Suomalainen maa - pakkoruotsin vastustajien virheellinen käsitys

[Vetehinen]

Syytä skeptisyyteen onkin: kielellisen jatkuvuuden arvaaminen arkeologisen jatkuvuuden perusteella on osoittautunut täysin epäluotettavaksi metodiksi. Olen itse käsitellyt asiaa täällä, sivulta 19 alkaen:
http://www.sarks.fi/mt/pdf/2010_1.pdf

....
koko nuorakeraaminen kulttuurikuva on täällä niin täysin vieras, syntynyt niin kaukana ja levinnyt niin nopeasti, että sen on täytynyt tulla uuden väestön mukana. On yksinkertaisesti äärimmäisen epätodennäköistä, että kulttuurin kantajat olisivat voineet puhua samaa kieltä kuin Suomen aikaisemmat asukkaat.

En varmaan taaskaan "osaa lukea" Häkkisen mielestä, mutta minusta vaikuttaa siltä (Häkkisen oman kirjoituksen perusteella), että Häkkisen mielestä arkeologinen jatkuvuus (sama esinetyyli, hautaustavat) eivät ilmaise, että kieli pysyy samana, mutta arkeologinen tyylin vaihtuessa vaihtuu kielikin.

Arkeologisen tyylin jatkuvuus ei merkitse Häkkisen mielestä kielen jatkuvuutta, mutta kuitenkin Häkkinen olettaa, että nuorakeraamisen tyylin osoittavan kielen jatkuvuutta.

Miten juuri nuorakeraaminen tyyli ja tyylin leviäminen osoittaa kielen jatkuvuutta kun Häkkinen itse tyrmää arkeologisen jatkuvuuden yhteyden kielen jatkuvuuteen arvaukseksi ja täysin epäluotettavaksi?

Häkkisen arkeologian ja kielen riippuvuusteoria näyttää olevan:

a) kieli voi vaihtua näkymättä arkeologiassa.
b) arkeologinen muutos merkitsee kielellistä muutosta

Nuorakeraamikkojen kieli on voinut vaihtua moneenkin kertaan a):n mukaisesti ja samoin tietenkin kampakeraamikkojen kielikin ja kummallakin on voinut olla sama kieli.

[Jaakko Hakkinen]

Syytä skeptisyyteen onkin: kielellisen jatkuvuuden arvaaminen arkeologisen jatkuvuuden perusteella on osoittautunut täysin epäluotettavaksi metodiksi. Olen itse käsitellyt asiaa täällä, sivulta 19 alkaen:
http://www.sarks.fi/mt/pdf/2010_1.pdf

....
koko nuorakeraaminen kulttuurikuva on täällä niin täysin vieras, syntynyt niin kaukana ja levinnyt niin nopeasti, että sen on täytynyt tulla uuden väestön mukana. On yksinkertaisesti äärimmäisen epätodennäköistä, että kulttuurin kantajat olisivat voineet puhua samaa kieltä kuin Suomen aikaisemmat asukkaat.

En varmaan taaskaan "osaa lukea" Häkkisen mielestä, mutta minusta vaikuttaa siltä (Häkkisen oman kirjoituksen perusteella), että Häkkisen mielestä arkeologinen jatkuvuus (sama esinetyyli, hautaustavat) eivät ilmaise, että kieli pysyy samana, mutta arkeologinen tyylin vaihtuessa vaihtuu kielikin.

Täytyy antaa palautetta, että nyt olen oikein positiivisesti yllättynyt siitä, että olet ymmärtänyt asian noinkin oikein. Mutta tämä on mutkikas ja monitasoinen asia, jossa on monta ehtoa ja muuttujaa:

Arkeologisen tyylin jatkuvuus ei merkitse Häkkisen mielestä kielen jatkuvuutta, mutta kuitenkin Häkkinen olettaa, että nuorakeraamisen tyylin osoittavan kielen jatkuvuutta.

Kieli ja kulttuuri kohtaavat vain hetkellisesti: kun kokonaisvaltaisesti aivan uusi kulttuuri leviää alueelle ulkopuolelta, vain sen hetken ajan voidaan olla aika varmoja, että tulokaskulttuurin mukana leviää eri kieli kuin paikallisen kulttuurin piirissä.

Siinä vaiheessa kun alkavat kontaktit kampakeraamikkojen kanssa, ei kulttuurinen jatkuvuus enää voi todistaa kielellisestä jatkuvuudesta, koska kulttuuripiirteiden monijuurisuutta vastassa on aina kielellinen yksijuurisuus. Ei voida jälkikäteen päätellä, kumpaa kulttuurista jatkuvuutta kielellinen jatkuvuus on seurannut, paikallista vai tulokasta.

Häkkisen arkeologian ja kielen riippuvuusteoria näyttää olevan:

a) kieli voi vaihtua näkymättä arkeologiassa.
b) arkeologinen muutos merkitsee kielellistä muutosta

Oikeaan suuntaan, muttei aivan näin kategorisesti, vaan:
a) kieli voi vaihtua näkymättä arkeologisessa aineistossa, mutta yleensä kielenvaihto varmaankin näkyy. Pikemminkin on kyseessä runsaudenpula: eri suunnilta tulee jatkuvasti vaikutteita, eikä voida pelkän arkeologisen aineiston perusteella arpoa, mikä näistä olisi levittänyt alueelle uuden kielen. Pitää katsoa kielitieteen tuloksia ja sitten päätellä, miltä alueelta ja mihin aikaan kieli on voinut alueelle levitä, ja kun aika ja suunta/paikka ovat selvillä, voidaan katsoa, mikä niistä monista arkeologisista vaikutusaalloista näyttää tulleen samaan aikaan samalta suunnalta.
b) Tietynlaisen poikkeustilanteen muodostaa täydellisen erilainen, vieraalta alueelta leviävä kulttuurikokonaisuus; sellainen edellyttää uutta väestöä ja siis ainakin hetkellisesti uuden kielen leviämistä alueelle. Heti kun "tyhjiövaihe" on ohi ja kontaktit alkavat, ei arkeologisesta aineistosta enää voikaan päätellä juuri mitään kielestä. Periaatteessa todennäköisyydet olisivat sen kielen puolella, jonka puhujien kulttuuri pääsisi sulautumisessa "voitolle", mutta yksiselitteisiä kriteerejä ei liene olemassakaan.

Nuorakeraamikkojen kieli on voinut vaihtua moneenkin kertaan a):n mukaisesti ja samoin tietenkin kampakeraamikkojen kielikin ja kummallakin on voinut olla sama kieli.

Aluksi ei ole voinut olla sama kieli, niin erilaisia kulttuureja eri suunnilta ne ovat olleet. Lisäksi Keski-Euroopassa, mistä nuorakeramiikka levisi, on puhuttu yhdenlaisia paleoeurooppalaisia kieliä ennen alueen indoeurooppalaistumista, ja Fennobaltiassa, mihin kampakeramiikka levisi idän/kaakon suunnalta, on puhuttu toisenlaisia paleoeurooppalaisia kieliä.

Nuorakeramiikan toinen aalto Virosta Suomeen sen sijaan olisi voinutkin edustaa samaa kieltä kuin Suomessa puhuttu kieli.

[Vetehinen]

Lainasanoihin uppoutumisen seurauksena saattaa tulla sellainen kuva, että suomen kielessä olisi paljon lainasanoja.

Todellisuudessa suomessa vähän lainasanoja. Ruotsissa on enemmän lainoja ja vielä enemmän on englannin kielessä.

Noin 2000 sanan otoksen analyysin mukaan suomalaisia omaperäisiä sanoja on 84 %. Ruotsissa 44 % on lainoja (1500 sanan otos) ja englannissa 80 000 sanasta on germaanisia vain 25 %.

[Klaus Lindgren]

Kukahan tuon analyysin on tehnyt? Ja missähän se on julkaistu?

[ile]

Hei taas,

Olen arkeologian ja kielihistorian alalla maallikko. Siksi laitan eri tutkijoiden esittämät, mielestäni eriävät käsitykset vastakkain ja toivon Jaakon syvällisempää analyysiä.

koko nuorakeraaminen kulttuurikuva on täällä niin täysin vieras, syntynyt niin kaukana ja levinnyt niin nopeasti, että sen on täytynyt tulla uuden väestön mukana. On yksinkertaisesti äärimmäisen epätodennäköistä, että kulttuurin kantajat olisivat voineet puhua samaa kieltä kuin Suomen aikaisemmat asukkaat.

-- --

Vielä kolmas asia on sitten se, mitä kieltä nuorakeraamikot ovat puhuneet. Indoeurooppalaisen kantakielen murteeseen päädytään siksi, että nuorakeraaminen kulttuuri edustaa uskottavinta vaihtoehtoa luoteisindoeurooppalaisten kielihaarojen levittäjäksi.

Janne Saarikivi & Mika Lavento: Linguistics and Archaeology: A Critical View of an Interdisciplinary Approach with Reference to the Prehistory of Northern Scandinavia. Networks, Interaction and Emerging Identities in Fennoscandia and Beyond. Tromso, Norway, October 13-16 2009. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 265. Helsinki 2012, ss. 177-216.

[Corded Ware] represents an extremely large entity including many sub-types of ceramics, grave types, several types of dwelling sites etc. This kind of large cultural group that covers an area of millioins of square kilometres over a period of more than 600 years must necessarily have been employed by people representing highly diverse language groups. Corded Ware thus represents a cultural area comprising many linguistic groups that have employed similar cultural innovations and been involved in the same far-reaching cultural networks.

The borders can be drawn between the groups on the basis of material objects. Still some objects - battle axes, for instance - spread outside these borders. To assume that all the places where battle axes have been found denote the areas of single population, however undestood (an ethnic or a linguistic group), would be a most vague hypothesis.

Luulen, että Saarikivi & Lavento puhuvat nuorakeraamisesta kulttuurista yleensä, ja Häkkinen puhuu siitä osasta nuorakeraamista kulttuuria, joka vaikutti lähinnä nykyistä Suomea ja jollakin ajan hetkellä saapui ja jäi tänne. Tässä ei siis välttämättä ole ristiriitaa.

Vaikuttaa myös siltä, että Häkkisellä on teoria arkeologisen aineiston leviämisen/muutoksen nopeuden suhteesta todennäköisyyteen, että leviämisen/muutoksen perustelijana on väestön (ja sen puhuman kielen) siirtyminen: Arkeologisen aineiston muutoksia ei yleensä voi liittää kielellisiin tai etnisiin muutoksiin, mutta mikäli arkeologinen aineisto jollakin alueella muuttuu tarpeeksi nopeasti ja perusteellisesti, pitääkin olettaa, että myös väestö (ja jopa kieli) ovat muuttuneet (siis liikkuneet esineistön/populaation mukana).

Eli millä nopeudella arkeologisen muutoksen pitää tapahtua, ja kuinka perusteellinen sen tarkkaan ottaen pitää olla, että Häkkisen hypoteesi uuden väestön/kielen saapumisesta onkin parempi selitys kuin tekniikkojen ja tapojen lainautuminen ryhmältä toiselle?

Muuttaako nuorakeraaminen kulttuuri Etelä-Suomen alueella puhutun kielen geneettistä juurta (perussanasto ja kielioppi) vai alueellista juurta (ympäristö- ja elinkeinosidonnainen sanasto) vai molempia - ja kuinka paljon (ymmärtääkseni muutosten oletetaan harvoin olevan 100%)?

Toivoisin pientä elaborointa: ymmärsinkö oikein, ja jos en, miten pitäisi ymmärtää?

Totean vielä, että olen lukenut Häkkisen artikkelin Muinaistutkijasta 1/2010, mutta voin joutua lukemaan sen vielä uudestaan. :)

Ilkka Leskelä

[Jaakko Hakkinen]

Hei taas,

Olen arkeologian ja kielihistorian alalla maallikko. Siksi laitan eri tutkijoiden esittämät, mielestäni eriävät käsitykset vastakkain ja toivon Jaakon syvällisempää analyysiä.

koko nuorakeraaminen kulttuurikuva on täällä niin täysin vieras, syntynyt niin kaukana ja levinnyt niin nopeasti, että sen on täytynyt tulla uuden väestön mukana. On yksinkertaisesti äärimmäisen epätodennäköistä, että kulttuurin kantajat olisivat voineet puhua samaa kieltä kuin Suomen aikaisemmat asukkaat.

-- --

Vielä kolmas asia on sitten se, mitä kieltä nuorakeraamikot ovat puhuneet. Indoeurooppalaisen kantakielen murteeseen päädytään siksi, että nuorakeraaminen kulttuuri edustaa uskottavinta vaihtoehtoa luoteisindoeurooppalaisten kielihaarojen levittäjäksi.

Janne Saarikivi & Mika Lavento: Linguistics and Archaeology: A Critical View of an Interdisciplinary Approach with Reference to the Prehistory of Northern Scandinavia. Networks, Interaction and Emerging Identities in Fennoscandia and Beyond. Tromso, Norway, October 13-16 2009. Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 265. Helsinki 2012, ss. 177-216.

[Corded Ware] represents an extremely large entity including many sub-types of ceramics, grave types, several types of dwelling sites etc. This kind of large cultural group that covers an area of millioins of square kilometres over a period of more than 600 years must necessarily have been employed by people representing highly diverse language groups. Corded Ware thus represents a cultural area comprising many linguistic groups that have employed similar cultural innovations and been involved in the same far-reaching cultural networks.

The borders can be drawn between the groups on the basis of material objects. Still some objects - battle axes, for instance - spread outside these borders. To assume that all the places where battle axes have been found denote the areas of single population, however undestood (an ethnic or a linguistic group), would be a most vague hypothesis.

Luulen, että Saarikivi & Lavento puhuvat nuorakeraamisesta kulttuurista yleensä, ja Häkkinen puhuu siitä osasta nuorakeraamista kulttuuria, joka vaikutti lähinnä nykyistä Suomea ja jollakin ajan hetkellä saapui ja jäi tänne. Tässä ei siis välttämättä ole ristiriitaa.

Lähestymiskulmaeroja tosiaan löytyy, ja tuo alueellinen on yksi näistä eroista. Toinen on se, että Saarikivi ja Lavento katsovat nuorakeraamista kulttuuria sisäisesti, minä tuossa edellä taas suhteessa alueen alkuperäisempään kulttuuriin. Kolmas ero on ajallinen: Baltiaan ja Suomeen nuorakeraaminen kulttuuri levisi nopeasti ja ottaen oman tilansa alkuperäisten kulttuurien lomasta, kun taas esim. Ruotsiin ja Volgalle kulttuuri levisi myöhemmin ja hitaammin, ainakin Ruotsissa sekoittuen alueiden alkuperäisten kulttuurien kanssa.

Ruotsissa ei nähdä nuorakeramiikan esiintyvän erillisenä tulokaskulttuurina varhaisempien kulttuurien rinnalla, vaan se syrjäyttää nämä omaksuen niistä myös piirteitä; tällaisessa tilanteessa ei myöskään voida pitää yhtään todennäköisempänä, että sikäläisen nuorakeraamisen kulttuurin piirissä olisi puhuttu tulokaskieltä eikä alkuperäistä kieltä (tai päinvastoin) - todennäköisyydet menevät tasan.

Suomessa puolestaan erillinen tulokaskulttuuri vaikuttaa varhaisempien kulttuurien rinnalla, mikä tekee erittäin epätodennäköiseksi sen vaihtoehdon, että sen piirissä olisi aluksi voitu puhua mitään muuta kieltä kuin tulokaskulttuurin tuojien tulokaskieltä.

Saarikivi ja Lavento puhuvat tuossa käytännössä nuorakeraamisen kulttuurialueen maksimilevinneisyydestä - siinä vaiheessa kulttuureissa epäilemättä puhuttiin monia eri kieliä, vaikka ensimmäisen aallon kulttuurintuojien kielellistä yhtenäisyyttä hekään tuskin edes implisiittisesti kiistävät.

Vaikuttaa myös siltä, että Häkkisellä on teoria arkeologisen aineiston leviämisen/muutoksen nopeuden suhteesta todennäköisyyteen, että leviämisen/muutoksen perustelijana on väestön (ja sen puhuman kielen) siirtyminen: Arkeologisen aineiston muutoksia ei yleensä voi liittää kielellisiin tai etnisiin muutoksiin, mutta mikäli arkeologinen aineisto jollakin alueella muuttuu tarpeeksi nopeasti ja perusteellisesti, pitääkin olettaa, että myös väestö (ja jopa kieli) ovat muuttuneet (siis liikkuneet esineistön/populaation mukana).

Eli millä nopeudella arkeologisen muutoksen pitää tapahtua, ja kuinka perusteellinen sen tarkkaan ottaen pitää olla, että Häkkisen hypoteesi uuden väestön/kielen saapumisesta onkin parempi selitys kuin tekniikkojen ja tapojen lainautuminen ryhmältä toiselle?

Suomen esihistoriassa ei ole kovinkaan monta sellaista vaikutusaaltoa, jotka olisivat nopeasti tuoneet alueelle täysin erilaisen kokonaisen kulttuurikuvan. Nuorakeramiikka on paras esimerkki (nopein leviäminen ja erilaisin kulttuurikuva), ja siksi sen tulokas-statusta ei yleensä kiistetä. Kielellisesti se on yhdistetty luoteisindoeurooppalaisiin, aiemmin kantabaltteihin - joka tapauksessa eteläisiin tulokaskieliin.

Tyypillinen kampakeramiikka on toinen sellainen, jossa kulttuurikuva esineistössä, rakennuksissa ja monella muulla tasolla poikkeaa aiemmista. Erityisesti eroja haluttiin korostaa silloin, kun ajateltiin tämän kulttuurin tuojien tuoneen myös uralilaisen kielen Suomeen.

Useimmat muut vaikutusaallot, jopa esim. skandinaavinen pronssikulttuuri, on nähty sellaisina, että niiden alueella varhaisemmat paikallisetkin traditiot useammallakin alalla jatkuivat, joten perustetta täysin uuden kielen leviämiselle ei ole nähty. Tällaisiin on sitten voitu yhdistää hieman heikomman kielellisen vaikutuksen eli lainasanojen leviäminen.

Tässä ei siis ole kyse mistään minun uudesta hypoteesistani. Olen vain vaatinut arkeologeilta johdonmukaisuutta, eli mahdollinen uuden kielen leviäminen alueelle pitäisi ennustaa/taannustaa pelkästään sen mukaan, kuinka jyrkkä ja nopea muutos kulttuurikuvassa tapahtuu eikä kielitieteellisen esitiedon ohjaamana niin kuin yleensä tehdään: kun Suomen uralilaistuminen yhdistettiin tyypilliseen kampakeramiikkaan, ei sitä myöhemmän nuorakeramiikan sitten oletettukaan levittäneen Lounais-Suomeen uutta kieltä, koska uralilaisen jatkuvuudenhan piti vallita nykypäivään saakka, VAIKKA nuorakeramiikan kohdalla kyseessä on vielä selvemmin täysin erilaisen tulokaskulttuurin nopea leviäminen alueelle.

Johdonmukaisuuden nimissä pitäisi siis aina jyrkemmän kulttuurikuvan muutoksen liittyä todennäköisemmin uuden kielen leviämiseen kuin vähäisemmän kulttuurikuvan muutoksen.

Muuttaako nuorakeraaminen kulttuuri Etelä-Suomen alueella puhutun kielen geneettistä juurta (perussanasto ja kielioppi) vai alueellista juurta (ympäristö- ja elinkeinosidonnainen sanasto) vai molempia - ja kuinka paljon (ymmärtääkseni muutosten oletetaan harvoin olevan 100%)?

Hyvä kysymys. Riippuu siitä, syrjäyttikö se vai tuliko syrjäytetyksi (tai sekä että).

Periaatteessa ympäristö- ja elinkeinosidonnainen sanasto voi siirtyä substraattina aina uuteen kieleen, eli indoeurooppalaisenkin kielen puhujat olisivat voineet välittää itämerensuomeen paleoeurooppalaisia substraattilainoja. Paleoeurooppalaiset lainasanat eivät siksi voikaan aukottomasti kiistää mahdollisuutta, että Lounais-Suomessa olisi puhuttu nuorakeraamisella kaudella indoeurooppalaista kieltä.

Vanhakantaiset (luoteis)indoeurooppalaiset sanat taas ovat yleensä niin laajalevikkisiä, että ne olisi voitu omaksua jo Suomen ulkopuolella, etelässä tai kaakossa. Vaikka näissäkin sanoissa on merkityksensä puolesta mahdollisia substraattilainoja, jää niiden saantisijainti epävarmaksi.

Toivoisin pientä elaborointa: ymmärsinkö oikein, ja jos en, miten pitäisi ymmärtää?

Totean vielä, että olen lukenut Häkkisen artikkelin Muinaistutkijasta 1/2010, mutta voin joutua lukemaan sen vielä uudestaan. :)

Ilkka Leskelä

Minäkin joudun lukemaan sitä aika ajoin uudestaan, vaikka olen sen itse väkertänyt. Ja muiden kirjoituksia joudun lukemaan vielä paljon useampia kertoja uudestaan, että sisältö hahmottuu oikein ja uppoaa ikiajoiksi kupoliin. Siksi suosittelen samaa muillekin, etenkin jos huomaan että tulkinnat ja johtopäätökset sisällöstä ovat selvästi vajavaisia tai virheellisiä.

Ja joo, hyvin näytät ymmärtäneen!

[Vetehinen]

Kukahan tuon analyysin on tehnyt? Ja missähän se on julkaistu?

Suomen osalta julkaisu on Hakulinen, Suomen kielen rakenne ja kehitys. Ruotsista http://www.let.rug.nl/gooskens/pdf/publ_ACSS_2012.pdf
ja englannista http://en.wikipedia.org/wiki/English_language

Olkaatte hyvät.

[Jaakko Hakkinen]

Lainasanoihin uppoutumisen seurauksena saattaa tulla sellainen kuva, että suomen kielessä olisi paljon lainasanoja.

Todellisuudessa suomessa vähän lainasanoja. Ruotsissa on enemmän lainoja ja vielä enemmän on englannin kielessä.

Noin 2000 sanan otoksen analyysin mukaan suomalaisia omaperäisiä sanoja on 84 %. Ruotsissa 44 % on lainoja (1500 sanan otos) ja englannissa 80 000 sanasta on germaanisia vain 25 %.

Jatkan tästä, koska aihe on mielenkiintoinen - saa toki jakaa omaksi ketjukseen, mikäli keskustelua syntyy.

Englanti on siitä jännä tapaus, että on sanottu (ehkä aavistuksen kärjistäen) kaikkien latinan sanojen olevan potentiaalisesti käytettävissä englannin kielessä. Nykyenglannissa tosiaan on hirveä määrä latinalaisia ja romaanisia lainasanoja. Ruotsissa taas on alasaksalaisia lainasanoja tulvimalla, ja suomessa on ruotsalaisia lainasanoja tuhansia.

Tässä on kuitenkin huomioitava eräitä ilmiöitä, jotka saattavat vääristää kuvaa.

Sanat eivät ole ikuisia, vaan ne saattavat kadota tai tulla uudempien sanojen syrjäyttämiksi. Missään kielessä eivät ole säilyneet kaikki kantauralista perityt sanat, vaikka ylipäätään kantauraliin voidaan rekonstruoida ainoastaan hyvin säilyneet sanat, eli ns. arkielämän perussanat. On osoitettu, että mitä enemmän sanaa käytetään, sitä pidempään se säilyy, mikä on tietysti luonnollista. Silti esimerkiksi sellaiset laajalti uralilaisissa kielissä säilyneet perussanat kuin 'syödä' ja 'vesi' eivät ole säilyneet saamessa.

Mikään luonnollinen kieli ei pärjää muutamalla sadalla sanalla, vaikka kantauraliin ei sen enempää voidakaan luotettavasti palauttaa. Suuri osa ikivanhasta sanastosta on siis kadonnut lopullisesti tutkijain ulottuvilta - ehkä osa niistä on säilynyt yhdessä tai kahdessa kielessä, mutta niitä ei suppean levinneisyyden vuoksi osata palauttaa kantauraliin.

Voidaan olettaa tällä perusteella, että mitä vanhempi lainasanakerrostuma, sitä enemmän siitäkin on ehtinyt kadota sanoja. Saattaa siis olla pelkkä perspektiiviharha, että lainasanojen määrä näyttää kasvavan sitä suuremmaksi, mitä nuoremmasta kerrostumasta on kyse.

Toinen seikka on se, että suomen kielessä on hirveä määrä murteita, joissa on yhteensä säilynyt miljoonia sanoja. Lisäksi itämerensuomalaisia kieliä on paljon, ja monella niistäkin on useita murteita. Viime vuosituhannen aikana kadonneen sanan olisi pitänyt kadota erikseen kaikista murteista kadotakseen täydellisesti suomen kielestä tai koko itämerensuomesta.

Tämäkin saattaa vääristää asiaa siten, että nuorempien kerrostumien sanoja ei enää ole ehtinyt kadota suhteessa yhtä monia kuin sellaisten kerrostumien sanoja, jotka ovat alkaneet kadota jo ennen kantasuomen hajoamista tytärkieliksi ja edelleen murteiksi.

Lopputuloksena on, että vaikka ruotsalainen lainasanakerrostuma on erittäin suuri, kontaktit eivät välttämättä ole sen tiiviimpiä ja merkittävämpiä sanaston kannalta kuin vanhemmissa kerrostumissakaan. Aikaperspektiivi vain on tehokkaasti kadottanut kielestä vanhoja sanoja, niin kantauralista perittyjä kuin vanhoja lainasanojakin.