historian harrastaja
Viestit: 37
Liittynyt: 30.03.12 12:46

Re: MOT ja Mannerheim 23.9.2013

Hyvä Emma-Liisa.

Moni on siteerannut Meinanderin kuvatekstin alkuosaa "Nopea vetäytyminen Kannakselta oli ajoittain jopa paniikinomaista - kyseessä ei todellakaan ollut mikään torjuntavoitto."

Ja vaiennut visusti siitä, mitä Meinander kirjoittaa saman kuvatekstin toisessa lauseessa: "Viipurin länsi- ja koillispuolella onni kuitenkin kääntyi sitkeiden taistelujen jälkeen Suomen eduksi.

Seuraavalla sivulla Meinander kirjoittaa:
"Niinpä runsaan kymmenen vuoden kuluttua sodan päättymisestä alettiin puhua jopa torjuntavoitosta. Ilmaisun keksi tiettävästi vuonna 1956 kenraaliluutnatti Oesch, joka oli johtanut Suomen operaatioita Kannaksella eikä kaihtanut näitä taisteluja käsittelevän kirjansa jälkisanoissa kutsua lopputulosta "suureksi torjuntavoitoksi". Oesch korosti, että Viipurin pohjois- ja länsipuolen sitkeä vastarinta oli helpottanut huomattavasti poliittisen johdon yrityksiä päästä solmimaan siedettävä rauha Neuvostoliiton kanssa. Vaikka Oesch tässä kohdin venytti voiton käsitettä suorastaan absurdisti, hän oli kuitenkin asiallisesti ottaen oikeassa. Rintamalinjan vakiintuminen oli antanut Suomen hallitukselle suuremman liikkumavapauden diplomaattisella areenalla ja ehkäissyt sellaiset epämääräiset antautumisvaatimukset, joita Kreml oli esittänyt 22. kesäkuuta hyökkäyksen vyöryessä vielä eteenpäin täydellä voimalla."
Puna-armeija löi päänsä Karjalan mäntyyn Ihantalassa, Viipurinlahdella, Vuosalmella, U-linjalla Loimolan suunnalla ja Ilomantsissa.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”