jsn kirjoitti: Minun käsittääkseni "poll tax" oli nimenomaan tasaveron tyyppinen, mutta jossa oli yksi alennettu verokanta (opiskelijat ja työttömät). Se oli kunnallinen vero, jota perittiin kunnallisten palveluiden rahoittamiseen. Sitä edeltänyt vero perustui kiinteistön arvoon. Kyse oli siis konservatiivien poliittisesta ohjelmasta, vähentää veroprogressiota. Poll taxia syytettiin siis rikkaiden suosimisesta.
Pitää paikkansa. Ennen uutta verojärjestelyä vuokranantajat ja asunnonomistajat maksoivat vuotuisen veron, joka oli suhteutettu kiinteistön arvoon, ja tarkoituksena oli tosiaan kunnallisten palveluiden rahoittaminen. Osapuilleen vain kolmannes briteistä maksoi mainittua veroa. Verossa oli se ongelma, ettei kiinteistön arvon määrittämiselle verokarhun toimesta ollut oikein kovin mielekästä mekanismia, ja ainoa osviitta oli kiinteistön arvo silloin kun se oli rakennettu. Tämän seurauksena vero oli tavallisesti edullisempi vanhoissa kämpissä asuville tai sellaisia omistaville. Thatcherin noustessa valtaan yleinen konsensus oli, että järjestelmä oli huono ja kaipasi muuttamista.
Opposition silmissä uusi
poll tax kietoutui osaksi Thatcherin vuosien 1980-1984 politiikkaa, jossa oli havaittavissa pyrkimys vallan keskittämiseen. Britanniassa oli kolme vaaleilla valittua hallinnon tasoa, joista ylin, eli parlamentti, oli jo Thatcherin hallussa. Seuraava taso olivat metropolien aluevaltuustot (
metropolitan city councils), jotka konservatiivihallitus yksinkertaisesti lakkautti. Paikalliset kunnan- ja kaupunginvaltuustot olivat hankalampi pähkinä purtavaksi. Niitä ei ymmärrettävistä syistä voinut lakkauttaa, ja niitä oli myös hankala kontrolloida -- paitsi tietysti rahoituksen kautta.
Ratkaisu tähän oli tasainen, regressiivinen nuppiverotus, varsinaiselta nimeltään
community charge, josta piti tulla uusi järjestelmä paikallishallinnon rahoittamiseksi. Ajatus oli, että vero syrjäyttäisi vanhan kiinteistömaksun, ja siinä oli myös hieno erityisominaisuus. Parlamentille suotiin mahdollisuus puuttua kerättävän nuppiveron prosenttimäärään, jos sillä olisi aihetta epäillä paikallishallinnon tuhlailevaa rahankäyttöä. Tämä tietysti vaikutti epäilyttävästi siltä, että lakkautettuaan metropolien aluevaltuustot pyrki Thatcher nyt sieppaamaan paikallishallinnon kokonaisuudessaan hyppysiinsä ottamalla näiden rahankäytön suoraan hallintaansa.
(Kyllä kyllä, minulla on Keskustan jäsenkirja. Aluepolitiikka on hauska harrastus.)
Tällä tietysti oli sitten muitakin seurauksia. Oletusarvo oli, että konservatiivien hallitseman parlamentin puuttuminen edellämainittuun "tuhlailevaan rahankäyttöön" veroruuvia säätämällä iskisi niille alueille, joilla valtuustot olivat työväenpuolueen hallinnassa. Vähemmän yllättäenhän mainitut alueet olivat tietysti niitä köyhempiä, joissa rahaa sitten paloi enemmän sosiaaliturvaan, poliisin toimintaan sun muuhun vastaavaan, joka olisi heti pitänyt yksityistää. Härskimmäksi homma meni, kun tuli selväksi että parlamentti oli valmis jakamaan valtion varoista helpotuksia hyvinvoiville alueille, minkä seurauksena verosumma saattoi konservatiivien sydänmailla Westminsterissä olla vaivaiset £140 henkeä kohti, mutta jossain rähjäisessä työväenpuolueen miehittämän valtuuston pyörittämässä työttömyyspitäjässä rapiat £800.
Tämän päälle sitten tuli se tavallisen kansalaisen saama vaikutelma siitä, että talonmiehen, jolla oli kolme lasta ja vaimo kotona, odotettiin maksavan liksoistaan kahden aikuisen ja kolmen mukulan verot. Näinhän asia ei aivan ollut, mutta tämä oli se käsitys minkä ihmiset saivat, ja mihin törmää vielä tänä päivänäkin. Se sitten selittääkin miten Skotlannissa puhkesi vielä 1900-luvulla vanhojen perinteiden mukainen verokapina.
Kevättä,
J. J.
