Elämyksellinen historian opetus kouluissa

[Jaakko Hakkinen]

Vahva kansallistunne vaikuttaa historiantutkimukseen, -kirjoitukseen ja -opetukseen tietynsuuntaisesti, kaikki noita siihen suuntaan yhtäläistäen. Kriittisyyttä omaa maata ja sen menneisyyttä kohtaan siis esiintyy vähemmän, koska vain harvat rohkenevat asettua valta-asenteita vastaan. Vastavirtaan kulkemisestahan on aina seurauksia, suurempia tai pienempiä.

Tarkoitatko, että kansallismielinen suhtautuisi automaattisesti oman maansa historiaan puolueellisesti? Minusta niin ei ole automaattisesti, vaan tilanne on se vain historiaa tuntemattoman kansallismielisen kohdalla - sellaisen, joka heijastaa nykyisenkaltaisen suomalaisuuden sellaisenaan menneisyyteen eikä tiedä, että suomalaisuus on keinotekoinen luomus, joka silloittaa toisiinsa kielellisesti, kulttuurisesti ja geneettisesti lähtökohdiltaan hyvinkin erilaisia itämerensuomalaisia heimoja.

Lisäksi täytyy muistaa, että kansallismielisyyksiä on monenlaisia: ahtaassa merkityksessä (etnonationalismi) se on oman etnisen ryhmän nostamista muiden yläpuolelle (pahimmillaan esim. serbien ja israelinjuutalaisten toiminnassa), kun taas valtionationalismi (esim. USA:ssa) lukee mukaan maan kaikki etniset ryhmät tasa-arvoisina.

"Hyvä" kansallismielisyys tarjoaa ihmisille kirjaimellisesti isänmaan ja identiteetin, joita ilman ihminen kokee hyvin usein olevansa juureton ja onneton. Kaikkea kansallismielisyyttä ei pidä leimata ahdasmielisen tai muuten negatiivisen kansallismielisyyden perusteella.

[historioija]

Historiantutkimusta ja -keskustelua seuratessaan havaitsee, että poliittiset tunteet enemmän tai vähemmän vaikuttavat. Koulutetutkaan ihmiset eivät kovin hyvin pysty irtautumaan arvoistaan työssäänkään, varsinkin jos näkevät, että jotkut muut jopa avoimesti ottavat poliittista kantaa. Oletettavasti poliittiset asenteet vaikuttavat enemmänkin kuin näkyy, sillä olemme taitavia peittämään kannanottojamme. Jo huomaamattomat tai viattomilta näyttävät sananvalinnat johtavat lukijan ajatuksia johonkin suuntaan. Aiheen- ja näkökulman valinta tietysti on turvallinen keino edistää näkemyksiään tai puolustaa omia viiteryhmiään.

Miksi kansalliset tunteet poikkeaisivat tässä puoluepoliittisista? Mitä vahvempia ne ovat, sitä oletettavampaa on niiden vaikutus. Mutta tuossa edellä viittasin yleisen asenneilmaston ohjaavaan ja painostavaan vaikutukseen yksittäisiin toimijoihin. Ihmiset yleensä pyrkivät minimoimaan epämukavuudet, joten he ovat taipuvaisia mukautumaan ympäristönsä odotuksiin. Niin myös historian toimijat.

[Tapio Onnela]

"Hyvä" kansallismielisyys tarjoaa ihmisille kirjaimellisesti isänmaan ja identiteetin, joita ilman ihminen kokee hyvin usein olevansa juureton ja onneton. Kaikkea kansallismielisyyttä ei pidä leimata ahdasmielisen tai muuten negatiivisen kansallismielisyyden perusteella.

Kai minun täytyy olla tästä samaa mieltä. Keskustelu omalta osaltani lähti liikkeelle siitä epäilyksestä, että vaaditaan koulun historian tunneille jotenkin erityisesti "kansallismielisyyden opetusta", mutta voi olla että tulkitsin Lumppion ajatuksia väärin tässä:

Jos peruskoulussa nykyään opetetaan suomalaista kansallistuntoa niin se on minun mielestäni vain hyvä asia.

Tarkoitatko, että kun silloin 1970-luvulla historianopetus ei pyrkinyt objektiiviseen, tosiasioissa pysyvään opetukseen, niin sen ei pitäisi tehdä sitä nytkään, vaan tulisi korostaa suomalaista kansallistuntoa? Tuohan kuullostaa ihan samalta miten Venäjällä historianopetukseen suhtaudutaan.

En tarkoita. Suomen kieli on näköjään vaikeaa ymmärtää.
Kansallistunto on sivistyssanakirjan mukaankin "kansalle ominainen yhteenkuuluvuuden tunne". Se ei tarkoita epäobjektiivisuutta.

Kyllä minusta jonkin tunteen opettaminen haiskahtaa venäläistyyliseltä historianopetukselta. Eiköhän olisi paras vain pysytellä ihan faktoissa, ja jos tunteista puhutaan, niin niiden takana olevien yhteiskunnallis-historiallisisten voimien analyysissä.

Jos kuitenkin ollaan sitä mieltä, että "kansallismielisyyttä" pitäsi erikseen opettaa historian tunneilla niin olisi kiinnostavaa saada vaikka lyhyt synopsis siitä mitä tuollainen "kansallisuusmielisyyskasvatus" sitten konkreettisesti pitäisi sisällään.

[Jaakko Hakkinen]

Jos kuitenkin ollaan sitä mieltä, että "kansallismielisyyttä" pitäsi erikseen opettaa historian tunneilla niin olisi kiinnostavaa saada vaikka lyhyt synopsis siitä mitä tuollainen "kansallisuusmielisyyskasvatus" sitten konkreettisesti pitäisi sisällään.

Aivan, ja pitäisi arvioida myös mahdolliset seuraukset. Kuten juuri se esimerkkini, että "kansallistunto" vääristyy helposti, jos historiantuntemus on vajavainen.

Minusta Suomen kouluissa on jo ihan itsenäisyyspäivän vietosta lähtien hyvin mukana "kansallistuntoisuus", eikä sitä kukaan pitäne pahana, toisin kuin tunnustuksellisesti uskonnollisia (kristillisiä) piirteitä, joita halutaan karsia. Siksi en näkisi tarvetta minkään erityisen "kansallismielisyyden/tuntoisuuden" ottamiselle mukaan kouluopetukseen.

Historianopetus lienee se paikka, jossa voisi sitten nykyistä enemmän peilata näitä erilaisia kansallistuntoja ja niiden negatiivisiakin ilmentymiä (serbien etniset puhdistukset, jenkkien "valittu kansa" -mellastus ympäri maailmaa, Venäjän slavosentrinen "uusimperialismi" jne.). Mutta se pitäisi tehdä korostaen sitä, ettei silti itsenäisyyspäivän vietossa ole mitään pahaa. Viime kädessähän asian ymmärtyminen riippuu paljolti oppilaan omasta mustavalkoisuuden asteesta...

[Emma-Liisa]

Elämyksellinen historianopetus lisääntyy: tämäniltaisten MTV3:n Kymmenen uutisten mukaan Suomalaisen yhteiskoulun lukiolaiset ovat matkanneet historian opettajansa johdolla Kannakselle tutustumaan kesän 1944 taustelupaikkoihin.

Käyvätköhän he myös esim. Suomenlinnassa tai Santahaminassa muistelemassa punaisten leirejä 1918?

Lisäys (tarkistin vielä netistä): ensin toimittaja puhui "puolueettomasta historianopetuksesta" ja sitten SYK:n opettaja sanoi ko. taistelujen ratkaisseen Suomen kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen ja itsenäisyyden.

[historioija]

... sitten SYK:n opettaja sanoi ko. taistelujen ratkaisseen Suomen kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen ja itsenäisyyden.

Tyypillistä yksinkertaistamista ja dramatisoimista. Olisi mahduttu taistelemaan vielä lännempänäkin, ainakin Kymijoella saakka ne ratkaisutaistelut, ja toisaalta mikään osa rintamaa ei saanut pettää eli muillakin rintamanosilla oli merkityksensä.

Toinen seikka on se, että mainitut arvot ratkaistiin silloin "vain" ajankohtaan 1989/91 saakka. Monethan yksinkertaistavat asiaa siinä määrin, että Suomi olisi yhä Venäjän osa tai vaihtoehtoisesti kansandemokraattinen satelliitti. Eli kohtuus hehkutuksissakin.

[Emma-Liisa]

... sitten SYK:n opettaja sanoi ko. taistelujen ratkaisseen Suomen kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen ja itsenäisyyden.

Tyypillistä yksinkertaistamista ja dramatisoimista. Olisi mahduttu taistelemaan vielä lännempänäkin, ainakin Kymijoella saakka ne ratkaisutaistelut, ja toisaalta mikään osa rintamaa ei saanut pettää eli muillakin rintamanosilla oli merkityksensä.

Toinen seikka on se, että mainitut arvot ratkaistiin silloin "vain" ajankohtaan 1989/91 saakka. Monethan yksinkertaistavat asiaa siinä määrin, että Suomi olisi yhä Venäjän osa tai vaihtoehtoisesti kansandemokraattinen satelliitti. Eli kohtuus hehkutuksissakin.

Jätän tässä nyt sivuun sen, mikä oli puna-armeijan päämäärä 1944. Todisteiden mukaan se oli Kymijoki.

Olennaista tässä on se, että vain sota nähdään tärkeänä, ei se kehitys mikä tapahtui sitä ennen ja sen jälkeen.

Sitä paitsi, onko ihan varmaa ettei mukana ole lukiolaista, jonka esi-isä oli vankilassa tai metsäkaartissa tai menetti hermonsa tai oli muuten vain vähemmän sankarillisissa tehtävissä? Puhumattakaan siitä että pelkkä kansallinen näkökulma rajaa pois maahanmuuttajat.

Saksassa koululaiset käyvät leireissä...

[historioija]

... sitten SYK:n opettaja sanoi ko. taistelujen ratkaisseen Suomen kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen ja itsenäisyyden.

Tyypillistä yksinkertaistamista ja dramatisoimista. Olisi mahduttu taistelemaan vielä lännempänäkin, ainakin Kymijoella saakka ne ratkaisutaistelut, ja toisaalta mikään osa rintamaa ei saanut pettää eli muillakin rintamanosilla oli merkityksensä.

Toinen seikka on se, että mainitut arvot ratkaistiin silloin "vain" ajankohtaan 1989/91 saakka. Monethan yksinkertaistavat asiaa siinä määrin, että Suomi olisi yhä Venäjän osa tai vaihtoehtoisesti kansandemokraattinen satelliitti. Eli kohtuus hehkutuksissakin.

Jätän tässä nyt sivuun sen, mikä oli puna-armeijan päämäärä 1944. Todisteiden mukaan se oli Kymijoki.
--
Saksassa koululaiset käyvät leireissä...

Tavoitteet tahtovat elää tilanteen mukaan. Neuvostoliiton päämääränähän oli Suomen irrottaminen sodasta, luonnollisesti mahdollisimman suurin saavutuksin.

Mitä Saksaan tulee, niin ehdottoman antautumisen mielellään unohtaakin. Meillä on sentään kaksi (torjunta)voittoa ylpeydenaiheina...

[JariL]

Jätän tässä nyt sivuun sen, mikä oli puna-armeijan päämäärä 1944. Todisteiden mukaan se oli Kymijoki.

Puna-armeijalle asetettu laajin tavoite oli Etelä-Suomen valtaaminen. Kymijoelle piti edetä Kannakselta VKT-aseman ja Salpa-linjan murtamisen jälkeen. Voroshilov oli kyllä kesällä 1944 laatinut Suomelle rauhanehdot, joissa raja olisi tullut Kymijokeen. Näitä ehtoja ei suomalaisille kuitenkaan koskaan esitetetty.

[Emma-Liisa]

Jätän tässä nyt sivuun sen, mikä oli puna-armeijan päämäärä 1944. Todisteiden mukaan se oli Kymijoki.

Puna-armeijalle asetettu laajin tavoite oli Etelä-Suomen valtaaminen.

Kuinka se olisi onnistunut, kun Päämajan tiedustelu jo varsin varhain päätteli, etteivät puna-armeijalle annetut voimat riitä miehitykseen, vaan tavoitteet ovat rajalliset?

[historioija]

Kaikki aina haluavat niin paljon kuin näyttää mahdolliselta ja kannattavalta. Minusta on siis turha koettaa rajanpiirroin päätellä, mitä Stalin Suomesta halusi. Hän halusi mahdollisimman paljon, tilanteen kehityksen mukaisesti, kuitenkin pitäen Itä-Euroopan ja Saksan aina ensisijaisina saaliina. Jos hän olisi siinä ohessa saanut koko Suomen vaikkapa sattumankaupalla, niin hän ei olisi sitä valittanut.
Vai pelkäsikö hän sittenkin suomalaisten itsepäisyyttä eikä halunnut heitä ristikseen? Kukapa sen tietäisi?

[Emma-Liisa]

Kaikki aina haluavat niin paljon kuin näyttää mahdolliselta ja kannattavalta. Minusta on siis turha koettaa rajanpiirroin päätellä, mitä Stalin Suomesta halusi. Hän halusi mahdollisimman paljon, tilanteen kehityksen mukaisesti, kuitenkin pitäen Itä-Euroopan ja Saksan aina ensisijaisina saaliina. Jos hän olisi siinä ohessa saanut koko Suomen vaikkapa sattumankaupalla, niin hän ei olisi sitä valittanut.
Vai pelkäsikö hän sittenkin suomalaisten itsepäisyyttä eikä halunnut heitä ristikseen? Kukapa sen tietäisi?

Mihin perustat väitteesi, että Stalin halusi Suomesta "mahdollisimman paljon"? Eikö voitaisi ajatella myös niin, että Stalin halusi "mahdollisiman vähän" (omalta kannaltaan siis, ei suomalaisten), koska Suomi kerta kaikkiaan oli sivuasia.

Suomen asema ja rauhanehdot oli periaatteessa ratkaistu jo Teheranissa, joskin Stalin Rentolan mukaan) olisi ehkä halunnut vähän enemmän, mutta ei sitten halunnut häiritä suhteita liittoutuneisiin.

[Emma-Liisa]

Eilen tuli koettua "elämyksellistä historiaa aikuisille", Edvard Radzinskin näytelmä O.V. Kuusisesta Toveri K Helsingin kaupunginteatterissa. Harvoin olen nähnyt yhtä tylsää näytelmää ja huonoa esitystä. Ihmetyttää miten Asko Sarkola on sen ohjelmistoon hyväksynyt ja vielä ruvennut esittämään pääroolia.

Ei siinä vielä mitään, että Kuusisen väitettiin halunneen ratsastaa valkoisella hevosella (siis voittajana) Helsinkiin 1939 ja 1944. Mutta Puna-armeija ei uskaltanut hyökätä vuonna 1945 Suomen kimppuun, koska Mannerheimin järjestettyä vaalit hyökkäystä demokratian kimppuun olisi paheksuttu ja sitä paitsi Suomen armeija olisi torjunut hyökkäykset - ikään kuin jälkimmäistä ei olisi demobilisoitu.

Onkohan enää mitään määrää imartelulla, millä suomalaisten itsetuntoa ei voisi hivellä?