemisistä. Vaikeaa on myös sietää tutkijoihin,arkistoihin, poliisiin sekä puolustusvoimien sodan ja rauhan ajan johtoon kohdistuvia useimmin täysin järjettömiä syytöksiä.
Ongelmani on, että olen aivan liian(?) hyvin perillä kesän -44 tapahtumista.Totuus on kyllä hyvin selvillä, mutta aina on joku Pelho sepitteitään esittämässä.

...

Ymmärrän kyllä täysin. Luultavasti, jos itse olisin paremmin perillä näistä asioista, toimisin samoin.

[Martti Tapio Pelho]

Kun viittasin kirjoituksessani Heikki Ylikankaan Romahtaako rintama- tutkimuksessa (2007) esitettyyn kritiikkiin tai arvioon armeijan sota-arkistoon kokoamien asiakirjojen tarkoitushakuisesta virheellisyydestä, toveri Albert Ravila intoutui kaunaiseen kommenttiin:

“Yksi Ylikankaan kirjan suurista ongelmista on se, ettei hän ehtinyt/viitsinyt perehtyä armeijan organisaatioon liittyviin seikkoihin. Ylikangas tosiaankin esittää kirjansa sivulla 188, kuinka JR 12:ssa palvelleista sotilaista on tullut Er.P 23:n miehiä. Ylikangas ei ollut ymmärtänyt, ettei miesten yksikkötietoja ollut muutettu. Yksikön nimi vain oli muuttunut yksikön pysyessä samana. Ylikankaan käsitys tarkoituksellisista virheistä rekisterissä perustuu siis hänen omaan virheeseensä.”

Ylikangas perehtyi tutkimustaan varten armeijan omiin nimeltä mainittuihin henkilöihin liitettyihin arkistomerkintöihin niistä, jotka oli ammuttu karkurina tai kieltäytyjänä. Ylikangas julkaisi tutkimuksessaan 89 ammutun ja teloitetun sotilaan nimet.

Arkistolähteiksi Ylikangas mainitsee päämajan kirkollisasiain kenttäpiispantoimiston kaatuneitten luettelot ja tilastokeskuksen kuolinsyytilastot.

Johtopäätöksenään Ylikangas toteaa, että armeija ilmoitti oikeusministeriölle valikoiden pelkästään kenttäoikeuksien kuolemantuomioista ja niiden toimeenpanosta, ei karkureiden tai kieltäytyjien teloittamisesta ilman tuomiota.

Ylikangas katsoo armeijan tulkinneen suorat ampumiset armeijan sisäiseksi, sodankäyntiin kuuluvaksi kurinpitoasiaksi.

Laittomat karkureiden teloitetukset selustassa jätettiin pääsääntöisesti pimentoon ja asiakirjat tuhottiin.

Ylikangaan mukaan on jokseenkin ylivoimaista uskoa, ettei kieltäytymisiä lainkaan esiintynyt kymmenentuhannen Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saarista pidätetyn karkurin joukossa tai että selustan henkilötäydennyskeskukset eivät yksinkertaisesti noudattaneen Päämajan 20.6.1944 antamaa karkureiden ampumiskäskyä.

Ylikankaan mukaan sen sijaan ei ole edes vaikeaa saati ylivoimaista rakentaa selitysta sille, miksi juuri henkilötäydennyskeskusten toimeenpanemat teloitukset salattiin.

Upseerin aseenkäyttö rintamalla paniikin ehkäisemiseksi oli laillista, samoin kenttäoikeuksien jakelemat kuolemantuomiot mutta selustassa henkilötäydennyskeskusten upseerien jakamat karkureiden kuolemantuomiot olivat laittomia hengenriistoja eli murhia.

Ne olivat laittomia vielä 4.7.1944 tehdyn lainmuutoksen jälkeenkin, puhumattakaan ajasta ennen muutosta kesäkuussa 1944, jolloin karkuruus ja siihen kohdistetut rangaisutoimet olivat kaikkein mittavimmat.

Kenttäoikeuksista Ylikangas toteaa ettei kenttäoikeudet soveltuneet “Lappeenrannan motin” kaltaisen tuhansien karkureiden keskittymän purkamiseen. Kenttäoikeudet olivat liian kankea ja hidas organisaatio tähän tehtävään.

Sotapoliisit eivät voineet toisaalla Ylikankaan mukaan itsenäisesti päättää elävinä kiinnisaatujen tuhansien karkureiden lopullisesta kohtalosta.

Siksi Päämajan käskyn 20.6.1944 mukaisesti luotiin selustaan kiireellä joustavampi laiton orgaani henkilötäydennyskeskusten yhteyteen päättämään pidetettyjen kieltäytyjäkarkureiden kohtaloista eli päättämään "kaikista niistä toimista, joilla kuri ja järjestys armeijassa katsottiin voitavan palauttaa" kuten Henrichs kesäkuun 1944 kaaottisen tilanteen ja sen vaatimat poikkeukselliset (laittomat) toimet elokuussa 1944 - kieli keskellä suuta - kaikille oikeusviranomaisille toimittamallaan lausunnolla muotoili.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Albert Ravila]

Erittäin hyvä kommentti Pelholta!

[Ilmo Kekkonen]

Pelhon tarjoilema puppu ei toistoilla todeksi muutu.

Siksi Päämajan käskyn 20.6.1944 mukaisesti luotiin selustaan kiireellä joustavampi laiton orgaani henkilötäydennyskeskusten yhteyteen päättämään pidetettyjen kieltäytyjäkarkureiden kohtaloista eli päättämään "kaikista niistä toimista, joilla kuri ja järjestys armeijassa katsottiin voitavan palauttaa" kuten Henrichs kesäkuun 1944 kaaottisen tilanteen ja sen vaatimat poikkeukselliset (laittomat) toimet elokuussa 1944 - kieli keskellä suuta - kaikille oikeusviranomaisille toimittamallaan lausunnolla muotoili.

Tällaista organisaatiota ei ollut. Sotapoliisi perusti henkilötäydennyskeskusten yhteyteen karkurien kokoamiskeskukset. Ne olivat sotapoliisin vastuulla. HTK:t tarjosivat vain huoltopalvelut.

Sotapoliisit eivät voineet toisaalla Ylikankaan mukaan itsenäisesti päättää elävinä kiinnisaatujen tuhansien karkureiden lopullisesta kohtalosta.

Eivät tietenkään. Heidän tehtävänsä oli pidättää, suorittaa alkukuulustelut ja jaotella joukkoihin palautettavat sekä muut.Karkurien kohtalot päätettiin yhtymissä ja tarvittaessa kenttäoikeuksissa.

Kenttäoikeuksista Ylikangas toteaa ettei kenttäoikeudet soveltuneet “Lappeenrannan motin” kaltaisen tuhansien karkureiden keskittymän purkamiseen. Kenttäoikeudet olivat liian kankea ja hidas organisaatio tähän tehtävään.

Lappeenrannan "motin" hoito ja purkaminen oli sotapoliisin vastuulla. Kenttäoikeudet käsittelivät vain niissä nostetut jutut.Yliknagas ei selvästikään tunne kenttäoikeuksien tehtäviä. Se ei ollut karkuruuden hoito, vaan syyttäjän nostamien asioiden käsittely.

Ylikankaan mukaan sen sijaan ei ole edes vaikeaa saati ylivoimaista rakentaa selitysta sille, miksi juuri henkilötäydennyskeskusten toimeenpanemat teloitukset salattiin. Upseerin aseenkäyttö rintamalla paniikin ehkäisemiseksi oli laillista, samoin kenttäoikeuksien jakelemat kuolemantuomiot mutta selustassa henkilötäydennyskeskusten upseerien jakamat karkureiden kuolemantuomiot olivat laittomia hengenriistoja eli murhia.

HTK:t siis vastasivat vain karkurien huollosta. Niillä ei ollut mitään tekemistä tuomioiden kanssa, joten niitä ei tarvinnut salata.

Ylikangaan mukaan on jokseenkin ylivoimaista uskoa, ettei kieltäytymisiä lainkaan esiintynyt kymmenentuhannen Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saarista pidätetyn karkurin joukossa tai että selustan henkilötäydennyskeskukset eivät yksinkertaisesti noudattaneen Päämajan 20.6.1944 antamaa karkureiden ampumiskäskyä.

Kieltäytymiset käsiteltiin vasta yhtymissä.Kokoamispisteissä ne vain kirjattiin. Niistä ja karkuruudesta annettiin noin 4 000 vankeustuomiota ja 67 kuolemanrangaistusta.

Laittomat karkureiden teloitetukset selustassa jätettiin pääsääntöisesti pimentoon ja asiakirjat tuhottiin.

Ainaotakaan laitonta teloitusta selustassa ei ole todistettu tapahtuneen.

Ylikangas katsoo armeijan tulkinneen suorat ampumiset armeijan sisäiseksi, sodankäyntiin kuuluvaksi kurinpitoasiaksi.

Kuuluu Ylikankaan kuvitelmiin.Tällaisia ampumisia ei ole osoitettu tapahtuneen. Aseen käytöstä karkuria vastaan oli ilmoitettava.Tietyissä tilanteissa SRL velvoitti siihen, joten asiassa ei ollut mitään salattavaa.

Johtopäätöksenään Ylikangas toteaa, että armeija ilmoitti oikeusministeriölle valikoiden pelkästään kenttäoikeuksien kuolemantuomioista ja niiden toimeenpanosta, ei karkureiden tai kieltäytyjien teloittamisesta ilman tuomiota.

Tietysti ilmoitettiin vain annetut tuomiot, ei vuosikymmeniä jälkeeenpäin keksittyjä.

Totuudesta kiinnostuneille suosittelen tutkimusta "Teloitettu totuus -kesä 1944". Siinä on kaikki Ylikankaan perättömät väitteet ja kuvitelmat kumottu tutkimuksen keinoin. Suosittelen myös Pelholle sen ja Ylikankaan kuvitelmien keskinäistä vertailua.Minä olen sen tehnyt erityisellä huolella. Ylikankaan väitteistä ei jää mitään jäljelle.Hän ei yksinkertaisesti ole perehtynyt kunnolla asiaan, vaan esittelee omia kuvitelmiaan ennakkoasenteensa perusteella.
Kumottujen väitteiden toistelu on hyödytöntä. Ne tulisi todistaa.

[Albert Ravila]

Totuudesta kiinnostuneille suosittelen tutkimusta "Teloitettu totuus -kesä 1944". Siinä on kaikki Ylikankaan perättömät väitteet ja kuvitelmat kumottu tutkimuksen keinoin.

Lisäksi tai vaihtoehtoisesti kannattaa myös tutustua yllä mainitun teoksen kirjoittajien artikkeliin Yhden miehen jatkosota - ja toisten (Historiallinen aikakauskirja 3/2010, 364-371). Artikkelissa käsitellään Ylikankaan teosta Yhden miehen jatkosota, jota varmaan pitäisi kutsua "vastakirjan vastakirjaksi". Artikkeli on selkeä yhteenveto Ylikankaan teosten ongelmakohdista ja myös kannanotto Ylikankaan tapaan tehdä tutkimusta.

[Niitä sun näitä]

Ainaotakaan laitonta teloitusta selustassa ei ole todistettu tapahtuneen.

Mitenkähän lienee tämänkin tapauksen laita? Kun sitä ei ole "kirjoissa eikä kansissa", niin ei sitten... Olisi kiinnostavaa tietää oliko ko. yhtymässä (JR 49) tällaista tähän tapaukseen sopivaa Moilasta ylipäätäänkään. Taitaa jäädä mysteeriksi koko juttu.

Onkohan tuota tutkittu ensinkään kenenkään toimesta? Niemistä näyttäisi kiinnostaneen, ainakin hieman.

http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisu ... -1941-1944



Saiko sotamies Moilanen "komentajan" kädestä?

viewtopic.php?f=10&t=4099&p=21728#p21728

Tätä Moilasta ei taida löytyä kirjoista eikä kansista, eikä mistään muustakaan kirjasta. Kuitenkin yksikkö on varmuudella tunnistettavissa, koska pataljoonan komentajan nimikin on kertomuksessa mainittu.
Menehtyneet -tietokannasta ei myöskään "sopivaa" Moilasta löydy. Nauhoitteet lienevät tänäkin päivänä YLE:n arkistoissa.

Kertomus 7

Kertoja sotamies Kaukonen I/JR 49

s. 198-200

"Olin JR 49:n ensimäisessä pataljoonassa neljännessä komppaniassa. Olin monissa eri tehtävissä. Valkjärveltä kun lähdettiin kesäkuun 18. päivän aamuna, olin komppanian ratsulähettinä. Välillä olin konekivääriampujana. Juhannusaattona jouduimme lähtemään Vuosalmelta joen yli sillanpäähän. Minä en ollut taisteluasemissa vuorokautta enempää kummallakaan kerralla, jolloin yksikkömme puolusti sillanpäätä, koska tehtäväni mukaisesti jouduin kulkemaan seitsemännen ylimenopaikan ja jiiäspeen väliä.

Kun yksikkömme pääsi toisen kerran lepovuoroon sillanpääasemasta, silloin sattui se puolin ja toisin hyvin ikävä tapaus: erään sotilaan ampuminen.
En tiedä, pelostako vai minkä takia he olivat lähteneet ja jättäneet asemat. Heitä oli saatu kiinni kymmenen miestä, ja heidät tuotiin meidän pataljoonan komentopaikalle. Minä olin näkemässä, kun heidät pantiin riviin. Rykmentin komentaja eversti Wahlbeck kuulusteli heitä. Hän määräsi rivissä ensimäisenä seisovan miehen ammuttavaksi.

Tämä poika, johon määräys osui, pyysi armoa. Hän sanoi, ettei hän ollut lähtenyt tahallaan. Hän sanoi, ettei hän ollut tahtonut halventaa Suomen armeijaa. Hän sanoi, että hän oli lähtenyt, koska oli väsynyt ja pelkäsi. Hän oli sotamies Moilanen. Eversti pysyi päätöksessään. Hän tahtoi, että hänen käskynsä pantaisiin heti täytäntöön. Hän kysyi ja haki katseellaan ampujia, hänen tuomionsa täytäntöön panijoita.
Kukaan ei tahtonut tehdä sitä.

(Ja ulkopuolellä ääninauhan kertoja ja hänen seurassaan olleet Vuosalmen sotilaat muistelivat, että paikalla oli upseereista ainakin pataljoonan komentaja majuri Toivio, joka kuultuaan Wahlbeckin sanat, käänsi selkänsä ja lähti pois; hän ei tahtonut sitä nähdä; hän ei tahtonut, että hänen pataljoonansa mies ammuttaisiin.)

Kun eversti näki, ettei kukaan halunnut ryhtyä ampujaksi, hän sanoi: -Jos kukaan ei ammu, minä ammun. Eversti ampui sotamiehen riviin, siihen toisten, vieressä seisovien rinnalle. Tämä näky oli minulle ja meille kaikille, jotka siinä seisoimme katsomassa masentava.

Ymmärsimme, että eversti Wahlbeck halusi näyttää näille hiippareille, että asemien jättämiseen oli tultava loppu, että oli parempi kuolla tavallisena sankarina kuin esimiehen ampumana, mutta sittenkin se oli masentava näky.

Kun eversti Wahlbeck sitten itse kaatui komentopaikkansa yläkertaan, ja kun hänen hautajaisijaan pidettiin ja niihin kerättiin seppelrahaa, miehet sanoivat: -Ennen pannaan rahaa koiran adressiin. Ja meiltä ei pannut rahaa siihen ketkään muut kuin upseerit."

Paavo Rintala Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967, 2. p

Esipuheeksi kappaleesta poimittua:

(Sodan ja)

Rauhan ääniä varten keräsimme työryhmänä äänitteitä kylmien tilojen raivaamisesta, suon perkaamisesta, toivosta ja toivottomuudesta, maaseudun autioitumisesta sekä työttömyydestä. Työryhmä Heikki Ritavuori, Hannu Karpo ja minä

(Paavo Rintala).

Koska kuitenkin olennaisin keräämästämme materiaalista esitetään toisessa yhteydessä, en halua toistaa sitä uudemman kerran tässä, pelkästään kirjallisessa esityksessä, joten rauhan äänet supistuvat lyhyehköön viittaukseen nykyhetkeen sekä työttömyystöissä Kemijoen jäällä olevien miesten ääniin. Tässä teoksessa esiintyvät sodan äänet eivät sensijaan ole mukana televisioesityksessä, koska sellainen asettaa tiukat aikarajoitukset ääni- ja kuvakerronnan pituudelle.

Kirkkonummella elokuun 21 pnä 1967
Paavo Rintala

[Martti Tapio Pelho]

Menehtyneitten rekisteriin on kirjattu 154 Moilasta.

Ylikangas osoittaa tutkimuksessaan muistaakseni 14 sota-arkistosta poimallaan esimerkillä ettei armeijan tuottamaan ja säilömään tilastointiin kaatuneista, kuolleista tai kadonneista ole luottamista.

Ylikankaan mukaan armeijan tilastoinnille on tyypillistä, että vainajien joukko-osastot, katoamisajankohdat ja kuolinpäivät eivät vastaa todellisuutta niissä rekisteriin kirjatuissa tapauksissa, joissa on kyse laittomista hengenriistoista.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Toimin vuonna 1976 KymJP:n aliupseerikoulun jälkeen Haminan varuskunnallisen ruokalan talousaliupseerina.

Tuolloin RUK:n kurssikirjan päätoimittajaksi valittiin taistolaisten valtaaman Sosialistisen opiskelijaliitto (SOL) ry:n julkaiseman Sointu-lehden silloinen päätoimittaja Kari Toikka.

RUK:n kurssikirjan päätoimittaja Toikka haastatteli kirjaa varten kirjailija Paavo Rintalaa.

Rintala pohti Toikan haastattelussa mm. Sotilaitten äänet- kirjassaan (1966) ja Yleisradion haastateluissa esilletulleita karkureiden laittomia ampumisia rintamalla, rintaman takana ja selustassa.

RUK:n silloinen johtaja eversti Linnakko sensuroi kurssikirjasta pois tämän kirjailija Paavo Rintalan haastattelun.

Toikalle eversti Linnakko perusteli Rintalan haastattelun sensurointipäätöstään näkemyksellä, jonka mukaan “karkurit saivat osakseen oikeat ratkaisut eikä Rintalalla ole lupa näitä ampumisia julkisesti arvostella.”

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia