Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Yle: Suomessa ei kaihdettu lasten teloituksia sisällissodan aikaan

Yle uutisoi Tuulikki Pekkalaisen Lapset sodassa 1918 -teoksesta:
Tutkija Tuulikki Pekkalainen (VTM) on kirjoittanut jo kolmannen sisällissotaa käsittelevän teoksensa, Lapset sodassa 1918 (Kustannusosakeyhtiö Tammi).

Tällä kertaa hän keskittyy 0–15-vuotiaiden lasten kohtaloihin. Lähteinä hän on käyttänyt Kansallisarkistoa, Suomen sotasurmat -tiedostoa ja ihmisten kertomuksia.

Yli kolmesataa enintään 15-vuotiasta lasta sai surmansa eri tavoin sodan aikana. Asiakirjojen mukaan vahingonlaukaukset muodostivat suurimman yksittäisen kuolinsyyn, mutta myös taudit ja nälkä tappoivat lapsia. Lisäksi heitä kuoli räjähdyksissä, onnettomuuksissa ja tulipaloissa. Jotkut vain katosivat.

– Mieleen on jäänyt merkintä kuoliaaksi kuristetusta vauvasta. Ei ole tietoa, miksi hänelle kävi niin, Pekkalainen kertoo.

Kaksi kolmannesta kaatuneista lapsista oli merkitty punaisiksi. Viimeinen kolmannes muodostui valkoisista ja ei mihinkään ryhmään kuuluvista, joita oli yhtä paljon.

– On hämmästyttävää, että näitä muitakin oli näin paljon, joten ei voida puhua pelkästään punaisten ja valkoisten sodasta, Pekkalainen sanoo.
http://yle.fi/uutiset/suomessa_ei_kaihd ... an/7130301
Lue koko artikkeli:
Suomessa ei kaihdettu lasten teloituksia sisällissodan aikaan(Yle, 12.3.2014)
***

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Yle: Suomessa ei kaihdettu lasten teloituksia sisällissodan aikaan

Erikoinen kommentti päivän 1918 -uutisoinnissa oli "punikkien lasten jälkihoitoon" liittyvät maininnat. Jotainhan siis jo tehtiinkin, sillä sanoihan Ilmari Kiantokin jo aikoinaan, kuinka "naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus."

Ilmari Kianto esitti hyvin jyrkkiä kommentteja punaisista puhuen "punaisista naarassusista" ja vaatien pahan pois leikkaamista saastuneesta kansanruumiista teloitusten avulla. Mikä lienee ollut vaikutus?

Keskisuomalainen-lehdessä 12. huhtikuuta 1918 ilmestyneessä kirjoituksessaan Ilmari Kianto ohjeistaa mm. näin:
»Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin? Sudenjahdissa kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi ehkä ennemmin kuin uros, sillä metsästäjä tietää, että naarassusi synnyttää yhtä pahoja penikoita, joista on oleva ikuinen vastus. Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa punakaartilaiset ovat petoja, monet heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat? Pyövelin kirves on nyt kerta kaikkiaan pantu Suomen kansan käteen. Suomen kansan yhteiskuntaruumiissa on tehtävä "keisarinleikkaus" – kirurgimme olkoon kansan tuomio»
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pu ... iin/35157/

Harva nykynuorista tietää tämänkään MLL -järjestön todellisen, (tässä ehkä hieman kärjistetynkin), perustamissyyn, jonka itse luulen paljolti olevan vuoden 1918 tapahtumissa. Voittajien tuntoja luultavasti alkoi jo kolkuttaa ja jotain koetettiin tehdä asian eteen.

Lieneekö Mannerheimin nimeä kantanut "silloinen punaorpojen uudellenkasvatuslaitos", MLL, huolehtinut osaltaan siitä, ettei tulevaisuudessa ollut kostoa odotettavissa ainakaan punaorpojen taholta. Kova kohtalo tuli monille punikkeina pidetyille: ensin tapettiin vanhemmat ja sitten uudelleenkasvatettiin lapsetkin. Näin vanhemmista ja heidän ideologiastaan, ajatusmaailmastaan tai kulttuuristaan ei jäänyt muuta jäljelle kuin pelkkiä biologisia jälkeläisiä, vieläpä vastustajan viljelemin uusin opein kasvatettuja.

"MLL rakentaa Suomen ja sen lasten tulevaisuutta"

http://www.mll.fi/mll/historia/

"Työn määränpäänä olkoon, että jok'ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi".



Jälkihoidosta on jotain mainintoja päivän lehdissä:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014031 ... 1_uu.shtml
"Aina lapsista ei välttämättä tiedetty mitään, mutta ajateltiin, että sellainen poika millainen isä. Tai sitten ounasteltiin, että lapsesta ainakin tulisi samanlainen."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014031 ... 9_uu.shtml
"Santahaminan vankileiriltä lähetettiin jopa alle kouluikäisiä lapsia Helsingin poliisikamarin siveysosastolle ilman vankeina olleita äitejään.
- Oliko tarkoitus kasvattaa näitä lapsia vai esimerkiksi lähettää heitä edelleen jonnekin, Pekkalainen sanoo.
Hän on löytänyt asiakirjat 18 lapsen lähettämisestä leiriltä ja myös dokumentit siitä, että siveysosasto on ottanut heidät vastaan. Nuorin osastolle saapunut lapsi oli 4-vuotias."

http://yle.fi/uutiset/suomessa_ei_kaihd ... an/7130301
"– Lasten kohtelu on ollut julmaa ja käsittämätöntä. Opettajat ja papitkin syrjivät ja pahoinpitelivät näitä lapsia henkisesti ja muutenkin."

---


Tämä hieman erikoinen Marskin myytti -sivusto tuntee molemmat melkoisen kuuluisat kuvat 1918 kuolleista 2:sta lapsesta.

http://www.varastoduunarit.com/index.php?sivu=1&id=191


”Kuva Tampereen verkatehtaan luona katukivetykselle tuupertuneesta lapsesta 1918”.

http://varastoduunarit.com/kuvapankki/g ... 4adb25.jpg

(Kuva kirjasta.Suomen Rintamamiehet 1939-1945 kuva 20)


Sama kuva löytyy täältäkin: Uhrit 1918 dokumentoi ihmisen julmuuden

http://www.ts.fi/kulttuuri/1074256067/U ... +julmuuden


Tuntemattoman 12-vuotiaan pojan hiiltynyt ruumis Tampereella Tammelan kaupunginosassa valkoisten kaupunkiin suorittaman hyökkäyksen jälkeen huhtikuun alussa 1918.

http://www.ts.fi/kulttuuri/1074256067/4/1073920039.jpg


Kenties tunnetuin 1918 lapsisotilas (valkoisten puolella), lienee ollut Onni Kokko, jolla tosin ei ollut ns. onni myötä...

Tampereen taisteluissa haavoittunut ja myöhemmin kuollut 14-vuotias koulupoika Onni Kokko

http://varastoduunarit.com/kuvapankki/g ... 9fdce7.jpg

Googlaamalla kuvahaulla Onni Kokko, niin tulee se toinenkin kuva, jossa ollaan jo pää kääreessä kuolemansairaana.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”