Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Mystinen sotavanki, ruhtinas Leonid Volkonski

Kysymys: - Montako sellaista venäläistä sotavankia Suomessa oli, jotka käyttivät kravattia?

I OSA
Johdanto:

Perehdyin erään toisen aiheen vuoksi Niilo Lappalaisen teokseen ”Äänisen rannoilla” (WSOY, 1989). Erityistä huomiotani kiinnitti teoksen toisen valokuvaliitteen kuva, jonka kuvateksti oli näin kuuluva:

”Ylipäällikkö tervehtii Karhumäessä sotavankina pidettyä ruhtinas Volhovskia 20.6.1942 (SA-kuva).” Kuva: https://picasaweb.google.com/1136798014 ... maessa1942#


- Huomautus: Niin kuin hyvin usein, tässäkin tapauksessa ilmenee venäläisen nimen litteroinnissa huojuntaa: Lappalainen käyttää kirjassaan muotoa ”Volhovski” – mutta kuitenkin tarkoitetaan tässä kuten alempana ilmenee ruhtinas Volkonskia, jonka suku (Volkonsky) on varsin tunnettu Venäjän historiassa. Sen sijaan ruhtinassukua nimeltä Volhovski saa etsiä enempiä jälkiä löytämättä. (VH).

Kuva oli otettu jollain tunnistamattomaksi jäävällä piha-aukeamalla, jossa keskellä puolittain selin seisoo ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim, oikeassa kädessään kävelykeppi, jollaista hän tunnetusti ei suvainnut kuvattavan. Ympärillä seisoo kolme sotilashenkilöä, joista vasemmalla seisova on tunnistettavissa äskettäin (26.4.1942) kenraalimajuriksi ylennetyksi Paavo Paaluksi. Mannerheimin edessä seisoo tyylikkääseen tummaan ulsteriin pukeutunut, siistin ja vieläpä komeannäköinen siviilimies, kädet takin taskuissa. Hän on sotavanki, ruhtinas Volhovski. Mannerheimin ja Volhovskin välissä etäämpänä olevien rakennusten luona seisoo kivääri olkapäällä vartiomies.


II OSA
Ei ihan tavallinen sotavanki

Suomalaiset ottivat kiinni jatkosodan aikana noin 65.000 Neuvostoliiton sotilasta. Mielikuva sotavangista on vähemmän mairitteleva: väsynyt, nälkiintynyt, siistimätön, heikot vermeet – mies ei ihan parhaimmassa kuosissaan.

Sitten meille esitetään sotavanki, joka ei asustele tikkitakissa tai rähjäntyneissä kenttäuniformussa, jolla ei ole partaa, ja jonka ihon laventelintuoksun miltei saattaa tuntea nenässään. Ja ruhtinaskin tämä on. Kai aika tunnettukin herra, ja päässyt ihan juttusille vanhan tsaarin-kenraalin, ylipäällikkö Mannerheimin kanssa. Ei mitään piikkilankoja, herrat keskustelevat vapaassa asetelmassa, ilmeisen leppoisissa merkeissä.

Herää spontaani kysymys: - Mistä tässä oikein on kysymys?

Mikä tämä ruhtinas Volhovski on miehiään? Miten hän on jäänyt sotavangiksi? Ja nimenomaan Karhumäen suunnalla? Ja miten hän on onnistunut pääsemään marsalkan kanssa silmätyksin?

Onko hän Puna-armeijan upseeri, joka on joutunut tai antautunut vangiksi? Vai onko hän kenties vanhankin, keisaria kauan palvelleen ruhtinassuvun jälkeläinen – kuuluuko hän boslhevismin vastaiseen ryhmittymään. Miten hän on selvinnyt 1920- ja 1930 –lukujen vastavallankumouksellisten vainot ja Stalinin terrorin? Onko hänellä jokin tunnettu, vaikutusvaltainen puolestapuhuja Suomessa tai maailmalla? Kuuluuko hän ROVS:iin – Venäjän Yleissotilaalliseen liittoon?


III OSA
Mannerheimin salaisempi elämä

”Pietarilaisen historioitsijan, professori Leonid Vlasovin yhdessä puolisonsa Marina Vlasovan kanssa kirjoittama teos ”Gustaf Mannerheim ja valkoiset emigarantit” (Schildts Kustannus Oy, 2007), marsalkan venäjänkielisestä kirjeenvaihdosta luo hänen persoonaansa valoa yllättävästä suunnasta”, toteaa kirjan suomentaja Jukka Mallinen alkusanoissaan.

Vlasovit kuvaavat Mannerheimin tilaa venäläisen menneisyyden ja suomalaisen elämänsä välillä:

”Tultuaan Suomeen [joulun alla 1917] ei kenraali Mannerheim unohtanut venäläistä menneisyyttään. Hänen kirjeenvaihtonsa sekä tapaamiset venäläisten kanssa jatkuivat vuoden 1950 alkuun saakka. Tosin hän ei kertonut niistä muistelmissaan, koska hänen oli pakko salata suomaisilta ja Neuvosto-Venäjältä yhteytensä venäläisen emigraation tunnettuihin edustajiin, bolshevikkien tuhoamien luokkien jäännöksiin. Ilmeisesti tästä syystä ovat monet marsalkan elämäkertakirjoittajat unohtaneet tämän alueen myös hänen yksityiselämästään. Lisäksi tuolloin suomalaisille käsitteet ”venäläinen” ja ”neuvostoliittolainen” merkitsivät yhtä ja samaa, Mannerheimille taas täysin eri asioita. Hän ei koskaan samastanut niitä.”

”Suomen Kansallisarkiston Mannerheim-kokoelma on hänen venäjänkielisen kirjeenvaihtonsa osalta täydellisin, jos sitä verrataan muihin eurooppalaisiin tai amerikkalaisiin arkistoihin ja henkilökohtaisiin kokoelmiin. Tosin ei pidä luulla, että Mannerheimin arkiston venäjänkielinen osuus olisi säilynyt kokonaisuudessaan. Valitettavasti se koko merkittäviä menetyksiä vuosina 1945 ja 1947, kun Mannerheimin adjutantti hävitti hänen käskystään monia marsalkan yksityiskirjeitä ja niiden kopioita. Nämä odottamattomat aukot estävät usein yhdistämästä erinäisiä tapahtumia ja näkemästä, millaisiin toimenpiteisiin Mannerheim ryhtyi jonkun henkilön kirjeen seurauksena. Ei voida selittää, miksi vasta alkanut kirjeenvaihto odottamatta katkeaa ja alkaa taas: usein kaikkein mielenkiintoisin osuus on hävinnyt lopullisesti.”


IV OSA
Itä-Karjalan leiriolosuhteista 1942

”Itä-Karjalaan pystytetyn miehitysvallan oli määrä saattaa suomensukuinen paikallisväestö sivistyksen piiriin ja eristää samalla muunheimoinen väestö. Suomi harjoitti alueella omaa, niin ikään ”Saksasta erillistä” kansallisuuspolitiikkaansa. Myöhemmin ”vierasrotuiset ainekset” oli tarkoitus yksinkertaisesti siirtää Venäjän sisäosiin, mutta toistaiseksi (…8.7.1941 annetun päiväskäskyn N:o 132:n mukaisesti) ei-kansallista väestöä ja poliittisesti epäluotettavia henkilöitä varten perustettiin keskitysleirejä. Ne olivat pikemminkin vartioituja ghettoja: paikallisen väestön käyttöön jätetyt talot eristettiin piikkilanka-aidalla ja ne asutettiin kokonaisilla ”vierasrotuista ainesta” edustavilla perheillä. Aidan ulkopuolelle asetettujen vartijoiden tehtävänä oli valvoa, etteivät ihmiset lähteneet leirin alueelta. Siellä asuttiin ahtaasti ja oltiin nälässä, elintarvikeannokset eivät luonnollisestikaan riittäneet. Yksin Petroskoissa oli seitsemän tällaista leiriä.

Leirien asukkaita kiellettiin poistumasta taloista iltayhdeksän ja aamukuuden välisenä aikana, kokoontumasta, keskustelemasta politiikkaan tai sotaan liittyvistä aiheista sekä solmimasta kontakteja leirin ulkopuolella asuvan siviiliväestön kanssa. Niin ikään kiellettiin elintarvikkeiden vaihtaminen, pyytäminen tai vastaanottaminen ilman hallinnon lupaa. Työkykyisiä vietiin töihin leirin ulkopuolelle. Rangaistuksina sääntöjen rikkomuksista käytettiin elintarvikeannosten pienentämistä, ylityöhön määräämistä ja karsseria.”:

Eleonora Joffe: Mannerheim. Chevalier-kaartin kasvatti. Otava, 2006.; Itä-Karjalan alueen leirien järjestyssäännöt. SA T 2870/2. (Sotilashallinnon tilastojen mukaan huhtikuussa 1942 leireissä oli noin 24.000 henkilöä. Miehitysajan lopulle tultaessa luku oli supistunut lähes puoleen: aluksi korkean kuolleisuuden johdosta, myöhemmin sen johdosta, että osa vangeista vapautettiin.)


V OSA
Ruhtinas Leonid Volkonskin kirje Mannerheimille 3.4.1942

Kesäkuussa 1942 Mannerheim sai kirjeen tällaiselta [edellä kuvatulta] Karjalan leiriltä. Se oli tehnyt matkaa kaksi kuukautta ja kiertänyt useiden instanssien kautta ennen marsalkan pöydälle päätymistään.

Tämä kirje sai Mannerheimilta osakseen erityistä huomiota:

”Teidän Jalosukuisuutenne

Herra Sotamarsalkka.

Pyydän Teitä jalosydämisesti suomaan minulle anteeksi, että riistän kirjeelläni huomionne valtiollisten toimien ja sen suuren asian parista, jolle olette koko elämänne omistanut.

Mutta minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, sillä ainoastaan Te, Teidän Jalosukuisuutenne, voitte auttaa minua.

Olen syntyisin kuulusta Volkonskin ruhtinassuvusta. Vuonna 1917, kun Odessan kaupunkia evakuoitiin, jäin satamassa syntyneen paniikin takia jälkeen perheestäni ja jäin seitsemänvuotiaana pikkupoikana kohtalon huomaan Venäjälle. Neuvostoliitossa olen syntyperäni johdosta ollut koko elämäni ajan vainottu.

Koetin paeta Neuvostoliitosta ulkomaille mutta en onnistunut, sen sijaan jouduin vankilaan. Vuonna 1929 onnistuin pakenemaan Odessan vankilasta ja matkustin väärän nimen turvin Moskovaan. Läheisteni kohtalosta en voinut saada mitään tietoa, vasta vuonna 1935 Moskovaan saapui ulkomaisena turistina eversti Dontsov, joka sanoi minulle, että isäni on Saksassa.

Vuonna 1940 syntyperäni ja pakoni vankilasta paljastuivat, ja minut lähetettiin Karjalan leireille. Kuukautta ennen kuin suomalaisjoukot valtasivat olinpaikkani, Karhumäen kaupungin, onnistuin pakenemaan leiristä ja piileskelemään 23 päivää erään talon kellarissa toivoen pääseväni suomalaisten luo.

Kuitenkin [vetäytyvän Puna-armeijan] hävitysjoukkue löysi minut ja sotaoikeus tuomitsi minut teloitettavaksi, koska olin pyrkinyt siirtymään suomalaisten puolelle. Tuomion täytäntöönpanoa varten minut siirrettiin Poventsan kaupunkiin.

Kun suomalaisjoukot valtasivat Poventsan kaupungin, onnistuin pakenemaan NKVD:n kidutuskammioista ja pääsemään lopulta suomalaisten luo. Jouduin kestämään paljon tuskia, kärsimyksiä ja pahoinpitelyä kuulusteluissa päästäkseni siirtymään heidän luokseen. Hiukseni harmaantuivat näiden muutamien kuukausien aikana, jolloin taistelin haaveeni puolesta.

Nyt olen eräässä siviiliväestölle tarkoitetussa leirissä ja asemani on kovin kehno.

Isäni opiskeli paasikoulussa kuten Tekin, herra Marsalkka, ja Keisari Nikolai II:n hoville läheisenä henkilönä Te saatoitte tuntea isäni henkilökohtaisesti, siispä toivon, ettette Te, Teidän Jalosukuisuutenne, epää minulta apuanne.

Huolimatta jatkuvista vainoista onnistuin Neuvostoliitossa suorittamaan agronomin korkeakoulututkinnon, ja voisin olla suuremmaksi hyödyksi vihannestuotannon asiantuntijana kuin niissä sekatyöläisen töissä, joita nyt leirissä teen.

Pyydän Teitä, Teidän Jalosukuisuutenne, tarjoamaan minulle mahdollisuuden työskennellä Suur-Suomen hyväksi, Teidän aatteenne kunniaksi, herra Sotamarsalkka.

Tulen koko elämäni olemaan Teille kiitollinen, Teidän Jalosukuisuutenne, jos vapautatte minut leiristä, jota en ole ansainnut.

Toivon, että suhtaudutte jalomielisesti vankiparkaan.

Leonid Volkonski.”

Kirjeen vasemmassa yläkulmassa on R. Gronvallin, yhden marsalkan adjutanteista, tekemä merkintä:

”asia selvitetty”.

Valitettavasti emme tiedä, millaiseen tulokseen selvityksessä päädyttiin, ja tuskin saamme selville ruhtinas Leonid Volkonskin tarinan loppua – olipa hän sitten valeruhtinas tai aito sellainen.”:

Eleonora Joffe: Mannerheim. Chevalier-kaartin kasvatti. Otava, 2006. s. 205-206.; Leonid Volkonskin kirje Mannerheimille 3.4.1942. SKA K 508.


VI OSA
Mannerheimin toveri Pietarissa – Aleksandr Volkonski

Leonid Vlasov kertoo teoksessaan ”Mannerheim Pietarissa 1887 – 1904”, Gummerus, 1994;

”[Chevalierkaartin] Rykmentin muodosti vuonna 1724 Pietari Suuri keisarinna Katariina I:n kunniavartiostoksi tämän kruunajaispäivänä. Tammikuussa 1799 perustettiin chevalierkaartin armeijakunta –niminen sotilasyksikkö, joka 11. tammikuuta 1800 muutettiin chelierkaartin rykmentiksi. Perinteen mukaisesti rykmentin komentajana toimi keisarinna. Siihen otettiin pitkiä, vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä sotilaita. Rykmentin tunnuslauluna oli vuodesta 1826 ollut Francois Adrien Boieldieun sävelmä oopperasta Valkoinen nainen (sotilasslangissa ”valkoinen nainen” tarkoittaa kylmää asetta). - - -

Varhain tammikuun 19. päivänä 1891, tyynenä pakkasaamuna lumihiutaleiden leijaillessa kevyesti maahan, kornetti, vapaaherra Gustaf Mannerheim saapui Nikolain opiston majavannahka-kauluksisessa manttelissa ja rykmentin punareunaisessa, paslikan osittain peittämässä lakissa Spalernaja ulitsa 41:een, rykmentin esikuntaan. …

Kornetti Mannerheim ilmoitti saapumisestaan rykmentinkomentajalle kenraalimajuri Nikolai Timirjazeville, ”lyhyelle, reippaalle ukolle”, ja sai määräyksen henkieskadroonaan, tai kuten upseerit sitä itse kutsuivat, hänen majesteettinsa eskadroonan ensimmäiseen joukkueeseen, jota komensi ratsumestari, paroni Jevgeni Gerngross. Keskenään upseerit puhuivat ”kultapojasta” niiden kolmen mitalin takia, jotka tämä oli saanut Pietarin ensimmäisessä kymnaasissa, paasikoulussa ja yleisesikunta-akatemiassa.

Samana päivänä kenraali Timirjazev esitteli upseerikokouksessa Mannerheimin rykmentin upseereille. Ratsumestari Georngross tutustutti Mannerheimin hänen palvelustovereihinsa ensimmäisessä joukkueessa, aliratsumestari Fjodor Hoyningn von Hueneen, luutnantti Nikolai Muhortoviin, kornetti Aleksandr Zvegintseviin ja ruhtinas Aleksandr Volkonskiin.”:

Vlasov: Mannerheim Pietarissa... s. 40 -41.


”Mannerheimia toistuvasti koettelevien taloudellisten vaikeuksien lisäksi hänellä oli pian myös asunto-ongelma. Hänestä tuntui epämukavalta käyttää huonetta, jonka hänen kummitätinsä vapaaherratar Scalon oli luovuttanut omasta asunnostaan. …

Maaliskuun 5. päivänä [1891] Mannerheim sai rykmentin päiväkäskystä n:o 54 tietää, että hänet oli kymmenen muun upseerin kanssa kutsuttu hänen majesteettinsa keisarin tanssiaisiin Talvipalatsiin. Siellä järjestettiin vuosittain helmi-maaliskuussa, tavallisesti tiistaisin, hovitanssiaiset Nikolainsalissa (sinne mahtui kolmisentuhatta kutsuvierasta) ja Konserttisalissa (tuhatkunta vierasta). Chelierkaartin upseereille ei lähetetty henkilökohtaista kutsua, vaan rykmentille ilmoitettiin että sen oli lähetettävä niin ja niin monta tanssipartneria. Rykmentinkomentaja valitsi sitten kandidaatit oman harkintansa mukaan. …

Kello 20 upseerien vaunut järjestäytyivät rykmentin Spalernajalla sijaitsevan päärakennuksen portin eteen. Ruhtinas Aleksandr Volkonski, Mannerheimin palvelustoveri henkieskadroonan joukkueesta, kutsui hänet omiin vaunuihinsa.

Viidentoista minuutin kuluttua kaikki olivat Talvipalatsin Jordan-portaikon luona. Marmorisessa porrasvarressa seisoivat keisarilliset lakeijat paraatiunivormuissaan. Kaikki palatsin tilat oli koristeltu runsaasti viherkasveilla ja kukilla. … Yhtäkkiä tuli aivan hiljaista. Saliin astuivat Aleksanteri III ja keisarinna. Tanssiaiset alkoivat perinteisellä poloneesilla Mihail Glinkan oopperasta ”Elämä tsaarin puolesta”. Nyt Mannerheimille oli hyötyä tanssitunneista, joilla hän oli ollut Nikolain opistossa jatkuvasti mukana toveriensa ivallisista huomautuksista piittaamatta. …

Masurkan päätyttyä alkoi kello 23 illallinen, ja käyttöön oli otettu kaikkien osanottajien sijoittamiseksi myös toisen kerroksen tilat. Tsaarin kaarenmuotoinen pöytä oli katettu Vaakunasaliin. Illallisen jälkeen sai viinejä ja samppanjaa mielin määrin. Aleksanteri III kiersi verkkaisesti kaikki pöydät tervehtiäkseen vieraita ja vaihtaakseen muutaman sanan heidän kanssaan. Itsehän ei kuitenkaan istuutunut pöytiin. Illallinen päättyi kahdelta yöllä. Mannerheim muisteli vielä kauan jälkeenpäin näitä ensimmäisiä palatsitanssiaisiaan.”:

Vlasov: emt. s. 47 -48.


”Koitti kornetti Mannerheimin hääpäivä, maanantaina 2. toukokuuta [1892]. Pietarissa oli selkeä ja lämmin sää, vaikka aamulla olikin sadellut hiukan, lämpötila oli kaksitoista astetta. Kaksi sanomalehteä, Peterburgski listok ja Birzevyje vedomosti, julkaisivat seuraavan kuvauksen häistä:

”Eilen 20. huhtikuuta [vanhaa ajanlaskua] kello kolme puolenpäivän jälkeen vihittiin hänen majesteettinsa keisarinnan chevalier-kaartin rykmentin kirkossa Zaharjevskajakadulla hänen majesteettinsa chevalierkaartin rykmentin kornetti, paroni Gustaf Karlovits Mannerheim ja neitonen Anastasia Nikolajevna Arapova. …Sulhaspoikina olivat sulhasen puolelta herrat Muhortov, ruhtinas Volkonski, Kacznakov, kapteeni Rauch ja muita, morsiamen puolelta sulhasen rykmenttitovereita. Palveluksen toimitti kirkkoherra, esipappi Mihail Lebedev. …” - - -

Kuherruskuukautensa nuoret viettivät morsiamen maatilalla Uspenskojen kylässä [Moskovan seudun vanhimpiin kuuluvassa Zzenigorodissa, hieman Moskovasta länteen Volokolamskin päätien varrella, VH]. Tämä vanha kylä mainitaan jo 1300-luvulla, ja sitä sanotaan Venäjän Sveitsiksi. Seudun kukkulainen maisema tuokin mieleen alppilaaksot.

Uspenskojessa Anastasia tutustutti Mannerheimin miljonääri Morozovin perheeseen ja kertoi, kuinka hän oli kesällä 1887 tavannut heidän luonaan taiteilija Isaak Levitanin ja kirjailija Anton Tsehovin.”

Vlasov: emt. s. 60 -61.


Henkilötietoja:
Volkonski, Aleksandr, ruhtinas (s. 1866). Valtakunnanneuvoston jäsenen poika. Valmistui Pietarin yliopiston lainopillisesta tiedekunnasta. Vuodesta 1889 palveli chevalierkaartin rykmentissä. Vuonna 1894 lähti opiskelemaan yleisesikunta-akatemiaan ja palasi sen päätyttyä rykmenttiin.:

Vlasov: emt. s. 145.


VII OSA
Lisätietoja;

mm; http://fr.wikipedia.org/wiki/Volkonski

Aleksandr Mihailovits Volkonski, s. 25.4.1866 Pietari – k. 18. lokakuuta 1934 Rooma, venäläinen sotilasdiplomaatti, kirjailija ja katolinen pappi, perehtyi erityisesti idän vaikutukseen. [ruhtinas Leonid Aleksandrovits Volkovin, Karhumäen POW:n isä??, VH]

Isoisä: Kenraali, ruhtinas Sergei G. Volkonski (1788 – 1865), toimi kenraalina Isänmaallisessa sodassa Napoleonia vastaan 1812.

Isä: Ruhtinas Mihail Sergejevits Volkonski, senaattori, kamarineuvos, valtioneuvoston jäsen.
Äiti: Ruhtinatar Elisabeth G. Volkonskaja, otti aktiivisesti osaa Venäjän ortodoksiseen uskonelämään, Venäjän ensimmäinen naispuolinen teologi.
Puoliso: Jevgenia Petrovna, sukujaan Vasilchikova,
Lapset: Daniel, Nikita, Maria ja Vladimir
[Kuten havaitaan, tässä lapsiluettelossa ei esiinny Leonidin, s. 1910 nimeä; oliko Leonid vale-Leonid vai onko hän vain jostain syystä tipahtanut pois lapsiluettelosta tai kenties tarkoitukselle – ehkä suojelutarkoituksessa? – retushoitu pois? Jos Leonid Volkonski oli Alexandr Mihailovits Volkonskin poika, olisi isä Leonidin syntyessä 1910 ollut n. 44-vuotias; kirjeessään Mannerheimille Leonid kertoo olleensa 1917 marraskuussa Odessan evakuoinnin aikaan 7-vuotias. VH].

Veljekset:
Sergei Mihailovits Volkonski (1860 – 1937), venäläinen teatterityöläinen, ohjaaja, kirjailija, kamarineuvos, ortodoksiteolgi.
Peter Mihailovits Volkonski (1861 – k. 11.9.1948 Pariisi), venäläinen aristokraatti, ruhtinas, kamarineuvos, ensimmäisen maailmansodan aikana työskenteli ”All-Russian Land Unionissa”, toimi Pietarin kirkon uudelleenmuokkauksessa 1917-1918. Kääntyi katolilaisuuteen ollessaan maanpaossa Konstantinopolissa. Vuosina 1931-1937 työskenteli katolisen metropoliitan Andrei Sheptytskin arkistossa; poika ruhtinas Mihail Petrovits Volkonski.
Alexandr Mihailovits Volkonski (1866 – 1934), elämänsä lopulla toimi katolisena pappina, kirjoitti mm. teoksen”Katolilaisuus ja Idän pyhä perintö” ym.
Vladimir Mihailovits Volkonski (1868 – 1953), Duuman varapuheenjohtaja, apulaissisäministeri, Nikolai II tapasi sanoa: ”Take care of Volkonsky.”.

Aleksandr Mihailovits Volkonskin elämänvaiheita:
Valmistui Pietarin yliopistosta. Palveli vapaaehtoisena vuodesta 1889 Chevalierkaartin henkivartiokaartissa. Kesäkuusta 1890 lähtien aliupseeri, marraskuusta 1890 kadetti. Valmistui Nikolain Chevalier- ja Konstantinin Sotilaskoulusta 1890. Kornetti 1890. Luutnantti 30.8.1894. V Valmistui Nikolain yleisesikunta-akatemiasta 1896. Vuodesta 1895 palveli Venäjän Persian lähetystössä, oli sijoitettuna Pekingissä 1897. Kirjoitti salaisen muistion: ”Tarpeesta vahvistaa strategista asemaamme Kauko-Idässä”, jossa hän korosti sotilaallisen vastakkainasettelun väistämättömyyttä Japanin kanssa ja Venäjän valmistautumattomuutta sellaiseen taisteluun. Lähetettiin 1898 Turkmenistaniin. Kapteeni 1900. Osallistui Kiinaa vastaan käytyyn sotaan 1900-1901 esikuntaupseerina. Palveli 1902-1906 yleisesikunnassa Pietarissa. Julkaisi useita artikkeleita ja kirjoja ajankohtaisesta sotilaallisesta tilanteesta.

Nimitettiin helmikuussa 1908 Venäjän sotilasasiamieheksi Italiaan. Eversti huhtikuussa 1908.

Keisari Nikolai II:n adjutantti. Erosi 1902 poliittisista syistä.

WW I:n aikana palasi aktiivipalvelukseen everstin arvossa. Vuosina 1915-1917 palasi Venäjän sotilasattaseaksi Roomaan.

Bolshevikkien vallankumouksen 1917 jälkeen jäi maanpakoon. Erittäin läheiset suhteet kenraali Pjort Wrangelin kanssa. Kirjoitti useita kirjoja, mm. ”Ukrainan kysymys – historiallinen totuus vastaan separatistien propaganda” (1920), julkaistu Venäjällä, Englannissa ja Ranskassa.

Muita teoksia: ”Venäjän nimi esi-Mongolianisella kaudella” (1929); ”Mikä on kaikkein vaarallisinta? (1929); ”Vähä-Venäjä ja Ukraina” (1929).

Kääntyi 1930 katoliseen uskoon. Kirjoitti uskontohistoriallisia pohdintoja ja kommentaareja sisältäviä teoksia.

Aleksandr Mihailovits Volkonski kuoli lokakuun 18. päivä 1934 Roomassa. Hänet on haudattu Rooman Kreikkalaisen koulun kryptaan CampoVeranon hautausmaalle (hauta ei ole suojeltu).:

Lähteet: Wiki-artikkelit: Alexandr Volkonsky; Peter Volkonsky; http://en.wikipedia.org/wiki/Alexandr_Volkonsky http://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Volkonsky http://en.m.wikipedia.org/wiki/Peter_Volkonsky


VIII OSA
Volkonski –suku Leo Tostoin ”Sota ja rauha” –romaanin Bolskonski –suvun esikuvana

Henry Troyat: Leo Tostoi, kirjailijaelmäkerta. Gummerus, 1968:

”Napoleon ja Aleksanteri I saattoivat lähettää toisilleen herttaisia kirjeitä tai kutsua lähettiläänsä kotiin, luvat kansoilleen rauhan tai syöstä maansa sotaan, uhrata tuhansia sotilaita Eylaussa tai syleillä toisiaan Tilsitissä – vuodesta 1800 perintötilaansa Jasnaja Poljanan rauhassa elelevä vanha ruhtinas Nikolai Sergejevits Volkonski ei piitannut, hän pysyi kuurona maailman houkutuksille. Kukaan ei tarkalleen tiennyt, miksi hän yhtäkkiä oli vetäytynyt syrjään julkisesta elämästä. Hänen ympäristössään kuiskuteltiin, että hänellä oli liiaksi luonnetta elää elämänsä valtaistuimen varjossa. …
Suvun kantaisä oli Tsernigovin ruhtinas, pyhä Mikael, ja sukutaulussa oli monia suuria nimiä. Muuan ruhtinas Volkonski (Fedor Ivanovits) oli kaatunut sankarina Kulikovon taistelussa Kultaisen ordan tataareja vastaan käydyn vapaussodan aikana, toinen Volkonski (Sergei Fedorovits) oli ottanut osaa kenraalin arvoisena seitsenvuotiseen sotaan – ja olisi saanut surmana, ellei vihollisen ampuma kuula olisi kilpistynyt pieneen ikoniin jota hän kantoi kaulallaan.

Palkkioksi suuren sukunsa valtiolle tekemistä palveluksista ruhtinas Nikolai Sergejevits Volkonski sai oikeuden pitää alituisesti kahta aseistettua vartijaa Jasnaja Poljanassa. Kivääri olalla ja lipallinen sotilaslakki kallellaan nukkavieruihin univormuihin sonnustautuneet vartiomiehet astelivat edestakaisin niin yöllä kuin päivälläkin kahden tiilistä rakennetun ja valkoiseksi kalkitun tornin edessä, jotka seistä kököttivät tilalle johtavan tien molemmilla puolilla. Sotilaiden läsnäolo antoi rahvaan, tavarantuojien ja jopa ylhäisten vieraiden ymmärtää, että Tulan kuvernementissa joka ainoan oli kunnioitettava tilanherraa, vaikka tämä olikin vetäytynyt syrjään ja katkaissut välinsä hoviin. Hänen maaorjatalonpoikansa rakastivat ja pelkäsivät häntä.”:

Henry Troyat: emt. s. 9 – 10.

Huomautus:
Ruhtinas Nikolai Sergejevits Volkonski, kirjailija Leo Tolstoin äidin puoleinen isoisä, oli kenraali, ruhtinas Sergei Grigorjevits Volkonskin, poika. Kenraali Sergei Volkonski oli palvellut Napoleonin sodassa 1812 menestyksellisesti. Leo Tolstoi ja Karhumäen sotavanki, Leonid Volkonski olivat siten pikkuserkkuja keskenään.

”Ruhtinas Volkonski rakasti luontoa, kirjoja, musiikkia, harvinaisia kukkia, joita hän kasvatti kasvihuoneessaan; hän inhosi metsästämistä. Hän sanoi aina, että taikausko ja joutenolo olivat kaikkien paheiden alkujuuri, ja kamppaili taikauskoa vastaan lukemalla ranskalaisia ensyklopedistejä. Nujertaakseen toisen paheellisuuden alkusyyn hän kirjoitti muistelmiaan korkean seisomapulpetin ääressä, opiskeli matematiikkaa tai sorvaili puisia nuuskarasioita.

Mutta suurimman osan ajastaan ruhtinas omisti ainoan tyttärensä Marian kasvattamiseen. Tytär oli syntynyt avioliitosta, jonka hän oli solminut ruhtinatar Katariina Dmitrijevna Trubetskoin kanssa. Ruhtinatar oli kuollut vuonna 1792, kun pikkuinen Maria oli vasta kahden vuoden ikäinen. Yksin jäätyään isä suorastaan jumaloi kalvakkaa tomeraa lastaan. Yhtä kaikki hän käyttäytyi tytärtään kohtaan viileästi ja pidättyvästi, sillä hän kammosi hempeämielisyyttä. Ennen kaikkea hän yritti opettaa tyttärelleen henkevyyttä. Siksi hän ei antanut Marian opiskella ainoastaan ranskaa, jota hienojen seurapiirien ihmiset puhuivat mieluummin kuin venäjää, vaan myös englantia, saksaa ja italiaa. Marialla oli hyvä maku, hän soitti kohtalaisen hyvin pianoa ja oli kiinnostunut taidehistoriasta. Isä opetti hänelle korkeimman omakätisesti algebraa ja geometriaa; opetus tosin oli niin malttamatonta ja töykeää, että Maria oli miltei kuolla pelosta, kun isä tiukkasi häneltä vastausta tai moitti virheestä. … Eläessään purevan ivallisen ja itsevaltaisen isänsä hoivissa Maria oppi salaamaan tunteensa, mutta sisimmässään hän pysyi herkkänä, unelmointiin taipuvaisena tyttönä. Hän hoivaili köyhiä, lueskeli ranskalaisia romaaneja ja piti täysin luonnollisena koko elämänsä omistamista isän palvontaan. Avioliitto ei edes käväissyt hänen mielessään: ruhtinas ei olisi koskaan suostunut eroon. Sitä paitsi Maria ei ollut mitenkään hauskannäköinen; hän oli perinyt isänsä tuuheat kulmakarvat, ja pieninkin harminaihe sai tumman punan karahtaman hänen poskilleen. Kukaan ei ollut hänestä kiinnostunut. Nikolai Sergejevits Volkonskin tuikea katsahdus melkein tuntui riittävän karkoittamaan kaikki nuoret miehet vähintään kolmenkymmenen virstan päähän.”:

Troyat: emt. s. 11-12.


”Heinäkuun 9. päivänä 1822 ruhtinatar [Maria Nikolajevna] Volkonski, Jasnaja Poljanan tilan perijätär, meni naimisiin kreivi Nikolai Iljits Tolstoin kanssa. Morsiamen myötäjäislahja oli kahdeksansataa maaorjaa Tulan ja Orlovin kuvernementeista. Sulhanen toi yhteiseen pesään vain nimensä ja komean ulkonäkönsä.”

Toryat: emt. s. 17.

Parille syntyi viisi lasta:
Nikolai 1823;
Sergei 1826;
Dmitri 1827;
Lev eli Leo Tolstoi 1828 sekä
Maria 1830.

Kreivitär Maria Nikolajevna Tolstoi kuoli elokuun 4. päivänä 1830.

Leo Tolstoin Sota ja rauha –romaanin henkilöiden esikuvia:

”Vanha ruhtinas Nikolai Bolkonski, joka eleli itsevaltiaana tilallaan, oli tarkka jäljennös Nikolai Volkonskista, Tolston isoisästä äidin puolelta. Kuviteltu tila Lysyja-Gory muistutti vallan erehdyttävästi Jasnaja Poljanaa. Maria Bolkonski, puhdas, hurskas ja sulkeutunut tyttö, joka ihaili ja pelkäsi isäänsä, ei ollut kukaan muu kuin Maria Volkonski, Leon äiti, jota Leo ei ollut tuntenut, mutta jota hän sokeasti rakasti. [Äiti Maria kuoli, kun Leo Tolstoi oli 2 v.]. .. vain Andrei Bolkonskilla ja Pierre Bezuhovilla ei ollut vastinetta todellisuudessa.”:

Troyat: emt. s. 235.
Lue myös:
http://www.freefictionbooks.org/books/r ... oi?start=5

IX OSA
Post Skriptum

Vaikka Karhumäen sotavankileirin luona ylipäällikkö Mannerheimin tavannut ruhtinas Leonid Volkonski onkin näin kehitetty osaksi laajaa ja vaikuttavaa Volkonski-sukua, emme tiedä yhtään alkua enempää siitä, mitä hänelle sitten tapahtui. Mitä Volkonski-suvun haaraa hän

Edistikö ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim ruhtinas Volkonskin niin kaunopuheisen kiihkeästi kaipaamaa vapautumista, ja millä tavoin?

Minne ruhtinas Volkonski siirtyi Karhumäestä ja milloin? Miten hänen kävi myöhemmin elämässä?

Onko historia todella retushoinut hänet, ruhtinas Leonid Alexandrovits Volkonskin, pois tästä maailmasta?

PS 2;
Ranskalainen lähde kertoo Alexandr Mihailovits Volkonskin varhaisista Suomi-kytkennöistä;
« Officier d'état-major
Wolkonsky est nommé capitaine de cavalerie d'état-major en 1900. Il prend part en Chine à la campagne contre la révolte des Boxers en 1900-1901 dans la plaine du Pétchéli (province de Pékin) dans le régiment du même nom. Il est capitaine en 1901 à l'état-major de la 5e division d'infanterie et, de septembre 1901 à octobre 1902, il est commandant de l'escadron du 3e régiment de dragons de Soumi (Finlande). De 1902 à 1905, il sert à l'état-major général et remplit des fonctions d'enquêtes et de statistiques sur l'état des forces armées étrangères, c'est-à-dire des fonctions de renseignement. » : http://fr.wikipedia.org/wiki/Alexandre_Wolkonsky

Giosling
Viestit: 91
Liittynyt: 17.02.09 09:34

Re: Mystinen sotavanki, ruhtinas Leonid Volkonski

Mielenkiintoinen juttu, kiitos Veikko Huuska!

Venäjän vallankumouksen jälkeen Venäjän hallitsijahuoneen kadonneiksi/kuolleiksi
luultuja jäseniä ilmestyi tavantakaa jukisuuteen, mitä eriskummallisimmin selviytymistarinoin. Tunnetuin heistä oli eräs puolalaisnainen Anna Andersson, joka
itsepäisesti väitti olevansa viimeisen tsaarin nuorin tytär Anastasia. Vasta hänen kuolemansa jälkeen suoritetut DNA-analyysit veivät tältä väitteeltä lopullisesti pohjan pois. Henkensäsäilyttäneitä, aitoja suuriruhtinaitakin riitti Euroopan hoveja miehittävien sukulaisten sietokyvyn rajoille asti, tavallisista ruhtinaista puhumattakaan.

Elegantin kirjeen marsalkalle lähettänyt "ruhtinas" Volkonski on liian "tietävä" ollakseen aito. Mm. marsalkan Venäjän vuosiin liittyvä kuvaus vaikuttaa "opetetulta". Miksi seitsenvuotiaana vanhemmistaan eroitettu pojanviikari olisi tiennyt yleensä mitään suomalaissyntyisen upseerin urasta ja suhteista keisariperheeseen?

Kirjeessä on ovelasti jätetty "auki" se, kenen ruhtinas Volkonskin poika sotavanki
itseasiassa väitti olevansa? - ei ainakaan marsalkan läheisen ystävän, jonka lapsiin
marski henkilökohtaisesti varmaankin oli tutustunut.

En silti lainkaan ihmettele, että Mannerheim kirjeen luettuaan on päättänyt tavata
ruhtinaaksiesittäytyneen. Olihan, ainakin teoriassa, mahdollista, että esitetty tarina olisi sittenkin tosi ja sotavanki olisi voinut kuulua johonkin toiseen, Mannerheimin etäisemmin tuntemaan Volkonskin ruhtinassuvun haaraan. Mannerheimin venjänkielentaito ja suvun & säädyn tuntemus olisivat kyllä paljastaneet "valeruhtinaan" alta aikayksikön. Jos taas tarina osoittautuisi sepustukseksi, kenen asialla ja tehtävissä "ruhtinas" silloin liikkui, mitä mielessään? - sekin marsalkkaa kiinnosti. Se, ettei tapausta lainkaan mainita marskia koskevassa
kirjallisuudessa, antaa viitteitä jälkimmäisestä...

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Mystinen sotavanki, ruhtinas Leonid Volkonski

"Vale-ruhtinas" -teemaan liittyvää keskustelua on käyty täälläkin:

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuo ... -kravattia

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Mystinen sotavanki, ruhtinas Leonid Volkonski

Suorat linkit noin viikko sitten julkistettuihin SA-kuviin.
SA-kuvastossa on kaikkiaan noin 170.000 sotien aikaista kuvaa: aarreaitta. Kannattaa tehdä hakuja erilaisin hakutekijöin..

Tässä siis kuvia Karhumäestä 20.6.1942;

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_preview_max...

Pahoittelen:
Linkit eivät näytä toimivan täällä. Niinpä lisään yhden lisälinkin:
blogini kommenttiosassa olevat vastaavat linkit kyllä toimivat, ainakin eilen,
ja kyseiset kuvat aukenivat.;
http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuo ... -kravattia

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Mystinen sotavanki, ruhtinas Leonid Volkonski

Veikko Huuska kirjoitti:Suorat linkit noin viikko sitten julkistettuihin SA-kuviin.
ÄLÄ kopioi lyhennettyinä näkyviä linkkejä, vaan vie hiiren kursori haluamasi (lyhenenttynä näkyvän) linkin päälle ja KOPIO KUVAN OSOITE !


Onnistuisikohan linkki näillä?


http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_ ... =&zoom=YES

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_ ... =&zoom=YES

http://sa-kuva.fi/neo?tem=webneo_image_ ... =&zoom=YES

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”