Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Taistolaisuudesta ja takinkääntämisestä


Kuva: Kommunistien vappukulkuee Helsingin Kaivokadulla 1973. Matti Koivumäki, Suomen valokuvataiteen museo. (Sosialismi.net)

Tälläkin foorumilla aika ajoin nousee keskustelua "taistolaisuudesta". Julkisessa keskustelussa ”taistolaisuutta” käytetään helposti määrittävänä leimana, joka ei leimakirveen käyttäjiltä sen tarkempaa määrittelyä tai pohdintaa kaipaa. Liisa Lalu on kirjoittanut aiheesta artikkelin tuoreeseen Ennen ja nyt lehteen:

Liisa Lalu: ”Ainakin vuori on kääntämättä.” Nuortaistolaisuuden muistaminen ja menneisyyden radikalismi, Ennen ja nyt 1/2015
Artikkelissani nousee esiin toisaalta kuva taistolaisesta liikkeestä ja siihen mukaan lähdön motiiveista, mutta myös siitä eroamisesta. Näkökulma taistolaisuuteen on 2010-luvun, josta 1970-lukua ja nuoruutta muistellaan ja kommentoidaan. Artikkelin lopussa käsittelyyn nousee takinkäännön käsite, joka tunnutaan liittävän usein entisiin taistolaisiin ja varsinkin nuortaistolaisiin.
Joko aiheesta voisi käydä kiihkotonta keskustelua?
Kiihkotonta keskustelua ja analyysia taistolaisuudesta kaivataan, ja sitä on itsekin liikettä tutkineen Veli-Pekka Leppäsen mukaan löytynyt suomenruotsalaisten puolelta Nyttiga idioter? Unga idealister, Lenin och sjuttiotalet -teoksesta, joiden tekijöitä Leppäsen mukaan ajaa ”omakohtaisen selvittämisen tahto, peräti totuudenrakkaus.”[57] Leppäsen mukaan kirjan kaltainen asiapohjainen taistolaiskeskustelu ja itseanalyysi eivät olisi mahdollisia suomenkielisiltä taistolaisuuden muistelijoilta. Myös keskustelu taistolaisuudesta on vaikeaa ellei mahdotonta, sillä hänen mukaansa ”valtakulttuuriamme kun motivoi ennemmin kosto kuin ymmärrys”.[58] Taistolaiskeskustelua nähdään vaivaavan oman itseanalyysin puutteen ja toisaalta muistojen ja motiivien kaunistelujen lisäksi kostontahto. Suomenkielisiä taistolaisuuden muistelijoita ajaa Leppäsen mukaan joku muu kuin totuuden kaipuu.
Ja takinkäännöstä mm:
Se vaihtoehto, että ei olisi kääntänyt takkia, vaikuttaa siis tästä haastateltavasta kauhistuttavalta. Myöhemmin hän vielä tarkentaa tarkoittavansa tällä sitä, että jos harrastaa kriittistä pohdintaa ja tulee tulokseen, että on aiemmin ollut väärässä, se on voitava tunnustaa. Tässä mielessä takinkääntö on positiivisesti sävyttynyt, mutta lainauksen lopussa on kriittinen ”mutta”. Kysyttäessä haastatellulta tarkemmin sitä, pitääkö hän itse itseään takinkääntäjänä, hän kertoo pitävänsä itseään kehityskelpoisena ihmisenä. Ulkopuolisen silmin hän uskoo kuitenkin näyttävänsä takinkääntäjältä: ”No siinä mielessä joo, että jos mä oon joskus luopunut jostain aatteesta joka on ollut mulle itselleni äärimmäisen tärkee ja jota mä oon toitottanut ympäri maailmaa, niin varmaan joku ulkopuolinen pitää mua takinkääntäjänä silloin.”[72] Takinkääntö riippuu siis itsensä lisäksi muista ulkopuolisista. Haastateltavani kuitenkin korosti, ettei ole sellainen takinkääntäjä jollaiseksi itse takinkäännön määrittelee: siihen määrittelyyn liittyy nimenomaan takinkääntämisestä hyötyminen ja oman edun tavoittelu. Tällaiseksi hän ei itseään tunnusta.
Liisa Lalu: ”Ainakin vuori on kääntämättä.” Nuortaistolaisuuden muistaminen ja menneisyyden radikalismi, Ennen ja nyt 1/2015
Agricolassa aiemmin:
* 1970-luvun Neuvostoliitto ja taistolaisuus
* Vanhanen ja stalinismi

Lisää aiheesta:
* Wikipededia: Taistolaisuus
* Vesa Oittinen: Mitä taistolaiset oikeasti ajattelivat? (Sosialismi.net, 20.9.2011)
* Miska Rantanen: Toverit herätkää! 1970-luvun poliittisen laululiikkeen matka nuorisomuodiksi
* Ben Zyskowicz: Taistolaisten tavoitteena oli diktatuuri (Ylioppilaslehti, 23.4.2004)
* Aimo Minkkinen: Taistolaiset (Tiedonantaja, 22.05.2012)
* Jukka Relander: Ulkoinen totuus ja sisäinen kokemus taistolaisessa opiskelijaliikkeessä (Tieteessä tapahtuu 4/1997

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Taistolaisuudesta ja takinkääntämisestä

"Taistolaista" on joskus käytetty jopa synonyyminä henkilölle, joka 1970-80-luvuilla suhtautui suopeasti tai myötämielisesti Neuvostoliittoon.

Jos suomalaisilta olisi vaikkapa 1980-luvun idänkaupan huippuvuosina ennen öljynhinnanlaskua ja Tshernobyliä kysytty, suhtaudutko Neuvostoliittoon myönteisesti tai kielteisesti, olisi luultavasti niukka enemmistö kuulunut ensinmainittuihin jos "ei osaa sanoa" tai "en tiedä" vaihtoehtoa ei olisi ollut tarjolla. Näiden joukossa oli lähes kaikkien poliittisten puolueiden kannattajia. Silti näidenkin osalta voidaan käyttää samaa "hyödyllisen idiootin" määritelmää kuin jotkut taistolaiset ovat sittemmin itsestään käyttäneet.

Tietysti on eroa siinä, julistiko henkilö ao. kantaansa julkisesti ja kenenkään kysymättä vai totesiko näin vain asiaa nimenomaan kysyttäessä.

Taistolaisen määritelmä lienee yhä varsin selkeä ja helppo tehdä niiden osalta, jotka kuuluivat tähän suuntaukseen tunnustautuneisiin järjestöihin ja osallistuivat niiden toimintaan. Joskus 90-luvulla saattoi kuulla henkilöiden toteavan menneisyydestään "kuuluneensa poliittiseen liikkeeseen" ilman että mainitsi mikä tämä liike oli. Halu "rauhaan" tai "naapurisopuun" oli toinen eufemismi.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

Re: Taistolaisuudesta ja takinkääntämisestä

jsn kirjoitti: Tietysti on eroa siinä, julistiko henkilö ao. kantaansa julkisesti ja kenenkään kysymättä vai totesiko näin vain asiaa nimenomaan kysyttäessä.
Lienee myös runsaasti niitä, jotka julistivat asiasta jotain julkisesti ja ajattelivat aivan jotain muuta yksityisesti. Liittyminen "kielteisesti Neuvostoliittoon suhtautuviin" kun tarkoitti joskus 1970-luvulla käytännössä poliittista itsemurhaa ja siirtymistä äärioikeiston leiriin. En välttämättä pitäisi näitä ajan hengen ymmärtäjiä idiootteina, hyödyllisinä sen enempää kuin hyödyttöminäkään.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Taistolaisuudesta ja takinkääntämisestä

skrjabin kirjoitti: En välttämättä pitäisi näitä ajan hengen ymmärtäjiä idiootteina, hyödyllisinä sen enempää kuin hyödyttöminäkään
Kuulin kymmenisen vuotta sitten Jukka Relanderin esitelmän 1960 - 1970-luvun ns. kulttuurivallankumouksesta (laveasti ymmärrettynä). Hänen loppusummauksensa kuului jotenkin niin, että on aivan legitiimiä olla poliittisesti jotain mieltä - sellaistakin, mikä myöhemmin osoittautuu virheelliseksi. Kun yleisökysymysosuudessa Relanderilta sitten tiedusteltiin, mitä mieltä hän on siitä, että tuon aikakauden radikaaleja nimitetään "mielenvikaisiksi" (tai vähän "sofistikoidummin" herjasanalla lunatic fringe, kuten tuolloin juuri oli taas kerran tapahtunut eräässä ns. kulttuuriaikakauslehdessä), Relanderin vastaus kuului, että kuvatun kaltaiset nimittelijät ja leimakirveenheiluttajat voisivat ensin miettiä, olisiko mahdollisesti itsessä sanotunlaista vikaa.

Tämä vain ihan paikalla olleen kerron kerrottua -muistelona.

JariL
Viestit: 435
Liittynyt: 13.02.09 14:40

Re: Taistolaisuudesta ja takinkääntämisestä

Liittyminen "kielteisesti Neuvostoliittoon suhtautuviin" kun tarkoitti joskus 1970-luvulla käytännössä poliittista itsemurhaa ja siirtymistä äärioikeiston leiriin.
Ennemminkin leimaamista äärioikeistolaiseksi ja sitä kautta pudottamista poliittisen toiminnan marginaaliin. Tuure Junnila käy esimerkistä.

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

Re: Taistolaisuudesta ja takinkääntämisestä

JariL kirjoitti:
Liittyminen "kielteisesti Neuvostoliittoon suhtautuviin" kun tarkoitti joskus 1970-luvulla käytännössä poliittista itsemurhaa ja siirtymistä äärioikeiston leiriin.
Ennemminkin leimaamista äärioikeistolaiseksi ja sitä kautta pudottamista poliittisen toiminnan marginaaliin. Tuure Junnila käy esimerkistä.
Poliittisen establishmentin silmissä se tarkoitti siirtymistä, missä määrin sitten todella näin ajateltiin aidosti eikä vain leimaamismielessä on sitten toinen asia. Uskoisin monen ajatelleen aivan aidostikin niin, mitä ikinä sitten äärioikeistolla tarkoittivatkaan. Poliittisella janalla Junnila kuului oikeiston äärilaitaan. "Ääri" kai noin periaatteessa on suhteessa valtalinjaan. Semantiikkaa on tietysti monenlaista, julistautuihan Pertti Salolainenkin aikanaan oikeistoradikaaliksi. Toisaalta Kekkonen oli kansallissosialisti.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Taistolaisuudesta ja takinkääntämisestä

skrjabin kirjoitti:Liittyminen "kielteisesti Neuvostoliittoon suhtautuviin" kun tarkoitti joskus 1970-luvulla käytännössä poliittista itsemurhaa ja siirtymistä äärioikeiston leiriin.
Julkisuuden henkilölle näin varmasti kävi nopeasti. Yksityisillä kansalaisilla ei ollut yhtä tiukkaa ja kielteisiä asenteita löytyi ympäri maata varmasti runsaasti, eivätkä he olleet mitään "siitoinlaisia" (on jopa arveltu valtakunnanjohtajan saaneen provokaatioihinsa apua KGB:ltä).

Em. asiasta on kertonut julkisuudessa aiemmin useissa eri liikkeissä toiminut islamiin kääntynyt suomalainen:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdullah_Tammi
skrjabin kirjoitti:Poliittisen establishmentin silmissä se tarkoitti siirtymistä, missä määrin sitten todella näin ajateltiin aidosti eikä vain leimaamismielessä on sitten toinen asia. U
"Leimaaminen" lienee olennainen osa kaikkea julkista poliittista toimintaa, sillä se on erottelujen tekemistä. Politiikassa on aina oltava vastustaja. omien rivien kokoamista helpottaa, kun näille annetaan selkeä nimi. Samalla on myös koetettava hajottaa vastustajan rivejä.

Taistolaiset leimasivat erityisen mielellään muita vasemmistolaisia, kuten 70-luvulla käytetty haukkumanimi "revari" ym. kertoo. Nämä taisivat olla taistolaisille jopa pahempia vastustajia kuin "äärioikeistolaiset".

skrjabin
Viestit: 778
Liittynyt: 28.09.07 21:54

Re: Taistolaisuudesta ja takinkääntämisestä

jsn kirjoitti:(on jopa arveltu valtakunnanjohtajan saaneen provokaatioihinsa apua KGB:ltä).

Em. asiasta on kertonut julkisuudessa aiemmin useissa eri liikkeissä toiminut islamiin kääntynyt suomalainen:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Abdullah_Tammi
Tammen jutut kannattanee ottaa cum grano salis, luultavasti keksittyä hänen toimintansa 1970-luvulla KGB:ssä, eikä hänellä joka tapauksessa juuri merkitystä ollut Siitoinin liikkeen toiminnan kannalta. Tuli mukaan vasta kun homma oli jo levähtämässä käsiin muutenkin.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”