Ukrainan nykyhallinto Petro Porošenkon johdolla on nyt säätänyt lain, jolla omien sodanaikaisten käsittämättömän laajoja joukkomurhia toimeenpanneiden järjestöjen arvostelu kielletään ja päinvastoin vaaditaan "kunnioitusta".
Informaatiosota on Suomen mediassa Putinia demonisoiva ja totuusarvoltaan varsin lähellä nollapistettä kuten eri puolueiden ehdokkaiden keskustelusta ennen vaaleja viime huhtikuussa (katso osio 5 - Venäjä ja Suomen media) ilmenee.
Keskustelun järjestäjänä toimi Suomi-Venäjä Seura. Siitä todellakin näkyi yhdellä silmäyksellä meidän "riippumattoman median" jyräävä puolueellisuus. Keskustelu löytyy täältä:
http://livestream.com/Infocrea-fi/Suomi ... alipaneeli
Kuten videokeskustelussa kävi ilmi ei minkään puolueen edustaja hyväksynyt Suomen niin sanotun ”riippumattoman” median välittämää kuvaa joka perustuu Putinin ja Venäjän demonisoinneille. Ei ole tietenkään totta että Putin olisi demoni kuten ns. riippumaton (oikeasti siis ei valtion kontrollissa oleva) media meillä väittää, ainakin videon mukaan.
Myös ns. Trollisanomat-sivustolla (nimi parodisoi median luomaa nimitystä ”Venäjä-trolli”) on asia luonnollisesti ollut esillä:
Suomalaisessa somessa tuskin esiintyy lainkaan venäläisten harjoittamaa virallista informaatiosotaa. Jos tällaista esiintyy, on se joka tapauksessa niin häviävän minimaalista, että sen yleistäminen koskemaan kaikkea keskustelua on jo suoranainen emävalhe. Varsinkin jos tällaista esittävät asiaan perehtyneet tutkijat tai toimittajat.
Puolueetonta kirjoittelua kyllä esiintyy mutta hyvin vähän Suomessa.
Saksalainen kirjailija/toimittaja Gabriele Krone-Schmalz https://de.wikipedia.org/wiki/Gabriele_Krone-Schmalz esittää oikein hyvän, kerrankin ei-populistisen selostuksen venäläisestä narratiivista kirjassaan:
”Russland verstehen: Der Kampf um die Ukraine und die Arroganz des Westens”.
Yle on meillä radioinut kirjasta arvostelun suomeksi (arvostelu on saatavissa myös kirjoitettuna versiona). Arvostelussa ei ole viittauksia täällä niin paljon hermostumista herättäneeseen puheeseen ukrainalaisesta fasismista, joten sen pitäisi olla kelvollinen myös sen puoleen.
Ylen toimittaja Yrjö Lautela on laatinut suomenkielisen yhteenvedon, jonka lopuksi todetaan:
”Länsi on menettänyt uskottavuutensa Venäjän väestön enemmistön mielestä. Luottamuksellista yhteistyötä oli aikoinaan. Nyt Venäjä katsoo puolustautuvansa eikä anna ylipuhua itseään. Noin vuodesta 2005 lähtien Venäjällä ovat vahvistuneet voimat, jotka ovat aina pitäneet virheenä ikkunoiden avaamista vain länteen. Silti vielä vuonna 2008 Venäjä teki aloitteen Euroopan turvallisuussopimuksesta. Se ei kuitenkaan johtanut minkäänlaisiin neuvotteluihin, vaan se sivuutettiin.”
Myös keskustelu otsikolla 'What kind of European Order After Ukraine?' joka käytiin viime viikolla EU:n European Counsil of Foreign Relations-järjestön
http://www.ecfr.eu/ järjestämänä suhtaudutaan enimmäkseen asiallisesti. Siinäkin on kyllä ylilyöntejäkin (esim. Carl Bildtin puheenvuoro) mutta se perustuu enimmäkseen realpolitik'iin.
ECFR:n järjestämä keskustelu on täällä
https://www.mixcloud.com/ECFR/ecfr15-se ... what-next/ . Kirjoitettua versiota en ole löytänyt.
Keskustelusta ilmenee, että Venäjän varsinainen ”synti” olisi Ukrainan tapahtumissa
kieltäytyminen alistumisesta sellaiseen eurooppalaiseen järjestykseen joka perustuu/perustaa maailmanjärjestykseen,
jossa USA on johtava maa ja muut noudattavat USA:n politiikkaa (
ns. USA-dominated world order).
Igor Ivanov, Russian International Affairs Council; Former Foreign Minister of Russia sanoi keskustelussa että mikäli sanotte, että
'If Russia one day wants to, Russia has to come and ask ”Please, accept us” niin saatatte joutua odottamakaan minun elinikäni - ”you may wait many years, I will not see such an event, maybe you will, I will not see, I can assure you'. (Jos Venäjä jonain päivänä niin haluaa, on Venäjän käännyttävä puoleenne ja pyydettävä ”Olkaa hyvä, hyväksykää meidät” niin saatatte joutua odottamaan jne.
Venäjä ei siis suostu rukoilemaan armopaloja Länneltä. Siinä primääri syy Ukrainan konfliktiin. On muitakin, kuten Lännen luistaminen yhteisestä sopimuksesta 21.2. johon Putin on sen jälkeen toistuvasti palannut.
Lisäksi täällä on oletettu, että fasismi ilmenisi 1:1:een parlamentaarisissa kannatusluvuissa. Kuitenkin fasististen liikkeiden kannatus vain harvoin yltää parlamentaariseen enemmistöön jos fasistit pääsevät edes parlamenttiin. Edes natsistit Saksassa eivät yltäneet enemmistöön. Fasistien vaikutusvalta ilmenee väkivaltana ja pelkona yhteiskunnassa ja niihin liittyvässä ns. suorassa toiminnassa. Fasistien toimintatavat on siis murhissa jne. Odessan 46 murhaa ovat vain esimerkkejä fasismista Ukrainassa ääritapauksissa.
Ukrainassa on tämän lisäksi tehty ainakin toistakymmentä murhaa, joissa kohteina/uhreina ovat olleet johtavat oppositiojohtajat, joista
http://www.thenation.com/article/204921 ... socialflow#.
Murhat ovat tietysti olleet ukrainalaisten viranomaisten mielestä ”Venäjän provokaatioita” mikä todistaa sekin jotain ukrainalasten viranomaisten toimintatavoista ja ehkä heidän peloista. Samanlaista puuhaa siis kuin 20-luvun Suomessa, kuvattuna vaikka kirjailija Kjell Westön toimesta.
Suomalainen media on vaiennut murhista melko lailla. Ainakin verrattuna muihin, esimerksiksi Boris Nemtsovin tai Anna Politovskajan murhiin. Meillä media ei ole valtion kontrollissa mikä ei tietenkään merkitse monipuolista tiedottamista, vaan ihan päinvastoin.
Saksassa ovat ukrainalaisten fasistien tekemät murhat saaneet koko joukon julkisuutta kuten
Der Spiegelin artikkelista 17 huhtikuuta, josta ilmenee, että ukrainalaiset fasistit ovat ottaneet em. Venäjän provokaatioiksi sanotut murhat kontolleen:
http://www.spiegel.de/politik/ausland/u ... 29316.html (englanninkielistä käännöstä ei löytynyt).
Ei siis ole kovinkaan suurta liioiteltua väittää että Ukrainassa puhaltavat fasistiset tuulet, minkä myös äskettäin hyväksytyt lait puolestan osoittavat.
"Uusia laki antaa Putinille lisää syitä syyttää ukrainalaisia fasismista." Tämä tuntuu siis olevan toimittajan varsinainen huolenaihe, koskapa hän varioi samaa teemaa useaan kertaan tekstinsä mittaan.
Jos toimittajaa kerran huolestuttaa se, että fasismin vaikutusvalta ilmenee lainsäädännössä niin toimittajaa huolestuttaa nimen omaan fasismin julkitulo, mutta ei itse fasismi. Fasismi tekee tuloaan voimaperäisesti ja sitä on Ukrainassa ja se, että sitä on ilmenee nyt jo lainsäädännöstäkin. Se, että tosiasiat tulevat julki, huolestuttaa toimittajaa, ei itse ilmiö vaan ilmiön julkitulo.
