Jatkosodan alku

[Heikki Jansson]

Polvinen uskoo Paasikivi-elämäkertansa 3. osassa (s. 25)), että avunantosopimus oli alueluovutusten vaihtoehto. (Tämä tietenkin koskee vain ko. neuvotteluja.)

Kyseessä oli samanlainen sopimus, jonka Baltian maat olivat solmineet. Vaikka Stalin ja Molotov vakuuttivat (Polvinen s. 26) ettei sopimus uhannut noiden maiden itsenäisyyttä,

Kysymyksessä ei ollut mikään sopimus lainkaan. Miksi kutsut sitä sopimukseksi???

Koska Stalin ja Molotov käyttivät sitä sanaa.

Jos kyseessä olisi ihminen, joka ei tiedä neuvotteluista mitään, niin olisi syytä käyttää nimeä "sopimusluonnos" tai "sopimusehdotus", mutta nyt jokainen lukutaitoinen tajuaa sen ilmankin.

Erehdyt. Olen huomattavastikin lukutaitoisempi kuin Sinä (sikäli kun ylipäätään on "lukutaitoisempia" - veikkaisin että joko on lukutaitoinen tai sitten on lukutaidoton - Sinua erityisesti laskematta kumpaankaan). Siksi jouduinkin kysymään tarkennusta Sinulta - ero omien taustatietojeni mukaisen ja esityksesi mukaisen välillä sattui siinä määrin silmään.

Sinun olisi joka tapauksessa pitänyt käyttää konditionaalia ("sopimus olisi ollut") eikä indikatiivia ("sopimus oli") osoitukseksi siitä, että puhuit siitä, mikä oli vain kaavailuasteella, eikä siitä, mikä oli jo tosiasia.

Mistä tiedät muuten että Molotov ja Stalin käyttivät juuri sanaa "sopimus" eikä vaikkapa "kaavailemamme sopimus"? - No, eipä sillä ole juuri väliä. Pikkuasiahan tuo on, kaiken kaikkiaan, mutta hyvä että selvisi ettei toisen osapuolen omiensa piirissä kaavailemaa sopimusta ollut suinkaan edes esitetty suomalaisille ja ettei ole varmuutta siitä, olisiko kavaillusta sopimusesityksestä ehkä tingitty jotain mahdollisesti jopa ennen sen (nyt vain kuviteltua) esittämistä. Olkoonkin sitten, että tuo spekulaatio on (ainakin kertomasi mukaan) erään auktoriteetin (Polvisen) esittämä. Kuten tiedät tingittiin heti kättelyssä Paasikiven diktaaatista (Kekkosen leikillisesti esittämä sanonta), eli YYA-sopimuksesta - vain viitisen vuotta myöhemmin.


Semmottii...

[MM]

Jansson ja Emma-Liisa käyvät tarkentavia keskusteluja sanasta sopimus. Minusta asiaa pitäisi presidentti Kekkosen tavoin lähestyä, ei nyt kymmenen, mutta ainakin pari vuotta ennen talvisotaa harjotetun politiikan teoista, jolloin ei puhuttu vielä alueluovutuksista. Pohdin aikaisemman bunkkerikeskustelun tiimoilta sitä olisiko Suomella ollut etsikkoaika silloin, kun NL:n puolustuspolitikka ennen M/R-sopimusta oli defensiivinen. Syksyllä 1939 Suomen tilanne oli kuitenkin kuin nurkkaan ajetulla rotalla.

Kekkonen yya-sopimuksen 25-vuotisjuhlapuheessaan:
(vahvennus MM)

"Aion poiketa yya-sopimuksen tavanomaisesta esittelystä sikäli, että käsittelen myös yya-sopimuksen esivaiheita. Tarkasteluni ulotan vuoteen 1937 saakka. Tarkoitukseni on osoittaa, kuinka suurella johdonmukaisuudella Neuvostoliitto, jonka turvallisuus oli Hitler-Saksan sotapolitiikan johdosta joutunut vakavasti uhatuksi, defensiivisen ulkopolitiikkansa mukaisesti pyrki suhteissaan Suomeen sopimusteitse aikaansaatavaan naapuruussuhteiden järjestelyyn.

Euroopan poliittinen tilanne oli 1930-luvulla Hitlerin valtaantulon jälkeen jatkuvasti kärjistynyt. Tämä on taustana sille mielipiteiden vaihdolle, joka tapahtui ulkoasiainministeri Holstin vieraillessa helmikuun alussa 1937 Moskovassa. Holsti oli vakuuttanut neuvostojohtajille Suomen haluavan elää rauhassa itäisen naapurinsa kanssa. Neuvostoliiton puolustusministeri Voroshilov oli vastannut, että tämä ei suinkaan vielä turvaa rauhan säilymistä Pohjois-Euroopassa, minkä vuoksi Neuvostoliiton tulisi saada ainakin jonkinlainen vakuutus siitä, mitä Suomi tekee, jos kolmas valta Suomelta lupaa kysymättä käyttää Suomen aluetta Neuvostoliittoa vastaan. Tähän tiedusteluun ei Holsti Moskovassa eikä Suomen hallitus myöhemmin antanut vastausta.
------
Kun Suomen hallitus ei ollut antanut vastausta Voroshilovin tiedusteluun, otti Neuvostoliiton hallituksen asiamies 14.4.1938 yhteyden ulkoasiainministeri Holstiin. Asiamies tarjosi Suomelle kahdenvälistä puolustussopimusta sen varalta, että Saksa hyökkäisi Suomen alueen kautta Neuvostoliittoa vastaan. Sopimuksen muodon hahmottaminen haluttiin kuitenkin jättää suomalaisten tehtäväksi. Keskustelut Suomen hallituksen johdon kanssa kestivät vuoden 1939 huhtikuulle. Viimeisissä keskustelukontakteissa esitettiin ulkoasiainministeri Erkolle, että Neuvostoliitolle on ensiluokkaisen tärkeää saada takeet Suomen todellisesta puolueettomuudesta. Silloin Neuvostoliitto antaa puolestaan takeet omista rauhanomaisista aikeistaan Suomea kohtaan ja varmistaa maan itsenäisyyden.

Keskusteluja, joihin Suomen puolelta ottivat osaa pääministeri Cajander sekä ministerit Holsti, Tanner ja Erkko, käytiin niin salaisesti, että hallituksen ulkoasiainvaliokunta ei niistä saanut tietoja. Keskustelut katkesivat Suomen osoittamaan mielenkiinnon puutteeseen."

[jsn]

Jansson ja Emma-Liisa käyvät tarkentavia keskusteluja sanasta sopimus.

"Sopimuksesta" kai olisi ollut kyse silloinkin, jos olisi sovittu eli päästy sopimukseen alueluovutuksista. Suomen kanssa tavoitellusta sopimuksesta kerrotaan myös aiemmin tänne linkatussa suomennetussa Molotovin puheessa korkeimmalle neuvostolle 31.10.1939

http://www.histdoc.net/historia/molotov ... 39_fi.html

Kaikki luultavimmin tietävät ettei sopimusta Suomen ja NL:n välillä lopulta syntynyt, joten itse sanasta saivartelu on jokseenkin epäolennaista.

Voi olla että Itävallan miehityksen jälkeen aloitetut Jartsev-neuvottelut olisivat sopimukseen johtaessaan tuoneet toisenlaisen tuloksen kuin talvisota. Suomessa näitä neuvotteluja ei käsittääkseni otettu täysin vakavasti juuri sen vuoksi, koska Jartsevilla ei ollut virallista asemaa, vaikka olikin NKVD:n mies ja Stalinin suora kanava lähetystöön. Kansainvälinen tilanne oli toki vielä toisenlainen ja uskottiin voitavan pysyä erossa sodasta jos jätettiin sitoutumatta mihinkään suuntaan.

[Emma-Liisa]

Voi olla että Itävallan miehityksen jälkeen aloitetut Jartsev-neuvottelut olisivat sopimukseen johtaessaan tuoneet toisenlaisen tuloksen kuin talvisota. Suomessa näitä neuvotteluja ei käsittääkseni otettu täysin vakavasti juuri sen vuoksi, koska Jartsevilla ei ollut virallista asemaa, vaikka olikin NKVD:n mies ja Stalinin suora kanava lähetystöön. Kansainvälinen tilanne oli toki vielä toisenlainen ja uskottiin voitavan pysyä erossa sodasta jos jätettiin sitoutumatta mihinkään suuntaan.

Tuo viimeinen lause on varsin olennainen. Tässä katsellaan menneisyyttä tietäen mitä tapahtui.

Suomi halusi kyllä sitoutua yhteen suuntaan eli Ruotsiin ja samalla profiloitua Pohjoismaaksi.

Sitä paitsi sopimus tuskin olisi mennyt eduskunnassa läpi. Jartsev (muistaakseni) taisi ehdottaa salaista sopimusta, mutta sellaisella ei tietenkään olisi ollut mitään sitovuutta.

[Martti Tapio Pelho]

MM:n lainaus tasavallan presidentti Urho Kekkosen yya-sopimuksen 25-vuotisjuhlassa huhtikuussa 1973 pitämän puheen lopputiivistelmä kertaa tavallaan sen kaiken mistä tässäkin keskustelussa on kysymys:

“Keskusteluja, joihin Suomen puolelta ottivat osaa pääministeri Cajander sekä ministerit Holsti, Tanner ja Erkko, käytiin niin salaisesti, että hallituksen ulkoasiainvaliokunta ei niistä saanut tietoja. Keskustelut katkesivat Suomen osoittamaan mielenkiinnon puutteeseen."

Miksi muuten Kekkonen rajaa Mannerheimin pois sen eliitin tai niiden henkilöiden joukosta, jotka olivat mukana näissa vuosien 1937-39 keskusteluissa päättämässä peruuttamattomasti Suomen törmäyskurssista naapurimaata, Neuvostoliittoa, vastaan?

Tulkinta, jonka mukaan Mannerheim ei olisi tiennyt yhtään mitään siitä, mitä Suomen tasavallan juridinen hallitus neutraliteettiväitteillään ja vaikenemisellaan Neuvostoliiton harhaanjohtamiseksi puuhasteli, ei ole oikein uskottava.

Kuten arvostettu tietokirjailija Martti Turtola on meitä valistanut, Suomen kohtalokysymyksissä hallituksen ja armeijan johdon välinen toimivaltajako ei ollut tarkkaan rajattua.

Tsaarin kenraalin, Mannerheimin, johtama revanssistinen sotapolitiikka Neuvostoliittoa ja Neuvosto-Karjalaa vastaan vei virallista Suomea ja johti kolmeen sotaan.

Viralliset perustuslailliset hallitukset Suomessa vikisivät vain Mannerheimin linjan perässä. Kansa ja tynkävaaleissa heidän valitsemansa tynkäeduskunta pidettiin totaallisesti pimennossa. Neljäsosalla kansaahan ei ollut oikeutta asettaa edes omia ehdokkaita valtiollisiin vaaleihin saati pitää hallussaan rakentamiaan ja omistamiaan työväentaloja.

Tulkintaa, jonka mukaan Mannerheim ja häntä tukevat puujalostusteollisuuden omistajat johtivat sitä törmäyskurssipoliitikkaa, johon Suomen hallitukset 1930-luvulla yhtyivät tasavallan suhteissa Neuvostoliiton hallitukseen, voidaan pitää perusteltuna.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Emma-Liisa]

MM:n lainaus tasavallan presidentti Urho Kekkosen yya-sopimuksen 25-vuotisjuhlassa huhtikuussa 1973 pitämän puheen lopputiivistelmä kertaa tavallaan sen kaiken mistä tässäkin keskustelussa on kysymys:

“Keskusteluja, joihin Suomen puolelta ottivat osaa pääministeri Cajander sekä ministerit Holsti, Tanner ja Erkko, käytiin niin salaisesti, että hallituksen ulkoasiainvaliokunta ei niistä saanut tietoja. Keskustelut katkesivat Suomen osoittamaan mielenkiinnon puutteeseen."

Miksi muuten Kekkonen rajaa Mannerheimin pois sen eliitin tai niiden henkilöiden joukosta, jotka olivat mukana näissa vuosien 1937-39 keskusteluissa päättämässä peruuttamattomasti Suomen törmäyskurssista naapurimaata, Neuvostoliittoa, vastaan?

Tulkinta, jonka mukaan Mannerheim ei olisi tiennyt yhtään mitään siitä, mitä Suomen tasavallan juridinen hallitus neutraliteettiväitteillään ja vaikenemisellaan Neuvostoliiton harhaanjohtamiseksi puuhasteli, ei ole oikein uskottava.

Kuten arvostettu tietokirjailija Martti Turtola on meitä valistanut, Suomen kohtalokysymyksissä hallituksen ja armeijan johdon välinen toimivaltajako ei ollut tarkkaan rajattua.

Tsaarin kenraalin, Mannerheimin, johtama revanssistinen sotapolitiikka Neuvostoliittoa ja Neuvosto-Karjalaa vastaan vei virallista Suomea ja johti kolmeen sotaan.

Viralliset perustuslailliset hallitukset Suomessa vikisivät vain Mannerheimin linjan perässä. Kansa ja tynkävaaleissa heidän valitsemansa tynkäeduskunta pidettiin totaallisesti pimennossa. Neljäsosalla kansaahan ei ollut oikeutta asettaa edes omia ehdokkaita valtiollisiin vaaleihin saati pitää hallussaan rakentamiaan ja omistamiaan työväentaloja.

Tulkintaa, jonka mukaan Mannerheim ja häntä tukevat puujalostusteollisuuden omistajat johtivat sitä törmäyskurssipoliitikkaa, johon Suomen hallitukset 1930-luvulla yhtyivät tasavallan suhteissa Neuvostoliiton hallitukseen, voidaan pitää perusteltuna.

Ei SKDL:n sodanjälkeistä kannatusta voi suoraan siirtää tilanteeseen ennen sotaa. Katso pikemmin SKP:N peitejärjestöjen vaalituloksia.

On täyttä pötyä, että Mannerheim olisi 30-luvun lopussa ajanut "revanssista ulkopolitikkkaa". Kuten Paasikivi totesi Tannerille, hän ja Mannerheim olivat samaa mieltä.

Mannerheimilla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa ratkaisevasti ulkopolitikkaan ennen kuin vuodesta 1940 alkaen.

PS. On Martti Turtolan väheksymistä nimittää häntä tietokirjailijaksi. Hän on väitellyt tutkija.

[Heikki Jansson]

Jansson ja Emma-Liisa käyvät tarkentavia keskusteluja sanasta sopimus. Minusta asiaa pitäisi presidentti Kekkosen tavoin lähestyä, ei nyt kymmenen, mutta ainakin pari vuotta ennen talvisotaa harjotetun politiikan teoista, jolloin ei puhuttu vielä alueluovutuksista.

Olen samaa mieltä. Ei tietenkään ymmärtääkseni Emma-Liisan myönteiseksi arvioiman Erkon talvisotakatastrofiin johtaneessa linjassa ollut yksityiskohta eli sähke 9.11.39 ollut sen paremmin kuin mikään muukaan ratkaiseva yksityiskohta yksin aiheuttamassa talvisotaa. Sen teki 'peräänantamaton' (eli 'jääräpäinen', myös 'itsepäinen' linja) yhdistettynä natsi-ilmiöön Saksassa. Presidentti Kekkonen oli tietysti aivan oikeassa painottaeessaan natsien merkitystä ja Neuvostoliiton defensiivisyyttä.


Mitä tulee näkemykseesi Suomen tilanteesta joka oli "kuitenkin kuin nurkkaan ajetulla rotalla." niin voi todeta, että mainitsemasi nurkkaan ajettu Suomi-rotta ei kuitenkaan käyttäytynyt asemansa mukaan vaan pikemminkin kuin hysteerikkorotta, kun taas esimerkiksi Viro ja muut Baltian maat toimivat asemansa mukaan ja ne saivat (tosin vain hetkeksi) nauttia viisaudestaan. Suomi ei ollut viisas eikä saanut.

Sitten Ranska luhistui, ja seuranneessa sodassa kaikki Baltian maat jäivät sodan jalkoihin sotatantereeksi. Suomi vältti tuon kohtalon mutta joutui maksamaan hintana Moskovan rauhanehtojen hyväksymisen (myöh. Pariisin rauhanehdot 1947). - Sen jälkeen Suomi hankkiutui itse mukaan sotaan.

Mutta kaiken kaikkiaan olet tietysti oikeassa sikäli etteivät suinkaan talvisotaa välittömästi edeltäneet tapahtumat aiheuttaneet sotaa yhtä vähän kuin Sarajevon laukaukset "aiheuttivat" ensimmäisen maailmansodan. Sen aiheutti Suomen antibolsevistinen suuntaus joka puolestaan juonsi juurensa sisällissotaan ja sitä edeltäviin tapahtumiin.

[Heikki Jansson]

MM:n lainaus tasavallan presidentti Urho Kekkosen yya-sopimuksen 25-vuotisjuhlassa huhtikuussa 1973 pitämän puheen lopputiivistelmä kertaa tavallaan sen kaiken mistä tässäkin keskustelussa on kysymys:

“Keskusteluja, joihin Suomen puolelta ottivat osaa pääministeri Cajander sekä ministerit Holsti, Tanner ja Erkko, käytiin niin salaisesti, että hallituksen ulkoasiainvaliokunta ei niistä saanut tietoja. Keskustelut katkesivat Suomen osoittamaan mielenkiinnon puutteeseen."

Miksi muuten Kekkonen rajaa Mannerheimin pois sen eliitin tai niiden henkilöiden joukosta, jotka olivat mukana näissa vuosien 1937-39 keskusteluissa päättämässä peruuttamattomasti Suomen törmäyskurssista naapurimaata, Neuvostoliittoa, vastaan?

Eiköhän siihen suuresti vaikuttanut Mannerheimin Kremlissä nauttima "suosio" joka puolestaan perustui osaltaan Mannerheimin maltillisuuteen syksyllä -39.

Tsaarin kenraalin, Mannerheimin, johtama revanssistinen sotapolitiikka Neuvostoliittoa ja Neuvosto-Karjalaa vastaan vei virallista Suomea ja johti kolmeen sotaan.

On täyttä pötyä, että Mannerheim olisi 30-luvun lopussa ajanut "revanssista ulkopolitikkkaa". Kuten Paasikivi totesi Tannerille, hän ja Mannerheim olivat samaa mieltä.

Mannerheimilla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa ratkaisevasti ulkopolitikkaan ennen kuin vuodesta 1940 alkaen.

Ensimmäinen siteerattu kappale (Emma-Liisa sitaatissa) on irti revitty yhteydestään eikä siitä saa tolkkua tuntematta taustoja.

Mannerheim oli sinänsä samaa mieltä Paasikiven (myös minun edustamieni käsitysten) kanssa ulkoministeri Erkon linjan aasiudesta - olivathan Cajander / Erkko tämän mielestä ”puolisokeita aaseja” ja Mannerheim katsoi myös, että seuranneen talvisodan välttämiseksi olisi tullut välttämättä ryhtyä toimenpiteisiin marraskuussa -39 Erkon sähkeen lähettämisen jälkeen. Kuitenkin Sinun Emma-Liiisa edustamasi kannan mukaan linja, joka johti kaipaamaasi sotaan oli paikallaan (sillä talvisota oli Sinusta suomalaisille taivaanlahja, eikö niin, ehkä koska sillä saimme Moskovan rauhassa -40 luovutettua Neuvostoliitolle paljon enemmän kuin Neuvostoliitto oli edes pyytänyt Erkon sähkeen katkaisemissa neuvotteluissa).

Sikäli kuin väittesi merkitsee että Mannerheim olisi yhtynyt Paasikiven ulkopoliittiseen linjaan ei tämä pitäne paikkansa. Olethan itsekin huomauttanut (muististani siteeraten), että Mannerheim tahtoi "vain saada lisäaikaa" ikään kuin olisi ollut hyväksyttävää, että tämä lipesi antibolsevismin linjasta koska Mannerheim-tulkintasi mukaan astialle - bolsjevismin tuhoamiseen - palattaisiin myöhemmin, jos olen ymmärtänyt Sinut oikein.

Seuraavana kesänä ja syksynä Mannerheimin linja ilmeni tarkemmin kenr. Talvelan Mannerheimin toimeksiannoista tekemillä ns. emisaarimatkoilla, joilla Talvela muka sai (omasta mielestään) Saksan ylipuhuttua sotimaan Suomen rinnalla bolsevismin ja Leningradin tuhoamiseksi ja tietysti myös Itäkarjalan vapauttamiseksi (vrt. myös miekantuppikäsky). Kaupungin repiminen maan tasalle oli yksi sodan pienoispäämääristöä mutta jäi työnjaossa saksalaisten tehtäväksi - jotka siinä tunnetusti epäonnistuivat.

Suomen sotapoliitikot olivat tavattoman huolissaan kaupungin turvallisuudesta - ainakin näin väitettiin Moskovan neuvotteluissa - ja tahtoivat siksi kirjaimellisesti tuhota huolenaiheensa - kuitenkaan siinä onnistumatta. Monet itäkarjalaiset saatiin myös vapautettua enemmistä maallisista kärsimyksistä mm. suomalaisten pitämillä kestitysleireillä itäkarjalassa venäläisille ja muille ”epäkansallisille”.

Leikki sikseen: Mannerheimin linja oli realistinen syksyllä -39 mutta muuttui sitten aggressioksi. On myös huomattavaa, että tämä pysyi varovaisena (ehkä ikäkin vaikutti) ja realistina ja että tämä oli ilmeisen pessimistinen saksalaisten sotamenestyksestä jo varsin varhaisessa vaiheessa kun muut sotapoliitikot vielä uskoivat natsien voittoon. Siksi linja muuttui ja Mannerheim tahtoi irti sodasta, erityisesti kun rauhanopposition aktivoitui.


Semmottii...

[Emma-Liisa]

Sikäli kuin väittesi merkitsee että Mannerheim olisi yhtynyt Paasikiven ulkopoliittiseen linjaan ei tämä pitäne paikkansa.

Paasikiven (todellinen) linja oli varsin kiemurainen, joskaan ei periaatteeton, hän vain sopeutuii kulloisiinkin olosuhteisiin. Nimenomaan Paasikivi (eikä suinkaan Mannerheim) tukeutui 1918 Saksaan. Myöntyvyys välirauhan aikana johtui siitä, että hänellä ei ollut hallituksen tietoja. Jatkosodan alussa hän sanoi hän suoraan, että jos oli valittava NL:n ja Natsi-Saksan välillä, jälkimmäinen oli parempi, koska edellinen oli Suomelle "kuolemaksi".

[Veikko I Palvo]

Myöntyvyys välirauhan aikana johtui siitä, että hänellä ei ollut hallituksen tietoja. Jatkosodan alussa hän sanoi hän suoraan, että jos oli valittava NL:n ja Natsi-Saksan välillä, jälkimmäinen oli parempi, koska edellinen oli Suomelle "kuolemaksi".

J.K.Paasikivi lähetti 20.2.1941 Moskovasta UM:lle sähkeen , jossa kiukustuneena sanoi mm:"Lisäksi kun huomaan että teidän ja minun mielipiteet maamme ulkopolitiikasta nähdäkseni eivät mene riittävästi yhteen ja kun te ette luota poliittiseen arvostelukykyyni ja kokemukseeni...." Eroan.
J.K.P päiväkirjat.
Moskovasta J.K.Paasikivi lähti 4.6.1941 Allinsa kanssa lentokoneella Tukholman kautta Suomeen.
Eivät kai suurlähettiläät yleensäkään maidensa ulkopolitiikkaa asemamaissaan ohjaa, eivätkö ohjeet yleensä saada kotimaasta?
Mutta
olihan lähettiläs J.K.P. kirjeessään 26.12.1940 V.Tannerille pohtinut: "Sentähden pyrkii yhä enemmän mieleeni ajatus, että suurvaltaa vastaan meitä voi auttaa vain toinen suurvalta. Ja se ei voi olla muu kuin Saksa."
Molotov
oli tyrmännyt aikeet pohjoismaisesta puolustusliitosta, kuten NL oli tehnyt ennen talvisotaakin.
Yhteispohjoismaiset hankkeet NL:ssa katsottiin myöhemminkin edelleen sen etujen
vastaisiksi, eikö pohjoismaiden laajennettu talousaluehankekin ( Nordek ) kaatunut 1970 NL:n kielteiseen kantaan?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Laitoin tähän keskusteluun Stalinin Kremlissä Suomen hallituksen valtuuskunnalle lokakuussa 1939 esittämät keskeisimmät näkökohdat koska niiden sivuuttaminen johti kolmeen sotaan.

Martti Turtolan Heinrichs-kirjassa on kerrottu (s.210-11) sota-arkistossa Heinrichsin kokoelmassa olevista Mannerheimin itsensä kirjoittamista muistilapuista.

Turtolan mukaan Mannerheim on kirjoittanut neuvottelujen kuluessa eri ratkaisuvaihtoehto. Nämä muistiinpanot päättyvät vaihtoehtoon, että

“mentäisiin Moskovaan kuulemaan, mitä antautumisvaatimukset merkitsevät ja mitkä ovat lopulliset ehdot”.

Heinrichs kirjoitti 24.6.1944 muistion (kaksi päivää ennen kuin presidentti Ryti allkekirjoitti ns. Ribbentropin sopimuksen) siitä, mitä merkitsee Ribbentropin vaatima julkinen vakuutus taistella Saksan rinnalla “loppuun saakka”.

Heinrichsin mukaan:

“Saksan sodankäynnin päämäärät olivat suomalaisille virallisesti ja asiallisesti tuntemattomat. Fuhrerin puheista päätellen olisi ainakin yksi sellainen “bolshevismin kukistaminen”. Heinrichsin perustelun mukaan tällainen maailmanpoliittinen tavoite voi olla paikallaan suurvallalle, kuten Saksalle, mutta Suomi, joka taisteli olemassaolonsa ja riippumattomuutensa puolesta, tekisi itsensä naurettavaksi omaksumalla tämänlaatuisia ideologisia päämääriä”.

Toisessa muistiossaan Heinrichs päätyy kategoriseen toteamukseen, että

“missään tapauksessa ei nyt ole syytä alistua Ribbentropin vaatimuksiin”.

Turtolan mukaan Henrichs edusti tässä asiassa hieman eri linjaa kuin Mannerheim:

“Heinrichs näki Suomen politiikan tärkeimpänä tavoitteena irtautumisen tuhoon tuomitusta Saksasta ja siirtymisen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suursodan ilmeisten voittajien puolelle”.

Henirichs oli ilmeisesti päätynyt jo varsin varhain omaan arvioonsa, jonka mukaan suurvaltanaapurin Neuvostoliiton perusteltujen strategisten intressien huomioitta jättäminen 1930-luvulla oli kohtalokas virhe Suomen sotilaspoliittiselta johdolta.

Pelhon kannattaisi ottaa asioista kunnolla selvää eikä luottaa vain yhteen kirjaan.

Kuten Apunen ja Wolff kertovat Pettureissa ja patriooteissa (p. 309) Mannerheim oli jo helmikuun suurpommituksista asti ollut taipuvainen hyväksymään rauhan vuoden 1940 rajoilla. Moskovaan oli lähdettävä kuulemaan rauhanehdot.

Kesäkuussa 1944 ei ollut kyse Saksaan sitoutumisesta vaan hyökkäyksen pysäyttämisestä.

Luepa Kimmo Rentolan artikkeli Stalin, Mannerheim ja Suomen rauhanehdot 1944 (Historiallinen aikakauskirja 1/2001).

[Veikko I Palvo]

[quote="MM"

Kekkonen yya-sopimuksen 25-vuotisjuhlapuheessaan:
(vahvennus MM)

"Aion poiketa yya-sopimuksen tavanomaisesta esittelystä sikäli, että käsittelen myös yya-sopimuksen esivaiheita. Tarkasteluni ulotan vuoteen 1937 saakka. Tarkoitukseni on osoittaa, kuinka suurella johdonmukaisuudella Neuvostoliitto,

[/quote]



Kekkonenhan sanoi juhlapuheissaan, että YYA-sopimus "täytyi solmia 1948 siksi, ettei sitä solmittu 1938" tai 1937. Neuvostoliiton ei olisi ollut *pakko* turvallisuutensa vuoksi hyökätä 1939 Suomeen.
UKK on tuota yya:n 25-v.juhlapuhetta kirjoittaessaan "unohtanut" olleensa eduskunnassa maaliskuussa 1940 rauhansolmimista vastaan. Ja UKK:n neuvostomyönteisiksi toimiksi taidettiin yya-aikana nostaa hänen mukanaolonsa ikl:n lakkauttamisessa sisäministerinä ollessaan, senhän Stalin 1939 hyökkäyksellään esti.
Jatkosodan
alussakin UKK kirjoitteli "kolmen kannaksen itärajasta" ja ryhtyi vasta 1943 pohtimaan sodanjälkeistä aikaa.
Ja
Neuvostoliitto suurella johdonmukaisuudella oli mm. Suomen pohjoismaista suuntausta vastaan. Ennen talvisotaa ja välirauhan aikana. UKK:n pitäessä tuota yya-juhlapuhettaan 1973 NL oli aiemmin estänyt yhteispohjoismaisen laajennetun talousaluehankkeen, Nordekin.
Olisikohan
nordek-sopimus 1970 ollut Kremlin näkökulmasta vastoin NL:n turvallisuusintressejäkin?

Veikko Palvo

[Veikko I Palvo]

Suomi halusi kyllä sitoutua yhteen suuntaan eli Ruotsiin ja samalla profiloitua Pohjoismaaksi.

Sitä paitsi sopimus tuskin olisi mennyt eduskunnassa läpi. Jartsev (muistaakseni) taisi ehdottaa salaista sopimusta, mutta sellaisella ei tietenkään olisi ollut mitään sitovuutta.

Kivimäen hallituskin julisti 1935 pohjoismaisen suuntauksen tavoitteeksi ja Neuvostoliitto ei tuolloinkaan liene hyväksynyt Suomen skandinaavista suuntausta.
Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan-periaatteella nähtävästikin?

Ja
ensimmäisen Moskovan rauhan jälkeenkin maaliskuussa 1940 Molotov otti Suomen suuntauksen puheeksi Paasikiven ja Voionmaan kanssa leimaten pohjoismaisen puolustusliiton tähdätyksi hyvityssotatarkoituksessa NL:a vastaan sanoen saaneensa tiedon salaisesta Ruotsi-Suomi -liitosta tai sopimuksesta Ja Hornborgin komitean mukaan Paasikivi esitti vielä 9.10.1940 Suomen hallituksen nimissä Molotoville vakuutuksen, ettei Ruotsi- Suomi -sotilasliittoa ollut.

Pääministeri J.K.Paasikivi asetti 5.2.1945 Eirik Hornborgin johtaman komitean kirjoittamaan *virallista historiaa* ajalta 4.1938 - 12.7.1945. http://karjalankuvalehti.com/sso/asiaki ... g_1945.pdf Pohjoismaisesta suuntauksesta mm. s. 47.

Hornborgin komiteamietinnössä näyttää myös olevan otsikolla "Toimenpiteitten laillisuus ja poliittinen tarkoituksenmukaisuus" mietinnön historia-osan toimijoiden arviointia, sekä "1945-historiakomitean" SKDL-jäsenten Eino Pekkalan ja Yrjö Ruudun eriävät mielipiteet komiteamietintöön.

Hornborgin "historiakomitean" mietintö 12.7.1945 on aikanaan julistettu salaiseksi, milloin se lienee tullut julkisuuteen? Mietinnössä mainitaan mm. luovutetut 5- 10 Itävallan juutalaispakolaista ja saksalaisten virkamiesten kehoitukset Suomelle rauhan solmimisesta 1940. ( mikä oli myös Stalin - Hitler -sopimuksen ja sen hengen mukaistakin. )
Saksalaisen lehdistön sanotaan 1945-komiteamietinnössä suhtautuneen Ruotsi-Suomi -liittoon kielteisesti, mutta virallisia nootteja ei ole kuulemma Suomelle lähetetty, olikohan niin?

Veikko Palvo

[MM]

Lainasin Kekkosen YYA-juhlapuhetta vain, koska siinä levein siveltimenvedoin oli kerrottu, että sopimus oli esillä ensin ilman alueluovutuspuheita. Henkilönä ja poliitikkona Kekkonen on toinen asia.
Puolustussopimus oli tavallaan vanha juttu, koska se ajatuksena sisältyi jo heinäkuun 1917 valtalakiin, v.1918 sodan aikaisen Kansanvaltuuskunnan ja bolsevikkien sopimukseen ja taisi olla Kuusisen sopimuksessakin.

Hornborgin komitean mietinnössä on mielenkiintoinen tieto talvisodan aikaisesta sopimuksesta NL:n ja Saksan välillä, että Saksa hyväksyi NL:n valtaavan Suomen aluetta kutakuinkin Moskovan rauhan rajaa myöten, jolloin Saksalla olisi ollut oikeus vallata Ahvenanmaa. Sama teksti oli muistaakseni Jägerskioldin Mannerheim-elämänkertaan kuuluvassa kirjassa Talvisodan ylipäällikkö. Jokin ruotsalainen diplomaatti oli nähnyt tällaisen asiakirjan.
(Veikko Palvon linkki Hornborgin komitean mietintöön. Esityksen sivu 26. ja varsinaisen mietinnön sivunumero 20.)

[jsn]

Hornborgin komitean mietinnössä on mielenkiintoinen tieto talvisodan aikaisesta sopimuksesta NL:n ja Saksan välillä, että Saksa hyväksyi NL:n valtaavan Suomen aluetta kutakuinkin Moskovan rauhan rajaa myöten, jolloin Saksalla olisi ollut oikeus vallata Ahvenanmaa

Minusta komiteamietintö viittaa selvästi siihen, että tästä olisi sovittu jo Molotov-Ribbentrop-sopimuksen yhteydessä ei siis talvisodan aikana. Viitataanhan Hornborgin komitean mietinnössä jopa sen tunnetun lisäpöytäkirjan sisältöön vaikkei sitä ollut julkistettu ja jonka olemassaolon Neuvostoliitto kiisti. Näin ollen sopimukseen sisältyisi siis vielä muutakin kuin vain kyseinen etupiirijakoa koskeva paperi. Tämä "sopimus" voi olla silti vain myöhemmin tehty M-R-sopimuksen suusanallinen tarkennus, josta ei ole erillistä protokollaa?