Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Siirsin keskustelun uuden otsikon alle

Siirsin keskustelun uuden otsikon alle, koska sillä ei ollut enää juurikaan yhtymäkohtia Huhtiniemen tapaukseen, uusi otsikko:
"Puolueeton historia, Saksa ja toinen maailmansota"

Juha Vahe
Viestit: 20
Liittynyt: 10.10.06 19:57

Historian”tutkimuksen” läpijuoksu

Vuoden 1944 kesää on kutsuttu mm. Kannaksen läpijuoksuksi ja Viipurin romahdukseksi. Kohtuullista olisi puhua myöskin historiantutkimuksen romahduksesta ja läpijuostusta “tutkimuksesta”.

Vuosia on Lappeenrannan suunnalla jauhettu seuraavia tarinoita. Sotatuomarin avustajaksi väitetty mies on esitellyt muovikassillista tuomiopapereita ja kertonut vuoden 1944 tapahtumista. Papereita on tietenkin näytetty vain yhdelle ihmiselle kerrallaan. Kun jotain on ollut löytymässä, talo on palanut. Kun luita on pitänyt jonnekin lähettää, ne ovat kadonneet. Pintapuolisella seurannalla en ole huomannut, onko Kennedyn murhaa, Marilyn Monroen kuolemaa ja Roswellin “ufoja” vielä keritty liittämään tähän kokonaisuuteen. Tarinaa pyörittänyt toimittaja on saanut paikkallislehtien palkinnon ja ensimmäisten luunmurusten löytyessä ilmoitettiin jo kaiken tulleen todistetuksi. Päinvastaisesssa tapauksessa kysymys olisi ollut suuresta salaliitosta. Pimeänä syysyönä olisi muutamia satoja luurankoja kaivettu ylös ja kuljetettu pois.

“Tutkimuksia” on tehty hyvin omituisella kokoonpanolla, KRP:n, oikeuslääketieteen ja arkeologian voimin. Arkeologia on tunnetusti työvoimavaltaista puuhaa.

Missään vaiheessa ei mukaan ole liitetty kahta historiantutkimuksen kaikkein alkeellisinta lähtökohtaa.

1) kaikki tarinat eivät välttämättä ole totta. Kirjallisia lähteitä on tontuista, menninkäisistä, haltijoista, kääpiöistä ja lohikäärmeistäkin. Jos sellaisia ryhdytään etsimään maasta kaivamalla, käytettäköön vapaaehtoista työvoimaa! Mitään huomiota ei ole myöskään kiinnitetty siihen, että sota-ajan poikkeukselliset olot mukaan lukien salassapito ovat erinomainen pohja huhuille.

2) sellainenkin asia kuin arkistolaitos on olemassa. Kun kymmenen maankaivajan asemasta yksi mies menee arkistoon, paljastuu hämmästyttäviä asioita. Kaivauksia on tehty vanhalla hautausmaalla, ja kas kummaa, hautausmaalta löytyy luurankoja!

25.11. ilmestyneessä Ilta-Sanomissa oli uutinen, joka vei kahvini väärään kurkkuun. Legenda 20. prikaatin “500 kadonneesta” on lehden mukaan peräisin taistelukertomuksesta, joka on laadittu kaksi päivää Viipurin menetyksen jälkeen. Taistelukertomus itse kutsuu tietoja “vielä epätäsmällisiksi”. Seuraavat 60 vuotta on käytetty moralisointiin ja sen odottamiseen, että eversti Armas Kemppi täydentäisi itse tietoja.

Ensi hätään en aloittaisi vastausta sillä, että havainnon on tehnyt IS. Olennaisempaa olisi kai se, että tätä ylen tärkeältä tuntuvaa aihetta olisi alun perin pitänyt tutkia arkistoista käsin eikä lähteä kaivamaan maata huhupuheitten perusteella. IS:n tietojen mukaan kadonneita olisi 74 sotilasta.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1276204
Viimeksi muokannut Juha Vahe, 26.11.06 18:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Juha Vahe
Viestit: 20
Liittynyt: 10.10.06 19:57

Lisää historian"tutkimista"

Mikäli lähdetään liikkeelle siitä, että Lappeenranta-tutkimusten tekijät eivät osaisi käyttää arkistolähteitä, tilanne ei ole vielä mitenkään menetetty. Viikonloppuna tunnin työllä löysin kolme painettua lähdettä. Ottaen huomioon, minkä verran aihetta on julkisella rahoituksella “tutkittu”, enemmän olisi pitänyt saada virkatyönä aikaan. (Juuri 20. Pr:n kadonneet Viipurissa yhden päivän aikana on ollut poikkeava tilastohuippu, joten asialla on relevanssia.)

Lauri Jäntti arvioi välittömästi Viipurin menetyksen jälkeen kadonneitten enemmistön olleen harhailijoita. Kalevi Sassi ilmoittaa III/20 Pr:n menettäneen 19.-25.6.1944 kadonneina 18 miestä. Laajimmin asiaa käsitellyt evl. Uuno Tarkki toteaa lukujen olevan epäselviä, epävarmoja ja vaikeasti ratkaistavia. Hän ei ole ilmeisesti käynyt kadonneita läpi nimi nimeltä, kuten IS lienee tehnyt.

Kaikki kolme kirjaa ja etenkin Kalevi Sassin esittämä tieto viittaavat samaan suuntaan. Sen sijaan että vuosikymmeniä on takerruttu 419 kadonneeseen, määrä olisi pitänyt kyseenalaistaa. Kun kadonneita aivan ilmeisesti on paljon em. lukua vähemmän (Sassin ilmoittama 18 kadonnutta on teoriassa neljäsosa 20 Pr:n kadonneitten todellisesta määrästä), päädytään seuraavaan varsin yksinkertaiseen lopputulokseen.

Suurin osa ko. kadonneista on palannut yksikköihinsä, osallistunut myöhempiin sotatoimiin, kotiutettu syksyllä 1944, palannut koteihinsa ja elänyt elämäänsä. Miestä, joka ei ole kadonnut, ei ole teloitettu eikä häntä niin ollen löydy Lappeenrannasta salaisesta haudasta.

Lisämoralisoinnin välttämiseksi on syytä todeta, että läheskään kaikki kadonneet eivät olleet millään tavalla karkureita, vaan lähimpien upseeriensa käskyjä noudattaneita. Esim. Tarkki mainitsee 14. komppanian edenneen 15 kilometrin päähän Viipurista.

Selvyyden vuoksi: Viime sodissa suomalaisia sotilaita katosi useita tuhansia. Kenenkään näkemättä heitä on esim. nääntynyt metsiin, hukkunut vesistöihin ja räjähtänyt kappaleiksi. Epäilemättä osa on päätynyt tilanteeseen, jossa he ovat yrittäneet antautua venäläisille. Saksalaisten käsitysten mukaan Stalingradissa olisi vuonna 1943 antautunut noin 100 000 miestä. Venäläiset puolestaan ilmoittavat ottaneensa alle 20 000 vankia. Tästäkin joukosta Länsi-Saksaan palasi kylmän sodan päättymiseen mennessä vain murto-osa. Suomalaisia sotilaita voi maata tuntemattomissa haudoissa jopa muuallakin kuin Lappeenrannassa, jopa maamme rahojen ulkopuolella.

Lähteet:
Kalevi Sassi: Lehmänkalliolta Härkävuorelle, s. 111.
Uuno Tarkki: Taistelu Viipurista 20.6.1944, s. 226-231.
Lauri Jäntti: Sota kannaksella 1944 ja Viipurin viimeinen päivä, s. 175.

Juha Vahe
Viestit: 20
Liittynyt: 10.10.06 19:57

VTT Markku Jokisipilä kysyy HS:ssä 1.12., onko 20. Pr:n tappioita tutkittu innottomasti, ja mitä muuta vastaavaa olisi löydettävissä. Päädyin 26.11. samantapaisiin ajatuksiin. Viipurin menetys tuskin on ollut puolustusvoimiin kuuluvan sotahistorian toimiston / laitoksen mieluisimpia tutkimusaiheita. Erikoista vain, ettei ole tutkittu aihetta, josta tosiaan olisi mahdollista jotain oppiakin.

Sitten tappiolukuihin. Olen itse jossain vaiheessa pyrkinyt kyseenalaistamaan suomalaistietojen luotettavuuden venäläisten tappioista. Olen saanut vastauksen, että kyseessä ovat ns. viralliset tilastot. Vastaus on lähes yhtä syvällinen kuin alikersantti Lahtisen ilmaisu “ herrat lyövät semmosen rätingin eteesi, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä”.

Täytyy myöntää, että en ole osannut epäillä, että suomalaisten omat tappiot saattaisivat olla noin väärin ilmoitettuja. Mikäli halutaan varmistaa se, että Lappeenrannassa ei mitään teloittelujen suomalaissotilaitten hautoja löydy, järkevintä olisi käydä tappiolukuja läpi laajemminkin. Siinä yhteydessä voitaisiin selvittää eräitä muitakin asioita.

Ennen kuin alettiin epäillä 20. Pr:n kadonneitten olevan Huhtiniemessä, kyseisen prikaatin veteraanit olivat vuosikymmeniä joutuneet kärsimään vihjailuista, että Viipuri luovutettiin helpohkosti yhdessä päivässä 5000-miehisen prikaatin tappioitten ollessa 20 kaatunutta.

Edellisessä viestissäni mainitussa Kalevi Sassin kirjassa Lehmänkalliolta Härkävuorelle s. 111 on käsitelty 20. Pr/III pataljoonan (prikaatissa oli neljä pataljoonaa) tappioita ajalla 19.-25.6.1944. Ko. aikana pataljoona menetti 30 miestä kaatuneina, yli 100 haavoittuneina ja 20 kadonneina. (Minimi muuten olisi, että luvut ilmoitettaisiin summittaisesti. On turha takertua 419 kadonneeseen, jos luku on pielessä 350 henkilön verran.)

Kokonaistappiot ovat n. 170 miestä pataljoonassa, jonka vahvuus ennen Viipurin taistelun alkua oli noin 800 miestä. Tämä luku viittaa vahvasti siihen, että 20. Pr taisteli Viipurin edessä, itse kaupungissa ja Viipurin takana päättäväisesti ja raskain tappioin. Sillä, kulkiko rintamalinja tarkalleen kaupungin edessä vai sen takana, ei ole muuta kuin symbolista merkitystä. Olennaista oli se, että vastarinta alkoi VKT-aseman tasalla muuttua jäykän torjuvaksi. Tämä kokonaisuus on olennaisempi kuin itse Viipurin menetys. Maasto Viipurin takana oli puolustukselle edullisempi.

Tosin on lisättävä, että jo Kuuterselässä 14.6. 1944 II/ JR 53 kärsi 300 miehen kokonaistappiot ja PsD:n tappiot olivat seuraavana päivänä yli 1000 miestä. Käsitys Kannaksen läpijuoksusta on nojannut väärille mielikuville.

Juha Vahe
Viestit: 20
Liittynyt: 10.10.06 19:57

Hitaita ovat herrojen kiireet

HS/3.12. julkaisi sotahistorian dosentti Eero Elfvengrenin kirjoituksen. Siinä kerrotaan, että Viipurin puolustuksesta kesällä 1944 on suunnitteilla kirja. Samassa yhteydessä Elfvengren toteaa, että “yleisteoksissa, kuten Suomen sota 1941-1945... … ei voida seurata eri yhtymien vahvuuksien kehitystä päivittäin.” Ko. “yleisteos” on 11-osainen. Esim. 10. osassa on 536 sivua ja 16 liitekarttaa. Ko. osan s. 207 alkaa uusi pääluku nimeltään topografipataljoonan toiminta. Opimme, että geodeettikomppanian päällikkönä toimi kapteeni E. Kare.

Ylipäänsä ko. kirjasarjassa on huolella lueteltu esim. armeijakuntien kaasusuojelukomentajia, kun taasen Mannerheim- ristillä palkituilla etulinjan taistelijoilla ei ole ollut niin väliä.

Lienee paikallaan todeta, että kirjoissa yleensä on sellaisia asioita, mitä niihin päätetään kirjoittaa! Suomen toiseksi suurimman kaupungin Viipurin menetys yhdessä päivässä on mielestäni relevantti aihe. Kuvittelisin, että aihetta olisi viimeisen 62 vuoden aikana voinut enemmänkin tutkia. Niin olisi varmasti tehtykin, jos aiheita olisi priorisoitu käyttämällä enemmän luovuutta, mitä tarvitaan punkan- ja pinkantekoon.

ekyto
Viestit: 596
Liittynyt: 27.03.07 15:33

Re: Lisää historian"tutkimista"

Juha Vahe kirjoitti:Mikäli lähdetään liikkeelle siitä, että Lappeenranta-tutkimusten tekijät eivät osaisi käyttää arkistolähteitä, tilanne ei ole vielä mitenkään menetetty. Viikonloppuna tunnin työllä löysin kolme painettua lähdettä.
Luultavasti löytäisit tunnin työllä kolme painettua lähdettä myös tontuista, menninkäisistä, haltijoista, kääpiöistä ja lohikäärmeistäkin. Mistä tiedät, että arkistolähteet ovat totuudenmukaisia? Toisaalta monesta asiasta ei ole olemassa arkistolähteitä, vaikka ne ovat tapahtuneetkin. Tiedän esimerkiksi nukkuneeni viime yönä, mutta ei siitä mitään kirjallisia todisteita ole.

kahannin
Viestit: 105
Liittynyt: 10.01.20 12:36

Re:

Juha Vahe kirjoitti:
02.12.06 18:29
VTT Markku Jokisipilä kysyy HS:ssä 1.12., onko 20. Pr:n tappioita tutkittu innottomasti, ja mitä muuta vastaavaa olisi löydettävissä. Päädyin 26.11. samantapaisiin ajatuksiin. Viipurin menetys tuskin on ollut puolustusvoimiin kuuluvan sotahistorian toimiston / laitoksen mieluisimpia tutkimusaiheita. Erikoista vain, ettei ole tutkittu aihetta, josta tosiaan olisi mahdollista jotain oppiakin.

Sitten tappiolukuihin. Olen itse jossain vaiheessa pyrkinyt kyseenalaistamaan suomalaistietojen luotettavuuden venäläisten tappioista. Olen saanut vastauksen, että kyseessä ovat ns. viralliset tilastot. Vastaus on lähes yhtä syvällinen kuin alikersantti Lahtisen ilmaisu “ herrat lyövät semmosen rätingin eteesi, jossa todistetaan, ettei sinulla voi olla nälkä”.

Täytyy myöntää, että en ole osannut epäillä, että suomalaisten omat tappiot saattaisivat olla noin väärin ilmoitettuja. Mikäli halutaan varmistaa se, että Lappeenrannassa ei mitään teloittelujen suomalaissotilaitten hautoja löydy, järkevintä olisi käydä tappiolukuja läpi laajemminkin. Siinä yhteydessä voitaisiin selvittää eräitä muitakin asioita.

Ennen kuin alettiin epäillä 20. Pr:n kadonneitten olevan Huhtiniemessä, kyseisen prikaatin veteraanit olivat vuosikymmeniä joutuneet kärsimään vihjailuista, että Viipuri luovutettiin helpohkosti yhdessä päivässä 5000-miehisen prikaatin tappioitten ollessa 20 kaatunutta.

Edellisessä viestissäni mainitussa Kalevi Sassin kirjassa Lehmänkalliolta Härkävuorelle s. 111 on käsitelty 20. Pr/III pataljoonan (prikaatissa oli neljä pataljoonaa) tappioita ajalla 19.-25.6.1944. Ko. aikana pataljoona menetti 30 miestä kaatuneina, yli 100 haavoittuneina ja 20 kadonneina. (Minimi muuten olisi, että luvut ilmoitettaisiin summittaisesti. On turha takertua 419 kadonneeseen, jos luku on pielessä 350 henkilön verran.)

Kokonaistappiot ovat n. 170 miestä pataljoonassa, jonka vahvuus ennen Viipurin taistelun alkua oli noin 800 miestä. Tämä luku viittaa vahvasti siihen, että 20. Pr taisteli Viipurin edessä, itse kaupungissa ja Viipurin takana päättäväisesti ja raskain tappioin. Sillä, kulkiko rintamalinja tarkalleen kaupungin edessä vai sen takana, ei ole muuta kuin symbolista merkitystä. Olennaista oli se, että vastarinta alkoi VKT-aseman tasalla muuttua jäykän torjuvaksi. Tämä kokonaisuus on olennaisempi kuin itse Viipurin menetys. Maasto Viipurin takana oli puolustukselle edullisempi.

Tosin on lisättävä, että jo Kuuterselässä 14.6. 1944 II/ JR 53 kärsi 300 miehen kokonaistappiot ja PsD:n tappiot olivat seuraavana päivänä yli 1000 miestä. Käsitys Kannaksen läpijuoksusta on nojannut väärille mielikuville.
Kuuterselässä hyökkäsi PsD:n Jääkäriprikaati ja rynnäkkötykkikomppania. Panssariprikaati ei siellä hyökännyt. PsD:n sotapäiväkirjasta voidaan lukea Laguksen kirjoittamaa (sanelemaa) tekstiä: "Tällainen panssareiden ja jääkärien määrän ohjaaminen Kuuterselän tielle on äärimmäisen vastuutonta. Kun vihollinen näkee yli 20 kilometrin kolonnan marssilla, se iskee heti tielle jo Sahakylän-Metsäkylän alueella". Lagus pelkäsi vaivalla hanittujen panssareiden olevan vaarassa jo keskitysmarssilla. Puhumattakaan siitä vaarasta, mikä panssareita uhkasi Kuuterselän tulihelvetissä. Pappa Laatikainen IV AK:n komentaja hyväksyi asian.
Lagus halusi komentaa vastahyökkäystä, mutta niin halusi Pajarikin. Kenraalit keskittyivät ratkomaan tätä tärkeää asiaan kuudeksi (6) tunniksi. Jääkärit ja rynnäkkötykit pääsivät matkaan vasta klo 17. Neuvostoliittolaiset olivat sitä ennen jo kuulleet Suomen viestimistä, että valioyksikkö lähtee vastahyökkäykseen. Keskittivät joukkojaan Kuuterselän harjanteelle puolustukseen.
Jääkäri tja rynnäkkötykit etenivät aluksi määrätietoisesti. Löivät Kuuterselästä etenemään lähteneen neuvostoliittolaisrykmentin. Yksi jääkäripataljoonista pääsi VT-linjaan. Mutta ilmassa oli liikaa rautaa. Jääkärit perääntyivät. Kaatuneita oli 626. Alussa vahvuus oli ollut 3000 jääkäriä. Jos jääkäriprikaatilla olisi ollut panssarinyrkkejä ja -kauhuja, ja edes panssariprikaatin raskas komppania tukenaan, jääkärien hyökkäys olisi saattanut olla tuloksekkaampi.
Vastahyökkäystä tukeneelta tykistöryhmä Nuolelta loppuivat ammukset aamulla n. klo 5. Pyysivät täydennystä. Mutta IV AK:n tykistökomentaja eversti Sippola kieltäytyi edes keskustelemasta asiasta, koska oli saanut tiedon, että Kuuterselkä oli jo vallattu takaisin.
Vastasi kuitenkin puhelimeen. Vielä Valkeasaaren taistelujen aikaan IV AK:n esikunnan rauhaa ei saanut häiritä yöllisillä puhelinsoitoilla.
Päämajoitusmestari Airo oli erityisen tyytyväinen siitä, että Suomi Ryti-Ribbentrop-sopimuksen perusteella sai Saksalta 70 000 tykistön ammusta. Kuittaantuivat ne 30 000 ammusta, jotka perääntymisvaiheessa jäivät neuvostoliittolaisten haltuun.
Tilanne oli siis varsin kaoottinen kaikin puolin. Oman tykistön tulituen puuttuminen ja puutteellinen panssarintorjunta-aseistus vaikuttivat rivimiesten moraaliin. Pakokauhuja esiintyi runsaasti. Karkurien teloituksiin liittyvissä asiapapereissa oli myötämöisiään merkintä: Poltettava, kun on luettu. Polttamatta jääneiden asiakirjojen hävittäminen myöhemmin ei välttämättä ollut mikään suuri operaatio.
Karkurit ehtivät varsin kauas. Niiden etsimiseen mobilisoitiin kotirintaman kaikki voimat. Keräyspaikkoja olivat Mikkeli ja Lappeenranta. Karkurilta kysyttiin: "Palaatko rintamalle"? Jos tämä vastasi. "En palaa". Häneltä kysyttiin uudelleen: "Palaatko rintamalle"? Jos karkuri vielä vastasi: "En palaa", hänet teloitettiin.
Näissä oloissa teloituksia on voinut kertyä paljon. Kaatuneet on kuitenkin pitänyt tilastoida. Omaksi kategoriakseen heitä ei ole voinut luokitella. N. tuhat kaatunutta on upotettu Suomen pitämään tilastoon suomalaisista sotavangeista Neuvostoliitossa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalais ... toliitossa)

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”