Tapio Onnela
Viestit: 4770
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Historia vallankäytön välineenä Venäjällä

16.11.17 19:05

Suomen Kuvalehdessä on ilmestynyt syksyn aikana Venäjän historiapolitiikkaa käsitteleviä artikkeleita, tuorein niistä ilmestyi 15.11.2017:

Anne Kuorsalo: Venäläinen historioitsija yllättää: ”Vallanpitäjät ovat nyt heikkoja – tilanne Venäjällä ei ole hallinnassa” Vuoden 2018 presidentinvaalit muokkaavat jo nyt Venäjän kulttuurielämää, sanoo Anatoli Golubovski. (Suomen Kuvalehti, 15.11.2017)

Anne Kuorsalo haastatteli Anatoli Golubovskia lokakuussa 2017 ja hän kirjoittaa laajassa artikkelissaan Suomen Kuvalehdessä Venäjän tilanteesta ennen 2018 presidentivaaleja.

Suorsalo viittaa artikkelissa kolmeen kulttuuriskandaaliin, jotka ovat herättäneet voimakasta keskustelua Venäjällä:
KOLMESTA syksyn 2017 suuresta skandaalista yksi liittyy Aleksei Utšitelinelokuvaan Matilda. Se kuvaa viimeisen tsaarin Nikolai II:n ja tähtiballerina Matilda Kšesinskajan suhdetta.
Toinen skandaali koskee oikeusjuttua kotiarestiin laitettua kansainvälisesti arvostettua ohjaaja Kirill Serebrennikovia ja hänen kahta ryhmäänsä, Gogol-keskusta ja Sedmaja studijaa vastaan.
...
Kaiken kruunaa kulttuuriministeri Vladimir Medinskin väitöskirja, jonka hyväksymisen perumista on suositellut muun muassa historioitsijoista koostuva asiantuntijaneuvosto. Sen sijaan eri alojen edustajista koostuva valtion ylin tieteen asiantuntijaneuvosto säilytti Medinskin oppiarvon 20. lokakuuta 2017. Päätös syntyi opetus- ja tiedeministerin painostuksesta.
Golubovski on filosofian tohtori, sosiologi ja historioitsija. Hän kuuluu historiaa uudesta näkökulmasta tutkailevan ammattihistorioitsijoiden perustaman kansalaisjärjestön Volnoje istoritseškoje obštšestvon perustajiin ja johtoon. Järjestö haluaa turvata historian aseman tieteenä ja torjua sen politisoinnin ja käytön propagandana.

Suomen Kuvalehti julkaisi tiivistelmän järjestön tuoreesta raportista lokakuussa 2017. Raportin mukaan Venäjällä yritetään lujittaa historialla yhteiskuntaa, koska muuta keinoa ei ole.
Tässä pomintoja Anne Kuorsalon raporttia käsittelevästä artikkelista:

Anne Kuorsalo: Raju raportti julki Venäjällä: Menneisyyden palvonta ei enää riitä – myyttien lietsonta valmistaa sotaan. Historialla yritetään lujittaa yhteiskuntaa, koska muuta keinoa ei ole, arvostelee vaikutusvaltainen kansalaisjärjestö. (SK, 9.10.2017)
Kuorsalo kirjoittaa:
”Venäjällä on uusi yhteiskuntasopimus, jossa johto lupaa valtansa vastikkeeksi kansalaisille ylpeyden tuhatvuotisesta historiasta.
Näin repäisee raportti, jonka otsikko haastaa kysymällä, millaisen historian tarvitsee tulevaisuuden Venäjä.
Lähtökohtana analyysissa on historian muuttuminen ideologian korvikkeeksi. Samalla kunniakasta menneisyyttä ylistämällä laillistetaan ja oikeutetaan nykyisen eliitin valta.
Raportin on laatinut vuonna 2014 perustettu kansalaisjärjestö Volnoje istoritseškoje obštšestvo.”
Venäjä ei tosiaankaan ole tehnyt Saksan tavoin avoimesti tilitystä menneisyydestä. Päinvastoin. Nyt historiasta on tullut osa valtioideologiaa, kuten se oli Neuvostoliitonkin aikoina:
***
Menneisyyden palvonta alkoi raportin mukaan vuoden 2011 jälkeen. Seurauksena maata ei kehitetä asianmukaisella tulkinnalla nykyisestä eikä oikeilla arvioilla tulevasta.
Ylipäänsä keskustelua tulevaisuudesta ei käydä.
Sen sijaan historiasta on tullut poliittisesti ja aatteellisesti korvike puuttuvalle ajankohtaiselle mielipiteiden vaihdolle.
Historiasta kiisteltäessä käsitellään nykyistä ja tulevaa, koska muita tapoja analysoida vallitsevaa tilannetta ei ole.
Taas arvostetaan Stalinia ja Iivana Julmaa.

RAPORTTI havainnollistaa esimerkillä: kun ei voida suoraan vaatia Gulagin, vankileirien saariston palautusta, niin nostetaan takaisin arvostuksen kohteiksidiktaattori Josif Stalin ja Iivana Julma. Molemmille on viime kuukausien aikana pystytetty muun muassa uusia patsaita.
Menossa on kylmä kansalaissota maan menneisyydestä, päättelee raportti, jonka mukaan keskeisiä historian kipupisteitä ei ole purettu. Nyt historia on vain ”suurta” ja ”kunniakasta”, ja samalla sitä käytetään välineenä lujittaa yhteiskuntaa, koska muuta keinoa ei oikeastaan ole.
Mennyt suuruus tarjoaa edelleen kansalle mahdollisuuden pitää itseään suurena, vaikka ei eletäkään parhaita aikoja.

Historiallinen narratiivi, kertomus, oli tärkeä osa myös Neuvostoliiton ideologiaa, muistuttaa raportti. Tarinassa oli kuitenkin se ero, että Neuvostoliitolla oli myös ”suuri” nykyisyys ja tulevaisuus.”
****
Jos jotain Venäjän valtaapitävät pelkäävät niin värivallankumouksia. Siksi myöskään lokakuun vallankumouksen 100-vuotispäivää ei juurikaan ole Venäjällä noteerattu:
***
RAPORTIN lukeminen tarjoaa vastauksen myös siihen, miksi Venäjällä yritetään ohittaa suuren sosialistisen lokakuun vallankumouksen satavuotisjuhla 2017 niin pienellä huomiolla kuin mahdollista.

Kaikki vallankumouksellinen on muuttunut kielteiseksi Kremlissä pelättyjen oranssivallankumousten takia.
Oranssivallankumous tapahtui Ukrainassa 2004. Silloin presidentinvaalien toinen kierros uusittiin ja sen voittivat länsimieliset.
Venäjän propagandassa Unkarin kansannousua 1956 on jo nimitetty ensimmäiseksi oranssivallankumoukseksi. Raportti painottaa, ettei arviossa ole kyse siitä, mitä Budapestissa tapahtui, vaan sillä viitataan Kremlin nykyisiin kotimaisiin vastustajiin.

Seurauksena yhteiskunnallinen modernisaatio häipyy historiasta, sankareita eivät ole reformaattorit vaan taantumukselliset.
Tulkinnan jyrkkä muutos on tapahtunut muutamassa vuodessa: modernista on käännytty perinteiseen, edistyksestä vanhoillisuuteen.
Uustulkinta koskee niin ikään suhteita länteen.

Teesi ”Venäjä ei ole Eurooppaa” halutaan ottaa ohjeeksi kulttuurielämään, mutta linjaus on valheellista isänmaallisuutta, varoittaa raportti.
Se kiinnittää moneen kertaan huomiota siihen, miten historiasta on tullut propagandan väline manipuloitaessa tietoisuutta.
**
Kuorsalo kertoo miten raportin mukaan Stalinin ajan muistelemisessa on monia ongelmia:
Stalinin kauden uhrien muistaminen on kuin omaisi oppositioon kuuluvan maailmankatsomuksen, vinoillaan raportissa.
Neuvostoajan toisinajattelijat, dissidentit rinnastuvat nykypäivän paheksuttuihin mielenosoittajiin.

Paljon pohditaan, voidaanko Stalinin ajan sortotoimien perintöä pitää traumaattisena. Samalla muistutetaan, miten ei ole järjellistä tapaa selittää vuonna 1937 vauhtiin päässeitä vainoja. Ainoa mahdollinen tulkinta on ihmisillä tehty kokeilu.

Oudointa tässä kokeilussa oli se, että Neuvostoliitossa kansalaisten tappamisella tavoiteltiin vapauden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden yhteiskuntaa. Samat arvot ovat keskeisiä humanismissa ja valistuksessa.

Karu johtopäätös historian taakasta on se, että nykyistä venäläistä ei erota Stalinin vyöhykkeen eli vankilajärjestelmän väestä oikeastaan muu kuin se, että hänellä on taskussa uusin iPhone.
***
Kuorsalo tuo esille raportista kiinnostavan muotoilun: ”puolustuksellinen ekspansio
***
Uusstalinistisessa voiton kultissa sota muuttuu juhlaksi, paraatiksi ja ilotulitukseksi, voitoksi ilman surua, tunteiksi ilman ajatuksia ja uroteoiksi ilman tragediaa. Samalla Neuvostoliittoon liittyvä myönteisyys kytkeytyy paljolti juuri voittoon sodassa.
Sodat ovat Venäjän vallitsevassa historian tulkinnassa oikeutettuja, voittoisia ja puolustuksellisia. Ne kokoavat joukot piiritettyä linnoitusta johtavan ympärille. Tämän hetken sodat operoivat samalla jatkumolla kuin suuri isänmaallinen sota.
Raportin mukaan asennoitumista leimaa kielteinen solidaarisuus ja militaristinen tajunta. Meitä vastaan hyökätään, me puolustaudumme, meiltä viedään pois, me palautamme otettua.
Tätä analyysia raportti tehostaa lainaamalla oppikirjasta poimittua muotoilua puolustuksellisesta ekspansiosta, jonka nimissä Venäjä on käynyt sotia 300 vuotta ja laajentanut rajoja Kaliningradista Kuriileille.
Moinen ideologia on kuitenkin raportin mukaan sopimatonta nykyaikaan. Vahvistaakseen tuomiota se muistuttaa, miten myös talouden militarisointi vie pohjan siltä, että maan sotilaallinen potentiaali voidaan turvata.
***
MILITARISTISEN historiakäsityksen hyllyttämisen rinnalla vaaditaan suurvaltaidentiteetin romuttamista.
Venäjän imperiumia, suurvaltaa, ei enää ole, vaan suurvallan aika on ohi. Tilalle tarvitaan identiteetti ja poliittinen rakenne, joka mahdollistaa onnellisen elämän imperiumin jälkeisessä ajassa.

Historian myyttien lietsonta valmistaa hyvin sotaan ja suurvaltaidentiteetti uskomaan siihen, että ollaan vihollisten ympäröimiä. Nyt kuitenkin tarvitaan yhteistyötä ja kykyä sopia tasavertaisesti, sillä sodat ovat tämän hetken maailmassa poikkeuksia eikä niitä suinkaan toivota.
Raportti muistuttaa, että yhteiskunta kokonaisuudessaan maksaa siitä, että puuttuvan uuden historiallisen narratiivin tyhjiö täytetään vanhoilla myyteillä.

Lopullisesti viralliset historian näkemykset murskataan toteamalla, miten sakraalinen ja kritiikitön asenne historiaan tuottaa samaa asennetta suhteessa valtaan.
***
HISTORIAN ja myyttien käyttäminen propagandaan pitää lopettaa. Niiden tilalle vaaditaan tutkimuksen vapautta ja kolmas destalinisaatio. Menneisyyden oikeaan tulkintaan liittyy kyky nähdä tulevaan, korostaa raportti.
Sen kirjoittajat myöntävät, että selvityksen nimessä on provokatiivisuutta. Tavoitteena ei ole yksi oikea historiallinen tulkinta, vaan rehellinen, vapaa ja vastuullinen asenne menneeseen.
Se takaa, että myös tulevaisuudesta voidaan keskustella vapaasti.
Suorastaan vallankumouksellinen manifesti toteaa senkin, että ongelmat eivät ole kadonneet sen myötä, että Venäjän modernisaatioita on lykätty. Sen sijaan ne ovat vain syventyneet ratkaisujen siirtyessä.
Kuva
Kuva: Viipurilaiset juhlistivat voiton päivää mm. kuvauttamalla toisen maailmansodan aikaisiin sotilaspukuihin puettuja lapsiaan puhallettavan voiton päivän portin edessä. Kuva Tapio Onnela, 9.5.2017.

Tapio Onnela
Viestit: 4770
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Historia vallankäytön välineenä Venäjällä

07.09.18 09:09

Tuore esimerkki venäläisestä historiapolitiikasta:

"He löysivät sitä, mitä etsivätkin" – Yrittääkö Venäjä kirjoittaa uudelleen historiaa ja väittää Stalinin uhreja suomalaisten tappamiksi sotavangeiksi?
https://yle.fi/uutiset/3-10390554 (Yle 6.9.2018)
Kaivaukset Sandarmohssa Karjalan tasavallassa ovat loppuneet ilmoitettua aikaisemmin, ja enää niistä kertoo myllerretty pieni alue valtavan muistoalueen reunalla. Hiekkaisesta maasta on löytynyt viisi ruumista. Ne ovat nyt Venäjän tutkintakomitean hallussa.

Heti kaivausten alussa venäläisissä tiedotusvälineissä kerrottiin (siirryt toiseen palveluun), että löydetyt jäänteet olivat suomalaisen valloittajien tappamia puna-armeijan sotilaita. Perusteluna kaivausten johtaja Oleg Titberija kertoi, että oli löydetty sellaisia sotilasmantteleita, jollaisiin suomalaiset hänen mukaansa pukivat vankeja.
Harrastelijatutkijat estivät jäänteitä

On epäselvää, ketkä käytännössä suorittivat kaivaukset. Paikalliset Karhumäen Sandarmohssa ja Petroskoissa puhuvat ”pietarilaisista etsijöistä”. Se tiedetään, että Venäjän sotahistoriallinen seura (siirryt toiseen palveluun) on kaivausten tilaaja. Ja seuran takana on toimittaja Gleb Jarovoin mukaan ilmeisesti jokin turvallisuuspalvelun haara, ehkä FSB.

Jarovoi pitää epäilyttävänä, että työ oli annettu juuri sotahistorialliselle seuralle. Se ei ole tiedeyhteisö, vaan eräänlainen kansalaisjärjestö. Seura on hyvin läheisesti kytketty Venäjän valtionhallintoon, ja sitä johtaa kulttuuriministeri Vladimir Medinski.

– Seura on osa valtion propagandakoneistoa, ja sen viesti meni hyvin perille tässäkin tapauksessa, Jarovoi sanoo.

Väitteitä tuhansista tapetuista vangeista

Viesti oli, että Sandarmohssa on haudattuna suomalaisten tappamia neuvostoliittolaisia sotavankeja. Väite putkahti pintaan jo kesällä 2016, jolloin paikalliset historiantutkijat esittivät sen.

Huhumylly lähti jauhamaan, kun Venäjän valtion television sotilaskanava Zvezda teki jutun, (siirryt toiseen palveluun) jossa väitettiin suomalaisten kiduttaneen ja tappaneen tuhansia sotavankeja. Vangit olisi tuotu Karhumäen alueella sijaitsevilta vankileireiltä jatkosodan aikana.

On hyvin epätodennäköistä, että näin olisi tapahtunut. Ensinnäkin vankien leirikuolemat on kirjattu tarkkaan, eikä kuolleita ollut niin paljon. Toiseksi ei ole todennäköistä, että vankeja olisi kuljetettu tapettaviksi parinkymmenen kilometrin päähän leiristä, lähemmäksi rintamalinjaa.
Operaation takana mitä ilmeisemmin on Venäjän turvallisuuspalvelu:
Yhtä lailla moni on ihmeissään siitä, että kaivauksiin ryhdyttiin juuri nyt, kun eräs Sandarmohn alueen tutkijoista, Juri Dmitrijev on toistamiseen vangittuna epäiltynä muun muassa lapsipornon hallussapidosta.

Dmitrijevin tapausta pidetään poliittisena, ja moni ajattelee samoin kaivauksista. Niilläkin on jokin poliittinen tavoita. Gleb Jarovoikin arvelee, että näin on.

– Turvallisuuspalvelulla on jokin tavoite, jonka he tietävät. Me emme tiedä sitä, Jarovoi sanoo.

Tapio Onnela
Viestit: 4770
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Historia vallankäytön välineenä Venäjällä

07.09.18 16:32

Venäläinen etsintäryhmä esitti hurjan väitteen: ”Suomi tiesi Stalinin vainojen uhrien haudoista ja käytti niitä itse sotavankien hautaamiseen” (IS, 7.9.2018)
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005819078.html
Venäläinen etsintäryhmä järjesti perjantaina Moskovassa tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin alustavia tuloksia ”Suomen teloittamien sotavankien” etsinnöistä Sandarmohissa.

Petroskoin yliopiston professori Sergei Verginin kertoi päätyneensä arkistomateriaalien perusteella ”tieteelliseen hypoteesiin”, jonka mukaan suomalaiset käyttivät nimenomaan Sandarmohia sekä tarkoituksella surmaamiensa tai muuten menehtyneiden neuvostoliittolaisten sotavankien hautaamiseen jatkosodan aikana.
**
Veriginin mukaan Suomi mitä ilmeisimmin tiesi Sandarmohissa olevista 1930-luvun neuvostovainojen joukkohaudoista, mutta vaikeni niistä tahallaan vuosina 1941–44 miehittäessään Itä-Karjalaa. Vaikeneminen selittyy hänen mukaansa sillä, että Suomi aikoi itse jäädä pitkäksi aikaa Karhumäen alueen valloittajaksi.

– Se oli osa Suur-Suomi-hanketta. Suomalaiset alkoivatkin itse haudata neuvostoliittolaisia sotavankeja sinne, koska se oli kätevä paikka, Verigin väitti.

Sandarmoh on helposti kaivettavaa hiekkamaastoa, joten Veriginin mukaan Suomi otti NKVD:n käyttämät hautapaikat käyttöönsä samaan tapaan kuin Suomi ryhtyi käyttämään Karhumäen alueella olleita neuvostoliittolaisten rakentamia vankileirejäkin Itä-Karjalan miehityksensä aikana.
**
Sotavankien surmia tutkinut Helsingin dosentti Antti Kujala pitää mahdottomana, että Suomi olisi tiennyt Stalinin vainojen joukkohaudoista jatkosodan aikana. Mikäli niistä olisi tiedetty, Suomi olisi hänen mukaansa takuuvarmasti käyttänyt tiedon hyväkseen omassa sotapropagandassaan Stalinia ja Neuvostoliittoa vastaan. Näin teki esimerkiksi Saksa teki tiedottaessaan Katynin joukkosurmasta, jossa Neuvostoliitto oli tappanut puolalaisia upseereja ja intelligentsijaa.

Yhtä lailla Kujala pitää mahdottomana, että Suomi olisi teloittanut Sandarmohissa neuvostoliittolaisia sotavankeja tai haudannut sinne jo surmansa saaneita. Kujala pitääkin venäläisen etsintäryhmän työtä poliittisena projektina, jonka johtopäätökset oli tehty jo ennen Sandarmohista ylös kaivettujen jäänteiden etsintää.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”