Sivu 1/2

Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 25.05.14 18:38
Kirjoittaja nylander
Muutama päivä sitten julkaistiin Maria Lähteenmäen tutkimus Väinö Voionmaa. Puolue- ja geopoliitikko (SKS 2014). Kyseessä ei ole Voionmaan elämäkerta, ei edes poliittinen elämäkerta, koska tekijä Maria Lähteenmäki on tietoisesti sivuuttanut aihealueita, esim. Ahvenanmaan-kysymyksen, joita jo mm. Aimo Halila on vanhassa Voioinmaa-elämäkerrassaan (1969) perusteellisesti käsitellyt.

Oma tutustumiseni Lähteenmäen tutkimukseen on toistaiseksi jäänyt kursoriseksi sieltä täältä -silmäilyksi. Järjestelmällisesti olen kirjaa lukenut vasta muutamia kymmeniä sivuja. Silti tekee mieli jo kirjoittaa alustavia vaikutelmia.

Puhuin tämä ketjun otsikoinnissani "rajasta" sekä konkreettisessa että kuvaannollisessa mielessä. Maria Lähteenmäki esittelee tutkimustehtäväänsä näin:
Tässä kirjassa luodataan yksittäisen poliittisen henkilön, Karl Väinö Voionmaan (1869 - 1947) toimintaa aikaisemmissa Voinmaata käsitelleissä esityksissä varjoon jääneestä näkökulmasta eli esitellään ja arvioidaan Voionmaan raja- ja aluenäkemyksiä valaisevaa ajattelua, puhuntaa ja aktiviteetteja 1900-luvun alkupuoliskon poliittisessa, etenkin Voionmaan oman puolueeen SDP:n viitekehyksessä. Rajat ja alueet eivät tarkoita tässä yhteydessä yksinomaan fyysisiä (todellisia ja toivottuja) raja- ja maa-alueita, vaan myös abstraktimpia rajoilla olemisia ja toiminta-alueita.
Huolimatta edelliseen sitaattiin sattumalta osuneista hieman kapulakielisistä vivahteista Lähteenmäen tutkimuksessa ei lainkaan ensivaikutelmien perusteella ole kyse mistään kuivakiskoisesta "politologisesta" käsite- ym. erittelystä, vaan kirjassa pureudutaan Suomen 1900-luvun alkupuolen poliittisen historian aivan olellisen keskeisiin kysymyksiin hyvin eloisalla tyylillä. Maria Lähteenmäki suuntaa tarkastelunsa mm. seuraaviin ongelmakokonaisuuksiin:

* Väinö Voionmaa "suursuomalaisena" poliittisena teoreetikkona. Tulkoon jo tässä todetuksi, ettei Voionmaan Suur-Suomi-ajattelulla ollut kosketuskohtia sotienvälisen ajan AKS:läiseen ja muuhun oikeistohenkiseen sapelinkalisteluun, vaan sen lähtökohdat olivat kokonaan toisaalla: geopoliittisessa ajattelussa siinä merkityksessä kuin sanalla oli 1900-luvun alussa. Kjelléniläiseen geopolitiikkaan liitetään usein mielikuvia valtioiden elintilakamppailusta, mutta muistelen kirjaa selatessani nähneeni Maria Lähteenmäen luonnehtivan Voionmaan heimoaatteeseen vihkiytynyttä Suur-Suomi-kutsumusta luonteeltaan "rauhanomaiseksi".

* Voionmaan panoa Tarton rauhanneuvotteluissa edelliseen Suur-Suomi-problematiikkaankin liittyen saa kirjan pääluvussa II perusteellisen käsittelyn.

' Vuoden 1920 Tartosta hypätäänkin sitten jo huhtikuuhun 1938, Jartsev-neuvotteluihin ja sitä myöten vanhenevan Voionmaan "epätoivon ja [jatkosodan] häpeän vuosiin". Suomen poliittisen historian viime vuosikymmenten suurimpiin "sensaatioihin" kuuluvat (Paasikiven päiväkirjojen ohella) Linkomiehen muistelmat Vaikea aika ja Voionmaan pojalleen osoittamien kirjeiden kokoelma, jotka molemmat ilmestyivät 1970-luvun alkutaitteessa. Linkomiehen muistelmiin näkyy viitattavan jatkuvasti, mutta Voionmaan kirjeiden kitkerät kommentit Suomen sodanajan politiikasta on paljolti "unohdettu". Nyt tämä kokoelma muodostaa Maria Lähteenmäen tutkimuksessa harvinaisen kiinnostavan peilauspinnan. Joka tapauksessa on selvää, että Voinmaa oli natsi-Saksaan suuntautuneen politiikan johtavia sodanaikaisia vastustajia, olkoonkin että hänen roolinsa eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajanakin oli sodan ajan Suomessa lähinnä sivustaseuraajan.

* SDP:n sisäistä tilannetta ajatellen tutkimuksesta käy myös ilmi, kuinka selväpiirteisessä oppositioasemassa Voionmaa jo 20- ja 30-luvulla ja erityisesti sodan aikana oli suhteessa puolueen päälinjaan, siis Tanneriin (ja Hakkilaan ym.), oli haluamatta kuitenkaan tulla kuutosten lailla ikään kuin pudotetuksi puolueen laidan yli.
-----------------
Jos siis tohtisi alustavan tutustumisen perusteella jotain sanoa, niin päällimmäiseksi mielikuvaksi jää, että Maria Lähteenmäki on kirjoittanut erittäin kiinnostavalta vaikuttavan ja, niin kuin minusta näyttää, laadullisesti korkeatasoisen tutkimuksen. Näkökulmat ovat niin tuoreita, että pitkästä aikaa tuntee poliittisen historian tutkimusta lukiessaan saavansa jotain todella uutta ja olennaista antia. Tutkimus tuntuu lisäksi olevan täysin vapaa kaikenlaisesta "patrioottisesta" paisuttelusta, puolustelusta ja rationalisoinnista, minkä kaiketi pitäisi olla kaikenlaisen historiankirjoituksen perusedellytys mutta mikä ei omien havaintojeni mukaan suinkaan aina ole asianlaita.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 27.05.14 11:25
Kirjoittaja Emma-Liisa
Kiitos vinkistä. Lähteenojan Lapin sotaa ja sotienvälistä Terijokea koskevat tutkimukset ovat minulle tuttuja, mutta tämä olisi saattanut jäädä lukematta, sillä kustantajan esittely ei ollut kovin innostava. Nyt löysin verkosta englanninkielisen yhteenvedon. KIrja tullee aikanaan kirjastosta.

Valitettavasti on totta, että monet henkilöt ja näkökulmat ovat jääneet unohduksiin.

Kirjojen kierrätyshyllystä sattui silmiin ja sitä myöten käteen Kalevi Kalemaan Sylvi-Kyllikki Kilpi, Sörnäisten tyttö (Tammi 1992). Kirja oli valitettavasti jäänyt aikoinaan väliin, toisin kuin värikkäämmän sisaren, kirjailija Elvi Sinervon elämäkerta.

Kirjan suuria ansioita on näyttää, miten ihmisen polittiset kannanotot voivat eri aikoina vaihdella ja miten halu auttaa tarvitsevia (pakolaisia ja polittisten vankeja) oli omassa perheessä yhteydessä haluun hallita, mikä ei kuitenkaan vähennä edellisen asian ihailtavutta.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 27.05.14 17:22
Kirjoittaja nylander
Lainaan toisesta ketjusta:
Emma-Liisa kirjoitti:Oma käsitykseni: Sekä Uolalla ja Majanderila on selvä oma ideologia, mutta se vaikuttaa selvemmin ja myös tuloksia vahvasti vääristäen Uolaan. Majanderilla ideolgian vaikutus näkyy siinä, että hän ei salaa, että Suomen olisi ollut hyvä seurata Ruotsin malli. Myös kapinan näkeminen virheenä on perinteinen sosialidemokraattinen tulkinta, vaikka se välillä unohtuikin
Niin, onhan se perinteinen tannerilaisen linjan tulkinta, jota kansalaissodan jälkitilityksessä Tannerin itsensä lisäksi aikalaisista näkyvimmin edustivat mm. Hannes Ryömä, Evert Huttunen ja Sdp:n puoluehistoriankirjoituksessa Majanderin ohella ennen muuta prof. Hannu Soikkanen. Satunnainen historiantarkkailija tulee kuitenkin miettineeksi, onko vallitsevassa kuvassa liiaksikin retrospektiivistä, taaksepäin katsovaa tähystysaukkoluonnetta.Yritän seuraavassa perustella.

Maria Lähteenmäki referoi tutkimuksessaan Väinö Voionmaan arviota sisällissodan kymmenvuotismuistojulkaisussa Kärsimysten teiltä:
Lakkolaisten, työttömien ja venäläisten sotilaiden edusmiehiä kulki senaatissa yhtenä "siimana" vaatimassa hyvällä tai pahalla parempia palkkoja, elintarvikkeita ja rahaa. Sosiaalidemokraattiset senaattorit saivat Voionmaan mukaan jatkuvasti kulkea milloin maaseudulla ikäviä maataloustyöväen lakkoja selvittelemässä tai piiritettyjä valtuustoja vapauttamassa. Samaan aikaan tsaarin sorto- ja rappeutuspolitiikan seuraukset alkoivat näkyä kaikkialla yhteeiskunnallisen järjestyksen häiriöinä. Tunteet olivat pinnassa kaikissa väestöpiireissä. Huippuunsa tilanne kiihtyi Pietarissa tapahtuneen bolsevikkien vallankumouksen vuoksi - -. Sosialidemokraattien jyrkkä enemmistö ei tunneilmastoltaan kiihtyneessä tilassa tyytynyt maltillisiin ratkaisuihin vaan lähti kulkemaan omia eksyttäviä polkujaan, kuten Voionmaa oli asian ilmaissut. Kun samaan aikaan myös oikeiston menettely kasasi uhkaavia pilviä poliittisia taivaalle, yhteentörmäys oli väistämätön.
Koska Voionmaa oli itse jäsenenä Tokoin senaatissa, hänen tilityksessään on selvää puolustuskirjoituksen luonnetta. Kuitenkin lainatusta kohdasta välittyy vaikutelma hallitsemattomasta, jotenkin vääjäämättä edennestä kehityskulusta, jonka pohjavirtana oli kansan jakautuminen kahteen lukumääräisesti jokseenkin tasavahvaan, jyrkästi vihamieliseen leiriin, keisarivallan kukistumisen luoma "avoin", kiihtyvästi kaoottinen kehitys ja perimmäisenä selittäjänä työväestön sosiaalinen ahdinko, vaikka usein muuta väitetäänkin. (Svinhufvudin tunnetun sanonnan mukaan "kapinalla ei ollut mitään sosiaalista katetta". Saa nähdä, tuleeko tämä teesi lopullisen toteen näytetyksi Häikiön tiettävästi valmistelemassa Svinhufvudin uudessa elämäkerrassa.)

Kaikkiaan näyttäisi siis siltä, että Voionmaan mukaan "kapinan" taustana oli koko "ajan paisuva humina", jos asian ilmaisee sillanpääläisen kaunokirjallisesti. Huomattakoon,että Maria Lähteenmäen mukaan Voionmaa puhui "sosialidemokraattien jyrkästä enemmistöstä, ei kourallisesta Sdp:n joulu-tammikuussa lisätyn puoluetoimikunnan Pietarin bolsevikkien vaikutuksen alaisista vallankaappajista, kuten myöhemmässä historiankirjoituksessa on ollut tapana. Voionmaan luonnehdinta siitä, kuinka Sdp lähti kulkemaan "omia eksyttäviä polkujaan" vaikuttaa hänen oman toimintansa valossa selvältä jälkikäteisrationalisoinnilta. Maria Lähteenmäki on nimittäin tutkimuksessaan saanut selville uutta tietoa Voionmaan toiminnasta sisällissodan aikana:
Kaiken kaikkiaan voidaan edellisen perusteella sanoa, että Voionmaa osallistui aivan sisällissodan alussa avustajana Suomen kansanvaltuuskunnan ja Neuvosto-Venäjän välisen sopimuksen laadintaan ja karttojen piirtämiseen sekä punakapinallisten alustavaan suunnittelutyöhön.
Taustaksi on hyvä muistaa jo vanhastaan monesta yhteydestä tuttu asia, että vielä vajaata vuotta aikaisemmin, maaliskuussa 1917, Sdp:n siihenastisen kautskylaisen puhdasoppisuuden vaalija Edvard Valpas oli Työmiehessä ivannut Voionmaata "rajalla hoippuvaksi porvariksi", kun Voionmaan nimitettiin Sdp:n mandaatilla mutta olematta vielä puolueen jäsen Tokoin senaattiin kulkulaitostoimituskunnan päälliköksi. (Kansallisbiografia kuittaa tämän vaiheen toteamuksella "kansalaissodasta hän pysytteli erossa".) Maria Lähteenmäki saakin aiheen päätellä:
Tämä tapaus selittää hyvin yllättävän arkistoaukon Voionmaan jälkeensä jättämissä papereissa - -Voionmaalta ei ole jäänyt kevään 1918 tapahtumiin liittyviä päiväkirjamerkintöjä eikä kirjeenvaihtoa. Hän on todennäköisimmin tuhonnut ne oman turvallisuutensa vuoksi ennen kuulusteluja.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 27.05.14 21:28
Kirjoittaja Emma-Liisa
nylander kirjoitti:Lainaan toisesta ketjusta:
Emma-Liisa kirjoitti:Oma käsitykseni: Sekä Uolalla ja Majanderila on selvä oma ideologia, mutta se vaikuttaa selvemmin ja myös tuloksia vahvasti vääristäen Uolaan. Majanderilla ideolgian vaikutus näkyy siinä, että hän ei salaa, että Suomen olisi ollut hyvä seurata Ruotsin malli. Myös kapinan näkeminen virheenä on perinteinen sosialidemokraattinen tulkinta, vaikka se välillä unohtuikin
Niin, onhan se perinteinen tannerilaisen linjan tulkinta, jota kansalaissodan jälkitilityksessä Tannerin itsensä lisäksi aikalaisista näkyvimmin edustivat mm. Hannes Ryömä, Evert Huttunen ja Sdp:n puoluehistoriankirjoituksessa Majanderin ohella ennen muuta prof. Hannu Soikkanen. Satunnainen historiantarkkailija tulee kuitenkin miettineeksi, onko vallitsevassa kuvassa liiaksikin retrospektiivistä, taaksepäin katsovaa tähystysaukkoluonnetta.
Luonnollisesti kuvaan on vaikuttanut kapinan lopputulos, se että tulkinta oli ainoa mahdollinen jotta puolue saatiin uudelleen jaloilleen ja (mitä enemmän aikaa kului) myös se mitä saatiin aikaan parlamentaarisella tavalla sekä yhä kielteisemmäksi muuttuva käsitys NL:sta.

Majander unohtaa sen, että vallankumouksia, kapinoita ja sisällisotia tapahtui kaikissa Venäjän rajamaissa samoin muissa sodan hävinneissä maissa kuten Unkarissa ja Saksassa, joten olisi vaadittu varsin paljon, jos Suomi olisi niiltä täysin säästynyt.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 28.05.14 11:05
Kirjoittaja nylander
Aikanaan, kun Jaakko Paavolaisen kirjoittaman Tannerin elämäkerran osat ilmestyivät vuosien välein, kävin hartaasti läpi kulloinkin ilmestyneet niteet. Neljännen eli päätösosankin hankin itselleni, mutta siinä tuntui kirjoittajan puhti jo siinä määrin väsähtäneen, että lukeminenkin jäi sikseen, minkä jälkeen sitten laitoinkin koko sarjan kierrätykseen.

Näin minulta jäi huomaamatta Paavolaisen sarjansa neljännessä osassa tekemä luonnehdinta, johon Maria Lähteenmäki tuoreessa Voionmaa-tutkimuksessaan yhtyy:
Jaakko Paavolainen kirjoittaa Tanner-elämäkerrassaan, että poliittinen todellisuuskuvaus jää riittämättömäksi, ellei huomata sitä seikkaa, että Suomessa vallitsi sama yhteiskuntapoliittinen perusasetelma 1905 - 1906, 1918 ja vielä 1930-luvun lopullakin. Tällä hän tarkoitti sitä, että kaikissa merkittävissä kuten armeijassa, suojeluskunnissa, järjestysvallassa, tuomaristossa, ylimmässä virkamieskunnassa, papistossa, oppineistossa ja teollisuuden johdossa oli läpikäyvänä porvarillinen aatemaailma, valkoisuus, ja sen mukainen politiikan tekemisen tapa. Vuosia 1918 - 1944 onkin kuvaavasti kutsuttu "valkoisen tasavallan" ajaksi.
Tämähän on vallan toisenlaista puhetta kuin ne sitkeästi toistetut väitteet (nettipalstoilta yliopistollisiin oppikirjoihin ym. saakka), joiden mukaan Suomessa 30-luvulla ainakin lapualaisvuosien jälkeen olisi vallinnut jonkinlainen poliittisesti keskustasävyinen yhteiskuntaharmonia, "kun kerran Kivimäen hallituksessakaan ei ollut yhtään kokoomusministeriä" tms. (Todellisuudessahan kyseessä oli mitä jyrkin oikeistokabinetti.)

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 28.05.14 11:49
Kirjoittaja Emma-Liisa
nylander kirjoitti: Näin minulta jäi huomaamatta Paavolaisen sarjansa neljännessä osassa tekemä luonnehdinta, johon Maria Lähteenmäki tuoreessa Voionmaa-tutkimuksessaan yhtyy:
Jaakko Paavolainen kirjoittaa Tanner-elämäkerrassaan, että poliittinen todellisuuskuvaus jää riittämättömäksi, ellei huomata sitä seikkaa, että Suomessa vallitsi sama yhteiskuntapoliittinen perusasetelma 1905 - 1906, 1918 ja vielä 1930-luvun lopullakin. Tällä hän tarkoitti sitä, että kaikissa merkittävissä kuten armeijassa, suojeluskunnissa, järjestysvallassa, tuomaristossa, ylimmässä virkamieskunnassa, papistossa, oppineistossa ja teollisuuden johdossa oli läpikäyvänä porvarillinen aatemaailma, valkoisuus, ja sen mukainen politiikan tekemisen tapa. Vuosia 1918 - 1944 onkin kuvaavasti kutsuttu "valkoisen tasavallan" ajaksi.
Tämä on periaatteessa totta, joskin sisältää pari olennaista virhettä: autonomian aikana korkein valta oli keisarilla ja hänen valtuuttamallaan kenraalikurvernöörillä, josta kotimaiset viranomaiset olivat riippuvaisia, eikä myöskään ollut kotimaista armeijaa vaan Venäjän armeija, samoin suojeluskunnallakaan ei 1905-6 ollut dominoivaa asemaa kuin itsenäisyyden aikana.

Valitettavasti Venäjän "sortotoimien" vastustus vei voimavarat sisäiseltä uudistustyöltä. Esim. Svinhufvud (jonka periaatteellisuutta Matti Kuusi ihaili)
piti eduskunnan puhemiehenä valtiopäivien avajaisissa puheen, jonka takia keisari hajotti eduskunnan. Usein toistuvat vaalit söivät luottamusta rauhalliseen uudistustyöhön.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 28.05.14 11:57
Kirjoittaja Emma-Liisa
nylander kirjoitti: Tämähän on vallan toisenlaista puhetta kuin ne sitkeästi toistetut väitteet (nettipalstoilta yliopistollisiin oppikirjoihin ym. saakka), joiden mukaan Suomessa 30-luvulla ainakin lapualaisvuosien jälkeen olisi vallinnut jonkinlainen poliittisesti keskustasävyinen yhteiskuntaharmonia, "kun kerran Kivimäen hallituksessakaan ei ollut yhtään kokoomusministeriä" tms. (Todellisuudessahan kyseessä oli mitä jyrkin oikeistokabinetti.)
Ehkäpä sellainen käsite kuin "porvarillinen hegemonia" on unohtunut?

Luultavasti niillä, jotka eivät ole ko. aikaa kokeneet, on vaikeuksia käsittää, mitä suojeluskunnat sisäpoliittisesti merkitsivät.

Lisää: Jotain henkisiä muutoksia 30-luvun lopussa sentään tapahtui. Esim. Kai Häggman käyttää WSOY:n historiassa nimitystä "Urho Kekkosen ja Toivo Pekkasen Suomi".

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 28.05.14 12:38
Kirjoittaja skrjabin
nylander kirjoitti:
Jaakko Paavolainen kirjoittaa Tanner-elämäkerrassaan, että poliittinen todellisuuskuvaus jää riittämättömäksi, ellei huomata sitä seikkaa, että Suomessa vallitsi sama yhteiskuntapoliittinen perusasetelma 1905 - 1906, 1918 ja vielä 1930-luvun lopullakin. Tällä hän tarkoitti sitä, että kaikissa merkittävissä kuten armeijassa, suojeluskunnissa, järjestysvallassa, tuomaristossa, ylimmässä virkamieskunnassa, papistossa, oppineistossa ja teollisuuden johdossa oli läpikäyvänä porvarillinen aatemaailma, valkoisuus, ja sen mukainen politiikan tekemisen tapa. Vuosia 1918 - 1944 onkin kuvaavasti kutsuttu "valkoisen tasavallan" ajaksi.
Eikö liene ajateltavissa, kuten Siltalakin Lapuan liikettä koskevassa tutkimuksessaan kirjoittaa, että se mitä tapahtui parlamentaarisella tasolla ja hallitusten muodostamisessakin 1920-luvulla ei suoraan heijastellut tätä valkoista perusrakennetta vaan poliittinen elämä noudatti omia koalitionmuodostuksen lakejaan. 1920-luvun lähestyessä loppuaan poliittisen sektoriin kohdistuikin tältä suunnalta kasvavaa tyytymättömyyttä, mikä sitten johti kumousajatuksiin. Saman kai voisi ajatella vallinneen 1930-luvulla, ja jossain määrin jopa 1960-luvulle asti, eli porvarillinen aatemaailma hallitsi vahvasti jatkuvasti, huolimatta siitä mikä sattui milloinkin olemaan hallituksen tai eduskunnan värijakauma. Poliittisen kentän hegemonia on tietysti eri asia kuin laajempi, yhteiskunnallinen hegemonia. On ehkä jossain määrin oikeutettua siis puhua vaikkapa keskustahegemoniasta tms. 1930- tai 1950-luvulla, mutta tämä hegemonia-asetelma siis lähinnä koskee poliittisen alaa. Voisi olettaa, että tässä tulkinnoissa on myös ollut vanhakantaista poliittisen määrittelyn ongelmaa, missä politiikka ajatellaan melko ahtaassa merkityksessä vain valtiollisia elimiä koskevaksi toiminnaksi ja siten kulttuurinen tai yhteiskunnallinen hegemonia jää katsannossa sivuun. tjsp

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 28.05.14 12:55
Kirjoittaja nylander
Emma-Liisa kirjoitti:Jotain henkisiä muutoksia 30-luvun lopussa sentään tapahtui. Esim. Kai Häggman käyttää WSOY:n historiassa nimitystä "Urho Kekkosen ja Toivo Pekkasen Suomi".
No juu, kaikenlaisia nimityksiä voidaan keksiä. Eikö Haavikkokin aikanaan Kansakunnan linjassa (?) luonnehtinut sotienvälistä aikaa "Tannerin tasavallaksi" (mikä ei ehkä lopultakaan osunut aivan harhaan todellisuudesta).

Kuitenkin Jaakko Paavolainen mielestäni tavoitti hahmotelmassaan kaiken olennaisen; joutuihan sisäministeri Kekkonenkin "tasavallassaan" alistumaan siihen, että IKL:n lakkautusyritys kariutui Helsingin RO:ssa suomalaisen natsipuolueen johtokuntaan kuuluneen oikeusneuvosmies Kurt Herrmanin hylkäävään kantaan.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 29.05.14 10:18
Kirjoittaja Emma-Liisa
nylander kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:Jotain henkisiä muutoksia 30-luvun lopussa sentään tapahtui. Esim. Kai Häggman käyttää WSOY:n historiassa nimitystä "Urho Kekkosen ja Toivo Pekkasen Suomi".
No juu, kaikenlaisia nimityksiä voidaan keksiä. Eikö Haavikkokin aikanaan Kansakunnan linjassa (?) luonnehtinut sotienvälistä aikaa "Tannerin tasavallaksi" (mikä ei ehkä lopultakaan osunut aivan harhaan todellisuudesta).

Kuitenkin Jaakko Paavolainen mielestäni tavoitti hahmotelmassaan kaiken olennaisen; joutuihan sisäministeri Kekkonenkin "tasavallassaan" alistumaan siihen, että IKL:n lakkautusyritys kariutui Helsingin RO:ssa suomalaisen natsipuolueen johtokuntaan kuuluneen oikeusneuvosmies Kurt Herrmanin hylkäävään kantaan.
Tässä on kaksi tasoa: tapahtumien taso ja henkinen ilmapiiri (jota Häggman käsittelee), joskin ne tietenkin ovat yhteydessä ja vaikuttavat toisiinsa.

Mielestäni molemmilla tasoilla tapahtui 30-luvun lopulla myönteistä kehitystä (vrt, 30-luvun alku tai Itä-Euroopan maat), joskin tietysti puutteitakin oli paljon (vrt. esim. Ruotsi). Jokainen tietenkin valitsee, kumpaa puolta painottaa.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 29.05.14 10:36
Kirjoittaja Emma-Liisa
nylander kirjoitti: ' Suomen poliittisen historian viime vuosikymmenten suurimpiin "sensaatioihin" kuuluvat (Paasikiven päiväkirjojen ohella) Linkomiehen muistelmat Vaikea aika ja Voionmaan pojalleen osoittamien kirjeiden kokoelma, jotka molemmat ilmestyivät 1970-luvun alkutaitteessa. Linkomiehen muistelmiin näkyy viitattavan jatkuvasti, mutta Voionmaan kirjeiden kitkerät kommentit Suomen sodanajan politiikasta on paljolti "unohdettu".
Kiitos vinkistä. Olen kirjan aikoinaan lukenut, mutta sisältö on aikojen kuluessa unohtunut. Nyt tilasin sen kirjastosta ja nyt olen sitä alustavasti selaillut.

Voionmaan suurena ansiona on se, että hän kirjoittaa asioiden keskeltä, tietämättä lopputulosta. Sisäpiirin tietoa on (paitsi välirauhan aikana), mutta koska hän ei ole päättäjä, hänellä ei ole tarvetta puolustautua. Hän on kriittinen ratkaisuja kohtana, säilyttäen kuitenkin lojaalisuuden puolueelle ja Suomelle. Hän arvioi asioita asioina, henkilökohtainen vihamielisyys puuttuu.

Syvyyttä tarkasteluun antaa historiantuntemus ("olen myssy") ja tässä suhteessa hänellä olisi opetettavaa nykypoliitikoille, jotka naiivisti luulevat, että kaikki on muuttunut. Hän tajuaa myös, ettei Suomi ole saari (muutkin kärsivät sodan seurauksista kuin Suomi).

Kiintoisaa kyllä, arvio sodanjälkeisestä ajasta on varsin positiivinen, eikä esim. Leinon vangit summenna kokonaiskuvaa. Kommunisteille annetaan mahdollisuus, t
t.s. heitä arvioidaan tekojen mukaan, jotka sitten Pariisin rauhanneuvotteluissa tuottavat pettymyksen.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 29.05.14 16:14
Kirjoittaja nylander
Emma-Liisa kirjoitti:Hän [Voionmaa] on kriittinen ratkaisuja kohtana, säilyttäen kuitenkin lojaalisuuden puolueelle ja Suomelle. Hän arvioi asioita asioina, henkilökohtainen vihamielisyys puuttuu.
Voionmaan lojaalisuus joutui kuitenkin sodan aikana venymään äärimmilleen. Maria Lähteemmäki huomauttaa, kuinka "Karl-August Fagerholm on todennut, että sota-aikana Sdp:n eduskuntaryhmässä vain harvat halusivat asettua puoluejohtoa vastaan aikomatta kuitenkaan erota puolueesta. Eräs näistä rohkeista oli Fagerhomin mukaan Voionmaa."

Vuonna 1971 julkaistusta Kuriiripostia 1941 - 1945 -teoksesta minulle jäi aikanaan päällimmäisenä mieleen Voionmaan katkeranpilkalliset luonnehdinnat kirjeissään kesällä 1941 Suomen poliittisen johdon valitsemaa linjaa kohtaan. Maria Lähteenmäki vahvistaa:
Henkilönpalvontaa ja yksinvaltaa ankarasti vastustanut Voionmaa taas summaa oman puolueensa sisäisen kritiikin mahdottomuuden toteamalla, ettei ollut helppo hymyillä, kun tannerilaiselta taholta huudeltiin kaikkia mahdollsia kompasanoja petturiin ja Moskovan kätyriin saakka. Miehiä erotti myös suhde edistyspuolueen Risto Rytiin. Tanner tuki tätä muun muassa pääministeriksi 1939, mutta Voionmaa taas piti Rytiä Hitlerin ystävänä ja loppuun asti sotasyyllisenä.
Rytin radiopuhe illansuussa 26. kesäkuuta 1941 sai Maria Lähteenmäen mukaan Voionmaan "lähes luhistumaan".

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 29.05.14 20:41
Kirjoittaja Trilisser
nylander kirjoitti:Tutkimus tuntuu lisäksi olevan täysin vapaa kaikenlaisesta "patrioottisesta" paisuttelusta, puolustelusta ja rationalisoinnista, ...
Hyvä tutkimusko on siis antipatrioottinen, hyökkäilevä ja epärationalisoiva?

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 29.05.14 20:56
Kirjoittaja Trilisser
"Jaakko Paavolainen kirjoittaa Tanner-elämäkerrassaan, että poliittinen todellisuuskuvaus jää riittämättömäksi, ellei huomata sitä seikkaa, että Suomessa vallitsi sama yhteiskuntapoliittinen perusasetelma 1905 - 1906, 1918 ja vielä 1930-luvun lopullakin. Tällä hän tarkoitti sitä, että kaikissa merkittävissä kuten armeijassa, suojeluskunnissa, järjestysvallassa, tuomaristossa, ylimmässä virkamieskunnassa, papistossa, oppineistossa ja teollisuuden johdossa oli läpikäyvänä porvarillinen aatemaailma, valkoisuus, ja sen mukainen politiikan tekemisen tapa. Vuosia 1918 - 1944 onkin kuvaavasti kutsuttu "valkoisen tasavallan" ajaksi."

Ei kai pitäisi olla kenellekään epäselvää (paitsi pesunkestäville kommunisteille), että mainitut tahot armeijasta teollisuuteen ovat niitä yhteiskuntaa rakentavia voimia, jotka tuottavat myös sitä hyvinvointia, joten niitten pitää myös olla rakentamaan kykenevien (=valkoisten) hallussa. Aina kun jokin tällainen taho on joutunut punaisten haltuun, niin kultakimpaleenkin he saavat nopeasti muutetuksi kuonaksi.

Re: Uutta valoa rajalle: tutkimus Väinö Voionmaasta poliitikkona ilmestynyt

Lähetetty: 29.05.14 21:01
Kirjoittaja Trilisser
nylander kirjoitti:...joutuihan sisäministeri Kekkonenkin "tasavallassaan" alistumaan siihen, että IKL:n lakkautusyritys kariutui Helsingin RO:ssa suomalaisen natsipuolueen johtokuntaan kuuluneen oikeusneuvosmies Kurt Herrmanin hylkäävään kantaan.
Eli nylanderille länsimaisen tasavaltaisen kansanvallan kulmakivi eli vallan kolmijako, tässä tapauksessa tuomioistuimen riippumattomuus hallituksesta, on kielteinen asia?