Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Upseerit ja aliupseerit sodassa

15.06.17 08:57

Iltalehden erikoislehdessä Tali-Ihantala on lopussa haastateltu tutkijoita, mm. Ville Kivimäkeä (s. 64):
Tali-Ihantalassa yleisesti tunnustettu ongelma oli, että aliupseerien auktoriteetti oli pitkän asemasotavaiheen aikana karissut.

- Kun asemasotavaihe yht'äkkiä laukesikin hyvin intensiivisiksi taisteluiksi, jäivät upseerit usein yksin johtamaan etulinjassa.
Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan kuullut tästä "yleisesti tunnustetusta ongelmasta". Onko muilla siitä enemmän tietoa.

Johtamisen suhteen oli muitakin ongelmia, ainakin isäni (vänrikin) muistelun mukaan:
Neuvostoliitto pommitti niin että maa tärisi. Osa joukoista haavoittui. Tuli komento että kaikkien piti kaivaa potero. Näin teimme.

Meitä jäi neljästä upseerista vain kaksi jotka eivät haavoittuneet, komppanianpäällikkö ja minä.

Taistelurintama oli niin leveä, että välillä ainoa lähelläni oleva mies oli oma lähetti.

kahannin
Viestit: 46
Liittynyt: 10.01.20 13:36

Re: Upseerit ja aliupseerit sodassa

19.01.20 20:16

Emma-Liisa kirjoitti:
15.06.17 08:57
Iltalehden erikoislehdessä Tali-Ihantala on lopussa haastateltu tutkijoita, mm. Ville Kivimäkeä (s. 64):
Tali-Ihantalassa yleisesti tunnustettu ongelma oli, että aliupseerien auktoriteetti oli pitkän asemasotavaiheen aikana karissut.

- Kun asemasotavaihe yht'äkkiä laukesikin hyvin intensiivisiksi taisteluiksi, jäivät upseerit usein yksin johtamaan etulinjassa.
Täytyy tunnustaa, etten ole koskaan kuullut tästä "yleisesti tunnustetusta ongelmasta". Onko muilla siitä enemmän tietoa.

Johtamisen suhteen oli muitakin ongelmia, ainakin isäni (vänrikin) muistelun mukaan:
Neuvostoliitto pommitti niin että maa tärisi. Osa joukoista haavoittui. Tuli komento että kaikkien piti kaivaa potero. Näin teimme.

Meitä jäi neljästä upseerista vain kaksi jotka eivät haavoittuneet, komppanianpäällikkö ja minä.

Taistelurintama oli niin leveä, että välillä ainoa lähelläni oleva mies oli oma lähetti.
Tämä lienee totta pakokauhun valtaamissa yksiköissä. Toisaalta koko sotaretken tulosta ajatelle pahin pakokauhu tapahtui upseereiden keskuudessa. Kuuterselän taistelun aikana 14.6.1944 Neuvostoliiton Punaisen Lipun prikaati lähetti n. 60 – 65 tankkia tiedusteluluontoiseen hyökkäykseen Vammelsuuhun. Jokaisen tankin kannella oli n. 10 jalkaväkimiestä.
Tankkiosasto yllätti Vammelsuussa Ratsuväkiprikaatin esikunnan. Upseereiden ja muun henkilöstön onnistui paeta ja pelastaa henkensä. RvPr:n kaikki asiakirjat ja koko viestikalusto jäivät vihollisen haltuun. Ratsuväkirykmentit eivät näin ollen saaneet yhteyttä esikuntaan. Vammeljoella asemissa olleet Hämeen ja Uudenmaan Ratsuväkirykmentit perääntyivät tämän jälkeen noin vuorokauden aikana käytännöllisesti katsoen ilman taistelua.
Rv.Pr:n vahvuus oli n. 6500 miestä. Punaisen Lipun tankkiosaston jv. vahvuus oli n. 650 miestä. Kyseessä oli siis liikkuvan sodankäynnin mahdollistama tilanne, jossa yksi venäläinen sotilas vastasi kymmentä suomalaista sotilasta. Asiaa tietenkin auttoi se, että Saksasta huhti- toukokuussa saapuneet panssarinyrkit ja -kauhut olivat etenkin IV AK:ssa erittäin tarkasti varjeltuja sotasalaisuuksia. Sen vuoksi niitä ei oltu jaettu rintamamiehille.
Tankkiosaston hyökkäys oli ns. shot to nothing – manööveri. Hämmingin ja tiedustelutiedon keräämisen lisäksi sille ei oltu asetettu mitään suuria, veret seisauttavia tavoitteita. Jopa yksi panssarinyrkeillä ja -kauhuilla varustettu komppania olisi todennäköisesti kyennyt tuottamaan tankkiosastolle niin suuret tappiot, että se olisi saattanut vetäytyä takaisin.
Venäläisten lähteiden (Baris Irincheev, Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin, Minerva, Juva 2016) mukaan Vammeljoella kuitenkin taisteltiin. Siellä n. 40 - 60 hengen suomalaisryhmä pidätteli kokonaista venäläistä prikaatia useita tunteja. Antautuivat sitten, kun kaikki prikaatin suorasuutaustykit olivat jonkin aikaa ampuneet bunkkereihin kohdistettua tulta lähietäisyydeltä. On mahdollista, että kyseessä olisivat olleet VKT-linjan rakennustöissä olleet miehet, joille kukaan ei ollut muistanut ilmoittaa Rv. Pr:n perääntymisestä.
Kun tarkastelee luonnossa Vammeljokea, niin voi todeta, että sen länsiranta on selvästi ylempänä kuin itäranta. Puolustukselliseti erittäin edullista. Irincheevin mukaan neuvostoliittolaiset olivat kiitelleet onneaan, kun pääsivät niinkin vähin taisteluin joen yli.
Mannerheim koetti vastakäskyillä pysäyttää perääntymisen, mutta se oli turhaan. RvPr. oli Mannerheimin lempilapsi, lyömätön eliittijoukko. Sen pettäminen tärkeällä hetkellä oli varmaan osasyynä Mannerheimin ko. aikana vallanneeseen apatiaan.
Rintamalla seurauksena oli, että rantatie Viipuriin avautui. Neuvostoliittolaiset kärkiryhmät etenivät Irincheevin mukaan jopa 25 km parhaana päivänä. Olivat löytäneet suomalaisten hylkäämiä polkupyöriä, joilla eteneminen kävi joutuisasti.
Niinpä Neuvostoliito hyökkäys eteni kymmenessä päivässä asetettuun minimitavoitteeseen, eli Viipurin valtaukseen.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”