Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

05.09.13 10:48

Emma-Liisa kirjoitti:
Vetehinen kirjoitti: Naimisissa olevilla on usein myös lapsia. Entä jos isät suojautuivat paremmin kuin poikamiehet, joilla ei ollut lapsia?
Suojautumiseen vaikutti luultavasti myös ikä. Eihän nuori mies usko, että kuolema koskee myös häntä. Tämä näkyy nykyisinkin esim. liikenteessä.
Perheetön ja lapseton saattaa ottaa suurempia riskejä kuin perheellinen ja sellainen, jolla on elätettäviä, joiden elämä riippuu ko henkilön eloon jäämisestä. Pitää selvittää käyttäytyvätkö nuoret poikamiehet samalla tavalla kuin perheelliset nuoret miehet liikenteessä ja sodassa.

Mielestäni hyvin ihmisluonteeseen kuuluvaa, että mies pyrkii varmistamaan omien jälkeläistensä eli oman perimänsä jatkuvuuden ja yksi keino on, että mies on hengissä voidakseen huolehtia jälkeläisistään.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

06.09.13 11:14

Vetehinen kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:
Vetehinen kirjoitti: Naimisissa olevilla on usein myös lapsia. Entä jos isät suojautuivat paremmin kuin poikamiehet, joilla ei ollut lapsia?
Suojautumiseen vaikutti luultavasti myös ikä. Eihän nuori mies usko, että kuolema koskee myös häntä. Tämä näkyy nykyisinkin esim. liikenteessä.
Perheetön ja lapseton saattaa ottaa suurempia riskejä kuin perheellinen ja sellainen, jolla on elätettäviä, joiden elämä riippuu ko henkilön eloon jäämisestä. Pitää selvittää käyttäytyvätkö nuoret poikamiehet samalla tavalla kuin perheelliset nuoret miehet liikenteessä ja sodassa.

Mielestäni hyvin ihmisluonteeseen kuuluvaa, että mies pyrkii varmistamaan omien jälkeläistensä eli oman perimänsä jatkuvuuden ja yksi keino on, että mies on hengissä voidakseen huolehtia jälkeläisistään.
Viileän biologisesti ajateltu. Jos kuvittelen tilanteen omalle kohdalleni, niin nähdäkseni kysymys on etupäässä tunneasioista eli läheisten ihmisten selviytymisestä jatkossa.
"Psyykkinen haavoittuminen" on siis usein seurausta seurausta oman turvallisuudentunteen järkkymisestä ja suoranaisesta hengenvaaran kokemisesta, samoin kuin itsesta riippuvaisten ihmisten kohtalon huomioimisesta.
Monelle ihmiselle on vastenmielistä ja psyykkisesti koettelevaa myös toisten ihmisten vahingoittaminen ja surmaaminen, kaikesta velvollisuudentuntoon ja pakkotilanteeseen vetoamisesta huolimatta. Ristiriita siviilielämän normeihin - joissa ihmisen tappaminen ei ole normaali ja jopa palkittu asia - nähden voi olla ylivoimaisen suuri. Sotapropaganda kyllä tekee aina parhaansa tuon ristiriidan häivyttämiseksi.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

06.09.13 13:39

historioija kirjoitti:
Vetehinen kirjoitti: Perheetön ja lapseton saattaa ottaa suurempia riskejä kuin perheellinen ja sellainen, jolla on elätettäviä, joiden elämä riippuu ko henkilön eloon jäämisestä. Pitää selvittää käyttäytyvätkö nuoret poikamiehet samalla tavalla kuin perheelliset nuoret miehet liikenteessä ja sodassa.

Mielestäni hyvin ihmisluonteeseen kuuluvaa, että mies pyrkii varmistamaan omien jälkeläistensä eli oman perimänsä jatkuvuuden ja yksi keino on, että mies on hengissä voidakseen huolehtia jälkeläisistään.
Viileän biologisesti ajateltu. Jos kuvittelen tilanteen omalle kohdalleni, niin nähdäkseni kysymys on etupäässä tunneasioista eli läheisten ihmisten selviytymisestä jatkossa.
"Psyykkinen haavoittuminen" on siis usein seurausta seurausta oman turvallisuudentunteen järkkymisestä ja suoranaisesta hengenvaaran kokemisesta, samoin kuin itsesta riippuvaisten ihmisten kohtalon huomioimisesta.
Aivan liian yksinkertaista ja ennen keikkea perustuu rationaaliseen ajatteluun, mihin nimenomaan psyykkisesti haavoittuneet eivät kyenneet.

Sitä paitsi "psyykkisesti haavoittunut" ei nimenomaan pysty huolehtimaan perheestään, vaan päinvastoin saattaa joutua sen elätettäväksi. Korvauksiakaan ei maksettu kuten fyysisille invalideille.

Sama koski käpykaartilaisia, joiden vaimo menetti sotakuukausipalkan ja joutui yksin huolehtimaan perheestään.

Ylipäätään, kun huomio kiinnitetään yksilöihin, unohtuu että pääsyynä oli sota. Vaikka tilastollisia eroja jossain määrin onkin, periaatteessa psyykkisesti haavoittunut saattoi olla kuka tahansa.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

06.09.13 15:09

Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti: Perheetön ja lapseton saattaa ottaa suurempia riskejä kuin perheellinen ja sellainen, jolla on elätettäviä, joiden elämä riippuu ko henkilön eloon jäämisestä. Pitää selvittää käyttäytyvätkö nuoret poikamiehet samalla tavalla kuin perheelliset nuoret miehet liikenteessä ja sodassa.

Mielestäni hyvin ihmisluonteeseen kuuluvaa, että mies pyrkii varmistamaan omien jälkeläistensä eli oman perimänsä jatkuvuuden ja yksi keino on, että mies on hengissä voidakseen huolehtia jälkeläisistään.
Viileän biologisesti ajateltu. Jos kuvittelen tilanteen omalle kohdalleni, niin nähdäkseni kysymys on etupäässä tunneasioista eli läheisten ihmisten selviytymisestä jatkossa.
"Psyykkinen haavoittuminen" on siis usein seurausta seurausta oman turvallisuudentunteen järkkymisestä ja suoranaisesta hengenvaaran kokemisesta, samoin kuin itsesta riippuvaisten ihmisten kohtalon huomioimisesta.
Aivan liian yksinkertaista ja ennen keikkea perustuu rationaaliseen ajatteluun, mihin nimenomaan psyykkisesti haavoittuneet eivät kyenneet.

Sitä paitsi "psyykkisesti haavoittunut" ei nimenomaan pysty huolehtimaan perheestään, vaan päinvastoin saattaa joutua sen elätettäväksi. Korvauksiakaan ei maksettu kuten fyysisille invalideille.

Sama koski käpykaartilaisia, joiden vaimo menetti sotakuukausipalkan ja joutui yksin huolehtimaan perheestään.

Ylipäätään, kun huomio kiinnitetään yksilöihin, unohtuu että pääsyynä oli sota. Vaikka tilastollisia eroja jossain määrin onkin, periaatteessa psyykkisesti haavoittunut saattoi olla kuka tahansa.
Minusta on syytä todeta, että tässä on taas kysymys, josta ei päästä yksimielisyyteen eikä varmuuteen, vaikka luetaan Kivimäen kirja ja lisäksi hyvä annos psykologiaa. Elävä elämä on paljolti käsittämätöntä, ja ihmisyksilöitäkin on monenlaisia.

Emme voi enää ainakaan tutkimuksellisesti käsittää tuon erikoisen ajan ja sen ilmiöiden olemusta. Kuvailut ja faktat jäävät irralliseksi kokoelmaksi ja sanojen pyörittelyksi, ellei niitä suhteuteta ja sovelleta siihen kokemuspiiriin, joka kullakin lukijalla on. Tähän prosessiin kuuluu myös kuvittelu.

Minä voin hyvin kuvitella, että kaikenlaiset haavoittuneet saattoivat ainakin jossakin vaiheessa pystyä rationaaliseen ajatteluun. He jopa pystyivät kotipiirissään normaalisti työhön, sitä paremmin toivuttuaan. Onkohan Kivimäki pystynyt tilastoimaan näitä seikkoja?

Eki

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

06.09.13 18:05

Suomen tilanteessa kaikkeen vaikutti se, että liikekannallepanovahvuus oli tavattoman suuri väkilukuun nähden. Tämä johti toisaalta vaikeaan työvoimapulaan kotialueella, toisaalta rintamalle haalittiin paljon sellaisia, jotka eivät siellä kauaa kestäneet.

Luultavasti monille, jotka tiesivät, etteivät tule kestämään "hullun paperien" hankkiminen tuntui tarkoituksenmukaiselta vaihtoehdolta raskaalle ja hengenvaaralliselle rintamapalvelulle. Järjestelmä vastasi tähän "höykytyksellä" eli haluttiin viestittää, etteivät "pinnarit" tule pääsemään helpolla. Tästä tietysti kärsivät ennen kaikkea ne, joilla oli todellinen hätä.

Toinen oleellinen seikka on se, että psyykkisesti sairastuneille ei ylipäätään ollut kovin paljon hoitoja. Psyyken lääkkeitä, joiden hyöty oli haittoja suurempi, alkoi tulla vasta 1960-luvulla. 70 vuoden takaisia hoitokeinoja voidaan ehkä luonnehtia puoskaroinniksi tai suoranaiseksi pahoinpitelyksi. Hoitonäkymien toivottomuus vaikutti siihen, miten sairaisiin suhtauduttiin. Kun muutakaan tapaa ei ollut, suhtauduttiin syyllistävästi ja pilkallisesti. Sotatila pahensi tietenkin tilannetta.

Mitä tulee tiedottamiseen eli "valistukseen" niin sanoisin, että se kävi omaa epätoivoista sotaansa pyrkien motivoimaan kansaa kestämään ja venymään. Tiedotusta voi ehkä moittia realismin puutteesta. Mutta niin kauan kuin Suomi oli sidoksissa Saksaan, kovin tiukkaan realismiin ei ollut varaa.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

06.09.13 19:15

Eki kirjoitti:Suomen tilanteessa kaikkeen vaikutti se, että liikekannallepanovahvuus oli tavattoman suuri väkilukuun nähden. Tämä johti toisaalta vaikeaan työvoimapulaan kotialueella, toisaalta rintamalle haalittiin paljon sellaisia, jotka eivät siellä kauaa kestäneet.

Luultavasti monille, jotka tiesivät, etteivät tule kestämään "hullun paperien" hankkiminen tuntui tarkoituksenmukaiselta vaihtoehdolta raskaalle ja hengenvaaralliselle rintamapalvelulle. Järjestelmä vastasi tähän "höykytyksellä" eli haluttiin viestittää, etteivät "pinnarit" tule pääsemään helpolla. Tästä tietysti kärsivät ennen kaikkea ne, joilla oli todellinen hätä.

Toinen oleellinen seikka on se, että psyykkisesti sairastuneille ei ylipäätään ollut kovin paljon hoitoja. Psyyken lääkkeitä, joiden hyöty oli haittoja suurempi, alkoi tulla vasta 1960-luvulla. 70 vuoden takaisia hoitokeinoja voidaan ehkä luonnehtia puoskaroinniksi tai suoranaiseksi pahoinpitelyksi. Hoitonäkymien toivottomuus vaikutti siihen, miten sairaisiin suhtauduttiin. Kun muutakaan tapaa ei ollut, suhtauduttiin syyllistävästi ja pilkallisesti. Sotatila pahensi tietenkin tilannetta.

Mitä tulee tiedottamiseen eli "valistukseen" niin sanoisin, että se kävi omaa epätoivoista sotaansa pyrkien motivoimaan kansaa kestämään ja venymään. Tiedotusta voi ehkä moittia realismin puutteesta. Mutta niin kauan kuin Suomi oli sidoksissa Saksaan, kovin tiukkaan realismiin ei ollut varaa.
Epäilemättä mainio historiallinen katsaus, joka pysyy tiukasti asiassa. Mitä Emma-Liisa ajatellee, voimmeko katsoa asian tulleen tässä jo riittävän kattavasti selvitetyksi?

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

07.09.13 11:10

historioija kirjoitti:
Eki kirjoitti:Suomen tilanteessa kaikkeen vaikutti se, että liikekannallepanovahvuus oli tavattoman suuri väkilukuun nähden. Tämä johti toisaalta vaikeaan työvoimapulaan kotialueella, toisaalta rintamalle haalittiin paljon sellaisia, jotka eivät siellä kauaa kestäneet.

Luultavasti monille, jotka tiesivät, etteivät tule kestämään "hullun paperien" hankkiminen tuntui tarkoituksenmukaiselta vaihtoehdolta raskaalle ja hengenvaaralliselle rintamapalvelulle. Järjestelmä vastasi tähän "höykytyksellä" eli haluttiin viestittää, etteivät "pinnarit" tule pääsemään helpolla. Tästä tietysti kärsivät ennen kaikkea ne, joilla oli todellinen hätä.

Toinen oleellinen seikka on se, että psyykkisesti sairastuneille ei ylipäätään ollut kovin paljon hoitoja. Psyyken lääkkeitä, joiden hyöty oli haittoja suurempi, alkoi tulla vasta 1960-luvulla. 70 vuoden takaisia hoitokeinoja voidaan ehkä luonnehtia puoskaroinniksi tai suoranaiseksi pahoinpitelyksi. Hoitonäkymien toivottomuus vaikutti siihen, miten sairaisiin suhtauduttiin. Kun muutakaan tapaa ei ollut, suhtauduttiin syyllistävästi ja pilkallisesti. Sotatila pahensi tietenkin tilannetta.

Mitä tulee tiedottamiseen eli "valistukseen" niin sanoisin, että se kävi omaa epätoivoista sotaansa pyrkien motivoimaan kansaa kestämään ja venymään. Tiedotusta voi ehkä moittia realismin puutteesta. Mutta niin kauan kuin Suomi oli sidoksissa Saksaan, kovin tiukkaan realismiin ei ollut varaa.
Epäilemättä mainio historiallinen katsaus, joka pysyy tiukasti asiassa. Mitä Emma-Liisa ajatellee, voimmeko katsoa asian tulleen tässä jo riittävän kattavasti selvitetyksi?
Eipä suinkaan, eihän ole vielä edes päästy Kivimäen kirjaan. Sen perusteella suurin syy oli yksinkertaisesti se, että ksoka Suomi ei ollut osallistunut I maailamansotaan (sisällisota oli toisentyyppinen, ei ollut "tulimyrskyjä"), ei ollut asiantuntemusta "shell shock"-ilmiöstä, eikä oikeastaan asiantuntemsuta sotapsykiatriasta lainkaan. Tämän takia ei ollut valmiina hoitopaikkoja kuin nimeksi ja potilaita hoitivat psykiatrit siviilielämän ilmiöiden perusteella. Upseereilla ei tietoa tietenkään ollut senkään vertaa.

Koska psyykkisiin sairauksiin liittyi tuolloin kovasti häpeää, järkytys ilmeni fyyisinä oireina. Kivimäen mielestä nykyinen traumakäsitys puolestaan laiminlyö fyysisen puolen.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

07.09.13 11:32

Niitä sun näitä kirjoitti:Eräässä muistelmakirjassa (jonka nimeä en nyt tältä istumalta satu muistamaan) oli kuvaus sodassa "kajahtaneiden hoidosta". Siinä kuvattiin Konrad von Bagh:in, eli "Vompakin" järjestämiä hoitosessioita, eli käytännössä simputussulkeisia, niin rajuiksi, että pahimmatkin "kajahtaneet" halusivat rintamalle jo muutaman päivän "käsittelyn" jälkeen.

Elokuvaprofessori Peter:in isä, Konrad, toimi Oulussa ns. seiskapatterin johtajana melkoisen pitkään. Nimitys tuli siitä, että lähellä Oulun kaupungin kasarmia toimi Oulun Piirimielisairaala. Ja kun varuskunnassa kerran oli tykistöä, niin seuraavaksi suurin patteri olikin järjestyksessä jo 7. patteri ja esim. B-miehiä puhuteltiin yleisesti "seiskapatterin miehinä".

Täällä on hyvä kuvaus kuinka "hoitoa" suoritettiin ja mikä kuulemma olikaan kyseisen taudin todellinen ja "oikea syy":

Lääketieteen musta historia

http://yle.fi/mot/070998/mot4a_4g.htm

Dokumentit
4 - Ote lääkintäkapteeni Konrad von Baghin artikkelista Sotilaslääketieteellisessä aikakauskirjassa 2/1945: Reaktiivisten ja sielusyntyisten häiriötilojen käsittelystä ja ehkäisemisestä joukko-osastoissa.
---

Aiheesta enemmän:

Karoliina Sysiharju

Historian pro gradu -tutkielma Tampere 2009

MASENNUKSEN BASILLEJA, TÄRÄHTÄNEITÄ TOSISOTAMIEHIÄ JA VERIIN JÄÄNYTTÄ SOTAA

MIELEN JÄRKKYMINEN JATKOSODAN SUOMALAISTEN RINTAMAMIESTEN SOTAKOKEMUKSISSA

http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu04039.pdf

---

Konrad von Bagh

http://fi.wikipedia.org/wiki/Konrad_von_Bagh
Kivimäen tutkimus osoittaa, että von Bagh oli ääri-ilmiö, jolla tosin valitettavasti oli suuri valta.

Yleisempi linja peiytyi Saksan sotapsykiatriasta ennen vuotta 1933. Saksa oli ensimmäisen maailmansodan alkupuolella edustanut lievempää linjaa, mutta se muuttui 1916, kun pelättiin valtavia korvausvaatimuksia.

Kivimäen johtopäätös on, että aivan kuten suhtautumisessa karkureihin Suomi oli suhtautumisesas psyykkisesti haavoittuneisiin demokraattisten maiden (Britannia, USA) ja totalitaaristen maiden (Saksa, NL) välissä.

Kirjan alussa on kyllä valitettava tapaus, kun mies, joka lääkäreiden mukaan oli täyttä ymmärrystä vailla, tuomittiin aivan sodan lopussa jatkokuolemaan karkuruudesta, vaikka tuomio ylipäätään oli lainsäädännön perusperiaatteen vastaista.

Kokonaisuutena kuitenkin voi sanoa, että media on taas nostanut esiin sensaatiomaisina pidettyjä asioita, vaikka Kivimäki monessa suhteessa jopa ymmärtää olosuhteita. Pääpsykiatri Sven O. Donnerista annetaan pääasiassa myönteinen kuva.

Ehkä kipein kohta sittenkin on, miksi suhtautuminen psyykkisesti haavoittuneisiin ei ole muuttunut edes 90-luvun "uuspatriotismin" myötä ja korvauksia on hylätty paljon enemmän kuin muiden kohdalla. Kivimäen vastaus on, että kun muiden kuoleman ja kärsimyksen on voitu nähdä ikään kuin lunastavan Suomen (vrt. Tuomas Teporan Sinun puolestaas elää ja kuolla), niin psyykkisesti haavoittuneet kertovat vain sodan tuhosta ja julmuudesta. Nämä kaksi kuvaa ovat monille yhteensovittamattomia, ja siksi jälkimmäistä ei ole haluttu ollenkaan nähdä.

Kiintoisaa kyllä, näin ei ollut talvisodan jälkeen, vaan esim. Erkki Palolampi saattoi klassikossaan Kollaa kestää kuvata myös tärähtäneitä ilman, että tämä himmensi suomalaisen sotilaan sankarikuvaa.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

07.09.13 11:36

Markku Jokipilän kommentti:

"Kivimäki etsii tällaisen asetovereiden ja kotirintaman kielenkäytössä ”tärähtäneeksi” ja ”paskahousuksikin” nimetyn miehen yksilöpsykologista perustyyppiä, mutta ei löydä sitä. Etukäteen oli mahdotonta sanoa, kuka sodan melskeet kestäisi, kenelle ne taas olisivat liikaa. Siviiliminän ja taistelujen ulkopuolisen käyttäytymisen ennustearvo oli varsin rajallinen. Jo Paavo Rintala havaitsi kesän 1944 taisteluihin osallistuneita miehiä haastatellessaan, että usein ”kiltit pojat” kestivät uupumusta, unenpuutetta ja kuolemanpelkoa paremmin kuin asemasotavaiheen aikana jermuina ja sotaurhoina pidetyt ”hurjat miehet”.

Vaikka Kivimäki kieltäytyy esittämästä ”sotapelkurin” profiilia, hän nostaa esille kolme tekijää, jotka lisäsivät sotilaan alttiutta psyykkiseen murtumiseen: vaikea lapsuus, siviilihuolet ja rintamayhteisön reunamille tai ulkopuolelle ajautumisesta johtunut vertaistuen puute. Hivenen yllättäväkin on hänen havaintonsa siitä, että kolmekymppiset ja vanhemmat reserviläiset ajautuivat psyykkisiin vaikeuksiin helpommin kuin parikymppiset suoraan varusmiespalveluksesta rintamalle tulleet sotilaat."

http://seura.fi/sota/sotablogit/markku- ... -kestanyt/

Minua on jo aiemmin kiinnostanut Rintalan maininta "kilteistä pojista". Voisiko se tarkoittaa yleisesti poikia, jotka ovat saaneet paljon äidin rakkautta ja joilla siksi on hyvä itsetunto?

Eki

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

08.09.13 08:55

En nyt väitä ihan tietäväni, mutta arvelen, että äkillisiä stressireaktioita eli sotilaan kielellä taisteluväsymystä opittiin viimeistään jatkosodan aikana käsittelemään aika hyvinkin. Taisteluväsymys ei ole sairaus. Siihen sanotaan kuuluvan alussa huumaantunut olo sekä tietoisuuden ja huomiokyvyn kaventumista, kyvyttömyyttä ymmärtää ärsykkeitä sekä ajan ja paikan tajun hämärtymistä. Tätä tilaa voi seurata joko lisääntyvä vetäytyminen ympäröivästä tilanteesta tai kiihtymys ja liikatoiminnallisuus (pakoreaktio).

Taisteluväsynyt sotilas tai joukko tuli ottaa irti taistelusta. Useimmiten lyhyt lepo ja huolto palautti toimintakyvyn. Ainahan näin ei voitu toimia, esimerkiksi Kannaksella kesäkuussa 1944.

Sodan aikana ilmenneitä varsinaisia psyykkisiä sairauksia koetettiin ilmeisesti käsitellä kuten ohimeneviä stressireaktioita. Virhe varmaan, ainakin vakava puute. Mutta elämänlaatua parantavia hoitoja ei psyykkisesti sairaille tuolloin juuri ollut. Mielisairaalat pystyivät parhaimmillaankin tarjoamaan lähinnä lepoa, useimmiten kuitenkin vain eristystä. Mielisairaalaan todella jouduttiin, ei päästy.

Sotaoloissa kestävät parhaiten niin sanotut tavalliset ihmiset. Nuoret kestävät yleensä paremmin kuin vanhemmat. Ihmiset, joilla on vaikeuksia itsensä kanssa rauhan oloissakin, on niitä kaksin verroin sotaoloissa. Suomen liikekannallepanovahvuus oli etenkin jatkosodassa tavattoman suuri (silti joukot eivät riittäneet). No, Suomi haki kesällä 1941 nopeata ratkaisua kaikin käytettävissä ollein voimin.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

08.09.13 11:54

Tunsin aikoinaan erään miehen, joka oli syntynyt 1912 ja oli huippuluokan sähköttäjä (120 tasot vastaanotolla) ja radisti. Hän ei siis ollut mikään kovin nuori mies sotaan mennessään, eikä luultavasti joutunut ihan etulinjan hommiinkaan sodassa.
Talvisota lienee mennyt lyhykäisyydessään ilman "päänkivistyksiä", mutta Jatkosodan asemasotavaiheen aikana hän alkoi seota tiukan opiskelun ja varmaan osin sakin hivutuksen seurauksenakin. Hän ei juonut, tupakoinut tai pelannut korttia, vaan halusi opiskella ja sellaiseen korsuissa ei tainnut olla juurikaan mahdollisuutta, tai ainakaan ei ollut omaa rauhaa. Tästä lienee syntynyt ankarasti kiistoja ja lopulta kävi niin että kaveri alkoi sekoilemaan. Erikoisinta oli, että mies laitettiinkin kotiinsa, eikä mihinkään sairaalaan!
Koska sairauteen sittemmin liittyi väkivaltaisuuden puuskia, niin aika pian, sodan vielä kestäessä, hänet toimitettiin kotoaan Oulun Piirimielisairaalaan. Erikoista oli, että vuosien sairaalassaoloa ei valtio maksanutkaan, vaan miehen omaiset joutuivat maksamaan vuosikausien "hoidon". Perusteluna oli sanottu, että miehellä oli hullu suku, jossa esiintyi mielisairautta.
Hoidot lienevät siihen aikaan olleet lähinnä shokkihoitoja pahimpien sairausvaiheiden aikana. Kuitenkin sairastuminen tapahtui selkeästi rintamalla. Myöhemmin miehelle kuulemma tehtiin lobotomia ja hän rauhoittui aika lailla.
1950 -luvun loppupuolella hän opisteli maanrakennuspuolen mestariksi erittäin hyvin arvosanoin ja teki sen alan töitä eläkeikäänsä saakka. Eikä mies kuulemma ollut sotainvalidi, eikä saanut mitään eläkkeitä siltä taholta. Kyllä kruunu pitää miehen omistaan, sanottiin sodan alkaessa...

Oulussa hän taisi olla "vompakin" hoidossakin. Liekö lobotomia ollut eräs "hoitomenetelmä sodassa kajahtaneillekin", joiden sairaus ei ottanut parantuakseen?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lobotomia

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

09.09.13 11:43

Kommentteja lukemalla tuntuu siltä, että ikään kuin kaikki olettaisivat, että henkisesti luhistuneet olivat ennen kaikkea niitä jotka joutuivat poikkeuksellisen koviin paikkoihin. Näinhän ei välttämättä ole.

Vaikken ole ehtinyt lukea Kivimäen teosta, olettaisin siitä lukemani perusteella yhden tutkimustuloksen olevan se, että vakavasti psyykkisesti sairastuneet olivat sellaisia, joilla oli olemassa jonkinlainen alttius sellaiseen, joka saattoi puhjeta muutenkin, mutta jota poikkeukselliset olosuhteet jollain tavoin edesauttoivat. Eli että ankaraan keskitykseen tai lähitaisteluun joutunut ei välttämättä sairastunutkaan mielenterveydellisesti sen useammin kuin ei-etulinjan tehtävissä ollut. Tällaisen puolesta puhuisi myös sairastuneiden korkea keski-ikä.

Tämä voisi selittää myös valtiovallan penseyttä korvauksiin eli ettei olisi haluttu alun perin tunnustaakaan sotatapahtumilla ja mielenterveysongelmilla olevan välitöntä yhteyttä.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

09.09.13 13:57

jsn kirjoitti:Kommentteja lukemalla tuntuu siltä, että ikään kuin kaikki olettaisivat, että henkisesti luhistuneet olivat ennen kaikkea niitä jotka joutuivat poikkeuksellisen koviin paikkoihin. Näinhän ei välttämättä ole. [/qupte]

Tämä pitää paikkansa siinä mielessä, että koviin paikkoihin on perinteisesti laskettu vain "etulinja", eikä annettu arvoa esim. lääkintämiehille ja ruuan kuljettajille.

Myös asemasota saattoi olla henkisesti stressaavaa aikaa.
jsn kirjoitti: Vaikken ole ehtinyt lukea Kivimäen teosta, olettaisin siitä lukemani perusteella yhden tutkimustuloksen olevan se, että vakavasti psyykkisesti sairastuneet olivat sellaisia, joilla oli olemassa jonkinlainen alttius sellaiseen, joka saattoi puhjeta muutenkin, mutta jota poikkeukselliset olosuhteet jollain tavoin edesauttoivat.
Näinhän juuri sodan aikana ajateltiin, mutta nykyisen käsityksen mukaan (vaikka tilastollisia eroja onkin) kyse ei ole yksilön ominaisuudesta vaan siitä että sota sinänsä on "epänormaali".

Sinänsä "alttiutta" on mahdoton tutkia jälkikäteen, koska kaikki tiedot ovat sairastumisen jälkeiseltä ajalta.

Jenkkien myöhemmistä sodista tiedetään, että kun taistelustressi kestää tarpeeksi kauan, lähes koko yksikkö on taistelukyvytön.
jsn kirjoitti: Tämä voisi selittää myös valtiovallan penseyttä korvauksiin eli ettei olisi haluttu alun perin tunnustaakaan sotatapahtumilla ja mielenterveysongelmilla olevan välitöntä yhteyttä.
Silloisen käsityksne mukaan normaali nuori mies kestää sodan ja jollei kestä niin oma syy. Suomessa ei kuitenkaan ollut kokemusta ensimmäisestä maailmansodasta.
Myös korvaustulvaa pelättiin.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

09.09.13 16:24

Emma-Liisa kirjoitti:Silloisen käsityksne mukaan normaali nuori mies kestää sodan ja jollei kestä niin oma syy. Suomessa ei kuitenkaan ollut kokemusta ensimmäisestä maailmansodasta.
Myös korvaustulvaa pelättiin.
Muutoinhan koko ajatus asevelvollisuudesta olisi tuntunut epäinhimilliseltä. Uskoisin ns. fiskaalisten syiden painaneen tässä asiassa erittäin paljon.
Emma-Liisa kirjoitti:Sinänsä "alttiutta" on mahdoton tutkia jälkikäteen, koska kaikki tiedot ovat sairastumisen jälkeiseltä ajalta.
Ei muuten kuin jos terveydentilatietoja on jo sotaa edeltävältä ajalta. En usko, että tämä silti vielä automaattisesti takasi vapautuksen. Koska hoito oli toisella tasolla kuin nykyään, sairaalahoitoon päätyivät tuolloin vain todella vaikeat tapaukset ja sairaalaan tai kunnalliskotiin saattoi jäädä loppuiäksi, koska psyykelääkkeitä ei ollut. Maaseudulla monet peräkammarin pojat asuivat vanhempiensa ja sisarustensa luona vailla sen kummempaa hoitoa.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu

09.09.13 18:22

Mikäli oikein muistan ja oikein ymmärsin, Kivimäki päinvastoin korostaa läpi koko tutkimuksensa sitä perusasiaa, että sotiapsykiatrit halusivat nähdä sotaneuroosit ja vastaavat nimenomaan yksilötason ongelmina: heidän mukaansa kyse oli mieleltään järkkyneiden sotilaiden psyyken perusluonteisesta viallisuudesta, siis "sielullisesta konstituutiosta", ei reaktiosta. Tällaiseen näkemykseen ohjasi aikakauden yleinen (lääketieteellinen) ajattelutapa, mutta mentaliteettihistoriallisesti Kivimäki johtaa sen paljon syvemmälle. Hänen mukaansa "sotaneurootikot" muodostivat sotaa käyvän ja ehdotonta uhrivalmiutta edellyttävän yhteisön henkiselle koheesiolle symbolisen uhan, joka poikkesi kaikista muista lääketieteellisistä vammoista ja sairauksista. Esimerkiksi tuberkuloosi tai varsin yleiset sukupuolitaudit eivät likimainkaan leimanneet sillä tavoin kuin sotilaiden psyykkiset häiriöt. Kivimäen sanoin: "Toisin kuin fyysiset sotavammat, jotka voitiin nähdä sankarillisen marttyyriuden traagisina merkkeinä, 'sielusyntyinen vapina, kouristukset, halvaukset, kauhu ja ahdistus olivat vailla mitään ylevöittävää, kansakuntaa uudistavaa sisältöä."

Erittäin tärkeä motiivi sodanaikaisten psykiatrien asennoitumisessa oli myös halu estää potilaiden "ajautuminen korvausneuroosiin". Kivimäkeä - ja lukijaa - hämmästyttää se, että edes 1990-luvun muuten mahdikas "uuspatriotismi" ei yltänyt koskemaan puheena olevia sodastä kärsineitä ryhmiä, vaikka esim. posttraumaattinen pitkittynyt stressihäiriö oli saanut diagnoosinsa jo Vietnamin sodan jälkimainingeissa. Jopa Sotainvalidien Veljesliitossa osa toimijoista suhtautui karsaasti siihen,että psyykkkiset sotavammat vihdoin asettettaisiin samalle viivalle muiden sotavammojen kanssa. Tärkein selitys löytyy Kivimäen mukaan kuitenkin 1990-luvun tapaturmaviraston ja vakuutusoikeuden lääkäreiden asenteista; näistä lääkäreistä ja psykologeista Kivimäki nimeää kirjassaan kaksi häikäilemättömimmin esiintynyttä. Häkellyttävä lopputulos 1990-luvulla käydystä polemiikista oli, että lopulta psyykkisten sotavammojen korvauskäytäntö jopa tiukkeni!

Palaan vielä mentaliteettihistoriallisiin tulkintoihin. Asioiden luonteesta johtuu, että "täysi näyttö" jää jokseenkin aina saavuttamatta ja tulkinnat osin hypoteettisiksi. Niin tai näin, sekä Tuomas Tepora että Ville Kivimäki ovat viimeaikaisissa kirjoissaan mielestäni yltäneet sisällöllisesti ja esityksellisestikin sellaiseen järjenjuoksuun, jonka rinnalla erinäiset tasaisena virtana julkaistavat suomettumisjankutukset ja vastaavat ovat kuin toisesta maailmasta.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”