Taavetin karkurileirin karkureiden kohtalot?

[Martti Tapio Pelho]

Sota-arkiston toimistopäällikkö, everstiluutnantti Anssi Vuorenmaa, lähetti aikoinaan kirjeen Lappeenrantalaisen päätoimittaja Martti Meuroselle. Kirje on julkaistu vuonna 2005 “Teloitetut” –kirjassa.

Vuorenmaa opetti meitä seuraavasti:

“Käytettävissäni olevat tietolähteet varsin yksimielisesti toteavat, että Mannerheim visusti varoi panemasta nimeään paperiin, joka myöhemmin tulisi kompromettoimaan häntä. Ja kuolemantuomion toimeenpanon käskeminen on juuri tälläinen asia.”

Vuoden 1919 rikoslain ja vuoden 1941 tuomioistuinlain säädösten perusteella Mannerheimin valtuuttama rintamakarkureihin ja kieltäytyjiin kohdistettu teloituskäsky 20.6.1944 oli ristiriidassa silloisen oikeutemme eli lakiemme kanssa. Käskyn voidaan katsoa selvästi rikkoneen lakeja eli olleen oikeudelliselta luonteeltaan laiton.

Se, mitä 20.6.1944 annettuun käskyyn sisältyvä aseellinen pakottaminen tarkoitti, oli heti epäselvää myös niille, jotka joutuivat käskyä soveltamaan käytäntöön.

Jo seuraavana aamuna 21.6.1944 IV armeijakunnasta tiedusteltiin Mikkelin päämajasta tarkempaa tietoa siitä, mitä käskyn aseellinen pakottaminen sen laatijoiden mukaan oikeasti tarkoitti?

Kapteeni Rolf Franck vastasi heti kysyjille:

“Käskyn tarkoituksena on, että kaikki HTK 1:een toimitetut karkurit, jotka ilmoittavat palaavansa yksiköihinsä, on kuulusteluja suorittamatta niihin toimitettava, kun sen sijaan ne, jotka kieltäytyvät yksiköihinsä palaamasta, on ammuttava.”

“Kuulusteluja suorittamatta” merkitsee sitä, että Lappeenrantaan ja sen ympäristöön kesäkuussa 1944 koottujen tuhansien karkurien kuulustelujen ja seulontojen dokumentaatiot kiellettiin. Päämajan kiellon seurauksena kieltäytyjät ja heidän teloituksensa selustassa jäivät luetteloimatta ja dokumentoimatta.

Kapteeni Erkki Partanen, lakimies päämajan järjestelyosastolta, valisti 21.6.1944 kysyjiä puhelimitse:

“Käskyn tarkoituksena on, että palveluksesta kieltäytyvät karkurit on ammuttava.”

Sotatuomari Paavo Alkio on selventänyt meille upseerin aseenkäyttö- ja hengenriisto-oikeuden luonnetta ja rajoja päiväkirjassaan 12.12.1941 seuraavasti:

“Upseeri toimii tuollaisessa tapauksessa ajaessaan tahtoaan pakkokeinoin läpi, pakkotilanteessa, jossa laki oikeuttaa hänet menettelemään siten. Jos hän ei käytä oikeuttaan rikoksen tapahtuessa, ei hänellä ole oikeutta käyttää väkivaltaa enää rikoksen tapahtumisen jälkeen, sillä laki ei anna upseerille oikeutta kostaa rikoksesta eikä rangaista siitä, vaan tämä oikeus kuuluu tuomioistuimelle.”

20.6.1944 käskyllä siirrettiin lakiin perustuvaa upseerin aseenkäyttö- ja hengenriisto-oikeutta laittomasti rintamalta selustaan henkilötäydennyskeskusten upseereille.

Päämajan kapteenin Erkki Partasen muistelmien mukaan sotaväenrikoslain koventamisesitys eduskunnalle valmistui hänen työpöydällään muutamassa tunnissa 29.6.1944 ja esitys kirjattiin eduskunnassa pikavauhtia laiksi niin, että presidentti vahvisti lain jo 4.7. tulevaksi voimaan 5.7. alkaen.

Salamavauhtia eduskunnassa heinäkuun alussa 1944 “yksimielisesti” ilman tosiasiallista käsittelyä kirjatut sotaväen rikoslain kovennukset lavensivat karkureiden kuolemanrangaistusten soveltamista selustaan mutteivät tuoreet säädöksetkään laillistaneet takautuvasti jo kesäkuussa 1944 selustassa toimeenpantuja tuhansien karkureiden ja kieltäytyjien teloituksia.

Vuoden 1919 hallitusmuoto eli silloinen perustuslakimme yksiselitteisesti kielsi laintasoisista säädöksistä alemmilla sotilaskäskyillä tapahtuvan tuomiovallan perustamisen ja sen siirrot selustaan.

Kun karkureiden teloituskäskyn 20.6.1944 voidaan perustellusti katsoa olleen laiton, tästä seuraa, että toimet, jotka tehtiin laittoman käskyn nojalla kesäkuussa 1944 Lappeenrannassa ja muuallakin, olivat ja ovat laittomia.

Joka harkiten mutta laittomasti riistää ihmisen hengen, syyllistyy rikosoikeudellisessa luokittelussa murhaan, joka ei kesäkuussa 1944 Lappeenrannassa ja Taavetissa voimassa olleen rikoslain eikä nykyisenkään lain mukaan vanhene koskaan. Näitä rikoksia koskeva valtion vahingonkorvausvastuu on myös vanhentumatonta.

Kerrottu antaa uskottavat ja painavat perustelut sille miksi armeijan kesäkuussa 1944 toimeenpanemista laittomista toimista ei ole raportoitu koskaan oikeusviranomaisille, omaisille tai eduskunnalle.

Suomen armeijalle - kuten kaikille muillekin armeejoille yleensäkin - on ollut ylivoimaisen vaikeata hyväksyä ja selvittää kesän 1944 rintamakarkuruuden mittasuhteita ja teloitettujen karkureiden todellisia määriä.

Eduskunnan arkiston asiakirjoista selviää karkureiden ampumisten ja teloitusten olleen esillä vuosina 1945-48 eduskunnassa ja sen perustuslakivaliokunnassa sekä eduskunnan lukuisissa asiaa selvitelleissä toimikunnissa ja komiteoissa. Selvittelyjä, tutkimuksia ja syyllisten rangaisemista vaatimat nimenomaan vasemmiston kansanedustajat.

Mutta kaikki nämä eduskunnan selvittelyhankkeet törmäsivät kivenkovaan muurin, jota ei osattu tai haluttu silloin ylittää: puolustusvoimain ja pääesikunnan silloisten vastaavien kenraalien vastustukseen.

Kenraalit, joko kokonaan jättivät vastaamatta eduskunnan yksilöityihin kyseilyihin tai antoivat tietoisesti puutteellisia tai valheellisia tietoja rintamakarkuruuden mittasuhteista ja ammuttujen karkureiden määristä.

Asiaa tutkinut Jukka Lindstedt (1999, s.188-189) todistaa meille asiasta näin:

“Asiakirjojen perusteella jää arvoitukseksi, miksi näiden laskelmien perusteella perustuslakivaliokunnalle lähti virheellinen esitys. Sen mukaan lain muutoksen jälkeen karkureille tuomittiin 45 kuolemanrangaistusta, joista 26 pantiin täytäntöön. Kaikkiaan 31 kuolemantuomiota ja 20 teloitusta jäi ilmoittamatta, vaikka jo kesällä 1944 laadituista laskelmista ja diaareista olisi heti voinut nähdä ainakin sen, että eduskunnalle ilmoitettu teloitusten määrä on liian pieni.”

Huomattakoon, että Lindstedt kirjoittaa rikoslain koventamisen 5.7.1944 jälkeisestä ajasta. Kenraalimme vaikenivat omassa asiassaan ja kieltäytyivät antamasta eduskunnalle sen pyytämiä selvityksiä ennen rikoslain koventamista 5.7.1944 kesäkuussa 1944 selustassa Lappeenrannan seudulla ja Saimaan saarissa toimeenpannuista ampumista ja teloituksista.

Poiketen Lindstedistä, armeijan johdon toimien motiivi ei jää maallikollekaan arvailujen varaan, vaan on varsin selvä ja uskottava: Päämaja lähti kesäkuussa 1944 laittomuuden tielle karkuruuden kitkemisessään.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Ilmo Kekkonen]

Mannerheim ei tietääkseni käskenyt ainoatakaan teloitusta viime sotien aikana.Nimensä hän pani lukemattomiin papereihin.

Se on totta, että hän saattoi vältellä tiettyjen asiakirjojen allekirjoitusta. Hän oli hyvin tarkka siitä, millainen kuva jälkimaailmalle jää.

Puhelinsanoma 20.6. 44 ei ole mikään laiton teloituskäsky. Se on Päämajan kannanotto karkurien käsittelyyn. Siitä voidaan keskustella, oliko äärimmäisenä keinona lopuksi mainittu pakkokeinojen käyttö lainmukaista tässä yhteydessä.

Ei ole osoitettu, että käskyä olisi ollut tarvis noudattaa.

Pelho väistelee edelleen oleellista asiaa. Jos kerran syytellään laittomista teloituksista, niin tulisi myös esittä todisteet. Ennen kaikkea keitä on ammuttu, milloin, missä ja miksi.

On hyvin vakavaa eisttää väitteitä tuhansien miesten ampumisista ilman yhtään todistetta.Toistaiseksi se todistaa vain Pelhon äärettömästä verenhimosta.

[Martti Tapio Pelho]

Korostettakoon, että Mannerheim antoi karkureitten teloituskäskyn 20.6.1944 päivällä ennen klo 17.05 tietoa Viipurin luovutuksesta venäläisille “lähes taisteluitta”.

Päämajassa 20.6.1944 työskennelleet lainopillisen koulutuksen saaneet aikalaiset, Martti Kekomäki ja Erkki Partanen, ovat kertoneet meille Mannerheimin reaktioista kun hän kuuli 20.6. Viipurin “luovutuksesta”.

Saatuaan tiedon, silloin jo 77-vuotias, vakavasti sairas Mannerheim, oli muuttunut hyvin kiihtyneeksi ja hysteeriseksi. Mannerheim käskytti Martti Kekomäelle, päämajan ylimmälle oikeusupseerille, että eversti Kemppi on heti toimitettava tuomittavaksi pikaoikeudessa.

Kekomäki oli kertomansa mukaan ilmoittanut Mannerheimille yksiselitteisesti, ettei Kempin saattaminen pikaoikeuteen ollut voimassa olevan lain mukaan mahdollista.
Tällöin Mannerheim oli menettänyt malttinsa ja huutanut:

“Mitä?, Miten niin ei ole mahdollista?! Onko teillä niin hoono laki vai niin hoonot meehet?”

Mannerheim määräsi myöhemmin 20.6. illalla toistamiseen, edelleen kiihtyneessä mielentilassaan, Kempin ammuttavaksi.

Päämajan lakimiehet ilmoittivat esimiehelleen ettei Kempin ampuminen ole laillisesti mahdollista. Sen sijaan olisi suoritettava tutkinta, ja mikäli aihetta ilmaantuu, asia on käsiteltävä ja ratkaistava myöhemmin sotaoikeudessa.

Mannerheim antoi periksi ja tyytyi Kempin suhteen lakimiestensä linjaukseen.

Mannerheim kuitenkin kirjoitutti (20.6. tai 21.6.) suutuspäissään rintamakomentajilleen muistelmateoksissa mainitun tunnetun tulisen käskynsä, jossa hän syytti komentajiaan pelkuruudesta ja karkuruudesta sekä määräsi kaikki kieltäytyvät rintamakarkurit teloitettavaksi kapinaan osallistumisesta.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Jälkikäteen sotilasyksiköille annettiin määräyksiä ettei kesäkuussa 1944 toimeenpantuja karkureiden ampumisia tai teloituksia tule ilmoittaa mihinkään.

Linjan mukaisesti IV AK:n esikunnan hallinnollisen toimiston päällikkö Eero Rautapään 17.8.1944 käskyn mukaan yksiköiden tulee jättää ennen 30.6.1944 toimeenpannut karkureihin kohdistetut toimet selvittämättä ja luetteloimatta.

Käskyn mukaan eversti Räsäsenkin karkureihin 22.-29.6.1944 Taavetin karkurileirillä kohdistamat sotilasvirkatoimet jäivät osittain aikalaistodistajien, perimätiedon ja kaivausten varaisiksi.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA

[Martti Tapio Pelho]

Kirjoitin:

“Kun tiedustelu-upseeri Nils-Börje Silferbergin haastattelulausunnosta 5.2.2009 ilmenevän karkulaisen lausunnon mukaan Taavetin karkurileirillä kaikki "häkkiin" kootut "vähintään 200 karkuria" odottivat leirillä ampumistaan, niin Huhdanpään Luumäen hautausmaalla näkemät ja käsittelemät – lausunnon mukaan jossain lähistöllä takaapäin rintaan ammutut 150 vainajaa - ovat todennäköisesti olleet juuri Taavetin karkurileirillä ammuttuja suomalaisia rintamakarkureita.“

Tietoisena tulkintaani kohdistuvasta tulevasta kriitikistä, arvioin kahden aikalaistodistajan, tiedustelu-upseeri ja vainajien arkuttajan, lausuntojen uskottavuutta näin:

“Tulkintaa puoltaa myös Silferbergin ja Huhdanpään lausunnoissaan kuvaamien tapahtumien ajallinen yhteys.

Tulkinta, että he molemmat - tiedustelu-upseeri ja vainajien arkuttaja - olisivat tulleet vuosina 2005 ja 2009 julkisuuteen valehdellen tai muistaisivat kertomansa tapahtumat ja niiden ajankohdan tarkoitushakuisesti virheellisesti, ei ole uskottava.”

Sitten tulee nykyisen armeijan entinen mies ja valtion konttorin nykyinen palkollinen, Ilmo Kekkonen,ja yrittää loata kahden armeijan rehellisiksi ja isänmaallisiksi tunnetun sotaveteraanin todistukset varsin epäisänmaallisella ja herjaavalla tavalla:

“Aika erikoista on, että Huhdanpää olisi kyennyt toteamaan kaikkia kaatuneita ammutun "takaapäin rintaan"? Muutenkin kyse on hänen oletuksestaan, ei tiedosta. Raevuori uskoi itse teloituksiin. Teksti oli sen mukainen.
Teloitukset tehtiin yleensä edestä useamman ampujan toimin.”

Vainajien arkuttaja Huhdanpää oli Luumäen hautausmaan komennuksensa aikaan 24-vuotias, rutinoitunut ja karaistunut silpoutuneiden ruumiiden käsittelijä ja pakkaaja.

Se, että sotaveteraani Huhdanpää on antanut julkisuuteen todistuksen, jonka mukaan kaikkia näkemiänsä ja käsittelemiänsä, Luumäen hautausmaalle kipattua 150 vainajaa, oli takaapain ammuttu vereksiltään rintaan kun kaikkien rinnat oli etupuolelta rikki ja ruumit olivat puolijäykkiä, ja jo aloitettu rintaan ammuttujen hautaan heittäminen yllättäen keskeytettiin, on kertomuksellinen tosiasiaa.

Huhdanpää kertoo lausunnossaan ammutuista – ei teloitetuista. Termeillä on vissi oikeudellinen ero. Karkuri voidaan ampua laittomasti mutta teloittaa karkuri voidaan vain tuomiovaltaisen laillisesti perustetun tuomioistuimen tuomiolla.

Ja se, että Huhdanpään lausunto on julkaistu Seura-lehdessä maalikuussa 2005, on tosiasia.

Ilmo Kekkosen sotaveteraani Huhdanpään aikalaislausuntoa koskevaa epätoivoista parahdusta voi lukea myös niin, että Ilmo Kekkonen väittääkin nyt itse olleensa paikanpäällä Luumäen hautasmaalla ja siksi tietää kaikkein parhaiden tosiasiat ettei 150 vainajaa oltu ammuttu takaapäin rintaan eivätkä ruumiiden rinnat olleet rikki tai etteivät vainajat olleetkaan puolijäykkiä.

Kovin on köykäisiä tämän “ketään ei missään ammuttu”-hohkaajan arkumentit.
Aika velikulta!

Tiedämme karkureiden taustasta, että heistä aniharva oli ideologisesti sitoutunut armeijamme käymään valloitussotaan Hitlerin joukoissa. Karkureista alle prosentti (1/100) kuului armeijan kasvatus- ja aivopesulaitokseen: suojeluskuntaan.

Tiedämme myös, että karkurit olivat taustaltaan valtaosaltaan Etelä-Suomen teollisuuskeskusten nuoria työmiehiä ja kuuluivat jäseninä erilaisiin työväenjärjestöihin kuten ammattiyhdistyksiin, e-osuusliikkeeseen tai vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä SVUL:sta erotettujen urheiluseurojen perustamaan TUL:iin.

Lappeenrannassa kesäkuun 1944 kuulusteluissa pari tuhatta karkuria ilmoitti kieltäytyvänsä palaamasta rintamalle kun asiaa oli heiltä suullisissa kuulusteluissa tivattu (karkureiden kuulusteluja varten laadittu lomakepohja määrättiin käyttöön vasta 9.7.1944 alkaen).

Näiden parin tuhannen kieltäytyjän joukossa sitoutuneisuus työväenliikkeen eri ideologioihin on ollut poikkeuksellisen suurta. He olivat valtaosaltaan vakaumuksellisia nuorkommunisteja ja vuonna 1918 ammuttujen tai nälkään tapettujen punaisten poikia.

Luonnollisesti joukossa oli myös ns. reppanoita ja sodan melskeissä mielenterveytensä menettäneitä. Sama pätee Taavetin karkurileirin yli tuhannen karkurin joukosta leirin häkkiin seulottuun ja ahdettuun, Silferbergin todistuksen mukaaan, vähintään 200 kieltäytyjäkarkuriin.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Ilmo Kekkonen]

Pelho on ottanut agendakseen armeijan mustamaalauksen ja perättömien väitteiden esittämisen kesän -44 tapahtumista.

Kun olen osoittanut hänen juttunsa salaisista ja laittomista teloituksista perättömiksi, niin hän ryhtyy solvaamaan minua. Konsti on sekin, kun todisteita ei ole esittää.

Veteraani Huhdanpää esittää arveluitaan vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen. Niihin on vaikuttanut Huhtiniemi-kohu tiedotusvälineissä. Sama koskee eräitä muita aikalaistodistajia. Ainoatakaan todistetta teloituksista tai laittomista ampumisista ei ole esittää.Osallistuminen kaatuneiden hautauksiin ei siihen riitä.

Tarinat eivät muutu tosiasioiksi, vaikka niihin "pelhot" ideologisista syistä kuinka uskoisivat.

Mihin perustuvat Pelhon kuvitelmat karkureiden ideologisesta pohjasta?

Todettakoon vielä, että Mannerheim ei ole antanut mitään karkureiden teloituskäskyä. Heinrichsin sanoma korosti aiempia ohjeita.Ei ole osoitettu ainoatakaan karkuria ammutun sanoman perusteella. Karkuruus ei edes edellyttänyt vankeutta enempää rangaistusta ennen lain koventamista. Silloinkin kuolemantuomio voitiin määrätä vain tietyin edellytyksin.

Eversti Räsäsen toiminnassa ei ole osoitettu tapahtuneen laittomuuksia. Kenraali Svensson antoi 29.6. 44 käskyn, jonka mukaan rintamalle paluusta kieltäytyvä oli asetettava pikaoikeuteen.Se osoittaa, että siihen asti oli karkurit toimitetu yksiköihin ohjeiden mukaan.V AK:n ohjeissa ei edes mainita Heinrichsin sanomaa.
Pantakoon tähän väliin vielä, että 11.7. mennessä oli V AK:ssa palautettu joukkoihin 1 900 karkuria. Ainoatakaan ei ollut ammuttu.

En ryhdy ties monetta kertaa kumoilemaan Pelhon väitteitä. Hänelle ne ovat uskonkappale.

Uskon salaisiin ja laittomiin teloituksiin heti, kun niistä esitetään todisteet. Nyt on vain tarinoita, olettamuksia, kuvitelmia ja myös selviä valeita, kuten tutkimuksissa on voitu todeta.
Jos kerran Pelholla on tiedot teloituksista, niin miksei hän niitä kerro?

Minuun henklökohtaisesti kohdistettuihin solvauksiin en välitä vastata. Jokainen asiaan perehtynyt tehköön itse arvionsa.
Väitän olevani erityisen hyvin perehtynyt kesän -44 tapahtumiin. Voin vakuuttaa, että jos laittomuuksia löytyy, niin en niitä mitenkään peittele.

Totean vielä, että Pelho esittää niin paljon suoranaista vääristelyä ja mielivaltaista tulkintaa, etä asiallinen keskustelu hänen kanssaan on aika toivotonta. Yksinkertaisinkaan tosiasia ei Pelholle uppoa.

[Martti Tapio Pelho]

Päämajan järjestelyosasto antoi 4.7.1944 säädetyn sotaväen rikoslain muutoksen perusteella samana päivänä uuden käskyn sotilaskarkurien käsittelystä.

Käskyn allekirjoitti yleisesikunnan päällikkö (Heinrichs), varmensi komentoesikunnan päällikkö (Tuompo) ja vakuutti oikeudenhoitotoimiston päällikkö (Kekomäki).

Käskyn jakelu kattoi oikeusviranomaiset: kenttäoikeuksien puheenjohtajat, puolustusministeriön, oikeusministeriön, oikeuskanslerin, eduskunnan oikeusasiamiehen ja SYO:n.

Sotaväen rikoslain kovennus 4.7.1944 ja sitä koskeva Päämajan soveltamiskäsky palauttivat kenttäoikeudet toimivaltaisiksi tuomioistuimiksi käsittelemään ja ratkaisemaan karkuruusrikoksia ja antamaan rikoksista myös vankeusrangaistuksia.

Sen sijaan Päämajan 20.6.1944 panikkitilanteessa vain rintamakomentajilleen Heinrichs’in nimissä antama karkureiden laiton ampumiskäsky, jolla kenttäoikeudet lakkautettiin ja niiden tuomiovalta siirrettiin selustan upseereille ja jolla vankeusrangaistus poistettiin karkaamisrikoksen seuraamuksena ja lisäksi määrättiin vankiloissa karkaamisrikosten johdosta vangittuina olevat palautettavaksi uudelleen kuulusteltaviksi Lappeenrantaan ja kieltäytyjäkarkurit ammuttavaksi, salattiin armeijan ullkopuolisilta oikeusviranomaisilta.

Toisaalta Päämaja ei koskaan perunut 20.6.1944 antamaansa karkureiden ampumiskäskyä: komentajat katsoivat ampumiskäskyn olevan voimassa ja pätevä sotaväen rikoslain kovennuksen 4.7.1944 ja sitä koskevan samana päivänä Päämajan antaman uuden karkureiden käsittelyjä koskevan soveltamiskäskyn jälkeenkin.

Sotapäiväkirjat kesäkuulta 1944, jolloin karkuruus ja joukkopaot olivat valtoimenaan, sisältävät niukalti karkureiden käsittelyjä koskevia merkintöjä kieltäytyjäkarkureiden kuulusteluista ja käsittelyistä nyt puhumattakaan.

Sotapäiväkirjoissa on luonnollisesti runsaasti karkuruutta koskevia merkintöjä heinäkuulta 1944, jolloin karkuruus oli merkittävästi vähentynyt ja tilanne paremmin hallinnassa kuten alla sotapäiväkirjasta voi lukeva huomata:

25.6.1944
Kello 09.45 kapteeni Partanen (Päämajan Järjestely 2:sta - MP) ilmoitti, että Jos HTK 1:een toimitetaan vankiloista vanhojen karkaamisrikosten johdosta vangittuja, tulee heidän suhteen menetellä kuten muidenkin karkureiden.

3.7.1944
Kello 09.00 6. DE ilmoitti IV AK:an huomattavasta karkurimäärästä, joka oli lähtenyt divisioonasta edellisenä yönä.

Kello 10.30 ilmoitti kapteeni Järvinen/10.SPol.K, että desantteja ei Taipalsaarelta tavoitettu, mutta joku määrä saarissa piileskellyitä sotilaskarkureita oli pidätetty.

9.7.1944
Kello 16.30 tulivat IV AKE:n hallinnolliseen toimistoon Päämajasta kapteeni Partanen ja xxxxxx tutustumaan armeijakunnan karkuritilanteeseen ja siihen liittyviin seikkoihin. He lähtivät kapteeni Rautapään mukana 6.DE hallinnolliseen toimistoon ja 10.SPol.K:aan.

10.7.1944
Kello 12.15 kapteeni Rautapää kävi Lappeenrannassa neuvottelemassa ilmasuojelutoimiston kapteeni Kokon kanssa sotapoliisia koskevista asioista.

12.7.1944
Kello 09.00 kapteeni Rautapää IV AKE:n hallinnollisesta toimistosta kävi Lappeenrannan komendanttivirastossa neuvottelemassa eversti Räsäsen kanssa järjestyksen ylläpidon johtamisesta varuskunnassa. Neuvottelun tuloksista annettiin kirjallinen käsky.

Kello 16.10 kävivät HTK 1:n päällikkö everstiluutnantti Ursin ja uusi päällikkö majuri Toiviainen IV AKE:n hallinnollisessa toimistossa keskustelemassa karkureiden käsittelystä. Heille selvitettiin annettujen käskyjen mukaista menettelyä.

14.7.1944
Kello 15.40 läksi kapteeni Rautapää Lappeenrantaan HTK 1:en neuvottelemaan karkurien käsittelystä. Neuvottelussa sovittiin majuri Toiviaisen kanssa, että kaikki ne kiinnisaadut karkurit, joita ei ollut kuulusteltu, toimitetaan Peltolan koululle 10.SPol.K:n kuulusteltaviksi. Näin tuli menetellä myös HTK 1:en mahdollisesti joutuvien kuulustelemattomien karkurien osalta.

Kaikki ne karkurit, jotka kotiseudulla suojeluskuntapiirien välityksellä tulevat kuulusteltuna, sijoitetaan HTK 1:n Linnanmäelle sijoitettuun järjestelykomppaniaan.
10.SPol.K toimittaa Peltolan koululta karkurit em. järjestelykomppaniaan sitä mukaan heidät ehditään kuulustella. Karkurit tulisi toimittaa kello 10 ja kello 16 aikaan riippumatta siitä, mihin yhtymään he kuuluvat. Em. koskee myös IV AK:aan kuuluvia karkureita.

HTK 1 huolehtii karkurien vartioimisesta ja toimittamisesta omiin yhtymiinsä.

18.7.1944
Kello 12.15 lähti kapteeni Rautapää HTK 1:en neuvottelemaan karkureiden käsittelystä.

23.7.1944
Kello 14.00 pidettiin IV AKE hallinnollisessa toimistossa sotatuomarien ja hallinnollisten toimistojen päälliköiden neuvottelutilaisuus, jossa keskusteltiin erikoisesti karkuri- ja pelkuruusjuttujen käsittelemisestä KO:ssa. Tilaisuus päättyi kello 17.00.#

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Kysymyksesi "Mihin perustuvat Pelhon kuvitelmat karkureiden ideologisesta pohjasta?" vastaus on jutussani "Aika Velikulta!".

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Albert Ravila]

Minun on hieman vaikea ymmärtää, miksi Pelhon Martti yhä uudelleen ja uudelleen kopioi näille sivuille jo useampaan otteeseen esillä olleita vuoden 1944 asiakirjoja ja sotapäiväkirjoja. Samoin ei liene enää tässä vaiheessa kovinkaan hyödyllistä selostaa erilaisia kesään 1944 liittyneitä tapahtumainkulkuja. Tämä sinänsä ahkera toiminta menee täysin hukkaan. Se ei johda mihinkään. Pelhon ajatukset ovat jo kaikille vanhastaan tuttuja. Pelhon kannattaisi nyt ryhtyä viemään asiaansa eteenpäin. Sille pitäisi hankkia laajempaa julkisuutta. On suorastaan katastrofaalinen häpeä, jos Pelhon ajatukset jäävät vain tämän forumin lukijoiden hyödyksi. Jos minä olisin Pelho, niin ryhtyisin kyllä hankkimaan itselleni kustantajaa. Vielä paljon olennaisempi juttu on se, että Pelho esittäessään raudanlujaa näyttöä Taavetin verilöylystä, on tullut näyttäneeksi toteen myös kaamean henkirikoksen, joka ei vanhene koskaan. On suorastaan käsittämätöntä välinpitämättömyyttä Pelholta, jos hän ei mitä pikemmin tee asiasta rikosilmoitusta.

[Martti Tapio Pelho]

Vuosina 2005-2008, kun ns. Huhtiniemen mysteerin julkinen käsittely eri medioissa ja keskustelupalstoilla kävi kuumana, tunnettu valtion konttorin palkollinen ja “Ketään ei ammuttu missään ” –hohkaaja, kävi niin ylikierroksilla, että katsoi sotilasvalansa ja upseerin etiikkansa vaativan poikkeuksellisia toimia.

Hohkaaja lähetti asiasta varsin neutraalisti kirjoittaneen toimittajan työpaikalle ja kotiin 370 sähköpostiviestiä ja satoja sota-arkiston asiakirjoja liitetiedostoina.

Upseerimme eläkeharrastuksesta tehtiin luonnollisesti rikosilmoitus poliisille. Poliisi päätti ettei asiassa suoriteta esitutkintaa “ei rikosta”-standardilauseella.

Keskusrikospoliisi julkaisi keskiviikkona 14.11.2008 seuraavanlaisen tiedotteen:

KRP ei käynnistä henkirikostutkintaa talvisodan aikaisista teloituksista.

Poliisille tehty tutkintapyyntö seitsemästä talvisodan aikaisesta teloituksesta ei johda esitutkintaan.

Yleisradion MOT-ohjelman toimittaja teki tutkintapyynnön seitsemän suomussalmelaismiehen ampumisesta, joista kuusi pantiin toimeen pikaoikeuksien langettamien kuolemantuomioiden perusteella ja yksi ilman oikeudenkäyntiä.

Poliisia pyydettiin selvittämään, olivatko surmat laillisia vai tapahtuiko niiden toimeenpanossa henkirikoksia.

Asiaa selvittänyt keskusrikospoliisi totesi, ettei edellytyksiä esitutkinnan käynnistämiselle ole.

Pikaoikeudet olivat tapahtuma-aikana voimassa olleen sotatuomioistuimista ja oikeudenkäynneistä niissä annetun lain 9 luvun mukaisia alioikeuksia.
Pikaoikeus oli erikoistuomioistuin, joka asetettiin käsittelemään vain tiettyä oikeusjuttua.

Asiakirjojen perusteella pikaoikeudet tuomitsivat tammikuussa 1940 kuudelle syytetylle kuolemanrangaistukset vakoilusta tuolloin voimassa olleen sotaväen rikoslain 67 §:n perusteella.

Pikaoikeuden tuomio oli pantava täytäntöön 24 tunnin kuluessa tuomion antamisesta. Asiakirjojen mukaan kyseisissä tapauksissa tuomiot pantiin täytäntöön määräajan kuluessa.

Yksi henkilö ammuttiin 27.12.1939 kuulustelutilanteen päätteeksi. Tämä ampuminen ei perustunut sotaoikeuden tai pikaoikeuden päätökseen. Myös tämän henkilön rikokseksi on asiakirjoihin merkitty vakoilu. Nykyisen rikoslain perusteella epäiltyä henkirikosta olisi Krp:n tulkinnan mukaan tarkasteltava tappona. Lainmukaisia perusteita esitutkinnan suorittamiseen ei kuitenkaan ole, sillä teko olisi tapporikoksena vanhentunut.

Teon vanhentumista arvioidaan vertaamalla tekoajankohdan lainsäädäntöä ja voimassa olevaan lainsäädäntöä. Teko, johon soveltuu nykyisen rikoslain mukaisen murhan tunnusmerkistö, ei vanhene koskaan. Nykyisen rikoslain mukaisen tapon syyteoikeus sen sijaan vanhenee 20 vuodessa."

Mielestäni KRP tulkitsi henkirikosta virheellisesti tapoksi tarkoitushakuisesti.

Esitutkintaviranomaiset - poliisi ja syyttäjä - välttivät näin varsin kiusallisen murharikostutkinnan ja valtion murhaa koskevan vahingonkorvausvelvollisuuden julkisen oikeuskäsittelyn kun henkirikoksen tekijä oli julkinen sotilasviranomainen.

KRP:n päätös on saatettu sittemmin oikaisu- ja poistovaatimuksena valtakunnansyyttäjän ratkaistavaksi.

Viime vuonna Helsingin poliisilaitokselle jätettiin kahden juristin tekemä tutkintapyyntö, jossa Amer-Tupakan entistä kemistiä epäillään väärästä valasta ja korkeimman oikeuden tuomari Ari Kantoria yllytyksestä siihen.

Epäillyn rikoksen tekohetkellä Kantor toimi Amerin asianajaja. Kemisti esiintyi todistajana niin sanotussa kevytsavukeoikeudenkäynnissä, joissa kaksi sairastunutta naishenkilöä haki Amerilta korvauksia. Kanteen mukaan Amer oli lanseerannut markkinointimielessä koko kevytsavukkeen käsitteen antaen harhaanjohtavasti ymmärtää, että kevytsavukkeet olisivat jotenkin vähemmän vaarallisia kuin muut savukkeet, vaikka todellisuudessa kevytsavukkeet ovat yhtä vaarallisia ja jopa tappavia kuin kaikki muutkin.

Kemistiä kuultiin Amerin nimeämänä todistajana Helsingin käräjäoikeudessa 2008 ja hovioikeudessa 2009. Hän ilmoitti ettei tiedä, aiheuttaako tupakka vaarallisia sairauksia. Kevytsavukejuttu jäi lopulta sittemmin eli lokakuussa 2010 asianosaisten sopimuksen perusteella sillensä, eli kantajat luopuivat kanteensa jatkamisesta ja vetivät pois korkeimmalle oikeudelle jo tekemänsä valituslupahakemuksen.

Poliisi päätti ettei asiassa suoriteta esitutkintaa “ei rikosta”-standardilauseella.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalsusia

[Albert Ravila]

.

[Albert Ravila]

Hohkaaja lähetti asiasta varsin neutraalisti kirjoittaneen toimittajan työpaikalle ja kotiin 370 sähköpostiviestiä ja satoja sota-arkiston asiakirjoja liitetiedostoina. Upseerimme eläkeharrastuksesta tehtiin luonnollisesti rikosilmoitus poliisille. Poliisi päätti ettei asiassa suoriteta esitutkintaa “ei rikosta”-standardilauseella.

Näiden tietojen perusteella tulee kyllä ensimmäisenä mieleen, että rikosilmoituksen on tehnyt mieleltään jossain määrin häiriintynyt henkilö. On nimittäin melko vaikea keksiä, minkä rikoksen tunnusmerkistön sähköpostiviestien lähettäminen täyttäisi.

Poliisi päätti ettei asiassa suoriteta esitutkintaa “ei rikosta”-standardilauseella.

Standardilauseen käyttäminen on varmasti hyvin turhauttavaa sellaisen henkilön näkökulmasta, joka tekee poliisille tutkintapyyntöjä ja muille viranomaisille kanteluja. On todennäköisesti hyvin vaikea ymmärtää, miksi poliisi ja muut viranomaiset eivät selvienkään laittomuuksien edessä ryhdy minkäänlaisiin toimiin. Tällainen kokemus saattaa olla jopa niin turhauttava ja raskas, että se suorastaan vaarantaa kanteluja tekevän henkilön mielenterveyden. Tällaiselle henkilölle saattaa syntyä pakkomielle erilaisista laittomuuksista ja vääryyksistä sellaisissakin tilanteissa, missä niistä ei todellisuudessa ole kyse. Oman mielenterveyden näkökulmasta kannattaa ehkä sittenkin vielä harkita, onko Taavetin verilöylyn suhteen viisasta edetä viranomaistietä ainakaan heti. Saattaisi ehkä olla tarkoituksenmukaisempaa ottaa ensin yhteyttä johonkin objektiiviseen ja ulkopuolisessa tarkastelussa uskottavampaan tutkijaan. Ensimmäisenä tulee mieleen tietysti Heikki Ylikangas. Jos Pelho esittäisi kaiken tässä ketjussa esittämänsä Ylikankaalle, saattaisi hän näiden tietojen perusteella hyvinkin kyetä kirjoittamaan Taavetin verilöylystä napakan artikkelin. Sitten voisi taas yrittää yhteydenottoa viranomaisiin, joiden olisi ehkä nyt pakko vastata jollain muulla kuin standardilauseella. Olisihan nyt tutkintapyynnön taustalla arvostettu professori, eikä kuka tahansa pakkomielteinen pölvästi.

[Martti Tapio Pelho]

Sähköpostiviesteillä ja liitetiedoistoilla häiriköinyt hohkaaja lopetti kun toiminnasta tehtiin ilmoitus poliisille.

Kun hohkaajamme ilmeisenä todellisena tarkoituksena oli estää tai häiritä toimittajaa tekemästä työtään, niin yksityisyydensuojan ja kotirauhan rikkomisen syyte- ja tuomiokynnys on silloin alhaisempi. Mitä kaikenlaista kansalaisaktitiviteettiä se valtionkonttorimme rahoittaakaan?

Taavetissa on yksityisellä maatutkalla varmistettu kolme kohdetta, joihin on aikalaistodistajien kertomusten mukaan kuopattu Taavetin karkurileirillä kesäkuussa 1944 ammuttuja suomalaisia rintamakarkureita.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Martti Tapio Pelho]

Keski-Suomesta kotoisin oleva, kesällä 1944 lähettinä toiminut veteraani, on muistellut kokemuksiaan jälkipolville kirjeessään:

"Veistaron työhuoneessa oli 4-5 upseeria ja se Tapanainen pikkuinen mies jolla hiukan kyömy nenä, ja silmät kuin lasipallot puhui kimittämällä siltä se kuulosti. En voinut olla kuulematta mitä ne siellä puhui, sillä olimme viereisessä huoneessa."

"Veistaro ajoi voimakkaasti sitä, että ammutut pitää siirtää Huhtiniemestä muualle, nyt kun rintamakin näyttää pysähtyneen eikä ryssät päässeet Lappeenrantaan asti. Kimittäjä sano, että ei se hänelle kuulu eikä hän ole ojankaivaja. Teillä on mäki täynnä ryssiä pankaa ne jotain tekemään ruokansa edestä kaivakoon ne. Että 1942 tehtiin samoin ryssät kaivoi ja laittoi puulaatikoihin nämä 1918 ammutut punikit."

"Toinen kartta oli sellanen johon oli rajattu kaikki puolustusvoimain omistamat maa-alueet. Kartassa oli nuppineuloja punaisia ja sinisiä, punaiset ryssiä ja siniset suomalaisia. Yksi neula merkitsi 1-10 hautattua."

"Sitten ilmestyi tuohon nuppineulatauluun punaisella kirjoitettu paperi lappu jossa luki JÄLKIHOITOPROJEKTI.”

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Ilmo Kekkonen]

Tuota ylläolevaa hengentuotetta ei ole laatinut kukaan veteraani, vaan Huhtiniemi-huhun yksi pääsepustelija eli lappeenrantalainen putkimies ja harrastajasukututkija Veli Holappa. Hän on se kuuluisa "Syväkurkku", joka jallitteli mennen tullen lehtimiehiä,kirjailijoita, tohtoreita, professoreja ja "tutkijoita". Ja tietysti "pelhoja".Varsinainen Huhtiniemen huhu on hänen sepustuksensa.Sille on sitten kehittynyt monta versoa ja rönsyä ihan professoritason tutkijoidenkin toimesta. Nykyisin niitä ylläpitää tämä Pelho näköjään ypöyksin postaamalla tälle palstalle milloin mitäkin järjetöntä.

Eversti Toivo Veistaro toimi tässä vaiheessa IV AK:n ilmasuojelukomentajana. Hänen tärkein työnsä oli evakuoinnin johtaminen ja omaisuuden vartioiminen. Siihen tarkoitukseen hänellä oli poliiseja ja ilmasuojeluyksiköitä. Karkurit eivät olleet hänen vastuullaan, vaan sotilaspoliisin.
Tuomari Tapanainen oli tässä vaiheessa evakuoituna Loimaalle muun väestön mukana.

Kirje on Huhtiniemi-huhuun liitettyä tavanomaista pötyä.Sen paljastaa pieninkin tarkastelu.Näitä oli muitakin samalta "lähettäjältä".
Kts Pasi Jaakkonen: Huhtiniemi ss 200-209.

Tätä juttua tarkistin Pasi Jaakkosen apuna itsekin. Kyseessä on surkea valehtelun yritys.
Tätä Pelhoa käy kyllä sääliksi.Sitä saa, mitä tilaa.