jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Ukraina

Syksyllä 2013 esitetyt uhkaukset ovat kylmäävää luettavaa. Ilmeisesti jonkinlainen suunnitelma seuraavan kevään tapahtumista oli jo olemassa.

Kun muistetaan se, että tuolloin Ukrainassa ei ollut väitettyä fasistihallitusta vaan putinistien sittemmin ylistämä Janukovitshin hallinto. Argumentit viime keväänä muodostetusta vallankumoushallituksesta kaiken takana ovat vailla pohjaa.

Sopimuksen syntyhistoriasta on kaiken kaikkiaa puhuttu perin vähän.

Alunperin nimenomaan EU lykkäsi assosiaatiosopimusta pitkään sen vuoksi, koska Ukraina oli vanginnut Julija Timoshenkon ja Juri Lutshenkon vuonna 2010 epämääräisillä syytteillä. Venäjä ei vielä ollut kiinnostunut assosiaatiosopimuksesta, koska se näytti lykkääntyvän sitä kauemmas mitä vähemmän Ukrainan politiikka oli "eurooppalaisten arvojen" mukaista. Samalla Janukovitsh etsiytyi lähemmäs Venäjän johtamaa tulliliittoa mutta ei tyysti torjunut assosiaatiosopimusta. Toisin kuin esitetään, EU ei ollut ajamassa omaa Ukraina-sopimustaan väkisin eteenpäin vaan jarrutteli sitä.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Ukraina

Verkkouutiset kertoo artikkelissaan venäläisen kenraalin Valeri Gerasimovin puheesta tammikuussa 2013 Venäjän sotatiedeakatemian vuosikokouksessa.
Alkaa olla yhä selvempää, että hyökkäyksessä Ukrainaan on sovellettu tätä uutta taktiikkaa:
Komentaja käsitteli muun muassa uuden kaltaista sotaa, jossa salaisten operaatioiden suorittajien ja univormua kantavien sotilaiden väliset erot pienenevät.

Gerasimov puhui tulevasta ajasta, jolloin "sotia ei julisteta vaan ne yksinkertaisesti alkavat". Tämä voi hänen mukaansa muuttaa tasapainoisenkin maan jopa muutamassa päivässä kiihkeän sotilaallisen konfliktin kohteeksi.

Kenraalin mukaan sodan säännöt ovat perusteellisesti muuttuneet. Ei-sotilaallisin keinoin saavutettavien tavoitteiden rooli on kasvanut.

Uudessa sodankäynnissä ovat yhdistyneet eri keinot, joita kaikkia suoritetaan salassa ja jotka siksi voidaan kiistää. Myös rauhanturvaamisen tarjoaminen toimii hänen mukaansa keinona strategisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Venäläiskenraali paljasti jo ennen Ukrainaa: nämä ovat uuden salaisen sodankäynnin säännöt, Verkkouutiset 22.6.2014

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: History & Policy: Historiaa päätöksenteon pohjaksi

Heikki Jansson kirjoitti: Venäjä on lisäksi ainoa maa, joka on toimittanut humanitaarista apua sota-alueelle ja länsiukrainalaiset isännät ovat yrittäneet parhaansa mukaan estää humanitaarisen avun saapumisen alueelle uskotellen perättömiä.
Itse asiassa humanitaarista apua ovat toimittaneet hyvin monet maat, muun muassa Puola, ja UNHCR:n kautta muutkin valtiot, myös Suomi, toki jokseenkin naurettavalla pikkusummalla.

Ukrainan valtio yrittää tälläkin hetkellä järjestää humanitaarista apua ja majoitusta yli sadalletuhannelle pakolaiselle, jotka ovat paenneet kapinallishallinnon aloittamia väkivaltaisuuksia. Sitä mukaa, kun Ukrainan joukot ovat vallanneet takaisin alueita, niin ihmiset ovat palanneet takaisin koteihinsa.

Heikki Jansson kirjoitti: Toivottavasti Venäjä toimittaa jatkossa sotilaallista apuakin alueelle, sillä muuten joudumme todistamaan ymmärtääkseni fasistien tuttuja kostotoimia, joista meillä on täällä kotona aivan liikaa kokemuksia.
Kostotoimilla varmaan tarkoitetaan esimerkiksi sotavankien kaltoinkohtelua, siviiliväestön mielivaltaisia vangitsemisia ja kidutuksia tai siviiliväestön pakottamista pakkotyöhön, joita toistaiseksi Venäjän sotilaallisesti tukemat separatistit ovat meille esitelleet?

Totta kai on selvää, että Ukrainan asevoimatkin ovat taistelujen aikana rikkoneet sodan sääntöjä. Kyse on taas siitä, missä määrin, ja miten avoimesti asiaa koskevat tutkimukset on sallittu. Sotarikokseksi katsottavat teot pitää käsitellä sotarikoksina. Erityisen tarkkailun kohteena ovat Ukrainan vapaaehtoispataljoonat, ja asevoimissa on suhtauduttu myönteisesti ihmisoikeusjärjestöjen suorittamiin tarkastuksiin.

Yksi näistä tapauksista oli Krasny Lymanin sairaalaan kohdistunut hallituksen joukkojen tykistötuli, ja epäilykset Ukrainan vapaaehtoisjoukkojen suorittamista Donetskin kansantasavallan sotilaiden ampumisista. Tätä asiaa selvitti Ukrainan Helsinki-ryhmä, joka ei löytänyt todisteita murhista. Sen sijaan todisteita sairaalaan taistelujen aikana kohdistuneesta kranaattitulesta löytyi, ja ryhmä vaati asian tutkimista, sen selvittämiseksi oliko sairaalaa tähdätty tarkoituksella.

Mutta katsotaanpa, mitä muuta Helsinki-ryhmä raportoi Krasny Lymanin alueella toteutetuista länsiukrainalaisten fasistien kostotoimista:
According to Mateychenko, social benefits in Krasny Lyman are paid in full, including salaries to public sector employees. The town’s ATMs are in working order. Previously, the money for paying the social benefits were sent from Slovyansk, and today they are received either from Kharkov or directly from Kiev. The local government bodies are working. People can officially report damage to their homes during the antiterrorist operation. Accounts of the necessary repair are made for future compensation payments.

The prosecutor’s office is working normally, although about 40% of police employees have resigned. Mateychenko says that none of the police officers and civilians in Krasny Lyman has been arrested or detained in connection with their activities during the period when the town was under control of supporters of the self-proclaimed PRD. Still, a number of local residents, who actively supported the PRD, left the town and formed militant groups which continue to operate in the forests surrounding the town. According to Mateychenko, these people will be brought to justice.

The information that we obtained in Krasny Lyman from other sources confirms Mateychenko’s statement that none of the local residents was detained or arrested after the Ukrainian government established control over the town.

Ukrainan sotavoimien toiminnasta voi esittää moitteita, ja asioita on syytä tutkia kansainvälisestikin heti, kun sota on ohi. Mutta mitä hallinnon järjestelyyn tulee, niin ylläkuvaillusta fasistisesta kostohallinnosta näyttäisi olevan vielä pitkä matka separatistien ja heidän tukijoidensa harjoittamiin kidutuksiin ja pakkotyökomennuksiin.

Siihen nähden, että tämän pitäisi olla historiapalsta, niin täällä on kyllä aika lailla ajankohtaisia asioita koskevaa sisältöä. Eikä niinkään edes sellaista, vaan enemmänkin ajankohtaisten asioiden värittynyttä ja kyseenalaista tulkintaa poliittisten palopuheiden varjolla.

Toisin kuin jo vanhastaan mutapohjassa kahlaillut ja nyttemmin lopullisesti altaan syvään päähän vajonnut Jansson, joka toivoo jatkuvaa Venäjän "sotilaallista apua" itäisen Ukrainan separatisteille, niin minä puolestani toivon, että tänään solmittu tulitauko pitää ja johtaa pysyvään rauhaan.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Ukraina

Tulitauko näyttää todella lupaavalta:
Prominent Member of Jewish Community Shot and Killed in Donetsk, Ukraine. Garik Zylberbord, 47, was shot dead in Donetsk while trying to stop pro-Russian rebels from robbing his neighbor’s home.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: History & Policy: Historiaa päätöksenteon pohjaksi

Jussi Jalonen kirjoitti:---Siihen nähden, että tämän pitäisi olla historiapalsta, niin täällä on kyllä aika lailla ajankohtaisia asioita koskevaa sisältöä. Eikä niinkään edes sellaista, vaan enemmänkin ajankohtaisten asioiden värittynyttä ja kyseenalaista tulkintaa poliittisten palopuheiden varjolla.
---
Tuohan on tämän palstamme käyttämistä päivänpoliittisena välineenä. Niin kuin käytetään koko historiatiedettäkin, tosin olosuhteiden pakosta yleensä peitetymmin.

PS. Kehotankin painavasti kirjoittajia pitämään kaikessa lähtökohtana historiallista näkökulmaa, joka toki voi ulottua tulevaisuuteenkin. Perustana kuitenkin on oltava menneisyys, ei nykyhetken kiistakysymykset.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: History & Policy: Historiaa päätöksenteon pohjaksi

Jussi Jalonen kirjoitti:Siihen nähden, että tämän pitäisi olla historiapalsta, niin täällä on kyllä aika lailla ajankohtaisia asioita koskevaa sisältöä. Eikä niinkään edes sellaista, vaan enemmänkin ajankohtaisten asioiden värittynyttä ja kyseenalaista tulkintaa poliittisten palopuheiden varjolla.
Miten itse rajaisit käsiteltävät aiheet? Pitäisikö säätää jokin erityinen vuosiluku, jota uudempia aiheita ei saisi käsitellä? En näe sitä tarkoituksenmukaisena, esimerkiksi tämä keskustelusäie alkoi Krimin liittämisestä Ukrainaan 1954 ja lainehti sitten menneisyyden kautta nykypäivän tilanteeseen. Ukrainan kysmyksessä ei minusta kannata vetää liian tiukkoja rajoja keskustelulle, sillä sen verran poikkeuksellinen tilanne se Euroopan sodanjälkeisessä historiassa on. Venäjä argumetoi lisäksi propagandasssaan jatkuvasti historiaan nojautuvilla argumenteilla.

Keskustelun alku on tainnut unohtua monilta, itsekään en enää muistanut tätä nykynäkökulmasta katsoen paradoksaalista lausuntoa 1950-luvulta. Aittokoski lainaa Voroshilovia:
Rajojen siirtoa perustellaan sillä, että Krimillä on monia taloudellisia ja sivistyksellisiä yhdyssiteitä Ukrainaan. Pitämässään puheessa Voroshilov sanoi tapahtuman olevan ainutlaatuisen historiassa ja ettei mitään vastaavaa olisi koskaan voinut tapahtua kapitalistisen järjestelmän vallitessa, sillä tämä [kapitalistinen järjestelmä] tekee hallitukset taipuvammiksi valloittamiseen kuin luopumiseen vapaaehtoisesti jostakin alueesta.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Ukraina

Tapio Onnela kirjoitti: Venäjä argumetoi lisäksi propagandasssaan jatkuvasti historiaan nojautuvilla argumenteilla.
Ukrainan tilanteessa historia on kenties keskeisemmällä sijalla kuin missään Euroopan konfliktissa sitten Saksan Heim ins Reich-sloganin. Vastapuoli taas syyttää yrityksistä Neuvostoliiton palauttamiseksi. Samaan aikaan suomalainen julkisuus muistelee talvi- ja jatkosotaa. Tilanne osoittaa vähintään tuhannen taalan edestä, että historialla on relevanssia nykypäivän ihmiselle.

Neuvostoliitto ja historian loppuakin julistanut länsi keskittyivät vuosikymmenet kiistämään historian merkityksen. Kylmän sodan jälkeinen historiantutkimus keskittyi pitkälle paljastamaan vaiettuja asioita. Nyt historiasta on tullut poliittinen argumentti, johon on pakko vastata samalla mitalla, joko historialla tai sitten historia kiistämällä.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: History & Policy: Historiaa päätöksenteon pohjaksi

Tapio Onnela kirjoitti: Miten itse rajaisit käsiteltävät aiheet?
En mitenkään, mutta tarpeeksi pitkään jatkuneen propagandan jälkeen saattaisin ryhtyä rajaamaan keskustelijoita.

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 16:05

Jaltan syyskuun 2013 seminaari

Vanhaa venäläistä sananpartta lainaten rauhaa ei Itä-Ukrainassakaan tulla tekemään asein vaan neuvotellen, sovitellen ja kynällä.

Viime syyskuussa, Krimin Jaltalla pidetyssä kansainvälisen eliitin kokouksessa Ukrainan pakkoliittämiseksi osaksi läntistä Eurooppaa, pohdittiiin myös Itä-Ukrainan vahvoja talous- ja teollisuussiteitä Venäjään.

Itä-Ukrainan teollisuuden koneet ja laitteistot menivät viime vuosikymmenet 93% Venäjän markkinoille. EU-maille, Yhdysvalloille, Kanadalle tai Australialle Itä-Ukrainan teollisuustuotteet eivat ole koskaan kelvanneet.

Viime syksynä kolme miljoonaa itäukrainalaista kävi tienaamassa perheelleen leipää Venäjältä, jossa palkat ovat kaksi-kolmenkertaiset Ukrainaan verrattuna ja 252 itäukrainalaista tehdasta valmisti laitteita ja kalustoa Venäjän armeijan tarpeisiin mm. Suomen tarjouskilpailuehdokkaiden, SU- ja MIG-hävittäjien, mittaristot.

Koollekutsujaksi läntisen median lehdet mainitsivat Neuvostoliiton perunkirjoituksessa Ukrainan valtion omaisuuden itselleen yksityistäneen ukrainalainen miljardöörioligarkki Victor Pinchukin.

Mukana Ukrainan tulevaisuusseminaarissa olivat Hillary ja Bill Clinton, entinen CIA:n johtaja kenraali David Petraeus, entinen US valtiovarainministeri Lawrence Summers, entinen Maailmanpankin johtaja Robert Zoellich, Ruotsin ulkoministeri Carl Bild, Israelin presidentti Shimon Peres, valtiokonsultti Tony Blair, valtiokonsultti Gerhard Schröder, IMF:n erotettu johtaja Dominique Strauss-Kahn, yrityskonsultti Mario Monti, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaite, Puolan ulkoministeri Radek Sikorski, Ukrainan presidentti Victor Janukovich ja ukrainalainen miljardööri Petro Poroshenko, entinen US energiaministeri Bill Richardson sekä Venäjän presidentti Vladimir Putinin neuvonantaja, Sergei Glazyev.

Joukossa oli vain yksi toisinajattelija, Putinin neuvonantaja, Sergei Glazyev.

Pro-Ukraina porukka oli siis mahtavaa. Mutta niin on ollut porukan organisoima rahoitus ja visioiden väkivaltainen toimeenpanokin Ukrainassa.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Ukraina

Jukka Tarkka arvioi Kalevan kolumnissaan (Kaleva 12.9.2014), että Ukrainan kriisin pääasiallinen syy on Venäjän tarpeessa pitää Ukrainassa sijaitseva aseteollisuus omassa kontrollissaan. Hän arvelee, että Putinin päätavoite on ” ukrainalaisen strategisen aseteollisuuden kaappaus Venäjän hallintaan”.
Brittien arvovaltainen RUSI-ajatushautomo arvioi keväisessä raportissaan Ukrainan aseteollisuuden merkitystä Venäjälle. Järjestelmien ja komponenttien vienti ei ole järisyttävän suurta, mutta sen strateginen merkitys on lähes suunnaton. Kolmannes siitä on teknologiaa, joita Venäjä ei pysty hankkimaan muualta eikä kehittämään itse, ei ainakaan lähivuosina.

Venäjän jättimäiset, jopa kymmentä taistelukärkeä kantavat mannertenväliset SS-18-ohjukset suunniteltiin 1970-luvulla Ukrainan neuvostotasavallassa. Nykyisin Venäjän strategisen iskukyvyn järeimmän järjestelmän huollosta ja päivityksestä vastaa sen rakentajayritys itsenäisessä Ukrainassa, joka hamuaa kohti Euroopan unionia ja unelmoi Nato-jäsenyydestä.

Mannertenvälisten SS-25 ja SS-19-ohjusten ohjausjärjestelmät ovat ukrainalaisia. Yhdessä SS-18-ohjusten kanssa ne ovat yli puolet Venäjän strategisesta iskukyvystä. Ukraina valmistaa myös lentokoneiden ja helikoptereiden moottoreita, ilmataisteluohjuksia ja lentokoneiden hydraulijärjestelmiä. Venäjä on sitoutunut toimittamaan lähivuosina eri maihin 260 helikopteria, joissa on ukrainalaiset pää- tai apumoottorit.

Lehtitietojen mukaan Ukrainan asetehtaiden toimitukset Venäjälle ovat jatkuneet separatistien kapinasta ja Kievin määräämästä vientikiellosta huolimatta. Ei olisi ihme jos elokuun massiivisen humanitaarisen rekkakaravaanin paluukuormassa olisi kulkenut Venäjän asevoimille korvaamatonta Ukrainassa rakennettua tai huollettua asekalustoa.
Putinin päätavoite on luultavasti ukrainalaisen strategisen aseteollisuuden kaappaus Venäjän hallintaan. Ylenmääräisen kansalliskiihkon lietsonta peittää tämän raadollisuuden armeliaalla sumuverholla. Venäjä on naamioinut samalla tavalla kaikki aikaisemmatkin uusimperialistiset operaationsa.

Jos kriisi joskus loppuu jonkinlaiseen sopimukseen Donbassin itsehallinnosta, siinä on varmasti myös klausuuli, jolla Venäjä rajaa Ukrainaan jäävän aseteollisuuden sekä Kievin keskushallinnon että Donbassin paikallishallinnon ulottumattomiin.
Lopuksi Tarkka vertaa Venäjän nykypropagandaa Moskovan Tiltuun 1940-luvulla:
”Putinin väki ei ole oppinut alkeitakaan siitä, minkä osoitti jo Moskovan Tiltun typerehtiminen 1940-1944. Kun propagandan älyttömyys ylittää kohtuuden, se herättää vain pilkkaa ja myötähäpeää. Nykyisen Venäjän tiltut aiheuttavat sen, että kukaan ei enää usko yhtäkään Moskovasta tulevaa uutista tai kommenttia, ei vaikka joku niistä sattuisi olemaan tosi ja järkevä.”
Olen Tarkan kanssa samaa mieltä, näitä ”Tiltuja” on tälläkin foorumilla saatu seurata.

* Jukka Tarkka: Ukrainan aseteollisuus on kriisin ydin (Kaleva 12.9.2014)

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Ukraina

Suomen rooli Venäjän pakotteissa on itse asiassa ollut hämmästyttävän samanlainen kuin jatkosodan aikana. Suomi ei kesän 1941 jälkeen enää halunnut sotia "täysillä"; Muurmannin rata ja Leningrad saivat jäädä rauhaan ja kaivauduttiin asemiin odottamaan rauhaa. Mikä oli tämän linjan vaikutus Suomen rauhanjälkeiseen asemaan, on ollut historioitsijoille hyvin vaikea kysymys vastata. Myös nykyisessä tilanteessa Suomen toimien lopullinen vaikutus jäänee ikuisesti arvoitukseksi, johon ei koskaan voida vastata tyhjentävästi.

Erona on tietysti se, että Suomen linjalla tuolloin tavoiteltu "yleisö" oli hieman erilainen kuin nyt.

Toinen syy vuonna 1941 oli tietenkin se sotilaallisten resurssien uupuminen, mutta silti.
Tapio Onnela kirjoitti:Jukka Tarkka arvioi Kalevan kolumnissaan (Kaleva 12.9.2014), että Ukrainan kriisin pääasiallinen syy on Venäjän tarpeessa pitää Ukrainassa sijaitseva aseteollisuus omassa kontrollissaan.
Tarkka luultavasti perustaa tämän ukrainalaisten esittämiin todisteisiin kuinka venäläiset kuljettivat eräitä Donetsin alueen keskeisiä teknologiayrityksiä Venäjälle ensimmäisissä palanneissa valkoisissa rekoissa. Tarvittaisiin ehkä tarkempia todisteita mitä yrityksiä "kapina-alueilla" on, ja millaisessa asemassa ne todellisuudessa ovat. Kaivoksia ja terästehtaita tuskin voidaan siirtää yhtä helposti. Kaivoksista ainakin suurin osa on jo lopettanut toimintansa kannattamattomina. Venäjä tuskin Ukrainan hiiltä tarvitsee.

Ainakaan se, että EU-assosiaatiosopimus ja Ukrainan vapaakauppasopimus jotenkin olisi ollut tämänkään teknologian viennin este, ei ole järjellinen perustelu. Eihän EU:ssa tai WTO:ssa, johon Venäjäkin kuuluu, ole kovinkaan yleisesti vientitulleja (vaikka Venäjä on niitäkin harrastanut). Vienti on verotonta. Kaksikäyttöteknologian kaupan valvonnan osalta Venäjä on ollut jo vuosikaudet mukana samassa järjestelyssä kuin EU-maatkin ja muutamat EU-maat ovat vielä viime viikkojen aikana olleet myymässä Venäjälle sotilasteknologiaa. - Ellei Itä-Ukrainassa sitten yksinkertaisesti ole kyse niin ainutlaatuisesta teknologiasta jota myös EU-ja NATO-maat kiihkeästi tarvitsevat. Rohkenen epäillä tätä.

Sanoisin, että Putinin motiivit ovat yksinomaan poliittisia, eivät juuri laisinkaan sotilaallisia eivätkä ainakaan yhtään taloudellisia. Esimerkiksi Suomelta EU-jäsenyys ei hetken vertaa estänyt sitä, että Venäjästä tuli 2000-luvulla Suomen tärkein kauppakumppani.

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 16:05

Re: Ukraina

Jukka Tarkan mielipidekirjoitus Kalevassa rajaa tarkasti keskelle Eurooppaa loihditun Ukrainan kriisin syntipukiksi yksinomaan Venäjän pahan hallituksen ja sen rikollisen armeijan.

Tarkka - kuten sadat muutkin suomalaiset huomioitsijat, nämä nykypäivän Tiltut - ovat sulkeneet Yhdysvaltojen Ukraina-politiikan tavoitteet ja toimintatavat kokonaan pois julkisista pohdinnoistaan.

Näin näiden tarkoitushakuisten pohdintojen ykstotinen lopputulema on, ettei Yhdysvaltojen hallituksilla, tai maan rahoittamalla ja kontrolloimalla työkalupakki Natolla, ole ollut mitään roolia Euroopassa tai Ukrainassa viimeisen 23 vuoden aikana.

Jutut ovat kuin monistettu taistolaisten Tiedonantaja-lehdestä 1970-luvulta: toimittajan tehtävänä on aina olla vaikeneva puolueen sotilas. Tuolloin puolue oli NKP - nyt Yhdysvaltojen CIA.

Tämä suomalaisessa valtamediassa dominoiva "puolueen" Ukraina-tulkinta on kohtuuttoman yksipuolinen, virheellinen - ja epärehellinen.

Turvallisuuspolitiikasta 25.000 euron kuukausipalkalla Hesariin kirjoittavalta toimittaja Kari Huhtalta on julkaistu Hesarissa viimeisen 10 kuukauden aikana kolmisenkymmentä mielipidekirjoitusta Ukrainasta.

Pohdintaa Yhdysvaltojen Ukraina-politiikasta tai laajemmin Eurooppa-politiikasta tai Yhdysvaltojen roolista tai toimista Ukrainassa ei Huhta ole juttuihinsa laittanut.

Vimeisimmän 10.9. juttunsa Huhta lopettaa Hesarissa seuraavasti:

"Vastakkaisen näkemyksen mukaan aselepo ei vielä muuta miksikään sitä, että Venäjällä on yhä runsaasti raskasta aseistusta ja sekä venäläismielisiä kapinallisia että omia sotilaitaan Ukrainan alueella. EU:ssa lopulta yhteisesti hyväksytyn näkemyksen mukaan Venäjä ei lähde Itä-Ukrainasta, saati sitten Krimin niemimaalta, ilman lisää poliittista painetta."

Osa Huhdan rajaamaa (tai vaikenevaa) totuutta ja kokonaisratkaisua ovat Kiovassa majailevat Yhdysvaltojen CIA:n 10.000 sotilasasiantuntijaa ja taistelijaa sekä toisaalla Oikea Sektorin 40.000 sotilaan, Yhdysvaltojen kouluttamat, terroristijoukot.

Huhdan jutun ja asenteen mukaan Yhdysvalloilla ei ole osaa ei arpaa Kiovan helmikuisessa, "kansanvälistä oikeutta rikkovassa", vallankaappauksessa.

Yhdysvaltojen apulaisulkoministeri Viktoria Nulandin ja CIA:n johtaja John Brennanin toukokuisten lausuntojen mukaan, Ukrainassa oli tuolloin 3400 Yhdysvaltojen hallituksen asiantuntijaa ja heidän määräänsä oltiin lisäämässä "tuntuvasti" kesän -14 aikana.

Yhdysvaltalaisia "neuvonantajia" lienee nyt Kiovassa ja muualla Ukrainassa 10 000.

Toveri Tapio Onnelalla lienee CIA:n Ukrainan komennuskunnista tarkempia numerisia tietoja.

Kun CIA:n johtaja Jonh Brennan jäi huhtikuussa kiinni salaiselta ja kiireelliseltä "työmatkaltaan" Kiovassa, niin Yhdysvaltojen hallitus kiisti heti Brennanin "työmatkan". Mutta seuraavana päivänä Yhdysvaltojen hallitus arvioi, Venäjän ulkoministeriön videotallennenteen avustamana, totuuden Brennanin Kiovan matkoista tulevan kuitenkin julki ja myönsi Brennanin olleen "työmatkalla" Kiovassa; ohjeistamassa Kiovassa operoivien CIA:n osastojen johtoryhmiä.

Ukrainan toukokuisen presidentivaalin vaaliavustajina ja rahoittajan toimi esteellinen vaalivirkailija - Yhdysvallat, eivät EU-valtiot.

Ukrainan tilanteen laukaisemiseksi sovittiin 14.4. Genevessä käydyissä neuvotteluissa, että kaikki aseelliset ryhmät, Kiovassa ja Ita-Ukrainassa, siis myös Yhdysvaltojen rahoittamat, kouluttamat ja aseistamat Oikean Sektorin 40.000 terrotistin suojeluskuntajoukot, riistutaan heti aseista.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA
Viimeksi muokannut Martti Tapio Pelho, 14.09.14 13:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 16:05

Re: Ukraina

Suomen median Yhdysvaltojen ja EU:n Venäjälle ja sen kansalaisille asettamia pakotteita koskeviin juttuihin on sisältynyt kätkettynä oikeutemme vastaista tulkintaa, jonka mukaan alkujaan Yhdysvaltojen hallituksen Nato- ja EU-valtioille määrittämät Venäjän hallitusta vastaan suunnatut pakotepäätökset ovat luunkovaa, lopullista totuutta.

Onko todella näin? Mielestäni ei ole.

Yhdysvaltojen laittoman tulkinnan mukaan, johon Suomikin on valtiona yhtynyt, YK:n jäsenvaltiolla tai yksittäisellä pakotemaan kansalaisella, joiden lailliseen etuun tai oikeuteen pakotepäätökset kohdistuvat, ei olisi pakoteasiassa lainkaan laillista muutoksenhakuoikeutta.

Kun nyt Yhdysvaltojen hallitus ja EU yrittävät vihjata julkisuuteen ja kansalaisille noudattavansa aina, ja erityisesti Ukrainassa, kansainvälistä oikeutta, niin on asiallista huomata, että kansainvälisissä kansalaisoikeussopimuksissa on jokaiselle turvattu oikeus saattaa etujaan ja oikeuksiaan koskeva viranomaispäätös riippumattoman ja puoluettoman tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Kansainvälisellä tuomioistuimilla on toimivalta ottaa käsiteltäväkseen ja ratkaistavakseen EU-valtoiden pakotepäätosten laillisuutta koskeva valtion tai yksittäisen kansalaisen valitus ja hakemus määräaikaisesta täytätoöönpanokiellosta (keskeytys) kunnes tuomioistuin on käsittelyt ja ratkaisut perusvalituksen.

Suomessa on valta mediassa esillä yleensä liuta oikeusoppineita, jotka kilvan julistavat oikeusoppineisuuttaan lappuliisojen toimivallasta mutta vaikenevat tärkeimmistä asioista.

Suomen hallitus on jo vuonna 1993 perusoikeusuudistusta koskevassa esityksessään todennut Euroopan kansainvälisten tuomioistuimien tulkinnoista ilmevän kansalaisella olevan muutoksenhakuoikeus viranomaisen päätokseen kaikissa tilanteissa, jotka perustuvan yksittäisen kansalaisen ja julkisen vallan vastakkainasetteluun.

Yhdysvaltojen hallituksen ja EU-valtioiden Venäjä-pakotepäätökset ovat valituskelpoisia.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Ukraina

Pelholle: keskusteluketjun otsikoiden muuttaminen ei ole sallittua. Seuraavaksi poistan väärin otsikoidut viestit, ja mikäli jatkat ketjujen otsikoiden sabotointia poistan käyttäjätunnuksesi.

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 16:05

Re: Ukraina

Kysyin avaaja-sensori Tapio Onnelta:

Paljonko yhdysvaltalaisia sotilasasiantuntijoita on nyt syyskuussa 2014 Kiovassa tai muualla Ukrainassa kun heitä oli toukokuussa virallisen ilmoituksen mukaan 3400?

Ja heidän määräänsähän lisättiin virallisen ilmoituksen mukaan kesän 2014 aikana.

Onnela vastasi:

Pelholle: keskusteluketjun otsikoiden muuttaminen ei ole sallittua. Seuraavaksi poistan väärin otsikoidut viestit, ja mikäli jatkat ketjujen otsikoiden sabotointia poistan käyttäjätunnuksesi.

Kun kirjoittajana olen käyttänyt Agricola-jutuissani jo yli kolme vuotta omia otsikoita, niin onko nyt Onnelan 14.9. purkauksessa kyse otsikointioikeudesta vai sabotoinnista vaiko uudesta ohjeistuksesta?

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”