Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

historioija kirjoitti: Kiinan nousu on siis verraten tuore ilmiö, joka olisi luultavasti tapahtunut missä hallinnossa tahansa, ehkä järkevämminkin.
Konditionaali ei ole argumentti.

Eräät kehitysmaat ovat kehittyneet, toiset eivät. Kiinan kohdalla paras vertailukohta on tietenkin Intia, joka on (ainakin tällä hetkellä) Kiinaa perässä.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

lentävä kirvesmies kirjoitti:Tämäkin on nykyaikaa: Kun ennen me historiatiedon kuluttajat olimme täysin riippuvaisia kirjallisuudesta, sillä kukapa tavallinen ihminen olisi lähtenyt arkistoja tonkimaan. On nyt tilanne siten muuttunut, että voimme vaikka kotisohvalta sukkuloida lähdetiedon äärelle. Tarvitaan vain hieman aikaa, osaamista ja kielitaitoa.

miten katsotte tämän nykyajan mahdollisuuden vaikuttavan historian tutkimukseen?
Ilmaus "hieman" on harhaanjohtava. Kukaan ei oleta, että esimerkiksi putkimies tarvitsisi "hieman" osaamista, jonka oppisi tuosta vain. Miksi sitten historiantutkijan oletetaan tarvitsevan "hieman" osaamista ja tutkimiseen kuluisi "hieman" aikaa ja "hieman" kielitaitoakin riittäisi?

Heikki Ylikangas sanoi, että historiantutkimukseksi ei riitä, että asiakirjat kootaan ja julkaistaan, minkä voisi tehdä vahtimestarikin.

lentava kirvesmies
Viestit: 360
Liittynyt: 07.12.07 09:20

Emma-Liisa kirjoitti:

Tarkoitan sillä hieman osaamisella, meidän historiatiedon kuluttajien osaamista. En tutkijoita joilta odotan paljonosaamista.
Meille kuluttajille tutkijat tarjoavat tutkimuksiaan kirjallisuuden muodossa ja kysymykseni koskee sitä, muuttaako nykyiset mahdollisuudet (kuluttajien mahdollisuudet) jollain tavoin tarjottavan kirjallisuuden luonnetta.

lentava kirvesmies
Viestit: 360
Liittynyt: 07.12.07 09:20

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Veikko I Palvo kirjoitti:
lentävä kirvesmies kirjoitti:Tämäkin on nykyaikaa: Kun ennen me historiatiedon kuluttajat olimme täysin riippuvaisia kirjallisuudesta, sillä kukapa tavallinen ihminen olisi lähtenyt arkistoja tonkimaan. On nyt tilanne siten muuttunut, että voimme vaikka kotisohvalta sukkuloida lähdetiedon äärelle. Tarvitaan vain hieman aikaa, osaamista ja kielitaitoa.

miten katsotte tämän nykyajan mahdollisuuden vaikuttavan historian tutkimukseen?
Ei internet historiantutkimusta ja -kirjoja mielestäni korvaa, se on vain apuväline. Historiankirjoissakaan hyvin harvoin käytetään lähdeviitteinä nettiosoitteita ja artikkeleita, eivätköhän historian tutkijat edelleenkin tutki lähdetietoja mm. arkistoissa ja tutkimuksissa useinkin viitataan aiemmin samaa tai sitä sivuavaa aihetta tutkineiden johtopäätöksiin. Eli internet ei mielestäni muuta historian tutkimusta.

Veikko Palvo
Tarkoitan, että miten internetin luomat mahdollisuudet vaikuttavat meihin, jotka luemme tutkijoiden luomaa kirjallisuutta ja sitä kautta sen tuottajiin ja siihen mitä ja miten tuotetaan. Mitä mieltä olet?

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Esimerkiksi digitaaliarkistohan http://digi.narc.fi/digi/ on samaa tuttua Kansallisarkistoa ym, vain toisessa esitysmuodossa. Kauempana maassa ja ulkomailla asuville se luo uusia tutkimusmahdollisuuksia ja alentaa kustannuksia. Kaikille se suo joustavuutta ja vapautta tutkimusympäristössä.
Viimeksi muokannut historioija, 12.06.16 13:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Emma-Liisa kirjoitti:
lentävä kirvesmies kirjoitti:Tämäkin on nykyaikaa: Kun ennen me historiatiedon kuluttajat olimme täysin riippuvaisia kirjallisuudesta, sillä kukapa tavallinen ihminen olisi lähtenyt arkistoja tonkimaan. On nyt tilanne siten muuttunut, että voimme vaikka kotisohvalta sukkuloida lähdetiedon äärelle. Tarvitaan vain hieman aikaa, osaamista ja kielitaitoa.

miten katsotte tämän nykyajan mahdollisuuden vaikuttavan historian tutkimukseen?
Ilmaus "hieman" on harhaanjohtava. Kukaan ei oleta, että esimerkiksi putkimies tarvitsisi "hieman" osaamista, jonka oppisi tuosta vain. Miksi sitten historiantutkijan oletetaan tarvitsevan "hieman" osaamista ja tutkimiseen kuluisi "hieman" aikaa ja "hieman" kielitaitoakin riittäisi?

Heikki Ylikangas sanoi, että historiantutkimukseksi ei riitä, että asiakirjat kootaan ja julkaistaan, minkä voisi tehdä vahtimestarikin.
Tosin kaikkea tutkimusta voi olla eritasoista. Amatööritkin voivat tutkia ja esittää tuloksiaan ilman syvällistä osaamistakin. Ja käytännössähän pian harjaantuu melkein vaikka mihin. Eli nyt kun arkistoja alkaa olla saatavissa verkossa, tuota harjaantumista alkaa esiintyä kaukanakin arkistoista. - Riippuu tutkimusaiheesta, tarvitaanko kielitaitoa. Suomen historian osalta ennen itsenäistymistä on ruotsin ymmärtäminen lähes välttämätöntä, joskin sisämaan paikallishistorian osalta pääsee ilmankin puolisen vuosisataa kauemmaksi, ainakin paikallisen lähdeaineiston osalta.

Lemmi
Viestit: 1146
Liittynyt: 12.12.15 22:57

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

lentävä kirvesmies kirjoitti:Tarkoitan, että miten internetin luomat mahdollisuudet vaikuttavat meihin, jotka luemme tutkijoiden luomaa kirjallisuutta ja sitä kautta sen tuottajiin ja siihen mitä ja miten tuotetaan. Mitä mieltä olet?
Luulen internetin vaikuttavan monella tavalla. Yksi vaikutustapa on pääsy tutkijoitten kirjoittamien kirjojen arvosteluihin. Pienellä vaivalla voi koska tahansa etsiä arvostelut.

Arkistot avautuvat historiantutkijoille ehkä 30 vuoden kuluttua tapahtumista, mutta nykyään on pilliin viheltäjiä, jotka paljastavat salaisia asiakirjoja, jotka muuten olisivat jääneet pimentoon tai julkaistu joskus useiden vuosien kuluttua.

Akateemisia tutkimustiedosta voi saa postia suoraan sähköpostilaatikkoon. Yksi sellainen lähde on Akademia.edu. Sen avulla voi seurata vaikkapa viikinkiajan historiantutkimusta.

Toisten historiasta kiinnostuneiden kanssa netissä keskustellen voi löytää uusia tiedonlähteitä.

Uskon, ettei tuossa ole kaikki vaan on vielä muutakin mitä en keksinyt.

Veikko I Palvo
Viestit: 1404
Liittynyt: 04.03.13 22:09

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

lentävä kirvesmies kirjoitti:
Tarkoitan, että miten internetin luomat mahdollisuudet vaikuttavat meihin, jotka luemme tutkijoiden luomaa kirjallisuutta ja sitä kautta sen tuottajiin ja siihen mitä ja miten tuotetaan. Mitä mieltä olet?
Internet ei mielestäni muuta historian tutkimusta, eikä historian tutkimuskohteita. Digiarkistoja on kylläkin yhä enemmän kaikkien saatavilla, mutta on myös käyttörajoitettuja ensisijaislähteitä, joihin vain tutkijoilla on pääsy.

Veikko Palvo

Veikko I Palvo
Viestit: 1404
Liittynyt: 04.03.13 22:09

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Emma-Liisa kirjoitti:

Heikki Ylikangas sanoi, että historiantutkimukseksi ei riitä, että asiakirjat kootaan ja julkaistaan, minkä voisi tehdä vahtimestarikin.
Eivätköhän ensijaislähteet ole kuitenkin historiantutkimuksen lähtökohtana, alkuperäisasiakirjat, päiväkirjat, pöytäkirjat, kirjeet yms.?
Ja historiantutkimus on ensisijaislähteistä koostettuja kuvauksia ja tulkintoja ja tutkimuksessa otetaan myöskin huomioon toiset samaa aihetta ja sitä sivuavaa aihetta tutkineiden tutkimustulokset ja tutkimusajan käytäntöihin yms. perustuvia oletuksiakin tutkimuksen aikana ja osana voinee tehdä.

Heikki Ylikankaan on kirjoitettu joissakin tutkimuksissaan lähteneen liikkeelle oletuksesta, jota hän ei ole pystynyt vakuuttavasti todistamaan oikeaksi johdonmukaisella todisteluketjulla, eikä tiedossa oleviin alkuperäislähteisiin viitaten.
"Vahtimestareita" ja historian harrastajia lienevät Ylikankaan mielestä siis kaikki alkuperäislähteitä käyttävät historiantutkijatkin?

Veikko Palvo

Lemmi
Viestit: 1146
Liittynyt: 12.12.15 22:57

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Muistui mieleen vielä yksi asia.

Ensilähteinä tutkijoille ovat kirjoitetut asiakirjat. Näin olen ymmärtänyt. Se mitä ei ole kirjoitettu (tai kuvattu) ei ole olemassa.

Internetin aikana ensisijaislähteiksi tulevat myös poliitikkojen ja muiden puheet ja haastattelut, joita on mm youtuben palvelussa paljon lähihistoriaa tutkivien onneksi ja iloksi. Ensisilähteiden kirjo laajenee.

historioija
Viestit: 985
Liittynyt: 14.11.09 11:34

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Lemmi kirjoitti:Muistui mieleen vielä yksi asia.

Ensilähteinä tutkijoille ovat kirjoitetut asiakirjat. Näin olen ymmärtänyt. Se mitä ei ole kirjoitettu (tai kuvattu) ei ole olemassa.

Internetin aikana ensisijaislähteiksi tulevat myös poliitikkojen ja muiden puheet ja haastattelut, joita on mm youtuben palvelussa paljon lähihistoriaa tutkivien onneksi ja iloksi. Ensisilähteiden kirjo laajenee.
Tosin poliitikkojen ja meidän muidenkin puheiden luotettavuus tunnetaan. Vapaamuotoiset kirjoitukset voi lukea samaan luokkaan. Nämä kertovat lähinnä vain siitä, mitä asianomainen haluaisi toisten tietävän ja uskovan, eivät niinkään itse asioista.

Lemmi
Viestit: 1146
Liittynyt: 12.12.15 22:57

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

historioija kirjoitti:

Olen samaa mieltä poliitikkojen valehtelusta ja luulen, että valehtelu voi olla historiaa

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Lemmi kirjoitti: Ensilähteinä tutkijoille ovat kirjoitetut asiakirjat. Näin olen ymmärtänyt. Se mitä ei ole kirjoitettu (tai kuvattu) ei ole olemassa.
Ei nyt sentään. Jos Huhtiniemestä tai muualta olisi löydetty 1944 teloitettujen ruumiita, niin asia olisi todistettu. Tai vaihtoehtoisesti olisi ollut uskottavia silminnäkijöiden kuvauksia.

Lemmi
Viestit: 1146
Liittynyt: 12.12.15 22:57

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Emma-Liisa kirjoitti:
Lemmi kirjoitti: Ensilähteinä tutkijoille ovat kirjoitetut asiakirjat. Näin olen ymmärtänyt. Se mitä ei ole kirjoitettu (tai kuvattu) ei ole olemassa.
Ei nyt sentään. Jos Huhtiniemestä tai muualta olisi löydetty 1944 teloitettujen ruumiita, niin asia olisi todistettu. Tai vaihtoehtoisesti olisi ollut uskottavia silminnäkijöiden kuvauksia.
Luulen että nykyään silminnäkijäkuvaukset päätyisivät Facebookiin kuvien kanssa. Yksi muutos historian tutkintoihin kai tuokin on.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: Nykyajan vaikutus historiantutkimukseen

Lemmi kirjoitti: Luulen että nykyään silminnäkijäkuvaukset päätyisivät Facebookiin kuvien kanssa. Yksi muutos historian tutkintoihin kai tuokin on.
Se ei muuta mitenkään sitä, että kertomusten paikkansa pitävyyttä pitää arvioida.

Ja on maita, joissa internetin käyttöä rajoitetaan ja joissa vähemmästäkin joutuu poliisin huostaan.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”