Agricolan uutis- ja keskustelufoorumit

Veikko I Palvo kirjoitti:palkka oli vähän yli markan tunnilta, mutta emme katsoneet olevamme
`ryysyrantalaisia´

Selvennykseksi: Professori Jouko Siipi edusti ns. konservatiivisia voimia. Hän siis katsoi, että hänen kirjansa Ryysyrannasta hyvinvointivaltioon ilmestymisaikoihin 1960-luvun jälkijaksolla Suomessa oli jo siirrytty "hyvinvointivaltiovaiheeseen". Tämän Martta Salmela-Järvinen halusi tilastoihin vetoamalla kiistää, niin päättelen.

!960-luvulla Suomessa oli suuri elinkeinojen rakennemuutos, jonka seurauksena pientilat autioituivat pienviljelijöiden lopettaessa maatalouden kannattamattomana. He siirtyivät teollisuuden palvelukseen.

Teollisuus laajeni. Entiset maanviljelijät oppivat nopeasti monia teollisuuden töitä. Samalla tavalla oli käynyt muissakin maissa ja nyt sama tapahtuu mm Kiinassa ja muualla Aasiassa. Pellolta voi ottaa ja opettaa kasaamaan elektroniikka tai ompelemaan paitoja.

Suomen teollisuudella ei kuitenkaan ollut tarpeeksi työpaikkoja maataloudesta vapautuvalle väestölle. Monet lähtivät Ruotsiin, jossa oli työvoimapula. Sielläkin teollisuus laajeni ja tarvitsi lisää työvoimaa. Saksa on toinen. Sekin tarvitsi paljon teollisuustyövoimaa. Ensin Etelä-Euroopasta ja sitten Turkista.

Suomen epäonni on olla maa, jonka teollisuus on kehittynyt hitaammin kuin maatalouden työpaikat ovat vähentyneet. Meillä ei ole koskaan ollut työvoimapulaa kuten Ruotsissa ja Saksassa.

Mielenkiintoista, että suuren maastamuuton aikaan joku piti Suomea hyvinvointivaltiona. Hän vertasi työttömyystöitä kai entiseen aikaan, jolloin ei ollut niitäkään. Vanhuuseläkkeetkin saatiin kai vasta 1960-luvulla.

Yksi näkökulma Suomen köyhyyteen voisi olla se, ettei Suomi ole käynyt valloitussotia, joissa olisi voinut kerätä kansallisvarallisuutta. Empiirisenä havaintona: Tukholman keskustan vanhat rakennukset ovat koreampia ja isompia kuin Helsingin ja Kööpenhaminen koreampia ja isompia kuin Oslon. Valtakuntien pääkapupungit ottivat sotien voittovarat. Ehkä se on kuriositeetti. Tuli vain mieleen.

Sana ”kehitysmaa” tuli käyttöön vasta 1950-luvulla, eikä sillä tietenkään tarkoitettu Suomen kaltaisia maita – ihan siitä riippumatta, että joku ehkä näkee vuoden 2016 perspektiivistä 1950-luvun Suomessa joitakin puutteita.

”Kehitysmaa” tuli käyttöön eufemismina, korvaamaan ilmauksen ”takapajuinen maa” (ja sille tarjotun siistityn ilmauksen ”alikehittynyt maa”). Erityisen eufemistinen se oli aikana, jolloin suuri osa ”kehitysmaista” ei kehittynyt lainkaan, kun taas ns. kehittyneet maat kehittyivät kehittymistään.

Kyse on siis joka tapauksessa epämääräisestä poliittisesta ilmauksesta, jolle jokainen antaa oman merkityssisältönsä omien tavoitteidensa pohjalta. Tosin ”kehitysmaa” on sekin taidettu jo ainakin jossain leimata leimaavaksi, rasistiseksi ja ties miksi.

"Ihan samanlainen..." Oloja on tietysti aina verrattava kyseisen ajan kokonaisuuteen, ei nykyajan. Pari sukupolvea sittenkin Suomi sijoittui kehittyneisyydessä kohtalaisesti jopa läntisessä Euroopassa, ei siis ollut mikään maanosan köyhälä. Ajatellaanpa Saksan ja saksalaisten osaa. Maa oli vuonna 1945 sodan raunioittamana ja vielä vuosia "kehitysmaa", samoin ainakin Puola ja Neuvostoliitto.
Kehitysmaa-nimitystä ei siis pidä käyttää kevyesti koskemaan nykyisiin oloihin verrattuna puutteellisia oloja menneisyydessä.

Riku Rantalan lause kuului "Kun suhtaudumme ylimielisesti maailman vähäosaisempiin, olisi hyvä muistaa, että Suomi oli ihan samanlainen vain pari sukupolvea sitten".

Asian ydin ei ole loppuosan ilmaisu "ihan samanlainen" vaan alku "suhtaudumme ylimielisesti maailman vähäosaisiin".

Suomesta on lähdetty hakemaan "parempaa elämää" jo 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa Amerikkaan, sotien välissä Neuvostoliittoon ja 1960- ja 1970-luvulla Ruotsiin. Luonnollisesti he menivät tekemään työtä, joka tuolloin oli tehtaassa hyvin yksinkertaista ja helposti opittavaa. Mutta muuten samanlaisia vaikeuksia kuin nykyisetkin maahanmuuttajat (kielitaidon puute, lehdistön "en finne igen"-rikosuutiset).

Suomesta myös lähdetty pakolaisiksi, tsaarin aikana pakoon asevelvollisuuskutsuntoja (vaikka nyt niin halveksitaan sitä, että nuoret miehet eivät jää taistelemaan), sisällissodan jälkeen Venäjälle ja sotien aikana ja jatkosodan jälkeen lähinnä Ruotsiin.

Erityisesti on muistettava, että Ruotsi suostui muutaman päivän varoitusajalla ottamaan vastaan Lapin asukkaat (joista puolet sitten tuli sinne, puolet Pohjanmaalle), vaikka tuolloin ei ollut mitään varmuutta, voisivatko he palata kotiin.

Poliittisistakin syistä Ruotsiin paettiin. Inhimillisesti vetoavimpiin tapauksiin kuuluu runoilija Viljo Kajava, joka muutti vaimonsa ja kasvattityttärensä kanssa muutamaksi vuodeksi Ruotsiin, jottei inkeriläissyntyistä tyttöä palautettaisi Neuvostoliittoon.

Emma-Liisa kirjoitti:---
Erityisesti on muistettava, että Ruotsi suostui muutaman päivän varoitusajalla ottamaan vastaan Lapin asukkaat (joista puolet sitten tuli sinne, puolet Pohjanmaalle), vaikka tuolloin ei ollut mitään varmuutta, voisivatko he palata kotiin.
---

Venäjä oli 1900-luvun alun asevelvollisille toista maata, vieläpä sortaja. Tuskin nytkään moni menisi Venäjän armeijaan. Omaan sotaväkeen oli kuuliaisesti menty sen lakkauttamiseen vuonna 1901 asti.

Vaikka ei koteihinsa, niin Suomeen heidät tietysti olisi palautettu.

historioija kirjoitti:

Emma-Liisa kirjoitti:---
Erityisesti on muistettava, että Ruotsi suostui muutaman päivän varoitusajalla ottamaan vastaan Lapin asukkaat (joista puolet sitten tuli sinne, puolet Pohjanmaalle), vaikka tuolloin ei ollut mitään varmuutta, voisivatko he palata kotiin.
---

Venäjä oli 1900-luvun alun asevelvollisille toista maata, vieläpä sortaja. Tuskin nytkään moni menisi Venäjän armeijaan. Omaan sotaväkeen oli kuuliaisesti menty sen lakkauttamiseen vuonna 1901 asti.

Vaikka ei koteihinsa, niin Suomeen heidät tietysti olisi palautettu.

Tuskin, jos Suomi olisi muuttunut kommunistiseksi ja/tai Lappi liitetty NL:oon (mitä aikanaan pelättiin) eivätkä Lapin evakot eivät olisi itsehalunneet palata. Eihän Ruotsi palauttanut edes suomalaisia käpykaartilaisia, jotka pakenivat sodan aikana Ruotsiin, ei myöskäänBaltian pakolaisia, vain latvialaiset Waffen-SS-miehet.

Ei monilla nykyajan pakolaisilla ole "omaa armeijaa".

Ei kannata keksiä ja toistella keinotekoisia rinnastuksia siksikin, että historia harvoin toistaa itseään. Tilanteet ja olosuhteet eroavat aina toisistaan, enemmän tai vähemmän. Suomalaiset ovat ennen tehneet tietyissä olosuhteissa sitä ja tätä, mutta nyt on sellaista ja tapahtuu tällaista. Historia opettaa mitä opettaa, mutta ei joka asiaan ja tilanteeseen soveltuvaa.

Emma-Liisa kirjoitti:Erityisesti on muistettava, että Ruotsi suostui muutaman päivän varoitusajalla ottamaan vastaan Lapin asukkaat (joista puolet sitten tuli sinne, puolet Pohjanmaalle), vaikka tuolloin ei ollut mitään varmuutta, voisivatko he palata kotiin.

En tiennyt epävarmuudesta. Luulin olleen aika varmaa, että saksalaiset ajetaan Lapista, minkä jälkeen asukkaat voivat palata takaisin.

Epävarmuus kotiin paluusta oli ihan sama kuin Karjalan evakoilla.
Jos Lappikin olisi menetetty, olisi se ollut autio ja tyhjä neuvostolaisten vapauttaajien saapuessa ottamaan sitä haltuunsa.

Lemmi kirjoitti:

Emma-Liisa kirjoitti:Erityisesti on muistettava, että Ruotsi suostui muutaman päivän varoitusajalla ottamaan vastaan Lapin asukkaat (joista puolet sitten tuli sinne, puolet Pohjanmaalle), vaikka tuolloin ei ollut mitään varmuutta, voisivatko he palata kotiin.

En tiennyt epävarmuudesta. Luulin olleen aika varmaa, että saksalaiset ajetaan Lapista, minkä jälkeen asukkaat voivat palata takaisin.

Oli paljon huhuja, että NL ottaa myös Lapin.

nelimjaa kirjoitti: Epävarmuus kotiin paluusta oli ihan sama kuin Karjalan evakoilla.

Karjala menetettiin jo välirauhansopimuksessa. Toki jotkut karjalaiset toivoivat tilanteen muuttuvan edes osittain varsinaisessa rauhanteossa ja vielä' myöhemminkin. Kekkonenhan yritti vaihtaa Lapin osan Karjalasta.

historioija kirjoitti:Ei kannata keksiä ja toistella keinotekoisia rinnastuksia siksikin, että historia harvoin toistaa itseään. Tilanteet ja olosuhteet eroavat aina toisistaan, enemmän tai vähemmän. Suomalaiset ovat ennen tehneet tietyissä olosuhteissa sitä ja tätä, mutta nyt on sellaista ja tapahtuu tällaista. Historia opettaa mitä opettaa, mutta ei joka asiaan ja tilanteeseen soveltuvaa.

Ihmiset nyt keksivät rinnastuksia, vaikka kuinka heitä kieltäisit.

On kuitenkin eroa, että onko rinnastus jotenkin järkevä ja johtaako se hyvään lopputulokseen. Presidentti Kennedyä tunnetusti auttoi Kuuban ohjuskriisissä, kun hän oli lukenut Barbara Tuchmanin kirjan ensimmäisen maailmansodan syttymisestä Elokuun tykit, mistä hän oli oppinut, että sota voi syttyä, vaikkei kukaan sitä halua, mistä syystä on oltava varoivainen, ettei kukaan kuumakalle pääse tekemään provokaatiota, johon sitten vastataan.

Vastakkainen tapaus on usein käytetty München-vertaus. Jokainen diktaattori ei ole Hitler.

Emma-Liisa kirjoitti:---
Suomessa oli 1860-luvulla nälänhätä, jossa kuoli prosentuaalisesti enemmän kuin Irlannin kuulussa perunakriisissä ja oli viimeinen luonnon (siis katovuosien) aiheuttama Euroopassa.
---

Irlanti näyttää tilastojen valossa kärsineen selvästi enemmän kuin Suomi (suunnilleen 120 000 "ylimääräistä" kuolemaa eli n. 7 % väestöstä), lisäksi se menetti suuren osan väestöstään siirtolaisina Amerikkaan. Mutta kestihän kato siellä peräti seitsemän vuotta, kun Suomessa pahin ja tuhoisin vain yhden kasvukauden.

https://en.wikipedia.org/wiki/Great_Famine_(Ireland)