Emma-Liisa kirjoitti: kpj kirjoitti:
En malta olla siteeraamatta Hannu Reimen "kolumnia" Ylessä:
"- - - Kansallista itsemääräämisoikeutta puolustaneesta ja tsaarin tyranniaa vastaan taistelleesta vallankumouksellisesta ovat ukrainalaiset nationalistit tehneet isovenäläisen kansalliskiihkon symbolin."
Jotensakin irvokasta, että juuri Leninin johtama hallitus oli Kremlissä ensimmäinen joka tunnusti Ukrainan kulttuurin ja antoi sen "murteelle" valtiollisen kielen aseman.
Varsin tarkoitushakuinen tulkinta tuokin, kun Lenin piti väkivalloin kiinni Ukrainasta. Tosin bolsevikeilla oli siellä kannatusta ja myös Saksa asetti oman nukkehallituksensa. Surullinen tarina.
Tarkoitushakuista tosiaan, ellei sitten suoranalaista vääristelyä tai tietämättömyyttä:
Jo keväällä 1848 Itävallan Galitsiassa muodostettiin ensimmäinen ukrainalainen rada, joka vaatii hallinnollista ja kielellistä autonomiaa Galitsian rusyneille eli ruteeneille, jotka olivat ”osa suurta rusynien kansaa, joka puhuu samaa kieltä ja joita on kaikkiaan 15 miljoonaa”. Oleellista Galitsian liikkeessä oli eron tekeminen sekä venäläisiin että puolalaisiin nähden. Itävalta salli Lvivin yliopistossa ukrainankielisen opetuksen jo 1850-luvulla.
Sittemmin Galitsian ukrainalaiset hakivat poliittista tukea sekä Venäjän taholta (russofiilit) että kansasta (populistit).
Galitsian ukrainan kielellä julkaistiin ja siinä käytettiin kyrillistä kirjaimistoa, vaikka puolalaiset yrittivät sitä aika ajoin rajoittaakin. Kun Galitsian provinssi sai Itävallan yhteydessä autonomisen aseman, se oli pääosin puolalaisten käsissä. Mutta ukrainan kielellä oli siellä silti tunnustettu, vaikkei tasavertainen asema.
1890 saatiin aikaan kompromissi Galitsian puolalaisten ja ukrainalaisten populistien välillä. Sen tuloksena Galitsian itäosan kouluista tuli ukrainalaisia ja kansallinen liike vahvistui.
1900-luvun alkuun mennessä Itävallan ukrainalaiset lakkasivat kutsumasta itseään ”ruteeneiksi” ja korostivat olevansa ”ukrainalaisia”.
Jos taas halutaan rajata em. tulkinta ukrainan kielen tunnustamisesta koskemaan vain keisarillisen Venäjän alueella asuneita ukrainalaisiin, niin silloin:
Vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen nousi myös Venäjällä ukrainalainen liike, mutta viranomaiset tukahduttivat sen pari vuotta myöhemmin. Kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen Lokakuun manifestia, maaliskuussa 1905 vaikeuksien keskellä Pietarin Tiedeakatemia julisti, ettei ukraina ollut venäjän murre vaan itsenäinen slaavilainen kieli ja suositti sitä rajoittavien asetusten ja ukaasien poistamista. Lokakuun 1905 manifestin jälkeen ukrainalainen lehdistö sallittiin ja aloitti toimintansa Kharkivissa, Kyivissä, Odessa jne laajeten nopeasti. Vuonna 1906 Venäjän viranomaiset kuitenkin alkoivat jo rajoittaa sitä.
Mutta vuoden 1906 ensimmäisessä duumassa istui joukko ukrainalaisia kansanedustajia, jotka olivat yhdistyneet ukrainalaiseksi klubiksi, joka keskittyi autonomian vaatimiseen. Sosialistit kuitenkin pysyttelivät erossa tästä ryhmästä.
13.3.1917 muodostetiin keskusrada. Sen puheenjohtajaksi valittiin entinen Lvivin yliopiston professori Mykhailo Hrushevskyi. Maaliskuun vallankumouksen jälkeisessä vapaassa ilmapiirissä alkoi nopeasti ukrainalaisen kulttuurielämän uusi nousu. Radan tavoitteena oli Ukrainan provinssien hallinnollinen erottaminen Venäjästä ja ukrainan kielen aseman virallistaminen viralliseksi kieleksi. Venäjän väliaikainen hallitus tunnusti heinäkuussa 1917 ukrainalaisten oikeuden autonomiapyrkimyksiin tulevassa Venäjän liittovaltiossa.
Kun marraskuussa 1917 rada julisti Ukrainan bolshevikkivallankumouksen jälkeen itsenäiseksi, ukrainasta tuli tämän valtion virallinen kieli. Julistusta perusteltiin sillä, että väliaikainen hallitus oli lakannut olemasta kun "anarkia, epäjärjestys ja tuho valtasivat alaa".
http://www.firstworldwar.com/source/ukr ... henko1.htm
Ukrainan valtio kuitenkin kukistui Brest-Litovskin rauhan jälkeen, kun saksalaiset muodostivat Ukrainasta hetmani Skoropadskyn nukkevaltion. Kielellisesti Skoropadskyn hallinto jatkoi ukrainan kielen edistämistä ja koulutusta ja mm. perusti kaksi ukrainalaista yliopistoa.
Mm. Suomella oli diplomaattisuhteet Skoropadskyn Ukrainaan.
Skoropadskya seurasi sosialisti Simon Petljuran hallinto, joka jäi sekin lopulta lyhytikäiseksi. Kieliasia oli Petljurallekin tärkeä. Toki Petljura oli myös antisemitisti.
Lenin ryhtyi tukemaan ukrainalaisia kuten muitakin vähemmistökansallisuuksia. Hänen tavoitteenaan oli saada ne liittolaisiksi Venäjän jakamattomuutta korostanutta väliaikaista hallitusta vastaan. Ja kuten tunnettua, Lenin oli valmis luopumaan useista ei-venäläisistä alueista valtaannousunsa varmistaakseen.
Korenizatsija-politiikka tuli vasta kaikkien näiden vaiheiden jälkeen.
