Tapio Onnela
Viestit: 4742
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Suomen monikulttuurinen historia

14.12.17 18:04

Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen vertailee TS:n kolumnissaan Suomen ja Ruotsin ”monikulttuurisuutta”. Hän tuo esille sen miten Ruotsissa suhtauduttiin 1800-luvulla itse asiassa Suomea huomattavasti tiukemmin ja suvaitsemattomammin eri uskontoihin ja kulttuureihin kuin Suomessa. Ruotsissa esimerkiksi vain luterilaisuus oli sallittua, kun puolestaan Venäjän imperiumin armeija nieli yhtä hyvin kreikkalaiskatolisia, roomalaiskatolisia puolalaisia, luterilaisia baltiansaksalaisia, Venäjän juutalaisia, buddhalaisia kalmukkeja ja islaminuskoisia tataareja.

Kuva
Kuva: Kiinalaisia Espoon Sälörenissä, kuvausaika 1916, mahdollisesti elo-syyskuussa. Yle/Museovirasto/Espoon kaupunginmuseo
Kirsi Vainio-Korhonen: Suomen monikulttuurinen historia (TS, 14.12.2017)

Kustaan sodassa vuonna 1789 venäläisten käsiin joutunut suomalainen Anders Munsterhjelm kuljetettiin sotavankeuteen Volgan rannalle Niznij-Novgorodiin. Päiväkirjassaan hän hämmästeli erityisesti imperiumin monia uskontoja ja kulttuureja, juutalaisia, turkkilaisia, armenialaisia, kalmukkeja ja tataareja. Ruotsin valtakunta ei tuolloin sallinut alamaisilleen muita uskontoja kuin luterilaisuuden.

Suomessa tilanne muuttui vuodesta 1809. Maastamme kehittyi Venäjän osana monikulttuurinen paljon aikaisemmin kuin entisestä emämaasta Ruotsista. Läntiseen naapuriimme ensimmäiset ortodoksi- ja muslimiseurakunnat perustettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen Itä-Euroopasta muuttaneiden siirtotyöläisten tarpeisiin.

Pääosa Suomeen tulijoista oli venäläisiä sotilaita. Venäjän keisarillisen armeijan perustana oli asevelvollisuus, joka ei erotellut kutsuttavan kansallisuutta, kieltä, uskontoa tai kulttuuria. Joukko-osastot toivat siksi muassaan ennen kokemattoman uskontojen, kulttuurien, kielten ja tapojen kirjon.

Suomessa sotilaiden tehtävänä oli turvata Pohjan- ja Suomenlahden rannikot Pietariin johtavine maanteineen Itämereltä saapuvaksi odotettua vihollista vastaan. Tämä uhka realisoitui Krimin sodassa, kun brittiläis-ranskalaisen laivaston sotatoimet ulottuivat rannikkoa pitkin nykyisestä Kotkasta aina Kokkolaan ja Ouluun saakka.

Euraasialaisen imperiumin sotilaat eivät tunnustaneet ainoastaan kreikkalaiskatolista uskoa vaan joukossa oli roomalaiskatolisia puolalaisia, luterilaisia baltiansaksalaisia, Venäjän juutalaisia, buddhalaisia kalmukkeja ja islaminuskoisia tataareja. Vuosisadan loppuun mennessä Suomi oli saanut tätä kautta ensimmäiset muslimi- ja juutalaisvähemmistönsä.

Uskontojen ja kansallisuuksien rajat ylittävät avioliitot ‘’Suomen asukkaiden ja muiden Venäjän alamaisten’’ välillä sallittiin keisarillisella asetuksella vuodesta 1812 alkaen. Puolisoiden ei tarvinnut luopua omasta opistaan, mutta mahdolliset lapset kasvatettiin isänsä uskoon.
Suomalaisten seurakuntien vihittyjen luettelot kertovat, miten tätä oikeutta käytettiin hyväksi ympäri maata ja yli säätyrajojen. Turussa ensimmäinen vihittävä pari oli palvelijatar Dahlström ja matruusi Filemonoff ja Helsingissä mamselli Tillander ja luutnantti Schevitsch. Kumpikin liitto solmittiin 1813.

Historian kirjoittamiseen liittyvät valinnat tehdään aina tutkijan ja kirjoittajan omasta ajasta käsin. 1800-luvun kansallinen herääminen on tutkittu ja kerrottu moneen kertaan, mutta Suomen monikulttuurisemmalle historialle ei ole vielä ollut paljon tilausta.

Turussa eli autonomian ajan alkupuolella suuri Venäjältä tullut vähemmistö. Kymmenesosa aikuisväestöstä oli keisarikunnan armeijan sotilaita ja virkamiehiä. Heidän kielensä, kulttuurinsa ja tapansa näkyivät varmasti turuilla ja toreilla, mutta emme tiedä siitä tai heistä juuri mitään.

Suomalaisten ja venäläisten väliset avioliitot näyttävät olleen arkinen mutta myös unhoon painunut asia. Samalla ne ovat yksi esimerkki kansallisen ja kansainvälisen monista tutkimattomista risteämistä historiassamme. Kypsään ikään ehtineellä tasavallallamme olisi varmasti jo varaa kiinnostua Suomen ylirajaisesta menneisyydestä.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”