Sivu 3/4

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 16.12.13 17:33
Kirjoittaja JariL
Jälkikäteen on tietenkin selvää, että Suomi virheen: jos se olisi päästänyt yksipuolisesti kansainväliset tarkstajat leireihin, se olisi sekä saanut propagandavoiton verrattanuna NLoon että aineellista apua Kansainväliseltä Punaiselta Ristiltä, mikä olisi säästänyt monien sotavankien hengen.
Tuota, mihinkähän tämä perustuu? Vankien alkaessa kuolla meritiet Suomeen olivat tukossa. Ruotsin punainen risti taas ei ollut mitenkään erityisen valmis venäläisiä sotavankeja auttamaan jos uskomme Lars Westerlundia. Apua olisi ehkä saatu mutta liian myöhään. Kaiken kaikkiaan valmistautumien tulevaan talveen oli hoidettu heikosti koko maatakin ajatellen ja sotavankien osalta vielä huonommin. Komeuden ilmeisesti vielä kruunasi kuljetuskaluston puute.

Suomalaiset leirit olivat Punaisen Ristin valvomia alusta alkaen. Vangeista toimitettiin tiedot Geneveen ja näistä tiedoista siellä nähtiin että vankeja alkoi kuolla runsaasti. Sieltä sitten aikanaan lähtivät liikkeelle ensimmäiset uutiset sotavankikurjuudesta joihin mm. Neuvostoliiton propaganda tarttui. Kun epäkohta löysi tiensä myös läntiseen tiedonvälitykseen kv. punaiselle ristille alettiin järjestää tutustumismatkaa leireille.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 16.12.13 18:55
Kirjoittaja historioija
Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti: Kyllä kunniaakin on ajateltava, sen vastakohtahan on häpeä. Sitä saamme nyt ja ikuisesti kärsiä mm. sotavankien huonosta kohtelusta.
Ketkä "me"?

Häpeä eroaa syyllisyydestä siinä, että se koskee koko ihmistä, joka tuntee itsensä kokonaan huonoksi. Tästä seuraa, että ihmisen toimintakykynsä lamaantuu kokonaan. Syyllisyys sen sijaan koskee vain väärää tekoa, eikä se leimaa koko ihmistä huonoksi. Siksi syyllisyyden tunne havahduttaa vastuuseen ja siten myös aktiiviseen toimintaan: ihminen haluaa tunnustaa, sovittaa ja hyvittää tekonsa siinä määrin, kuin se on mahdollista.

En itse usko kollektiiviseen häpeään sen enempään kuin kollektiiviseen syyllisyyteen. Sellaisesta on huonot kokemukset esim. vuodelta 1918.

Sen sijaan uskon siihen, että olemme vastuussa siitä, miten suhtaudumme menneisyyteen.

Niinpä olen sitä mieltä, että Suomi voisi korvata NL:lle sota- ja siviilivangeille esim. sillä tavalla, että he saisivat vuosittain fyysistä ja psyykkistä kuntoutusta Suomen kylpylöissä, mitä nyt annetaan sotainvalideille ja -veteraaneille.

Ei ole sivistysvaltion arvon mukaista vedota sotakorvauksiin eikä siihen, että NL:n pitäisi ensin tehdä sitä tai tätä. Eräässä puolalaisessa museossa kävi ilmi, että Länsi-Saksan ja Puolan välinen liennytys lähti alkuun siitä, että Puolan piispat ottivat yhteyttä saksalaisiin virkaveljiinsä.
Jonkinlaista kollektiivista ja periytyvää syyllisyyttä ja häpeää käsitetään olevan, etenkin jo varsinaisia syyllisiä ei enää tavoiteta. Esi-isien synnit langettavat siis varjonsa myöhempinekin sukupolvien päälle. Siitä joudutaan pyrkimään eroon virheiden tunnustamisen ja katumuksen kautta. Valtioiden ja muidenkin yhteisöjen viralliset anteeksipyynnöt ovat tätä haavoja parantavaa riittiä. Jonkun, itse syyttömänkin on edustettava syyllisiä, jotta yhteisöllisen syyllisyyden varjo hälvenisi.

http://www.helsinki.diplo.de/Vertretung ... efall.html

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 16.12.13 22:18
Kirjoittaja Emma-Liisa
historioija kirjoitti: Esi-isien synnit langettavat siis varjonsa myöhempinekin sukupolvien päälle.
Synti on uskonnollinen käsite. Ennen isovihaa uskottiin, että Jumala kostaa yhteisölle, jos se ei ole tuominnut ja rangaissut yksilön syntejä ja näin erottanut tätä yhteydestään. Isovihan koettelemukset kuitenkin muutti uskonnollisuuden kollektiivisesta yksilölliseksi.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 17.12.13 07:15
Kirjoittaja historioija
Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti: Esi-isien synnit langettavat siis varjonsa myöhempinekin sukupolvien päälle.
Synti on uskonnollinen käsite. Ennen isovihaa uskottiin, että Jumala kostaa yhteisölle, jos se ei ole tuominnut ja rangaissut yksilön syntejä ja näin erottanut tätä yhteydestään. Isovihan koettelemukset kuitenkin muutti uskonnollisuuden kollektiivisesta yksilölliseksi.
Synti on myös kuvaannollinen, maalaileva käsite, jota käytetään sanonnan elävöittämiseksi pahojen tekojen synonyyminä. Minä tarkoitan sitä aina, kun tulen sanaa käyttäneeksi. Onhan sillä merkityksellä kevyehkö vivahde, joten käsite ei oikein sovellutähän vakavaan yhteyteen. "Esi-isien rikkomukset langettavat siis varjonsa myöhempienkin sukupolvien päälle."

http://www.suomisanakirja.fi/synti

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 17.12.13 10:25
Kirjoittaja Emma-Liisa
historioija kirjoitti:. "Esi-isien rikkomukset langettavat siis varjonsa myöhempienkin sukupolvien päälle."
Freud taisi olla sitä mieltä, että yhteiskunnan synty perustuu rikokseen, josta sitten tehdään (ja on tehtävä) myytti.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 22.02.14 15:18
Kirjoittaja nylander
Emma-Liisa kirjoitti:Henrik Arnstadilla taas on - jatkuvasti - vain yksi ajatus. Hän uskoo voivansa olla Suomen historian ja historiankirjoituksen ylituomari.
Mutta toisaalta: eikö suomalaisen historiajulkisuuden kuitenkin pitäisi kestää yhtä ruotsinmaalaista historiaskribenttiä kaikkine kärjistyksineenkin, ikään kuin vastapainona, kun suomalaisen historiantutkimuksenkaan perinteisellä valtavirralla ei tunne olleen tai edelleenkään olevan ihan puhtaita jauhoja pussissa. (Tämä ei tietenkään koske ns. uuden sotahistorian tutkijoiden nuorehkoa polvea.) Vai mitä on sanottava Hannu Lauerman uudessa kirjassaan antamastaan todistuksesta, joka on kaikkien "lähdekriittisten" kumoamisyritysten tavoittamattomissa:
[E]räät tuntemani dosentti- ja professoriportaan historiantutkijat ovat yksityisesti todenneet, että ideologisesti natsikytkentäisen lähihistorian tutkimuksella hankkii maassamme edelleen monenlaisia vaikeuksia.
Luulenpa, ettei Lauerman mainitsemat historioitsijat tällä tarkoita niinkään, jos lainkaan, vaikkapa altistumista pilottitakkisten huutelulle kirjanesittelytilaisuuksissa yms. vaan paljon vakavampia, vaikkapa urakehitykseen tai tutkimusapurahoihin liittyviä asioita.

Lauermahan on suurellekin yleisölle julkisuudesta tiedotusvälineissä hyvin tutuksi tullut Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori, joka on erikoistunut psykiatriaan ja oikeuspsykiatriaan. Viittaamani Lauerman kirja Hyvän kääntöpuoli (WSOY 2014) koostuu paristakymmenestä lyhyehköstä "lastusta", joissa Lauerma käsittelee omaa ammatti- ja tutkimusalaansa sivuavia, yleistä mielenkiintoa herättäviä kysymyksiä. Kirjaa ei missään nimessä voi pitää tavanomaisena "mielipidekirjana", koska Lauerman pohjaa kannanottonsa paitsi työssään hankkimaansa ammattitaitoon myös tuoreimpaan ja luotettavimmaksi katsottavaan tutkimustietoon.

Lauerman uuden kirjan pariinkymmeneen tekstiin sisältyy myös artikkeli "Avuttomia tappamassa", jossa tullaan suoraan keskelle Suomen lähihistorian kiisteltyjä kysymyksiä, sotavankien ja toisaalta psyykkisesti sairaiden kohtelua jatkosodan aikana. Lauerma ei tietenkään kiistä resurssikysymyksen, todellisen ruokapulan, merkitystä osa- mutta siis vain osaselityksenä sotavankien ja mielisairaalapotilaiden hälyttävän korkeaan kuolleisuuteen. Puheena olevassa kirjoitelmassaan hän pohtii kuitenkin Agricolan palstoillakin usein kiistettyä "aatevirtausten ja asenteiden osuutta siinä, että ravinto jaettiin niinkin epätasapuolisesti". Lauerma kirjoittaa:
Maamme ideologinen sinimusta pohjavirta ilmenee kaikesta päätellen myös avuttomimmista avuttomimpien sotavankien ja mielisairaalapotilaiden poikkeuksellisen korkeana kuolleisuutena jatkosodan aikana 1941 - 44.
"Maamme ideologinen sinimusta pohjavirta." Hm, mielenkiintoinen luonnehdinta, eihän Suomessa 30-luvulla edes pitänyt vallita "tavallisenkaan" oikeiston henkistä hegemoniaa - ainoastaan aikaa voittaen alati syvenevä "keskustapainotteinen" yhteiskuntaharmonia!

Lauerma siis katsoo, ettei kyseisten ryhmien kohtelua ohjannut vaihtoehdoton välttämättömyys (kuinka tuttu selitys muuten yleisemminkin vuosia 1941 - 44 ajatellen!) vaan tietoinen valinta:
Sotavangit ja mielisairaalapotilaat laskettiin kuitenkin vain kymmenissätuhansissa, joten aivan ratkaisevaa osaa maan 3,7 asukkaan ruokkimisessa heidän tietoinen näännyttämisensä ei merkinnyt. Saksalaisten sotavankien kuolleisuus oli Yhdysvalloissa 0,15 prosenttia ja Britanniassa 0,03 prosenttia. Suomessa neuvostovangeista kuoli vankeuden aikana 30,3 prosenttia sen lisäksi, että kuolemantapauksia ennen vangiksi rekisteröitymistä oli paljon. Tuhatkertainen ero on hieman vaikea perustella ilman erityisiä selittäviä tekijöitä.
- -
Neuvostoliittolaisten sotavankien kuolleisuus suomalaisten käsissä oli samaa luokkaa kuin suomalaisten ja saksalaisten kuolleisuus Neuvostoliitossa ja hieman korkeampi kuin liittoutuneisiin kuuluneiden vankien kuolleisuus hyvin julmana pidetyssä keisarillisen Japanin vankileirijärjestelmässä.
Kaiken tapahtuneen taustaselityksen Lauerma summaa nän:
Voidaanko sitä selittää muulla kuin erityisellä etnispohjaisella vihalla, jonka annettiin näkyä sotavankien kohtelussa? Ryssävihaa näet pidettiin tietyissä piireisä jo ennen sotaa hyveenä ja sitä nimenomaan haluttiin lietsoa.
Lauerma tosin toteaa, että kaikkiaan sotavankien kohtelu Suomessa vaihteli "todella raa' asta ja mielivaltaisesta erinomaiseen" (viimeksi mainittu tarkoittaa maalaistaloihin rengeiksi päässeiden vankien kohtelua joissain tapauksissa), mutta yleiskuva on perinteisestä "kansallisesta näkökulmasta" kylmäävä:
Käytettävissä olevien tietojen valossa neuvostoliittolaiset ja suomalaiset kohtelivat sotavankejaan yhtä raa'alla ja kansainvälisesti katsoen poikkevalla tavalla.
Suomalaisten mielisairaaloiden sodanaikaisesta todellisuudesta oikeuspsykiatri Lauerma toteaa seuraavaa:
Myös suomalaisissa mielisairaaloissa kuolleisuus kasvoi jopa rintamaolosuhteita vastaavaksi - -. - - [mielisairaala]potilaat saivat vain saman niukan ruoka-annoksenkuin neuvostoliittolaiset sotavangit. Tuberkuloosi, influenssat ja muut tartuntataudit iskivätkin tavallista useammin näihin mentaalisestikin rasittuneisiin ja lisäksi aliravittuihin potilaisiin.
Lauerman tekstistä on pääteltävissä, että jälleen kyse oli tietoisesta valinnasta. Tämän valossa usein toistetulta hokemalta, "ettei mentaalisesti sairailla ollut mahdollisuutta ostaa mustasta pörssistä", tuntuisi selittävänä tekijänä putoavan pohja pois; eihän sitä paitsi somaattisia potilaita hoitavissa sairaaloissakaan tapahtunut vastaavantasoista kuolleisuuden nousua.

Otan vielä näytteen siitä, mitä Lauerma ajattelee sodanjälkeisistä vastuukysymyksistä:
Suomessa tuomiot sotavankien kiduttamisesta ja, laittomista ampumisista olivat pääasiassa lieviä, ja moni murhista ja pakkotyön teettämisestä vastuullisista liikemiehistä ja upseereista hoiti vastuun väliaikaisella maanpaolla ja rikosten vanhenemisella.
Ja juuri kun olimme saaneet syksyllä lukea siitä "muutenkin kovin ideologisesta teoksesta" Unelma kommunistisesta Suomesta, että suomalaiset vastuuhenkilöt järkiään täyttivät vain tunnollisesti virkavelvollisuutensa ja sen vuoksi joutuivat sodan jälkeen marttyyreina pakenemaan useinkin aina Venezuelan auringon alle tunnottomia ja kostonhimoisia kommunistivainoajiaan. Näinkin eri suuntiin sinkoilee siis täällä miesten aatos!

No juu, olen jo kuulevinani "filosofeerattavan": Lauermahan on "vain" oikeuspsykiatri, ei historiantutkija. Tietenkin Lauerman numero- ja faktatiedot onkin ammennettu Westerlundin ym. tuoreehkoista tutkimuksista. Silti mielestäni on erittäin tähdellistä, että viimeistään nyt, vuonna 2014, suomalainenkin yleisö saa luettavakseen ihmispsyyken korkeatasoisen asiantuntijan todellisella painolla ja ponduksella esittämän yhteenvedon siitä, mistä jatkosodan historian tässä juonteessa hänen tulkintansa mukaan lopultakin oli kyse.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 23.02.14 13:38
Kirjoittaja Emma-Liisa
Käsittääkseni Westerlundin etc. tutkimukset näyttivät, että paremmin olisi voitu pärjätä.

Epäilemättä ideologia on voinut vaikuttaa. Ongelma on kuitenkin monimutkaisempi.

Talvisodan aikana sotavankeja kohdeltiin hyvin. Silloinkin "ryssänvihaa" oli kosolti (joskin rauha vielä lisäsi sitä), mutta yläpäässä tajuttiin, että tarvittiin good-williä länsimailta. Jatkosodan akussa sitä ei luultu tarvittavan.

Antti Kujalan Vankisurmien mukaan syyllisissä ei ero suojeluskuntalaisten (joilla olisi voinut olettaa ryssänvihan olevan muita voimakkaampaa) ja muiden välillä ollut tilastollisesti merkitsevä.

NL:n ja Suomen leirijärjestelyissä on kiintoisia samanlaisuuksia: vartijoiden ja luottovankien varastaminen, "pakoa yrittävän" vangin ampumisesta palkittiin etc. Olennaista oli valvonnan puutteellisuus.

Tosin kuolleisuuden prosentit eivät ole aivan verrannolliset, koska neukut joutuivat pääosin sotavangeiksi jo 1941, olivat vankeina yli kolme vuotta ja kuolleisuus oli suurin 1942. Suomalaisista suurin osa taas joutui sotavangeiksi vasta kesällä 1944 ja palasivat jo samana syksyllä. Muistelen, että syynä oli (myös) epidemioita. (Vaikka suomalaisten määrä oli pieni, NL:n oli huolehdittava samaan aikaan suuresta määrästä saksalaisisia ym. sotavenkeja.)

Mitä mielisairaaloiden potilaisiin tulee, niin he joutuivat kärsimään jo ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa, kun ympärysvaltojen saarto aiheutti ruokapulan. Kyseessä oli valinta, mikä ilmeisesti muutti mentaliteettia ja näin helpotti natsien toimia.

Samalla tavoin vuoden 1918 leireillä on todennäköisesti ollut vaikutusta Suomessa. Mutta sekin oli valinta. Tiedettiin, miten katastrofi syntyy, mutta ei välitetty estää sitä.

Lopuksi huomauttaisin, että Saksa kohteli länsimaiden sotavankeja kohtuullisen hyvin (antoi tiedot sotavangeiksi joutuneista ja salli kansainvälisen Punaisen Ristin tarkastaa leirit, jolloin sotabgit saivat paketteja), lukuun ottamatta sodan viimeisen vaiheen ns. kuolemanmarsseja. Näin länsimailla oli se tärkein motiivi huolehtia saksalaisista sotavangeista hyvin. Kuitenkaan edes USA valtavine resursseineen ei kyennyt noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia, joiden mukaan sotavangille olisi pitänyt antaa samanlaiset annokset kuin omille sotilaille.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 23.02.14 14:51
Kirjoittaja Emma-Liisa
JariL kirjoitti: Suomalaiset leirit olivat Punaisen Ristin valvomia alusta alkaen. Vangeista toimitettiin tiedot Geneveen ja näistä tiedoista siellä nähtiin että vankeja alkoi kuolla runsaasti. Sieltä sitten aikanaan lähtivät liikkeelle ensimmäiset uutiset sotavankikurjuudesta joihin mm. Neuvostoliiton propaganda tarttui. Kun epäkohta löysi tiensä myös läntiseen tiedonvälitykseen kv. punaiselle ristille alettiin järjestää tutustumismatkaa leireille.
Sotavankitietojen lähettäminen ei merkitse valvontaa, vaan vasta kainvälisten tarkastajien pääsy leiriin. Tästä Suomi alkuun kieltäytyi, jollei NL tee samaa. Tämä olisi ollut fiksu vaatimus "normaalin" valtion suhteen, mutta Stalin tuskin olisi päästänyt ulkopuolsia sekaantumaan sisäisiin asioihinsa, vaikkei olisikaan vastannut Saksan käytökseen samalla mitalla.

Vasta kun Mannerheim kirjoitti Geneveen, Suomen asenne muuttui. Kansainvälisten tarkastaien käynti oli edellytys myös pakettien saannille.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 23.02.14 15:52
Kirjoittaja jsn
Emma-Liisa kirjoitti:Mitä mielisairaaloiden potilaisiin tulee, niin he joutuivat kärsimään jo ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa, kun ympärysvaltojen saarto aiheutti ruokapulan. Kyseessä oli valinta, mikä ilmeisesti muutti mentaliteettia ja näin helpotti natsien toimia.
Ei ole montaa päivää kun joku lääkärikunnan edustajista totesi julkisuudessa, että on pakko alkaa priorisoida, ketä hoidetaan ja ketä ei, kun määrärahat eivät riitä. Todennäköisesti luopumisessa tullaan keskittymään niihin, joille puolestapuhujia löytyy vähiten, eli päihde- ja mielenterveysongelmaiset. Samaan aikaan tätä pohjustetaan lehdistössä kuvauksilla, kuinka paljon yksi häirikkö vie päivystyksessä henkilöresursseja ja aikaa. Tämä ei ole moralisointia vaan pelkkä toteamus. Emme ole niin kaukana tällaisista valintatilanteista kuin voisi luulla.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 23.02.14 16:57
Kirjoittaja historioija
Emma-Liisa kirjoitti:
historioija kirjoitti:. "Esi-isien rikkomukset langettavat siis varjonsa myöhempienkin sukupolvien päälle."
Freud taisi olla sitä mieltä, että yhteiskunnan synty perustuu rikokseen, josta sitten tehdään (ja on tehtävä) myytti.
Saksalaisten sotavankien kuolleisuus oli Yhdysvalloissa 0,15 prosenttia ja Britanniassa 0,03 prosenttia.
Varsinkin jälkimmäinen luku tuntuu uskomattoman pieneltä, sillä siviilissäkin kuollaan ja osan vangista on täytynyt olla haavoittuneita. Vankeusaikakin venyi monella useisiin vuosiin.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 23.02.14 18:04
Kirjoittaja nylander
historioija kirjoitti:Saksalaisten sotavankien kuolleisuus oli Yhdysvalloissa 0,15 prosenttia ja Britanniassa 0,03 prosenttia.
Varsinkin jälkimmäinen luku tuntuu uskomattoman pieneltä, sillä siviilissäkin kuollaan ja osan vangista on täytynyt olla haavoittuneita. Vankeusaikakin venyi monella useisiin vuosiin.
Totta. Westerlund (2009 s. 294) esittääkin taulukossaan Saksalaisten sotavankien kuolleisuus länsiliittoutuneiden leireissä vuosina 1941 - 45 toisenlaiset luvut:
* Ison-Britannia 0,5 %
* Yhdysvallat 0,7 %

Tämän mukaan Suomenja Britannian ero olisi siis noin 60-kertainen. Lukujen lähteenä on Ilse Dorothee Pautschin artikkeli Prisoners of War and Internees in the Second World War - a Survey of Some Recent Publications. Contemporary European History 2003.

Prof. Hannu Lauerma kommentoi esittämiään lukuja, joiden lähde ei ilmene lukijalle, seuraavasti:
Mahdollista kaunistelua brittien tilastoinnissa voi toki pohtia, mutta sellaiseen on vaikea kätkeä ainakaan suurta joukkoa kuolleita. Saksalaisilla sotavangeilla oli samat ruoka-annokset kuin brittien rivimiehillä, ja heillä oli pääsy terveydenhuollon palveluihin. Britanniassa vankien pahoinpitelystä tuomittiin upseereitakin, kun taas Suomessa nimenomaan määrättiin erittäin raakoja raipparangaistuksia sen lisäksi, että kuudesosa leireillä kuolleista eli joka kahdeskymmenes sotavanki ammuttiin.
Lisäys: Lauerman "kuudesosa leireillä kuolleista ammuttiin" lienee lapsus; pitänee olla noin 1/18 - 1/20.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 23.02.14 18:58
Kirjoittaja Emma-Liisa
JariL kirjoitti:
Jälkikäteen on tietenkin selvää, että Suomi virheen: jos se olisi päästänyt yksipuolisesti kansainväliset tarkstajat leireihin, se olisi sekä saanut propagandavoiton verrattanuna NLoon että aineellista apua Kansainväliseltä Punaiselta Ristiltä, mikä olisi säästänyt monien sotavankien hengen.
Tuota, mihinkähän tämä perustuu? Vankien alkaessa kuolla meritiet Suomeen olivat tukossa. Ruotsin punainen risti taas ei ollut mitenkään erityisen valmis venäläisiä sotavankeja auttamaan jos uskomme Lars Westerlundia. Apua olisi ehkä saatu mutta liian myöhään. Kaiken kaikkiaan valmistautumien tulevaan talveen oli hoidettu heikosti koko maatakin ajatellen ja sotavankien osalta vielä huonommin. Komeuden ilmeisesti vielä kruunasi kuljetuskaluston puute.
No eihän apua pidä pyytää vasta silloin, kun vankeja alkoi kuolla, sillä onhan kehitys näkyvissä jo viikkoja. Parasta tietysti olisi ollut ottaa ko. käytäytö alusta alkaen.

Sinänsä olisi kiinnostavaa tietää se varsin olennainen seikka, milloin päämajassa tajuttiin, että sodasta ei tulekaan lyhyt ja miten tämä vaikutti sotavankien ja Itä-Karjalan siviilien huoltoon (jos mitenkään). Tämä ei selviä Westerlundinkaan tutkimuksesta.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 24.02.14 10:03
Kirjoittaja Ilmo Kekkonen
Emma-Liisa kirjoitti:Sinänsä olisi kiinnostavaa tietää se varsin olennainen seikka, milloin päämajassa tajuttiin, että sodasta ei tulekaan lyhyt ja miten tämä vaikutti sotavankien ja Itä-Karjalan siviilien huoltoon (jos mitenkään). Tämä ei selviä Westerlundinkaan tutkimuksesta.
Eräitä vihjeitä tuosta voi antaa.

Mannerheimin usko lyhyeen sotaan näkyy alkaneen horjua melko nopeasti, sillä hän kysyi syksyn mittaan yhä useammin kenraali Erfurthilta, milloin sota loppuu. Kun keskustelussa tuli esille sodan jatkuminen talven yli, Mannerheim totesi: "Mehrere Jahre" eli sota jatkuisi useita vuosia.
Eräiden tietojen mukaan hän ilmaisi vuoden -41 loppupuolella epäilyksensä Saksan voitosta ainakin kenraaleille Wallden, Nenonen ja Öhqvist.

Saksan pääesikunnan (OKW) kenraali Walter Warlimont kävi elokuussa Rovaniemellä varoittamassa sodan jatkuvan talven yli ja kehotti ilmoittamaan myös suomalaisille.
Nämä lienevät asian oivaltaneet itsekin, sillä Päämaja tilasi armeijalle talvivarustuksen elokuussa.

Sodan venymisen vaikutusta vankileirien kuolleisuuteen ei osattu ( vai haluttu?) ottaa ennalta huomioon. Toisaalta oli selvää, että nälkätalvi oli edessä.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 24.02.14 16:24
Kirjoittaja Emma-Liisa
Ilmo Kekkonen kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:Sinänsä olisi kiinnostavaa tietää se varsin olennainen seikka, milloin päämajassa tajuttiin, että sodasta ei tulekaan lyhyt ja miten tämä vaikutti sotavankien ja Itä-Karjalan siviilien huoltoon (jos mitenkään). Tämä ei selviä Westerlundinkaan tutkimuksesta.
Eräitä vihjeitä tuosta voi antaa.

Mannerheimin usko lyhyeen sotaan näkyy alkaneen horjua melko nopeasti, sillä hän kysyi syksyn mittaan yhä useammin kenraali Erfurthilta, milloin sota loppuu. Kun keskustelussa tuli esille sodan jatkuminen talven yli, Mannerheim totesi: "Mehrere Jahre" eli sota jatkuisi useita vuosia.
Eräiden tietojen mukaan hän ilmaisi vuoden -41 loppupuolella epäilyksensä Saksan voitosta ainakin kenraaleille Wallden, Nenonen ja Öhqvist.

Saksan pääesikunnan (OKW) kenraali Walter Warlimont kävi elokuussa Rovaniemellä varoittamassa sodan jatkuvan talven yli ja kehotti ilmoittamaan myös suomalaisille.
Nämä lienevät asian oivaltaneet itsekin, sillä Päämaja tilasi armeijalle talvivarustuksen elokuussa.

Sodan venymisen vaikutusta vankileirien kuolleisuuteen ei osattu ( vai haluttu?) ottaa ennalta huomioon. Toisaalta oli selvää, että nälkätalvi oli edessä.
Talvi oli ankara siksikin, että sotavangeilla oli kesävarusteet ja silti heitä pidettiin töissä.

Muutos sotavankien ja Itär-Karjalan siviilivankien kohtelussa näyttää osuneen ajankohtaan, jossa tajuttiin NL:n voittavan sodan, mikä tarkoitti, että se voisi vetää vastuulliset tilille. Ja sitä ennen se (vaikkei sinänsä välittänyt sinänsä mitään kansalastensa kärsimyksistä) käyttää asiaa propagandassaan, mikä mustasi Suomen mainetta Ruotsissa ja länsiliittoutuneiden parissa. Toki myös elintarviketilanne parani samaan aikaan.

Re: Sotavankikurjuus

Lähetetty: 24.02.14 16:48
Kirjoittaja JariL
Muutos sotavankien ja Itär-Karjalan siviilivankien kohtelussa näyttää osuneen ajankohtaan, jossa tajuttiin NL:n voittavan sodan, mikä tarkoitti, että se voisi vetää vastuulliset tilille.
Tämä oli vain yksi tekijä. Toisessa ääripäässä oli se sotavankileirien tarkastaja, joka raportissaan totesi että sotavankien huono kohtelu oli turmiollista sodan jälkeiselle turisimille ja kaupnakäynnille. Sotavankileireillä kun sotavangit saivat niin huonon kuvan Suomesta että eivät varmasti haluaisi kuulla koko maasta enää koskaan rauhan tultua ja kertoisivat varmaan saman lähipiirilleenkin.