Urheilu ja politiikka: Amnesty Internationalin 5 esimerkkiä
Lähetetty: 30.08.13 12:50
Amnesty Internationalin blogikirjoituksessa Viisi urheilijaa, jotka eivät vaienneet (Amnesty International, 29.8.2013) muistellaan urheilun ja politiikan kytkentöjä nyt ajankohtaisen Venäjän seksuaalivähemmistöjä sortavan lain tiimoilta.
Kirjoituksessa tuodaan esille viisi esimerkkiä, joissa urheilijat eivät vaienneet vääriksi kokemistaan asioista. Kirjoitus esittelee seuraavat urheilijat: Francois Pienaar (Etelä-Afrikan apartheid), Cathy Freeman (aboriginaalit) Muhammad Ali (Vietnamin sota), Tommie Smith ja John Carlos (mustien rotusorto Yhdysvalloissa) Luz Long (rotu ja Berliinin olympialaiset 1936)
Muhammad Ali
Cathy FreemanVuonna 1967 yhdysvaltalainen entinen ammattinyrkkeilijä kieltäytyi taistelemasta Vietnamin sodassa vedoten omatuntoonsa ja henkilökohtaiseen vakaumukseensa jättäytyessään pois kutsunnoista.
Hänen päätöksensä pysyä ajatustensa takana johti viiden vuoden vankilatuomioon (jota hän ei kuitenkaan joutunut istumaan), 10 000 dollarin sakkoihin, hänen passinsa takavarikoimiseen, ottelukieltoon Yhdysvalloissa sekä raskaansarjan maailmanmestarin tittelin poisottoon. Hän palasi kehään 1970, ja hänen tuomionsa kumottiin 1971.
Francois PienaarAustralialainen pikajuoksija aiheutti hämmennystä vuoden 1994 Kansainyhteisön kisoissa Kanadassa heiluttamalla sekä aboriginaalilippua että Australian kansallislippua kunniakierroksella voitettuaan 200 metrin pikajuoksun.
Vuonna 1995 pääministeri Paul Keating teki aboriginaalilipusta kansallisen lipun, ja nyt se liehuu Australian kansallislipun vieressä.
Tommie Smith ja John CarlosEtelä-Afrikan siirtyessä pois apartheidista 1994-1995 Francois Pienaar hyödynsi vaikutusvaltaista asemaansa maan rugby union -maajoukkueen Springboksin kapteenina puhuakseen kansallisen yhdentymisen puolesta. Pienaar ilmoitti, että hänen joukkueensa edusti Etelä-Afrikkaa kokonaisuudessaan eikä pelkkiä valkoisia eteläafrikkalaisia. Samaan aikaan Mandela rohkaisi maan mustaa väestöä tukemaan aiemmin halveksittua Springbok-joukkuetta.
Luz LongAfrikkalaisamerikkalaiset urheilijat Tommie Smith ja John Carlos kohauttivat Meksikon olympialaisissa vuonna 1968 tekemällä hiljaisen protestin tunnetuksi maailmalla. Kaksikko seisoi palkintokorokkeella päät painettuna ja nyrkit kohotettuna Black Power -tervehdykseen Yhdysvaltojen kansallislaulun soidessa vastustaakseen mustien rotusortoa.
Molemmat miehet lähetettiin kotiin ja heille annettiin elinikäinen porttikielto olympialaisiin, mutta musta yhteisö kohteli heitä sankareina.
* Viisi urheilijaa, jotka eivät vaienneet (Katie Young on Amnesty Internationalin Australian osaston verkkotoimittaja, Amnesty International 29.8.2013)Vaikka Berliinin olympialaisia vuonna 1936 hallitsikin afrikkalaisamerikkalainen yleisurheilija Jesse Owens, maininnan ansaitsee myös vähemmän tunnettu saksalainen urheilija Luz Long. Longilla oli mahdollisuus voittaa Owens pituushypyssä, mutta sen sijaan hän päätti esitellä itsensä ja antaa Owensille neuvoja jalkavirheen välttämiseen. Owens noudatti ohjetta, pääsi jatkoon ja päihitti Longin finaalissa.
Long ei kuitenkaan jättänyt asiaa tähän. Sen lisäksi että hän oli ensimmäinen, joka onnitteli Owensia tämän voitosta, hän ei ainoastaan halannut tätä vaan myös käveli Owensin kanssa käsikynkkää ympäri stadionia hämmästyneen yleisön ja vielä hämmästyneemmän Adolf Hitlerin edessä. Long ja Owens pysyivät ystävinä, vaikka eivät enää koskaan nähneet toisiaan. Long kuoli seitsemän vuotta myöhemmin palvellessaan sotilaana toisessa maailmansodassa.