Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

15.10.13 12:05

Sain luetuksi Antti Kujalan Neukkujen taskussa? Kekkonern, suomalaiset puoleet ja Neuvostoliitto 1956-1971 (Tammi 2013). Vaikea aihe oli taidolla käsitelty, millä tarkoitan loppuluvun credoa (s. 343-4):

"Kekkosen ajan sisäpolitiikasta on niin suuri tarve saada tasapainoista ja totuuteen pyrkivää tietoa, ettei sitä voida jättää pelkästään apologioiden ja henkilökohtaisiin poliittisiin kaunoihin perustavan tutkimuksen varaan. Sinänsä on ihan oikeutettua kysyä, missä määrin suomalaiset itse omilla ratkaisuillaan saattoivat maan kaltevalle pohjalle, mutta tähän kysymykseen vastaamienn on poliittinen kannanotto. Tutkimusken on kuitenkin ehkä parasta vain esittää asiat niin kuin ne olivat ja jättää paheksuminen ja synninpäästö muiden tehtäväksi."

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

16.12.13 15:04

Uudessa Kanavassa (8/2013) Osmo Jussila kirjoittaa Kekkosesta ja yöpakkas- ja nootikriiseistä otsikolla "Ei sankari tai konna, vaan uhri".

Jussilan mukaan noita kriisejä pitää katsoa Kremlin perspektiivistä: Suomen kuriin ja järjestykseen paneminen liittyy kommunismiin uskovan ja tempoislevan Hrustsehevin ekspansiiviseen ulkopolitiikkaan, joka aiheutti kriisit Berliinissä ja Kuubassa.

Silloin käy ilmi, että on väärin syyttää Kekkosta siitä, ettei hän 1958 tukenut hallitusta kuten Paasikivi teki 1948. Kekkonen ei voinut tukea, sillä Kremlin painostus oli 1958 toista luokkaa kuin 1948.

Joka tapauksessa on mielenkiintoista, eettö konservatiivinen Stalin tyytyi 1948 yya:han ja sotakorvauksiin, mutta Hrustshev saavutti pysyvän veton Suomen sisäpolitiikkaan.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

16.12.13 17:24

Emma-Liisa kirjoitti:Joka tapauksessa on mielenkiintoista, eettö konservatiivinen Stalin tyytyi 1948 yya:han ja sotakorvauksiin, mutta Hrustshev saavutti pysyvän veton Suomen sisäpolitiikkaan
Itse en näe tässä mitään mielenkiintoista uutuutta NL:n ulkopolitiikassa. Olen ymmärtänyt niin, että NL:n pysyvänä pyrkimyksenä oli viimeistään vuodesta 1938 ystävällismielinen hallitus pienessä luoteisnaapurissaan, jonka sijainti pohjoisen Itämeren äärellä kuitenkin oli strateginen. Tämä marraskuussa 1944 (Paasikivi II ->) saavutettu asiaintila, "pysyvä veto" jos niin halutaan, oli aivan ilmeisesti NL:n katsannossa horjumassa kesän 1958 vaalien jälkeen, huolimatta siitä (tai juuri siksi), että Suomeen oli muodosteilla "kaikkien kansanvaltaisten puolueiden hallitus", kuten esim. Uusi Suomi silloin eräät historioitsijat nykyäänkin julistavat.

Voidaan kysyä, mitä takeita NL:lla oli Suomen ulkopoliittisen linjan jatkuvuudesta, kun "Fagerholmin leveän selän takana" häärivät mm. Leskinen ja viime kädessä Väinö Tanner. Historiankirjoituksessa (esim. Majander) on päivitelty, mikä oikein mahtoi olla NL:n "patologisen" Tanner-vihan syy. Sama kysymys voitaisiin mielestäni täydellä syyllä asettaa myös vice versa. Se ei NL:ssa todellakaan ollut mikään tuntematon asia, viimeistään kesästä 1941 lähtien.

Luin Antti Kujalan kirjan jo alkusyksystä, eivätkä muistikuvat niin muodoin ole ihan tuoreita. Siitä huolimatta olen varma, että Kujala, entinen Lenin ja Suomi -tutkija, kokee kirjassaan tehdä juuri Tannerista ja Tuure Junnilasta "suoraselkäisiä" sankareita luikurimaisen Kekkosen rinnalla vuoden 1958 tilanteessa. Lukiessani nousi mieleeni todella vahvoja epäilyjä siitä, mitenkähän nämä ryhdikkäät olisivat hoitaneet elintärkeät suhteet vieressä olevaan suurvaltaan aikana, jolloin ennen muuta Suomelle vaarallinen Berliinin kysymyksen aktualisoituminen oli uudelleen kiristänyt suurvaltasuhteet jäätymispisteeseen lyhyeksi jääneen Geneven suojaleyhähdyksen jälkeen.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

16.12.13 18:11

nylander kirjoitti: Historiankirjoituksessa (esim. Majander) on päivitelty, mikä oikein mahtoi olla NL:n "patologisen" Tanner-vihan syy. Sama kysymys voitaisiin mielestäni täydellä syyllä asettaa myös vice versa. Se ei NL:ssa todellakaan ollut mikään tuntematon asia, viimeistään kesästä 1941 lähtien.
Majander oli kylläkin samaa mieltä kuin Osmo Jussila, että se mitä NKL ei antanut anteeksi oli se, että talvisodassa työväestö asettui Tannerin eikä Kuusisen taakse.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

16.12.13 18:19

nylander kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:Joka tapauksessa on mielenkiintoista, eettö konservatiivinen Stalin tyytyi 1948 yya:han ja sotakorvauksiin, mutta Hrustshev saavutti pysyvän veton Suomen sisäpolitiikkaan
Itse en näe tässä mitään mielenkiintoista uutuutta NL:n ulkopolitiikassa. Olen ymmärtänyt niin, että NL:n pysyvänä pyrkimyksenä oli viimeistään vuodesta 1938 ystävällismielinen hallitus pienessä luoteisnaapurissaan, jonka sijainti pohjoisen Itämeren äärellä kuitenkin oli strateginen. Tämä marraskuussa 1944 (Paasikivi II ->) saavutettu asiaintila, "pysyvä veto" jos niin halutaan, oli aivan ilmeisesti NL:n katsannossa horjumassa kesän 1958 vaalien jälkeen, huolimatta siitä (tai juuri siksi), että Suomeen oli muodosteilla "kaikkien kansanvaltaisten puolueiden hallitus", kuten esim. Uusi Suomi silloin eräät historioitsijat nykyäänkin julistavat.

Voidaan kysyä, mitä takeita NL:lla oli Suomen ulkopoliittisen linjan jatkuvuudesta, kun "Fagerholmin leveän selän takana" häärivät mm. Leskinen ja viime kädessä Väinö Tanner.
Tämähän on se tyypillinen selitys.

Kyse on kuitenkin siitä, tarkoittiko "ystävällismielinen hallitus" vain ulkopolitiikkaa vaan myös sisäpolitiikkaa. Paasikivi oli tunnetusti edellistä mieltä, Kekkonen taas edusti jälkimmäistä.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

16.12.13 22:25

Emma-Liisa kirjoitti:Majander oli kylläkin samaa mieltä kuin Osmo Jussila, että se mitä NKL ei antanut anteeksi oli se, että talvisodassa työväestö asettui Tannerin eikä Kuusisen taakse
Mahdollisesti näin. Mutta kyllä jotain muutakin täytyi olla. Jussila kirjoittaa mainostamassasi Kanava-artikkelissa:

"Tannerista oli tullut sotien aikaan Neuvostoliitossa jonkinlainen mörkö tai demoni, neuvostovastaisuuden symboli. Selitystä tälle on vaikea löytää."

Miksi on vaikea? Tanner oli aikalaistodistaja Väinö Voionmaan mukaan kesällä 1941 eduskuntapiireissä "kuohunut vihaa" Neuvostoliittoa kohtaan ja vaatinut toistuvasti Leningradin hävittämistä maan pinnalta. Kai sellainen verrattomasti painoi kuin jokin täysin yhdentekevältä tuntuva "olen mensevikki"-heitto Stalinille Moskovassa talvisodan alla, mistä Jussila alussa siteeratun motiivin ohella etsii lisävalaistusta.

(Pitäisi kai uskoa, kun kerran professori sanoo, mutta kun Jussilan artikkelissa kaikki perusfaktatkaan eivät pidä kutiaan, mm. kun hän panee pääministeri Kekkosen vuonna 1955 isännöimään Hrushtshevin ja Bulganinin vierailua Suomeen. Voisin vaikka vannoa monet kerrat lukeneeni, että valtiovierailut NL:sta alkoivat vasta Kekkosen presidenttikaudella, ensin kesällä 1956 Voroshilov ja vuotta myöhemmin, kesällä 1957, mainittu kaksikko.)

Olisiko siis Tannerin johtama SDP ollut NL:lle "ystävällismielinen" päähallituspuolue, vaikka asiaa kuinka sihdattaisiin suurennuslasilla "ulko- tai sisäpoliittisen ystävällismielisyyden" valossa. Epäilen. Tosin NL suhtautui hyvin pragmaattisesti entisiin Sauluksiin (mm. Kekkonen - Simonen - lopulta jopa Leskinenkin), mutta Tannerista ei tunnetusti tullut Paulusta - ja olisiko sellaiseen lopultakaan ollut mitään edellytyksiäkään molemminpuolisten ylittämättömän korkeiden henkisten reunaesteiden takia.

No, riitelevät tulkinnat tulevat varmaan jatkamaan kiertoaan jonkinlaisena historian avaruusromuna näköpiirissä olevan ajan, ja jokaisella sentään lienee vapaus valita mieleisensä. Itseäni eivät jaksa vakuuttaa erilaiset teoriat loputtomista, hamaan 1991-vuoteen jatkuneista "sovjetisointiyrityksistä" (joiden säännöllisesti sanotaan tyssänneen siihen, että Stalin, Hrushtshev, Brezhnev ja kuka kulloinkin lopulta "säikähti" tms.). Suuresti realistisemmalta ja järkiperäisemmältä pääpiirteissään vaikuttaa esim. prof. Klingen perusnäkemys, jonka hän on uusimmassa ns. päiväkirjassaan (2013) esittänyt seuraavasti:

"Venäjällä ei ole mitään intressiä uhata Suomea, jollei Suomesta tule muiden suurvaltojen potentiaalista hyökkäysalustaa. Rauhallinen, ystävällismielinen Suomi on Venäjälle arvokas tuotantonsa ansiosta - - miksi sitä uhkaamaan? Venäjän Suomen-politiikka on aina, 1700-luvun alusta alkaen merkinnyt vain yhtä asiaa: Pietarin ja sen meriyhteyksien turvallisuutta. Venäjällä on todellisia ongelmia aivan muualla. NATO-puolueemme isottelu tuo väistämättä venäläisten mieleen vuosien 1919 - 1944 Suur-Suomi-propagandan. Me suhtaudumme siihen kai yleensä hieman huvittuneesti - mutta niin ei tehdä rajan toisella puolella."

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

16.12.13 23:09

nylander kirjoitti: Suuresti realistisemmalta ja järkeenkäyvemmältä pääpiirteissään vaikuttaa esim. prof. Klingen perusnäkemys, jonka hän on uusimmassa ns. päiväkirjassaan (2013) esittänyt seuraavasti:

"Venäjällä ei ole mitään intressiä uhata Suomea, jollei Suomesta tule muiden suurvaltojen potentiaalista hyökkäysalustaa. Rauhallinen, ystävällismielinen Suomi on Venäjälle arvokas tuotantonsa ansiosta - - miksi sitä uhkaamaan? Venäjän Suomen-politiikka on aina, 1700-luvun alusta alkaen merkinnyt vain yhtä asiaa: Pietarin ja sen meriyhteyksien turvallisuutta. "
Pääasiassa tuo pitää paikkansa, mutta Klinge unohtaa poikkeukset, jotka otan nyt aiemmalta kaudelta. Suomi (tai oikeammin Ruotsi) ei 1808 uhannut Venäjää, mutta silti Venäjä otti Suomen, toki Ranskan kehotuksesta. Samoin Suomi ei 1899 uhannut Venäjää, vaan suomalaiset olivat uskollisia alamaisia, ja vasta Venäjän epäonnistunut politiikka teki suomalaisista separatisteja.

Paasikivi aikoinaan katsoi, että NL:n turvallisuuspoliittiset intressit saattoi tyydyttää, mutta NL:n ulkopolitiikassa oli myös irreaali piirre, joksi hän katsoi sen ideologian.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

16.12.13 23:59

Emma-Liisa kirjoitti: Klinge unohtaa poikkeukset, jotka otan nyt aiemmalta kaudelta. Suomi (tai oikeammin Ruotsi) ei 1808 uhannut Venäjää, mutta silti Venäjä otti Suomen, toki Ranskan kehotuksesta.
Olen saanut erilaisen käsityksen. Tokko Klinge mitään unohtaa, kun on kirjoittanut aihepiiristä monta paksua teosta. Juuri Klinge toi 1990-luvulla suuren yleisön, mm. meikäläisen, tietoisuuteen Viaporin tarkoituksen nimenomaan Ruotsin valtakunnan hyökkäysbaasiksena, kun siihenastisessa (ja sen jälkeisessäkin) historiankirjouituksessa on ollut tyypillistä käsitellä rakennushanketta pelkästään "Suomen puolustusta vahvistetaan"-näkökulmasta. Juuri Ruotsin aloitti hyökkäyssodan sekä 1741 että 1788 Venäjää vastaan. Ja juuri Klinge on painokkaasti korostanut, että vuonna 1808 Aleksanteri I päätti ryhtyä Viaporin muodostaman sivustauhan eliminoimiseen "en gång för alla", riittävän suuren takamaan valloittamalla. Kaipa sen ajan venäläiset diplomaatit pystyivät ennakoimaan, kuinka hauras ja ajan oloon pettävä Niemenillä 1807 Napoleonin kanssa solmittu rauha oli. Kustaa IV Adolf tosin vihasi Napoleonia mutta lähes yhtä lailla myös Venäjää, ja sodan tiedettiin olevan ovella.

Mikä sitten oli "ideologian" (panslavismi, isovenäläinen imperialismi) osuus 1899, on enää lähes mahdotonta hahmottaa, koska se mitä suomalais-venäläisestä konfliktista on noin 120 vuoden aikana kirjoitettu on kuin tunnistamattomaksi muuttunut vyyhti tai palimpsesti. Joka tapauksessa sinun pitäisi vanhana "jussiliaanina" (olet usein viitannut Nationalismiin ja vallankumoukseen) muistaa, miten uusi asevelvollisuuslaki ja sen vaatima yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö oli se varsinainen konkreettinen, todella pitkään latautunut "räjähdyspanos", jonka vuoden 1899 manifesti sitten laukaisi.

MM
Viestit: 344
Liittynyt: 23.09.08 09:47

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

17.12.13 00:36

Tanner kiinnostaa. Jos hän oli Tarton rauhan neuvottelija ja syksyn 1939 sekä talvisodan rauhan neuvottelija, ei epäsuosio kaiketi voinut johtua sitä vanhemmalta ajalta. Tuomiojan kirjassa Häivähdys punaista mainitaan Hella Wuolijoen pari yritystä saattaa neuvostodiplomaatit ja Tanner kosketuksiin juuri ennen jatkosodan syttymistä, jolloin NL olisi tiedustellut sodasta luopumisen ehtoja. Tanner ei mennyt eikä mainitse asiaa muistelmissaan. Toisaalta Tanner ja sosiaalidemkokraatit olisivat voineet estää sodan vielä eduskunnassa.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

17.12.13 11:44

MM kirjoitti: Toisaalta Tanner ja sosiaalidemkokraatit olisivat voineet estää sodan vielä eduskunnassa.
Demareissa oli tosiaan erimielisiä, mutta he eivät uskaltaneet ottaa vastuuta päätöksestä ja Tanner piti puolueensa ruodussa.

Sotaa tämä ei olisi tietenkään estänyt, koska siitä oli päättänyt Hitler ja Saksa tuskin olisi jättänyt käyttämättä hyväkseen Suomen aluetta, kun suunnitelmat sitä vaativat.

Kun ajattelee Antti Kujalan meilipidettä, että Tanner ei 1918 asettunut vallankumouksellisia vastaan, niin on sangen mahdollista, että Tanner tuon kokemuksen jälkeen (samoin kuin presidentti Kallio talvisodan edellä) pelkäsi vähemmän sotaa kuin sisällissotaa.

Vastakkainen päätös olisi myös edellyttänyt uskoa, että NL voittaa sodan, mitä ei kaiketi ollut muiilla kuin NL:n ideologiaa sympatisoivilla.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

17.12.13 11:54

nylander kirjoitti: Mikä sitten oli "ideologian" (panslavismi, isovenäläinen imperialismi) osuus 1899, on enää lähes mahdotonta hahmottaa, koska se mitä suomalais-venäläisestä konfliktista on noin 120 vuoden aikana kirjoitettu on kuin tunnistamattomaksi muuttunut vyyhti tai palimpsesti. Joka tapauksessa sinun pitäisi vanhana "jussiliaanina" (olet usein viitannut Nationalismiin ja vallankumoukseen) muistaa, miten uusi asevelvollisuuslaki ja sen vaatima yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö oli se varsinainen konkreettinen, todella pitkään latautunut "räjähdyspanos", jonka vuoden 1899 manifesti sitten laukaisi.
Tämä asia on taas yksi esimerkki siitä, miten suomalaisten "väärä" tulkinta johti onnelliseen lopputulokseen - tosin tietenkin heistä riippumattoman onnenpotkun (valalnkumouksen) avulla. Muutenhan suomalaiset joukot olisivat joutuneet mukaan ensimmäiseen maailmansotaan. (No, tietenkin joku voisi pitää onnellinena sitä, että he olisivat sodassa radikalisoituneet kuten latvialaiset.)

Luultavasti suomalaisten kansainvälinen kampanja autonomian puolesta vaikutti osaltaan jopa Teheranissa 1943 siihen, että Suomea ja Baltian maita kohdeltiin eri tavoin.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

17.12.13 15:15

Emma-Liisa kirjoitti:Luultavasti suomalaisten kansainvälinen kampanja autonomian puolesta vaikutti osaltaan jopa Teheranissa 1943 siihen, että Suomea ja Baltian maita kohdeltiin eri tavoin.
Suomalaisten autonomiakampanja ei olisi ollut niin menestyksekäs, ellei siitä olisi ollut hyötyä myös muualla. Ranskassa eräät tahtoivat eroon Venäjästä (liitto oli saatu aikaan 1892) ja Englannin kanssa taas Venäjä oli varsin viileissä väleissä, kuten Ranska vielä sitäkin enemmän. Saksassakin kampanjaa käytettiin mielipiteenmuokkaukseen aivan kuten Buurisotaa.

Mitään sotilaallista välttämättömyyttä Helmikuun manifestiin ei tuolloin ollut. Tilanne Itämeren suunnalla ei ollut oleellisesti kiristynyt, vaikka Ranskan laivaston kylläkin tajuttiin vuoden 1898 Fashoda-kriisissä olevan voimaton brittejä vastaan. Saksan osalta huoli kohdistui Mustanmeren seudulle, eikä mistään sodanuhasta sen kanssa voinut edes vielä puhua. Tapaus oli enemmänkin poliittista laatua, ja lähtöisin muutamilta tsaarin ministereiltä, eritoten Kuropatkinilta, joka taas tavoitteli Suomea paljon suurempia asioita. Venäjän todellinen kiinnostus kohdistui tuolloin Kaukoitään.

Helmikuun manifesti ja sotaväkiasia oli Venäjälle jokseenkin tarpeeton episodi ja nostatti suomalaiset vastaansa tavalla, josta ei ollut mitään hyötyä tulevan sodan kannalta. Ilmeisesti kysymys oli enemmänkin periaatteesta kuin todellisista uhkakuvista. Pinnan alla kuohui.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

17.12.13 23:57

jsn kirjoitti: Mitään sotilaallista välttämättömyyttä Helmikuun manifestiin ei tuolloin ollut. Tilanne Itämeren suunnalla ei ollut oleellisesti kiristynyt, vaikka Ranskan laivaston kylläkin tajuttiin vuoden 1898 Fashoda-kriisissä olevan voimaton brittejä vastaan. Saksan osalta huoli kohdistui Mustanmeren seudulle, eikä mistään sodanuhasta sen kanssa voinut edes vielä puhua. Tapaus oli enemmänkin poliittista laatua, ja lähtöisin muutamilta tsaarin ministereiltä, eritoten Kuropatkinilta, joka taas tavoitteli Suomea paljon suurempia asioita. Venäjän todellinen kiinnostus kohdistui tuolloin Kaukoitään.

Helmikuun manifesti ja sotaväkiasia oli Venäjälle jokseenkin tarpeeton episodi ja nostatti suomalaiset vastaansa tavalla, josta ei ollut mitään hyötyä tulevan sodan kannalta. Ilmeisesti kysymys oli enemmänkin periaatteesta kuin todellisista uhkakuvista. Pinnan alla kuohui.
Sotilaskoulutusta ei tietenkään suunnitella sen perusteella, mitä juuri nyt tapahtuu tai on äskettäin on tapahtunut - silloin on yleensä liian myöhäistä. Sotilaiden koulutukseen menee aikaa, jotta saadaan riittävä reservi.

Venäjän kannalta oli tietenkin oikeudenmukaista, että keisarikunnan kaikilla kansallisuuksilla on samat velvollisuudet. Suomalaisille oli yhtä itsestään selvää. etteivät he halunneet puolustaa muuta kuin omaa maata.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

18.12.13 07:33

Emma-Liisa kirjoitti:Sotilaskoulutusta ei tietenkään suunnitella sen perusteella, mitä juuri nyt tapahtuu tai on äskettäin on tapahtunut - silloin on yleensä liian myöhäistä. Sotilaiden koulutukseen menee aikaa, jotta saadaan riittävä reservi.
Näinhän olisi, jos asia etenisi loogisesti. Sotilaskoulutuksen laajennukset ym. varustautumiset on kuitenkin usein tehty kovin hetkellisten ilmiöiden tuloksena, ja niiden perusteella on tehty kauaskantoisia johtopäätöksiä. Asialla on yleensä haluttu antaa myös poliittinen signaali nykyhetkeä varten. Varustautuminen vie aina aikaa ja usein sodat ovat alkaneet siten, että valmistautuminen niihin on ollut pahoin kesken.

Sotaan varustautuminen ei siis ole välttämättä rationaalista toimintaa.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Antti Kujalan Neukkujen taskussa?

18.12.13 13:42

nylander kirjoitti: Olisiko siis Tannerin johtama SDP ollut NL:lle "ystävällismielinen" päähallituspuolue, vaikka asiaa kuinka sihdattaisiin suurennuslasilla "ulko- tai sisäpoliittisen ystävällismielisyyden" valossa. Epäilen. Tosin NL suhtautui hyvin pragmaattisesti entisiin Sauluksiin (mm. Kekkonen - Simonen - lopulta jopa Leskinenkin), mutta Tannerista ei tunnetusti tullut Paulusta - ja olisiko sellaiseen lopultakaan ollut mitään edellytyksiäkään molemminpuolisten ylittämättömän korkeiden henkisten reunaesteiden takia.
Epäilemättä Tannerin paluu politiikkaan ja valinta SDP:n johtoon oli virhe, joka oli epäonneksi niin SDP:lle kuin Suomelle.

Ydin on kuitenkin on siinä, että "neuvostovastainen"-termi muutti rationaalisiin etuihin perustuvan ulkopolitiikan ideologiseksi liturgiaksi, johon jotkut sitten todella uskoivat, tyyliin että NL:n ohjukset edustivat rauhaa
nylander kirjoitti: No, riitelevät tulkinnat tulevat varmaan jatkamaan kiertoaan jonkinlaisena historian avaruusromuna näköpiirissä olevan ajan, ja jokaisella sentään lienee vapaus valita mieleisensä. Itseäni eivät jaksa vakuuttaa erilaiset teoriat loputtomista, hamaan 1991-vuoteen jatkuneista "sovjetisointiyrityksistä" (joiden säännöllisesti sanotaan tyssänneen siihen, että Stalin, Hrushtshev, Brezhnev ja kuka kulloinkin lopulta "säikähti" tms.).
Epäilemättä alalla on tutkijoita, joihin Kekkos-viha vaikuttaa yhä ankarasti. Toisaalta olisi kummallista pidättäytyä vain siihen, mitä aikoinaan julkisuudessa sanottiin.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”