Taavetin karkurileirin karkureiden kohtalot?

[Martti Tapio Pelho]

Nils-Börje Silferberg, tiedustelu-upseeri Helsingin Haagasta, on kertonut 5.2.2009 kodissaan tutkija Heikki Ylikankaalle nähneensä kesällä 1944 Taavetissa valtavan nelimetrisellä piikkilanka-aidalla ympäröidyn alueen, jonne oli koottu vähintään 200 karkuria, joukossa aliupseereita ja alempia upseereita.

Yksi ruotsinkielinen sotilas pyysi Silferbergiltä tupakkaa, jonka tämä aidan raosta miehelle ojentikin. Mies sanoi: “Vi väntar här på döden”(Me odotamme tässä kuolemaa).

Ammuttiinko nämä Silferbergin Taavetin karkurileirillä tapaamat rintamakarkurit?

Näin mitä ilmeisimmin tapahtui.

Tulkinta, jonka mukaan Taavetin karkurileirille kootut kaikki 200 kieltäytyjäkarkuria laittomasti ammuttiin (murhattiin) kesäkuussa 1944, on objektiivisessa ulkopuolisessa tarkastelussa uskottavampi vaihtoehto kuin se armeijan lanseeraama vakiotulkinta, että heidät kaikki vain haukuttiin Taavetinkin karkurileirillä sanan säilällä pettureiksi upseerien toimin ja palautettiin sitten takaisin rintamalle.

Myös se tosiasia ettei yksikään näistä Taavetin leirin 200 rintamakarkurista ole 69 vuoteen tullut julkisuuteen ja muistellut tutkijoille kohtaloaan, tukee tulkintaa. Ammututhan eivät tunnetusti muistele.

Silverbergin lausunnon mukaan välirauhan tultua poltettiin Luumäellä valtaisia kasoja mappeja, papereita ja arkistoja. Mukana polttamassa oli mm. JR 61:n komentaja Alpo Miettinen.

Sodan jälkeen, 1947, Silferberg palveli sotilasasiamiehen apulaisena Ruotsissa. Sinne saapui Lauri Pöyhönen, jota Silferberg oli avustamassa suomalaisten arkistojen polttamisessa.

Taavetissa on saatavissa perimätietoa ja aikalaismuisteluksia, joiden mukaan Taavetin karkurileirin karkurit ammuttiin ja haudattiin sinne.

Myös säilyneistä sotapäiväkirjoista on saatavissa yllättäen tukea taavettilaisen perimätiedon ja aikaismuistelijoiden tulkinnalle.

Sotapäiväkirjan mukaan (sulkumerkintä alkuperäisessä asiakirjassa):

"22.6.1944
Viipurin varuskunnan päällikkö eversti V.Räsänen apunaan Viipurin Komendantin Virasto sulki linjan Taipalsaari-Taavetti-Hamina sekä vastasi partioinnista linjan ja armeijakunnan oikean sivurajan välillä. Pidätettyjen karkurien suhteen tuli menetellä ”niin kuin siitä oli erikseen määrätty”.’

‘Eversti Räsänen ja HTK 1:n päällikkö everstiluutnantti Hirsa sopivat, että karkurit toimitetaan eversti Räsäsen toimesta Taavettiin eikä HTK 1:een ja karkurit pyritään pitämään erillään täydennysmiehistä. Räsänen jatkaa toimintaansa Taavetissa toistaiseksi ja Lappeenrannan varuskunnan päällikön tehtävät hoitaa sillä aikaa majuri Simelius.”

Lappeerannasta Taavetin karkurileirille siirretyt karkurit olivat henkilötäydennyskeskus 1:n yhteyteen Päämajan 20.6. käskyllä perustelun erityiselimen kuulustelemia kieltäytyjäkarkureita. Eversti Räsänen määrättiin huolehtimaan teloitusten täytäntöönpanosta Taavetin karkurileirille.

Sotapäiväkirjan mukaan eversti Räsänen komennettiin 'toistaiseksi' syrjäisen Taavetin karkurileirillä komentajaksi ja majuri Simenius komensi tuhansia karkureita pursuavassa Lappeenrannassa varuskunnan päällikkönä.

Sotapäiväkirjassa mainitaan 29.6.1944 eversti Räsäsen Taavetin komennuksen, tarkalleen "toiminta Taavetissa", kestäneen vain viikon:

“Kello 19.10 IV AKE ilmoitti V AKE:en, että eversti Räsäsen toiminta Taavetissa loppuu 29.6.1944.”

Yksi yli 500:sta kesällä 1944 Lappeenrannassa sotapoliisina palvelleista, Esko Loukasmäki, kertoi sanomalehti Pohjalaisen haastattelussaan 26.10.2006:

“Se oli siinä vaiheessa aika sotkuista touhua. Karkureita poimittiin metsistä käsille paljon. Ryhmämme kuljetti kaksi pikkubussillista kiinniotettuja sotilaita päivässä Lappeenrannan päävartioon.

Kaikki jotka suostuivat palaamaan rintamalle, vietiin niin ikään autoilla yksikköihinsä. Ne jotka eivät suostuneet… niista minä en sitten tiedä… Tottahan heidät ainakin kuulusteltiin… Mitä sen jälkeen tapahtui, sitä minä en tiedä…”

Toimittajan kysymykseen “Ammuttiinko heidät ?, Loukasmäki vastasi: “Toimittaja osaa itse päätellä”.

Loukasmäen tietämänkin mukaan kieltäytyjäkarkureita oli Lappeenrannassa kesällä 1944.

Armeijan johdon ja siihen tukeutuvien lukuisten tutkijoiden meille jo 69 vuotta markkinoimaan historiantulkinnan mukaan Lappeenrannassa kesä-heinäkuussa 1944 haravoidun tai kuulustellun yli 12.000 karkurin joukosta ei tavattu yhtään kieltäytyjäkarkuria.

Sotapäiväkirja 1.7.1944 todistaa kuitenkin toisin:

“Kello 16.00 kävi hallinnollisessa toimistossa 18.D:n sotatuomari Candelin neuvottelemassa karkaamis- ja kieltäytymisrikoksien rankaisemiseen liittyvistä seikoista.”

Säilytetyistä sota-arkiston alkuperäisistä sotapäiväkirjoista on poistettu ‘puhtaaksikirjoitusvaiheessa’ maininnat Päämajan 20.6.1944 karkureiden ampumiskäskyyn sisältyvästä määräyksestä perustaa mm. henkilötäydennuskeskus 1:n (HTK) yhteyteen erilliselin karkureiden rankaisemiseksi ja kaikki viittaukset elimen toiminnasta.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Emma-Liisa]

Myös se tosiasia ettei yksikään näistä Taavetin leirin 200 rintamakarkurista ole 69 vuoteen tullut julkisuuteen ja muistellut tutkijoille kohtaloaan, tukee tulkintaa. Ammututhan eivät tunnetusti muistele.

Kuinka moni karkuri on muutenkaan muistellut edes yksityisesti, saati "tullut julkisuuteen"?

Muistetaanpa ne Viipurissa kadonneet, jotka sitten löytyivätkin elossa, kun heitä ruvettiin nimi nimeltä tarkastamaan.

[Albert Ravila]

Ammuttiinko nämä Silferbergin Taavetin karkurileirillä tapaamat rintamakarkurit?

Näin mitä ilmeisimmin tapahtui.

Juu, eiköhän se ole käytännössä ihan varma juttu. Miksi ne karkurit olisi sinne leirille viety, ellei ammuttaviksi.

Myös se tosiasia ettei yksikään näistä Taavetin leirin 200 rintamakarkurista ole 69 vuoteen tullut julkisuuteen ja muistellut tutkijoille kohtaloaan, tukee tulkintaa. Ammututhan eivät tunnetusti muistele.

Tämä on kyllä erittäin hyvä huomio Pelholta. Ihmetellä täytyy, ettei objektiivisen tarkastelun suurmestari, Heikki Ylikangas, tullut aikoinaan tätä ajatelleeksi. Kaiken lisäksi Ylikangas on päätynyt aivan liian pieneen lukuun arvioidessaan ammuttujen karkurien määrää. Ylikankaan mukaan Lappeenrantaan tuotiin kesällä noin 5 200 karkuria. Se tosiasia, ettei yksikään näistä Lappeenrannan reilusta 5 000 rintamakarkurista ole 69 vuoteen tullut julkisuuteen ja muistellut tutkijoille kohtaloaan, tukee tulkintaa, jonka mukaan heidät ammuttiin. Ammututhan eivät tunnetusti muistele.

Silverbergin lausunnon mukaan välirauhan tultua poltettiin Luumäellä valtaisia kasoja mappeja, papereita ja arkistoja. Mukana polttamassa oli mm. JR 61:n komentaja Alpo Miettinen.

Tässäkin Pelho lienee oikeilla jäljillä. Eikä Marttinen ollut ainoa polttotalkoissa ollut. On nimittäin olemassa luotettavina pidettäviä aikalaislausuntoja, joiden mukaan myös JR 7 vs. komentaja, eversti Adolf Ehrnrooth on nähty syyskuussa 1944 polttamassa mappeja Kerimäen kirkon läheisyydessä.

Taavetissa on saatavissa perimätietoa ja aikalaismuisteluksia, joiden mukaan Taavetin karkurileirin karkurit ammuttiin ja haudattiin sinne.

Jälleen täytyy ihmetellä Ylikankaan toimintaa. Miksi hän ei aikoinaan käyttänyt näitä perimätietoja ja aikalaismuisteluksia? Onko Ylikangaskin ollut jonkinlaisen vaitiololupauksen sitoma? Ja jos on, niin koska hän siitä vapautuu?

Kaiken kaikkiaan hienoja oivalluksi Pelholta. Ja onneksi hän huomannut jakaa ne myös muiden kuin tämän forumin lukijoiden iloksi:
http://www.ksml.fi/yhteiso/keskustelu/p ... /60437.htm
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/ykkosk ... li-sodassa

[skrjabin]

Ammututhan eivät tunnetusti muistele.

Ehkäpä ampujatkin hoideltiin myöhemmin päiviltä etteivät lavertelisi?

[Albert Ravila]

Kyllä näin on täytynyt tapahtua. Lisäksi täytyy ottaa tarkasteluun ne lähinnä sotapoliisiyksikköihin kuuluneet miehet, jotka panivat täytäntöön yhtymien kenttäoikeuksissa kesällä 1944 tuomitut kuolemanrangaistukset. Kun tästäkään joukosta ei kukaan ole 69 vuoteen tullut julkisuuteen ja muistellut tutkijoille kohtaloaan, täytyy heitäkin pitää ammuttuina. Ammututhan eivät tunnetusti muistele.

Kokonaan ei voida poissulkea sitäkään mahdollisuutta, että asiaa objektiivisesti ja ulkopuolisesti tarkastelleet tutkijatkin päätyisivät lopulta ammutuiksi. Salailun ja peittelyn halu voi olla niin suuri. Ja kun objektiiviset tutkijat on saatu ammutuiksi, on todennäköisesti asiaa ennakkoluulottomasti tarkastelleiden historianharrastajien ja mielipidekirjoittajien vuoro. En yllättyisi lainkaan, jos esim. Keravalle perustettaisiin tällaisia henkilöitä varten erityinen leiri, josta he sitten vähitellen katoaisivat. Elämme vaarallisia aikoja.

[Martti Tapio Pelho]

Everstiluutnatti Uuno Tarkin kirjassa (Taistelu Viipurista 20.6.1944 Gummerus 1996) sivulla 212 on julkaistu 20.prikaatin uuden komentajan, eversti Y.W.Soran, käsky 23.6.1944:

"23.6.1944 55/TV/AS
20. PRIKAATIN ESIKUNTA SALAINEN

N:o 2328/I/26 sal

Asia: KURINPITO.

1.Kpk. 2606

Esiintyneiden tapausten johdosta käsken kaikkia päälliköitä kiinnittämään erikoista huomiota lujan kurin ylläpitämiseen. Kaikille on tehtävä selväksi, että jokainen henkilö, joka syyllistyy karkaamiseen, sotapelkuruuteen tai taistelutoimintaa koskevien käskyjen täyttämättä jättämiseen, tullaan viipymättä asettamaan pikaoikeuteen ja että sen tuomitsemat kuolemanrangaistukset pannaan myös viipymättä täytäntöön. Järjestyksen ylläpitämiseksi on tarvittaessa a.o. päällystön taholta käytettävä asevoimaa niin, että kaikkinainen hajaannus tukahutetaan jo alkuunsa.

Prikaatinkomentaja Eversti Y.W.Sora
Esikuntapäällikkö Majuri T. Viiri

Jakelu A”
........
Viestimiehen ja autonkuljettajan, Niilo Koskelan (synt. 1922), kirjoittamissa sotapäiväkirjamuistelmissa on kesäkuulta 1944 seuraavat merkinnät:

“
20.6. Korjasin keskuksen ja puhelimen.
21.6. Muutimme Rahikkalaan.Verstas oli erääntalon navetassa.
23.6. Illalla muutimme Viskariin, jonne pystytimme verstaan erääseen taloon.
24.6. Kylmä sateinen päivä. Ei tunnu Juhannukselta.#

Näinä päivinä kerran, ehkä kahdestikin, koottiin pataljoona riviin ja ilmoitettiin teloitettujen nimet, sotilasarvot ja tuomion syyt. Joku oli tuomittu teloitettavaksi ampumalla pelkuruudesta, joku karkaamisesta ja joku oli kieltäytynyt taistelemasta Neuvostoliittoa vastaan. Melkoinen liuta niitä oli. Ymmärtääkseni meille ilmoitetut teloitetut olivat 3 divisioonan miehiä (?).
Ikävää kuultavaa se oli. Tiedote oli tarkoitettu terästykseksi sodan ankarasta laista, tappaa tai tulla tapetuksi. Armoton on sodan laki. Teloitettujen joukossa ei ollut meidän pataljoonan miehiä.”
....
K.L. Oesch:n kirjassa (Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, Otava, 1956.) kerrotaan karkureihin kohdistetuista rangaistutoimista sivulla 157:

"Sotapoliisin toimesta huomattava osa näistä miehistä pidätettiin ja lähetettiin aina Viipurin ympäristöstä ja Saimaan rannikoilta asti velvollisuudntuntoisten taistelutoverien riveihin TAI SAAMAAN MUUTA ASIAANKUULUVAA KÄSITTELYÄ."


Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Onko Taavetissa toiminut jutussani mainittu, eversti Räsäsen 22.6. - 29.6.1944 komentama, karkurileiri?

Kyllä vai ei?

Armeijan oman sotahistorian tulkintoihin tukeutuvien tutkijoiden ja eläköityneiden armeijan politrukkien mukaan “silkkihansikkain” kesäkuussa 1944 kiinniotettujen yli 12.000 karkurin joukosta ei löytynyt yhtään kieltäytyjää. Ei yhtään. Ei ainuttakaan.

Yksikään karkuri ei yrittänyt pakoon vuoden 1918 punaisten teloitusten karaisemia sotapoliiseja. Ketään ei pahoinpidelty kiinniotettaessa. Ketään ei ammuttu. Kaikki lupasivat palata kiltisti parijonossa heti takaisin rintamalle sotapoliisien saattueissa.

Paitsi ne, jotka eivät palanneet. Tai ne, jotka toimitettiin Taavettiin.
Heidät ammuttiin. He katosivat. Kuten heitä koskevat asiakirjat. Ne poltettiin.
Taavetissakin.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Keskustelija Laitman on valistanut Agricolan keskusteluissa meitä Päämajan valvontaosaston virkaroolista rintamakarkureiden käsittelyissä.

Laitmanin mukaan sota-arkistosta on III Armeijakunnan hallinnollisen toimiston kirjelmä ( T 19653/9-10 ).

Toimiston luutnantti Arvi Salonen valittaa kirjelmässään valvontaosastolle, että hänen toimistolla ei ole mitään tietoja armeijakunnan karkureiden lopullisesta kohtalosta.

Kaikki tiedot ovat Valvontaosastolla. Salonen oli ottanut yhteyttä evl Ropposeen tästä epäkohdasta mutta Ropposen vastaus oli ollut, että näitä karkuritietoja ei voida antaa. Eli Valvontosasto oli keskeinen toimija karkuriasioissa eikä sieltä tietoja annettu.

Kaikki valvontaosaston karkuruutta koskevat asiakirjat ja arkistot on hävitetty - tuhottu.

Karkuriarkistojen hävittämisten myötä karkurit muuttuivat kadonneiksi. Heidät julistettiin puolustusministeriön yhteydessä syksystä 1944 vuoteen 1965 toimineen kuolleeksijulistamistoimiston selvitysten jälkeen Helsingin raastuvanoikeuden tuomioilla kuolleiksi.

Viimeisin kuolleeksijulistamistuomio on toistaiseksi annettu Suomessa 1980-luvulla.

Professori Heikki Ylikankaan julkisen lausunnon mukaan myös näiden Helsingin raastuvanoikeuden kuolleeksijulistamistuomioiden perusteina ja liitteinä olleet, arkistossa säilytetyt, armeijan selvitykset ovat - yllätys, yllätys - kadonneet!

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Albert Ravila]

K.L. Oesch:n kirjassa (Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, Otava, 1956.) kerrotaan karkureihin kohdistetuista rangaistutoimista sivulla 157:

"Sotapoliisin toimesta huomattava osa näistä miehistä pidätettiin ja lähetettiin aina Viipurin ympäristöstä ja Saimaan rannikoilta asti velvollisuudntuntoisten taistelutoverien riveihin TAI SAAMAAN MUUTA ASIAANKUULUVAA KÄSITTELYÄ."

Tämä viimeistään ratkaisee asian. On totta kai selvää, ettei muu asiaankuuluva käsittely voi tarkoittaa mitään muuta kuin ampumista. Ihmetellä täytyy Pelhon nerokkuutta. Ylikangas kirjoitti kaksi kirjaa ja kävi keskustelua myös artikkeleissa, mutta ei silti oikein saanut yleisöä vakuuttuneeksi. Nyt Pelho uhkaa muutamalla tyhjentävällä argumentilla ja vankoilla lähteillä putsata koko pöydän. Pelhon kannattaisi nyt kyllä jo ryhtyä etsimään itselleen kustantajaa. Kannattaisi ehkä myös harkita yhteistyötä keskustelija Laitmanin kanssa, hän voisi kirjoittaa teokseen ruotsinkielisen yhteenvedon. Tai ehkäpä joku olisi kiinnostunut tekemään aiheesta dokumentin? Miten vain, mutta totuus Taavetin verilöylystä täytyy kertoa Suomen kansalle.

[Martti Tapio Pelho]

Onko Taavetissa toiminut avausjutussani mainittu, eversti Räsäsen 22.6. - 29.6.1944 komentama, karkurileiri?

Kyllä vai ei?

Päämajan laiton käsky, jonka tinkimättömästä ja sotilaallisesta toimeenpanosta oli kysymys myös Taavetin karkurileirillä, oli seuraava:

Kesäkuun 20. 1944, kenrl. Erich Heinrichsin sähke.

Jakelu:
Kannaksen armeija / K.L. Oesch,
III Armeijakunta / Hjalmar Siilasvuo,
IV Armeijakunta / Taavetti Laatikainen,
V Armeijakunta / Antero Svensson,
kotijoukkojen komentaja Lauri Malmberg,
Erillinen Sotapoliisiosasto.

Ylipäällikkö on käskenyt (tämä on yliviivattu sähkeestä), että kaikki rintamalinjojen takana kiinnisaadut sotilaskarkurit, myöskin ne, jotka on sotilasviranomaisten toimenpiteestä passitettu vankiloihin, on viipymättä palautettava a.o. yhtymänsä henkilötäydennyskeskukseen taikka, ellei henkilötäydennyskeskus ole selvillä, HTK 1:n yhteydessä toimivalle elimelle.

Täällä on PM:n käskyn No 735/Järj.2/sal./12.8.1941 mukaisesti karkurille selitettävä, että hän on tehnyt raskaan rikoksen sekä käskettävä häntä viipymättä palaamaan yksikköönsä. Mikäli karkuri tottelee käskyä, on häneen nähden meneteltävä niinkuin mainitussa käskyssä on määrätty. Jos karkuri sitävastoin kieltäytyy käskyä noudattamasta eikä ota toistetustakaan käskystä ojentuakseen, on hänet pakkokeinoin, tarpeen tullen ankarintakin aseellista pakkokeinoa käyttäen, palautettava järjestykseen.

Henkilötäydennyskeskuksesta edellä mainituin tavoin joukko-osastoon palautetuista karkureista on ilmoitettava viipymättä valvovan sk.piirin esikunnalle. Aseellista pakkokeinoa käytettäessä henkensä menettäneistä on ilmoitettava heti yksikköihin 1018/1034 J0. Kpk.

Yleisesikunnan päällikkö
Jalkaväenkenraali E. Heinrichs"


Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Albert Ravila]

Onko Taavetissa toiminut avausjutussani mainittu, eversti Räsäsen 22.6. - 29.6.1944 komentama, karkurileiri? Kyllä vai ei?

Kyllä. Ja nyt on aika panna mylly pyörimään. Me emme tarvitse enää ainuttakaan asiakirjalainausta vuodelta 1944. Me emme tarvitse enää ainuttakaan viittausta Heikki Ylikankaaseen. Me tarvitsemme ennakkoluulottoman ja rohkean miehen, jolla on sisua nousta puolustamaan totuutta. Tämä mies on Martti Tapio Pelho. On korkea aika, että Taavetin verilöylyssä kuolleet 200 karkuria saavat oikeutta.

[Ilmo Kekkonen]

Taitaa olla paikallaan lisätä muutama fakta tähänkin keskusteluun.

Kaikki Päämajan antamat ohjeet elokuusta -41 alkaen määräsivät sotilaiden rikkomukset käsiteltäviksi heidän omissa yhtymissään.Vaikka kenraali Heinrichsin 20.6. 44 antama puhelinsanoma antoi myös aseenkäytön vaihtoehdoksi, toimittiin asiallisesti vanhojen ohjeiden mukaisesti, kunnes tulivat uudet karkurien käsittelyohjeet. Ne noudattivat aiempaa käytäntöä.

Tässä keskustelussa käsitellyn karkurien kokoamispaikan perusti eversti V. Räsänen Taavettiin 22.6. 44. johtoelimenään Viipurin komendantintoimisto.

Taavettiin koottiin Räsäsen johdossa olleen karkurien pysäyttämisseulan kiinniottamat karkurit. Ohjeiden mukaan heidät kuulusteltiin alustavasti ja lähetettiin yhtymiinsä.
Räsäsen organisaatio kokosi Taavettiin kesäkuun viimeisen viikon aikana kaikkiaan noin 1 100 miestä. Pääosa oli karkureita, vähemmän harhautuneita.
Armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Svensson määräsi HTK:n päällikön henkilökohtaisesti puhuttelemaan jokaisen karkurin.Räsänen ei tällöin enää ollut johdossa.
Kun V AK:n alainen HTK 4 aloitti 29.6. toimintansa Taavetissa, se otti karkurit vastuulleen. Räsänen siirtyi V AK:n ilmasuojelukomentajaksi.

Taavetissa ammutuista karkureista ei ole tietoja. Päämajan käsky ei edellyttänyt karkurin ampumista, kuin erityisessä kieltäytymistapauksessa. On ymmärrettävää, että henkensä säilyttämiseksi rintamalta karannut sotilas ei halunnut ehdoin tahdoin asettua kuolemalle alttiiksi.Lisäksi ammutuista olisi tullut ilmoittaa.
Taavettiin tuotiin haudattaviksi joitain yhtymien kenttäoikeuksien kuolemaan tuomitsemien karkurien ruumiita.
Paikallista perimätietoa on tämän perusteella voinut syntyä.

Pelho voi ratkaista asettamansa kysymyksen karkurien teloittamisesta kertomalla ammuttujen sotilaiden nimet ja yksiköt. Jos siihen ei pysty, on Pelho taas kerran esittänyt perättömiä väitteitä.

[Martti Tapio Pelho]

Toimittaja Antero Raevuori teki Seura-lehteen vuonna 2003 juttusarjan “Sotiemme vaietut salaisuudet “.

Seurassa julkaistiin 11.3.2005 Raevuoren juttu ”Meidän piti haudata 150 teloitettua”.

Jutussa haastateltiin silloin 84-vuotiasta Erkki Huhdanpäätä. Huhdanpää kertoi olleensa kesällä 1944 Luumäellä Kaatuneiden evakointikeskuksessa arkuttamassa vainajia. Huhdanpää sai komennuksen Luumäen hautausmaalle.

”Näky oli kaamea. Auto oli kipannut noin 150 miestä kuopan reunalle. Kaikkia oli ammuttu takaapäin, rinta oli rikki. Ei ollut silminnäkijöitä kun vainajat oli paikalle tuotu.”

Huhdanpää totesi Seura-lehden haastattelussaan:

”Miehet oli ammuttu vasta vähän aikaisemmin. Kuolinhetkestä ei ollut pitkä aika, sillä ruumit olivat puolijäykkiä. Heitä ei oltu tuotu kaukaa rintamalta. Kun Huhdanpää kahden muun miehen kanssa aloitti ruumiiden hautaamisen, työ yllättäen keskeytettiin ja paikalle tuli kuorma-autoja arkkulastissa. Kaikki lähes 150 vainajaa laitettiin arkkuihin ja vietiin pois.”

Aikalaisten osoittamalta Taavetin karkurileiripaikalta on automme mittarin mukaan vain 3,2 km matka Luumäen hautausmaalle. Matkaa Lappeenrantaan on 35,5 km.

Luumäen evakointikeskuksella vainajien arkuttajana toimineen Erkki Huhdanpään 11.3.2005 Seurassa julkaistun todistuksen mukaan kaikkia Luumäen hautausmaalle kipattuja 150 miestä oli ammuttu takaapäin koska kaikkien rinnat olivat rikki.

Huhdanpään mukaan heidän kuolinhetkestä ei ollut pitkä aika, sillä ruumiit olivat puolijäykkiä eikä heitä näin ollen ole voitu tuoda kaukaa rintamalta.

Seurassa julkaistusta Huhdanpään haastattelusta ei ilmene, kuka komensi Huhdanpään kahden muun Kaatuneiden evakointikeskuksen toverin kanssa Luumäen hautausmaalle tai kuka antoi hautausmaan kuopan reunalla uuden määräyksen, jolla ammuttujen kuoppaaminen hautausmaalle yllättäen keskeytettiin ja millä tilanteessa julkilausutulla upseerin perustelulla?

Haastattelussa ei myöskään julkaistu tietoa siitä, montako kuorma-autoa saapui hakemaan vainajia hautausmaalta tai kuorma-autojen kuljettajien kertomaa, mikä tulee olemaan ammuttujen seuraava sijoituspaikka?

Kun tiedustelu-upseeri Nils-Börje Silferbergin haastattelulausunnosta 5.2.2009 ilmenevän karkulaisen lausunnon mukaan Taavetin karkurileirillä kaikki "häkkiin" kootut "vähintään 200 karkuria" odottivat leirillä ampumistaan, niin Huhdanpään Luumäen hautausmaalla näkemät ja käsittelemät – lausunnon mukaan jossain lähistöllä takaapäin rintaan ammutut 150 vainajaa - ovat todennäköisesti olleet juuri Taavetin karkurileirillä ammuttuja suomalaisia rintamakarkureita.

Tulkintaa puoltaa myös Silferbergin ja Haanpään lausunnoissaan kuvaamien tapahtumien ajallinen yhteys.

Tulkinta, että he molemmat - tiedustelu-upseeri ja vainajien arkuttaja - olisivat tulleet vuosina 2005 ja 2009 julkisuuteen valehdellen tai muistaisivat kertomansa tapahtumat ja niiden ajankohdan tarkoitushakuisesti virheellisesti, ei ole uskottava.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

virheen poisto.

[Ilmo Kekkonen]

Kaatuneita tuli kesän -44 taisteluissa niin paljon, että arkut loppuivat.
Näin ollen ainoa keino oli tilapäinen hautaus, kunnes arkkuja saataisiin.Kuten Luumäen KEK:in kertomuksesta ilmenee, tätä jouduttiin tekemään.Tälle kekille tuotiin muuten luultavasti eniten kaatuneita Talin-Ihantalan taistelujen aikana.

Lisäksi tunnistamattomien vainajien ainoa säilytyskeino oli tilapäinen hautaus tunnistamista odotettaessa.
Niistä asioista on tässäkin kyse.Rintama oli muuten Luumäeltä vain muutaman kymmenen kilometrin päässä.
Aika erikoista on, että Huhdanpää olisi kyennyt toteamaan kaikkia kaatuneita ammutun "takaapäin rintaan"? Muutenkin kyse on hänen oletuksestaan, ei tiedosta. Raevuori uskoi itse teloituksiin. Teksti oli sen mukainen.

Teloitukset tehtiin yleensä edestä useamman ampujan toimin.

Pelho ei edelleenkään kykene esittämään ainoankaan Luumäellä teloitetun nimeä.