Lauri Törnin pimeät puolet

[Trilisser]

Tulipahan alkuviikosta luettua/kautta selattua tämä Silvennoisen & Pohjosen kirja. Oli se vähemmän huono kuin ensimmäisten kommenttien perusteella oletin, mutta eipä se hyväkään ollut. Voisipa jopa kuvata, että "myrsky vesilasissa". Lähdeviitteistön perusteella arkistojen anti on jäänyt vähäiseksi verrattuna ennakkomainosten lupauksiin. Paikoitellen tuli tunne, että kirjoittajia ei ole niinkään kiinnostanut Törnin elämäkerta, vaan tämän käyttäminen muiden asioiden penkomiseen. Suoraan sanoen ihan turha kirja. Samastakin materiaalista olisi Teemu Keskisarja saanut aikaan paljon paremman lopputuloksen.

[Emma-Liisa]

NL oli sotilaallisesti niin heikko, ettei se olisi aloittanut edes talvisotaa, jos Hitlerin valloituspolitiikkaa ei olisi ollut.

TÄ??? Siis valtio, jolla on mm. enemmän panssarivaunuja (jotka olivat vielä laadullisestikin kelpo tavaraa) kuin kaikilla muilla mailla yhteensä on "sotilaallisesti heikko"? Huhhuh...

No eikös se heikkous nähty, kun Saksa hyökkäsi?

[Emma-Liisa]

Paikoitellen tuli tunne, että kirjoittajia ei ole niinkään kiinnostanut Törnin elämäkerta, vaan tämän käyttäminen muiden asioiden penkomiseen.Suoraan sanoen ihan turha kirja.

Epäilemättä Silvennoisen ja kaverinsa aiheena ei ole ollut Törni sinänsä. Hänestä on vaikea saada tietoja, koska mies ei jättänyt kirjeitä, päiväkirjaa eikä muistelmia eikä edes ollut hanakka puhumaan. Ainoat pitemmät selitykset teoistaan hän antoi kuulusteluissa, joissa syytetyn ei tietenkään tarvitse puhua totta.

Tiettyä tarkoitushakuisuutta oli toki suojeluskunnan ja sotienvälisen kasvatuksen yleisessä kuvauksessa. Eihän ole mitään tietoa, millainen Törnin koti todella oli.

Sen sijaan pätevästi tuli kuvatuksi oikeudenkäynti, jossa Törni sai lain mukaan ihan oikean, ja vieläpä lievän, tuomion. Maanpetos oli aivan selvä, ja samoin rangaistiin muitakin. Sotavangit saivat "pakkotilanteen" takia lievemmän tuomion.

Toki motiivi jää auki, oliko Törni vain tyhmä seikkailija vai todella vakaumuskesta mukana "vastarintaliikkeessä". Tekijät huomauttavat aiheellisesti, että (1) vastarintaa ei voinut harjoittaa ilman tukea ulkomailta, (2) vastarinnan johto ei halunnut vain taistella NL:oa vastaan vaan tehdä vallankaappauksen (jatkaa vuoden 1918 puhdistusta eikä jättää valtaa kellarissa piileskelleille poliitikoille) ja (3) toimintaa ei voi rinnastaa asekätkijöihin, jotka toimivat laillisten esimiestensä käskystä.

Jollei Törni noita juttuja ja erityisesti 2-kohtaa ymmärtänyt, niin ainakaan sitä hän ei voinut olla tietämättä, että toimi vastoin presidentti-ylipäällikkö Mannerheimia, joka oli tehnyt rauhan NL:n kanssa. Tätä vastaan Saksan propagndakin suuntautui.

Oikeudenkäynnissä Törni vetosi muiden tavoin siihen, että Suomi oli muodollisesti todennut olevansa sodassa Saksan kanssa vasta maaliskuun alussa 1945. Mutta koska hän oli pyrkinyt Lapin sotaan, peruste oei ollut pitävä.

Törnin itsensä sijasta kirjoittajien tähtäimessä on sotilasmyyytti, joka Törnistä on tehty. Tässä mielessä kirja on tarpeellinen. On lehtiartikkeleiden tekijöillä pätevämpää aineistoa kuin tähän astiset sankarikertomukset.

Sitä voi kyllä epäillä, eikö kirjoittajien tulkinta Runebergin ja Linnan eroista ole vanhentunut.

[Emma-Liisa]

Kirjan sanoma (ja samalla syy tehdä se) lienee lopussa, kun tekijät kysyvät, miksi juuri kolmessa armeijassa palvellut Törni on kohotettu "isänmaalliseksi sankariksi". Jos Törni olisi kuvattu vain "seikkailijasoturina", jota "levoton veri" vei minne vei, niin tuskin tekijöillä olisi tarvettaa ruveta oikomaan mahdollisia vääriä käsityksiä hänestä.

Nyt kyseessä on kuitenkin "kamppailu historiasta", joka tietenkin on yhteydessä myös politiikkaan, koska kyseessä ovat sellaiset asiat kuin mitä on isänmallisuus ja miten sotia pitäisi muistaa. Kyse ei ole tietenkään siitä, ettei jokainen saisi mustella miten tahtoo, vaan julkisuudessa käydystä kamppailusta.

Loppujen lopuksi tekijät vetoavat siihen, että Törnin palvonta pienentää ja jopa sivuuttaa niiden tavallisten sotilaiden panoksen, jotka tekivät sodassa velvollisuutensa, vaikkeivat sodasta pitäneetkään, mutta tekivät velvollisuutensa myös rauhan aikana ja joiden ihanteet olivat (Rokan esikuvaa Pylkästä myöten) rauhanomaiset.

Tekijät muistuttavat, että toisin kuin joillakin muilla. Törnillä ei ollut mitään syytä lähteä maasta. Tältä kannalta katsottuna tulkinta, että hän "ei osannut elää ilman sotaa", saattaa olla oikea, vaikkei siitä tietenkään ollut mitään varmuutta. Olihan sama tilannnehan (ei ammattia, pudotus upseerista taviseksi) monilla muillakin.

Kiintoisaa kyllä, Paavo Rintalan Sissiluutnatti kuvasi (ja arvosteli) juuri "törnimäistä" mentaliteettia, mutta silloin siitä suututtiin.

[Trilisser]

No eikös se heikkous nähty, kun Saksa hyökkäsi?

Kun bolshevikit eivät osanneet käyttää kalustoaan, oli kyseessä asia, joka tuli yllätyksenä. Ja ei pitäisi sortua analysointiin lopputuloksesta taaksepäin.

[Trilisser]

Juuri tuosta Silvennoisen & Pohjosen "rauhantöiden" idealisoinnista en pitänyt. Minusta asian sanoi naulan kantaan Teemu Keskisarjankin Viipuri-teoksensa lopussa lainaama Paavo Susitaival. Ateenan torilla tukehtuvat Silvennoiset tietysti saavat siitä pullat kurkkuunsa.

[Emma-Liisa]

No eikös se heikkous nähty, kun Saksa hyökkäsi?

Kun bolshevikit eivät osanneet käyttää kalustoaan, oli kyseessä asia, joka tuli yllätyksenä. Ja ei pitäisi sortua analysointiin lopputuloksesta taaksepäin.

Jaajaa, mutta eikös ennen sotaa uskottu, että "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää"?

Mihin tämä pohjautui, on kiinnostavasti käsitellyt Heikki Ylikangas teoksessaan Rata Rautuun: sisällissodan kurittomia ja tehottomia venäläisiä sotilaita arvostelivat ankarasti myös Suomen punaiset!

[Emma-Liisa]

Juuri tuosta Silvennoisen & Pohjosen "rauhantöiden" idealisoinnista en pitänyt. Minusta asian sanoi naulan kantaan Teemu Keskisarjankin Viipuri-teoksensa lopussa lainaama Paavo Susitaival. Ateenan torilla tukehtuvat Silvennoiset tietysti saavat siitä pullat kurkkuunsa.

Jaajaa, mutta kysymys ei ole niin yksinkertainen. Eihän me Ateena sotilaiden urotekoja nykyisin muistettaisi, jollei sitä Ateenan toria olisi ollut. Olivathan monien muidenkin maiden urhollisia sotilaita, mutta ateenalaiset (tai alankomaalaiset tai sveitsiläiset) otettiin Suomenkin koulukirjoihin sen ansiosta, mitä he puolustivat.

Eihän Törninkään sotasaavutuksia ole kukaan kiistänyt, vaan ongelma on siinä, että korostamalla hännen kauttaan vain sotimista, ei anneta arvoa niille, jotka sodan jälkeen rakensivat tämän maan.

Mielestäni Silvennoinen & Pohjonen kirjoittavat turhan kategorisesti Linnan Tuntemattomasti. Sitähän puolustivat myös monet rintamaupseerit, joilla oletettavasti oli 30-luvulla ja sodan aikana ollut "perinteinen isänmaallisuus".

Esim. Matti Kurjensaaren Veljeni merellä myrskyävällä osoitti, että esim. suojeluskunta-aktiivi (muistaakseni Erkki Paloheimo) oli löytänyt sodanjälkeisestä yhteiskunnasta paikkansa. Mutta esim. Tuntemattoman Lehto tuskin olisi löytänyt, jos olisi eloon jäänyt. Tosin hän oli traumatisoitunut jo ennen sotaa.

[MM]

Ketjussa on mainittu ainakin minulle kovin tuntematon seikka jatkosodan loppuvaiheista eli saksalaismielinen vastarintaliike ja sodan jatkamishankkeet.
Erkki Tuomioja kirjoittaa bloginsa Viikon kirjavinkki -palstalla Pentti Airion Walter Hornia käsittelevästä kirjasta, jossa mainitaan mm että Himmler kaavaili Paavo Talvelaa tällaisen liikkeen johtoon.
Tuomiojan loppukaneetti: "..siitä paistaa läpi Airion tunnepohjainen samastuminen Hornin edustaman oikeistolaisen aktiivin aatemaailmaan." on aika raju.

http://www.tuomioja.org/index.php?mainA ... category=3

[Veikko I Palvo]

saksalaismielinen vastarintaliike
Erkki Tuomioja kirjoittaa

http://www.tuomioja.org/index.php?mainA ... category=3

Kirjoittaahan Erkki Tuomioja vastarintaliikkeen aktivistien tavoitteena olleen Pohjolan puolustusliiton ja Suomen irrottamisen YYA-sopimuksesta Neuvostoliiton kanssa.
Ja aktivistien
yhteydenpito on ulottunut myöskin presidentti Kekkoseen, "jolle aktivistit toimittivat muistioitaan, ehkä Kekkosen vuoden 1952 ´pyjamantaskupuheen´ rohkaisemina."
"Tämä
( yhteydenpito vastarintaliikkeeseen ) katkesi kuitenkin viimeistään 2. 1962
Kekkosen ulkoministeri Karjalaiselle lähettämään kirjeeseen, jossa *jyrkästi sanoudutaan irti tästä maan kannalta vaarallisesta puuhastelusta*".
Ja
"Max Jakobsson luonnehti tämän mukaisesti pari vuotta myöhemmin aktivisteja nimityksellä *alte kameraden*."
Olisikohan joku aktivisti saattanut luonnehtia UKK:ta: Ich hatt einen kameraden.
UKK
näyttää Tuomiojan mukaan kymmenisen vuotta pitäneen yhteyttä yya-vastarintaliikkeeseen, joka on kaavaillut Pohjolan puolustusliittoa ja pres. Kekkonen olisi vasta 1962 katsonut tuon aktivismin "vaaralliseksi puuhasteluksi." Mistäköhän syistä pres. UKK on tarkistanut kantaansa aktivisteihin?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Ville Kaarnakosken uutuudessa Para bellum on henkilö nimeltä Torni. Hän on Mannerheim-ristin ritari, jonka Päämajan tiedustelu syksyllä 1944 soluttaa saksalaisten resurssoimaan "vastarintaliikkeeseen". Ilmeisesti kyseessä on Lauri Törni.

Kirjan arvomaailmasta kertoo, että saksalaisten kanssa vehkeileviä kutsutaan moneen kerraan "isänmaallisiksi" ja "isänmaan miehiksi" ja sitä eiv'ät tee vain he itse (mikä toki on luonnollista) vaan myös Päämajan upseeri kokevat että päämäärä on sama, vain keinot eroavat.

Ihmettelen sellaista naiiviutta, ettei ollenkaan tajuta uhkatekijäksi sitä, että Saksa ja NL olisivat taistelleet Suomen alueella. Ja että Saksan tieduslumiehet pannaan pokkana väittämään, etteivät välitäikään kuin Hitlerin tuhoamissota ei olisi ollut politiikkaa (mihin yksi suomalainen henkilökin oli osallistunut "partisaanien vastaisessa taistelussa").

Kannattaa myös muistaa 30-luvun koodissanat: "isänmaallinen" tarkoitti oikeistolaista joka oli valmis ohittamaan lain "isämnmaan edun" nimissä (jonka hän tietenkin määritteli itse).

Kirjan juonenkäänteitä ei tietenkään sovi spoilata, mutta alkuasetelma on tuttu Operaatio Finljandiasta: NL:n aikomus miehittää Suomi joko sodan aikana tai sen jälkeen (varmaan seuraa vielä uusi osa vuodesta 1948).

Tämä esitetään "tosiasiana", joka ei voime olla vaikuttamatta lukijaan, joka ei tunne historiaa. Viimeksi on Osmo Visuri Rytin ja Mannrheimin vaikeissa valinnoissa yhtynyt Ylikankaaseen siinä, että Mannrheim jo 19.6. saamansa tiedusteluraportin perusteella tiesi, ettei NL:lla ole joukkoja tähän, joten sen tavoitteet ovat rajoitetummat.

[Ilmo Kekkonen]

Viimeksi on Osmo Visuri Rytin ja Mannrheimin vaikeissa valinnoissa yhtynyt Ylikankaaseen siinä, että Mannrheim jo 19.6. saamansa tiedusteluraportin perusteella tiesi, ettei NL:lla ole joukkoja tähän, joten sen tavoitteet ovat rajoitetummat.

Osmo Visurin näkemyksiä en tunne,mutta VTT ja yleisesikuntaeversti Pekka Visuri on tuoreessa tutkimuksessaan (s. 249) todennut Mannerheimin päätöksen taistelun jatkamisesta perustuneen todennäköisesti 19.6. vihollistilannearvioon ja 21.6. käsitykseen lisäjoukkojen ehtimisesta ratkaisutaisteluun. Edellisessä tapauksessa Visuri ei viittaa Ylikankaaseen, vaan Raimo Heiskasen ja Markku Jokisipilän tutkimuksiin.

On muistettava, että Mannerheimille esiteltiin tiedustelutiedot päivittäin 2-3 kertaa, joten hän ei suinkaan ollut johonkin päivämäärään sidotun katsauksen varassa. Kaiken lisäksi hän oli tunnetusti päätöksissään hyvin itsenäinen.

[MM]

Osoituksena lähihistorian arvolatautuneisuudesta:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... le/1720124

[nylander]

Osoituksena lähihistorian arvolatautuneisuudesta:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... le/1720124

Juu, eipä ole ollut vaikea havaita, mitkä "arvot" taas jylläävät historian käsittelyssäkin. Muutama hajaesimerkki:

Ylen uutiskuvissa "perinnepojat" lehteilevät huulet kiukusta tötteröllä Pohjosen ja Silvennoisen Törni-elämäkertaa ja toteavat, että Putinin Venäjällä moisesta pyhäinhäväistyksestä häkki heilahtaisi. Lukija saa täydentää ajatuksen loppuun: Miksi ei siis meilläkin...

Niistä kuuluisista "vaaran vuosista" on ilmestynyt eräänlainen laajennettu ja päivitetty "hyvämäki", jossa "valtio- ja maanpetturit" saavat joka sivulla niskaansa täyssangollisen - ja enemmänkin. Toisaalta "osoitetaan", että sodanjälkeiset marttyyrit Arno Anthonit, Bruno Aaltoset, Ari Kauhaset, Boman-Parvilahdet ja monet kaltaisensa hoitivat puhtaaksi pestyinä pulmusina vain heille uskottuja tehtäviä nuhteettomasti virkavastuulla ja isänmaan etu silmämääränään. (Saattoi toki niin ollakin, mutta kyse onkin siitä, minkälaisen isänmaan.)

Ja eräässäkin militäärilehdykässä historioitsija sättii Heikki Luostarisen, myöhemmän professorin, ansiokkaana pidettyä 80-luvun tutkimusta Suomen oikeistolehtien viholliskuvasta jatkosodan aikana vasemmistolaiseksi vääristelyksi, koskapa Neuvostoliitto ja sen kansalaiset todella olivat juuri sellaisia, millaisiksi ne oikeistolehdissä sota-aikana kuvattiin.

Etc., etc.

Ajassa on siis taas voimakkaana läsnä tunne, että "isänmaallinen" kansa historiaheerostensa johdolla nousee - jälleen kerran. "Nyt pannaan, miehet, pannaan Suomi lukkoon, nyt pannaan pettureilta turpa tukkoon." Vai mitä?

[Emma-Liisa]

Osoituksena lähihistorian arvolatautuneisuudesta:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... le/1720124

Juu, eipä ole ollut vaikea havaita, mitkä "arvot" taas jylläävät historian käsittelyssäkin.

Ikävä juttu, mutta eiköhän sittenkin ole kyse joistakin hihhuleista. Eihän Törni-kirja ole herättänyt suurempaa huomiota esim. Hesarin yleisönosastossa.

Kiinnostavaa kyllä, Kivimäki toteaa, etteivät suomalaiset sotilaat - joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta omaksuneet täydellistä sotilaan identiteettiä (toisin kuin Waffen-SS), vaan kantoivat siviili-identiteettiään koko ajan mukanaan.

Tämähän näkyy jopa Linnan Tuntemattoman Rokassakin, joka toisaalta tappaa kylmäverisesti mutta toisaalta motivaationa on Karjala ja raskaana oleva vaimo, joka viljelee yksin tilaa. Hänen elämänsä jatkuu sodan jälkeen.

Törni ei puhunut motivaatiostaan, joten häneen saattoi sijoittaa mitä tahansa. Eikä hänellä ollut omaa perhettä jonka luo palata.