Emma-Liisa kirjoitti:---Lisäys: on varsin hyödytöntä keskustella motiiveista, kun kyseessä on tapahtuma, jota ei ole pystytty todistamaan edes tapahtuneen.
Juuri jossitteluhan antaa leimansa koko palstalle. Jos ja jos olisi tapahtunut sitä ja sitä, jos olisi tehty näin, niin... Viitata voi myös hyvin pitkäksi venyneeseen Ukrainan nykykriisin käsittelyyn, jossa historiallinen näkökulma jäi sivuosaan ja tunteita kuumentava päivänpolitiikkaa otti sen sijan. Ei se kyllä kovin sivuun joudu yleensäkään muuten kuin satunnaisesti.
Eli tämän palstan rajat ovat olleet hyvin laajalla. Osallisten on siis syytä katsoa ensin peiliin ja vasta sitten ryhtyä arvostelemaan toisten panosta. Aitoon keskusteluun kuuluu tietty vapaus. Mutta voimmehan kutsua moderaattorit jakamaan puheenvuoroja ja pitämään niitä tiukasti aiheessa.
Emma-Liisa kirjoitti:---Lisäys: on varsin hyödytöntä keskustella motiiveista, kun kyseessä on tapahtuma, jota ei ole pystytty todistamaan edes tapahtuneen.
Juuri jossitteluhan antaa leimansa koko palstalle. Jos ja jos olisi tapahtunut sitä ja sitä, jos olisi tehty näin, niin... Viitata voi myös hyvin pitkäksi venyneeseen Ukrainan nykykriisin käsittelyyn, jossa historiallinen näkökulma jäi sivuosaan ja tunteita kuumentava päivänpolitiikkaa otti sen sijan. Ei se kyllä kovin sivuun joudu yleensäkään muuten kuin satunnaisesti.
Eli tämän palstan rajat ovat olleet hyvin laajalla. Osallisten on siis syytä katsoa ensin peiliin ja vasta sitten ryhtyä arvostelemaan toisten panosta. Aitoon keskusteluun kuuluu tietty vapaus. Mutta voimmehan kutsua moderaattorit jakamaan puheenvuoroja ja pitämään niitä tiukasti aiheessa.
On yksi asia jossitella, ja toinen asia esittää jossittelu tapahtuneena.
Aitoon keskusteluun kuuluu se, ettei teeskennellä, että toisen argumentissa on järkeä, jos siinä ei ole.
Emma-Liisa kirjoitti:
On yksi asia jossitella, ja toinen asia esittää jossittelu tapahtuneena.
Aitoon keskusteluun kuuluu se, ettei teeskennellä, että toisen argumentissa on järkeä, jos siinä ei ole.
Itse asiassa esitin vain vaihtoehtoja Ylikankaan jossittelulle, jonka itse toit esille. En siis argumentoinut, koska minulla ei argumentteja ollut - niin kuin ei Ylikankaallakaan siitä, että hänen oletuksensa ja laskumenetelmänsä olisi pätevä.
historioija kirjoitti: Itse asiassa esitin vain vaihtoehtoja Ylikankaan jossittelulle, jonka itse toit esille. En siis argumentoinut, koska minulla ei argumentteja ollut - niin kuin ei Ylikankaallakaan siitä, että hänen oletuksensa ja laskumenetelmänsä olisi pätevä.
Itse asiassa Ylikangas ei jossitellut vaan esitti teorian ja tuki sitä omasta mielestään pätevillä todisteilla. Sikäli kuin ne koskevat päämajan määräämiä laittomia teloituksia, ne osoitettu vääriksi, mitä Ylikangas ei ole pystynyt myöntämään.
Sen sijaan Ylikankaan teorian pääväite, että Mannerheim muutti mieltään ja päätti rauhan sijasta jatkaa taistelua, kun näytti siltä, ettei puna-armeijalla ollut tarpeeksi joukkoja Suomen valloitukseen, saattaa pitää paikkansa.
historioija kirjoitti: Itse asiassa esitin vain vaihtoehtoja Ylikankaan jossittelulle, jonka itse toit esille. En siis argumentoinut, koska minulla ei argumentteja ollut - niin kuin ei Ylikankaallakaan siitä, että hänen oletuksensa ja laskumenetelmänsä olisi pätevä.
Itse asiassa Ylikangas ei jossitellut vaan esitti teorian ja tuki sitä omasta mielestään pätevillä todisteilla. Sikäli kuin ne koskevat päämajan määräämiä laittomia teloituksia, ne osoitettu vääriksi, mitä Ylikangas ei ole pystynyt myöntämään.
Sen sijaan Ylikankaan teorian pääväite, että Mannerheim muutti mieltään ja päätti rauhan sijasta jatkaa taistelua, kun näytti siltä, ettei puna-armeijalla ollut tarpeeksi joukkoja Suomen valloitukseen, saattaa pitää paikkansa.
Sovitaan näin. - Joka tapauksessa pidän kiinni siitä itsetarkkailuuni perustuvasta käsityksestäni, että tunne- ja muilla irrationaalisilla tekijöillä on historiassa merkittävä sija, siis oli myös kesän 1944 karkuruusongelman käsittelyssä joka tasolla. Miehiä siis saatettiin surmata pelkästä henkilökohtaisesta vihasta ja katkeruudesta rangaistukseksi, ei pelkästään järkiperäisesti pelotteeksi. Halua varmasti löytyi, mutta varsinkin armeijassa on aina vahvoja estoja mielihalujen tyydyttämisen edessä. Mutta kesäkuussa 1944 maassa vallitsi jonkinlainen kaaos, varsinkin henkinen sellainen, joka on heikentänyt noita käskyvaltaan, lakeihin ja sääntöihin perustuvia estoja.
Myöhemmin, tilanteen vakiinnuttua ja muututtua poliittisen tuulen kääntyessä arkaluontoiseksi, ylitsekäymiset haluttiin unohtaa samana tapaan kuin vuonna 1918.
Kysymys on mielestäni siitä, kuinka laajasti tuollaista kostoa tapahtui. Kuten aikaisemmin perustelin, en usko joukkomurhiin, mutta yksittäiset teot ovat siis olleet mahdollisia.
historioija kirjoitti: Joka tapauksessa pidän kiinni siitä itsetarkkailuuni perustuvasta käsityksestäni, että tunne- ja muilla irrationaalisilla tekijöillä on historiassa merkittävä sija, siis oli myös kesän 1944 karkuruusongelman käsittelyssä joka tasolla. Miehiä siis saatettiin surmata pelkästä henkilökohtaisesta vihasta ja katkeruudesta rangaistukseksi, ei pelkästään järkiperäisesti pelotteeksi. Halua varmasti löytyi, mutta varsinkin armeijassa on aina vahvoja estoja mielihalujen tyydyttämisen edessä. Mutta kesäkuussa 1944 maassa vallitsi jonkinlainen kaaos, varsinkin henkinen sellainen, joka on heikentänyt noita käskyvaltaan, lakeihin ja sääntöihin perustuvia estoja.
Myöhemmin, tilanteen vakiinnuttua ja muututtua poliittisen tuulen kääntyessä arkaluontoiseksi, ylitsekäymiset haluttiin unohtaa samana tapaan kuin vuonna 1918.
Kysymys on mielestäni siitä, kuinka laajasti tuollaista kostoa tapahtui. Kuten aikaisemmin perustelin, en usko joukkomurhiin, mutta yksittäiset teot ovat siis olleet mahdollisia.
Kukaan ei ole kieltänyt yksittäisiä tekoja. Mutta niillä on merkitystä vain uhreille ja heidän omaisilleen, ei yleisesti kuten Päämajan käskyistä tehdyillä teloituksilla olisi ollut.
Emma-Liisa kirjoitti:
Kukaan ei ole kieltänyt yksittäisiä tekoja. Mutta niillä on merkitystä vain uhreille ja heidän omaisilleen, ei yleisesti kuten Päämajan käskyistä tehdyillä teloituksilla olisi ollut.
Suvaitseminen, jopa rohkaiseminen ovat vaihtoehtoja suorille ja virallisille käskyille, joista jää yleensä todisteita tai todistajia.
Ja jos "epävirallisia" kostoja tapahtuu paljon, se lienee merkki myös ylätason otteen heikkenemisestä ja suhtautumisen radikalisoitumisesta.
Mutta tämä kysymys ei ole minulle polttava ongelma, joten en välitä enkä pystykään jatkamaan keskustelua siitä.
Viimeksi muokannut historioija, 22.07.14 11:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jatkan vähän jaaritteluani edellä kosketellusta yleisluontoisesta, jos sallitaan, koska ainakin palstatilaa näyttäisi riittävän.
Jossitteluhan pitäisi erottaa kokonaan todella tapahtuneen tarkastelusta ja arvostelusta. Edellinen on jälkiviisautta, jossa ovat käytettävissä tiedot tähän hetkeen saakka tapahtuneesta - joskaan eivät koskaan täydellisinä ja täysin tarkkoina - sekä tutkimustulkinnat niistä.
Jälkimmäisessäkin on jälkiviisauden eliminointi vaikeaa ja vaatii jatkuvaa valppautta. Ihmisten toimintaa kunakin ajanhetkenä olisi tunnetusti tarkasteltava kunkin toimijan kunkin hetken tietojen ja tulevaan kohdistuvan arvailun perusteella.
Kumpaakin puolta tarvitaan, jotta historillinen kuvamme lähestyisi täydellisyyttä.
Historiantutkimuksessa joudutaan paljon päättelemään tapahtumien ja toimien syitä, myös ihmisten motiiveja. Tällöin joudutaan enimmäkseen tyytymään yleisluontoiseen hyötyanalyysiin, koska toimijoiden mielentilaa ja tilannetta kunakin hetkenä on yleensä vaikea tuntea. Ihmisen mielihän on hyvin monimutkainen ja vaihtelevakin kokonaisuus, josta - varsinkin sen tiedostamattomasta osasta - tietomme ovat vielä puutteelliset tai ainakin todistamattomat.
Suurtenkin johtajien suuret toimet ja päätökset saattavat olla kiinni pienestä ja satunnaisesta, etenkin kun julkisia edesottamuksia on vaikea muuttaa tai perua arvovallan kärsimättä. Tähdennän siis taas sitä, että motiivien arvailussa ei kannata olla kovin varma osumisestaan oikeaan.
Kapteeni, juristi Erkki Partanen, päämajan järjestelyostolta, on kertonut kesäkuusta -44:
“Sen sijaan kesällä 1944 peräntymisvaiheessa alkoivat karkaamiset, osittain kai sotaväsymyksen, osittain jonkinlaisen joukkopsykoosin seurauksena saada armeijan taistelukykyä heikentävän laajuuden, ja jotain oli tehtävä. Eräät komentajat sovelsivat sotavaen rikoslain sallimaa suoraa karkurin ampumista silloin kun karkaaminen oli vaaraksi muille. Tätä oikeutta käytettiin kuitenkin eri divisioonissa hyvin eri tavoin. Kun jokaisesta tapauksesta oli tehtävä ilmoitus päämajaan, jouduin kirjaamaan näitä onnettomia ratkaisuja muistaakseni noin kaksikymmentä.”
Jalkaväenkenraali Erik Heinrichs muisteli kesäkuuta -44:
Karkaamisten ja kieltäytymisten lisääntyessä sotilasjohto, joka ensi kädessä kantaa vastuun joukkojen taistelutahdon ja –moraalin ylläpitämisestä, piti välttämättömänä ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joiden avulla kuri ja järjestys katsottiin voitavan palauttaa.
Kenttäpiispa J. Björklund muisteli kesäkuuta -44:
Käydyn sodan loppuvaiheen aikana viime kesänä sattuneiden rintamalta karkaamisten rankaisemiseksi ja lopettamiseksi jouduttiin käyttämään lain määräämää ankarinta rangaistusta, teloittamista.
Rakuuna Mauno Laaksonen ja vääpeli Kalle Nieminen määrättiin 20.4.44 Viipurin Papulan sillalle vartioon ja käskettiin ampua kaikki, jotka yrittävät pakoon sillan yli:
Kallen kanssa päätettiin että yhtään omaa ei ammuta. Jos sieltä tulee joku sekopäissään, silmät nurin, niin antaa mennä vaan, se on oikea teko. Ei omia ammuta, me tehdään hirveä teko, jos totellaan herrojen käskyjä. Tää on totuus Viipurista.
Viestimiehen ja autonkuljettajan, Niilo Koskelan (synt. 1922), kirjoittamissa sotapäiväkirjamuistelmissa on kesäkuulta 1944 seuraavat merkinnät:
20.6. Korjasin keskuksen ja puhelimen.
21.6. Muutimme Rahikkalaan.Verstas oli erääntalon navetassa.
23.6. Illalla muutimme Viskariin, jonne pystytimme verstaan erääseen taloon.
24.6. Kylmä sateinen päivä. Ei tunnu Juhannukselta.
Näinä päivinä kerran, ehkä kahdestikin, koottiin pataljoona riviin ja ilmoitettiin teloitettujen nimet, sotilasarvot ja tuomion syyt. Joku oli tuomittu teloitettavaksi ampumalla pelkuruudesta, joku karkaamisesta ja joku oli kieltäytynyt taistelemasta Neuvostoliittoa vastaan. Melkoinen liuta niitä oli. Ymmärtääkseni meille ilmoitetut teloitetut olivat 3 divisioonan miehiä (?).
Ikävää kuultavaa se oli. Tiedote oli tarkoitettu terästykseksi sodan ankarasta laista, tappaa tai tulla tapetuksi. Armoton on sodan laki. Teloitettujen joukossa ei ollut meidän pataljoonan miehiä.
Kannaksen rintaman komentajan, kenraali K.L. Oesch:n kirjassa (Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, Otava, 1956) kerrotaan karkureihin kohdistetuista rangaistutoimista sivulla 157:
"Sotapoliisin toimesta huomattava osa näistä miehistä pidätettiin ja lähetettiin aina Viipurin ympäristöstä ja Saimaan rannikoilta asti velvollisuudentuntoisten taistelutoverien riveihin TAI SAAMAAN MUUTA ASIAANKUULUVAA KÄSITTELYÄ."
Jälkikäteen sotilasyksiköille annettiin määräyksiä ettei kesäkuussa 1944 toimeenpantuja karkureiden ampumisia tule ilmoittaa mihinkään.Linjan mukaisesti IV AK:n esikunnan hallinnollisen toimiston päällikkö Eero Rautapään 17.8.1944 käskyn mukaan yksiköiden tulee jättää ennen 30.6.1944 toimeenpannut karkureihin kohdistetut toimet selvittämättä ja luetteloimatta.
49. kuljetusesikunnan päällikön kapteeni T.J. Mäkivaaran 9.7.44 päiväämän kirjelmän mukaan kesäkuussa yksikköönsä palautettujen karkureiden oli useissa tapauksissa todettu levittäneen joukon mielialaan haitallisesti vaikuttavia täysin perättömiä huhuja ja kauhukuvauksia taistelun kulusta. Sen vuoksi on heitä kohtaan ryhdyttävä ankariin toimenpiteisiin.
Kenraalimajuri W. Oinonen, kotijoukkojen esikunnan päällikkö, antoi 20.6. 44 alaisille upseereilleen laittomat ohjeet siitä, miten karkureitten kanssa kenttäoikeusmenettely sivuuttaen menetellään ja että vallalle päässyt sotilaskarkuruus on voimakkain ottein tyrehdyttävä alkuunsa.”
18. disivioonan komentaja, Otto Snellman, käskytti 30.6. 44 että karkureiden paneminen kenttäoikeuteen saa tapahtua ainoastaan poikkeustapauksessa ja ensisijassa karkureihin on käytettävä asevoimaa.
Professori Heikki Ylikangas on todennut:
“Se mitä edellä on tuotu esille, todistaa kiistattomasti, että Sota-arkistossa säilytettävät viralliset ilmoitukset teloitettujen määristä eivät pidä paikkaansa. Viralliset luvut ovat todellisia pienempiä, kaikesta päätellen huomattavasti pienempiä. Tämä johtopäätös koskee nimenomaan ilman kenttäoikeuden päätöstä ammuttuja ja yleensä todenäkoisesti niitä tapauksia, joiden oikeudellinen perusta oli hatara tai puuttui tyystin. Niistä vaiettiin.
Mitä enemmän poliittisesti orientoituneita karkureita tai sellaisiksi katsottuja oli henkilötäydennyskeskusten rangaistaviksi valitsemien karkureiden joukossa, sitäa vähemmän oli aihetta tehdä seulonnan lopputulos julkiseksi. Ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin rekisteröidä ammutut karkureiksi tai jättää heidät tai heidän kuolinsyynsä kokonaan merkitsemättä armeijan jälkimaailmalle säilyneisiin tai säilytettyihin kortistoihin.
Mannerheim siirsi 20.6.44 paniikissa, yksikköjen joukkopakojen ja karkuruuden hillitsemiseksi, laittomalla, poikkeuksellisen ankaralla karkureiden ampumiskäskyllä, rintamaupseerien aseenkäyttöoikeuden sekä rankaisuvallan kenttäoikeuksilta selustan henkilötäydennyskeskusten (HTK) upseereille.
Käskyn 20.6. laittomuutta epäileville päämajan lakimies,kapteeni Erkki Partanen, selvensi “käskyn tarkoituksena olevan, että palveluksesta kieltäytyvät karkurit on ammuttava.”
Käskyn toimenepanona JR 7:n komentaja Adolf Ehrnrooth ilmoitti päiväkäskyssään 20.6.44 “isänmaan kestävän helpommin leikkauksen, jolla se vapautetaan sotilasvalansa rikkoneista pelkureista, kuin tappion, johon armeijan kurittomuus johtaisi.” (T 10554/8 SA).
Päämajan käskyn toimeenpanona Suur-Saimaan suojeluskuntapiirin komentaja S. Söderbergin 21.6.44 kenttäoikeudet ohittavassa laittomassa käskyssä määrätään:
“että kaikki rintamalinjojen takana kiinnisaadut sotilaskarkurit on viipymättä, asettamatta heitä skp:n kenttäoikeudessa syytteeseen, skp:n toimesta luovutettava paikalliselle asemakomennuskunnalle, joka toimittaa karkurit edelleen omaan yhtymäänsä, henkilötäydennyskeskukseen taikka ellei henkilötäydennyskeskusta saada selville, HTK 1:den yhteydessä toimivalle elimelle.” (T 10297/4. SA).
Professori Heikki Ylikangas on analysoinut osuvasti sitä, miten Suomessa tutkijoiden ja toimittajien on ylivoimaisen vaikeata poiketa isänmaallisen paatoksen tutkimusperinteestä ja pohtia historiaamme tapahtumia ja niiden syitä vähänkin poikkeavasti tai kriittisesti.
Elina Sanan kirja “Luovutetut – Suomen ihmisluovutukset Gestapolle” (WSOY, 2003) koskevassa selvityksessä (2004) valtioneuvostolle Ylikangas kirjoittaa:
“Sitouduttaessa sodanaikaisen Suomen kunnian puolustamiseen nykyisen Suomen kunnia on jäänyt syrjemmälle. Siitä on nyt lankeamassa lasku maksettavaksi. Nyky-Suomen - demokraattisen, modernin ja avoimen Suomen niin kuin tänään haluamme Suomen nähdä – kunnia edellyttää aivan muuta kuin sodan ajan Suomen ratkaisujen puolustelua; se edellyttää mahdollisimman avointa tutkimusta myös sodan varjopuolista. Niitä ei voi enää jättää käsittelemättä tahraamatta Suomen - nyky-Suomen - ja sen tutkijain mainetta. Näin on asia käsitettävä aivan riippumatta siitä, ovatko Suomen 'rikkeet' olleet suurempia vai pienempiä kuin jonkin toisen sotaa käyneen maan.”
Martti, voisitko ajatella, että pitäisit vaikka vuoden tauon, ennen kuin seuraavan kerran aloitat keskustelun kesän 1944 tapahtumista? Ei sillä, etteikö aihe olisi tärkeä, mutta kun sinulla ei vähään aikaan ole ollut oikein mitään uutta sanottavaa aiheesta. Kun keskustelunavauksien välillä on hieman pidempi aika, kasvaa todennäköisyys, että forumille tulee henkilöitä, jotka eivät tunne sinua. Heille saattaa aivan aidosti syntyä käsitys, että sinulla on uutta tietoa vaietusta ja vaikeasta aiheesta. Näiltä ihmisiltä saatat saada yllättävänkin pontevaa taustatukea totuuden esillesaamista koskevan taistelusi tueksi.
Toveri, evp. ev.lut., A. Ravila, yrittänee laittomasti sotilaskäskyttää alikersantti M. Pelhoa, että jatkosotamme viimeisen kesäkuun -44 takapihojen ja kiillotetun julkisivun takaista ei saa muistella.
Kesäkuusta -44 on nyt tullut kuluneeksi 70 vuotta. Tapahtumia ovat muistelleet tuhannet veteraanit ja niiden rintamamiestemme omaiset, jotka eivät koskaan palanneet. Mediassa tapahtumista on kirjoitettu ja julkaistu tuhansia juttua ja muisteloja.
Kesäkuussa -44 rintaman takaisista, Lappeerannan seudulla ja Saimaan saarissa, laittomasti toimeenpannuista karkureiden ampumisista, on nyt myös kulunut 70 vuotta.
Toveri Ravilan omaksuman, sota-aikaisen armeijan johdon jäsenten markkinoiman puolustuspuheen mukaan, kymmenistätuhansissa Kannaksen rintamien karkureista ei ketään, ei ainuttakaan, ammuttu tai teloitettu omin asein kesäkuussa -44 Lappeerannan seudulla tai Saimaan saarissa.
Ravilan kopioima sotilaallinen mielipide tapahtumista kesäkuussa -44 Kannaksen rintamien takaisessa selustassa ei ole uskottava.
Ravilan mielipide ei poista sitä perusteltua historiantulkintaa, jonka mukaan rintamakarkureita ammuttiin Mannerheimin laittoman tappokäskyn 20.6.44 toimeneenpanona varsin laajassa mitassa selustassa henkilötäydennyskeskusten upseerien käskyin ja etsintäpatrullien asein kesäkuussa -44, jolloin Kannaksen sotilasyksiköiden joukkopaot ja karkuruus olivat valtoimenaan, tilanne kaikkein kaaottisin ja sotajohtomme paniikissa.
Pelho todistaa taas kerran, että hänellä on vakava ongelma.
Faktoihin perustuvassa historiakeskustelussa se ei ole kuitenkaan ratkaistavissa, koska Pelho ei sellaiseen keskusteluun pysty.
Pelhon tulisi etsiä ongelmaansa ratkaisua ihan muusta osaamisesta. Apu hänen on hankittava itse.
[quote="Martti "Hammaskeiju" Pelho"]Ravila yrittänee laittomasti sotilaskäskyttää alikersantti M. Pelhoa, että jatkosotamme viimeisen kesäkuun -44 takapihojen ja kiillotetun julkisivun takaista ei saa muistella.[/quote]
Miksi käsky olisi laiton, jos sinä olet alikersantti ja minä ev.luutn? Enkä minä sitäpaitsi ole mitään käskyä antanut. Ehdotin vain, että pitäisit höpöjutuissasi vuoden tauon. Ajattelen tässä omaa parastasi. Liian usein tehdyt kesä 1944 -avaukset eivät nimittäin oikein ota tulta. Tämä johtuu siitä, että forumia seuraavat tuntevat sinut ja agendasi. Jos malttaisit pitää vuoden, tai mielellään vielä pidemmän tauon, olisi forumille siinä ajassa jo ehkä tullut sinua tuntemattomia henkilöitä. Hyvällä onnella saattaisit saada jonkun innostumaan asiastasi. Toisaalta on tietysti ymmärrettävää, että nyt "juhlavuonna" on taottava niin kauan kun rauta on kuuma.
Pelhon nyt antama evidenssi kertoo vain sen, että tilanne oli vakava ja karkuruus oli ongelma. Se, että karkureita ammuttiin, ei ole uutinen, ei liioin se, että laittomiakin ampumisia sattui. Eikä liene mikään varsinainen uutinen sekään, että yksittäisiä ampumisia on peitelty. Ei ole, sillä useimmat meistä ovat lukeneet Tuntemattoman sotilaan, monet peräti koulussa, ja siinä romaanissahan tällainen laillisuudeltaan aika kyseenalainen tapaus kuvaillaan tarkasti – eikä siihen mikään sensuurin tapainenkaan ole puuttunut. Sen sijaan mikään Pelhon nyt esittämä ei viittaa siihen, että olisi annettu jokin salainen käsky, jolla olisi velvoitettu armeijaa systemaattisiin karkureiden ampumisiin jossain Saimaan liepeillä. Joten se siitä, jälleen kerran.
