Panu Höglund
Viestit: 39
Liittynyt: 10.09.09 08:51

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

02.02.15 17:25

Emma-Liisa kirjoitti:
Tapio Onnela kirjoitti: Yllättävän monille vain tuntuu olevan kovin vaikeaa hyväksyä sitä, että kuten kaikki muutkin, myös me suomalaiset olemme tulosta jatkuvasta kulttuurivaikutusten virrasta.
Ruotsalais-sarjan kritiikkihän ei pohjaunut tuohon, vaan siihen että sarjassa esitettiin. että koska Ruotsi on nykyisin monessa suhteessa parempi kuin Venäjä, niin Suomelle oli parempi joutua edellisen alaisuuteen, ikään kuin noiden maiden kehitys olisi ollut ennaltamärättyä.

Kai Ruotsia olisi voitu kehua mollaamatta Venäjää?
Niin, jos Suomi olisi joutunut Venäjän alaisuuteen, suomalaiset olisi luultavasti karkotettu asuinsijoiltaan jonnekin kauas itään Stalinin valtavien väestönsiirtojen yhteydessä. Luultavasti suomalaiset olisivat murentuneet olemattomiin venäjän kielen, vankileirikurjuuden ja yleisen viheliäisyyden paineessa. Ruotsissa oli folkhemmet, Venäjä-Neuvostoliitossa folkens fängelse. Useimmat terveissä vätskoissa olevat valinnevat ensinmainitun jälkimmäistä mieluummin.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

02.02.15 17:49

Panu Höglund kirjoitti: Niin, jos Suomi olisi joutunut Venäjän alaisuuteen, suomalaiset olisi luultavasti karkotettu asuinsijoiltaan jonnekin kauas itään Stalinin valtavien väestönsiirtojen yhteydessä. Luultavasti suomalaiset olisivat murentuneet olemattomiin venäjän kielen, vankileirikurjuuden ja yleisen viheliäisyyden paineessa. Ruotsissa oli folkhemmet, Venäjä-Neuvostoliitossa folkens fängelse. Useimmat terveissä vätskoissa olevat valinnevat ensinmainitun jälkimmäistä mieluummin.
Tämä on hyvä osoitus teleologisesta historiankäsityksestä. "Venäjän alaisuus" tarkoitti aikanaan Novgorodia, joka oli paljon korkemmalla tasolla kuin samana aikaan Ruotsi.

Ei ollut mitenkään ennalta määrättyä, että Moskovan suuriruhtinas "kokoaisi Venäjän maat", puhumattakaan että bolshevkit kappaisivat vallan.

Historia olisi voinut kulkea monella tavalla.

nelimjaa
Viestit: 75
Liittynyt: 31.08.12 10:31

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

02.02.15 17:57

Emma-Liisa jaksaa toistaa tuota samaa.

Eipä tietenkään ole itsestäänselvää että Novgorodille kävi kuten kävi ja sitä myötä meille omalla laillamme.

So what? Hyvin kävi, kuten Panu Höglund omalla tavallaan sanoi. Ja moni muu kiittää asian laitaa.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

02.02.15 19:15

Panu Höglund kirjoitti:Niin, jos Suomi olisi joutunut Venäjän alaisuuteen, suomalaiset olisi luultavasti karkotettu asuinsijoiltaan jonnekin kauas itään Stalinin valtavien väestönsiirtojen yhteydessä. Luultavasti suomalaiset olisivat murentuneet olemattomiin venäjän kielen, vankileirikurjuuden ja yleisen viheliäisyyden paineessa. Ruotsissa oli folkhemmet, Venäjä-Neuvostoliitossa folkens fängelse. Useimmat terveissä vätskoissa olevat valinnevat ensinmainitun jälkimmäistä mieluummin.
Tuohan on pelkkää arvailua, ainakin jos puhutaan kokonaisista kansoista. Kuinka suuri osa esimerkiksi balteista joutui Siperiaan? Ovatko he murentuneet olemattomiin? Kuinka valtavia nuo väestönsiirrot olivat? Eli historia ei ole liioittelua eikä spekulointia, vaan tosiasioiden taiten asettelua.
Jos olisi aikoinaan ollut todellinen valintatilanne, niin tuskin olisimme valinneet kumpaakaan.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

02.02.15 19:37

Panu Höglund kirjoitti: Ruotsissa oli folkhemmet,
Folkhemmet 1100-1300-luvulla?

Sitä paitsi sinulta on unohtunut, että se folkhemmet kielsi pitkään suomen kielen käytön, edes välitunnilla sitä ei saanut puhua.

nelimjaa
Viestit: 75
Liittynyt: 31.08.12 10:31

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

02.02.15 20:09

Ei pitäisi provosoitua kun provosoidaan...
Mutta kyllä Emma-Liisa ja Historioija ovat mestareita lajissaan.
Ruotsin välituntikielet ja useat kyyditsemättä jääneet baltit!
Keksikää nyt jotain pontevampaa. Miettikää sovjetisointia, gulagia. Entäpä Ukraina tänään.

Naivismillakin on rajansa (toivottavasti).

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 12:34

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

02.02.15 20:54

nelimjaa kirjoitti:Ei pitäisi provosoitua kun provosoidaan...
Mutta kyllä Emma-Liisa ja Historioija ovat mestareita lajissaan.
Ruotsin välituntikielet ja useat kyyditsemättä jääneet baltit!
Keksikää nyt jotain pontevampaa. Miettikää sovjetisointia, gulagia. Entäpä Ukraina tänään.

Naivismillakin on rajansa (toivottavasti).
Meillä mainituilla lienee sellainen poikkeava ja tosiaan naiivi käsitys, että tämäkin palsta on tarkoitettu tai ainakin sen pitäisi olla samaa kuin historiantutkimuksen ja -kirjoituksenkin, siis asiapohjaltaan täyttä asiaa.
Provosoinnin pitäisi siis täällä rajoittua esimerkiksi luonnehdintoihin toisista palstalaisista. Olet siis nelimjaa viestissäsi oikeilla jäljillä.
Moni on sillä linjalla, että Venäjä on nyt vapaata riistaa. Sitä ja sen edeltäjiä voi siis vapaasti käsitellä ja keksiä siitä mitä arveluja tahansa. Onhan se tavallaan arvostelun alapuolella.
Mutta oikea historiallinen ajattelu ei mene edes sotapropagandan mukaan. Se jopa voi löytää hylkiöistä ja hirviöistäkin hyviä puolia - jos niitä nimittäin todella on ollut.

Tapio Onnela
Viestit: 4823
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

03.02.15 00:25

Jussi Jalonen kirjoitti: Saa nähdä, keitä Venäjään, venäläisyyteen tai autonomian aikaan perehtyneitä historiantutkijoita sarjassa on haastateltu. Villi arvaus: ei ensimmäistäkään.
Tähän mennessä kun kolme osaa sarjaa on näytetty asiantuntijoina on haastateltu tai referoitu ainakin seuraavia:
Jukka Korpela, Henrik Meinader, Arto Luukkanen, Arto Mustajoki, Matti Klinge, Max Engman, Kati Katajisto, Aleksandr Rupasov, Georgij Alafuzzoff, Gustav Hägglund, Markku Kangaspuro, Teemu Keskisarja, Markku Kuisma, Timo Vihavainen, Eilina Gusatinsky. Ilmeisesti siis näistä kukaan ei kelpaa sinulle Venäjä asiantuntijaksi?
Tapio Onnela kirjoitti: En usko myöskään Jalosen "villiin arvaukseen" siitä, että tämäkään sarja käsittelisi pelkästään venäläisten kuseskelua, mutta ehkä kannattaa katsoa se ensin, eikä tehdä jalosmaisia "villejä arvauksia"?
Jussi Jalonen kirjoitti:Ei se ollut mikään arvaus. Kyseessä oli ohjelman verkkosivuille laitettu "testaa venäläisyytesi" -kisa, jossa tosiaan saa itänaapuripisteitä siitä jos juo kossua yksinään ja keventää rakkoaan julkisella paikalla.
Olen nyt katsonut kaikki lähetetyt jaksot eikä toistaiseksi yhdessäkään ole puhuttu kuseskelusta. Varmaan sekin vielä nähdään. Mutta ihmettelisin, jos se olisi tämän sarjan keskeinen pointti. Jos sarjaan liittyvä nettisivusto käsittelee aihetta typerästi, se on eri asia. Ihmetyttää raivosi ohjelmaa kohtaan, jota et ollut edes yhtä jaksoa nähnyt.
Jussi Jalonen kirjoitti:Ergo, suomalaiset siis ovat oppineet känniääliömäisyytensä Venäjältä. Viime vuonnahan meille taas todistettiin väkevästi, että kaikenlaisen kauniin ja hienon olemme oppineet länsinaapurista, missä naisetkin ovat kauniimpia. Ruotsalaiset puutarhatkin ovat niin snygg, eikä niissä ole ruostuneita autonrämiä, toisin kuin Suomessa yleensä.
Ruotsi on tehnyt suomalaisista sivistyskansan, siinä missä kansamme paheksuttavat käyttäytymismallit ovat itäistä perua. Huomaatko kuvion?
Höpöti höpöti Jalonen, tämähän ei suinkaan ollut Ruotsi-sarjassa mitenkään korostetusti esillä, eikä ollut sen keskeinen pointti. Tulkintasi on väärä. Ja se on väärä myös tuon väitteesi osalta joka koskee paheksuttavia käytösmalleja. Mutta ymmärrän jos herkkä mielesi on traumatisoitunut Suomi on ruotsalainen sarjasta, sehän oli myös monille kansallista puhtautta ja nationalistista Suomi kuvaa ylläpitävälle kova paikka.
Ja samanlaista aivotonta älämölöä on saanut osakseen myös tämä Venäjä sarja, kun lueskelee noita Ylen sivun kommenttiosia.
Jussi Jalonen kirjoitti:Ja jos joku nyt sanoo, että etkös nyt ymmärrä tämän internet-visailun leikkimielisyyttä, heh heh, taidatkin olla aikamoinen tosikko ja kukkahattu, niin mikäs siinä, ruvetaan vain kertomaan porukalla rasistisia vitsejä.
Päässäsi ei nyt tosiaankaan taida kiristää kukkahattu vaan joku joka kiristää sitä enemmän. Sarja ei kohtele venäläisiä eikä muitakaan rasistisesti. Olet ymmärtänyt tämänkin väärin.
Tapio Onnela kirjoitti: Mutta kun on tietynlaiset ennakkoasetukset päähänsä säätänyt, niin eihän niitä mikään tosiasia enää muuta.
Jussi Jalonen kirjoitti:Kenelläköhän tässä on ennakkoasetukset päässä. Viime vuonna heittelit näitä samanlaisia moitiskelevia vihjauksia kaikkien niiden suuntaan, joiden mielestä se länsinaapurisarja ei ollut paras juttu sitten viipaloidun leivän.
Mikä hitto näissä sarjoissa ylipäätään on teikäläiselle niin pyhää. Tuottaako niitä joku sukulaisesi tai koulukaverisi, tai jotain?
Pyhää? Minä olen tässä säikeessä kertonut, että Suomi on venäläinen sarja alkaa, ja että mielestäni on hyvä, että luutuneita käsityksiä suomalaisen kulttuurin monikulttuurisuudesta avataan, jonka jälkeen SINÄ aloitit raivokkaan hyökkäyksen sitä vastaan edes näkemättä koko sarjasta ainuttakaan jaksoa.

Ja kiitos myös henkilökohtaisuuksista. Et sitten näköjään pysty niistäkään pidättymään. Mutta minusta olisi kyllä tavallaan kiinnostavaa tietää, mikä SINUA noin suunnattomasti tässäkin sarjassa (ja vielä sitä näkemättä) riipii? Ovatko sarjan tekijät kenties kiusanneet sinua koulussa?

Tapio Onnela
Viestit: 4823
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

03.02.15 00:27

Emma-Liisa kirjoitti:
Panu Höglund kirjoitti: Ruotsissa oli folkhemmet,
Folkhemmet 1100-1300-luvulla?
Eihän Höglund mistään 1300-luvun folkehemmetistä puhunut.

Tapio Onnela
Viestit: 4823
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

03.02.15 00:38

nylander kirjoitti: Nyt kaiveltiin ns. ryssävihan juuria siten, että "kaikkien alojen asiantuntija" Keskisarjalle jätettiin jaksossa painavimmalta tuntuva puheenvuoro: hänen mukaansa (ja aivan toisin kuin esim. asiaa aikanaan tutkineet Klinge ja Karemaa) venäläisvihan alkulähteet ovat isonvihan ajan hirmuteoissa.
Valikoit faktoja. Keskisarjahan haastateltiin ohjelman kohdassa, jossa muistutettiin, mielestäni varsin tarpeellisesti suomalaisten valkoisten porvarien tekemistä etnisistä puhdistuksista kansalaissodan aikoina. Keskisarja toi esille teloitukset Viipurissa jossa tapettiin noin 200 venäläistä vain heidän venäläisyytensä vuoksi, ja saman kohtalon kokivat myös monet muut venäläiset eri puolilla Suomea. Kyllä minusta tästä kannattaa muistuttaa.

Jos Klinge ja Karemaa ovat eri mieltä, niin olisi kiinnostavaa millä tavalla heidän käsityksensä poikkeavat Keskisarjan esille tuomasta?

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

03.02.15 12:13

Tapio Onnela kirjoitti:
nylander kirjoitti: Nyt kaiveltiin ns. ryssävihan juuria siten, että "kaikkien alojen asiantuntija" Keskisarjalle jätettiin jaksossa painavimmalta tuntuva puheenvuoro: hänen mukaansa (ja aivan toisin kuin esim. asiaa aikanaan tutkineet Klinge ja Karemaa) venäläisvihan alkulähteet ovat isonvihan ajan hirmuteoissa.
Valikoit faktoja. Keskisarjahan haastateltiin ohjelman kohdassa, jossa muistutettiin, mielestäni varsin tarpeellisesti suomalaisten valkoisten porvarien tekemistä etnisistä puhdistuksista kansalaissodan aikoina. Keskisarja toi esille teloitukset Viipurissa jossa tapettiin noin 200 venäläistä vain heidän venäläisyytensä vuoksi, ja saman kohtalon kokivat myös monet muut venäläiset eri puolilla Suomea. Kyllä minusta tästä kannattaa muistuttaa.

Jos Klinge ja Karemaa ovat eri mieltä, niin olisi kiinnostavaa millä tavalla heidän käsityksensä poikkeavat Keskisarjan esille tuomasta?
.

Jos minä mielestäsi valikoin faktoja, niin omasta näkökulmastani sinä puolestasi tunnut jostain syystä pyrkivän sekoittamaan niitä:

Fakta 1: Keskisarjaa tosiaan haastateltiin sarjan aloitusjaksossa siitä, mitä tapahtui Viipurissa vallien välissä vapun alla 1918. Keskisarja luonnollisesti on aihealueen paras asiantuntija kirjoitettuaan 2013 kirjan Viipuri 1918, olkoonkin että tapahtumien kulku pääpiirteissään on ollut luettavissa jo viimeistään Paavolaisesta (1967) lähtien. - Tähän asiaan en ole pienimmälläkään tavalla puuttunut - saati vetänyt esille Klingen tai Karemaan nimeä.

Fakta 2: Sanotun aihekokonaisuuden jatkoksi Keskisarjalta pyydettiin vastaus myös siihen, mitkä ovatkaan ns. ryssänvihan alkulähteet Suomessa. Tällöin historioitsija hyvin yksiselitteisellä tavalla viittasi selittävänä tekijänä venäläisten isonvihan aikana Suomessa tekemiin väkivallantekoihin. Erityisesti hän korosti satojen ihmisten ruhjomista astaloilla kuoliaiksi Hailuodon seudulla. Tässä kohden Keskisarjan antama selitys käy täysin vastaan erityisesti Klingen ja Karemaan edustaman tulkintalinjan kanssa.

Olennaisena erona on se, että Klinge ja Karemaa ovat syvällisesti tutkineet "ryssävihaa". Keskisarjalta puolestaan ei minun tietääkseni ole aiheesta lainkaan omakohtaista tutkimusta, ellen sitten tietämättömyyttäni erehdy. Jokainen historian kanssan tekemisissä ollut 70-luvun alun nuori muistanee, minkä vaikutuksen silloisen dosentin Klingen teos Vihan veljistä valtiososialismiin ja erityisesti sen laaja, n. 65 painosivua käsittänyt tutkimusartikkelii "Ryssäviha" teki silloisiin lukijoihin. En rupea tässä pitemmälti referoimaan. Tyydyn vain tiivistämään, että Klingen pääteesin mukaan "ryssäviha" ei ollut historiallista vaan vasta vuosina 1917 - 1918 syntynyttä eikä perusteiltaan kansallista vaan pikemminkin ideologista. - Sittemmin Outi Karemaa käsitteli syventävästi samaa aihepiiriä väitöskirjassaan Vihollisia, vainoojia. syöpäläisiä. Venäläisviha Suomessa 1917 - 1923 (1998) ja, mikä tärkeintä, päätyi aivan olnnaisesti samansuuntaisiin johtopäätöksiin kuin Klinge neljännesvuosisata varhemmin. Eivätkä Klinge ja ja Karemaa tässä kysymyksessä ole (tai ainakaan ole olleet) mitään yksinäisiä susia päätellen siitä, miten Karemaa summasi kysymystä kokoomateoksessa Venäjän kahdet kasvot. Venäjä-kuva suomalaisen identiteetin rakennuskivenä (2004):
Klingen artikkelin 1970-luvulla herättämän keskustelun valossa on kiinnostavaa havaita, että ilman mitään erityistälaajaa julkista kesksutelua on etenkin nuoremman tutkijapolven keskuudessa tullut ilmeisen hyväksytyksi se käsitys,että suoranainen rasistinen venäläisviha sai nykyaikaisen muotonsa vuosina 1917 - 18. Tuolloinkoko venäläisyys muuttui vastenmielisyyden kohteeksi hallitusjärjestelmän ja yksittäisten virkamiesten sijaan ja venäläisvastaisuuden sekä -pelon potentiaali yhdistyi germanistiseen aatepohjaan
.

Nyt tuntuu siis tuuli taas kääntyneen ja "sinivalkoiset" (lege: nationalistiset) äänetpainot taas korostuneen. Toki historiankirjoitus (ja laajemmin historiapuhe) koostuukin eri tulkinnoista, koska yhtä totuutta ei voida saavuttaa. Mutta tulkinnatkin jakautuvat sen mukaan, miten uskottavia ne ovat - tätä mm. Ylikangas uusimmassa kirjassaan väsymättä korostanut. Ainakin uskottava tulkinta vaatii tuekseen vankan tuoreen tutkimusnäytön. (Esim. K. H. J. Vilkunan Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta vuodelta 2005 ei ymmärtääkseni edes pyri olemaan tutkimus yleisen venäläisvihan synnystä ja yhtenäisestä kaaresta uusimpiin aikoihin saakka.)
skrjabin kirjoitti:Ei tuo tainnut ihan kohdalleen mennä, kun Vihavaista ja Klingeä kai jossain määrin aiheeseen perehtyneinä voisi pitääkin, miksei Kangaspuroakin. Ja tietysti mukana on kaikkien alojen erityisasiantuntija Keskisarja.
Pitää paikkansa. Mutta:
skrjabin kirjoitti: Eri asia sitten on että miten niitä tutkijoita käytetään tällaisessa viihdeohjelmassa.
Tässä onkin koko asian pointti. Pilottijaksossa siis kysyttiin "ryssänvihan" syntyjä syviä. Professori Klingekin vilahti jaksossa Seppäsen haastateltavana puistonpenkillä tuulisella Tähtitorninmäellä (?) jonkin muun, mielestäni puheena olevaan verrattuna toisarvoisen asian yhteydessä. Klingeltä, aihealueen ekspertiltä, siis ei kysytty. Epäluuloisen mieleen voi edellä sanotun perusteellla siis vilahtaa sellainenkin mahdollisuus (toistan: mahdollisuus),että ohjelmasarjan laatijat olisivat kaavailleet mielessään sopivaa vastausta jo ennen kuin kysymys esitettiin.

Tapio Onnela
Viestit: 4823
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

03.02.15 13:14

nylander kirjoitti:
Tapio Onnela kirjoitti: Jos Klinge ja Karemaa ovat eri mieltä, niin olisi kiinnostavaa millä tavalla heidän käsityksensä poikkeavat Keskisarjan esille tuomasta?
.
Tyydyn vain tiivistämään, että Klingen pääteesin mukaan "ryssäviha" ei ollut historiallista vaan vasta vuosina 1917 - 1918 syntynyttä eikä perusteiltaan kansallista vaan pikemminkin ideologista. - Sittemmin Outi Karemaa käsitteli syventävästi samaa aihepiiriä väitöskirjassaan Vihollisia, vainoojia. syöpäläisiä. Venäläisviha Suomessa 1917 - 1923 (1998) ja, mikä tärkeintä, päätyi aivan olannaisesti samanlaisiin johtopäätöksiin kuin Klinge neljännesvuosisata varhemmin.
Hienoa. Kiitos selvennyksestä!

Minulle tulee silti vähän sellainen vaikutelma, että haluat nähdä tuossa sarjassa asioita joita siinä ei ole. Esimerkiksi kohdassa, jossa käsitellään ryssävihaa ja russofobiaa sekä juontaja, että mm Keskisarja sanovat, että vaikka 1700-luvulla oli realistista ”pelätä” venäläisiä, niin enää Suomen itsenäistymisen aikoihin vuonna 1917 sillä ei ollut mitään reaalisia syitä. Samoin eniten ryssävihaisia kansalaissodan aikoina olivat pohjalaiset, jotka olivat vähiten tekemisissä venäläisten kanssa. Ohjelman mukaan Suomessa oli itse asiassa vielä 1920-luvun alussa vähemmän ryssävihaa ja pelkoja Venäjän suhteen kuin muualla Euroopassa samaan aikaan.

Tämä muuttui sitten oikeastaan vasta 1930-luvun loppu kohden tultaessa ja vuonna 1939, ”hyytäviin tosiseikkoihin”. Keskisarjahan sanoi, että vielä 1917 ryssäviha ja pelko perustuivat ”parinsadan vuoden takaisiin sotamuistoihin ja propagandaan, harhoihin”

Juontaja toteaa, että tietyt kansalaispiirit alkoivat nähdä ryssävihan tuolloin ”kansalaisvelvollisuutena”, ja sitten siteerataan AKS:n Elmo Kailaa vihasta.

Ja kyllä Klingeä haastateltiin ryssävihasta. Klingehän nimeomaan sijoittaa vihan kulttuurin laajempiin eurooppalaisiin yhteyksiinsä yhteyksiinsä siinä Tähtitorninmäen haastattelussa, jossa Klingen mukaan ryssäviha ja kommunismin ja bolsevismin vastustaminen koplattiin Suomessa yhteen. Vastustus ei niinkään kohdistunut venäläisiin kuin kommunismiin, eikä se hänen mukaansa kuitenkaan ankkuroitunut suuriin kansanjoukkoihin. Keskisarja kytkee venäläisten etnisen puhdistuksen 1918 osaksi samanlaisia tapahtumia itäisessä Euroopassa.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

03.02.15 15:01

Panu Höglund kirjoitti: Niin, jos Suomi olisi joutunut Venäjän alaisuuteen, suomalaiset olisi luultavasti karkotettu asuinsijoiltaan jonnekin kauas itään Stalinin valtavien väestönsiirtojen yhteydessä.
Miten niin "jos"? Suomi joutui Venäjän alaisuuteen vuonna 1809.

Jostain kumman syystä mainittua kehitystä ei tapahtunut. Mutta nyt selvisi tietysti, että Suomi vältti neuvostomiehityksen vuosina 1939-1944 ihan vain sen vuoksi, että tämä maa oli joskus kauan sitten ollut osa Ruotsia.

JariL
Viestit: 435
Liittynyt: 13.02.09 15:40

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

03.02.15 15:27

Tuohan on pelkkää arvailua, ainakin jos puhutaan kokonaisista kansoista. Kuinka suuri osa esimerkiksi balteista joutui Siperiaan? Ovatko he murentuneet olemattomiin? Kuinka valtavia nuo väestönsiirrot olivat? Eli historia ei ole liioittelua eikä spekulointia, vaan tosiasioiden taiten asettelua.
Sulautuminen on aina pitkäaikainen prosessi. Baltian maissa ja Suomessa oli jo ehtinyt kehittyä omanlaisensa kulttuuri ja hallintokoneisto, jotka jatkoivat elämäänsä myös Venäjään liittämisen jälkeen. Jos liittämien olisi tapahtunut siinä vaiheessa kun vielä puhuttiin heimoista, lopputulos olisi ollut erilainen. Tässä voi miettiä suomensukuisten heimojen kohtaloa Venäjällä tai vaikka Ranskan alueella vaikuttaneiden kielten ja kulttuurien kohtaloa.Kun Venäjä/Neuvostoliitto pyrki sulauttamaan Suomen ja Baltian omaan kulttuuriinsa ja kieleensä, sulautettavien kyky ja halu vastustaa noita pyrkimyksiä oli varsin vahva oman kansallisen identiteetin heräämisen vuoksi. Silti esimerkiksi Lennart Meri joskus totesi, että yksi sukupolvi lisää Neuvostoliittoa ja viron kieli olisi marginalisoitunut kotikieleksi ja sitten vähitellen kuollut.

Länsisuomalaiset heimot mitä ilmeisimmin valitsivat Ruotsin ja osa itäsuomalaisista heimoista Novgorodin etsiessään tukea keskinäisiin välienselvittelyihinsä. Tai jos asian haluaa ilmaista mitalin toiselta puoleta katsoen, Novgorod ja Ruotsi hyödynsivät suomalaisheimojen keskinäisiä ristiriitoja omia alueitaan laajentaessaan. Väite "tuskin olisimme valinneet kumpaakaan" on minusta aika rohkea.
Viimeksi muokannut JariL, 03.02.15 17:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Suomi on venäläinen -sarja alkaa

03.02.15 16:12

nylander kirjoitti:
skrjabin kirjoitti: Eri asia sitten on että miten niitä tutkijoita käytetään tällaisessa viihdeohjelmassa.
Tässä onkin koko asian pointti. Pilottijaksossa siis kysyttiin "ryssänvihan" syntyjä syviä. Professori Klingekin vilahti jaksossa Seppäsen haastateltavana puistonpenkillä tuulisella Tähtitorninmäellä (?) jonkin muun, mielestäni puheena olevaan verrattuna toisarvoisen asian yhteydessä. Klingeltä, aihealueen ekspertiltä, siis ei kysytty. Epäluuloisen mieleen voi edellä sanotun perusteellla siis vilahtaa sellainenkin mahdollisuus (toistan: mahdollisuus),että ohjelmasarjan laatijat olisivat kaavailleet mielessään sopivaa vastausta jo ennen kuin kysymys esitettiin.
Emme tiedä, kysyttiinkö Klingeltä. Tiedämme vain, että mukaan oli leikattu juuri Keskisarjan vastaus.

Ehkäpä syynä ei kuitenkaan ole tekijöiden tendenssi vaan pikemmin tietämättömyys aiheesta.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”