Museoviraston kuvien käyttöoikeuksista

[Tapio Onnela]

Väistämättä tässä tulee toistaneeksi jo aiemmin sanottua, mutta yritän tiivistää oman näkemykseni asiaan.

Mielestäni julkisin varoin ylläpidettyjen ja rakennettujen museokokoelmien ensisijainen tehtävä on välittää kulttuuriperinnettä eteenpäin, valistaa kansalaisia, tarjota heille välineitä ymmärtää menneisyyttä ja käsitellä sitä.
Unescon määritelmänkin mukaan:

"Museo on pysyvä, taloudellista hyötyä tavoittelematon, yhteiskuntaa ja sen kehitystä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia ja aineettomia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään. (ICOM Statutes, Article 2: definitions).

Myös Suomen museolaki toteaa museoiden tehtävästä:

Museolaissa museoiden tehtäväksi määritellään kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan tiedon saatavuuden edistäminen. Tämän tehtävän puitteissa museoiden tulee tallentaa ja säilyttää aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä, harjoittaa siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa. (Museolaki 887/2005).

Saavutettava museo
Museon ja sen kokoelmien tulee olla kaikkien kansalaisten saavutettavissa.
Saavutettavuus on asiakkaiden erilaisten tarpeiden huomioimista kaikessa museotoiminnassa ja asiakkaan museokäynnin kaikissa vaiheissa. http://www.museot.fi/mita-museot-tekevat

Nyt kun netin kautta uskomattoman hienot kuvakokoelmat olisivat helposti kaikkien saatavilla, vaikeutetaan tahallaan niiden saatavuutta ja täysimääräistä hyödyntämistä kuvankäyttömaksuilla ja leimoilla.

Mitä tulee yksityisiin kuvakokoelmiin, niin epäilemättä omaisuudellaan saa tehdä mitä vaan, mutta ensinnäkään en ymmärrä toiminnan moraalista ja eettistä puolta. Jonkin ammoin sitten kuolleen valokuvaajan ottamien kuvien esittäminen silvottuina leimoilla ja omilla copyright merkinnöillä ei ole minusta oikein.
Toiseksi ihmetyttää myöskin se, mitä menetettävää vanhojen digitaalisesti monistettujen kuvien vapaalla jakelulla tai Creative Commons lisenssillä varustettuna, on kuvan julkaisijalle, ellei hän yritä tehdä kuvien myynnistä elinkeinoa.

HistoryPinn on minusta hieno esimerkki siitä miten kaikki saisivat enemmän jos tieto olisi mahdollisimman vapaata.

On myös museoita, yksittäisiä ihmisiä ja yhdistyksiä joissa ajatellaan tästä eri tavoin. Kuten vaikkapa pienen Uudenkaupungin museon kuvakokoelmien julkaiseminen Facebookissa.

Pari päivää sitten törmäsin tähän hienoon kuvakokoelmaan
Karjalan Sivistysseuran valokuva-arkisto
SA-kuvien julkistaminen vapaasti kaikille oli suuri kulttuuriteko:
Puolustusvoimat julkaisi 170 000 SA-kuvaa verkossa vapaasti saataville

Museoiden ja arkistojen kuvakokoelmien maksullisuus ei ole minusta ole eettisesti kestävä toimintatapa, enkä usko että sillä on pidemmän päälle tulevaisuutta.

[jsn]

Museoiden ja arkistojen kuvakokoelmien maksullisuus ei ole minusta ole eettisesti kestävä toimintatapa, enkä usko että sillä on pidemmän päälle tulevaisuutta.

Ilmeisesti asia on läheisessä yhteydessä vapaan sisäänpääsyn vaatimukseen. Todennäköisesti nähdään maksuttoman kuvankäytön jonkinlaisen dominoefektin tavoin johtavan myös pääsymaksujen poistamiseen. Näin museot menettävät lisää rahoitusperustastaan, joka on muutenkin ollut heppoinen ja kapeneva.

Toisin kuin täällä aiemmin käydyssä keskustelussa tuotiin joskus esille, täydellisen maksuttomuuden toteuttaminen ei automaattisesti paranna niiden tehokkuutta ja palvelukykyä. Sitä se tekee aivan yhtä vähän kuin että kaikki julkiset terveydenhuoltopalvelut muutetaan kokonaan maksuttomiksi (onhan perusterveydenhuollon maksuissakin kyse tavallaan "nappikaupasta"). Jos kuitenkin näin olisi, sote-ongelmat yms. olisi ratkaistu ajat sitten.

Aikoinaan maksuperusteajattelu liittyi tuottavuuden kasvattamiseen. Ideologian mukaan ilmaisia palveluita ei ole olemassa - joten niiden rahallinen mittaaminen on paras tapa lisätä tehokkuutta. Tätä suhteellistaa se, että kuvien käyttömaksut ja pääsymaksut olivat olemassa myös ennen 1990-luvun alkua.

Todennäköisesti myös museoalan rahoitukseen vaikuttaa jatkossa jo tieteelliselle tutkimukselle asetettu vaatimus, jonka mukaan vain kulloisessakin hallitusohjelmassa olevia asioita käsitteleviä museoita rahoitetaan huomattavasti muita enemmän. Museo vaatii kenties toimiakseen tukevamman perustan.

[Eki]

Puolustusvoimien Kuvakeskus näytti mielestäni mallia muillekin julkisille toimijoille miten asia pitää hoitaa. Nyt 170 000 SA-kuvan massa on digitoitu; kuka tahansa voi ladata itse kuvia ilmaiseksi. Ei tilaamista, etsimistä, skannaamista, taltiointia, postittamista, laskuttamista, reskontraa, karhuamista ... Laitos säästää omia vaivojaan ja varojaan.

No, homman saaminen tähän vaiheeseen on ollut suunnaton urakka ja tullut tietysti kalliiksi. Eikä tällaista projektia ole kannattanut aloittaa, ennen kuin kelvolliset tietotekniset työkalut oli saatu käyttöön. Museovirasto aloitti digitoinnin aiemmin kuin Pv:n kuvakeskus. Tuloksena heilläkin on kiistatta vaikuttava digikokoelma, mutta olennaisin työkalu, kuvien omatoiminen lataamismahdollisuus puuttuu.

Toinen näkökulma aiheeseen on kuvainformaation hallinta. Julkisten laitosten kuvien asettaminen vapaaseen käyttöön on mielekästä vain, mikäli kuviin liittyvä tietosisältö voidaan siirtää kuvan mukana. Sekä Museovirasto että Pv:n kuvakeskus ovat ratkaisseet asian niin, että suurin osa informaatiosta on erillään ladattavasta kuvatiedostosta, visuaalisesti kuvan ulkopuolella tekstinä. Parempaa ratkaisua kun ei ole tarjolla.

Paitsi että kuvainformaatio pitäisi voida "väkisin" siirtää itse kuvan mukana, ei irrallaan, tulisi informointivälineen olla myös vuorovaikutteinen. Pv Kuvakeskuksen tuottama galleria onkin vuorovaikutteinen ja hyvä avaus oikeaan suuntaan.

[jsn]

Puolustusvoimat toki poikkeaa museoista siinä, että sillä on muitakin päämääriä kuin pelkkä kulttuuriperinnön vaaliminen sen itsensä vuoksi. Kyseinen päätös lienee kiinteä osa pv:n viestintästrategiaa ja -politiikkaa. Sotien muiston elävänä pitäminen (menneisyyden hallintaa?) palvelee tietenkin myös puolustusvoimien nykyhetken tehtäviä ja asemaa.

[Tapio Onnela]

Toinen näkökulma aiheeseen on kuvainformaation hallinta. Julkisten laitosten kuvien asettaminen vapaaseen käyttöön on mielekästä vain, mikäli kuviin liittyvä tietosisältö voidaan siirtää kuvan mukana.

En suhtautuisi ihan noin jyrkästi tähän, vaikka toki ilman muuta olisi parempi, jos se informaatio olisi siinä kuvatiedostossa mukana. Eikö se tosiaan ole mahdollista (tätähän Olli Kleemolakin tuossa yllä kyseli) Voihan siihen kuvatiedostoon lisätä ihan vaikka PhotoShopillakin kaikenlaista dataa. Eihän se tietysti estäisi vaikkapa kuvankaappausohjelmilla tehtyjä kopioita, mutta onko sillä oikeastaan niin suurta väliä, kuvien vapaan käytön hyödyt olisivat paljon suuremmat. En ymmärrä kuka kärsii siitä, että kuvat olisivat vapaasti saatavilla ja käytettävissä.

Paitsi että kuvainformaatio pitäisi voida "väkisin" siirtää itse kuvan mukana, ei irrallaan, tulisi informointivälineen olla myös vuorovaikutteinen. Pv Kuvakeskuksen tuottama galleria onkin vuorovaikutteinen ja hyvä avaus oikeaan suuntaan.

Olen samaa mieltä. Ajattelin esimerkiksi käydä vuonna 1927 syntyneen enoni kanssa SA-kuva-arkiston Pitkärantakuvat läpi ja pyytää häntä kertomaan kaiken muistamansa niistä ja julkaista ne sitten tuolla kokoelmassa. Samaa ei voisi tehdä Museoviraston kuvakokoelman kanssa ensinnäkään siksi, että kuviin lätkityt leimat estävät niiden käytön. Leimat ovat niin häiritsevästi pitkin kuvia, ettei niistä paikoitellen saa yhtään mitään selvää.
Kuviin voi tehdä omassa työtilassa muistiinpanoja, mutta eivät ne näy muille käyttäjille.

[Tapio Onnela]

Puolustusvoimat toki poikkeaa museoista siinä, että sillä on muitakin päämääriä kuin pelkkä kulttuuriperinnön vaaliminen sen itsensä vuoksi. Kyseinen päätös lienee kiinteä osa pv:n viestintästrategiaa ja -politiikkaa. Sotien muiston elävänä pitäminen (menneisyyden hallintaa?) palvelee tietenkin myös puolustusvoimien nykyhetken tehtäviä ja asemaa.

Voi hyvinkin olla, että tuollainen ajatus on siinä takana, mutta ei se himmennä minusta ollenkaan teon arvoa suomalaiselle kulttuurille.

Sen sijaan minusta museoiden tehtävä ei ole "kulttuuriperinteen vaaliminen sen itsensä vuoksi." Mitä järkeä on säilöä pyttyjä, valokuvia tai muuta vanhaa romua vain säilömisen vuoksi? Kuten noissa edellä siteeraamissani teksteissä sanotaan museoiden tehtävä kyllä ehdottomasti on paljon laajempi. Suomen museolaissa erikseen mainitaan niistä: "kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan tiedon saatavuuden edistäminen." mikä voisi olla tehokkaampi tapa edistää tätä saatavuutta kuin netissä julkaiseminen?

Ja vielä kerran muistutukseksi myös tämä ICOMIN määritelmä:

"Museo on pysyvä, taloudellista hyötyä tavoittelematon, yhteiskuntaa ja sen kehitystä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia ja aineettomia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään. (ICOM Statutes, Article 2: definitions).

[Jyrki Ilva]

Tässäpä muuten mainio esimerkki siitä, millaisia mahdollisuuksia ja millaista
näkyvyyttä valokuvakokoelmien julkaiseminen vapaasti verkossa voi tuoda mukanaan:

Finland in World War II (The Atlantic, 23.5.2013)
http://www.theatlantic.com/infocus/2013 ... ii/100519/

[jsn]

jsn: Sotien muiston elävänä pitäminen (menneisyyden hallintaa?) palvelee tietenkin myös puolustusvoimien nykyhetken tehtäviä ja asemaa.

Voi hyvinkin olla, että tuollainen ajatus on siinä takana, mutta ei se himmennä minusta ollenkaan teon arvoa suomalaiselle kulttuurille.

Tarkoitus ei ollut himmentää tekoa sinänsä vaan ainoastaan selventää sitä, miksi tähän löytyi taloudellisia resursseja, joita museoilla ei välttämättä ole.

Varmasti netissä julkaiseminen on tehokasta. Onhan jopa museoita, jotka pyrkivät esittelemään kokoelmiaan tätä kautta ja jopa järjestämään erityisiä verkkonäyttelyitä. Siinä tulee tietysti sekin vaara, että museoiden tekemä työ alkaa unohtua, kun "kaikkihan on jo netissä". Asioilla on puolensa.