Suomettuminen ja kuka siitä hyötyi?

[Klaus Lindgren]

Suomettumisessa ei muuten ollut kyse yksin taistolaisista, vaan paljon laajemmasta ilmiöstä. Muistan itse hyvin, miten Neuvostoliittoon oli ihan kiivainta oikeistoa lukuun ottamatta tapana suhtautua eräänlaisella ymmärtämyksellä. Kaikkihan näkivät, että köyhää siellä oli, demokratiasta ei olut tietoakaan (muuten kuin sanoja hurjasti vääntelemällä) ja loikkareita pomppi rajan yli tuon tuostakin kertomaan ihmisoikeustilanteesta. Silti haluttiin katsoa myös asian hyviä puolia, ja löytyihän niitä – sitten 1990-luvulla nolotti kovasti, kun kävi ilmi, mitä kaikkea soopaa sitä olikin uskottu. Mutta on hyvä muistaa, että vielä 1960-luvulla se "sosialismi" näytti ihan viisaiden ja asiantuntevien ihmisten silmissä nahdolliselta vaihtoehdolta markkinataloudelle. Seuraavalla vuosikymmenellä käytiin edelleen keskusteluita kahden talousjärjestelmän paremmuudesta, ja vielä Gorbatshovin aikaan moni näki vielä neuvostojärjestelmän saattavan olla korjattavissa. No, sitten kun se romahti, jostain ilmestyi toki legioonittain viisaita, jotke kertoivat aina ymmärtäneensä systeemin mahdottomuuden (niinpä niin).

Tuo ymmärtäväisyys on siis yksi osa 1970-luvun ilmapiiriä, ja toinen oli se ulkopolitiikan ensisijaisuus, jota rummutti muuten kaikkein tehokkaimmin kepu, eivät suinkaan taistolaiset. Neuvostoliitosta kuului ärähtelyitä miloin mistäkin asiasta ja Kekkonen kavereineen sai siinä hiihtää selittelemässä tovereille, että ei meistä mitän vaaraa ole ja sitten taas hyssyttelemässä suomalaisia että pitäkäähän nyt turpaanne soukemmalla, isoveli on vihainen. Ja kun ulkopolitiikkaa saattoi käyttää sisäpolitiikan ja erilaisten valtakamppailujen välineenä, tulokset eivät aina olleet kivoja.

[Emma-Liisa]

on hyvä muistaa, että vielä 1960-luvulla se "sosialismi" näytti ihan viisaiden ja asiantuntevien ihmisten silmissä nahdolliselta vaihtoehdolta markkinataloudelle. Seuraavalla vuosikymmenellä käytiin edelleen keskusteluita kahden talousjärjestelmän paremmuudesta, ja vielä Gorbatshovin aikaan moni näki vielä neuvostojärjestelmän saattavan olla korjattavissa. No, sitten kun se romahti, jostain ilmestyi toki legioonittain viisaita, jotke kertoivat aina ymmärtäneensä systeemin mahdottomuuden (niinpä niin).

Tässä on kosolti perää. Vertailu "kapitalismi de facto" ja "sosialismi in spe" tuntuu nyt hullulta, mutta olihan siinä se järki, että teollinenkin vallankumous oli aikoinaan tuottanut uhreja.

Sitä paitsi edelliset sukupolvet olivat odottaneet Neuvostoliiton romahdusta heti vallankumouksen jälkeen, kollektivisoinnin yhteydessä, Saksan hyökätessä...eli huutaneet sutta liian monta kertaa.

Matti Klinge sanoo päiväkirjoissaan (Eurooppaa päiväkirjastani, Teetä ja suurmiehiä ja Rooma Moskova Sesenheim) että on hullua sanoa Kekkosen ajan oppositiomiesten olleen oikeassa, sillä vaikka joku olisi osannut veikata, että NL romahtaa elokuussa 1991 (mitä kukaan ei tehnyt), niin siihen asti sen kanssa piti tulla toimeen.

Ylipäänsä, suomalaisten suurin virhe taitaa olla se että unohdetaan että kaikki riippui isommasta kansainvälisestä pelistä:

http://personal.inet.fi/koti/jukka.tark ... -11-06.htm

Loppujen lopuksi NL:n yletön ihailu tapahtui Suomessa aikana, jolloin kyseessä oli jo pääasiassa farssi. Aiemmin seuraukset olisivat voineet olla traagisia: mitä seurasikaan Anna Ahmatovalle, kun tämä tapasi Isaiah Berlinin...

[EsaH]

Kyllä esim. 70-luvun ja vielä 80-luvunkin media- ja kulttuurimaailmassa oli niin vahva vasemmistolainen ja taistolainen lataus, että puheet taistolaisten vähäisestä yhteiskunnallisesta vaikutusvallasta on puppua.

Mutta missä se vaikutusvalta oli? Joissakin teattereissa ja esim. Tampereen yliopiston joissakin laitoksilla eli ei välttämättä kovin keskeisillä alueilla.

Se että ihmisistä *tuntui* aikoinaan niin, ei tarkoita että niin se *oli*. Jos radiossa oli yksi Naapurineljännes (15 minuuttia!), niin toisaalta viihdetarjonnan kautta tuli amerikkalaisen kulttuurin vaikutus 10000-kertaisena - vain edellinen huomattiin, ei jälkimmäistä. Ja edellinen oli helppo torjua, koska se oli avointa propagandaa.

Asia pitäisi tutkia niin että otettaisiin huomioon *koko* yhteiskunnan ja kulttuurin kenttä ja analysoitaisiin todellinen vaikutus (esim. kun taistolaiset tekivät Mustan kirjan yliopistojen tenttikirjoista, ei niistä yhtään poistettu) ja pian alkoi vastavaikutus (Pirkkalan monistettakaan ei muistaakseni käytetty opetuksessa).

Ei se suomettuminen mielestäni nyt ihan noin vähäinen ja vaaraton ilmiö ollut. Kriitiikkiä Nl:oa vastaan ei uskallettu julkisesti juurikaan käytännössä näyttää, mutta länttä ja USA:ta sai kyllä moittia huoletta esim. tv-uutisissa, lehdistössä ja koulukirjoissa.

Vaikka terveen kriittisesti ajattelevia kansalaisia olisikin ollut maassamme paljon, virallinen ulko-ja sisäpoliittinen linja ja vasemmistolaistunut poliittinen kulttuuri täällä pahimpina 70-luvun vuosina ymmärrettävästi epäilytti länttä ja loi siellä ikävää imagokuvaa Suomesta jonkinlaisena Nl:n satelliittina. Toisaalta lännessä myös ymmärrettiin realistisesti, että jossain asioissa Suomen oli varmasti pakko joustaa Nl:n painostuksen edessä/ottaa Nl:n toiveet ja intressit huomioon. Ymmärrettiin ainakin lännen valtiojohtotasolla esim. diplomaatti- ja tiedusteluyhteyksien kautta.

Mutta valitettavasti oli myös paljon sitä tarpeetonta taipumista eli todellista suomettumista: vahva itsesensuuri, kotiryssäjärjestelmä koko laajuudessaan, kulttuurielämän vasemmistolaistuminen, oppikirjojen virallinen linja. Eihän tälläinen voinut kehitys 1960-luvun lopulta alkaen voinut olla vaikuttamatta täysin ihmisten käsityksiin ja kuvaamme lännessä.

[EsaH]

Jukka Tarkalla (nettisivuilta) on tässä hyvä pointti:

"Perinteinen historiantulkinta pitää Neuvostoliiton painostavan ja uhkaavan käyttäytymisen lieventävänä asianhaarana sitä, että se sentään toimi rauhanomaisesti hyvän rinnakkaiselon hengessä.

Uusi reaalipoliittinen oppi purkaa tämänkin kulissin. Rauhanomainen rinnakkaiselo oli Neuvostoliiton strategian arvokkain osa. Riskit olivat pienimmillään kun aatteen miekkalähetys eteni yleishyvän suopeuden sumuverhossa. Eihän kukaan nyt rauhaa voi vastustaa. Rauhanomaisesta rinnakkainelosta tuli marxismin, leninismin ja sosialismin peiteilmaus.

Kallenautio jopa pohtii, ymmärsikö edes Kekkonen, millaiseen ansaan hän käveli hyväksyessään nimellisarvostaan suloisen puheen rauhasta. Kun Suomi ilmoitti tietysti toimivansa rauhan hyväksi, Neuvostoliitto tulkitsi sen haluksi edistää Neuvostoliiton etuja.

Neuvostoliitto ymmärsi Suomen lupaukset rauhan edistämisestä tavalla, jota Suomi ei todellakaan tarkoittanut. Ei taida olla ihan varmaa, oivallettiinko Helsingissä oikeastaan koskaan tämän ristiriidan merkitys suhteiden perusjännitteelle."

[Emma-Liisa]

Mutta valitettavasti oli myös paljon sitä tarpeetonta taipumista eli todellista suomettumista: vahva itsesensuuri, kotiryssäjärjestelmä koko laajuudessaan, kulttuurielämän vasemmistolaistuminen, oppikirjojen virallinen linja. Eihän tälläinen voinut kehitys 1960-luvun lopulta alkaen voinut olla vaikuttamatta täysin ihmisten käsityksiin ja kuvaamme lännessä.

Tjaa, suomalaiset ottavat nämä asiat liian vakavasti. Kuinkahan moni edes tiesi Suomesta paljon mitään? Tapahtui täällä mitä tahansa, niin ei se muualla paljon huomiota herättänyt - paitsi kun sitä käytettiin ko. maan omiin tarkoituksiin kuten Länsi-Saksassa. Jossa kuitenkin oli nuorten kanssa paljon isompia vaikeuksia, kuten terrorismi. Ehkä taistolaisuus oli sittenkin lievempi muoto tätä "nuorisotautia".

Klingen mielestä vasemmistolaisuutta oli Ruotsissa ja Ranskassa paljon enemmän ja pitempään kuin meillä. Siis suoranaisia sosialisointivaatimuksia vielä 80-luvulla. Suomessa SDP oli jo 1978 kääntynyt toiseen suuntaan.

[Emma-Liisa]

Rauhanomainen rinnakkaiselo oli Neuvostoliiton strategian arvokkain osa.

Tämä ei ole mikään uusi paljastus. "Rauhanomainen rinnakkaiselo ei tarkoita luokkataistelun loppumista" vaan pikemmin päinvastoin.

Oli kuitenkin onni, ettei NL:n johdossa ollut Maon tapainen mies, jonka mielestä ei ollut väliksi, jos ydinsodassa kuolee miljoonia - tarpeeksi jää kuitenkin jäljelle.

[Tapio Onnela]

Tuo ymmärtäväisyys on siis yksi osa 1970-luvun ilmapiiriä, ja toinen oli se ulkopolitiikan ensisijaisuus, jota rummutti muuten kaikkein tehokkaimmin kepu, eivät suinkaan taistolaiset.

Olen Klausin kanssa pitkälti samaa mieltä. Ja tähän tietysti pitäisi lisätä ne suuryritysten johtajat, jotka totaalisen moraalittomasti, Kekkosen avulla tietenkin, kahmivat lihavat voitot kaupasta diktatuurivaltion eliitin kanssa. Koskas heitä aletaan arvostelemaan siitä, että he itse asiassa olennaisemmin, huomattavasti suuremmilla resursseilla ja voimakkaammin vaikuttivat selvästi paljon enemmän Neuvostoliiton säilymiseen ja repression jatkumiseen niinkin kauan kuin se systeemi onnistui säilymään? Lisäksi he hyötyivät taloudellisesti siitä, että ihmisiä laitettiin vankilaan mielipiteidensä vuoksi!

Väittäisin, että nämä meidän taistolaisemme, säälittävät runoilijamme, laulajamme tai teatterintekijämme olivat kyllä lopultakin todella pikkutekijöitä isomassa kuvassa. Jotain suhteellisuuden tajua nyt voisi ehkä edes vähän toivoa tältä jälkiviisastelulta, vai mitä?

Sama moraaliton rahan tekeminenhän se jatkuu edelleenkin kommunistisen diktatuurivaltion Kiinan kanssa, eikä kukaan talouselämämme ”sinivalkoisesta eliitistä” puhu ei pukahda ihmisoikeusloukkauksista kommunistidiktatuurissa, JOKA ON NYT, ei menneisyydessä! Voisivat voitot olla vaarassa. Sama juttuhan se oli Neuvostoaikana neukkujen kanssa.

[Jouko Heyno]

Tuo ymmärtäväisyys on siis yksi osa 1970-luvun ilmapiiriä, ja toinen oli se ulkopolitiikan ensisijaisuus, jota rummutti muuten kaikkein tehokkaimmin kepu, eivät suinkaan taistolaiset.

Olen Klausin kanssa pitkälti samaa mieltä. Ja tähän tietysti pitäisi lisätä ne suuryritysten johtajat, jotka totaalisen moraalittomasti, Kekkosen avulla tietenkin, kahmivat lihavat voitot kaupasta diktatuurivaltion eliitin kanssa. Koskas heitä aletaan arvostelemaan siitä, että he itse asiassa olennaisemmin, huomattavasti suuremmilla resursseilla ja voimakkaammin vaikuttivat selvästi paljon enemmän Neuvostoliiton säilymiseen ja repression jatkumiseen niinkin kauan kuin se systeemi onnistui säilymään? Lisäksi he hyötyivät taloudellisesti siitä, että ihmisiä laitettiin vankilaan mielipiteidensä vuoksi!

Olen Onnelan kanssa pitkälti samaa mieltä. Mutten täysin. Kannattaa muistaa, että noiden suuryritysten "moraaliton toiminta" hyödytti heidän "kahmimisintonsa" lisäksi myös suomalaisia duunareita, jotka näin työllistyivät. Sen sijaan Suomen merkitys NL:n pystyssä pysymisessä on suunnilleen yhtä suuri kuin sen merkitys maailmanhistoriassa ylipäätään. Samoin on vaikeaa ymmärtää, mitä Suomi tai suomalaiset tai suomalaiset yrityksetkään hyötyivät esim. Saharovin vangitsemisesta. Tunnettu liekin mainita "täivaltiosta", mikä ei ole tuulesta temmattu arviointi.

Väittäisin, että nämä meidän taistolaisemme, säälittävät runoilijamme, laulajamme tai teatterintekijämme olivat kyllä lopultakin todella pikkutekijöitä isomassa kuvassa. Jotain suhteellisuuden tajua nyt voisi ehkä edes vähän toivoa tältä jälkiviisastelulta, vai mitä?

Tässä olen samaa mieltä. Lisäksi on huomattava se lähes huvittava paradoksi, joka sisältyy Benin vaatimuksiin: Juuri sosialistiset maat ovatt tulleet tunnetuiksi siitä, että ammatilliset ansiot nollataan poliittisin perustein. Zysse olisikin pärjännyt hyvin Buharin-oikeudenkäynnin syyttäjänä. Rossihan sai palkintonsa nimen omaan ammatillisista ansioista, ei poliittisesta "korrektiudestaan".

Sama moraaliton rahan tekeminenhän se jatkuu edelleenkin kommunistisen diktatuurivaltion Kiinan kanssa, eikä kukaan talouselämämme ”sinivalkoisesta eliitistä” puhu ei pukahda ihmisoikeusloukkauksista kommunistidiktatuurissa, JOKA ON NYT, ei menneisyydessä! Voisivat voitot olla vaarassa. Sama juttuhan se oli Neuvostoaikana neukkujen kanssa.

Kuuluisa suomalainen ajattelija, kauppaneuvos Paukku, on todennut: "Mooses is Mooses, pu pisnes is pisnes." Jos talouselämämme alkaa tehdä kauppaa poliittisin ja ihmisoikeusperustein, keitä jää jäljelle? Pitäisikö Suomen kauppa USA:n kanssa katkaista Guantanamon takia? Pitäisikö öljyn tuonti Venäjältä lopettaa Tsetsenian takia? Entä muiden öljyntuottajamaiden ihmisoikeusrikkomukset? Ranskan toiminta Uudessa Kaledoniassa ja muissa "merentakaisissa departementeissaan"? Mitkä olisivat ne "nuhteettomat" maat, joiden kanssa voisimme käydä kauppaa? Jäisikö jäljelle muita kuin Suomi?

[EsaH]

Kyllä, yritysten johtajat katsoivat taloudellista etua kuten nykyäänkin. Siinä ei paljon kauppakumppanin järjestelmän epämoraalisuus paina. Tuota kulttuurista suomettumista en kuitenkaan vähättelisi, vaikka Suomen poliittista järjestelmää ja kulttuuria hallitsivat UKK, poliittinen eliitti ja taloudellista ns. "punaiset vuorineuvokset" (joista moni varmaan "sinisiä", mutta ajan hengen mukaisesti ja talodellisten etujen vuoksi Nl:n ja UKK:n ylimpiä ystäviä).

Kyllä tuo äärivasemmistolainen kulttuuritoiminta vaikutti varmasti maamme henkiseen ilmapiiriin esim. 70-luvulla ja varmaan omalla tavallaan edisti kommunismin "muoti-ilmiötä" ja vaikutti niin poliittisiin päättäjiin, toimittajiin, koulukirjan tekijöihin kuin nuorison - tai sen merkittävän osan - radikalisoitumiseen. Mutta en lähde kuitenkaan yliarvioimaankaan tätä vaikutusta. Aihetta olisi mielenkiintoista tutkia.

[EsaH]

Sanat "toveri" ja "neekeri" eivät toki ole poliittisesti neutraaleja, ja tuo esimerkki on varsin valaiseva. Ilmapiiri oli vasemmistolaisempi kuin nykyään, ja etenkin intellektuellit olivat paljon enemmän vasemmalla (siis keskimäärin) kuin nykyään. Mutta mitäs pahaa vasemmistolaisuudessa on? Taistolaisuus oli vain pieni osa vasemmistolaisuutta ja Neuvostoliiton myötäilyssä kunnostautuivat monet muutkin kuin vasemmistolaiset – niin, ja monet siellä vasemmalla myös kritisoivat Neuvostoliittoa.

Aivan, eivät nuo nimitykset ole poliittisesti neutraaleja minustakaan. Ei kai vasemmistolaisuus sen "pahempaa" ole kuin oikeistolaisuuskaan. Molemmissa on positiiviset ja negatiiviset puolensa. Ja kyllä, suomettuneisuus ei katsonut puoluerajoja.

Ns. taistolaisuus edusti varmasti vähemmistöä Suomen 1970-luvun vasemmistolaisuudessa, mutta äänekästä ja vaarallista sellaista. Vaikka asiaa usein vähätelläänkin etenkin entisten taistolaisten keskuudessa. Ei se mitään vaaratonta maailmanparannusta ja piiperrystä läheskään kaikkien taistolaisten kohdalla ollut, vaan sosialistisen vallankumouksen asian edistämistä ja veljeilyä sosialistimaiden kanssa (ja heiltä saatua tukea). Poliittisessa oikeistossa ehkä uusnatsit vastaavat vaarallisuudessaan taistolaisia. Jälkimmäiset olivat vain vaarattomamman näköisiä ja oloisia ulkoisesti. Ehkäpä siksi jopa vakavammin otettavampia kuin uusnatsirähinöitsijät?

[Tapio Onnela]

Ns. taistolaisuus edusti varmasti vähemmistöä Suomen 1970-luvun vasemmistolaisuudessa, mutta äänekästä ja vaarallista sellaista. Vaikka asiaa usein vähätelläänkin etenkin entisten taistolaisten keskuudessa. Ei se mitään vaaratonta maailmanparannusta ja piiperrystä läheskään kaikkien taistolaisten kohdalla ollut, vaan sosialistisen vallankumouksen asian edistämistä ja veljeilyä sosialistimaiden kanssa (ja heiltä saatua tukea).

Niin, enpä edelleenkään oikein ymmärrä miksi kaupallisten piirien veljeily diktatuurimaiden kanssa ei ole tuomittavaa, mutta taitelijaporukoiden runoilu ja lauleskelu herättää edelleenkin aivan suunnatonta raivoa? Minusta tässä kyllä on joku mittakaavavirhe. Kyllähän käymällä kauppaa näiden sortokoneistojen kanssa erityisesti vahvistettiin repressiivistä valtakoneistoa. Neuvostoliitto ja sen sateliitit olisvat taatusti romahtaneet huomattavasti aikaisemmin ilman esim. suomalaisten kulutustavaroiden vientiä Neuvostoliittoon. Eikö vastuu toisinajattelijoiden sulkemisesta vankiloihin ole suurempi niillä jotka oikeasti taloudellisesti tukivat kommunistista diktatuuria kuin niillä, jotka "vain" lauloivat siitä?

Heyno toi esille ajatuksen siitä, että kauppa on kauppaa ja politiikka politiikka, mutta eikö Kekkosella nämä kaksi asiaa juuri käyneet yhteen? Oli vaarallista päästää neuvostovastaisia mielipiteitä Suomessa esille, koska se olisi voinut vaarantaa kaupankäynnin Neuvostoliittoon. Ja tätä toivoivat myös teollisuuspiirit Suomessa, jotka tekivät kaupalla isot voitot. Minusta keskustelu on kyllä hieman tekopyhää tässä mielessä.

Olivatko esimerkiksi rasistiseen Etelä-Afrikkaan kohdistuneet boikottitoimet ja painostus turhaa idealistien hörhöilyä? Vai oliko kansainvälisellä painostuksella sittenkin vaikutusta siihen, että apartheid lopultakin päättyi?

[Ciccio]

Lähihistorian yhteisenä nimittäjänä on Urho Kaleva Kekkonen, UKK:n puolesta tai UKK:ta vastaan, kuten hänen eläessäänkin.

Jukka Seppinen: Urho Kekkonen, Suomen johtaja- kirjasta:
"Kekkosen käännös politiikassa aitosuomalaisesta, kommunismia vastaan taistelleesta Suomalaisuuden Liiton ja AKS:n hallituksen jäsenestä paasikiveläiseksi neuvostomyönteiseksi oli raju, olkoonkin että muutosprosessi alkoi jo muutamia vuosia ennen sotia."

"Näin raju käännös 44- vuotiaana ei väistämättä sisäisty kokonaisvaltaiseksi vakaumukseksi, vaan jää toiminnalliselle lohkolle ja enemmän muistin kuin vakaumuksen tasolle"

"Paasikivikin teki monenlaisia käännöksiä Venäjän ja Saksan välillä, mutta niiden perusprinsiippi oli aina sama: Paasikivi kumarsi valtasuhteita ja oli aina myöntyväinen voittajalle."

Jukka Seppistä on monissa yhteyksissä syytetty kekkosmielisyydestä.
Käynnistyikö U. Kekkosen toiminta 1942 - 1944 yksinomaan hänen kiistämättömästä ja häikäilemättömästä vallanhalustaan ?

Sotkeutuiko Urho omiin konsteihinsa, kuten ennen sotaakin ja syrjäyttämistään johtavilta paikoilta. Milloin valitulta linjalta ei ollut enää mahdollistakaan palata ?

On kirjoitettu Urho Kekkosen ensimmäisen siirron oikeusministerinä olleen ns. sotasyyllisyyskysymys; Britannia ei sitä kysyttäessä vaatinut,
Moskova (Stalin) otti kantaa vasta oikeudenkäynnin alkaessa 15.11.1945.

Halusiko UKK eliminoida päävastustajansa ?
Väinö Tanner palasi vankilasta SDP:n johtoon ja piti sosiaalidemokraatit
1960- luvun alkuun saakka aitosuomalaisella linjalla, jota Kreml ja UKK
eivät hyväksyneet.
Suomettuminen joka tapauksessa viivästyi, siirtyi eteenpäin asevelihenkenä yli puoluerajojenkin Kokoomuksesta Sosiaalidemokraatteihin, Maalaisliitossakin oli K- linja vastaan muut.

Vuosi 1948 oli eräs käännekohta, miksi liian monet Suomen poliitikot valitsivat Moskovan tien ?
Oliko käännekohta 1953, Stalinin kuolema ?

UKK: lla oli yöpakkaskriisi ilmeisesti eräänlaisena käännekohtana, CCCP
halusi Suomea käyttämällä heikentää Tanskan ja Norjan Nato- jäsenyyttä ja halusi pitää Ruotsin liittoutumattomana.

Supervalta CCCP:n naapurissa, alistetussa Suomessa syntyi sisäpoliittinen kulttuuri, suomettuminen.

Kremlin, NKP - 1953 alk. KGB:n välityksellä kotiryssäkulttuuri, ollakseen yhteiskuntakelpoinen henkilöllä tuli olla KGB- sertifikaatti.

Kuka hyötyi, ainakin CCCP. Mutta kuinka Suomi ajautui tähän tilanteeseen, jonka vaikutukset tuntuvat EU- Suomessakin ?

Idänkaupassa oli ensiksi aina poliittisen tason sopimus, mm. sähköveturiostoja cccp:stä saattoi ajaa SKP.
Urho Kekkonen oli keskeinen vaikuttaja myös idänkaupassa, esim.
Neste Oy (Kylmä sota, kuuma öljy - "tilaushistoriikki"): UKK ajoi öljyputkea, mutta Neuvostoliitolla oli logistiikkavaikeuksia ja cccp vaihtoi maakaasuputkeen. Irakistakin haettiin öljyä siihen tarkoitukseen hankituilla Enskerillä ja Tiiskerillä /Saddam maksoi venäläisaseet öljyllä,
USA:n poliittinen päätös jalostamoteknologian myymisestä Suomelle )

Kostamus Rautaruukkiin liittyen.
Rautaruukki Raahessa. Teräsmies Helge Haavisto ja öljymies Uolevi Raade olivat UKK:n miehiä.
Loviisan ydinvoimala, FIN 5:een (Olkiluoto) liittyen H:gin Etelä-Esplanadilla Oivavoima Oy, IVOsta toimitusjohtaja - johtaja venäläinen.
USA ja EU reagoivat heti negatiivisesti, nyttemmin Oivavoima Oy on lakkautettu.
K- takuut, tappioitakin jäi.

CCCP:lle kauppa oli ainoastaan pyrkimys sitoa Suomi riippuvaiseksi,
UKK:lle esim. öljy oli pääasiallinen keino maksaa vienti CCCP:hen.
Miten olisi muuten mahdollista, että supervalta CCCP:n suurin länsimainen
kauppakumppani oli Suomi ?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Kekkosen asettamista perspektiiviin auttaa vertailu Mannerheimiin, jonka Jokisipilä tekee blogissaan:

http://www.jokisipila.blogspot.com/

[Tylsimys]

Kekkonen ei kylläkään ajanut kansakunnan etua ainakaan silloin, kun hän Jatkosodan aikana alkoi vasikoimaan kaikki tietonsa USAan, josta ne tietysti lähtivät N-liittoon. Kekkonen petasi vain omaa uraansa, kuten sotasyyllisyysoikeudenkäynnin järjestäjänä. N-liiton etua tuli ajettua yleensä oman maan edun sijaan siksi, että piti päästä diktaattoriksi. Tämän valehtelu Suomen edun ajamiseksi ei näköjään lopu ikinä.

Mannerheim pääsi valtaan hieman vähemmän kyseenalaisin keinoin ja ajoi siinä oikeasti Suomen etua. Olkoonkin, että ovelasti ja keinot joskus pimittäen. Kun Kekkonen riskeerasi maan tulevaisuuden oman etunsa vuoksi ja suunnitteli pakolaishallituksne päällikkyyttä, Mannerheim junaili Suomen irti sodasta.

[Ciccio]

Pakolaishallitus Tukholmassa esiintyy useammassakin kirjallisessa lähteessä.

Ulkoministeri Ramsayn sihteeri Anders Segercrantz lähti lentokoneessa Tukholmaan 21/6-44 mukanaan Suomen hallituksen viesti Kremlille, viesti oli suullinen, koska oli mahdollista että venäläiset ampuisivat koneen alas tai että se joutuisi saksalaisten käsiin.
Lentokoneessa oli mukana myös kultaa, jolla Suomi varustautui perustamaan pakolaishallituksen.

Robert Brantberg: Mannerheim 1940 - 1951 sivu 211. ja
sivu 215:
Madame Kollontai ilmoitti Ruotsin Helsingin lähettilään kautta 14/7, että Moskova oli yhä valmis keskustelemaan rauhasta.
(aiemmin Kollontai oli näennäisen oma- aloitteisesti puhunut rauhanmahdollisuudesta vastoin Kremlin kannanottoja, Kreml sanoutui
hieman myöhemmin irti "aloitteesta" virallisesti ; vp)
Kollontai suhtautui kielteisesti Suomen rauhanopposition suunnitelmaan perustaa pakolaishallitus Tukholmaan.

Tämän mukaisesti olisi siis ollut kaksikin pakolaishallituskaavailua.
Nimimerkki Tylsimys, kumpaa pakolaishallitusta tarkoitat ?

Veikko Palvo