En nyt oikein päässyt perille, mitä tarkoitit. Mahdollisesti viittaat Antti Kujalan kirjan Neukkujen taskussa? kohtaan, jossa kirjoittaja väittää, että myös Väinö Tanner ja Tuure Junnila halusivat hyviä ja ystävällisiä suhteita Neuvostoliiton kanssa; he vain eivät hyväksyneet NL:n vaikutusta Suomen sisäpolitiikkaan.Emma-Liisa kirjoitti:Tämähän on se tyypillinen selitys.nylander kirjoitti:Itse en näe tässä mitään mielenkiintoista uutuutta NL:n ulkopolitiikassa. Olen ymmärtänyt niin, että NL:n pysyvänä pyrkimyksenä oli viimeistään vuodesta 1938 ystävällismielinen hallitus pienessä luoteisnaapurissaan, jonka sijainti pohjoisen Itämeren äärellä kuitenkin oli strateginen. Tämä marraskuussa 1944 (Paasikivi II ->) saavutettu asiaintila, "pysyvä veto" jos niin halutaan, oli aivan ilmeisesti NL:n katsannossa horjumassa kesän 1958 vaalien jälkeen, huolimatta siitä (tai juuri siksi), että Suomeen oli muodosteilla "kaikkien kansanvaltaisten puolueiden hallitus", kuten esim. Uusi Suomi silloin eräät historioitsijat nykyäänkin julistavat.Emma-Liisa kirjoitti:Joka tapauksessa on mielenkiintoista, eettö konservatiivinen Stalin tyytyi 1948 yya:han ja sotakorvauksiin, mutta Hrustshev saavutti pysyvän veton Suomen sisäpolitiikkaan
Voidaan kysyä, mitä takeita NL:lla oli Suomen ulkopoliittisen linjan jatkuvuudesta, kun "Fagerholmin leveän selän takana" häärivät mm. Leskinen ja viime kädessä Väinö Tanner.
Kyse on kuitenkin siitä, tarkoittiko "ystävällismielinen hallitus" vain ulkopolitiikkaa vaan myös sisäpolitiikkaa. Paasikivi oli tunnetusti edellistä mieltä, Kekkonen taas edusti jälkimmäistä.
Kekkonen (vai jo Kennedykö?) ensinnä näissä yhteyksissä puhui "veteen piirretystä viivasta". Kujalan väite on pahassa ristiriidassa sen kanssa, mitä esim. Jarkko Vesikansa kirjoitti tutkimuksessaan Kommunismi uhkaa maatamme: "[50-luvun suomalaisia Pohjola-]aktivisteja yhdisti kauna Kekkosta ja hänen harjoittamaansa ulkopolitiikkaa kohtaan. Aktivistit halusivat auttaa valtaan 'Tannerin miehet' ja heikentää Kekkosen valtaa."