Arvostelut kirjasta Finland's holocaust

[skrjabin]

Eikä saksalais- ja italialaistaustaisia amerikkalaisia suinkaan pantu leiriin, kuten japanilaistaustaiset amerikkalaiset.

Oliko tämä kirjassa näin mainittuna? Siinä tapauksessa kyseessä on ilmeinen virhe, sillä saksalaistaustaisiakin laitettiin leireille. Italialaisten kohdalla leirittäminen tosin taisi rajoittua vain Italian kansalaisiin, ja saksalaistenkin kohdalla suuremmassa mitassa kuin japanilaisten kohdalla. Yksi luontevahko syy tälle on tietysti ko. vähemmistöjen japanilaisia selvästi suurempi osuus väestöstä ja myös pidempi historia USA:ssa. Italiialaisten tai saksalaisten kohdalla ei ole myöskään esitetty julkista anteeksipyyntöä, toisin kuin japanilaisten kohdalla.

[Emma-Liisa]

Eikä saksalais- ja italialaistaustaisia amerikkalaisia suinkaan pantu leiriin, kuten japanilaistaustaiset amerikkalaiset.

Oliko tämä kirjassa näin mainittuna? Siinä tapauksessa kyseessä on ilmeinen virhe, sillä saksalaistaustaisiakin laitettiin leireille. Italialaisten kohdalla leirittäminen tosin taisi rajoittua vain Italian kansalaisiin, ja saksalaistenkin kohdalla suuremmassa mitassa kuin japanilaisten kohdalla. Yksi luontevahko syy tälle on tietysti ko. vähemmistöjen japanilaisia selvästi suurempi osuus väestöstä ja myös pidempi historia USA:ssa. Italiialaisten tai saksalaisten kohdalla ei ole myöskään esitetty julkista anteeksipyyntöä, toisin kuin japanilaisten kohdalla.

Eihän "Italian kansalainen" ole "italialaistaustainen amerikkalainen" (siis Yhdysvaltain kansalainen joka on muuttanut Italiasta). Ja kyse siis on koko ryhmästä, ei epäilyttävinä pidetyistä yksilöistä.

Ottaen huomioon, että USA:n sotapropaganda sunntautui "Hitleriä" ja "natseja" kohtaan mutta "japanilaisia" kohtaan, joita nimitettiin suoraan "apinoiksi" ja "hyönteisiksi", niin syy on kyllä se, että saksalaisia pidettiin samanalaisia kuin "me", kun taas japanilaiset olivat "toisia", toisaalta "alempia" ja "lapsenomaisia", toisaalta pelottavia"supermiehiä" ("keltainen vaara" joka uhkaa valkoisten "luonnollista" ylivaltaa). - Sinänsä rotukäsitykset vaihtelivat, esim. italialaisia ei aiemmin pidetty kuuluvina "kaukaasialaiseen rotuun). Katolisia ja ortodokseja, juutalaisista puhumattakaan, syrjittiin.

Rotukäsitykset sopeutuivat myös helposti sodanjälkeiseen aikaan, kun amerikkalaiset "kasvattivat" "lapsellisia" japanilaisia, mutta "keltainen vaara" elpyi taas Japanin taousihmeen aikana.

Dyer ottaa esimerkiksi Ruth Benedictin kirjan Chrysantheum and Sword siitä, miten Amerikassakin tiedemiehet valjastettiin sotaponnistuksiin. Benedict ei edes osannut japania.

Japanin rasismi ilmeni niin, että Japani oli "jumalten saari", jonka kanssa muut kansat eivät olleet tasa-arvoisia ja olisi ollut väärin heitä sellaisina kohdella. Toisaalta Japanilla oli myös kokemus siitä, miten länsivallat kohtelivat heitä alempiarvoisina, joten he sopeutuivat USA:n miehitykseen.

Uhriajattelua lisäsi (atomipommien lisäksi) se, että miehittäjät olivat hyvinvoivia, toisin kuin japanilaiset sodan jälkeen, joten "muiden" kärsimys ei tullut näkyväksi.

[skrjabin]

Eihän "Italian kansalainen" ole "italialaistaustainen amerikkalainen" (siis Yhdysvaltain kansalainen joka on muuttanut Italiasta). Ja kyse siis on koko ryhmästä, ei epäilyttävinä pidetyistä yksilöistä.

Niin, taisin mainita jo edellä, että italialaisten osalta rajoituttiin vain kansalaisiin. Saksalaisten kohdalla näin ei ollut. Mitä tulee valikointiin, ei kaikkia japanilaistaustaisiakaan internoitu.

Ottaen huomioon, että USA:n sotapropaganda sunntautui "Hitleriä" ja "natseja" kohtaan mutta "japanilaisia" kohtaan, joita nimitettiin suoraan "apinoiksi" ja "hyönteisiksi", niin syy on kyllä se, että saksalaisia pidettiin samanalaisia kuin "me", kun taas japanilaiset olivat "toisia",

Epäilemättä saksalaisia ja saksalaistaustaisia pidettiin enemmän "meikäläisinä" johtuen jo siitäkin, että heitä oli suuri määrä USA:ssa ja oli ollut jo Mayflowerista asti. Tosin ensimmäisen maailmansodan aikaan saksalaisvastainen propaganda oli vielä karkeampaa, mikä saattoi ylilyönteineen osaltaan vaikuttaa myös toisen maailmansodan aikaiseen propagandaan. Tunnettua on, että mm. erilaiset kauhukertomukset leireistä epäilyttivät brittien ja amerikkalaisten tiedustelua, ja osin siksikin niitä julkaistiin nihkeästi (ensimmäisen maailmansodan aikana kirjoiteltiin laajalti mm. siitä miten saksalaiset tekivät vihollisistaan saippuaa, toisen maailmansodan aikana vastaavassa mitassa tätä propagandaa ei esiintynyt).

[Emma-Liisa]

Tosin ensimmäisen maailmansodan aikaan saksalaisvastainen propaganda oli vielä karkeampaa, mikä saattoi ylilyönteineen osaltaan vaikuttaa myös toisen maailmansodan aikaiseen propagandaan. Tunnettua on, että mm. erilaiset kauhukertomukset leireistä epäilyttivät brittien ja amerikkalaisten tiedustelua, ja osin siksikin niitä julkaistiin nihkeästi (ensimmäisen maailmansodan aikana kirjoiteltiin laajalti mm. siitä miten saksalaiset tekivät vihollisistaan saippuaa, toisen maailmansodan aikana vastaavassa mitassa tätä propagandaa ei esiintynyt).

Kuten Dyer huomauttaa, myös USA oli varsin antisemitistinen maa. Tämän takia juutalaisten korostaminen uhreina ei olisi ollut kansaan vetoavaa sotapropagndaa, vaan pikemmin lyönyt takaisin.

William I. Hitchcock kertoo kirjassaan Liberation. The bitter road to freedom, Europe 1944-1945, että amerikkalaiset sotilaat tykästyivät nopeasti saksalaisiin, koska Saksa muistutti kotimaata, siellä oli puhdasta ja vallitsi järjestys, toisin kuin esim. Ranskassa, vaikka se oli liittolainen.

Thaddeus Russell taas kertoo kirjassaan The renegade history of the Unitde States. How drunks, delinques and other outcasts made America, että amerikanjapanilaisten joukossa todella oli niitä, joiden lojaliteetti kohdistui Japaniin. Kaikkien leirittämistä hän ei kuitenkaan tästä syystä hyväksy.

Luulisikin, että amerikanjapanilaisten valvonta olisi onnistunut muutenkin, koska heidät tunnisti jo ulkonäöstä, toisin kuin esim. saksalaiset.

[skrjabin]

Kuten Dyer huomauttaa, myös USA oli varsin antisemitistinen maa. Tämän takia juutalaisten korostaminen uhreina ei olisi ollut kansaan vetoavaa sotapropagndaa, vaan pikemmin lyönyt takaisin.

Se lienee ainakin osasyy. Tosin leireihin liittyvien kauhukertomuksien osalta tunnuttiin enemmän epäilevän puolalaisia ja heidän motiivejaan. Roosevelt ilmeisesti kuunteli melko paljonkin erilaisia mielipidetiedusteluja, ja jotkut ovat arvelleet että ainakin anti-saksalaisen propagandan kohdalla ne vaikuttivat asenteisin ja esitysmuotoihin Morgenthaun ja kumppaneiden saksalaiset ja natsit samaistavista käsityksistä huolimatta.

[Tapio Onnela]

Elina Sana julkaisi vastineen Antero Leitzingerin arvosteluun:
Suomi ja holokaustin kriteerit

VASTINE

Antero Leitzingerin into mollata kirjojani Agricola-sivuilla ei näytä laantuvan, vaikka ensimmäisen jatkosota-aiheisen kirjani julkaisemisesta on kulunut 35 vuotta ja toinenkin ilmestyi 10 vuotta sitten. Kirjojeni saamat palkinnotkin on Leitzingerin mielestä väärin jaettu! Hän syyttelee minua jopa siitä, että ulkomainen lehdistö, kuten Der Spiegel, on lukenut kirjojani, ilmeisesti väärin, ikään kuin minä voisin asiaa jotenkin kontrolloida. Tällä kertaa mollaus tapahtuu Simo Muirin ja Hana Worthenin toimittaman artikkelikirjan Finland´s Holocaust (2013) verukkeella.

Leitzingerin mielestä on ”vale”, että olisin ensimmäisenä kertonut juutalaispakolaisten luovutuksesta jatkosodan ajan Suomessa, koska niistä ”uutisoitiin jo 1942”. Pitäisikö itkeä vai nauraa? Kirjani Kuolemanlaiva S/S Hohenhörn - Juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa (1979) kuvaa juuri vuoden 1942 tapahtumia eli kuinka valtiollisen poliisin (Valpo) käynnistämä juutalaispakolaisten luovutushanke pääsi julkisuuteen ja dementoitiin. Valpo väitti, että luovutetut palautettiin kotimaihinsa ja jopa lähettivät kiitoskortteja Valpolle. Kiistettiin ehdottomasti, että Suomesta luovutettuja juutalaispakolaisia olisi lähetetty natsi-Saksan tuhoamisleireille.

Minä sen sijaan kävin tutkimassa keskitysleirimuseo Auschwitzin arkistoja ja löysin Suomesta lähetettyjä juutalaispakolaisia koskevan natsien lähetyslistan, joka on julkaistu kirjassani. Dokumentin mukaan lähetysmaa oli Suomi ja määränpää Auschwitz. Löysin leirin arkistosta myös Suomesta luovutettujen juutalaispakolaisten henkilökortteja. Kirjassani siis kerrottiin todellakin ensimmäisen kerran Auschwitzin arkiston dokumenttien valossa totuus siitä, minne Suomesta luovutetut juutalaispakolaiset päätyivät. Kirjassani julkaistiin myös Auschwitzista henkiinjääneen juutalaispakolaisen haastattelu. Hänen vaimonsa ja lapsensa pakotettiin mukaan Helsingistä lähteneeseen luovutuserään ja tapettiin Auschwitzissa.

Leitzingerin mukaan toinen ”vale” on, että esitin arvion, että luovutetut ihmiset, erityisesti juutalaisvangit ja poliittiset komissaarit sotavankien joukossa päätyisivät natsi-Saksan poliisi- ja sotilashallinnon käsissä ”lähes varmaan kuolemaan”. Kirjassani Luovutetut (2003) seurasin muita kuin juutalaispakolaisia, joita oli lähetetty Suomesta Saksan keskitysleireille kuten Stutthofiin. Osa tuhoutui, osa selvisi. Kerroin myös sotavangeista, joita suomalaiset luovuttivat saksalaisille ja jotka ammuttiin välittömästi luovutuspäivänä Pohjois-Suomen rintamaosuudella. Sanoin, että en ole selvittänyt kaikkien luovutettujen kohtaloita mm. lähdeaineistojen aukkojen vuoksi. Toivotin julkisuudessa tervetulleiksi jatkotutkimukset.

Kirjojeni perusteella käynnistettiinkin vuosiksi 2004-2008 Suomen kansallisarkiston alaisuudessa laaja tutkimushanke. Kirjojeni esittämät asiat on, toisin kuin Leitzinger väittää, hankkeen julkaisuissa todettu päälinjoiltaan tosiksi. Agricola-sivuston lukijat voivat saada kansallisarkiston hankkeen tuloksista yleiskuvaa esim. lukemalla Lars Westerlundin toimittaman artikkelikokoelman POW Deaths and People Handed Over to Germany and The Soviet Union in 1939-55, A Research Report by The Finnish National Archives, 2008. Leitzingerin itsetuntoa varmaan hivelee, että hänkin on päässyt lähdeluetteloon, Miehikkälän siviilileiristä tekemänsä julkaisemattoman koosteen muodossa.

Vaikka kansallisarkiston käytössä oli paljon rahaa ja monta tutkijaa, lähdeaineistojen kaikkia aukkoja hekään eivät kyenneet täyttämään. Sotavankien numeroihin projekti toi keräämänsä tietokannan avulla tarkennuksia, joskin laskutavoista riippuen kokonaismäärät vaihtelivat monella sadalla hengellä. Selvitettiin myös, että osa venäläisistä sotavangeista säilytti henkensä tekemällä takinkäännöksen ja hakeutumalla yhteistyöhön saksalaisten kanssa. Joissain tapauksissa taas Suomi oli vielä syvemmällä Hitlerin tuhopolitiikkaa myötäilemässä kuin mitä minä olin saanut selville. Esim. Oula Silvennoinen osoitti, että Pohjois-Suomessa toimi Saksan turvallisuuspoliisin

Einsatzkommando Finnland -erikoisyksikkö, jonka tehtävänä oli suomalaisten sotilas- ja
poliisiviranomaisten avustuksella seuloa juutalaiset ja kommunistivangit ja surmata heidät välittömästi.

Eikö ole hyvä, että näitä asioita on nyt monta vuotta laaja-alaisesti tutkittu? Ei uusi tutkimustieto ainakaan tässä tapauksessa ole mitätöinyt tutkimustani Leitzingerin mollaamiksi ”harhaisiksi väitteiksi” ja ”valheiksi”, vaan rakentaa yhteistä historian ymmärrystämme vähitellen entistä tarkemmaksi.

Elina Sana

[Emma-Liisa]

Todella fiksu vastine Elina Sanalta.

[kpj]

Elina Sana julkaisi vastineen

Eikö ole hyvä, että näitä asioita on nyt monta vuotta laaja-alaisesti tutkittu? Ei uusi tutkimustieto ainakaan tässä tapauksessa ole mitätöinyt tutkimustani Leitzingerin mollaamiksi ”harhaisiksi väitteiksi” ja ”valheiksi”, vaan rakentaa yhteistä historian ymmärrystämme vähitellen entistä tarkemmaksi.

Elina Sana

Ihmettelinkin vuosikymmeniä kuinka Elina Suominen / Sana saattoi olla kutakuinkin tyyni lukiessaan kaikenlaista omahyväistä "kritiikkiä".

Leitzinger on sellainen kuin suomalainen historiografiakin on liian pitkään ollut, tyyliin "Suomen tarkastelu on Saksan syyllisyyden vähentämistä".

Pienin keskustelun aiheen alkukin tuomitaan heti "vanhana" ja "läpivalaistuna".

[Emma-Liisa]

Juuri ilmetyneessä, pääasiassa Suur-Suomea käsitelevässä kokoomateoksessa Luvattu maa Oula Silvennoinen arvostelee Jokipiin kuvausta suomalaisesta Waffen-SS-pataljoonasta (tosin suppeammin kuin teoksessa Finland's Holovcaustsekä Sampo Ahdon holokaustinäkemyksiä (muistettakoon että varsinkin Matti Klinge on päiväkirjoissaan usein tukeutunut Ahtoon realativisoidessaan Saksan syyllisyyttä).

Kaiken kaikkiaan kirjassa on varsin vähän suoranaista uutta Suur-Suomesta, jota 80-luvulla tutkittiin paljonkin, mutta ottaen huomioon ettei asiaa ole integroitu ns. suureen kansallisen kertomukseen, kirja on etenkin vähemmän historiantutkimusta seuraaville tarpeellinen paketti, jossa varsinkin Ville Kivimäki ja Tuomas Tepora pyrkii ymmärtämään aikalaisia näiden omista lähtökohdista.

[Trilisser]

Kun Oula Silvennoinen arvostelee Jokipiitä ja Ahtoa, on kyseessä poliittisen helppoheikin arvostelu objektiivista historiankirjoitusta kohtaan. Silvennoinen edustaa niitä, joiden mielestä historiantutkimus ei saa olla neutraalia ja ohjektiivista, vaan sen pitää olla läpeensä ideologisoitua.

[Emma-Liisa]

Kun Oula Silvennoinen arvostelee Jokipiitä ja Ahtoa, on kyseessä poliittisen helppoheikin arvostelu objektiivista historiankirjoitusta kohtaan. Silvennoinen edustaa niitä, joiden mielestä historiantutkimus ei saa olla neutraalia ja ohjektiivista, vaan sen pitää olla läpeensä ideologisoitua.

Ahdon tapauksessa kyse ei ole edes vain hänen ideologiastaan, vaan joko valehtelusta
tai kyvyttömyydestä, kun hän väittää Wannseen kokouksen pöytäkirjaa väärennökseksi. Tätä voi verrata siihen, kun Molotov-Ribbentropin sopimimuksen salainen lisäpöytäkirjaa väitettiin väärennökseksi.

Kun Ahto vielä väittää, että Wannseessa vain "keskusteltiin" eikä päätetty mitään, ja että koska Hitlerin käskyä ei ole paperilla, niitä sitä ei ollut olemassa, niin kyseessä on selvästi ideologisista syistä johtuva esto myöntää tosiasioita. Hänhän tunnetusti on yrittänyt myös relativisoidan holokaustia esittämällä valheellisia tietoja länsiliittoutuneiden leireillä kuolleista sotavangeista.

Mitä Jokipiihin tulee, niin miksi ihmeessä suomalaiset Waffen-SS-miehet olisivat olleet jokin erikoistapaus, johon eivät pätisi samat asiat kuin muunmaalaisiin vapaaehtosiin?

[skrjabin]

Ahdon tapauksessa kyse ei ole edes vain hänen ideologiastaan, vaan joko valehtelusta
tai kyvyttömyydestä, kun hän väittää Wannseen kokouksen pöytäkirjaa väärennökseksi.

Ahtohan toistelee säännöllisesti niitä samoja teesejä mitä ns. holokaustin kiistäjätkin. Täysin joutava pölisijä ja en voi kuin hämmästellä miten mm. Sotilasaikakauslehti vielä hänelle palstatilaa antaa.

[nylander]

Kun Oula Silvennoinen arvostelee Jokipiitä ja Ahtoa, on kyseessä poliittisen helppoheikin arvostelu objektiivista historiankirjoitusta kohtaan. Silvennoinen edustaa niitä, joiden mielestä historiantutkimus ei saa olla neutraalia ja ohjektiivista, vaan sen pitää olla läpeensä ideologisoitua.

Tämän objetiivisuuskysymyksen selventämiseksi pieni sivuaskel Suomen oman, vuoden 1918 "holokaustin" historiografiaan:

Vuonna 1992 julkaistiin valtion toimeksiannosta kolmiosainen teos Itsenäistymisen vuodet 1917 - 1920. Sarjan kakkososaan sisältyy Sampo Ahdon kirjoittama erittäin laaja osuus vuoden 1918 sodan oparaatiohistoriasta. Ahto käyttää kuvauksessaan johdonmukaisesti termiä "vapaussota", olihan sarjan päätoimittaja höylisti antanut kirjoittajille luvan käyttää "itse valitsemiaan, asiayhteyteen sopivimmiksi katsomiaan nimityksiä". Sarjan käännöstä jaettiin sitten "Suomen valtion lahjana" mm. joka ainoaan Ruotsin kuntaan. Niin että sellaista Suomi-tietoutta sinne meni. Mikä tietenkin oli tarkoituskin.

[Emma-Liisa]

Jokaisella on tietenkin ideologia, joka vaikuttaa siihen, miten hän asiat näkee asiat. Kukaan ei elä tyhjiössä.

Ei ole syytä erityisesti paheksua sitä, että Mauno Jokipii oli suomalaista Waffen-SS-pataljoonaa kuvatessaan "aikansa vanki". Mutta ei ole myöskään mitään syytä uskoa, että tutkimus olisi "lopullinen sana", ja torjua uudet tutkimustiedot.

Toki niitäkin pitää punnita kriittisesti. Käsittäkseni tässä ei pitäisi olla mitään erikoisia vaikeuksia, sillä Luvatussa maassa Silvennoinen myöntää, ettei ole todisteita suomalaisten osallistumisesta holokaustiin, sen sijaan kylläkin siitä että he tiesivät siitä. Ja kummahan olisi ollut, jos eivät olisi tienneet.

Sen sijaan avainkysymys on se, minkä Silvennoinen teoksessa Finland's Holocaust muotoilee suunnilleen näin: pataljoonaa on kuvattu ikään kuin sotilaat olisivat käyneet samanlaista "erillissotaa" kuin Suomi väitti käyvänsä. Siis ikään kuin he eivät olisi edistäneet sotimisellaan Saksan päämääriä. Ja sehän kävi tuhoamissotaa.

[nylander]

Teoksessa Finland's Holocaust Antero Holmila kirjoitti artikkelinsa " 'Soldaten wie andere auch': Finnish Waffen-SS Volunteers" väliotsikoksi "The apogee of the Waffen-SS experience: Mauno Jokipii's Panttipataljoona". Ajattelin tuolloin, että harvinaisen astronomisen termin valinta ei varmaankaan ollut sattuma vaan jonkinlainen assosiatiivinen sanasilta. Oula Silvennoisen artikkelista kirjassa Luvattu maa voi päätellä, että näin todella lieneekin asianlaita.

Mielestäni on erittäin kyseenalaista, että historioitsija kirjoittaa tietoista apologiaa - olkoon sitten vaikka kuinka "aikansa lapsi".